Sivun näyttöjä yhteensä

28. maaliskuuta 2019

4. elokuuta 2006

Tämä kirjoitus on uusinta otsikossa mainitulta päivältä.  Uusinnan syytä ei tarvitse selittää.

Andrew Vachss on Yhdysvaltain parhaita kirjailijoita tällä hetkellä. Hän on niin hyvä ettei ole edes erikoisen kuuluisa. Kuten kuvasta näkyy, hänen tuotantonsa on kuitenkin pokkarisarjana myynnissä, ja uutuudet ilmestyvät kovakantisina.

Muistelen olleeni ensimmäisiä älähtämään James Ellroysta. Tämä olisi ollut 90-luvun alkua, ja siihen aikaan kirjoitin Helsingin Sanomiin. Ellroyn Black Dahlia oli liian kammottava, mutta Los Angeles -sarja hieno. Siitä koottiin sitten myös elokuva L.A. Confidential. American Tabloid oli varsinaista "poliittista historiaa", mutta sen jälkeen Ellroy alkoi olla minun makuuni liian hullu.

Katsoin nöyrästi television dekkarisarjaa, jonka idea on hieno: kootaan joitakin omahyväisiä henkilöitä kameran eteen ja sitten Henrik Laine toivoo, että tuloksena on mielenkiintoista keskustelua. Tuotantokustannukset lähenevät nollaa. Odotin eilisestä ohjelmasta jotain mielenkiintoista, koska vieraat olivat hyviä tyyppejä ja viisaita. Odotin turhaan. Tulos oli kahvipöytäkeskustelua.

Siis: miksi dekkari / jännäri on noussut erittäin merkittäväksi proosan tekniikaksi? Henning Mankell on luullakseni Ruotsin merkittävin kirjailija eikä Gillou ole missään tapauksessa huono, vaikka historiallisessa romaanissa hän teki saman kuin kuvaamansa henkilöt eli meni soitellen sotaan. Mankellin moraaliset Afrikka-romaanit eivät jostain syystä liioin toimi.

Yhdysvalloissa esimerkiksi Paul Auster (jonka kirjat rajasin tämän blogin kuvasta pois) on hieno korkeakirjailija, mutta Vachss on mielestäni ykkönen.

Näennäisesti Vachss näyttäisi olevan Ellroyn perillinen ja viime kädessä vastikään kuolleen Mickey Spillanen säiettä eli niin sanottua kovaksi keitettyä koulukuntaa. Hänen Burke-sarjansa varhaisempia teoksia rasittaa jossain määrin Hammetilta peräisin oleva väärinkäsitys eli luulo nokkelan juonen tarpeellisuudesta, ja Chandlerilta peräisin oleva erehdys, nimittäin että nasevat luonnehdinnat ja vitsikkäät repliikit auttaisivat asiaa. Onneksi hän on päässyt tästä irti ja kirjoittaa nyt luottaen sanojen kovuuteen ja kuvallisuuteen.

Kiinnittäessäni huomiota tähän kirjailijaan, jonka sukunimen oikeinkirjoitusta joutuu aina hetken miettimään, luulin että hän oli muodilla ratsastaja ja jonkinlainen friikki - lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on melkein poikkeuksetta keskeinen teema tai osa teemaa.

Luulin myös, että kysymys olisi rosvoromantiikasta Schillerin tapaan. Burke ja hänen "perheensä" ovat kaikki rikollisia mutta suunnattoman paljon parempia ja sympaattisempia ihmisiä kuin esimerkiksi poliisit, puhumattakaan Manhattanilla valtaa pitävistä rikollisorganisaatioista, joista osa on laittomiksi tiedettyjä ja osa ei.

Tämäkin luulo osoittautui vähä vähältä aiheettomaksi.

Lapseen sekaantuminen oli ennen niin tavattoman harvinainen rikoslaji ja sensaatiolehdet revittelivät niin tolkuttomasti näistä yksittäisistä tapauksista, että vierastin voimakkaasti aihepiiriä.

Alan muuttaa mielipidettä. Muuallakin kuin Belgiassa on jotain todella kummallista. Ehkä tämä kauhea asia ei olekaan marginaalinen vaan kertoo jotain syvällistä ajastamme ja arvoistamme.

Vachss muuten ei harrasta väkivallan kuvauksilla mässäilemistä eli väkivaltaan osallistumista. Kirjat eivät ole kauheita.

Kirjoittaja on juristi ja kotisivuistaan päätellen keskittynyt myös ammatillisesti juuri näihin asioihin. Se taitaa olla markkinointitemppu, että hän esiintyy valokuvissa merirosvon musta lappu vaurioituneen silmän suojana.

Kun kuvaileva sosiologia (tyyppiä Paavo Koli, Mauno Koivisto - Heikki Wariksen koulukunta + Turun tutkimusperinne) on ollut niin kauan poissa muodista, Vachssin kaltainen kuvaus Manhattanin ja Yhdysvaltojen todellisista toimintatavoista on järisyttävä.

Luullakseni tuo käsitys yhteisöllisyyden mätänemisestä ei ole väärä.

Dostojevskilainen rikosromaani on erinomainen tapa tuoda nähtäväksi ja käsitettäväksi vaikeita asioita.

Kun näin on, suhtaudun henkilökohtaisesti viihdeväkivaltaan erittäin kireästi ja kielteisesti ja väkivaltaisesti. Erikoisen kammottavina pidän lehdistön kuvauksia. Juuri tälläkin hetkellä jotkut nostattavat huvikseen tai ansaintamielessä lynkkausmielialaa pakkolaitosmiehiä vastaan. Lehtien on helppo kirjoittaa, koska lukijat eivät muista, että väkivaltarikosten tulkintaan on olemassa tehokkaat lainsäädännölliset keinot, Saksan Hitlerin ajan ja Neuvostoliiton Stalinin ajan.

