Sivun näyttöjä yhteensä

2. huhtikuuta 2019

Opi nyt hyvä lapsi tästä



Tämä oivallus on niin yksinkertainen, että se salpaa hengen.

Klassisessa musiikissa ei ole mitään hienoa tai siis hienostelemista. Se on musiikkia niin kuin kaikki muukin. Mutta jos se on hyvin tehtyä, se vaikuttaa mielialaan, leposykkeeseen, maailmankatsomukseen, varpaankynsien kasvuun, vyötärölihavuuteen ja ennen kaikkea tajuisuuteen toisia ihmisiä kohtaan.

Valitettavasti maailma on täynnä listoja kappaleista, jotka sinun täytyy kuulla ennen kuin kuolet tai kuolla ennen kuin kuulet. Ne ovat pitkiä listoja. Niistä on tehty paksuja kirjoja, joista eräät ovat suorastaan hyviä.

Kahvilat ja konttorit ovat täynnä ihmisiä, jotka keskustelevat viisi tuntia kerrallaan, sen sijaan että tekisivät jotain hyödyllistä, onko mielekästä kuunnella Chopinin kymppiopuksen nelosetydi ennen kuin on paneutunut kakkosen ongelmiin, ja miten on piestävä mies tai nainen, joka kuuntelee Bachin Das Wohl-Temperierte Klavierin kakkoskirjaa, vaikka ei vielä osaa ykköskirjaakaan ulkoa.

Kaikkiin meihin ei kolahda jooga eikä kasvisviritteinen ruokavalio. Sen sijaan, Spotify-soittolistan (linkki) laatija ja kirjan kirjoittaja Clemency Burton-Hill ehdottaa, että aamukahvia keittäessä tai hiilijalanjäljeltään edullisesta kulkuneuvosta lämmintä huonelihaa (kokous) kohti kävellessään voisi kuunnella kolme tai neljä minuuttia musiikkia tai joskus kahdeksan.

Nyt minulla soi Marcel Proustin poikaystävän Raynaldo Hahnin harmaa laulu joka vaihtui tämän lauseen kohdalla R. Straussin Ruusuritarinn trioksi, jota seuraa Phillip Glassin taatusti merkillinen Echorus, vetonaula La Bohèmesta ja Telemannin trumpettikonsertosta (Vol. 1.) nopea osa.

Suuresti olen järkyttynyt Antonio Lottin Stabat Materin osasta ja etenkin Paul Hindemithin murhemusiikista (Trauermusik) vuodelta 1936, koska olin luullut etten pidä Hindemithistä.

Mieshenkilö, joka neuvoi tämän soittolistan minulle, oli saanut sydänoireita Alban Bergin pianosonaatista. Eikä Schubertin pianokvintettokaan ole aivan kaikkien tiedossa. Mukana ei taida olla Schubertin ”Tyttö ja kuolema” (Der Tod und das Mädchen D810) -kvartettoa, jonka takia olin kauan sitten palelluttaa itseni autossani parkkipaikalla odottaessani radiosta loppukuulutusta. Mikä musiikki voi olla näin taivaallisen ihanaa?

Lapsenlapsista ja lapsista tiedän, että klassinen musiikki, vaativampi kaunokirjallisuus ja koulumenestys puhkeavat kuin viisdaudenhampaat usein lukion aikana yllättäen samalla viikolla, ja muutos on pysyvä. Tyypillisesti kaikkien aineiden keskiarvo nousee samalla noin kahdella numerolla (ei siis desimaalilla). 

Tästä voin itsekin aloittaa uuden uran. Soittolista aluksi vaatimattomasti Bachin kantaattien ja messujen vähemmän tunnetuista pätkistä! Mukaan pohjalaisia kansanlauluja ja vanhoja tansseja! Mutta kuunnelkaa miettimättä etukäteen. Avatkaa korvat, silmät ja suu! Vastaan tulee esimerkiksi Bob Dylanin (parempi) edeltäjä. Skotlantilaista kansanlaulua ja kitaraa. Tai sähkökitarakonsertto (Steve Reich). Näin ihanaa – ja käytännössä ilmaista! Musiikki on kuin sänky. Kokeilkaa, onko se mukava. Unohtakaa, suosiiko joku megasika sitä.

