Sivun näyttöjä yhteensä

4. heinäkuuta 2021

Väestö


 

Yhden kerran Roomassa villa Lantessa selailin koulukirjaa, joka oli Italian sotahistoria. Ehkä olisin kähveltänyt sen heilutellakseni sitä omilla luennoillani, mutta se oli silloisen johtajan lapsen kirja. Sekin lapsi on nyt aikuinen ja silloinen johtaja on kuollut. 

 

Kuten arvata saattaa, tuokin kirja kertoi omien sankariteoista ja katalien vihollisten tihutöistä. Hyllyssäni on saksalainen laajan yleisön kirja I maailmansodan ajalta. Sen nimi on ”koko maailma meitä vastaan”. Beevorin mukaan jotkut saksalaiset siviilit ja kenraalit uhkuivat voitonvarmuutta vielä helmikuussa 1945; hän siteeraa kirjeitä ja päiväkirjoja.

 

Liikaväestö on kauhea ongelma, mutta meillä on periaatteessa tieto sen ratkaisusta. Olen ottanut kuvaksi Researchgaten käyrän, koska se levittää väärää tietoa. Onnettomuus alkoi maanviljelyn koneellistumisesta, muka. 

 

Liikaväestöä tasaa vaurastuminen ja kohtuullinen luottamus tulevaisuuteen. Vaurastumisen paras väylä on koulutus. Lisäksi tarvitaan paljon ihmisiä, joilla Bachin kantaatin nro 82 nimi on omakohtaisesti selvä. Se on saksaksi Ich habe genug, suomennettuna ”minulla on tarpeeksi”. Tai ”minulle riittää, kiitos”.

 

Väärennän tässä kevyesti tekstiä. Itse asiassa lause jatkuu, että Jeesus riittää. Mikä siinäkään, hyvä mies.

 

Josta päästään ilmiantopuolelle. Olin ihmetellyt, miksi pianisti Wilhelm Kempff jätetään useimmiten maininnatta, kun keskustellaan vuosisadan suurimmista pianisteista.

 

Goebbelsin aloitteesta Hitler innostui täydentämään ja allekirjoittaman asiakirjan ”armoitetuista” taiteilijoista.

 

Kempff edusti siinä suunnilleen ainoana esittävää taidetta – tai oli siellä kapellimestari Furtwängler myös. Karajania ei ollut, sillä vaikka hän aloitti jo 1940 ammatissaan, englantilaiset äänilevyherra onnistuivat pesemään hänen maineensa.

 

En tiedä, mikä Kempffin yhteiskunnallinen suuntaus oli, mutta ainakaan hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että hän sai korvaamattomana taiteilijana pysyvän vapautuksen asevelvollisuudesta ja armeijan hommista sekä pysyvän suosituksen esiintymään kenraaleille ja vastaaville.

 

Ranskasta olisi rivi saksalaisten suosimia taiteilijoita, tyyppiä Maurice Chevalier, joilla oli merkittäviä vaikeuksia sodan jälkeen.

 

Ylistämäni klassisen musiikin suoratoistopalvelu Idagio muuten tarjoaa myös kaikki Kempffin 1960-luvun palkitut levyt ja sitten uutta. Shostakovich tulee taas, ja rakastamani 14. sinfonia Andris Nelsons ja Bostonin sinfoniaorkesterin uutuutena tekee vaikutuksen. Suhtaudun tuohon teokseen täysin puolueellisesti, koska laajat osat siitä on sävelletty Lorcan ja Apollinairen runoihin. Toisin sanoen nykyhetki välittää sellaista, mikä on viime vuosisadan parasta.

 

Jos joutuisin puolustelemaan runoutta ja klassista musiikkia, sanoisin ehkä, että ne ovat esittäjille yhtä vaativia ja yleisölle yhtä helppoja kuin EM-tason jalkapallo.

18 kommenttia:

  1. Tässä esseessä itselleni tuttuja "armoitettuja" taiteilijoita Bach, Shostakovich, Lorca ja Apollinaire. Rakastettuja kuin mitkäkin! Mutta ei voi silti sanoa "Ich habe genug", koska onhan heitä (= eli noita) armoitettuja taiteentekijöitä historiassamme enemmän kuin Vilkkilässä Kissoja... (jossa kissoja kuulemma on tavattoman, tavattoman paljon)

    VastaaPoista
  2. Wikistä löytyy myös Sibeliuksen elämäkerrasta tuttu tarina: Legende, "St. Francis Preaching to the Birds."

    When pianist Artur Schnabel undertook his pioneering complete recording of the Beethoven sonatas in the 1930s, he told EMI that if he didn't complete the cycle, they should have Kempff complete the remainder. Later, when Kempff was in Finland, the composer Jean Sibelius asked him to play the slow movement of Beethoven's 29th Sonata, the Hammerklavier; after Kempff finished, Sibelius told him, "You did not play that as a pianist but rather as a human being."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan miehiä. "Hammerklavierin" adagio on musiikillisen rakenteen ihme, ja lisäksi ilon lähde. (Se o se, jonka eräs teema tuo väkisin mieleen "Maan korvessa kulkevi" -laulun.

      Poista
  3. Runous ja klassinen musiikki ovat myös yhtä poliittisia kuin jalkapallomaajoukkueiden paitojen kuosit. DSCH:n Sarjaa suomalaisiin teemoihin kuunnellessa tämä.

    VastaaPoista
  4. Liikaväestöstä löysin tämän Roy Beckin esityksen / NumbersUSA Education & Research Foundation.
    Erittäin ajankohtainen aina.

    https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE

    VastaaPoista
  5. On huippuluokan taiteilijoita ja huippuluokan säveltäjiä. Mutta onko huippuluokan taiteilijasävetäjiä? Yksi poikkeus on käsittääkseni, nimittäin JS Bach, jonka taito ainakin urkujensoitossa ilmeisesti oli ylivertainen. Jos pitkään suunnitteilla ollut "urkujensoittoesiintymiskilpailu" jonkun toisen kuuluisan virtuoosin kanssa (en muista nimeä) Hampurissa olisi toteutunut, olisimme asiassa viisaampia. Kilpailu sitten kuitenkin peruuntui Bachin suureksi pettymykseksi. Olisiko kilpakumppani heittänyt hanskat tiskiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis taide ei mikään skaba, et niiku ihan vapaasti voit vaik kannattaa ketä tahansa luuseria. Paitsi et 12 säveljärjestelmä ja säännöt.

      Poista
  6. Suomi yritti 80 vuotta sitten ”kesäsodassa” natsien kanssa tuhota NL:n.
    Siinä on ollut kiemurelua ja selittely 80 vuotta.
    Onneksi ulkomailla tiedeyhteisössä tästä sodasta on alettu kiinnostua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun asian noin muotoilet, niin sehän kuulostaa suorastaan hyvältä idealta. Stalinin diktatuurin tuhoaminen, jos se olisi ollut sodanpäämäärämme, olisi ollut ihmiskunnan kannalta niin valoisa ja hyvä hanke, että se peittäisi kaiken toteutukseen liittyvän vähäisemmän problematiikan alleen.

      Suomi ei kuitenkaan sotinut noin pyyteettömästi. Me olimme hakemassa takaisin Karjalaa ja selviytymässä sodasta parhaamme mukaan. Ei nöin pienellä maalla ollut silloin eikä ole nytkään varaa ideologisiin ristiretkiin.

      Poista
    2. Kaikkien onneksi NL tuhosi sitten itse itsensä.

      Poista
    3. Puolustelijoita natsi-Saksan ja Suomen aggressiolle "bolsevismin luhistamiseksi" kesällä 1941 tuntuu riittävän. "Kun niin kovin painosti, ettei muukaan auttanut..."

      "Se" tuntuu tekevän taas hyvin kauppansa jouduttuaan muutaman vuosikymmenen pakosta horrostamaan.



      Poista
    4. se mitään tuhonnu pöhkö
      pelkkä pankrotti

      siellä mitään tyhmiä olla

      Venäjän idea on venäläisten oma asia, eikä mun mielestä Venäjän. Suomen idea on venäjäksi viksumpi. M. Koivisto, kaksi kautta. Kandeis tehä läksyt. Kuitti ja ei kiitti mitään puskajussipupuliineja. Se on sopan idea.

      Puput on muuttunu, maailma ei ole enää entisensä mutta soppaa tars olla että saadaan saatana sodittua.

      Poista
    5. Ideana oli selviytyminen. Se on yhä.

      Lystikäs kaksoismerkitys on venäjänkielinen.

      Presidentti Koiviston vino hymy oli mieleenjääpä, kansallista kulttuuriperimää jossa varmistin oli erikoisempaa mallia.

      Poista
  7. Aapelin "Muurahaisia" paikallinen potentaatti tilaa kolmannen ginin "kiitos, vesi riittää". Tarjoilijatar pähkäilee, mitä tästä olisi ajateltava

    VastaaPoista
  8. Väestöliike?

    Djelem djelem, Barcelona gipsy i dunno mut melkonen orchestra. Kletzmeriä!

    Täälläkin tarkenee.

    I. H.

    VastaaPoista
  9. Aika nerokkaasti yhdistetty runous, klassinen musiikki ja jalkapallo. Voisi vielä lisätä, että kaikista voi nauttia olematta asiantuntija. Onneksi on kaksi huippuottelua jäljellä, ja 10.7. pitäisi vielä tulla Kaija Saariahon viimeisin, Innocence, virtuaalisena.

    VastaaPoista
  10. Käppyrässä ei näy blogistanian perustamishetkeä. Melko tärkeää tällä areenalla kuiteskin, uudemman sosi- eikun yhteisöllis-tutustumis-vaikuttamisen kannalta.

    Esmes mua ei oo irl olleskaan olemassa.

    VastaaPoista