Sivun näyttöjä yhteensä

23. marraskuuta 2022

Saksalaisomaisuus



Nyt on otettu puheeksi, että länteen jäädytetyt venäläiset varat osoitettaisiin Ukrainalle. Venäjä olisi velvollinen korvaamaan aiheuttamansa tuhot.


Itse olen sitä mieltä, että jälleenrakennus olisi rahoitettava ja tuhot katettava venäläisistä varoista. Hyökkäyssota on kaikkea sitä, mitä oikeusvaltio haluaa estää:  väkivaltaa ja nyrkkivaltaa.


Piintyneenä lakimiehenä mainitsen kuitenkin pari asiaa.


Ajatus ei ole uusi, vaikka sellaista on väitetty. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi velvoitettiin luovuttamaan välirauhansopimuksella saksalaisoamsiuus sodan voittajille eli tässä tapauksessa Neuvostoliitolle.


Mielestäni yllättäen tuo määräys koski myös Saksan kansalaisia ja myös heidän yksityisomaisuuttaan. Ainakin 147 kiinteistöä siirtyi Neuvostoliitolle, niistä eräitä Helsingistä ja Espoosta. Hieman vaikeasti löydettävien asiakirjojen mukaan joissakin tapauksissa ajauduttiin jopa häätöihin, kun Mannerheimintien kerrostalon omisti Saksalaisen omistajan suomalainen vaimo.


Neuvostoliitto perusti Suomeen osakeyhtiön, jonka nimeksi tuli Seximo Oy. Se alkoi hallinnoida suomalaisia osakkeita ja teollisoikeuksia. 


En ole yksityiskohtaisesti selvillä, miten lauttasaarelaisesta konepajasta tuli Konela Oy, joka toi maahan kaikkia neuvostoliittolaisia autoja Pobedasta Gaziin. Ainakin yhtiö oli Neuvostoliiton omistama ja joitakin vuosia Suomen toiseksi suurin autojen tuontiliike.


Moni lukija saattaa muistaa, että itäautot olivat hinnaltaan halpoja. Etenkin italialaisen Fiatin suunnittelema Lada oli hyvin näkyvä ja suosittu kulkuneuvo.


Ammattini ja taustani vuoksi tunnen patenttien, tekijänoikeuksien ja tavaramerkkien kohtalon selkkausten jälkeen. Periaatteessa Neuvostoliitto vei toisen maailmansodan päätyttyä Saksan itävyöhykkeeltä koneet ja  merkitsi nimiinsä sellaiset tavaramerkit kuin BMW, Basf, Carl Zeiss jne. Työntekijät siirtyivät puolestaan laajasti länteen. Kuuluisin heistä oli Peenemündestä suoraan Yhdysvaltoihin kiidätetty rakettispesialisti Wernher von Braun. Tutkijoiden ja insinöörien tarinasta on muun muassa kirja “The Paperclip Conspiracy”. Kortistoihin merkittiin glemmarilla ne henkilöt, joita ei syytetty sotarikoksista, koska he olivat tärkeitä teollisuudelle.


Rauhansopimus ylitti kansallisen lain. Ajatus on täsmälleen sama kuin meillä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Oli säädettävä eduskuntalaki, jotta päästiin rankaisemaan takautuvasti sotasyyllisinä etenkin henkilöitä, jotka eivät olleet sotasyyllisiä. Varmuuden vuoksi Talvisodasta ja Saksan ja Neuvostoliiton liittosuhteesta 1939-1941 ei saanut puhua oikeudenkäynnissä mitään.


Monista tutkimuksista huolimatta on epäselvää, oliko tuo Suomen oikeushistorian rumimpiin kuuluva laki muutakin kuin Paasikiven ja Kekkosen toimenpidesarja, jolla haluttiin välttää pahempi vaihtoehto, eli maan miehittäminen tai ainakin sen yrittäminen, ja samalla taluttaa Eduskunta ja Valtioneuvosto vuosikymmeniksi tasavallan presidentin komentoon. 


Jotkut asiakirjat ovat lännessäkin edelleen salaisia. Mitä olisi tapahtunut, jos suomalaiset olisivat työntäneet Rytin ja kumppanit Nürnbergin oikeudenkäyntiin? Vallitsevan käsityksen mukaan siellä suomalaisia vastaan ilmoitettu juttu olisi jätetty tutkittavaksi ottamatta, koska Potsdamissa ja Teheranissa oli sovittu toisin. Vallitsevan tulkinnan mukaan USA ei olisi tehnyt mitään, jos Suomi olisi vedetty itäblokkiin eli Neuvostoliiton kaitselmukseen. Neuvostoliittohan perusti 1945 siirtomaajärjestelmän, johon jotkut uskoivat ja monet olivat uskovinaan. Oli pidetty vaaleja, joissa yllättäen voittivat Neuvostoliittoon uskovat, sosialismiin toivonsa panevat kansalaiset. Väkivaltaa ja sillä uhkaamista nimitettiin ystävyydeksi. Ja vuosikymmeniä sosialismin jälkeen Putin-raukkakin yrittää laajentaa ystäväpiiriään, ulkomaille.


