Sivun näyttöjä yhteensä

16. joulukuuta 2019

Sataa tuhatta




Ei saisi levittää paniikkia eikä aiheuttaa hysteriaa. Hyviä ohjeita. En noudata niitä.

Voin esittää kymmenen tai kahdenkymmenen kohdan listan itsenäisen Suomen ajalta. Lista koskee tilanteita, joissa paniikki ja hysteria olisivat olleet paikallaan, mutta niitä ei esiintynyt.

Malliksi: sotilaallinen varustautuminen viimeistään 1938, mielellään 1935; viisaat miehet (Tanner ja monet muut) tiesivät, ettei mitään sotaa ole tulossa. Kesän 1918 vankileirit. Hävettää olla lakimies, kun tietää, että meillä aivan viisaat ihmiset ryhtyivät käsittelemään aseellista kapinaa rikosjuttuina tietäen, että syytettyjä tulee olemaan lähes sata tuhatta ja että nämä alkavat kuolla nälkään ja tauteihin, kuten kävikin.

Kuten tavallista, yksi isoisäni oli vankina ja toinen vartijana. Tuleva appeni oli lääketieteen opiskelijana palvelemassa Suomenlinnan leirillä eräänlaisena lääkintämiehenä.

Ainakin kaksi koulukuntaa erottuu asenteissa maailman muutoksiin, jotka näyttävät olevan nyt tapahtumassa tavalla, joka olisi paniikin paikka.

Toisten näköala tulevaisuuteen on noin neljä kuukautta, toisten noin sata tuhatta vuotta. Totta: alkava kvartaali sujuu varmaan hyvin mutta seuraavat sata tuhatta päivää eivät onnistu edes taloudellisesti nykyisiä käytäntöjä jatkaen, nyt sovellettujen mittarien avulla laskien.

Arvelen että syömme itsemme sukupuuttoon. Arvaukseni on ympäristökuorman laukaisema ketjureaktio. En ole yhtä kauhuissani jäätiköiden sulamisesta kuin kemian kaatumisesta. Ensin muuttuvat mikrobit ja sen jälkeen kuolee ennenaikaisesti noin 90 % ihmisistä ja muista eläimistä.

Suuria sukupuuttoja tiedetään viisi. Viimeksi menivät hirmuliskot ja vastaavat. Kaltaisemme ihminen on kulkenut lajina usean hyvin kapean pullonkaulan läpi. Reipas ja lupaava Neanderthalin ihminen meni. Syy olisi voinut olla vastustuskyky taudeille. Euroopassa koettiin jotain samanlaista Mustan surman johdosta 1300-luvulla.

Tiedämme, että uskonnoissa ja myyteissä asia on lipsahtanut ylösalaisin. Ihminen ei ole luonnon hallitsija, vaan luonto ihmisen.

Maapallolla on kaksi suojaa, ilmakehä ja magneettikenttä. Ilmakehä petti kerran – happi on myrkky liian runsaana.

Kysynnän ja tarjonnan laki on johdettu taitavasti luonnosta. Tuon lain toinen nimi on lajinvalinta. Kun esimerkiksi pohjaveden tarjonta ehtyy, syttyy sota.

Suurimmat sodat käydään energiasta, joko sellaisenaan tai elintarvikkeina.

Järkevää toivoa merkittävän järkevästä muutoksesta ei todella ole olemassa.

Se ei ole syy olla yrittämättä ja puhumatta. Kaikki suuret muutokset – kuten Hollannista alkanut keskittyminen karjatalouteen viljelyn sijasta, ovat olleet mahdottomia. Olkaamme realisteja. Tavoitelkaamme mahdotota.


35 kommenttia:

  1. Jos mikään ei muutu, ennen kuin kaikki muuttuu, niin ihmiskunnan tilanne lienee hyvin huono tai huonon hyvä...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  2. Luonnontilaisissa eläinpopulaatioissa populaation kasvaminen kestämättömän suureksi johtaa siihen, että tulee tauteja tai muita tekijöitä, esim. ravinnon puute, jotka johtavat populaation pienenemiseen jälleen kestävälle tasolle, kunnes taas alkaa populaation kasvaminen joka johtaa taas...jne. eli sama kierto jatkuu. Ihminen on kuitenkin eläinlajina onnistunut katkaisemaan tämän kehän, ja ihmispopulaaation määrä on kasvanut kestämättömälle tasolle. Kukaan ei tunnu, edes tiedeyhteisössä, miettivän mitä seuraa, jos ihmisvaikutteinen ilmastonmuutos saadaan kuriin, seuraako paratiisilliset olosuhteet vai mitä.
    Ilmastonmuutos on seurausta elämäntavastamme, korkean elintason maissa elämä on ollut mukavaa ja helppoa viime aikoihin asti, kunnes tiedemiehet tulivat ja ilmoittivat tälläisestä epämukavasta asiasta, joka häiritsee sinänsä kivaa elämäämme, joten nyt kaikkien pitää ponnistella, että saamme tuon ikävän ilmastonmuutoksen torjuttua, ja sen jälkeen kiva ja helppo elämämme voisi taas jatkua, hyvällä omalla tunnolla. Mutta jatkuuko se oikeasti, tuntuu valheelliselta, että pelkästään ilmastonmuutoksen torjumalla voidaan kaikki pelastaa, useita muita ongelmia jää jäljelle, jos emme muuta koko elämäntapaamme. Tuntuu että siihen ei ole eväitä eikä haluja, sillä ilmastonmuutos kuvitellaan hoidettavan pois ilman että meidän pitää oikeasti luopua täysin nykyisestä helposta elämäntavastamme, mikä perustuu jatkuvaan talouskasvuun. Jos me jatkamme samalla kulutuskeskeisellä elämäntavalla, niin varmasti tulee jotain, joka tuhoaa ihmispopulaatiotakin niin suuressa määrin, että populaation määrä on jälleren kestävällä tasolla. Jos mukaan sotketaan moraali ja etiikka, niin tuo ihmismäärän putoaminen tuntuu pahalta, mutta jos emme, niin se tuntuu vain samalta, kun mietimme vaikka jänisruton aiheuttamaa jänismäärän pienentymistä luonnossa kestävälle tasolle, emmehän itke, jos jänisten määrä putoaa, miksi itkisimme ihmismäärän putoamista kestävälle tasolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amatööribiologina (mutta hyvänä sellaisena) olen sanomisistasi samaa mieltä kuin sinä, J.T. - Mietin vaan kukapa ei olisi?

      Poista
    2. Tätä samaahan Linkolan Pena on saarnannut jo vuosikymmeniä ja toivonut - ja jopa ehdotellut - ihmispopulaation pienentämistä omin neuvoin.

      Mutta turhaan me tästä huolta kannamme: kyllä luonto asian hoitaa, kunhan vaan odottelemme. Vaivaisen sadan vuoden jälkeen meistä nyt elävistä ihmisistä ei ole hengissä kuin kourallinen.

      Suomen syntyvyystilastoista näkee, että olemme edelläkävijä tässäkin asiassa.

      Poista
  3. Ihmisiä on liian paljon. Ja jos ihmisiä ei olekaan fyysisesti paljon, heidän tarpeitaan on joka tapauksessa liian paljon. Virossa asuu nykyisin parisataa tuhatta ihmistä vähemmän kuin neuvostoajan lopulla. Tartossa ehkä viidenneksen verran vähemmän. Miksi tuntuu kuin asusisi kaksi kertaa enemmän? Ahdistaa se meno täällä. Autoja kaikkialla, melu on sellainen, että kaupunkin yllä heiluu yhdistetty hyminä, jota kuuluu myös puutalojen sisälle. Ja Tartto on pieni, 90000 ihmisen kaupunki. Hiiri jolla on norsun äänielimet. Totuus on se, että en pidä kotikaupungistani nykyisin. Ehkä kysymys on laajempi. Ehkä en pidä koko teknisestä kehityksestä mikä tekee hiiristä ulospäin norsut. Sana sen kaiken takana on tuhlaus, viroksi 'raiskamine'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulitõukaja, väga tore kui tagasi tulite! (kyllä, sekä minun että Googlekääntäjän mielestä)

      Poista
    2. Kiitos :) Teitittely ei ole tarpeen vaikka olenkin Viron presidentin lapsuusajan koulukaveri. Olen iloinen että Kemppinen yhä jaksaa kirjoittaa hienoja postauksia.

