Sivun näyttöjä yhteensä

26. huhtikuuta 2016

Murremodernismi




Sain valmiiksi Vaasan Jaakkoo äänitteiden tekstit ja pitkän esittelyn, josta tuli oikeastaan essee. Tämähän lähti liikkeelle tiedosta, että erikoisryhmät haluavat helposti sulavaa kirjallisuutta – äänitteinä. Yleensä tekstin äänitteiden käyttö on Suomessa yhtä surkeaa kuin e-kirjojen.

Tässä tapauksessa kohderyhmä on etenkin vanhainkodit ja palvelutalot eli ne paikat, joissa murteen taitajat nyt ovat.

Työtä tuollaisessa on aivan hirveästi. Tunnen itseni marttyyriksi. Selkä niksahti, kun tarkastin skannauksia ja nostelin ja siirtelin päiväkaudet kirjapinoja ja erikoisen painavia niteitä.

Omaa hölmöyttä. Tuollaisen työn äärestä pitäisi ainakin tunnin välein nousta verryttelemään ja venyttelemään. Valitettavasti olen tässä asiassa siis samaa mieltä kuin lääkärit ja muut hyvää tarkoittavat piirit, joiden hankkeita muutoin vastustan.

Kirjallisuudessa murre ja omatekoinen kieli ovat kutakuinkin sama asia.

Omatekoisia kieliä toivat runoilijat ja sitten modernistit, kuten James Joyce.

Suomern merkittävin modernisti oli Aleksis Kivi. Hänen kielensä ei ole Nurmijärven seudun murretta. Myös ”Seitsemän veljeksen” kieli on sekä sanastoltaan että muodoiltaan kovin kummallista myös verrattuna muuhun hiukan vanhempaan ja saman aikakauden suomalaiseen kirjallisuuteen.

Murteen pitäminen naurettavana tai tuomittavana on opettajakunnan ajaman kielen standardisoinnin eli niin sanotun kirjakielen sivutuote. Koskenniemi pysyi aina akateemisen kirjakielen kehyksissä, Eino Leino ei. Leino käytteli ajoittain aika holtittomasti omatekoisia sanoja ja itse keksittyjä muotoja.

Niinpä Hj. Nortamo, Vaasan Jaakkoo ja Volter Kilpi kuuluvat saman ryhmään, johon muuten voisi lisätä myös Maria Jotunin. Aikalaisiakin he olivat.

”Alastalon salissa” nauttii suurta mainetta ja arvostusta, vaikkei juuri kukaan jaksa lukea sitä. ”Kirkolla” arvioidaan Suomen kirjallisuuden huippuihin. Mutta monesti Kilven arvioidaan ajautuneen koukeroisuuteensa romantiikan ja ehkä ekspressionismintietä. Mielestäni hän loi itse itselleen otteen kirjallisuuden kieleen ja kuuluu siten modernisteihin, kuten muuten myös Hellaakoski ensimmäisissä kirjoissaan ja samoin Mustapää.

Nortamo kirjoitti pari keskinkertaista romaania ja tyhjensi pajatson raumalaisjutuillaan, jotka saivat erinomaisen vastaanoton, mahdollisesti siksi, että ne ovat hyviä.

Jaakkoo julkaisi pelkästään kirjoissa satoja pohjalaishumoreskeja ja lehdessään vielä paljon enemmän ja nousi niillä maakunnassa merkkihenkilöksi, mutta ei ulottunut murrerajan yli ja on nykyisin unohdettu.

Sanomalehtipakinointi oli sotien välisenä aikana niin kovin tavallista ja yleensä niin heikkotasoista. Että ei ihme. Uuden Suomen Olli teki saman kuin myöhemmin Helsingin Sanomien Kari eli jalosti palstantäytteestä, siis toinen huumoripakinasta ja toinen pilapiirroksesta, korkean näkyvyyden instituution.

Ollin parhaatkin jutun tuntuvat nykyisin turhanaikaiselta venkoilulta eli eivät naurata. Kari Suomalaisella on erinomaisia vitsikuvia ja kyllä hän oli kansainvälisen tason piirtäjä mutta eipä hänellä taida olla kuin ne entiset ihailijat, sellaiset kuin minä, joka tosin ajattelin asioista ja ihmisistä melkein järkiään eri tavoin kuin hän.