Nyt Venäjä ja Ukraina ovat sodassa, mutta puhetta on myös muissa maissa olevasta venäläisomaisuudesta. EU:n maat, Englanti ja Yhdysvallat eivät ole sodassa Venäjän kanssa, eikä siis myöskään Suomi. Siten alussa esitetty ajatus noiden rahojen osoittamisesta Ukrainalle on tavattoman mutkikas. Taustakysymys on vielä vaikeampi: laillisuudesta kiinni pitävä valtio on alakynnessä niistä piittaamattomaan verrattuna.



63 kommenttia:

  1. Nii-in. Laillisuutta halveksivat maat "vahvoine" johtajineen halveksivat aina myös inhimillisyyttä. Saa muuten nähdä, minkälaisella kaltevalla pinnalla me ja Ruotsi vielä olemmekaan Turkin autokraatin kanssa. Ettei vain kävisi niin, että hänen väkivaltainen aggressionsa Syyriassa ennen pitkää täällä "reaalipoliittisesti" selitettäisiin oikeutetuksi hyökkäyssodaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa tuo Naton touhu tässä jäsenyysasiassa. Kun Suomi ja Ruotsi ovat hakeneet jäsenyyttä, niin eikö se nyt ole Naton sisäinen asia hoitaa neuvottelut ja järjestelyt jäsenmaiden kesken - eikä hakijamaiden? Jos jonkin jäsenmaan johtaja yrittää kerätä hakijamaiden kustannuksella sisäpoliittisia pisteitä asioilla, joilla ei juuri ole tekoa Naton kansainvälisten tavoitteiden tai toiminnan kanssa, niin on kai se nyt vaikutusvaltaisten isojen jäsenmaiden asia panna tällainen iltalypsäjä ruotuun. Ei anna Naton tai jäsenmaiden toiminnasta todellakaan kovin hyvää kuvaa, jos kaksi jäsenmaata kolmesta kymmenestä voi vitkuttaa asian päättämistä loputtomiin.

      Poista
    2. "Nii-in. Laillisuutta halveksivat maat..."

      Erinomainen kommentti. Täysin samaa mieltä.

      Erään lähimenneisyyden pahamaineisen presidentin toiminnan jälkikuvassa lievä "Staatsräsonin" noudattaminen, ja silloin verrattomasti vaikeimmissa olosuhteissa, on ollut tuhannesti kirottua ja halveksittua. Kun se kuuluisa "Saaristokin" aikoinaan jäi julkaisematta. Tosin saman kirjailijan "Punainen pyörä" -sarja pysähtyi meillä jo 1980-luvulla toiseen osaansa ("Lokakuu 16"), joka lienee joutunut pääosin makuloitavaksi, kun ei sitä juuri kukaan ostanut saati lukenut.

      Kuten arvata saattoi, Suomen ja koko Euroopan koko 1900-luvun historia lienee ns. vallitsevan mielipiteen mukaan nyttemmin kirjoitettava uudelleen. Äkkiäkös sitä "paradigma" päinvastaiseksi heilahtaa, kun tiukka tarvis tulee. Eikä näistä sen puoleen isommin kannata: viime matinpäivän jälkeen kun meillä tunnetusti Roma locuta, causa finita.

      Poista
    3. Unkarin itsevaltiaskollegakin jo levittelee maailmalla karttoja, joissa osia naapurimaista on väritetty kuuluviksi Suur-Unkariin. Ehkä me vielä jodumme hänenkin valta-aikeitaan kumartamaan.

      Poista
    4. Unkarilta oikeasti vientiinkin viime sodassa heille perinteisesti kuuluvia laajoja alueita. Rajojen takana on edelleen monta miljoonaa unkaria puhuvaa. Selvä vääryys.

      Suomenkin kannattaisi ottaa rajakysymys esille Venäjän kanssa. Mitä menetettävää meillä sen suhteen enää on?

      Lähtökohdaksi voisi ottaa Kuusisen-Stalinin vuoden 1939 rajan, jonka he silloin ehtivät jo julistaa olevan voimassa. Koska he itse sitä rauhan vallitessa ehdottivat, niin sen on oltava heidänkin mielestään oikeudenmukainen.

      Tähän pitäisi vedota. Eiväthän venäläiset voi myöntää, että he valehtelivat!?

      PS. Muista vanhoista rajoista on nyt turha urputtaa, sillä ne olivat sanelurajoja.

      Poista
  2. Voin muistaa väärin, mutta aikaisempaan lainsäädäntöön kuului kansalaisuuden menettäminen, jos nainen avioitui ulkomaan kansalaisen kanssa. "Suomalainen vaimo" olisi siis ollut saksalainen ja konfiskaatio koski myös hänen omaisuuttaan. Kasoiskansalaisuus ei ollut mahdollista ja niissäkin tapauksissa jossa kansalaisuus oli saatu syntymämaan perusteella piti valita joko Suomen tai esimerkiksi Yhdysvaltojen kansalaisuus täysi-ikäisenä.

