Sivun näyttöjä yhteensä

16. kesäkuuta 2017

Kannatuksen kauppiaat



Se vaikea ongelma on julkisen ja yksityisen taloudellisen toiminnan rajapinta. Viimeksi tämä tuli vastaan käytännön ongelmana Esko Rekolan muistelmateoksessa. Rekola kuuluu näihin poikkeuksellisen eteviin henkilöihin, jotka ovat varsinaisesti politiikkaan antautumatta hoitaneet erittäin merkittäviä tehtäviä. Rekola selvitti erilaisten valtionyhtiöiden asemaa ja kehitti uusia käytäntöjä. Siellä oli mietittävänä todella mutkikkaita rakenteita, kuten Valtion viljavarasto.

Tästä ja parista muusta teoksesta pystyy lukemaan, miten myös Suomessa siirryttiin alamaisuudesta kansalaisuuteen 1917 ja mitä sitten tapahtui.

Olisin nyt valmis kyseenalaistamaan populismin käsitteen. Ilmiönä alhainen demagogia on niin vanha, ettei pahakaan tyranni tullut toimeen ilman sitä. Munaisen Ateenan kansankokouksissa se rehotti siinä määrin, että väittelyjen käänteitä tutkitaan edelleen. Siihen toimeen esteetön ja halukas voi perehtyä esimerkiksi Sokrateen oikeudenkäyntiin.

Xenofon näyttää kirjoittavan Donald Trumpista ja Vladimir Putinista; ainakaan tiedossa ei ole parempaa analyysiä johtajuudesta moraalisena johdonmukaisuutena.

Hänellä oli itsellään hyvä koulutus filosofian opiskelijana ja ratsuväen upseerina. Ehkä ainoana aikalaisistaan hän löysi sekä harvainvallan että kansanvallan heikot kohdat ja käsitteli etevästi myös meritokratiaa eli eliitin valtaa.

Diogenes Laertes väittää, että entinen palkkasoturi Sokrates pysäytti polulla nuoren Xenofonin ja kysyi häneltä ensin, missä myydään hyviä tavaroita ja sitten, mistä saa hyviä ihmisiä.

Tämä on nähty tyypillisenä Sokrateen kikkailuna, josta Platon teki nii suuren numeron.

Xenofonin Anabasis eli Kymmenen tuhannen paluu on ensimmäinen antiikin kreikkalainen kirja, jonka luin alkukielellä. Taisin totta puhuen opetella kieltä ahkeroimalla Loebin kaksikielisen laitoksen ja kieliopin parissa. Jollain kumman tavalla se on kaiken proosatekstin ihanne, vaikka yleensä sen yläpuolelle korotetaan Thukydideen selvitys Peloponnesolaissodista.

Joskus parikymmentä vuotta sitten, kun Gadamer ja Habermas olivat saaneet kirjoitetuksi laajat filosofiset tutkimuksensa kansalaisyhteiskunnasta, kansalaisyhteiskunta loppui.

Tämän nykyisen nimeksi sopisi asiakasyhteiskunta. Viimeksi eilen eduskunnassa joku pohti äänestäjien ”kuluttajansuojaa” perussuomalaisten myllerryksen johdosta.

Termin käyttö ei ollut pelkkää tyhmyyttä. ”Kuluttaja” tarkoittaa täsmälleen samaa kuin asiakas, ostaja. Kuluttajansuojalaki koskee yksityishenkilön oikeussuojaa markkinoilla.

Kansalaisyhteiskunnassa äänten kaupitteleminen valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa arvioitiin törkeäksi rikokseksi ja rikoslaki määräsi siitä rangaistuksen. Kymmenen vuotta sitten Suomen poliittisia oloja väritti vaalirahakiista, joka johti lainmuutoksiin.

Miten köyhä saa oikeutta, ellei sitä voi ostaa äänestämällä?

Kun äänten myyminen oli kielletty, vaihtokauppa tuli tavaksi. Me annamme teille kannatuksemme sitä vastaan että te toimitatte meille siltoja, siltarumpuja ja tarvittavaa rahallista tukea.

Edelleen on hiukan epäsuosittua selvitellä, oliko 30-luvun liikehdintä isänmaan miesten hanke vai esimerkiksi metsäteollisuuden ja parin pankin, ja vastaavasti minkä aatteen miehiä ja naisia olivat kommunistien aatteen miehet ja naiset.

Tällä hetkellä ainoat aatteiden edustajat oat vihreät ja perussuomalaiset. Ovatko he kuitenkin aatteiden tukkukauppiaita tai jotain muuta, sitä joutuu miettimään.

