Sivun näyttöjä yhteensä

27. lokakuuta 2018

Olemassaolon tarkoitus



Olemassaolon tarkoitus on miellyttää tätejään. Opin eräältä kissalta, että tätejä ja mummoja on kahta eri tyyppiä, makkaraa antavaa ja luudalla hätistävää.  Minulla tosin on eksistentiaalinen kriisi, koska kaikki tätini ovat kuolleet, mutta toisaalta muistan, millä jääkaapin hyllyllä on K-Masalan oivallista raakamakkaraa ja Pirkka-perunasalaattia.

Äitini kanssa harmittelimme viikolla, ettei meitä kumpaakaan huolita Ceradiin eikä muihin kognitiivisiin testeihin, joilla selvitetään muun muassa muistin toimintaa. Sanovat että rikomme vain ihmisten kalliit kapineet. Nyt se on kansanliike, mutta muistamme puolen vuosikymmenen takaa höpsähtäneen täti-ihmisen, josta minua nuoremmat sukupolvet käyttivät pilailunimeä ”neiti etsivä”.

Anteeksi keskeytys. Aivan niin kuin joku olisi koputtanut oveen. Ketään ei näkynyt. Ehkä se oli jänis. Muistan erittäin hyvin, että jänis se on, joka laukkaa laputtaa ja oveen koputtaa. Ja tämä on metsämökki.

Niin – tuo ihminen käveli kai kahdesti päivässä jostain Fräntilän mutkasta asemalle tai Renkoon ja etsi. En muista, että paikkakunnalla olisi ollut julkista paperikoria tai muuta jäteasiaa. Ainakin ihmiset viskoivat muun muassa makeispaperit, paperossilaatikot ja pullonkorkit huiskin haiskin maantielle tai ojaan. Hän poimi jokaisen roskan ja tarkasti sen. Meidän talon ympärillä oli elokuvalipun palasia, joista katsoja oli jotkut taivutellut taidokkaasti. Lipun kannat keräsi vahtimestarina toiminut talonmies. Häntä sanottiin ovenrepijäksi, vaikka lippuja hän siis todellisuudessa repi, samalla tavalla kuin tansseissa.

Soitin siis äidilleni ja kysyin. Ei ollut hänen aikanaan kassakoneita. Rahat pyyhkäistiin tiskin laatikkoon. Veikkausten varten vain oli iso ja pelottavan näköinen kone, joka löi kuponkiin leimankin. 

Tieltä ja ojista oli siis turha etsiä kassakuitteja, koska niitä ei vielä ollut. Vielä iät ajat ravintolassa kuitenkin huikattiin: ”Neiti, saanko Paragonin”. Nykyisin näytetään pankkikorttia tai pyydetään sävyisästi lasku. Paragon oli Weilin+Göösin markkinoima haitarilomake, jossa käytettiin hiilipaperia. Asiakas soi toisen kappaleen ja toinen puoli jäi liikkeelle. Maksaja vei sitten sen Paragonin työpaikallaan kassaan tai lähetti sen kassaneidille reikäkuoressa kerroslähetin välityksin ja sai rahansa takaisin.

Ne käsin kirjoitetut kuitit olivat siis rahanarvoista tavaraa, joten ei niitäkään ollut ollut taivasalla, ja minulta jäi tietämättä, löysikö tämä kertomani neiti eli täti-ihminen koskaan mitään. Luultavasti ei löytänyt.

Kirjakaupassa myytiin vekselilomakkeita. Pankista lainaa tarvitsevan piti täyttää lomake ja allekirjoittaa se, ja siinä oli erikseen maksava ja hyväksyjä. Epäilin että Ilmasotakoulun kadetit kierrättivät omaa vekseliä, jos heistä joku oli lähdössä Kauppalaan ja tarkoitus oli hankkia nestemäisiä virvokkeita. Sitä en tiedä, miten näihin pikalainan edeltäjiin pankissa suhtauduttiin. Jos kävi huonosti eli vekseli lankesi, se oli protestoitava. Oikeustieteen ylioppilaana hoidin sitäkin vaativaa tehtävää. Kanniskelin julkisen notaarin tiskille maistraatin toiseen kerrokseen trattoja ja vekseleitä, eikä aikaakaan, niin Kauppalehden protestilistalle ilmaantui asianomaisen nimi. Valmiiden lakimiesten huolettomassa kielenkäytössä vekseli oli ”pitkä paperi”. Olen itse täyttänyt niitä lomakkeita kymmeniä. Kun nimittäin ostin ensimmäisen käytetyn auton (Simca tonni – korjaamojen onni), vähittäismaksusopimuksen lisäksi oli allekirjoittava kustakin lyhennyserästä vakuusvekseli.

12 kommenttia:

  1. Vieraillessani pari vuotta sitten eräässä harrastukseeni liittyvässä liikeyrityksessä sain tietää että heillä kelpaa ainoastaan käteinen. Kassakoneena oli sellainen laite johon päälle kirjoitettiin lomakkeeseen kuitti asiakkaalle ja joka teki samalla hiilipaperikopion liikkeelle. Paragoniksi sitäkin kuittia muistaakseni sanottiin silloin 1960-luvulla kun viimeksi olin sellaisen nähnyt.