    VastaaPoista
  3. Ad Omnia: kaksoiskansalaisuus oli Suomessa sallittu ja tavallinen. Suvussakin oli erässä, joka meni naimisiin Ranskaan ja säilytti Suomen kansalaisuuden. Jouduin tekemisin näiden asioiden kanssa. Joskus haettiin kansalaisuutta takaisin, ja se tapasi onnistjua. USA oli erioisuus. Esimerkiksi siellä syntyneiden suomalasten siirtolaisten lapset saivat kansalaisuuden automaattisesti. Mutta se on muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen ensimmäinen laki kansalaisuuden menettämisestä säädettiin vuonna 1927. Tämä oli tiukka: suomalainen menetti Suomen kansalaisuuden, jos hän asui ulkomailla ja sai toisen maan kansalaisuuden. Suomen kansalaisuuden menetti automaattisesti myös, jos teki töitä vieraan valtion palveluksessa ulkomailla asuessaan. Periaatteessa siis riitti olla siivoojana valtion virastossa, niin lakkasi olemasta Suomen kansalainen.

      Sen sijaan laki erotteli miehet ja naiset: Suomen kansalaisen vaimosta tuli automaattisesti Suomen kansalainen, samoin vihkimisen yhteydessä laillistetuista lapsista. Vastaavasti nainen menetti Suomen kansalaisuuden, jos meni naimisiin ulkomailla ja sai yleisen tavan mukaan miehensä kansalaisuuden. Jos nainen meni naimisiin kotimaassa ja sai miehensä kansalaisuuden, Suomen kansalaisuuden menetti, kun muutti maasta.

      Vasta vuoden 1968 kansalaisuuslaki erotti naisen kansalaisuuden aviomiehestä ja salli jopa kaikkien naisten, jotka olivat menettäneet kansalaisuuden, hakea sen helposti takaisin. Tämän jälkeen asia toimi juuri niin kuin Jukka kuvaa: Ranska saattoi antaa kansalaisuuden suomalaiselle aviovaimolle automaattisesti, mutta tällöin Suomen kansalaisuus säilyi. Vastaavasti syntyessä saatu kaksoiskansalaisuus ei ollut ongelma, jos aikuistuvalla nuorella oli suhde Suomeen.

      "Kaksoiskansalaisuuden hyväksymisellä" tarkoitetaan yleensä, että Suomi ei ole vuoden 2005 kansalaisuuslain jälkeen edellyttänyt uuden kansalaisen luopuvan aiemmasta kansalaisuudestaan eikä Suomen kansalainen ole menettänyt kansalaisuuttaan saadessaan uuden kansalaisuuden hakemuksesta.

      Poista
    2. Suomen laki ei kuitenkaan päde muiden maiden lainsäädännössä. Vielä 80-luvulla Ruotsissa kansalaisuuden saanut ei voinut pitää Suomen kansalaisuutta. Joku lojaliteettijuttu. USA:ssa muiden maiden kansalaisuudet jäävät USA:n kansalaisuuden alle ja esimerkiksi matkustaminen vaatii USA:n passin eikä kaksoiskansalainen voi matkustaa USA:han enää Suomen passilla. Näin kokemusasiantuntijana. USA:n kansalaisuus maassa syntyneille on edelleen automaattinen, mutta tietysti se vaatii rekisteröinnin. Vain maahan synnyttämään tulevien asemaa on muutettu eikä kansalaisuus koske myöskään maahan lähetettyjen diplomaattien ym. väen lapsia.

      Poista
    3. Migrin sivusto pelkistää tilanteen hyvin: "Suomi hyväksyy monikansalaisuuden, joten Suomen kansalainen voi olla myös muun valtion kansalainen. Suomen viranomaiset pitävät Suomen kansalaista, jolla on useampi kansalaisuus, Suomen kansalaisena Suomessa ja ulkomailla. Muiden valtioiden viranomaiset eivät kuitenkaan välttämättä pidä häntä Suomen kansalaisena, koska jokainen valtio ei hyväksy monikansalaisuutta samalla tavoin."

      Poista
    4. Tuo lainaus kertoo, miten typerä on Suomen laki tässä asiassa. Simppeleintä olisi vastavuoroisuus - sama peli molempiin suuntiin.

      Poista
    5. Kaikkein simppeleintä olisi ilman valtiota ja kansalaisia, metsässä piilossa. Tämän jos saamme järjestymään niin olemme varmaankin edelläkävijöltä tai vähintään eräkävijöiden kärkiporukan johdossa, pohjoisella pallonpuoliskolla.

      Poista
  4. Yllättäen parlamentariikka lentää presidentillisen päätösvallan lähistöltä tiehensä kun koko valtio on pelissä panoksena. Sehän se saa erään yhdysvallan presidentit lähes järjestään pikkuisen sotimaan, enemmänkin jos sattuu olemaan kyseinen suurherra sopivien kannattajien pontevan tuottoisasti sponssaama.
    Eihän valtaa saada tai arpajaisissa voiteta, ottaa se pitää.

    Väkivaltaan jos yksilöllisesti nojaa niin heikoksi kehutaan että mitenkä nyt noin maltti meni vaan jos isommalla joukolla rylliköi niin voittajaksi, paitsi jos häviää sotimisensa.

    Selvän tek', sano entine juoppo ku' myrkkyä ryyppäs'.

    Ladat maalattiin Konelan toimesta uudelleen, penkit vaihdettin parempiin ja Pakkasakkukin kytkettiin, kyllä kelpasivat takaisin ostettaviksi, siihen määrään että keksivät 25 % tuonnintasausveron siellä päin. Tokkopa onnistuu tankkien kans' siellä etelä-kaakon suunnalla vaikka olisihan se verrattoman vitsikästä.