Kun kerran puhuin pitkään ja vilpittömästi vankileirilläkin koulutetun entisen punakaartilaisen kanssa, tahdoin tietää, mitä se sitten oli se sosialismi, jos kaikki eivät olleet samaa mieltä, että riitti kun työnnettiin herrat ja muuta upseerit pää edellä avantoon.

”Rahan ja tavaran tasaaminen”, oli vastaus.



16 kommenttia:

  1. Uudet Loebit ovat yleensä poikkeuksetta erinomaisia; vanhoissa laatuvaihtelua on enemmän. Loebien kanssa pitää olla hyvin tarkkana, ettei huijaa itseään kuvittelemaan, että lukee alkutekstiä, kun lukeekin salavihkaa, ehkä suorastaan tiedostamatta, englantia. Tämän sudenkuopan välttäminen vaatii tietenkin hyvää itsekuria. En ole tehnyt tarkkaa vertailua, mutta Pentti Saarikoski käänsi Odysseiaansa vähintään kohdittain Loebista eikä Homeroksen alkutekstistä.

    VastaaPoista
  2. Mikähän se vihreiden aate on. Jokaiselle paljon ja kestävän kehityksen valhe vai??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän se oikeiston aate on. Harvoille paljon, muille ei mitään ja valinnanvapauden valhe vai?

      Poista
  3. Kyllähän se taas todentui kuinka lukeminen antaa sisältöä sanoihin elämäänkin.
    Tuostahan riittä tuhannen pillun päreiksi sanoivat ennen vanhaan miehet kun katselivat suurta petäjää. Näitä päreitähän käyttivät siihen aikaan naiset laudeliinoina eli vitukkeina.
    Nyt on niin lämmin paiste, että lähden rantakuppiloihin virkistäytymhän.

    VastaaPoista
  4. "Olisin nyt valmis kyseenalaistamaan populismin käsitteen."

    Monet käsitteet kärsivät inflaation runsaasti käytettynä.

    Erilaiset kortit, rasismi-, natsi-, fasismi jne. Erään paikalla olleen mukaan vaalin hävinneen ja johtamisensa kylläkin lopettaneen puoluejohtajan ensi tokaisu olisi ollut: "natsit ottivat vallan".
    Arvoa ja arvopohjaa on käytetty huomattavan taajasti. Pari puoluejohtajaa ei huomannut tilanteen komisuutta. Entinen tv-toimittaja osoitti vitsin leikkaamalla videosta muun osan pois ja jättämällä vain arvopohjavirkkeet.

    Itselleni tuli tästä komediasta mieleeni Arvo vaan Karstulasta, joka tapasi soitella Keski-Suomen radioon. Hänellä tapasi olla milloin tekohampaat milloin mopo kadoksissa.

    Kun seuraavan kerran tapaamme Laukon torilla pidän varmuuden vuoksi kädet taskussa, ettei edes sattumalta paikalla oleva nuori poliitikko säikähdä ja näe "kauhut kaikkialla".

    VastaaPoista
  5. Kuvassa Ilkka Niiniluoto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiniluoto on nimetty yhdeksi ehdokkaaksi sadasta vuosisadan kulttuuripersoonaksi eräissä lehdissä olleessa äänestyksessä. (Vuosisadalla tarkoitettiin kai itsenäisyyden aikaa.) Toivon että blogisti näkee ehdokasluettelon ja ottaa siihen kantaa: ketä poistaisi ja ketä tilalle. JIR.

      Poista
  6. Perussuomalaisten pilkkomisen seuraavassa vaiheessa on tärkeää sijoittaa merkittäviksi arvioidut aluejohtajat työorganisaatioiden ylhäältä ja alhaalta sidotuiksi pikkupäälliköiksi riittävän etäälle nykyiseltä toimialueeltaan. Menettely on siis sama kuin 70-luvulla kommunisteja sidottaessa.

    VastaaPoista
  7. "Proosatekstin ihanteesta" (Xenofon tai Thukydides) lisäisin hieman: Thukydides on ihanne nimenomaan historiankirjoittajana, ei niinkään proosansa ansiosta. Itse asiassa hänen tekstinsä on perin vaikeaa, jotenkin väkisin tehtyä. Xenofon on helpompi lukea.

    Tätä mieltä oli Holger Thesleff, jolle tentin muutaman muutaman kymmenen sivua Peloponnesolaissotaa Kreikan kirjallisuuden cumuun joskus 70-luvulla. Tentti meni hyvin, mutta muistan, että sen eteen piti tehdä paljon normaalia enemmän työtä.