      Poista
  4. Paniikki on huono neuvonantaja. Mahtoiko blogisti tehdä lakiasioissa ratkaisuja paniikissa. Ja kannattaako piskuisen suomen panikoida ilmaston kanssa, joka ei nyt ole se vihulainen rajan takaa, vaan globaali ilmiö.

    VastaaPoista
  5. "Ihminen ei ole luonnon hallitsija, vaan luonto ihmisen."

    Niin totta tuo.

    Ei äiti-Maalla mitään hätää ole. Kunnon rospuutot,rutot ja sodat ovat vain tervetulleita äiti-Maan kannalta, koska ne putsaavat Maan äidinkasvoilta hieman tuota ihmiseksi kutsuttua syhelmää. Ei tosin sitäkään kovin helposti kokonaan.

    Ja samalla evoluutiolle tarjoutuu taas mahdollisuus tehdä uusia jännittäviä kokeiluja. "Survival of the fittest" (tai paremminkin "survival of the opportunists, those, who are fastest to adapt")

    Eivät kunnon katastrofit inhimilliselläkään tasolla mikään niin iso juttu ole, kuin nyt vouhkataan. Kaikki kuolemme joka tapauksessa jokusen vuosikymmen elettyämme. Melko samantekevää, montako niitä kymmeniä on. Ennen niitä oli paljon vähemän, nyt taitaa olla jo liikaa?

    Lauri Viidan kerrotan sanoneen, että lääkärin ohje hänelle oli: "Syökää, juokaa, naikaa. On vielä hetki aikaa."

    Toki olisi upeaa, jos ihmiskunta kokonaisuutena pystyisi järkevään, suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen toimintaan, mutta se lienee meille jo geneettisesti mahdotonta.

    Ne, jotka uskottelevat meille tuon pelastuksen tuovansa, tavoittelevat vain omaa valtaansa. Ja sitäkin juuri lyhyellä tähtäimellä, nyt ja heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä sekoitit Matias runoniekat: tuon lääkärin ohjeen "syökää, juokaa, naikaa, vuosi aikaa" sai Reino Helismaa, hänellä kun oli syöpä. Ainakin niin hän totesi, kun Tapio Rautavaara tiedusteli mitä lääkäri sanoi.

      Poista
    2. Repe Helismaa se oli, ja lääkäri oli täsmällisempi: "Vuosi aikaa." Samana vuonna runoilijat kuolivat. Viita oli kuollessaan fyysisesti kunnossa ja henkisesti paranemaan päin, mutta rattijuoppo yllätti.

      Poista
    3. Kiitän korjauksista.

      Poista
  6. Var inte oroliga - det bli bättre aldrig.

    Jos kommonettini tuli äsken s-postilla varustettuna,niin jättäkää se julkaisematta.

    VastaaPoista
  7. Jos ihmiskunnan tuho tulee, en ole aivan varma syystä. Arvelen, että ruokapuoli tulee riittämään koska maapallo kyllä pystyy vielä isommankin sakin ylläpitämään. Ehkä tulee jokin joukko superbakteereita joille ei enää mahdeta mitään kaiken antibiootin kylvämisen jälkeen. Niitähän syötetään monissa maissa tuotantoeläimille varmuuden vuoksi vaikka ovat terveitä.

    Ilmastonmuutos on selkeästi havaittavissa ja etenee kiihtyvällä vauhdilla. Se tulee tuottamaan ilkeitä yllätyksiä, joita ei tilattu. Ei se kuitenkaan ihmiskuntaa kaada vaikka pahaa tuhoa tekeekin. Siinä vaiheessa kun keskinen Afrikka alkaa kuumeta pahasti, sieltä lähtee 400 miljoonaa ihmistä Eurooppaan vaikka jalkaisin. Muualle ei pääse. Siitä saattaa olla seurauksia.

    Minua hiukan yllättää se että ilmastonmuutos ei jaksa ihmisiä liikuttaa, vain pientä marginaalia joka sitten vouhottaa pahasti mennen usein liiallisuuksiin joka puolestaan ei edistä lainkaan itse asiaa ja saa ihmisten karvat nosuemaan. Monessa valtiossa poltetaan kivihiiltä, maakaasua, öljyä sekä turvetta eikä ole suurempia aikomuksia lopettaa. Kiinassakin kivihiilen käyttö vaikuttaisi lisääntyvän sitä tahtia kuukausittain kuin on Suomen koko hiilitase. Miksi he siitä luopusivat? Hiili on todella halpaa ja antaa heille suuren kilpailuedun aivan kuten puolalaisillekin. Helsingin kaupunkikin kuuluu samaan porukkaan siitä huolimatta että Vihreät ovat vahvasti vallassa. Jokin siinä mättää, en tiedä mikä.