    VastaaPoista
  5. Minä olen ymmärtänyt että vieläkin kaikki USA:ssa syntyneet saavat kansalaisuuden. Republikaanit ovat kai yrittäneet muuttaa sääntöä, onnistumatta.

    VastaaPoista
  6. Saksalaisilta vois ottaa omaisuuden pois ja antaa Ukrainalle.

    VastaaPoista
  7. Oy Löfström Ab:n muuttuminen konepajasta Konelaksi piiloutuu hävinneiden dokumenttien historiaan, jos Reima Kylästä on uskominen. Mutta sen nousu autohommissa suureksi perustui köyhän Suomen bilateraalikauppaan, jossa ei tarvinnut kysyä ulkomaisen rahoituksen perään kuten Volkswageneita ostettaessa.

    Eivät ole vähäiset ne hevoskärryjen akselistot, jotka ovat alkuisin Volgan takapyöristä.

    Vähän samaan sitten meni Fiatin koneistoilla tehdyn Tshigulin lanseeraus Ladan ("kultaseni") nimellä, ja enemmän kuin sopivalla hinnalla.

    Sain muuten kultajyvän, tai siis mainospäällikköni sai, Lada Nivan lanseerauksesta. Itse sain vain neuvostoliittolaisen hyvän 7x50 -kiikarin. Optiikka lienee Zeissin peruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Žiguli, engl. translitteroinnissa Zhiguli (Жигули).

      "Lada" ei muuten suinkaan tarkoita venäjäksi "kultasta", vaikka tämän niminen slaavilainen jumaluus on joskus saattanut eksistoidakin (tutkijat ovat asiasta eri mieltä; kaikkea varsinkaan Wikipedian kertomaa ei aina kannata uskoa). Lotjahan se "lada" on (ладья, "ladja"). Asian voi todentaa vaikka katsomalla automobiilin logoa, jossa toden totta on kuvattuna purjealus! Ja jos jonkun mielestä se ehkä muistuttaakin enemmän viikinkilaivaa kuin proomua, voi seuraavaksi etsiä katsottavakseen Ilja Repinin "Volgan lautturit" ja aбракадабра! siinähän sitä žigulin lotjaa kiskotaan ihan hiki päässä.

      Poista
  8. Erinomainen kuvaus sekä uudesta että vanhasta tilanteesta.

    Tietenkin, jos halutaan asiat mutkistaa juridiikalla kautta Euroopan, niin sehän se juuri ei ole vaikeata. Asiat voidaan hoitaa humaanisti tarttumatta legaaleihin kiemuroihin. Tärkeintä on ryhtyä auttamaan ukrainalaisia ripeästi tätä kautta. Venäläiset saavat itse korjata omat vaurionsa ja tarkastella mitä tulikaan tehtyä ja miksi. Sen sijaan Euroopan velvoite ei ole ryhtyä kaatamaan miljardeja Ukrainaan. On selvää että humanitaarista apua kuitenkin tarvitaan. Mielenkiintoiseksi yksityiskohdaksi jää, löytyykö sitä apua Venäjältä lainkaan.

    Odotan jännittyneenä naapurimaan tapahtumien kärjistymistä joka on viipynyt kauemmin kuin odotin ja ennustelin viime talvena. Heidän johtonsa kaatuminen on nyt päivä päivältä yhä lähempänä kuin laiva joka on ollut horisontissa pitkään ja nyt lähestyy satamaamme. Olen syvästi pettynyt venäläisiin jotka eivät uskaltaneet puuttua asioihin silloin kun heidän olisi pitänyt. Nyt he valittavat surkeasti kun heitä viedään rintamalle tykinruoaksi ja ruumiit kärrätään jonnekin kuoppaan poltettaviksi. Liian vähän, liian myöhään.

    VastaaPoista
  9. Voiko kansalaisperäinen pintaihmettelijä liittyä kaikkiin kristillisiin seurakuntiin, nk. kirkkoihin?
    Niitä on uskoakseni hiukan yli sata nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla piässä neliöitä jokajumalalle riittää niin siitä vuan!

      Poista
    2. Italiaanot saivat Larschen tehtaanpystytyksen vastikkeena itäisestä vallasta muun muassa pläkkiä, josta sitten leipoivat Mirafiorina eli ihmekukkana tunnettuja malleja 131. Ne todella kukkivat mikä mitenkin: saattoivat alkaa esimerkiksi keskeltä kattoa ennen kuin porosiivessä oli vielä fläkkiäkään.

      Poista
    3. Ettei olisi kumminkin vanha keksintö, onko varma nyt että jos joku saa päähänsä ryhtyä raskaskristilliseksi niin on aivan uusinta hottia sitten se, ja kelpaa kaikkein paatuneimmalle ja kerettiläisimmälle kirkkovaalien ääntenlaskijalle, sanokaamme vaikka?