7 kommenttia:

  1. Blogipostaus jossa olisi Spotify-linkkien lisäksi nk. kommenttiraidat kappaleista voisi olla miellyttävä formaatti arvon musiikkientusiastin kokeiltavaksi.

    VastaaPoista
  2. Huojentavaa, että sinulla on lahjakkaita lapsenlapsia. Itse olen vähän alkanut epäillä, puhkeavatko klassinen musiikki tai ns. vaativampi kaunokirjallisuus suurelle osalle nuorisoa enää ollenkaan; äkkiseltään ei siltä vaikuta. Viidaudenhampaista en tiedä.

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava kansi ja kaunis nimi tuolla kirjalla. Musiikkia voi kuunnella aina, kun vain on välineitä siihen, värikästä kasvispainotteista ruokaa laittaessaan erityisesti tai joogatessaankin, mutta silloin täytyy kyllä mieluummin vajota omiin ajatuksiinsa tai koettaa olla ajattelematta, vajota jonnekin syvälle.

    Nyt tuli häiriötekijä. Huomiopukuiset miehet alkoivat tuossa alapuolella energisesti kaivaa kauhakuormurilla jalkakäytävää, jonka juuri eilen haravoin! Sellaista se on naisten työ. Kerran tulin maalla sanoneeksi vieraiden kuullen, tyhmästi, että kuinkahan monta kymmentä tuhatta kertaa minä olen elämäni aikana pyyhkinyt keittiön tasot. "Det är kvinnans lott," virnuili naapuri, maanviljelijä. Oma valinta tietysti, mutta nyt sai itsesääli vähän vallan. No, laittavat uudet vesiputket, hulevesillekin. Koko talven ovat tällä kadulla möyrynneet. Ehkäpä kesäksi päästään talosta ulos puhtain jaloin ja saadaan puhtaampaa vettä. Eija G

    VastaaPoista
  4. "onko mielekästä kuunnella Chopinin kymppiopuksen nelosetydi ennen kuin on paneutunut kakkosen ongelmiin"

    Tätähän mä olen sanonut, perustaltaan varsin simppeli ja lyhyt aktiivimallilaki meni säätäjiltä ihan vituixi, mutta ne vain lähtee ilman näyttöjä säätää jotain massiivista yhteiskunnan perustaa uudeksi muovaavaa megalakia. Siinä lain haarat löyvät toisiaan korvalle ym.. taju, se ei ollut kehittynyt, ei analyyttisyys, ei liioin erottelukyky, ei kokonaisuuden hahmotus. Johtajuutta taas ei ole koskaan ollutkaan.

    VastaaPoista
  5. Kuulun siihen muutamaan prosenttiin ihmisistä (ainakin länsimaissa - liekö niitä Neanderthal-geenejä?), joilla on synnynnäinen amusia (ks. Wikipedia jne.) eli musiikin tajun ja tuottamiskyvyn puuttuminen. Musiikkiin jo varhain kannustanut lähiympäristöni ei ole musikaalisuutta vähääkään lisännyt (toisin kuin jotkut hyvää tarkoittavat musiikkipedagogit luulevat). En siis voi seurata ja tajuta näitä Kemppisenkään musikaalisia pohdintoja oman sisäisen näkökulman kautta, oli kyse sitten klassisesta, modernista tai vaikka rokista. Mutta ihan mukavahan näitäkin postauksia on muuten vain lukea.

    VastaaPoista
  6. Olen joskus lukenut että klassisen musiikin kuuntelu lisää älykkyyttä. Siinä toivossa olen kuunnellut mm. Sibeliusta ja suuresti iloinnut kuulemastani. En ole varma onko sinne hoksulaan tuulut mitään lisää mutta taitaa ollakin niin ettei sitä itse kykene havaitsemaan, muut voivat jos voivat.

    VastaaPoista
  7. Musiikillisesti ajatteleville, toki kelle vaan, erinomainen ohjelma säveltäjien sairauksista Outi Paanasella (2 osaa). Vieraana lastenpsykiatri Jari Sinkkonen (yllätti tämä vieras, miellyttävällä tavalla).

    Ei ole ollut helppoa Bachilla saatika sitten Mozartilla ym. https://areena.yle.fi/1-50066859#autoplay=true

    VastaaPoista