Karin voisi kyllä nostaa esiin puhuttaessa yksimielisestä rähmällään olosta. Oli hän yksimielisyyden särö, johtavan lehden johtava mielipide, joka oli johdonmukaisesti ryssää ja muuta hullutusta vastaan.

Jos Kari oli katkeroitunut romantikko ja yleensä kaikkea uutta ja raikasta vastaan, Olli oli väärin ymmärretty mestari. Siihen hän vaikutti itse eniten.

Vielä nuoruusvuosinani valiteltiin, ettei kirjallisuudessamme ole juurikaan kaupunkilaiskuvauksia eikä siis aikojen muuttumisen mukanaan tuomia ongelmia. On se totta, että Vartion, Meren ja Rintalan juuret olivat syvällä perinteessä.

Mutta alemman keskiluokan toi kirjallisuuteemme juuri pakinoitsija nimimerkki Olli. Kaikkien historioiden ja tutkimusten mukaan hän kirjoitti ironiaa ja satiiria etenkin byrokratiasta ja oli kova pilkkaamaan perusteetonta tärkeilyä.

Kuitenkin hän edusti ennen kaikkea toimihenkilökirjallisuutta, joka on kirjallisuutemme ja elokuvamme laiminlyöty autiomaa.

Pakinoiden ”minä” (vanhaan tyyliin joskus ”me”) ja etenkin kertoja ystävä ja huonetoveri Kalle Niemeläinen ovat tyylikkäitä, tyylipuhtaita toimihenkilöitä. Samaa voi sanoa kamreeri Jakarista, vaikka hänen hahmonsa on turhan lähellä pakinoitsija Tiituksen Herra Kenosta, joka tosin oli ammatiltaan hämäräperäinen liikemies.

”Ajattelemattomat ajatukset” eli Manasse Olotilanne ja Otso Kirjosiipi heijastelivat toimihenkilöluokkaa. Ja yllättäen Vaasan Jaakko, Jaakko Oskari Ikola, on tässä asiassa samaa joukkoa. Kun hänen tuotantonsa lukee kokonaisuudessaan, ei se olekaan niin talonpoikainen eikä varsinkaan maahenkinen kuin väitetään. Jopa pohjalais-stereotypiat jäävät aika vähälle. Hänen tarinoissaan vilahtelee kauppiaita, klubeja, pankkeja, ravintoloita ja ties mitä ja sankareina todellisia toimihenkilöitä, sellaisia kuin herra Plumpäri, jonka yritykset kunnostautua menevät säännöllisesti myttyyn, sekä koko joukko kaupanhoitajia, insinöörejä, juustomestareita ja erilaisia pikkuherroja.

Voi olla, että tästä tulee vielä sanomista, kun seuraavan kerran tapaamme, mutta Vaasan Jaakkoo oli Antti Tuurin suuri edeltäjä, mitä Antti Tuuri ei ikinä tunnusta, vaan luultavasti lyö. Eri vesillä pestynä, toisen sukupolven miehenä hän kirjoittaa juuri samoista asioista, vähävoimaisista ihmisistä instituutioiden armoilla. Tuurin ”Pohjanmaa” on loistava kertomus siitä 1980-luvun päivästä, jolloin suomalainen maaseutu kuoli.

39 kommenttia:

  1. "...puunto pilven, mihin tuuli hukkuu,..."

    Onkohan kukaan muu kuin Leino koskaan käyttänyt sanaa "puunto" missään?

    Ja silti se toimii heti ensikerran kuultunakin aivan mahtavasti kuten koko runokin. Pelkää tunnetta, ei mitään järkeä eikä tolkkua. Mutta mihin sitä järkeä tai tolkkua nyt kesäyössä tarvittaisiinkaan?

    http://kemppinen.blogspot.fi/2008/06/eino-leino.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puunto-sanaa muutkin kuin Leino ovat käyttäneet (merk. mm. kajo, punerrus). Verbi puuntaa merkitsee punertaa yms. Harvinaisiahan nämä ovat nykykielessä, mutta sehän köyhtyy koko ajan tai "rikastuu" englannin kautta.

      Poista
    2. Matias ehätti poimimaan tuon. Eikka oli siis kehitellyt sanalle 'punerrus' paremmin runoon istuvan muodon.