      Poista
    4. Kylmävalssattu teräslevy on jotensakin konstikas valmistaa ellei koko tuotantoketju ole laatuluokiteltu. Hiukan huitaisten voi sanoa että kaikki 2 mm ja ohuemmat teräslevyt ovat kylmävalssaustuotteita. Mahdollisuuksia korroosion ilmenemiseen on suuri määrä. Todennäköisesti kyse on tekijöiden yhdistelmästä jossa pintakäsittely ei sovi teräksen laatuun tai ota sitä huomioon ollenkaan.
      Mirafiorin keissi ei ole yksin, näitä on oppikirjoiksi ja kansantarinoiksi ja elleivät kummasteltavat aiheet löytyisi näkösältä niin kurkistakaa loppuunkäytetyn pesukoneen alle, taakse ja sisälle. Onko ollut kumman kestävä, verrattaessa kallista konetta hyvin halpaan autoon? Kun spesifikaatio- ja konstruktioikää lasketaan on siinäkin erikoinen suhde näiden taloustavaroiden välillä. Graafinen esitys olisi vitsikäs. En nyt sano että ostakaatten kallis pesukone enkä sano että 10 k€ auto saa maksaa tehtaan ovilla 3 k€ mutta jos autot tehtäisiin korroosionkestäviksi siihen määrään johon pesukoneet tehdään se olisi paljon viisaampaa. Emaloituja autoja? Miksei. Johan ne käyvät sähköllä.

      Ruostumaton teräslevy kärsii varsin usein kuoppakorrosion eräästä muodosta, mikroparikorroosiosta, pirullisista pirullisimpia pieniä reikiä jotka aiheuttavat vuotoja, bensiinivuodot ovat vielä pientä mutta vaikkapa veneen polttoainetankkina on paras teräslevy valmistettu lujitemuovista, ellei kuumasinkittyä terästankkia löydy sopivassa koossa ha muodossa. Näitä inhan viheliäisiä madonreikiä löytää muuten myös sekä Marttiinin puukoista että Victorinoxin fileerausveitsistä.

      Poista
    5. Tuskimpa oli läkkipeltiä. Sehän tinattua ohkolevyä ja sopimatonta autonkorimateriaaliksi. Läkkiseppä siitä voi tehdä käyttöesineitä.

      Poista
    6. Termien sekaannus, pläkki eli black on kuumavalssattua, sen pintaa peittää tummanharmaa oksidi. Kylmävalssatusta oksidi on poistettu pikraamalla happokylvyssä tai muutoin.
      Läkkipelti on tinattua, rullasta juoksee pesuun ja tartuntaa varten esikäsittelyyn levy tinakylvyn läpi.

      Fläkki on vahakankaaseen tarttunut Suomen Kuvalehden kansikuva, yleensä ruma mieshenkilön kasvo, esimerkiksi Ahti Karjalainen.
      Kaikki tiedetään, pitää vain katsoa - eikun lisätä wikipediaan.
      Tulisi olla eikupedia, erikseen.

      Poista
  10. Ihmisten moraalikäsitykset saattavat vaihdella paljonkin tapauskohtaisesti. Tärkeintä on aina pitää huoli, että oikeus toteutuu vääryyden kokeneiden kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epään tämän. Ei ole läheskään yhtä tärkeää vaan että vääryyttä kokeneiden äänet eivät jäljestäpäin ratkaise äänestyksen tuloksia. Eräät tapaukset näyttävät tässä suhteessa poikkeuksellisilta, Etelä-Afrikan totuuskomissio on eräs.

      Ärsyttäviä tyyppejä siellä päin ja vievät pehkutti uraania maihin joissa sitä ei ole. Myyvät rahaa vastaan, ketaleet. Sillä sitten eräät arabit pianaikaan valmistavat käänteisosmoosilla juomavetensä. Eivät tietenkään anna sitä palestiinalaisille sinne pahaan paikkaan mutta - meiltä menee pirskatti aivan hyvät asiakkaat. Kylläpä meidän tulisi jonkin verran enemmän olla tarkkaava miten muut maat makoilevat, ei ole montaa maata jossa kansallinen vesivaranto on Suomen luokkaa ja vain täällä kyetään myös järjestämään koko kauppa jäissä kulkevan tankkerin suunnittelusta alkaen.
      Totta että joitain huolenaiheita on ilmennyt. Tuhlaavaisuus jota ilmenee nytkin tämän märän kansallisaarteen yksityisomistuksen tiimoilta on nostanut päätään. Eräs kartanon omistajan tapainen Wahlroos on hyvin tarkkanäköisenä kiinnittänytkin tähän huomiota, ja hyvä niin. Hän ehdotti että järvemme ja muut lutakot voitaisiin säätiöidä. Kimmeltävän kaunis ajatus. Emme tarvitse totuuskomissiota, emme ainakaan vielä.

      Vesivahinkoa odotellessa: Joko olette rekisteröineet kompostinne? Ettekö? Tehkää toki se kiireimmin, kompostointitarkastajien työ käy muutoin ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Tästä on ollut uutisissa. Ellette ole vielä varanneet aikaa lääkärille, pastorille tai kommentoidaksenne HSn keskustelua itse lehden kyökkikommenttipalstalle tehkää se keskustellaksenne eräiden tahojen mielenterveysongelmista ja niiden vaikutuksesta yksityisen puutarhanhoidon tulevaisuuteen vesilinnustusta harrastavan kansalaisen oikeusturvan kannaltakin tarkastellen ettei asioita tarvitse käräjäoikeuksissa seisottaa jonoissa turhan vuoksi. Haulit himaan, atuloilla jos on tarpeen, tarkkuus on olennaista, ja että välimatka on passeli kommentin läpäisykyvyn suhteen.