    VastaaPoista
  8. Oliver Stonen dokumentin mukaan Jeltsin halusi Putinin seuraajakseen. Paikka oli tuulinen ja hän empi. Perheen kohtalo huolestutti. Nyt Venäjän kansa on hänen perheensä ja enemmistö pitää häntä edelleen parhaana vaihtoehtona. Voi kai sanoa, että hän on onnistunut tehtävässään. Valinta ei toki ole ollut kovin demokraattinen. Donald Quijote puolestaan aisti kansan tunnot ja lähti taisteluun tuulimyllyjä vastaan ja voitti! Tai taistelu taitaa olla kesken, mutta vaarana on, että hän joukkoineen sohii Washigtonin korttitalon nurin. Nähtävästi kaukaa näkee tarkemmin. Putin lupasi myöntää Comeylle oleskeluluvan kuten Snowdenille, jos vainoa ilmenee. Hehän syyllistyivät tietovuodoissaan samaan rikkomukseen. Heh heh

    VastaaPoista
  9. Muuan amerikansuomalainen, jota suomen arkikielen rappio ei ollut tavoittanut muutamaan vuosikymmeneen, vastasi kysymykseen, mitä on sosialismi: Yhteiskunnallinen omistusoikeus, tietenkin.

    Helppoa kuin heinänteko, kirjaimellisesti. Joku voisi tietenkin huomauttaa siitä, kuinka monenlaista osuustoimintaa, valtionomistusta ja kunnallista palvelua maailmaan mahtuu.

    Voi herran pieksut, sanon minä siihen. Tämä joku luulee varmaan tietävänsä kovin täsmällisesti, mitä sitten merkitsevät vaikka liberalismi tai demokratia.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agree. Otetaanpa melkein mikä tahansa yleisessä käytössä oleva termi ja pannaan kansalainen määrittelemään se. Ei synny mitään kelvollista. Eksaktin kielen puutteesta seuraa sumeaa viestintää ja toisten ohi puhumista.

      Poista
  10. Suomessa elämme kansalaisyhteiskunnan jälkeen kuluttajayhteiskuntaa, alkaen joskus 1960-luvulla, jolloin suomalaisten elintaso oli päässyt jo aika korkeaksi. Kaikilla lienee ollut muistini mukaan ruokaa riittävästi eikä leipäjonoja ollut. Silloinhan postikin jaettiin pari kertaa päivässä jämptisti ja junatkin kulkivat useaan paikaan aika täsmällisesti. Nyt meillä ei ole sellaiseen ylellisyyteen enää varaa.

    Nyt tarvitaan idiootteja joiden päätehtävä on olla pankkien kettingissä tiukasti kiinni, nauttia mainoksista kaikissa medioissa jotta osaavat kuluttaa, joka on siis elämäntehtävä. Kaiken on oltava trendikästä ja kolme vuotta vanha on ällöä. Omaa ajattelua ei hyväksytä eikä sihen kannusteta. Televisio ja muut viihdykkeet, mukaanlukien kilpaurheilu pitävät turhat ajatukset poissa nupista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään postit jaetaan muutaman sekunnin viiveellä ympäri vuorokauden. Sellaisesta ylellisyydestä ei 60-luvulla ollut tietoakaan.

      Kuluttaminen ja pankkien kettingissä kiinni oleminen on hyvin pitkälle oma valintasi.

      Tuo väitteesi, ettei omaa ajattelua hyväksytä ja siihen ei kannusteta, on lähtökohdiltaan outo... Onko se omaa muka omaa ajattelua, joka syntyisi ylhäältä ohjattuna, että ajattelepas nyt omaperäisesti.

      Lisäksi en usko siihen ollenkaan. Nykyään on vapaammat mahdollisuudet kuin koskaan ajatella Suomessa niin kuin haluaa, ja vielä toteuttaakin elämäänsä sen mukaan. Kaikki eväät siihen on vapaasti saatavilla. Se, että suurin osa ihmisistä ei halua ajatella elämäänsä toisin kuin muut, eikä elää elämäänsä vaikeimman kautta, on sekin vapautta.

      Televisio on viihdykkenä jo melkein mennyttä aikaa...

      Poista
    2. Halusit sitten todistaa edellisen Anonyymin osuneen ihan oikeaan (se piski...)

      Poista
  11. Asiakasyhteiskunta on aina oikeassa.

    VastaaPoista