      Poista
  2. Minun täytyy tehdä tunnustus. Alastalon salissa on loistava, kiinnostava ja helppolukuinen, mutta Linnan Pohjantähteä en ole koskaan saanut luettua alkua pidemmälle. Jotenkin vain Linna tuntuu raskaalta velvoiteluettavalta ja Kilpi tuntuu monipuoliselta, vivahteikkaalta ja ennen kaikkea viihdyttävältä. Tämä arvostelma kuvastaa varmasti vain sivistymättömyyttäni. Tai ehkä Pohjantähti on sellainen, joka tempaa mukaansa sitten kun sen on lukenut yli puolen välin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla samaa mieltä. Jostain syystä vain varsinkin miespuolisella sivistyneistöllä on tapana kerskua Volter Kilven lukematta jättämisellä.

      Tuntematon Sotilas taas on minulle alkanut haista sotilasfarssilta. Tietysti jo lapsena ja nuorena kuuntelemissani vanhemman sukupolven sotajutuissa oli yleenä hauskat asiat päällimmäisinä ja rajummista ilmeisesti vaiettiin.

      AW

      Poista
    2. Samaa mieltä Alastalon salista, ja siinähän on huumoriakin! Hauskinta on Albatrossin tarina, ja jos alun sata sivua sopivan piipun valintaa tuntuu pitkäpiimäiseltä, niin ainakin sen Albatrossin voi lukea.


      Sinuhea sen sijaan yritin lukea ties kuinka monta kertaa eri vuosikymmenillä ja pääsin aina vain noin viisi sivua kunnes tyssäsi, mutta sitten muutama vuosi sitten päätin todella lukea sen, ja olihan se, olihan se, oikein hyväkin, mutta ei se minun suosikkieni listalla ole. EG

      Poista
    3. Albatrossi tuntui minusta vähän ylimääräiseltä liitteeltä. Olisiko kirjailijan tarkoitus ollut antaa hengähdystauko lukijalle tai itselleen?

      Poista
    4. "Alastalon salissa on loistava, kiinnostava ja helppolukuinen, mutta Linnan Pohjantähteä en ole koskaan saanut luettua alkua pidemmälle."

      Kiinostavaa tämäkin. Minulle taas Alastalon salissa on vähän tyhjän tuntuista sanojen pyörittelyä - näppärää ja sievää ehkä, mutta kovin pinnallista ja vailla syvempää merkitystä. Linnan teksteissä puolestaan jytisee historia koko voimallaan suoraan erilaisten ihmisten kokemana ja elämänä.

      Kukahan tämänkin näkemyseron osaisi tulkita?

      Poista
    5. ”Alastalon salin” mun mies luki, vaikka ei ole lukemista paljoa harrastanut, taustat kun ei ole lukuhommia tukeneet. Kansakoulunkäyntikin oli vaikeaa kurjasta kotitaustasta johtuen, ja kun se yläluokkien karttakepillä hakkaava sotartaumatisoitunut opettaja haukkui punapenskaksi.

      Niin ”Alastalo” oli mulla luettavana kirjastosta, en itse sitten kuitenkaan ennättänyt lukea ja mies sai sen käsiinsä. Tykkäsi, kiinnostavan piti eikä mitenkään vaikeana - ei ollut ennakkokäsitystä kirjan vaikeudesta.

      Poista
    6. "Tuntematon Sotilas taas on minulle alkanut haista sotilasfarssilta."

      Tämä kertoo enemmän lukijapolvesta kuin teoksesta. Aikalaiskuvausten mukaan teosta ei todellakaan koettu sotilasfarssina vaan koetun tragedian kuvauksena.

      Klassikoihin kuuluu kuitenkin uudelleentulkinta. Tässä mielessä odotan mielenkiinnolla Louhimiehen Tuntemattoman saamaa tulevaa lunta tupaan -palautetta.

      Poista
    7. Kun viimeksi luin Tuntemattoman, päällimmäisenä ajatuksena pyöri, että kyllä kirjassa sota ja miesten kokemukset välittyvät paljon ankeampina kuin Laineen elokuvassa. Minä en Linnan tekstissä farssia haista enkä maista, mutta Laineen Tuntematon saattaa välillä farssahtaakin.