      I. H. (uskomattomien uutisten harjoitteleva kriitikko)

      Poista
    2. Viisastele vain, miten ikinä haluatkaan, vaikka läpi päähäsi. Jos asiat menevät niin, että vääryyden tekijät voittavat, se ei ole mikään oikeus eikä kohtuus. Piste.

      Poista
    3. Täällä ei sovi viisastella. Täällä ollaan perustavanlaatuisten totuuksien ääreen asettuneina tyytyväisiä että kukaan ei aseta kyseenalaiseksi täyttä tomppeliutta ja tosiasioiden muuttamiseen yhteistuumin voimakkaasti kallellaan. Myös olemme tietenkin melko täysin sitoutuneita poistamaan maailmasta kaikkinainen sorto, vääryys ja epäoikeudenmukaisuus. Tätä täällä tehdään, vaikka sitten väkisin. Tästä on tietoa, eikö?

      Väärintekijät tuomiolle joudutetulla käsittelyllä, Venäjä vapaaksi ja kauppa käyntiin. Apropos, polttopuun hinta on noussut ja saatavuus heikohko, ei uskoisi? Karjalan männiköt vaikuttavat mielenkiintoisilta. Koivuakin olisi. Ei kai niissä enää ole juurikaan sirpaleita?

      Poista
    4. Totta, täällä ei todellakaan aseteta kyseenalaiseksi I. Hallantien täyttä tomppeliutta.

      Poista
    5. Koetko vääryyttä tämän vuoksi?

      Poista
  11. Ukrainan jälleenrakennus tulee rahoittaa ja tuhot kattaa venäläisistä takavarikkovaroista; siinähän auttaa jos selkänojana löytyy napakka erikoistuomioistuimen ratkaisu. Näet se, mitä nämä megaluokan roistot ovat tehneet Ukrainan valtion alueella, vertautuu Nürnbergissä jaettuihin hirsipuutuomioihin.
    Symbolisesti ne hirttotuomiot rikoksista ihmiskuntaa vastaan - n. 20 Kremlin pääroistolle - tulisi langettaa poissaolevina.
    Rahat pois kv-oikeudessa kuolemantuomioon määrätyiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En puolla tämän idean tapaisia temppuja. Sen sijaan että oloni tuntuisi hetken jonkin verran mukavammalta ajattelin että jospa saisin antaa laiskanläksyä mokomille olisin siihen toimeen hyvinkin keksivä kelpo kurmootuksen. Aivan aluksi istuttaisin pieneen puiseen pulpettiin ja antaisin mustepullon ja -kynän kera käskyn kirjoittaa mitä voitaisiin vastaisuudessa kelmien temppujen estämiseksi. Tai muuten otetaan ne vekottimet veks ja saa poistua ulos kylmään kalsareissa.

      Poista
  12. En ole nähnyt missään kunnon pohdintaa, kuinka tehokasta Venäjän vastustamista on se, että yritykset lopettavat siellä. Jos Venäjä onnistuu ottamaan vastaan yrityksen toiminnot, niin sehän on suorastaan Venäjän tukemista lahjoittamalla yrityksiä pois länsimaisesta omistuksesta.

    Toki takana on ajatus, että venäläiset osaavat sössiä yritystoiminnan, jonka saavat haltuunsa. Mutta onko se täysin varmaa?

    Varmimmin Venäjää vahingoittaisi, jos yritykset vetäytyessään varmistaisivat, ettei toiminta voi jatkua venäläisin voimin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sinne hylättyihin yrityksiin jää osaavaa henkilökuntaa. Aika lailla joutuvat venäläiset lähtöruutuun niiden kanssa. Yksinkertaisia tekniikaltaan olevia firmoja voivat viedä eteenpäin mutta jos on kyse teknologioista, ovat aika pimeässä koska ei heille teknologioita ole annettu.

      Putin taitaa etsiä niitä ulkomaisia kavereita siksi että tarvitsee pian pakopaikan jonne voi mennä nauttimaan varastettuja miljardeja.

      Poista
  13. Saksalaisominaisuus minussa ilmenee vetona olueen ja hylättyihin kartanoihin. Vaimoni sveitsiläisominaisuus on enempi juustohakuista.

    VastaaPoista
  14. Hauska huomata, että kun raahautuu räntäsateen läpi tänne sukat märkinä, eräät asiat ovat vielä ennallaan: Kemppisen huumori on yhtaikaa terävää, surullista ja veikeää (ja jotenkin passiivimuodot ovat yhteydessä siihen, en ehdi nyt miettiä, millä lailla; palaan asiaan), sodat kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja kommentoijat ovat joko viisaita tai sillä lailla pihalla ja nimettömiä, että on kuin tragedian kuoro olisi kutsuttu laulamaan moniäänisesti. Täällä on hyvä, täällä on tähtösiä, kun pihalta katselee.