Kuolemanrangaistus ei vähennä rikollisuutta mutta pilaa yhteiskuntaa. Sitä vastoin tilastoja voitaisiin nopeasti kohentaa, jos poliisilla olisi oikeus lopettaa rikoksesta epäillyt Pasilassa niskalaukauksella.

Tunnen poliiseja. Heistä esimerkki olisi huono - poliisimme eivät suostuisi minkäänlaisiksi pyöveleiksi ja pitäisivät heittoani huonona.

Mutta henkilö joka jättää Vachssin väliin ja haaskaa vähän aikansa keinotekoisen best-seller-rojun opiskelemiseen, tekee sen omaksi vahingokseen.

Suomeksi löytyvät Kivun hallinta, Shella ja Alamaailma. Syyttävä sormi osoittaa alussa mainittua Henrik Lainetta, joka on suomentanut "Shellan", ihan kelvollisesti. En kuitenkaan ole havainnut hänen hyppineen televisiossa Vachssin kirja kädessä, mikä on selittämätöntä.

24 kommenttia:

  1. Lasten raiskaus (pedofilia on liian kaunisteleva termi niille kauheuksille) tuntuu olevan vaarallisella tavalla kytköksissä valtaeliittiin liian monessa länsimaassa. Sitä tunnutaan käyttävän jopa keinona kiristää poliitikkoja, tuomareita, poliiseja ja muita nokkamiehiä.

    Esimerkiksi Britanniassa Tommy Robinsson on mustamaalattu äärioikeistolaiseksi. Pääasiassa syynä vaikuttaa olevan se, että hän on paljastanut valtaeliitin lapsenraiskauksia, myös muslimien osalta silloin kun on ollut aiheellista. Hesari on yhtynyt tähän Tommy Robinsonin syyttäjien kuoroon.

    BBC:llä lienee Robinsonin syyttelyssä oma lehmänsä ojassa. BBC:ssä pitkään toiminut Jimmy Sevile (400 ahdistelusyytöstä) olisi tuskin voinut toimia ilman niin pitkään ilman jonkinlaista suojelua. Asennetta kuvastaa BBC:n edessä oleva tunnustuksellisen omien lastensa raiskaajan tekemä patsas, jossa edustalla alaston lapsi ja takana aikuinen. BBC on kieltäytynyt poistamasta patsasta.

    Yhdysvalloissa taas Hollywood tuntuu olevan läpeensä täynnä lapsenraiskauksia. Tuntuu, että nykyään pidetään suotavana mitä enemmän sitä voidaan läväyttää ihmisten silmille tarkoituksella. Indiana Jonesin kuvauskessa paljastuu että tämä oli raiskannut häneen rakastuneen baarinpitäjätytön tytön ollessa 16. Muistiinpanojen mukaan Lucas ja Spielberg keskustelivat kohtausta kuvattaessa siitä, rikkoiko tytön ikä tarpeeksi tabuja. He olisivat halunneet tytön olevan 14. Ilmeisesti on niin, että Hollywoodissa ei voi edetä, jos ei suostu mukaan sairauksiin.

    Yhdysvaltojen politiikassa Epstein on kuulunut monen valtaeliitin jäsenen lähipiiriin, ja häntä selvästi suojellaan. Onneksi asiaa ollaan nyt kaivelemassa lisää. Tuomari, joka ilmeisesti oli vapauttamassa Epsteinia koskevaa todistusaineistoa aineistoa, kuoli sattumalta juuri kun aineisto piti vapauttaa. Epsteinin lapsenraiskausten lieväksi muutettua sopimusta oli olennaisesti DOJ:ssa tekemässä Mueller, joka puolestaan nyt tutki Trumpia, ja jolla piti kaikkien lähteiden mukaan olla "varmat todisteet" Trumpin Venäjä-kytköksistä.

    Puhumattakaan tietysti katolisesta kirkosta jossa asia on mennyt ihan ylimmille tasoille saakka.

    Haluaisin yhä uskoa, että Suomessa näitä juttuja ei ole vielä institutionalisoitu ja poliitikot eivät ole niissä mukana. Vähän kyllä ihmetyttää Hesarin taipumus vähätellä näitä rikoksia, piilotella lastenraiskausten taustoja ja mustamaalata Tommy Robinsonia yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äMmältä perustelemattomia nämä väitteet HS:n uutisointityylistä mitä rikoksiin(seksuaali yms.) tulee. Ei niiden tarvitsekaan olla lööppijournalismin saastuttamaa niin kuin iltakikkareilla tuppaa olemaan ja jonkalaisen, täysin joutavan bisneksen ajattelemaan kykenemätön lööppienkuluttaja kustantaa ihan itse. Voisi tietenkin huokaista, että "onneksi kustantaa", mutta kun se sonta tahtoo saastuttaa niiden telineiden ohitse askeltavat viattomatkin (huomaamatonta aivopesua).

      Tuoreimmassakin Hesarissa uutisoidaan pohjanmaalais/lappilaisen monialayrittäjä-rippikoulujen leirivahdin rikoksista, syytteistä ja tuomioista enkä minä ainakaan yhtään tuon enempää tarvitse enkä haluakaan tietää siitä asiasta. Uutiseen: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006052930.html

      Myös viime päivien kotimaisesta, ulkomaille saakka ulottuvasta pedofiilirenkaasta on uutisoitu juuri sen verran kuin on tutkimusten tässä vaiheessa tarpeen.

