Sivun näyttöjä yhteensä

15. lokakuuta 2016

Seula






Sain selville, miten Pekka Vuori ja Mauri Kunnas ovat molemmat Sastamalasta, toinen siis Kiikasta ja toinen Vammalasta. Molemmilla käden taidot ja silmän kyvyt ovat hurjaa kansainvälistä luokkaa, ja siis piirtäjinä.

Myös äidinäitini oli Kiikasta, ja isoisä Karkusta.

Professori Pentti Virrankosken laajasta ja perinpohjaisesta teoksesta ”Käsitöistä leivän lisää. Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944” (1994) hain tiedon lisää tähän puukkohommaani, ja löysin.

Tietysti olin selvitellyt ja kirjoittanut kirjaan Kauhavan Iisakki Järvenpään ja Juho Kustaa Lammin ja ollut kirjeenvaihdossakin Kustaa Lammin kanssa. Vastaukseni (Puukot, 1976) on ilmeisesti oikea. Kysymys on, miten on menty lisäansioiden hankkimisesta elinkeinoon ja siitä teollisuuteen. Puukoissa on kysyttävä, miten kyläsepät ja maakunnankuulut mestarisepät synnyttivät johonkin (Kauhavalle, Rovaniemelle) verstasteollisuuden ja johonkin eivät.

Pohjalaispuukko näyttää olevan Kalajoen puukon kehitelmä, ja kaikki olennainen on 1700-luvun Vöyrin puukossa. Siis: veneenrakennus.

Pohjanmaalla Ilmajoki (Könnit) oli kuuluisa ja käsityötaidoillaan loistivat Vähäkyrö (läkki), Kurikka (ajopelit) ja Jalasjärvi – Kauhava ja Härmä eivät. Nyt viimeksi mainituissa on seinä seinässä kiinni kaikenlaista verstasta, ja kuuluisin on tietysti Jorma Lillabackan työ.

Vastaus on: rautatie. Järvenpää ja Lammi olivat itse ratatöissä, ja kohta kun junat alkoivat kulkea Seinäjoelta pohjoiseen, joku asemapäällikön rouva mullisti maiseman perustamalla puutarhan, ja elinkeinorakenteen rohkaisemalla jopa naisia perustamaan tekstiiliteollisuutta ja miehiä myymään puukkojaan rautatieasemalla.

Varsinaisesti innostuin kun löysin Virrankosken alaviittauksesta kaipaamani tiedon pohjalaispuukon rappiosta. Muistan sen itse niin hyvin. Järvenpään puukot alkoivat tuntua kalliilta ja markkinoille tunki kaikenlaista puolitekoista tavaraa.

Vastaus: saksalaiset! Saksalaiset sotilaat ostivat kaiken, mikä edes näytti puukolta, ja maksoivat konjakilla. Ja kun minä olen tuntenut oikein hyvin niitä poikia, jotka sodan aikana rasvasivat junan kiskot Härmän mäessä päästäkseen kiipeämään kulkevaan junaan ja myivät suoraan repusta puukkoja mullivaunun ikkunasta. Yksi poika ammuttiinkin; missä lienee pervitiinipöllyssä ampuja ollut.

Mutta menekki oli rajaton 1940-1944. Ja vähä vähältä menekki aleni ja sitten ruotsalaiset Morat tulivat joka timpurin kupeelle. Hienoa että meillä on kuitenkin romantiiikka-pohjainen korupuukkoperinne ja esimerkiksi Alatorniolla etenkin tukkilaisten tarpeisiin kehitetty Pekanpään puukko ja kainuulainen Tommi, joita voi onnistua ostamaankin.

Mutta käsityötaidot kasaantuivat pitäjiin, ja Kiikan oma tuote oli seula. Sitä tarvittiin etenkin jyvien erottamiseen roskista, ja itse laite on metallisena käytössä hiekkakuopilla, betoniasemilla ja kullanhuuhdonnassa tänäkin päivänä.

Kiikkalaiset tekivät seulan taivuttamalla liotetusta laudasta, sitoivat sen vitsaksilla ja kutoivat verkon kangaspuissa jouhista tai niinistä. Laite on siis sama kuin joka keittiön sihti.

Turussa on Puutori ja entinen Vehmaan kihlakunta ympäristöineen tunnettiin Vakka-Suomena. Puuastioiden tekoa harjoitettiin vielä sotien välisenä aikana, vaikka ennen pitkää sinkkipelti sen tuhosi. Puinen saavi, joita tehtiin usein yhdeksän toinen toistaan pienempää yhtenä pakettina torilla myytäväksi, ei ollut kenen tahansa taito. Kaarevien kimpien urittaminen pohjalautoihin sopiviksi vaati taitoa ja kokemusta. Joka talossa oli porstuassa vesisaavi, punkka pyykinpesuun ja saunalla ja navetassa tarvittavat kiulut.

Kun tekijämiehet olivat enimmäkseen köyhiä itsellisiä, hinnat olivat niin olemattomia, ettei astioiden tekoon oikein kannattanut käyttää talon aikaa. Taidon osaavat saattoivat jatkaa askarettaan vanhoiksi ja vaivaisiksi asti.

Venäläistä ostotavaraa olivat Novgorodin seudun vuollut ja koreaksi maalatut puulusikat ja huopatossut. Huovuttamien ei ole tavaton taito; kotiteollisuus menestyi aikansa Parikkalan seudulla, mutta Länsi-Suomessa huopatöppönen oli ennen sotia harvinaisuus. Kun itse kävin kansakoulua, huovikkaat oli jokaisella, myös opettajilla. Jossain vaiheessa niiden pohjiin alettiin liimailla kumipaloja, koska paljaaltaan ne olivat armottoman liukkaat.

Uho-laulujen vinkkelitossujen ja toppatakkien pilkka vaimeni nopeasti. Molemmat olivat pakkassäällä maalaisoloissa mainiot, ja kuten muistelmista ilmenee, venäläisiä huopatossuja himoittiin. Saksalaiset eivät saaneet niitä pitää, vaan menettivät varpaitaan metallilimaskein varustelluissa alppikengissä vartiossa seistessään.

Mutta Kiikan käsiteollisuutta tuettiin näyttelyillä; ompelijana pätevä mummoni sai palkinnon vuosisadan alussa, ja äitini on ottanut koristenapit ja pompulat talteen ja koonnut niistä taulun.

Virrankoski kertoo, että seulantekijät varastivat puun talollisten metsistä ja säästivät siten kustannuksia. Valmiita seuloja myytiin hevoskuormittain, tai ellei saanut hevosta lainaan, seulasäkki selässä, Turussa, Uudessakaupungissa tai Raumalla, Keikyästä jopa Porissa, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Nälkävuosien aikana muuan Kynnysmaa oli tuonut myyntimatkoiltaan seularahoilla hankittuja jauhoja kerralla 120 kiloa eli maton.

Viimeinen seulamestari oli Fabian Anttila, joka kuuluu valitelleen, ettei sillä toimella elä kuin kädestä suuhun. Liian menevät halvalla. Tyrvään maatalousnäyttelyssä Fabian kuitenkin julistettiin voittajaksi ja kysyttiin, haluaisiko hän kunniakirjan vai rahaa.

Vastaus oli:” Kyllähän sitä kunniaa aina saa, mutta raha olis vetkaletta.”

Tuohon voi lisätä vain ettei tuohon ole mitään lisäämistä, taiteen ja taidon maailmassa.

7 kommenttia:

  1. Niin, kun tuota seinälle ripustettua seulaa katselee, ymmärtää miten tärkeää varmaankin oli osata punosverkon kiinnitys kehykseen. Varmaankin märkänä jotenkin taiteltiin ja kiinnitettiin.

    Jos olisi ollut huonosti tehty ja purkaantumaan alkoi, eihän sitä senaikuisilla materiaaleilla enää oikein korjailtu.

    Sama juttu kuin nykyäänkin originaalin ja halvan kopion kanssa. Kauempaa näyttävät samanmoiselta mutta käytössä sen eron tulee huomaamaan. -Murphy-

    VastaaPoista
  2. Tääl Radio Jerevan. Meiltä kysytään kummalla kädellä on helpompi juoda lasista olutta?

    Me vastaamme: Pitkällä käydessänne pitäkää toisessa kädessä sentin pätkää ratakiskoa. Kun se tuntuu taipuvan on aika vaihtaa kättä.

    VastaaPoista
  3. Mummolassa Siikajoella isäni sisko miehineen teki upeita juurikoreja - he siis keräsivät puiden juuria, käsittelivät niitä jotenkin ja sitten punoivat niistä erilaisia taidokkaita esineitä. Myöhemmin minulle selvisi, että se oli nimenomaan siikajokinen erikoisuus.

    VastaaPoista
  4. Ansiokotiteollisuus. Maakauppa. Matto. Viimeisin siis 120 kg. Tuota mattoa olin iät ajat ihmetellyt, en koskaan selvittänyt. Relevanssin vaatija blogistihan nyt valmiiksi tarjoili.

    Maakauppa käy kiivaana mutta kun määrä ei kasva, niin hinta joustaa ylös ja tasapaino saavutetaan, sellainen että 1/100 x 99 = 99/100 x 1. Kärkivarakkaat(1%) painavat yhtä paljon kuin loput 99 %. Kauppapuotien pidon sallimista vastoin Turun/Kokkolan/Kuopion porvarien tahtoa ja sen mukaista lakia, on se maakauppa. Sana kiukutti. Taisi aueta vasta Erkki Hietakarin Hermanni Saastamoinen elämäkerrasta kun sellainen poistokorista lähti kurittoman mukaan. Kyllä, paha vei koko käden ja tässähän tirskutan.

    Oltiinhan maalta kaupaa käyty, mutta porvarien välittämänä kuten sitä tervaa Pohjanmaalta Skepsbron kautta. Kokkolassa sitten elettiin herroiksi joku päivä ja yö. Ja vedettiin vielä venekin vastavirtaan takaisin. Porvari kuten Malm sen sijaan möi lastin kuoretkin, veistättämänsä laivan. Näin oli maailma jo 4000 vuotta ennenkin. Kun Bagdadin kulmien miehet suistomaan tekstiilit aasiensa seljissä matkasivat Aleppon kautta Anatoliaan hopeaksi vaihtamaan, niin aaseja ei kotimatkaan tarvittu kuin murto-osa, joten ne myytiin ankaran kulmien teurastajille.

    Ansiokotiteollisuus oli takaapäin purkaen Seppä-län rautasulatusuunin ja takomon laajentamista, kankaankudonnan pellavan villan ompelemisen siirtymistä Halmeille.

    Ansio jäi tilapäiseksi vuodesta 1865 (porvarioikeuksien komoaminen) noin vuoteen 1862 (kaupunkirajojen tallaaminen liikemiesten liikkua eli SYP:in perustaminen) 1865 - 1862 = -3. Sen ajan sitä vapautta ja iloa kesti.

    Nykytilaa eletään Riihimäellä ja näytetään sen Teatterissa Sirkku Peltolan vanhassa näytelmässä joka ei naurata. Sen yhtälörypäs sisältää jokusen toinen toisiinsa kiilaavan yli-inhimillisen probleeman joiden ratkaisu on tv-tuolin syli ja teko hautaan kupsahtaminen. Se on pitkästyttävä näytelmä kuten yltäkylläinen lomautusrahakansalaisuus. Ei riemastuta jos junassa vihdoin näytelmän juuri löytyykin. On se niin masentava ja omissa kitusissa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  5. Tjahas, oma itsensä, mainiota. Mainiota kerrassaan.

    Timbukthree on tehnyt laitimmaisen laulun (I've Got)a Future so Bright jonka tematiikkaan voinee perehtyä hän?

    VastaaPoista
  6. Julkaisepa kuva tuosta äitisi tekemästä koristenappitaulusta! Napit ovat hyvinkin haluttua tavaraa kirpputoreilla ja kiinnostavat monia.

    VastaaPoista
  7. Minunkin isoisäni sukujuuret ovat Karkussa.

    VastaaPoista