    VastaaPoista
  15. Vaikka oligarkkien rahat saataisiinkin käyttöön Ukrainan jälleenrakentamiseksi, niin eiväthän ne mihinkään riitä, kun ajattelee kaikkea sitä tuhoa, mitä Venäjä on aiheuttanut, pannut kaupunkeja matalaksi, hävittänyt vieraan valtion ja sen asukkaiden omaisuutta ja elämisen mahdollisuuksia järkyttävässä määrin. Entä kaikki menetetyt ihmishenget, lesket ja orvot, taloudelliset vaikeudet koko Euroopassa ja muuallakin. Eikähän se tähän vielä pääty.

    VastaaPoista
  16. Finanssipiirit eivät ole innoissaan Venäjän varojen varastamisesta. Euro on haluttu nostaa Dollarin rinnalle reservivaluutaksi. Mikäli on pelko joutua Lännen mustalle listalle ja varat varastetaan, niin kukaan ei halua ottaa sitä riskiä. Toimenpiteet tuhoavat luottamuksen Eurodollariin ja siitä halutaan päästä eroon kaupan välineenä. Sen elintila pienenee. Etelä ei sanktioi vaan kannustaa ja heiluttaa Venäjän lippua. Kiinan ja Venäjän johdolla valmistellaan uutta reservivaluuttaa. Länsi avustaa niitä itsetuhoisilla toimillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se länsi nyt sitten on itsetuhoinen? Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Venäjä on itse hajoamassa palasiksi. Venäjällä korruptio ja varastaminen on kehittynyt niin pitkälle, että se on vaikuttanut jopa asevoimien taistelukykyyn. Venäjällä valehteleminen on eräänlaista kummallista taidetta. Toisaalta onhan se eurojärjestelmä epäonnistunut täydellisesti, mutta kyllä siitä vielä selvitään tavalla taikka toisella, muttei kuitenkaan valehtelemalla.

      Poista
    2. EU:lle ja USA:lle ne laskut ja maksut jäänevät, Putinia tuskin saadaan minkään tuomioistuimen eteen, jos ei sitten taivaallisen, mutta ei hän taida tuntea minkäänlaisia omantunnon pistoksia, oikeasti, syvällä sydämessään, vaikka Kirillin kanssa kaveeraakin. Oli jopa otsaa mennä tekopyhästi valittelemaan kaatuneiden äideille, että tuntee heidän kanssaan syvää surua.

      Poista
    3. Valheita latelemallahan konservatiivit Suur-Britanniassa koko EU-eron aikaiseksi saivat. Nyt yrittävät lisävalheilla selvittää aiheuttamansa sotkun. Vaan taitaapa heille käydä kuin harakalle tervatulla katolla. (Enkä nyt tarkoita Timo Harakkaa.)

      Poista
    4. Eija G. Putin tosiaan valitteli äideille, että olisi pitänyt reagoida 8 vuotta sitten. Venäjä ottaa todennäköisesti kontrollin Ukrainasta ja jälleenrakentamisen laskut jäävät sen huoleksi. The Telegraphissa AMBROSE EVANS-PRITCHARD valitteli, että olisi ehkä pitänyt reagoida kesällä ja antaa riittävät aseet Ukrainalle, jotta vallanvaihdos Moskovassa olisi mennyt läpi. We will never know for sure but the West may have made a grave error by withholding long-range artillery and fighter aircraft from Ukraine over the summer and autumn campaign. This fear of escalation prevented a decisive knock-out blow and a political chain reaction within Russia.

      Poista
    5. Perussuomalaiset ja pakkoenglanti...

      Poista
  17. Kommenttini ei koske päivän kirjoitusta vaan keskustelua yleisesti ja informaatiota.
    Olen pitänyt reilun kuukauden tauon netistä ja television/radion uutis/ajankohtaisohjelmista. En lue/kuuntele/katso uutisia, ym., blogeja tai seuraa lukijoiden keskustelua päivittäin. Uutisia olen seurannut lähinnä lukemalla vain uutisten otsikoita YLEn sivuilta parina päivänä viikossa.
    Maailma näyttää aivan erilaiselta.
    Kun sitten joskus avaan netin tai katson/kuuntelen TV tai radiota niin huomaa kuinka totaalista mielipidevaikuttaminen ja suoranainen aivopesu on nykyisin. Juttujen sisältö on huhuja ja toimittajan omia toiveita. On vaikea löytää oikeaa sanaa kuvaamaan tilannetta. Netti on täynnä asiantuntijoita, aktiivisesti kirjoittavia lukijoita (myös tämän blogin ylläpitäjä) jotka kirjoittavat ”asiantuntevasti” asioista vaikka kaikki oma kirjoittelu perustuu, niin mihin ?

    Aion jatkaa taukoa ja tämä jäänee viimeiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kun sitten joskus avaan netin tai katson/kuuntelen TV tai radiota niin huomaa kuinka totaalista mielipidevaikuttaminen ja suoranainen aivopesu on nykyisin. Juttujen sisältö on huhuja ja toimittajan omia toiveita. "

      Niin totta.

      Valtamedia on aikamme suurimpia ongelmia sosiaalista mediaa mitenkään väheksymättä. Klikkauksia ja huomiota epätoivoisesti jahdatessaan media luo riitaa, jakolinjoja, hysteriaa, epätoivoa ja masennusta. Media tuhoaa ihmisiä ilman oikeudenkäyntiä ja valitusmahdollisuutta puhtaasti woke-pohjalta ja ajaa hyvin kummallisa ihmisten ja elämän vastaisia agendoja.