      Bedofiilirikoksista täytyykin maltilla uutisoida koska siihen liittyy niin paljon alaikäisiin kohdistuvaa törkeyttä, ettei sen tarvitse olla sääliä vailla olevalle klikkausjournalismille bisnestä.

      Huomautan: en tiedä Tommy Rubinsonista mitään enkä viitsi edes googlettaa. Tuskin sivistystasoni sen nimen alla käytävästä soutamisesta ja huopaamisesta (ns. "keskustelusta") yhtään rikastuu.

      Poista
    2. Se että Helsingin Sanomat uutisoi jotain, ei tarkoita että se uutisoi kaikkea tai kertoo asioiden taustat oikein. HS ei uutisoinut esimerkiksi sitä, että Oulussa on viety aikuisia miehiä, joista ei tiedetä yhtään mitään, lastentarhoihin ja kouluihin esikotouttamisen nimissä.

      Tommy Robisonista HS uutisoi aiemmin äärioikeistolaisena, myöhemmin uutisointi muuttui muotoon "Grooming-ilmiön ”paljastaja” ja Breivikin ihannoiman äärioikeistojärjestön perustaja –Tällainen on Helsingissä nyt vieraileva Tommy Robinson". HS oli mukana estämässä tiedotustilaisuutta jossa Robinson oli puhumassa.

      Ymmärrän kyllä että et halua googlettaa asioita jotka voivat kyseenalaistaa uskomuksiasi. Mutta siinä tapauksessa ei kannata kommentoida, että jotkut asiat eivät pidä paikkaansa.

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006019554.html

      Poista
    3. Mikään media (paitsi ehkä arvaamattoman joulupukkimainen vale-) ei voi eikä kerkiä kaikkea uutisoida, se kai ymmärretään äMmänkin huushollissa? Ja toistan mielipiteeni: ei tarvitsekaan uutisoida. Maailma on niin täynnä uutisia ja niiden antamaa tietoa (sekä "tietoa"), että viimeisen kahden tunnin tarjonnan (=internet kaikessa laajuudessaan) sulattamisessa ja analysoimisessa menisi jokaisella yksilöllä vuosia ja sen ajan voisi uutistehtailu olla tyystin ummessa ja vaiti.

      Ei uutisten ydintapahtumat eivätkä uutiskohteiden nimikkeet vaihdu, ehkä vain tekijät, välineet, paikkakunnat, kieli-ja murrealueet, maat. Pommit paukkavat, puukot heiluvat, katastrofit toisensa jälkeen uusiutuvat, lentokoneita tipahtelee, vuoria järkkyy, maanjäristyksiä tulee ja menee, putineja syntyy ja kuolee, vaaleja pidetään ja ei pidetä, julkkikset menevät naimisiin, eroavat, tappelevat….

      Yhtään viisaammaksi ei tulla eikä sivistys lisäänny millään kantilla planeettaamme kaikkien uutisoitavien taustatietojen esiinmarsittamisella. Naurettava ajatuksenakin kun edes historian kaikkia sammaloituneita kiviä ei ehditä käännellä ennen kuin jo uutta kiveä käänneltäväksi mysteerikuoppien päälle vyörähtelee (viittaan esimerkinomaisesti suomalaisten SS-miesten historiaan ja sen varjokohtien tutkintaan joka juuri on menossa).

      Toki HS voisi jättää rattijuopot, kioskitappelut, hjallikset ja phyllikset yms. kokonaan joutokaupunki-ilmaisjakelulehtien saaliiksi niin jäisi maailman dokumentointiin resursseja enemmän. Myös urheilun, ja varsinkin epäurheilun piiriin kuuluvien moottorikilpailujen selostuksia voivat karsia kenenkään siitä kärsimättä neljännekseen entisestä niin jopahan voisivat perustaa vaikka pätevillä toimittajaohjuksilla varustetun, Ylen MOT:n kaltaisen tutkivan journalismin osaston lehteensä. Se ei mitään muuta tekisikään kuin tutkisi ja tutkisi ja pämäyttäisi säännöllisin väliajoin piilossa muhivia, globaalisti tärkeitä asioita tietoisuuteemme. Sellaisesta voisi olla jopa ennaltaehkäisevää hyötyä isommassa kuvassa.

      Kaneetiksi: seksuaalisesti ikävästi käyttäytyviä on keskuudessamme ollut aina ja tulee olemaan, se ei oikeasti ole uutinen. Eikä uutiskategoriaan kuulu edes välineet, joita he aikakausien mukaan käyttävät apuinaan niin kuin muunkinlaisiin rikoksiin alttiit. Nämä ovat siis valistus- ja tiedottamisasioita joita täytyy koteihin ja kouluihin toimittaa, että olisi edes hieman hajua siitä, kuinka arki rullaa ja missä sen rattaisiin kapuloita tyrkitään.

      Ja vielä: olen ollut itse omalla paikkakunnillani maahanmuuttajien mukana kun ollaan menty tutustumiskäynneille kouluihin, lastentarhoihin, vanhustenkoteihin jne. eikä kenellekään ole tullut mieleenkään, että siitä pitäisi tehdä joku ”uutinen” Hesariin! Maahanmuuttajia on jopa sellaisten käyntien tuloksena ohjautunut ko. aloille töihin eivätkä he huonosti ole pärjänneet. Käsittämätöntä että M tekee uutisen siitä että jostain asiasta ei ole tehty uutista!

      Poista
    4. Ei aikuisia ihmisiä joiden taustoista ei tiedetä yhtään mitään mennä tutustuttamaan alaikäisiin koululaisiin ja lapsiin, oli sitten maahanmuuttajia tai ei. Se on uutinen jos näin tehdään. Ei ihme että mielipiteesi ovat niin vinoutuneita, jos pidät pedofiliien groomingia normaalina.

