Sivun näyttöjä yhteensä

19. maaliskuuta 2019

Nuorten toive



Joskus kommentin toive toteutuu kuin telepaattisesti. Kirjoittaessani partiolaisista en ollut aivan rehellinen. Kyllä mielessäni oli käynyt nobelisti William Goldingin ”Kärpästen herra”.

Britit ovat (olivat ennen) niin sopuisa kansa, että heillä oli tapa suosia synkkiä tulevaisuuden näkymiä eli dystopioita, toisin kuin esimerkiksi saksalaisilla ja venäläisillä. Kuuluisin on ehkä Orwellin ”1984”. Goldingin rinnakkaisteos on Orwellin ”Eläinten vallankumous”.

Sanoma on se, joka on ollut viime aikoina uutisissa kovin usein eli miten helposti ja nopeasti sivistys rapautuu raakalaisuudeksi. 

Golding oli varovainen. Hänen kuvauksensa ei näyttäisi tähtäävän metafyysiseen totuuteen. Se ei ollut kirjoittamisen aikaan 50-luvulla eikä nhyt uutinen, että ihmisessä on ainekset erittäin hyvään ja erittäin pahaan. Romaani on sijoitettu autiolle saarelle Intian valtamerelle tai Tyynelle valtamerelle viitteellisesti sivuutetun sodan yhteyteen. Pelastuneet ovat pelkästään keskenkasvuisia poikia, ja alku on hyvä, mutta jatko sitäkin kammottavampi.

Olisi mahdollista lukea romaani yhteenvetona kasvuiässä olevien taipumuksesta fanaattisuuteen ja tunteettomuuteen. Uudempia esimerkkejä löytyisi Kiinan kulttuurivallankumouksen ajalta, Kamputsean punaisista khmereistä ja nyt eräiden islamin maiden ja suuntausten lapsisotilaista.

Ilmastoliikkeessä nuoret ovat erikoisen hyviä herättäjiä. Kysymys on heidän aikuisuudestaan ja viimeistään siinä vaiheessa heidän valinnoistaan ja elintavoistaan. 

Yllättävistä mielipiteistään tunnettu Jeesus kuunteli lapsia ja neuvoi seuraajiaan tulemaan lapsen kaltaisiksi. En usko, että hän tarkoitti alttiutta kulteille tai kehittymätöntä arvostelukykyä.

Ihmelapsia esiintyy musiikissa ja toisinaan runoudessa. Mutta romaanikirjallisuudessa heitä ei ole. Goldingin romaania ei olisi voinut kirjoittaa teini-ikäinen, ei edes kuvatun kaltaisia asioita itse kokenut.

Minuun sattui aika pahasti Manfred Gregorin romaani ”Silta” ja Bernhard  Wickin siitä tekemä elokuva. Aivan liian nuorten poikien uhrimieli keväällä 1945 osoitetaan tarpeettomaksi ja tyhmäksi. 

En liioin tavattomasti ilahtunut Günther Grassin varhaisesta ”Kissa ja hiiri” -teoksesta, vaikka se on romaanina todella hieno. Siinäkin on kysymys muun ohella nuorten tavasta leikkiä tulella. Romaanin mitättömän oloinen poika kaatuu tultuaan sankariksi panssarintuhoojana. Mutta Grassin kuvio on laajempi ja eräänlainen Saksan historia alle 200 sivulla.

Voi olla että nuorena ja hyvin nuorena luettu jättää hyvin pysyvän jäljen. Tässä mielessä monesti lukiolaisilla luetutettu Golding voi olla hyvä lääke kysymykseen yhteisöllisyydestä ja siis demokratiasta. 

”Kärpästen herran” pojat hävittävät järjestelmällisesti orastaneen demokratiansa, demokraattisesti.

6 kommenttia:

  1. Goldingin visioista en ole koskaan ollut kovin otettu; minulle ne ovat aivan liian ummetusenglantilaisia. Mutta George Orwell; siinä on oman paskan aikamme todellinen visionääri. Taidankin tästä lähteä pakkaamaan reppua, että voin poistua näiden veepäitten inhasta seurasta vähän raikkaampiin oloihin.

    VastaaPoista

















































  2. Totta. Jeesuksen sanoma on viisas. Säilyttäkää avoin ja utelias mieli. Pitäkää aina itsessänne mukana kappale lasta, niin teidän valtakuntanne on taivaan kaltainen.

    On vain elettävä sillä perimällä, jonka saa, ja siinä ympäristössä, jossa kasvaa.
    Ensimmäisenä tulevat mieleen usan mustat lapset ja nuoret. He eivät saa erikoisen hyviä kortteja elämän peliin.
    Lapsena luettu kirjallisuus ei heihin päde. He ajautuvat hengaamaan kulmille, oppivat siellä elämässä pärjäämistä, ja sen kovuutta.
    Heillä ei ole hajuakaan Kärpästen herroista tai muusta viisautta lisäävästä lukemisesta.
    Itsemurhaliivejä kantavilla lapsilla on jokin haave, tieto siitä, että kun teen näin, elämä muuttuu paremmaksi.
    Noilla miljoonilla usan mustilla nuorilla ei sitä toivetta ole.
    He eivät ole kuulleetkaan profeetasta, joka julisti: "I have a dream!"



    VastaaPoista
  3. Kaatuuko "Kissasa ja hiiressä" kuvattu henkilö? Se jolla oli rautaristi ja vilkkaasti liikkuva aataminomena?

    Muistan vain sen että joskus kun kesät ja koululaisten kesälomat olivat pitkiä ja lämpimiäkin eikä alle viisitoistavuotiaana päässyt kesätöihin tai ei saanut jäädä kaupunkiin kun perhe oli mökillä. Ei ollut mitään tekemistä eikä vanhojen Valittujen Palojen, Tekniikan Maailma, Jerry Cotton ja Kansa taisteli-lehtien lisäksi ollut edes oikein mitään lukemista. Kirjoja kun ei perheessä harrastettu.
    Mutta joku viikonloppuvieras oli unohtanut tai jättänyt silloin muotiin tulleita taskukirjoja (jotka siis eivät olleet mitään pokkareita eli kioskikirjallisuutta). Tartuin "Kissaan ja hiireen" ja luin kuin lumouksen vallassa. Syistä joita en ole koskaan välittänyt yrittääkään analysoida lukukokemus oli valtava, oikeastaan mullistava - vaikken tiedä millä tavalla.
    Grassin muun tuotannon olen sen jälkeen lukenut, huonommatkin olen lukenut toiseen kertaan ja parhaina pitämäni useammin, mutta "Kissaan ja hiirtä" en sen kesän jälkeen.
    Anyway, omassa muistissani kyseinen henkilö tekee ilman eleitä ja jäähyväisiä itsemurhan hukuttautumalla tai sukeltamalla niin syvälle ja pitkäksi aikaa ettei paluuta pinnalle ollut.

    VastaaPoista
  4. Kannatan kyllä Ernesti Hentusen ehdotusta nostaa äänestysikäraja 40 vuoteen. Mitä lukiolaisten luetun ymmärtämiseen tulee, niin petraamista on. Muuan opettaja oli luettanut Haanpään novellia Kenraali Impola. Pari oppilasta oli valitellut esseessään sitä, miten ennen kohdeltiin sotaveteraaneja niin epäkunnioittavasti.

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus. Lapsina sodassa mieleeni tulee suomalainen versio, eli Paavo Rintalan "Pojat", ja Vesa-Matti Loirin viiltävä roolisuoritus samaisessa elokuvassa. Ainoa suomalainen neorealistinen elokuva väittäisin.

    VastaaPoista