    VastaaPoista
  2. Näillä säillä ei koputella oveen vaan varpuset käyvät nokkimassa ikkunannurkkia, jos ne vain vähänkään näyttävät tai hajahtavat edes kymmentä vuotta nuoremmalle eli tuoreelle kitille. Kalkkijauhoa ja pellavaöljyä, erinomainen ruoka. Sisäikkunoihin olen vedellyt kokeeksi uusittaessa Bostikin melkein-muovista, ulkoikkunoissa on klassista.

    Mitä Paragoniin tulee, emme kerro kaskua ennen sotia, jossa pankkineiti vaatii "sinä näyttää kvitto."

    VastaaPoista
  3. Ensimmäinen autonne oli siis ns.vekselivetoinen...

    VastaaPoista
  4. Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti (1955)

    VastaaPoista
  5. Syftet med existensensunnuntaina, 28 lokakuuta, 2018

    att man finnas till.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. att man finnes till tai att man finns till, mutta ilman subjektia att finnas till... Ja äidinkieleni muuten on suomi.

      Poista
  6. Ei koputtaja siis myöskään ollut posteljooni Petshkin, joka olisi tuonut teille Pörriäisen.

    Meillä, kun ei vielä asuttu metsämökissä vaan kerrostalossa, joku soitti ovikelloa. Kun menin avaamaan, niin sisään purjehti tyynesti iso kollikissa. Porraskäytävässä ei näkynyt ketään. Siis kissa osasi soittaa ovikelloa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikö vanhoilla päivillään ruveta lukemaan lastenkirjoja. Minulla on aukko sivistyksessä juuri tuossa Uspenskin kohdalla. Vilkaisin saatavilla olevaa koottua kirjaa kirjakaupassa, ja se meinasi imaista heti mukaansa. Aukkoni ulottuu Roald Dahlin kohdalle.

      Poista
  7. Arvoisa blogisti, jos ja kun maksan jalkahoitajalleni taksan mukaisen korvauksen käteisellä, niin hän kirjoittaa käsin kuitin ja jäljennös ja hoitajalle itselleen kirjapitoon. Eli tätä tapahtuu ihan ruuhkasuomessakin vielä toistaiseksi - onneksi!

    VastaaPoista
  8. Olemassaolon tarkoituksesta sanoi eräs tuttava: "Se on, että "hankitaan lapsia, jotka vuorostaan saavat pohtia olemassaolon tarkoitusta."

    Mummopuhetta. Oli lapsenlapsia vanhempineen käymässä. Olin laittanut erään iltapäivälehden suosittelemaa "nachopeltiä", kaksi pellillistä varmuuden vuoksi. Keittiössä oli monta (3) nuorta miestä pilkkomassa kasviksia avokadosalaattiin (ihana näky). Kuulin repliikin: "Ei ollut E-mummilla mummoruokaa." Olin vahingossa osunut ihan ruokatrendien huipulle, sillä mukana ollut 15-vuotias oli toivonut syntymäpäivänään ruoaksi "nachovuoren". Ihmeen hyvää se olikin.

    Ja vielä Cerad-testeistä. Olen tosiaan tehnyt sellaisen, kun (mm.) koko ajan piti etsiä silmälaseja, joita tarvitsen TV:tä katsellessa ja ulkona. Sehän oli lapsellisen helppo, mutta outoa: kun näytettiin sarvikuonon kuvaa, sanoin: "noshörning". Oli siis kuitenkin synapsit jotenkin sotkussa. Puuttui vain, että olisin sanonut seuraavaksi "rhino" (niin kyllä ajattelin kolmanneksi). Ei kuulemma kuitenkaan tarvitse tulla uudelleen. Nyt olen opetellut laittamaan lasit talon keskelle eteishallin pöydälle aina lähtiessäni vaeltelemaan ja sisään tullessa, ja joskus se onnistuukin.

    Jörn Donner harmittelee uusimmassa, poikansa kanssa kirjoittamassaan kirjassa, että keittiöön mentyään pitää usein ihmetellä, mitä tuli hakemaan. Sehän lienee tuttua useimmille vanhoille ihmisille. Lähes 60 vuotta nuorempi poika taas harmittelee ja pelkää isän vanhenemista ja väittää, vähän provosoiden: "Rädd, ensam, deprimerad och bitter gubbe", johon vanhempi D seuraavassa kirjeessään:"Fuck you." Virtaa löytyy vielä. Kirjan nimi on "Innan du försvinner". Donneria masensi viimeisimmän romaaninsa Suomessa saama huonohko arvostelu, Ruotsissa kiitettiin. Minusta se oli osittain oikein hyvä. Jaksaisi nyt vielä tehdä sen elokuvankin. D sanoo, että ei hän ole onneton, poika on käsittänyt väärin, vaan tyytymätön itseensä, harmittelee jopa sitä, ettei aikoinaan lähtenyt tiedemiesuralle. Ihan suotta. EG

    VastaaPoista