      HS on mainostanut itseään laatumediana. Jos itse pystyn selvittämään jokaisesta aihepiiristä tunnin googlauksella enemmän kuin mitä lehdessä lukee, kyse ei mitenkään ole laatumediassa. Kyse ei ole edes puutteellisesta tiedosta vaan suoranaisesta vääristelystä. Et sinä muuta vääristelyä miksikään puhumalla jostain uutistulvista.

      Poista
    5. Anteeksi ehkä hieman ironinen sävyni seuraavassa.

      äMmän pitäisi ehkä myös lukea kommentti, johon yrittää vastausta laatia.

      Voi tietenkin olla, ettei ehdi koska täytyy samalla selata ja tarkastaa oikeidendenväärien uutisten faktoja. Ja osata vieläpä valita ne oikeat niistä vääristä ja olla tasavarma, että on valinnut oikein.

      Kuka muuten tarkistaa yksityisen valitsijafaktantarkistajan ilmiantamat faktat, väärät faktat ja faktantarkastusmetodit? Ja kun näitä salapoliiseja, M yhtenä niistä, on niin hirvittävät määrät valeuutistenkin palveluksessa, että siinäpä soppa jota sopii lusikoida. Eli en siis usko, että M kykenee väittämiinsä faktantarkistuksiin koska epäonnistuu jo laatiessaan vastakommenttia minun mitättömiin kommentteihin. Oion siis hieman vaikka mitään hyötyä tästäkään debatista ei ole. Ei edes hupia sivustaseuraajille.

      Kaikenikäisiä ja -maalaisia ihmisryhmiä viedään tutustumaan milloin mihinkin. Ei se ole ihmeellinen juttu. Vähiten laiton. Eikä uutinen ollenkaan.

      Oma maailmani voi toki olla vinoutunut, mutta missään en väitä, että pitäisin minkäänlaista vinoutunutta käyttäytymistä normaalina?

      Olen kyllä yrittänyt ymmärtää, miksi joidenkin aivot käskevät omistajiaan tekemään tahallista vahinkoa avuttomille. Sellaiseen ymmärtämiseen on minua pakottaneet omat kokemukseni. Niistä olen tuolla alempana avautunut metsien miesten itseäni ja veljeäni kohtaan tekemistä vääryyksistä kun olin lapsi. Vähäinenkin ymmärryksen kipinä on poistanut vihaa joka on kaikkein pahin mielen elementti jos se saa katkeruuden kaverikseen.

      Vankilapsykiatri Hannu Lauerman luentoja suosittelen, että pahoiksikin luonnehdittujen ihmisten sielunelämästä jotain ymmärtäisi. Tieto, se lisää muutakin kuin tuskaa.

      Seksuaalisten vinoumien syistä on tehty jo kauan selvityksiä, mutta silti konstit rajoittaa vahingot mahdollisimman pieniksi, ovat nekin rajalliset. Etenkin, kun seksuaalirikollinen voi asua jopa saman katon alla, olla läheinen sukulainen jne.. Vahinkojen ennaltaehkäisy on siis miltei mahdotonta ennen, kuin jotain ikävää on jo tapahtunut.

      Muutenhan eräitä seksuaalisia vinoumiakin voi toimittaa aivan laillisesti omissa oloissaan, sovitusti myös kumppaninsa kanssa. Vaikka nöpönassun niin kuin eräässä sarjakuvassa.

      Eilen haastateltiin korkeushypyn MM mitalisti Patric Sjöbergiä Efter Niossa valmentajansa seksuaalisen hyväksikäytön uhrina ja tänä iltana Docventuressa käsiteltiin erään ikonisen poptähden M. Jakcsonin lapsiin sekaantumista. Mietin niitäkin katsoessani, että kuinka vastaavia nyt ja tulevaisuudessakaan voidaan estää kun emme koskaan kykene siihen edes eräitä vinoumia omaavien lähisukulaistenkaan suhteen? (Yritän pohtia myös koko ihmislajin käyttäytymisen historiaa jotta saisin vähän valoakin tämän mysteerin varjoihin.)

      Ainoa keino vähentää tapausten määrää on siis valistaminen siitä, kuinka monenlaiseen tämä liian nopeasti älyköitynyt lajimme kykenee. Muuten ollaan ja eletään vaan kuin ennenkin ja toivotaan parasta kaikkien lasten koulu- ja harrastusteille.

      Maahanmuuttajien syyttämisellä emme kulje oikeaan suuntaan. Uhkaa ei pidä paisutella. Heitä syyllistämällä kaikkiin brutaaleihin tekoihin käännämme vain huomion pois kokonaisuudesta joka sisältää globaalin maailman kaikki haasteet ja ongelmat. Myös itsemme jotka ovat vaarallisia sisimpään vangittuina; miksi sekin 21 vuotias kaveri teki kamalia su-aamuna Kiteellä autollaan?

      En ole yrittänyt myöskään muuttaa mitään vääristelyitä miksikään koska en sellaiseen väittelyyn ole tietääkseni osallistunut. Olen kertonut vain näkemykseni uutisten määristä, laadusta, riittävyydestä ja siitä, etten usko kenenkään kykenevän sekä seuraamaan kaikkia maailman uutisia ja sen lisäksi vielä tarkistamaan niiden taustat. Ja pysymään itse vielä jotenkin tolkuissaan siitä, miten maailma makaa. Luulotautiin sairastuminenkin siinä on mahdollista.