      Vaihtoehtojen puutteessa mm. Suomessa tämä ilmiö kärjistyy.

      Poista
    2. Aikamme kuva: anonyymi jatkaa poissaoloa.

      Poista
    3. Osaltani olen havainnut aivan samaa. HS ja YLE ovat niin täynnä yksipuolista sisältöä jota voisi kuvata lähinnä tiettyjen piirien propagandaksi. Olen syvästi harmissani tällaisesta kehityskulusta joka ei aikaa myöten tule palvelemaan ketään eikä mitään mutta aiheuttaa varmasti ikäviä sivuvaikutuksia yhteiskunnallisella tasolla. 1970-luku tulee jatkuvasti mieleen luetusta ja kuullusta vimmaisesta ja harhaisesta vaikuttamisesta.

      Käyttäisin tämänhetkisestä sisällöstä nuorison tuntemaa adjektiivia VMP. Enää en tilaa hesaria enkä katso televisiota ja radion kuuntelunkin jätän olemattoman vähiin.

      Poista
    4. Uus-suomettumisesta ei puhuta turhaan.

      Poista
    5. Ihmisen, joka pitää Hesaria tai Yleä yksipuolisena (vasemmiston?) propagandan lähteenä, pitäisi enemmän ulkoilla. Kävely syyssäässä tuulettaa myös päätä.

      Poista
    6. Joskus sokeakin kana jyvän löytää.

      Tässä Kimmo Sasin varsin mainio ja näkemyksellinen kirjotus ajan henkeä sivuten noin vuoden takaa:

      https://www.verkkouutiset.fi/a/koemmeko-1970-luvun-radikalismin-uudelleen/#406dc47a

      Poista
    7. Ei ainakaan minulla ole kummempaa huomauttamista Ylestä tai Hesarista. Järjellisiä vaihtoehtojakaan ei ole.

      Poista
    8. Ihminen joka pitää HS:ää ( ja YLEä) yksipuolisena vasemmistopropagandan lähteenä elää pahasti menneisyydessä.
      Nykyään molemmat ovat (aika) yksipuolisia jenkkipropagandan lähteitä.

      Poista
    9. Ylen ja hs:n toimittajat ovat punavihreitä feministejä (paino viimeisellä sanalla) jotka eivät kykene eivätkä halua peitellä poliittista agendaansa missään oloissa. Jos ei tätä ole havainnut näitä medioita kuluttaessaan, voi tehdä siitä jotain johtopäätöksiä.

      Poista
    10. Jahas, taas tuli "pravdaa" oikein roppakaupalla.
      Jos noin olisi, hallitusta ylistettäisiin kuin Kimiä Koreassa, sen sijaan että kaivetaan esiin pikkuvirheitä ja yritetään paisuttaa niistä jotain hallituksen kaatamiseksi.

      Poista
    11. Kuten tuoreen Suomen Kuvalehden kolumnissa erilaisten Ylen ja Hesarin vihervasemmistoleimaamisten tiimoilta hyvin esitettiin, iso media ei ole millään lailla vihreää, vaan markkinoiden kyllästämää. Tai sitten leimaajat tarkoittavat vihreydellä jotain aivan muuta kuin liikkeen ydinsisältöä.

      Poista
    12. Ne leimaajathan vain seuraavat suurta oppi-isäänsä Trumppia. Kun keksimäänsä haukkumanimeä tarpeeksi kauan käyttävät, siihen aletaan tottua.

      Poista
  18. Putinin joukkio joutuu pian vastuuseen, samoin Putinin poikaystävä Lukashenka.

    VastaaPoista
  19. "Olen pitänyt reilun kuukauden tauon netistä ja television/radion uutis/ajankohtaisohjelmista. En lue/kuuntele/katso uutisia, ym., blogeja tai seuraa lukijoiden keskustelua päivittäin."

    Tuo on viisautta. Siihen kun vain pystyisi. Se verran tanakkaa tuubaa kaikki isot putket lykkäävät. (Ja pienemmät yleisestä hurlumheistä poikkeamaan pyrkivät putket tukitaan tarvittaessa.)

    Edellä olevan kommentoijan menttely poistaa meidan tuhoisan vaikutuksen yksilötasolla. Mutta yhteiskunnalisella tasolla media jatkaa edelleen tuhotyötään jakamalla kansaa, luomalla hysteriaa, ahdistusta ja masennusta hulluilla mihinkään perustumattomilla agendoillaan. Ja sosiaalinen media omana hullujenhuoneenaan aivan vielä erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka siis oikeamielinen älykkö rakentaa todenmukaisen maailmankuvan?

      Poista
    2. Tiiviissä muodossa.

      Poista
    3. Sosiaalinen media hullujenhuoneena aivan erikseen ja sen perällä vielä tämä blogi. Tämä se vasta tarpeellinen on. Ellei sitten ole kyse taitavasta ohjailusta? Blogin hallitus saattaa ollakin ovela.

      Poista
  20. Put Put Putin tapaus osoittaa, ettei ole mitään tahoa suojaamassa ihmistä ihmiseltä silloin kun joku haluaa sotia. Ei ole YyyyKoota, ei mitään.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista