Sivun näyttöjä yhteensä

17. maaliskuuta 2019

Kerran partiolainen


Jossain on vanhoja opaskirjoja. Siitä huolimatta on epäselvää, miksi halusin olla elvyttämässä paikkakunnan lippukuntaa henkiin. Ennen sotia oli ollut toimintaa, mutta johtajat olivat kaatunet sodassa ja eräät muuttaneet pois.

Ehkä Aaro Hongan poikakirjat ”Viakkaat vaeltajat” ja ”Juanikkaat Virtaheposet” vaikuttivat, ja lisäksi Väinö Riikkilän kirja ”Pertsa ja Kilu”.

Niistä sai vahvasti sen käsityksen, että partiossa on mukavaa, tai jos ei ole mukavaa, on ainakin hienoa olla partiolainen.

Yhdenkin kerran ajoimme tällaisella kelillä johonkin Hirvijoen takamaille polkupyörillä ja kaaduimme siinä säkkipimeässä aina 50 metrin välein. Perillä lämmitimme talven kylmillään ollutta hataraa majaa ja laitoimme ruuaksi jotain aika sanoinkuvaamatonta. Nukuimme yön ja partioimme siellä täällä ja illalla tulimme kotiin nokisina ja savun hajuisina.

Meitä oli kai suurimmillaan sata. Meillä oli pysyvälupa käyttää kaukana Varpulan ja Mäenpään maastossa ollutta mökkiä. Paikan nimi oli Krupula. Paikan edellinen haltija oli nimeltään varmaan Huhtala, kuten useimmat paikkakunnalla. Nimitimme häntä mielisanansa mukaan Raakkuleeksi. Hän aloitti puheensa usein sanomalla ”Jo on raakkules”. Sana saattaa olla samaa juurta kuin ryökäle.

Kuvassa on ensimmäisen luokan taitomerkki. Sen suoritin. Huivi oli hieno Äitini oli ommellut huivit koko suurelle joukolle, mutta hän oli ollut itsekin lippukunnan johtaja. Aliviivoo. Aliveivoo, Aliviivoo veivoo bum. Vidi luf, vidi luf, vidi van vidi mörk, vidi Lakeuden Haukat hei.

Partiossa tapasin eräitä keljuimpia tyyppejä, joukon ihan tavallisia ja eräitä syvää kunnioitusta herättäviä. Vaasan Metsäveikkojen Finnilä oli mainio henkilö, mutta mestari alalla kuin alalla oli Piilikankaan Ami, siviiliammatiltaan palomies.

Tiedän vielä jotain nykyisestä partiotoiminnasta, koska jälkeläisissä on sellaisia enemmänkin.

Kun muutenkin ryven muistoissani ja keksin kaikenlaista kummaa kijoitettavaa, tämä kirjoitus on vain päivän mielenliikkeen kirjaus. Nimittäin järjestö oli erikoinen siinä mielessä että se todella pysyi porvarillisen epäpoliittisena. Vahvan vasemmiston aikana vihjailtiin, että se olisi jotenkin jatkanut suojeluskuntapoikien perinnettä. Joukossa saattoi olla ihmisiä, jotka välillä unohtivat, että vettä on virrannut vuoksessa, mutta epäpoliittisuus vastaa omia ja hyvin tuntemieni ihmisten kokonaisuuksia.

Lisäksi järjestön taustalla on erinomainen kasvatustieteellinen oivallus, panna nuoret johtamaan nuoria eli opettaa keskenkasvuisia ottamaan vastuuta itsestään ja myös ratkaisemaan ilmenneitä ongelmia.

Siinä mielessä tuo joukko oli yhdenmukaisesta pukeutumisesta ja erilaisista merkeistä huolimatta kaiken sotilaallisuuden eli militarismin vastakohta. Totteleminen ei kuulunut sanavarastoon. Vastuun ottaminen kuului.. Ja syystä tai toisesta kaikki väkivalta oli vieras käyttäytymismalli.

6 kommenttia:

  1. Porvarillisen epäpoliittnen vs. porvarillisen poliittinen.

    Vähän niin kuin se pohjalaisten ärrä, joka ei ole ärrä vaan "ree".

    Same diffrence.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ceterum censeo pakkoenglantinem esse delendam.

      Poista
  2. Miten tuosta Krupulasta tuleekin mieleen Aku Ankan veljenpoikien partiotouhut.

    VastaaPoista

  3. Tekno-utooppinen kansallismielinen antielitistinen. Ja että firman koko eli laajuus mittavuus sietäisi rajoittua siihen mistä omistaja (= yhteisön agentti ; valtuutettu) sentään jaksaisi kantaa vastuunsa. Siis ruokapöydän pinta-alaan ; olisi ihan mittakin nimeltä syli. Ja se neliöön soikioon tai miten vain mutta silmälläpidon ja kuulollaolon mittoihin kuitenkin.

    Ja tietenkin pyhänhengen vuodattamassa vuorovaikutuksessa kaikkien saman pöydän ääreen kokoontuneiden kesken.

    Mikä se tuommonen olisi ? No oli ainakin. Vaikka Kokkola Kuopio Pori ennen vapaapainia mutta jälkeen kreikkalais-roomalaisen. No mikä jos ei viikinkiretkue kelpaa ?

    Ambrose Evans-Pritchard tuli
    taaskin hätiin vaikka ilmaiseksi sain vain ingressin. Se riitti. Viiden tähden liikehän se siellä. Liigan piti haluta sitä Lyonista Torinoon porattavaa silkkitietä, siis rinnakkaishanketta Peter Westerbackalle. Kumpi ehtii ensin ? Veikkaan Westerbackaa. Ja ostaisiko jo piletin ? Pääsisi juhlajunaan kun tuo SuomiOECD valmennustiimi 50v. festari viimeviikolta jäi väliin. Miksiköhän ?

    Liigan piti olla se moderni ja Beppe Grillon harata vastaan mutta kompromissi löytyi tekniikkauskosta, sen ruokapöytäyhteisön mittaisen, ja kiukusta Alppien takaisia ainaisia sotaruhtinaita kohtaan.

    SuurSuomen dollariansaa kirkkain silmin kotinansa pitäville hölöille asiaa voisi avata sanomalla että Italia keksi Kiinasta kultakätkön. Samaako kultaa mitä sinne toimittivat Marco Polon kauppahuoneesta maksuna ? Vai oliko hopeaa ja riisiviinakapakan ovellahan kulta vaihdettiin nahkalappu ja paperiseteteleiksi.

    Ihan omien silmiemme alla -vaikkakin suljettujen- homma on kulkenut siten että American viskibaarissa on vinosilmä ottanut paperia ja jenkki saanut kamaa Walmartien hyllytäydeltä. Juuri nyt ne lyövät kättä yli Tyynenmeren ja yhdistävät omistuksensa. Rahaa ei tarvitse, se on firman sisäistä vaihtoa koko Globaali. Ja siellä ovat jo sinunkin eläkemaksusi -ja vienot toiveesi että kai niitä aikanaan saa kuukausittain takaisin. Saas nähdä.

    Mitä Westerbackan Tunneliin tuleen niin sehän tulee. Pressa viotti lonkaansa kai äskeisellä Kiinanmuurin yliharppauksella. Tunnelin takia hän siellä oli, Peterin lipulla. Ja Mike Pompeo tulee Arktiseen. Sellainen Peter, ainut aikansa tasalla näillä lakeuksilla. Tai Preerioilla. Tai preemioista, jotka tuulet nostattavat ja merivirrat kulttuurissamme.

    No pakettiin pannaan myös Hornetit /Gripenit. Mistä Suomi ne repii kun valtionyhtiöt myytiin jo edellisestä lentueesta ? Lend and lease järjestelyn (siis USA toimittaa tankit ja NL sotii) uusi post-Medici kirjaus on että ei huoli ottaa luottoluokituksessa huomioon USA varustelumenoja jossakin Suomessa, onhan se Baltian osavaltioiden kulmalla ja itsekin taskussa, panttina eläkkeet. Silkkiä samettia vaan ja Passchendaele onkin vain veteraanimuistojen puristelua. Jussi Niinistö nostattaa äänivyöryn. Lätkäkatsomobaarissa. Ole valmis.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Itsekin olen partiolainen, tosin en enää aktiivi. Mutta tosiaan, kaikki väkivalta oli todellakin ihan vieras käyttäytymismalli.

    VastaaPoista
  5. Virtaheposet ja A.Ankan veljenpojat ne minutkin partioon saivat houkuteltua, jonkun vuoden jaksoin mukana laahautua. Paljon hienoja kokemuksia kaupunkilaispojalle. Poliittisesta puolesta ei tosiaan juuri huolta ollut, ensimmäisessä lippukunnassa missä mukana olin oli kyllä uskonnollinen aines vahvasti edustettuna, siinä toisessa sitten onneksi ei.

    VastaaPoista