      HS on pieni siivu lukemastani materiaalista eivätkä sen päivässä vanhenevat uutiset mieltäni hetkauta suuntaan eikä toiseen; ihmisen toiminta pysyy samana aina ja iänkaiken, amen. En edelleenkään aio ryhtyä faktantarkastajaksi.

      Poista
    6. Arvostan tämän säikeen anonyymia. Hyviä, perusteltuja näkökulmia.

      Poista
    7. Kiitos arvostuksesta. Tällaisia keskusteluja on raskasta käydä, mutta sydän sanoo, että yritä silti.

      Poista
    8. Kuka tässä ketjussa on toistuvasti mennyt henkilöön käyviin kommentteihin? Minä en ole, ennen tätä.

      Kaltaisesi ihmiset menevät henkilöön käyviin kommentteihin, koska argumentit eivät päde.

      Toinen kaltaistesi ihmisten käyttämä keino on projektio. Syytätte muita asioista, joita itse teette. Et lukenut kommenttiani, etkä vastannut argumentteihini, ja sen jälkeen syytit siitä minua.

      Kolmas kaltaistesi ihmisten tapa yrittää "voittaa" keskusteluja on ns. tekstiseinät kuten yllä. Hirveä määrä tekstiä, joka ei ole relevanttia argumenteille.

      Neljäs tapa jolla kaltaisesi ihmiset yrittävät "voittaa" keskusteluja on olkiukot, väittää jotain aivan muuta mitä toinen on väittänyt.

      Yllä en esimerkiksi syyttänyt maahanmuuttajia. Olen syyttänyt SINUA ja kaltaisiasi ihmisiä jotka vievät aikuisia ihmisiä joiden taustoista ei tiedetä mitään, kouluihin ja päiväkoteihin. Sanoin erikseen, että ihan sama ovatko ihmiset maahanmuuttajia vai eivät -- ainoa ero on, että maahanmuuttajista emme tiedä esimerkiksi heidän rikollista taustaansa, kun taas suomalaisista tiedämme.

      Sinä ja kaltaisesi edistätte pedofiliaa. Kysymys on, että edistätkö pedofiliaa tietoisesti vai tiedostamatta? (Tai no, tämän keskutelun jälkeen et voi enää väittää että et olisi tietoinen pedofilian edistämisestä.)

      Eli voimme kysyä: onko pedofilia mielestäsi väärin?

      Kirjoitit: "Muutenhan eräitä seksuaalisia vinoumiakin voi toimittaa aivan laillisesti omissa oloissaan, sovitusti myös kumppaninsa kanssa. Vaikka nöpönassun niin kuin eräässä sarjakuvassa."

      Keskustelun konteksti oli pedofilia. Tämä haiskahtaa samalta kuin Barbra Straisandin kommentti Michael Jacksonista: Michaelillakin oli omat seksuaaliset tarpeensa. Se herättää epäilyksen, että mielestäsi pedofilia on ok.

      Argumenttivirheesi on, että jos et aio selvittää pitääkö HS:n uutiset paikkaansa, et voi myöskään väittää että HS:n uutiset pitävät paikkaansa, kuten ensimmäisessä kommentissa väitit. Tästä et pääse yli etkä ympäri.

      Poista
    9. Mitä tää M vaahtoaa? Tommy Tobinson on perustanut väkivaltaisen äärioikeistolaisen järjestön, English Defence Leaguen. Millä perusteella tuollainen henkilö EI olisi äärioikeistolainen?
      - vaikka sinällään yhteiskunnan kannalta yhtä haitallinen hänen järjestönsä olisi, vaikka se olisi äärivasemmistolainenkin riehuva anarkistisakki.

      Onko perusteena se, että aatetta jonka tulkitaan olevan äärilaidalla ei ole niin helppo väittää kansan syvien rivien edustajaksi?

      Poista
    10. Hesarissa kirjoitettiin muuten että "olemme kaikki syyllisiä" Michael Jacksoniin. Ongelma oli jutun mukaan liian suuri fanitus. Michael Jackson käveli jopa autoonsa lapsi käsipuolessa ja ihmiset vaan heittäytyivät auton päälle -- sen sijaan että olisivat pelastaneet lapsen. Koska Hesari on Jumalan sanaa, sen täytyy olla totta.

      Ihan samaan tapaan kaltaisesi ihmiset fanittavat maahanmuuttajia liikaa. Teille maahanmuuttajat eivät ole ihmisiä vaan Jumalan ilmentymiä maan päällä. Suomalaiset ovat lähinnnä pahoja -- ainakin miehet -- ja maahanmuuttajat ovat aina hyviä. Tämän fanituksen seurauksena teiltä katoaa terve järki.

      Poista
    11. Älä nyt M höpsi. Eivät maahanmuuttajat ole sen enempää Jumalan kuin Saatanankaan ilmentymiä, vaan ihmisiä siinä kuin muutkin. Peräisin aika lailla erilaisista, usein paljon raaemmista oloista kuin meillä, ja monella hyvin erilainen arvomaailma. Mutta suurin osa tavallisia ihmisä, jotka haluavat vain elää rauhassa.

      Rikoksiin syyllistyneiden osuus on paljon suurempi kuin kantaväestössä. Sitä ei tietenkään ole laskettava niiden, enemmistön, syyksi, jotka eivät ole rikollisia.

      Poista
    12. Ettet itse vaahtoaisi?

      Oletko selvittänyt asian itse vai toistatko vain mitä olet lukenut Hesarista?

      Jos argumentti on, että Hesari valehtelee Tommy Robinsonista, niin miksi kuvittelet että sen voi perustella faktoilla jotka olet lukenut Hesarista?

      Jos olisit itse perehtynyt asiaan edes kolmekymmentä sekuntia, edes silmäilemällä Tommy Robinsonia koskevan Wikipedia-sivun, siellä olisi otsikon Leaving the EDL alta (joka kertoo hänen erostaan) paljastunut että:

      "Robinson said that he had been considering leaving for a long time because of concerns over the "dangers of far-right extremism". Robinson said: 'I acknowledge the dangers of far-right extremism and the ongoing need to counter Islamist ideology not with violence but with better, democratic ideas'"

      Ongelma on se, että sinä ja kaltaisesi ihmiset luotatte sokeasti Hesarin kaltaisiin medioihin, ja toistatte niissä esitettyjä valheita, ottamatta itse asioista selvää. Joka juuri oli koko kommenttini pointti!

      Jos perehtyisit esimerkiksi siihen mitä Tommy Robinson sanoo -- sen sijaan että keskittyisit siihen miksi muut häntä leimaavat -- huomaisit että hän ei ole todellakaan äärioikeistolainen sanan siinä mielessä mitä sinä yrität sillä tarkoittaa.

      Poista
    13. äMmä saa sitten seuraavaksi minusta nähden viimeisen sanan koska hänen agendansa (täälläkin) on ihan jokin muu, kuin asioista rauhallisesti keskustelu ja sopivien lusikoiden löytämisen kunkin kätöseen kauhoaksemme yhdessä Telluksen kokoisesta padastamme tätä maailman monimausteista soppaa.

      Liikaa kulmikkuutta poistavaa ihmettelyn kykyäkin olisi hyvä harjaannuttaa. Suosittelen Pelle Hermannin videoita oppaaksi.

      Viitsin vielä kuitenkin oikaista yhden virheen monista: En ole väittäny uutisten paikkansapitävyydestä puoleen enkä toiseen mitään. Kertonut vain näkemykseni niiden riittävyydestä. Terve järki (jos sitä on -kyseenalaistan toki itseni ensin) kyllä kertoo, mitä voi pitää lähellekään luotettavana uutisena tms. HS ehkä tässä valtakunnassa ainakin yrittää pysytellä melko lähellä juttujensa alkujuurta muuten ei esim. Heikki Aittokoski tekisi päteviä juttujaan maailmanääristä.

      Ehkä paras tie, jos esimerkiksi nimimerkin äMmä taustalla oleva henkilö avustajineen epäilee Hesarin uutisfaktojen paikkansa pitävyyttä, on nostaa lehteä vastaan kanne todituksineen. Sellainen palvelisi jo kaikkia lukijoita eikä kyseenalainen öyhke omiin ja toisten hihansuihin turuilla ja toreilla.

      Blogien keskustelurimpsuissa väitteitäsi ei ratkaista etkä ketään puolellesi tule saamaa. Etkä äänestämään haluamaasi puoluetta.

      Poista
    14. En ole tarkemmin perehtynyt Tommy Robinsonin puheisiin, ja tietoni hänestä perustuvat lähinnä häntä käsittelevään wikiartikkeliin. Jonka perusteellä hän oli nuoruudessaan väkivalta- ja huumetuomioita istunut skinhead, myöhemmin perustanut väkivaltaisen äärioikeistolaisen ryhmittymän ja viimeiseksi toiminut laitaoikeistolaisen UKIP-puolueen johdon neuvonantajana. Agendana hänell on voimakkaasti maahanmuuton ja islaminuskon vastustaminen.

      Kaikenkaikkiaan TR ei kuulosta henkilöltä, jonka ajatuksiin edes näkisin tarpeelliseksi tarkemmin tutustua. Ei vaikuta miltään suurelta yhteiskunnalliselta ajattelijalta. Se tuli selväksi, että henkilö M:n mielestä hän on jotenkin arvostettava.

      Maailmankuvamme vaikuttavat sen verran erilaisilta, että ei tästä oikein järkevää ajatustenvaihtoa synny.

      Poista
  2. Vastikään on ilman muuta vuosi 2006. Mickey Spillane oli lapsuuteni suosikkikirjailijani, kirjansa olivat täynnä törkeää seksiä ja väkivaltaa . Enää en niistä muista kuin kohtauksen, jossa huora tappoi mafiapomon ampumalla tätä peräsuoleen. Enää en lue dekkareita, lapsuudessani nautin niistä riittävän annoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gummerus julkaisi uusintana pienen valikoiman Salamasarjan dekkareista otsikolla Salama minun makuuni (n. 1970). Kukin teos oli saanut tunnetun suosittelijan; kukin heistä kirjoitti lyhyen esittelyn. Mickey Spillanen teosta suositteli Veikko Vennamo. Veikon suosituksen loppulause: Juristina minua miellytti erityisesti teoksen loppuratkaisu.

      Poista
  3. Ei Chandlerilla juonella niin suurta merkitystä ole, ne jollakin tavalla liudentuvat omia aikojaan. Kuvaus, repliikkien nasevuus ja kohtausten tunnelmat ovat niitä tekijöitä, joiden vuoksi palaan Chandlereihin yhä uudestaan.

    VastaaPoista
  4. Alamaailma, kyllä, jos Don DeLillon. EG

    VastaaPoista
  5. UUSI TALVITAKKI

    Sattumusten muistelua ja vanhaan vaipumista eli menneessä elämistä olen pitänyt epänormaalina elämäntapana mutta ei, sitä se ei ole vaan eletyn opiksi ottamista, elämistä tarkoituksenmukaisesti. Alitajuisesti kuin jonkin johdattamana voimatta itse vaikuttaa sattumus vain tulee ja opettaa ja menee pois.