    VastaaPoista
  8. Nykyisenä populististen suunpieksäjäpoliitikkojen yleismaailmallisena aikakautena tuntuu kaukaiselta, että meitä voisi joskus  herraonni potkaista samalla lailla kuin sata vuotta sitten. Herraonni käsitettynä tässä sukupuolineutraalisti.

    Yöpöydän kirjapinossa Väinö Tannerin muistelmien osa "Kahden maailmansodan välissä". Siitä, anteeksi,  pitkä lainaus.

    Arbetarbladetin päätoimittaja Axel Åhlström oli käsitellyt kirjoituksessaan (jota Tanner siis lainaa),  huhtikuussa 1925,   SDP:n kiivaita  henkilökähinöitä. Silloin 44-vuotiaasta Tannerista hän oli  kirjoittanut:

    "...hänen vakaassa persoonassaan ei ole pienintäkään kaunopuhujan merkkiä. Hänen puheissaan ei milloinkaan säkenöi puhetaidon häikäisevän ilotulituksen kaltainen räiske. Ei ainoankaan halpahintaisen fraasin onnistu puhahtaa hänen huuliltaan. Hän on persoonallistunut asiallisuus kaikessa mitä puhuu, kirjoittaa tai tekee. Hän on ennen kaikkea taloudellisessa taistelussa karaistunut terävä ajattelija ja suunnitelmien laatija. Ei voi kieltää, etteikö koko hänen henkisessä olemuksessaan ole jotain trustikuningasta, määrätietoista, varmaa ja terävää, suljetuin huulin korrektisti esiintyvää. Hän on siten ainutlaatuinen tyyppi työväenpuolueen johtavien henkilöiden joukossa, mutta ei voi olla epäilystäkään, etteikö hän juuri sen vuoksi ole arvokas työväenpuolueelle, jolla - samoin kuin kaikilla poliittisilla puolueilla - on kylliksi väkeä, joka osaa pitää agitaatiopuheita ja kirjoittaa räiskyviä artikkeleita, mutta ei aina yhtä paljon teräviä johtajaominaisuuksia."

    Noista ominaisuuksista johtuen, ja huolimatta,  Tannerilla olisi riittänyt suosiota presidentiksi asti. Jopa diktaattoriksi kävi Rafael Haarla häntä kyselemässä.

    Saattaa olla, että  Tannerin vaimon mainitsemasta miehensä  täydellisestä mielikuvituksen puutteesta  johtui, että tämä ei sodan tuloon voinut uskoa. Samoin  se, että paniikki ei koskaan saanut Tannerista otetta. Toisin kuin Paasikivestä, jonka ajoittaisista panikoinneista Tannerkin on tehnyt eri muistelmissaan sivuhuomautuksia.

    Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta olisi se voinut kovasti toisinkin mennä, jos esimerkiksi Väinö ei  koulupoikana olisi  selvinnyt ylös Bodom-järven jäistä, jonne kaverinsa kanssa  hiihtoretkellään suksineen päivineen putosi.

    Suomen onni sotavuosina oli, että meillä oli oikeilla paikoilla viileitä miehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuussa 1941 viileä Tanner "kuohui vihaa" Neuvostoliittoa kohtaan ja vaati kerta toisensa jälkeen Leningradia hävitettäväksi maan tasalle. (Voionmaa)

      Tuollainen coolius olisi saattanut tulla Suomelle vielä kalliimmaksi kuin sitten tuli.

      Poista
    2. Tannerissa oli varmasti joitakin hyviäkin puolia tehtäviänsä ajatellen, etenkin sotavuosina. Kuitenkin mielestäni niitä huonoja puolia oli voittopuolisesti liikaa. Tanner pääsi jyräämään vahvoilla mielipiteillään liikaa ja se oli tuhoisaa. Visioita ja kykyä miettiä lähitulevaisuutta puuttui ja se oli vakava ongelma. Sama vaivaa useita nykypoliitikkoja jotka elävät hyvin lyhyellä horisontilla tuijottaen hetkellistä etuaan.

      Poista
  9. Suomeen mahtuu sata miljoonaa kiinalaista, ja vielä jää yli muillekin.

    VastaaPoista

  10. Sanna Marin …olen syvästi huolissani yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisestä ja populististen liikkeiden noususta eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa. Pelkään, että olemme astumassa synkkään aikaan.


    Tämä kirjoitus on omistettu kitkeristä kirjoituksistaan tunnetulle A.P. Pietilälle, joka kynäilee uusimmassa Tamperelaisen kolumnissaan muun muassa seuraavaa:
    “Suomea ovat hallinneet 1970-luvulta lähtien poliittiset broilerit. Peruskoulujen ja yliopistojen teinipoliitikkojen jengi siirtyi politiikan ammattilaisiksi ay-liikkeeseen, puolueiden piirijärjestöihin, puoluetoimistoihin, nuorisojärjestöihin ja valtionavuilla ylläpidettyihin puolueiden peitejärjestöihin. Broilerit kypsyivät kansanedustajiksi ja ministereiksi, joilla ei ole kokemusta tavallisten ihmisten työelämästä.


    Broilerit ovat paniikissa, kun heidän kanatarhansa kulissit sortuvat. He pakenevat asiantuntujoiksi viestintätoimistoihin.
    Sääliksi käy niitä, jotka ottavat neuvoja luusereilta.”

    ---

    Kun ihmisten usko poliittiseen ja demokraattiseen vaikuttamiseen heikkenee, peiliin voi katsoa meistä moni. Sanna Marin 17.11.2016 blogissaan.

    Ihmisen aika Joulun lapsena kestää kait noin 15 vuotta tiesi John Lanchester kertoa vierailtuaan Hong Kongissa. Miksi edes niin pitkään ? Lapset säilyttävät uskonsa agenttiuteensa eli toimijoitumiseensa -kiukkuunsa ja sen tehoon- puolentoistakymmentä vuotta. Sanna Marin vahti tultaan ainakin vielä 17.11.2016. On voinut puhaltua pois tai ainakin jo lepattaa? Kolme vuotta on pitkä aika kestää menestystä.

    Marin palveli kait opintopalkalla ja korkeakoulukkaan asumisedulla subventoituna kuten tavallista on, Sokosta. Oliko ulkonäköetu kauneusputkilo-osastolla. Kaippa.

    Ja muuallakin kun välillä peruspäivärahalla kunnes nuorisotyössä kavereittensa puuhastajana, aktivoijana ja sieltä Yliopistoon kymmeneksi vuodeksi ja ulos hallintotieteen (mitä lie) maisterina. On ihan tiedepohjaista sitten tuo Suomen palveleminen. Kaiken se tiedeMahiläinen imeekin.

    Marin ei kai kerinnyt Vaihto-oppilaaksi. Vahinko, olisi jäänyt Lontooseen. Mutta säästi Suomelta pitkän pennin. Lukukausimaksu ja opintopalkka ja asumisetu Lontoossa olisi aika paljon ja vastavaihdokas kansainyhteisön passilainen Suomessa maksaisi sekin.

    Tuplahinta hallintotieeen mestarikirjasta. Tosin sekin on juuri menossa asiakasmaksulliseksi eli opiskelija maksaa. Opintovelalla eikä ulosjäänteitä pakukuskeja veroteta heitin tutkimus- ja koulutusalttarille. Näin se on käymässä, säätiössä. Kysy Paul Volckerilta 201cm vaikka.

    Nuo A.P.Pietilän sattuvat huomiot ja terävät sanat -kiitos niistä Tamperelaiselle ja Marinille- panevat kopiomaan vähän muutakin. Ambrose otsikoi ilmastovetonsa seuraavasti: Free market capitalism will deliver net-zero carbon - if bureaucrats and the Green Taliban get out of the way. Telegraph 11.12.

    FT pani Volckerin,Fed muistelmien pokkaripainoksen uudesta esipuheesta ulos lauseita 12.12.: Jotain viheliäistä on menossa. Nihilistiset voimat repivät kauppastrategiokseen veden ja ilman -suojeluhalumme. Ja demokratia on menossa plutokratian tieltä teknoaristokratian pysyä vuorellaan.

    Äänioikeus menee, viihde- ja viestintähupi Sannojen ympärillä panee meidät luopumaan äänestyksissä. Maksuklikkaus tietää mitä haluamme ja sen saamme.
    London Review of Books pitää maksumuuritonta joulun aikaa. Ota lahjaksi edes tämä. Sillä on arkisto ja nuotin L kohdalta alkaa paimenten laulu -vai enkeltenkö- hymistä. Aloita vaikka tammikuulta 2008 ja lue profetia syksylle.

    Oma jouluni maksaa 15,95€. Barclays Walhroosin aikakautena, häntä nyt sentään mainitsematta. Eli tasoa on kurkistuksessa syvään pimeään. Oli muuten kveekkaripohjainen tämä Barclays luottolaitos alussaan. Kirjaan sirottuu tuoksuja nykypolvesta Kartanoillaan -ja taitavat omistaa Telegraphiakin aimo kimpaleen. Sopii jouluun ja ihmisen pimeään puoleen josta jotenkin kummasti väännettiin luonnotonta, niskat nurin Mariniksi? siellä Betlehemissäkö. Älä kysy piispalta, nolostuisi.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  11. Kun tässä nyt panikointia peukutetaan, ja maailmanlopunennustuksia jaellaan, niin tekisi mieleni itsekin hätääntyä vallitsevasta kehityksestä. Eu saa ilmastohysteriasta itselleen keppihevosen, jolla liittovaltiokehitys saadaan laukalle. Sen jälkeen suomalaisilla on päätäntävaltaa yhtä paljon kuin sillä Huovisen kusiaisella maailmankaikkeudessa. Mistä löytyisi erittäin viisas henkilö, joka puhuisi julkisuudessa näistä. Nuori henkilö se tuskin voisi olla, koska ajattelevat liikaa omaa uraansa. Soininvaara on niin vihreän ideologiansa sokaisema, ei toivoa. Vihavaisella taitaa olla realismi parhaiten hallussa. Kemppiselläkin tuntuu menneen paskasangoosta ripa poikki.

    VastaaPoista
  12. Hyllystäni John Brockmanin editoima kirja 2002: The Next Fifty Years, kirjoittajina mm. Richard Dawkins, Paul Davies, Jaron Lanier ja Ian Stewart. Yksikään artikkeleista ei keskittynyt ns. ilmastonmuutokseen. Eniten keskitytään onnellisuuteen ja sen vastakohtiin (ja tietenkin tieteen tekniikkaan).

    Aika aikaa kutakin ja koskas se maailmanloppu tulikaan.

    VastaaPoista
  13. Tuumiskelen viitsinkö lukea Collier, the Bottom Billion.

    Saattaa olla että science-fiction liudentuu tiedemiesten akateemiseen pätöön.

    Näitä yankeeproffia on muutenkin lystiksi saakka, Uusi Pohjola on esimerkki itsekeskeisestä hössötyksestä joka rasittaa analyyttista laiskastilukijaa.

    VastaaPoista
  14. Ensin 16-vuotias erityislahjakas (ICD 11, DSM 5) kysyy, eikö teitä hävetä. Sitten saman kysyy 34-vuotias maan pääministeri.

    Miten yleisö eduskunnassa ja maailman kansoissa Madridissa reagoi?

    Metelöimällä kuin Pilatuksen torilla:

    "Päästä Barabbas".

    Sen reaktion voi lukea myös 17.12. Iltalehdestä, jossa se on ihan piirrettynä (piirtäjä Ville Ranta: "Tähän on nyt pakko löytyä ratkaisu").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatko nämä alholilaiset jeesuksia vai barabbaksia?

      Poista
  15. Eräs toinen järkimies-bloggari (no, Soininvaara) pelotteli "provokaatiossaan", että ilmastonmuutoksen takia tapahtuu "väestönsiirto" eli sadat miljoonat ihmiset tulevat Eurooppaan ja Suomeenkin muutama miljoona - meiltä lupaa kysymättä. Edessä olisi siis suuri kansainvaellus ja katastrofi.

    Muuttoliikkeessä on varmaan perääkin, enkä kuulu ilmastonmuutoksen kieltäjiin, mutta muuten näitä kauhukuvia vaivaa yksi asia - perspektiiviharha.

    Muutama vuosikymmen sitten Suomesta tapahtui puolen miljoonaan ihmisen pikainen "väestönsiirto" Ruotsiin, minä muiden mukana, mutta katastrofista ei ollut tietoakaan. Reilut sata vuotta sitten vielä valtavampi nopea "väestönsiirto", isoisäni muiden mukana, tapahtui Amerikkaan, eikä edelleenkään nähty katastrofia.

    Perspektiiviharha on siinä, että kaikki nämä muutokset - merenpinnan nousu, ilmaston lämpeneminen - tapahtuvat kuitenkin ihmiselon mittakaavassa niin hitaasti, että uudet sukupolvet ehtivät lähteä luonnostaan muualle. (Sodat ovat eri asia, niistä paetaan ryminällä - mutta nehän voidaan lopettaa vaikka heti, jos ihmiset niin päättävät.)

    Jos merenpinta nousee pari senttiä vuodessa, ei se ole hyökyaalto. Jos ilmasto lämpenee puolikin astetta kymmenissä vuodessa, muutokseen ehtii varautua. Loogisinta olisi rakentaa lisää ydinvoimaa, mutta ideologisista syistä se ei kelpaa. (Ydinjäte on huono selitys, sillä niiden aiheuttamaan vaaraan olisi aikaa löytää ratkaisu kymmeniä tuhansia vuosia. Nythän on tulipalokiire, vai?)

    PS. Merenpinnan nousulla on peloteltu jo ainakin parikymmentä vuotta. Montako milliä se onkaan siinä ajassa noussut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kyse ei ole merenpinnan noususta vaan päiväntasaajan ja sen eteläpuolisen alueen elinkelpoisuuden säilymisessä. Australiassa hakataan nyt lämpöennätyksiä lähes päivittäin. Afrikassa koetaan samaan aikaan kovaa kuivuutta ja toisella nurkalla tuhotulvia. Ilmasto on hiukan mennyt sekaisin. Jos sanotut alueet muuttuvat sietämättömiksi eivätkä enää tarjoa mitään elinmahdollisuuksia väestölle, lähtevät he liikkeelle henkensä pitimiksi. Ja sieltä lähtee paljon eikä heitä voida ryhtyä ampumaan Kreikan, Espanjan ja Italian rajoilla vaan on heitä autettava. Nyt heitä voitaisiin auttaa ennaltaehkäisevästi suoraan paikan päällä mutta kellään ei lamppu syty, ei ole visioita eikä halua.

      Poista
    2. Kun maapallo on päärynänmuotoinen hyrrä, niin saattaa olla, ettei tuo merenpinnan nousu napa-alueilta päiväntasaajalle tapahdu ihan lineaarisesti. Sulamisvesiä kyllä on tulossa.

      Saunottelijana Kunnaksen Ilkka

      Poista
    3. Hirmuhelteitä on ollut jo vuosia, Euroopassakin, eli mikseivät ne australialaiset, afrikkalaiset, egyptiläiset, espanjalaiset ja kreikkalaiset ole jo lähteneet? Millaista lähtölaukausta ne odottavat ennen kuin pakokauhu iskee?

      Ne on kuulkaa ihan eri tyyppejä jotka sieltä tulevat kuin ne eniten hätää kärsivät. Onhan se nähty.

      Poista
  16. Asiaa kirjoittaa Kemppinen. Jos mikromuovit virtaavat merien lisäksi myös meidän verissä, niin kaikki ei ole sinänsä mennyt ihan putkeen ja hyvin.

    Tietenkin olisi mukavaa, jos blogisti, sinänsä äärimmäisen fiksu ja sivistynyt mies mainitsisi myös globaalien ongelmien äidin eli väestöräjähdyksen. Jos maailman väestönkehitys olisi noudattanut Suomen väestökehitystä 1950-luvulta lähtien niin maailmassa olisi tällä hetkellä alle 4 miljardia asukasta.

    Pari esimerkkiä:

    -Etiopian nälänhätä 1980-luvulla kokosi rokkarit pelastamaan maailmaa ja tekemään rahaa vielä enemmän. Silloin Etiopiassa oli asukkaita nin 30 miljoonaa. Tällä hetkellä 100 miljoonan raja lähestyy uhkaavasti ja pian. Kohta on varmasti uuden Live Aid-konsertin aika....