      Niinhän se oli, että 50-60 -luvuilla miehet yleensä kertoivat huvittavia muistoja sodasta, vaikka miten olisivat vammaa sieluunsa saanet - jos nyt ylipäätään mitään lasten kuullen kertoivat. Halu kertoa oli toisaalta kova. Niin monen miehen tiedän minäkin ostaneen kirjoituskoneen ja naputelleen kipujaan paperille. Painettuna en ole nähnyt niistä tuotoksista yhtäkään.

      Linnalta(kin) jäi kertomatta se mikä rintamamiehen poikaa erityisesti kiinnostaisi: missä ne painajaiset syntyivät. Mikä oli se kokemus, joka sielua niin pahasti satutti. Ja kenen sieluun sattui ja kenen ei. Ehkä sitä ei ollut mahdollistakaan kertoa niin pian sodan jälkeen. Mollbergille aika olisi ollut sopiva, mutta eipä hänkään sitä kertonut.

      Poista
    8. "Laineen Tuntematon saattaa välillä farssahtaakin."

      Ei sekään ollut farssia vaan paatosta. Se on vain niin, että 1950-luvun paatos muuttuu 2000-luvun farssiksi,varsinkin jos katselijalta puuttuu ylevyyden tunto.

      Poista
    9. Alastalohan on ihan luettava tietopaketti 1800-luvun talonpoikaispurjehduksesta ja laivanvarustamisesta. Minulle kuitenkin "se juttu" ovat ne ihmiset. Joku on joskus väittänyt nähneensä Lammion junassa. Minäpä olen kohdannut Pukkilan yhtiökokouksessa!

      Poista
    10. Runsaat neljä vuotta sitten kun Edvinin Tuntematon sotilas tuli televisiosta itsenäisyyspäivänä olin Töölön sairaalassa vaikeimmin vammautuneiden osastolla. Se on entinen Mannerheimin perustama Punaisen Ristin sairaala, jossa on vielä alkuperäisiä terässänkyjä. En katso televisiota mutta kuuntelin elokuvan ja lauloin mukana, kun tuli Elämää juoksuhaudoissa. Moni meistä huusi tuskasta vähän väliä, mutta kukaan ei muuten voivotellut tilannetta. Elokuvan ja sairaalan ero katosi. Edvinin (ja Linnan) asenne ja oivallus toimi täydellisesti: milloinkaan ei tarvita huumoria niin paljon kuin kuoleman edessä. Kuolema on kohdattava, mutta koskaan ei anneta periksi taistelusta ja elämänhalusta.

      Poista
    11. Linnalla torpparit, Kilvellä vakaat ja vakavaraiset isäntämiehet ja laivanvarustajat, jotka pohtivat tosissaan ja perusteellisesti mahdollista riskisijoitusta, ei se mitään sanahelinää ole. Siellä tulevat esiin monet persoonallisuustyypit ja inhimilliset ominaisuudet, varsinkin ne kielteiset, omanvoitonpyynti, ahneus, kateus jne., mutta on siellä vähän rakkauttakin, tai ainakin ihastusta ja ihailua. Ja päänsisäistä ajatuksenjuoksua, mietteitä, joita ei ääneen lausuta. Siitä kaikesta syntyy hauskuutta! EG

      Poista
  3. Hallituksen pyrkimykset pitää koko Suomi hengissä tarkoittanee blogistin mukaan jo kuolleitten herättämistä henkiin. Olen samaa mieltä; mahdoton tehtävä ja resurssien haaskausta pelkän nostalgian ja ääntenkalastelun takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ihmiset olisivat onnellisempia, jos asuisimme pienissä kylissä viisaan kunnanjohtajan,vallesmannin ja kihlakunnantuomarin kaitsemina. Joka sunnuntaina olisi suojeluskunnan harjoitusammunnat - ryssänkuvat maalina.

      Poista
    2. Tämän mielipiteen esittäjän vastaajalle pro Finladia -mitali!

      Poista
  4. Virossa on yks kiinostava ilmiö. Etelä-Virossa Võrun kaupunkin ympärillä on sellainen väkevä murre kuin võrun murre. Itse sen käyttäjät puhuvat jopa võrun kielestä, mikä tietenkin on liioittelu, mutta silti se murre on aika erikoinen ja mikä kiinostavin - se kasvaa. Siis itsenäistymisen jälkeen ilmestyi joukko kouluttettuja võrulaisia kirjaihmisiä jotka alkoivat huolehtia murteesta. He tietenkin kirjoittivat tekstejä sillä, mutta alkoivat myös muuten tutkia ja jopa puhua sitä lapsilleen. Kuten tiedämme koulutus on yleensä murteen loppu. Murteentutkijoiden tärkeimmät lähteet ovat aina vanhat vähän-koulutetut naiset jotka ovat koko elämänsä asuneet vain kylässä. Siis toivoton tapaus jos haluaisi säilyttää murretta. Võrussa kuitenkin on pieni ihme syntynyt. Se kehitettävä murre ei ole ihan sama kuin näiden vanhojen naisten puhuttu, mutta kuitenkin läheinen sukulainen sille. Saa nähdä miten sen käy. Paitsi võrun murteen vain Saarenmaalla puhutaan Virossa nykyisin vähän eri tavalla kuin muualla. Mut siellä se ei ole kieliopillisesti tai sanastollisesti erilainen vaan foneettisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jäädä pekkkaa pahemmaksi, meillä on Vöyri. Murre vöyriläisillä on niin tukkeessa ettei siitä saa edes saariston skärigårdssvenskaa ikänsä kuunnellut selvää.

      Poista
    2. Eräs mantereelta Saarelle muuttanut opettaja sanoi, että õ-äänne ei onnistu sikäläisiltä.

      Poista
    3. Mikä tule õõ-hõn, niin nykyään on totuus kyllä enemmän näin, että kaikki osaavat puhua sitä myös Saarenmaalla, mutta usein ö-n käyttäminen sen sijasta on heille ylpeyden asia. Merkillisemmat ehkä ja vähemmän tiedolliset ovat jotkut toiset äänteet, esimerkiksi L, jota ne ääntävät kuin suomalaiset vaikka muu Viro sanoo sen pehmeästi, kuten ehkä olette huomanneet. Sitten on saarelaisilla yks hauska intonaatio ja yks tietty menneisyyden muoto jota he käyttävät toisin kuin muut. Esimerkiksi mä sanon mantereella "ma ei näinud kedagi" (en nähnyt ketään), Saarenmaalla he sanovat "ma pole kedagi näinud" (en OLE ketään nähnyt).
      Mitä tulee vielä võrun murteeseen, niin tiedättekö, että Tallinkin huippujohdossa ja omistajien joukossa on tavattoman paljon võrun murteen osaajia. Tallinkin menestyksen takana on joukko võrulaisia ystävia. 1990 luvun alussa opiskelin niiden kanssa, tarkemmin yhden kanssa, mutta muut olivat myös näkyvissä koska olivat hänen ystäviä. Melkein kaikkia muistan olleen aina kännissä, mutta opiskelun viimeisella vuodella raitistuivat ja sen jälkeen alkoi kaikilla jyrkkä ura. Ystävyksistä jotkut menivät valtiovarainministeriöön, jotkut pankkeihin, jotkut Tallinan satamaan kirjanpitäjiksi, jotkut tilintarkastajiksi. Ja sitten yhtäkkiä he olivat kaikki Tallinkin johdossa ja miljonäärejä ne võrulaiset. Osa heistä on jopa settuja, siis osaavat võrun murteen murretta - sellainenkin asia on olemassa.

      Poista
    4. Olen lukenut, että suomen, viron ja etäläviron kielten suhde olisi sellainen, että ensin yhteisestä itämerensuomalaisesta kielestä erosi nimenomaan etäläviro, ja vasta sen jälkeen toisistaan suomi ja viro.

      Poista
  5. Riemastuin tuosta Vaasan Jaakkoon ja Antti Tuurin rinnastuksesta. Tarinoiden sävy on erilainen, mutta molemmilla päähenkilöinä tunnistettavat pohjalaiset. Vaasan Jaakkoon pakinoita luin jo poikasena, Antti Tuuria ahmin nykyään aina kun uutta ilmestyy.

    Sanasen haluan sanoa ajoittain julistetusta maaseudun kuolemasta. Ei maaseutu ole kuollut, mutta henkitoreissaan se alkaa pian olla. Tältäkin kylältä on viimeisen vuoden aikana kirkkomaahan kannettu kymmenkunta mummoa ja paappaa, syntyneitä ei ole yhtäkään.
    Hakolan Iikkoo

    VastaaPoista
  6. Murretta on vain raskasta lukea tekstinä: sen kääntää mielessäään kirjakielelle. Sen sijaaan murreäänikirjat ovat hyviä, esim. Heli Laaksosen.

    VastaaPoista
  7. Täällä italialaisten keskellä tulee usein suru puseroon kun puhumisesta tulee ongelmia, suomenkielisenä on oppinut uusien sanojen luomisen ja ymmärtämisen, esimerkiksi yhdistelemällä ja johtamalla olevista. Italiassa, jos yrität jotain sinnepäin, olet aivan hukassa, vain ympyriäisiä suita ja hämmästyneitä ilmeitä. Murteista minä tykkään, vaikka raumalaiset väittävätkin puhuvansa kieltä.

    VastaaPoista
  8. Ollin pakinoista pidän Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihtajan uudisoinnin takia.

    Mustapartainen on parhaimmillaan töissä virastossa jossa mikään ei ole hänelle mahdotonta sillä hän tuntee sekuliministerin isoäidin.

    Kansikuvista Erkki Koposen paras on Pistetään poskeen.

    Nyt voi lukea pakinan Vararikko jossa rahaministeri valittelee talouden ylijäämää ja kertoo valitellen kuninkaalle että eräs puolueista esittää että valtion tulisi ostaa kaikille 14 vuotta täyttäneille ratsuhevonen. Oliko kannustaminen jo silloin iskusana?

    Kuvitteellisia nimiä keksiessään Olli oli nero.

    Hjalmar Nortamon sävellykset ovat jääneet pyörimään jaloissa, ja runoista on pakko ottaa huomioon se jossa valitellaan naisten uusmuotisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannu Salama on kova kans vääntelee oikeiden ihmisten nimiä... Hermo Hormooni ja Hoku Toiste ja muut!

      Poista
    2. Väinö Nuorteva ei väännellyt vaan ilmeisesti piti puhtaan suomalaisista sanoista. Vai mitä pitäisi ajatella hänen kielellisestä luomiskyvystään? Pakina on monesti menneen ajan tekstuaalista sarjakuvaa, kevyellä otteella raskaan luokan asiaa. Kantaaottavaa mutta osaaottavaa, myönteiseen päin vinksottavaa. Ilon kautta, sanoisi neurolingvistisen ohjelmoinnin tuputtaja.

      Tästä pääsen kunnon asian syrjään ja purentani on höllä, huomaa.

      Peruutuskoulu opettaa outoa, kuka tekee, kuka lukee, kuka osaa. Yksilöllisyyttä ja ryhmätyötä, itsetuntoa ja syvää epävarmuutta samaan aikaan. "Miksi löit Pekkaa välitunnilla?" = "Ei kuulu meille jos lyöt kouluajan ulkopuolella."

      Työelämä kontra elämä sellaisena kuin me sen tunnemme.

      Edelleen; tietokoneaika ja etäruoka. Samasta padasta, samaa paskaa, eri lapioijat asialla. Hajutonta, mautonta ja mielikuvitukselle ja toiveikkuudelle tappavaa tahmeaa jarrukiisseliä. Ruokia syödään kuin elämä riippuisi niiden eettisyydestä? Täytyyhän jokin päätösvalta omiin asioihin olla.

      En usko että pärjäämme alati uudistettavien ja kokeillen testattavien kasvatustieteellisten kakarageneraattorimagnetointikondensaattorien avuilla kansana tai mielekkäinä olentoina, varsinkaan kun yhtäkään ei kokeilla ja tutkita kunnolla ennen kuin tuodaan uusi ja entistä HIENOmpi käyttöön. Adjektiivi hieno on usein se kaiken kulminoituma, hienomekaaninen kuin mikä.

      Koulupsykologi? Mielialalääkitys? Hullujako me ollaan! Eihän tätä tulisi olla olemassakaan!

      Dmn I need a Blog, don't I just?

      Poista
  9. Kyllä Tuuri kynämiehenä Ikolan päihittää, vaikka onkin insinööri ja ostelee homeopaattisia lääkkeitä.
    Ikola puolestaan oli mitä kiivain Lapuan liikkeen kannattaja.
    Vaasan Jaakkoo osasi kyllä aloittaa juttunsa komeasti: Oottako kuullu...

    VastaaPoista
  10. Mitäpä tähän muuta sanoisi "Hyvää sanon, mustaparraton mies, päivää."

    Markku af Heurlin

    VastaaPoista
  11. Kiveltä on jäänyt mieleen lause "Sano, etkö ole pistänyt vaksiis vähän lipparia?" joka taitaa olla jo aika privaattia kieltä...
    AW

    VastaaPoista
  12. Vaasan Jaakkoon savolaisvastine oli vissiin tämä Kalle Väänänen. "Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen" on parhaita kirjannimiä ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalle Väänänen, suomenkielen lehtori kun oppikoulussa oli, kysyi kerran oppilaaltaan "kuinka monta tavua sanassa 'kolme' on?" Oppilas vastasi että "ko-lo-me". Ja Viänänen vastasi että "Oik-keen".

      Tietysti tämä on niin hyvä juttu, että ei voi olla totta. Ja eihän oppikoulussa lehtorit tollaista kyselleet. Kunhan paukuttivat karttakeppiä milloin mihinkin. Ja sanoivat - tai siis yksi kerrallaan - että "ja mikis selittää meille nyt mistä maailmankaikkeuden alkuaineet ovat kotoisin. jos ovat mistään. ja pomppaappas nyt ylös siitä pulpetistasi..."

      Ei mikään ihme, että mulla torkkarissani oli niin kauheesti nelosia. Koska aina ajattelin ihan muuta, missä olin. (Missä satuin olemaan. Koska... suomenkielestä mulla oli 10.)

      Poista
    2. Paradoksi. Spettariaksä meinasit? Tajuutsä ninku ettei ketää pysty vetää kybää himaan jos sanoo torkkari? IH

      Poista
  13. "Pienentyy mun ympär´ elon piiri, aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie, tuntemattomahan tupaan vie."
    Naseva kuvaus alkavasta Alzheimerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiton hyvä uusi näkökulma! Kun ei pilaisi kaikkea tulevaa Nocturnenautintoa tulevina Juhannuksina.

      Poista
    2. Nimperkelejjoo.

      No.
      Onko tullu kallaa?

      Onko niitä vesijä? Miteppä se on paremman valkuaisen naatinnan kanssa. Onko herroilla vyösä hiljan tullu enemär reikiä vai onko se ollu enempi lihapatojen porinaa?

      Miteppä o. Onko millo viimeks ollu näläkä nukkummaa mennessä, tä?

      Mullapa kuoli pampi pihhaan. Minä sen merikotkaloille jätin. Ruokaraahhaan investoin. Lähin alta pois häirihemästä. Oisimminä ne voinu luontokuvatakki, ja myyjä sen vilimin. Kylläpä sitä rahampaskaaki tarvitaan. Mutta minä sijoitin. Siskokset ovat, selvästi. Jollakkii laella minä nukun paremmin nyk kumminki. Mikkää muu ei oo mulle palio mittää.

      Minnäe jos kaeken avun oesin ottana vasttaa ja muun ni oespa se mullae ukko-pekka roikkua ketkottamassa hirvilehemän kintuisa. Ja kuapin perälä tuhannen kiv. kovia.

      Enpä minä taho. Ku oon jonnii laene ite, minnäe.

      Se on tuas tämä Mummin veli ku puhhuu. Turusen Hugo. Äijä ee jätä eekä häppee. Joutasiit jo; voan ku ee. Mitä tämmösen kansa tehhään? Se on sotina Mise-joela ja kahtonna minnuu viisvuotijjaana että tämä, tämä tässä. Tämä on kuulkkaa herrasmies. Emminä sillo mittää hävennä. Enkä minä häppee perkele vieläkkää.

      Nimitetty on minut. Teepä sille jottae.

      Taekka naatippa siittä jos et sua ees vonkaamalla.

      Poista
  14. Olen juuri lukenut F.E. Sillanpään muistelmateoksen Poika eli elämäänsä.
    Olen entistäkin vakuuttuneempi, että Nobelin-palkinto meni aikoinaan oikealle kirjailijalle. Elämä ja Aurinko on mielestäni merkittävin suomalainen romaani. Biologin kirjoittama naturalistinen teos. Parasta suomalaista kirjallisuutta!

    VastaaPoista