    Muisteluksia, menneessä elämistä, sen tallentamista, sitä tapahtuu muillakin. Sillä onkin jokin tarkoitus kuten oli tälläkin sattumuksella, josta äitini kertoi vuosikymmeniä sitten ollessani jo seitsemän vuotias. Hän kertoi, että asuimme tuolloin Kuopiossa Snellmaninkadulla kun olin kolmen vuoden ikäinen.

    Hän teki minulle uutta talvitakkia, silloin ei taidettu vielä myydä lasten vaatteita vaan äidit ompelivat ne itse. No, joka tapauksessa hän teki minulle talvitakkia. Alkoi olla jo iltamyöhä ja väsytti mutta lopettaakaan ei voinut. Monta kertaa oli jo pumpulia lisätty ja aina vaan täytyi lisätä, että se lämmittäisi. Kun takki viimein valmistui ja äiti pääsi nukkumaan oli jo aamu yö pikku tunneilla.

    Seuraavana päivänä, siis kun päivä koitti, pihayhteisön lapset lähtivät ulos leikkimään ja Kallavedelle satamaan luistelemaan ja potkukelkkailemaan jäälle. Satamahinaaja oli ajanut uuden väylän auki ja irtojää oli jäänyt paikalleen. Sitä ei lapsen silmin erottanut kun ketään ei ollut varoitettu. Niinpä minä olin potkutellut väylään ja potkuri painunut upoksiin mutta se uusi talvitakki oli kannatellut minua niin kauan että olivat saaneet minut ehjälle jäälle. Kun äiti tätä kertoi, näin kyyneleen hänen silmässään kun hän sanoi: “Siksi siis minun täytyi saada se takki valmiiksi ja aina lisätä siihen pumpulia. Johtuiko se siitä, että sinulla on vielä jotain tehtävänä tai tekemättä, varmasti sinua tarvitaan vielä.”
    Kenties, kukapa tuon tietää.


    Snellmaninkadulla oli hauska asua. Missäpä ei lapsena olisi, porukassa saa aina kavereita ja aina löytyy tekevälle tekemistä, näin sanottiin ennen ja valettiin elämän uskoa ja luottamusta tulevaan.

    Konkiin - Konkiin kiennä konkiin.
    Voi voi no onneks ei osunna porttiin kato ny kaks noi lihavaa akkaa eihän siitä ois sopinna, älä kilju viiää siut kottiis, äitis pannoo rätin.
    No voi tokkiisa, sattuuha sitä, sanoi toinen niistä lihavista, miepä kannan siut älähän nyt vollota iso mies .
    No mitä nyt mitä on sattunut? kysyi äiti pojaltahan vuotaa verta.
    No kun nuo tulivat vastaan jalkakäytävällä ja käskin kiäntää porttikonkiin tais olla liian kova vauhti se pamautti seinään.
    Mutta onhan teitä varoitettu ettei saa pillastua liikaa, eihän tässä käynyt kuinkaan ajelkaa hiljempaa. Pysyisivät pihassa, sanoi se toinen. Eihän jalkakäytävällä saa autolla ajjaa.
    Polkuautohan se on, sillä soap.
    Olihan se vauhtia kun isot pojat työsi juosten pitkällä seipäällä. Eikä siinä vempeleessä jarruja ollut. Yhden ajettava isojen poikien tekemä polkuauto, tosi suosittu menopeli kilpa se oli piästä ratin tuakse.
    Siitäkö se on silmäin välissä nenän varressa arpi, enpä ole muutakaan juttua muistanut.

    Meillä oli joskus iltahämärissä tapana katsella illan hämärtymistä ennen kuin valot sytytettiin. Koko perhe oli koolla ja laulettiin joukolla. Isähän se useimmiten aloitti, taisi olla paremminkin vuoron perään äiteen kanssa, ellei peräti yht aikka, silloin lauleskeltiin ja tarinoitiin niin että pimiä yllätti, ja mukavaa oli.

    Silloin perhe piti yhtä ja kaikki voivat hyvin.

    VastaaPoista
  6. Pahin rikos on käsiteltävänä. Yleinen mielipide, lehdistön käytännöt, lait, tavat - kaikki vyyhteytyy. Ellen väärin muista, niin Addison ja Steele (yhdessä tai erikseen)tekivät 1700-luvun alun Englannissa jonkinmoisen lukijatutkimuksen, ja se oli ensimmäisiä laatuaan, ellei ensimmäinen (en muista oliko lehti nyt Spectator vai Tatler). Rikosuutisia toivottiin, kun kysyttiin, mitä mieluiten luettaisiin. Taisi olla toive numero yksi. Lukijakuntaa oli parituhatta, mikä lie ollut vastausprosentti. Jotain tästä voi ohuesti päätellä, kumpi oli ennen, muna vai kana. Joutilasta yläluokkaahan lukijat olivat, mutta kuten Boswellin saman vuosisadan myöhäisemmistä päiväkirjoista voi päätellä, moni heistä jo hyvinkin tiiviissä ja katu-uskottavassa kontaktissa alempiin luokkiin. Hypätäkseni nykyaikaan, minulle on syntynyt se käsitys, että esimerkiksi insestin (tässä lasten hyväksikäyttämisen) laajuus kyllä käsitettiin lehdistössä 1980-luvulle tultaessa, mutta aihe ei ollut härskisti sanottuna "seksikäs". Se oli tabu. Juurihan oli homoista selvitty. Poliisit, syyttäjät ja haastemiehet eivät mainostelleet toimittajille noita juttuja, mutta viimeistään hovioikeuksien ratkaisuista ne olivat luettavissa, ja niitä oli paljon. Lopulta insestipadon murtajaksi ilmoittautui meillä, kuinkas ollakaan, Anna-lehti. Muut välineet seurasivat välittömästi perässä, yhdistyksiä perustettiin ja vaikka mitä. Ilmiöhän oli ollut olemassa iät ajat. Sanotaan, että aina ilmassa on jotain ajan henkeä, yleismaailmallista, mutta itsestään asiat eivät tule esiin. Jonkun pitää olla se ensimmäinen. Pedofiliapaljastukset tulivat historiallisen suorana jatkumona - meillä ja muualla - sen jälkeen, eikä niille loppua näy. (En tarkoita tässä Siltavuoren tapaista tragediaa, vaan sitä ilmiötä, joka muhii ja on muhinut koko ajan pinnan alla.) Suljettuja ovia ei ole. Maailma on muuttunut järkyttävällä tavalla minun elinaikanani, enkä voi mennä kerrostaloni kotipihalla leikkivältä lapselta monen lapsen isoisänä enää kysymään, että mikäs sinun nimi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma ei ole muuten muuttunut, kuin että julkisuus tekee "temput" eli rahastaa kaikella minkä se arvelee aina joukoissamme olevia tirkistelijöitä eli maksajia kiinnostamaan. Väylät sellaiseen rahastukseen ovat apposen selällään, rajattomat ja tekee lajimme rikollisesta puolesta yhä vain iljettävämpää. Syyllisyyskysymyksiä voivat nykymedian ja internetin äärellä aprikoida myös tämän kaiken maksajat, ”viattomiksi” itseään tituleeraavat.