    - Gazan väkiluku vuonna 1985 oli 0,5 miljoonaa. Nyt asukkaita lienee (ei jaksa edes guuglata) noin 1,8 miljoonaa. Se on aika paljon Uudenmaan kokoiselle kuivalle maapalalle, jonka asukkaista melkein 100% elää ulkopuolisen avun varassa. Onko tämä sitä kuulua kestävää kehitystä?
    - Afrikka ja ennen kaikkea Saharan eteläpuolinen alue on pulassa, koska väestönkasvu on jo vuosikaudet ylittänyt ympäristön kantokyvyn. Tiedossa on verta, hikeä, kyyneleitä ja suunnattomia ihmisvirtoja Eurooppaan, joita ei hallita ja ruokita kauniilla punaisilla ja vihreillä lauseilla ja utopioilla.

    NeoRealistina ja isänä olen erittäin huolissani jälkipolven tulevaisuudesta, tilanteesta ja selviytymisestä.

    Poliittinen korrektius, tuo etova valheen veli, saa median (ennen kaikkea vastuullisen median!) unohtamaan tärkeimmän globaalin ongelman ja muuttamaan sen Virtahepoksi olohuoneessa.

    Tiedättehän riitin? Kaikki tietävät ja näkevät ongelman olohuoneessaan, mutta siitä ei saa puhua, koska se ei ole soveliasta....

    VastaaPoista
  17. Ahneiden sukupolvi, joka on kaiken valmiina eteensä saanut, haluaa vielä sen, että sille ilmastokin pelastetaan.

    VastaaPoista
  18. Ihmisen osa on vanhentua ja mennä sekaisin muistoineen pään sisässä ja tätä tapahtuu nyt. Tuntemani läheiset muuttavat pois täältä mailmasta menneisyyteensä.
    Tuntemani ihmiset muutkin muuttavat mutta kaikilla ei menneisyydessä ole paremmin kuin nykyisyydessä on ollut. Ehkä menneisyydessä kellään ei ole ollut paremmin ja siellä käydäänkin tarkastuskäynnillä, että voitaisiin muistaa tulevaisuus... sen paikka, jota ei oikeasti ole olemassa, ja jonne Itäisen Kuvernementin Pylväs Putin ei pääse mutta joutuu.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  19. Minä uskon herraonnen nyt vihdoin kääntyneen. "Kassa-tyttö" on jämerää sorttia. Oli puikoissa pistämässä Tamperetta rakenteille, ja hämäläisten kannan kääntäminen ei ole vähän, kelpo näyttö kummiskin. Istuu kaksi kautta, miksei kolmekin. Ostaa Saabit, kastaa korvetit, liittoutuu Ruotsin kanssa ja pysyy poissa Natosta. Niillä Saabeilla pitää ampua malliksi yksi JAK tahi vastaava alas Loviisan/Helsingin/Ahvenanamaan edustalla ja niin Sanna Marin käy sen jälkeen paiskaamassa kättä Putinin kanssa. Omat rivit hää ampuu suoriksi ja palauttaa eduskuntaan semmoisen jöön, mikä sinne asiallisesti kuuluu. Lakkaa pelkäämästä persuja. Seuraavaan hallitukseen ei tarvitse enää kepua, joka on muuten vähitellen katoamassa historian hämärään. Hoitaa sotet, potkii pörriäiset helvettiin siltä osin kuin mahdollista ja peruu kaiken sipiläbernerin sikäli kun vahinko ei ole jo pysyvää. Palauttaa valtion asiaksi, mikä valtion asia on. Hiilihommat ja omavaraisuus hoidetaan rakentamalla (tällä kertaa saksalaisten kanssa) 3-4 ydinvoimalaa. Vapaututtaa järkevät lohijoet. Lipponen tulisi kateelliseksi, jos elää saa, muttei taida viitsiä - hukkaan heitettyä energiaa semmoinen. Semmoista herraonnea rohkenen ounastella. Se on meitä kiertänyt, mitä nyt Sauli asettunut paikoilleen, mutta nyt osuu lykky samanaikaisesti molemmissa hommissa - aivat kuten Suomella on tapana ollut, kun oikein kusiset ajat koittaa. Oranssi tyyppi ameriikassa semmoiset ajat vielä järjestää, se on vissi.

    VastaaPoista