      Kun olin pieni (paljon yli 50 v sitten) asuimme keskellä korpea pienessä hirsimökissä. Oli isä ja äiti ja meitä sisaruksia 10. Ohitsemme kylien välisiksi kärrypoluiksi kutsuttuja väyliä kulkivat säännöllisesti talviaikaiset metsätyömiesten hevosraidot ja kesällä jopa mustalaiskaravaanit, ne viimeiset.

      Mustalaisia emme tarvinneet pelätä vaikka heitä joskus leiriytyi pihamaallemme, ruokkivat hevosiaan, keittivät äidin pyykkipatapaikalla sapuskoitaan ja pesivät lapsiaan, astioitaan, joskus pyykkiäkin ja laulelivat balladejaan mustalaisen raskaasta vaelluksesta maan päällä. Kerran soitti hyvin vanha mies kärryissä istuen viuluakin niin että kaikki muu maailma katosi silmistäni sitä kuunnellessani. Mustalaiset päivittelivät kaikessa näkyvää köyhyyttämme ja siksi kai olivat enempi ”sielunveljiä” kuin kukaan muu siihen aikaan.

      Mutta suomalaisia savottalaisia totisesti pelkäsimme. Emme kaikkia, mutta niitä, jotka kävivät käsiksi, repivät housuriepujamme kinttuihin, kourivat ja peukaloivat. Nämä raakuudet tapahtuivat tietenkin silloin, kun aikusia ei sattunut olemaan paikalla. Isä töissä kaukana ja äiti vaikka kirkolla asioilla tai kalanpyydyksiä kokemassa vanhempien sisarusteni kanssa.

      Eräänkin kerran, kevään jo alkaessa pehmittää hankia, saapui jälleen kahden hevosen rekipari pihamaalle kuin taivaasta olisivat tipahtaneet. Mustanpuhuvia, jättiläiskokoisia miehiä oli kolme. Yksi kerkesi kaapata minut kouriinsa ja kaksi muuta paria vuotta vanhemman veljeni epäonnistuttuaan siskonkaappauksessa joka kerkesi painua karkuun saunan taakse ja metsään koska häntä hanki juuri ja juuri kantoi, mutta perässä ryntäävää körilästä ei.

      Saalistaja, joka minut sai kouriinsa, repi housuni alas, kouri pelosta vatsaonteloon pakenevia sukuelimiäni ja työnsi sitten peukalonsa takapuoleeni. Hän oli jo paljastanut omat elimensä ja samalla kun piteli minua pihkalle ja hielle haisevaa ruututakkiaan vasten, hän hetkutteli ja veivasi julmetulta näyttävää elintään toisella kourallaan kunnes ruilautti lastinsa siihen tuomien väliin olevalla hakkupölkylle, kirveenvarrelle ja lastukolle. Ähkäisi ja kun pitelevä käsi herpaantui hetkeksi, riistäydyin irti ja juoksin navetan taakse ja sitä tietä siskon perään saunantakaiseen kuusikkoon. Juostessani näin, kuinka veljeäni painettiin lantatunkion rintuusta vasten kasvoilleen. Toisen miehen pitäessä kiinni, toinen teki pideltävän takana jotain sellaista, jota en osaa vielä tänäkään päivänä kuvailla. Ja se veljen rääkyminen… se kaikuu yhä vain kamalimpana kuulemanani äänenä muistissani tätä kirjoittaessakin. Olin itse tuolloin 7 tai 8 v.

      Kun nämä suomalaiset, rehellisen työntekijän maineessa olevat raakimukset jonkin ajan kuluttua karauttivat hevosineen korpimökin pihasta pois, he huusivat kammottavan uhkauksensa: Jos kerrotte käynnistämme, tulemme, tapamme isänne, äitinne, siskonne, veljenne ja poltamme lopulta mökkinnekin! Polle perkele, alahan laukata!

      Poista
    2. Mustanpuhuvia uussuomalaisia.

      Poista
  7. Tietyt asiat on vain keveämpää ottaa vastaan kaunokirjallisuudesta kuin mediasta. Myös Editor Whedon oli fiktiivinen henkilö.

    VastaaPoista