Sivun näyttöjä yhteensä

26. tammikuuta 2016

Vihreä kortti




Tunsin ihan hyvin virkailijan, jonka tehtävä oli pitää tietynlaisia virallisia vieraita hyvänä Yhdysvalloissa. Se ujostutti, että hänen työpaikkansa Washingtonissa oli samassa rakennuksessa ja saman pääoven takana kuin CIA. Sain jatkuvasti selkeitä toimintaohjeita ja tiesin sitten, millaisin ehdoin saa jäädä kuukausiksi tai vuosiksi professoriksi maahan. Suuri palvelu oli tapaamisten järjestäminen. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden jäsenen puheille en olisi varmaan päässyt diplomaattitietä.

Jotain paperia varten – saattoi olla ajokortti tai veroihin liittyvää – jouduin asioimaan Los Angelesin Federal Buildingissa eli liittovaltion toimistoissa. Tuttavat neuvoivat varaamaan tuntikausia aikaa ja telttatuolin. Neuvo oli hyvä.

Lentokentillä jokainen tutustuu maahanmuuttovirkailijoihin (Immigration). Siinähän menee jonottaessa tavalliselta turistiltakin tunti tai kaksi. Lisäksi noissa virkailijoissa näyttää olevan sellaisia, joita huvittaa kiusata tulijoita.

Yliopistopuolella kaikki tiesivät, että kun tiskin takana kysytään matkan tarkoitusta, ei saa vastata mitään edes etäisesti työn tekemiseen viittaavaa, koska silloin ruvetaan äkkiä kyselemään työluvasta ja ehkä vaatimaan vihreää korttia. Pitää sanoa ”tutkimus” ja ”kutsu”. On syytä olla jonkin yliopiston kutsu tai edes kirje, jossa dekaani vahvistaa tapaamisen. Yleispätevä vastaus on kuitenkin turismi eli matkailu.

Rahojakin ne voivat kysyä. Kuten pian meilläkin, luottokortti on ylivoimaisesti parempi kuin setelitukko.

Ennen EU:ta Italian ja Ranskan tullimiehet olivat ihmishirviöitä. Sääli sitä, joka joutui heidän kynsiinsä. Venäjän ja Neuvostoliiton kaikki tietävät. Omassa kokemuspiirissäni Suomessa myös pikkuvirkamiehet ovat pätevää väkeä ja julkista valtaa käyttävät ymmärtävät jokseenkin poikkeuksetta puhetta, siis suomea.

Lisäksi meillä on yhteisvastuuta. Muutaman kerran olen nähnyt sellaisen tilanteen, että pikkutyttö itkee kovasti jossain Stokkan kulmilla eksyneenä tai itsensä loukanneena. En ehdi hätiin, koska Helsingin keskustassa noin viidessä sekunnissa hätiin ehtii noin kymmenen vikkelämpää kansalaista.

Valitettavasti pärstäkerroin ja pelottavuusarvio vaikuttavat. Minulla taitaa olla valkoinen kortti. Voin puhutella ketä tahansa missä vain. Näytän luultavasti täysin vaarattomalta harhailevalta dementikolta, mikä onkin aivan oikea arvio.

Etuoikeutettua väkeä ovat myös äidit lastenvaunujen kanssa. Harvoin ehdin auttamaan kulkuneuvoissa, koska joku toinen on jo ehtinyt. Suosikkisana ”kotouttamisen” piiriin kuuluu sitten sekin, että olen tietämätön – emmin kun junasta olisi voinut auttaa arabihunnutettua äitiä. Pitävätkö he itse tuntemattomien miesten apua pelottavana? En tiedä.

Olen kuullut, että maassa on nykyisin uusi rotu, keski-ikäisiä erittäin hyvätuloisia, erittäin pitkälle koulutettuja naisia. Jos toinen saman ikäinen nainen sanoo sellaiselle kaupassa avocadoista, että ovatpa kalliita, toinen nostaa nokkaansa ja tuhahtaa. Taksimiehet sanovat, että tuon uuden ihmislajin edustajat osaavat olla todella vaivalloisia asiakkaina aamuyöstä humalaisina. Saman ikäinen mies, ammattijuoppo, ymmärtää heti, kun uhkaa nyrkillä ja sanoo että nyt olet hiljaa tai kävelet.  Humalaiset miehet eivät kuulemma nykyisin ole edes taksitarkastajan serkkuja tai poliisimestarin ylimpiä ystäviä. Hörhöt ja jotkut häröt ovat sitten tiettävästi asia erikseen.

Toisin kuin jotkut kommentoijat luulevat, en ole ottanut kantaa maahanmuuttajien puolesta enkä vastaan, vaan koettanut jankuttaa, että heitä on monenlaisia ja lajittelusta aiheutuu joka tapauksessa paljon vaivaa ja kustannuksia. Mielestäni on edelleen vältettävä Yhdysvaltain mallia. Siellä tilanne saattaa olla edelleen paikoi sellainen, että onnettomuudessa pahasti loukkaantunut ihminen jää ottamatta ambulanssiin, ellei hänellä oli luottokorttia. Kyllä suomalainen terveyskeskuskäytäntö on hyvä. Akuuttitapauksissa ei kysytä kansallisuutta eikä edes nimeä. Ne ehtii selvittää.

Tiedän ettei suomalaisia asiakkaita voi aina kehua. Tietääkseni meno jossain Helsingin sairaalan ensiavussa on hurjaa siksikin, että niin suuri osa paikattavaksi tuoduista on hulluna juovuksissa tai huumeissa. Tätä sanovat hoitajat ja lääkärit.

Muutoin olisi kiinnostavaa löytää empiirinen tutkimus yleisökäyttäytymisestä. Tuntemani paperit alkavat olla vähän vanhoja. Sormenpäätuntumalla suomalaiset ovat yhtä hyviä jonottamaan esimerkiksi pysäkillä kuin britit. Ranskalaiset eivät osaa ollenkaan eivätkä halua edes kokeilla. Ja on EU-maita, joissa etuilemista pidetään normaalina.

Esimerkki arvojen muuttumisesta on pysäköintimittarit, joista kolikoilla toimivat kuulemma kohta katoavat Helsingistä. Kun nuo mittarit keksittiin ja tulivat käyttöön Euroopassa, ihmiset kokivat kansalaisvapauksiaan loukatun. Englantilaiset eivät olleet näkevinään laitetta tai kohdistivat siihen jäätävän yläluokkaisen katseen kuten rikas mies kerjäläiseen. Ranskalaiset kävivät heti käsiksi ja ainakin yrittivät iskeä mittarilta pään poikki. Saksalaisista en tiedä. Suomalaiset ottivat nöyrästi kolikot esiin. Muistan sen ja muistan kadonneenihanneammatin, kun Manskulla sekä Kaivokadun risteyksessä että erottajalla seisoi liikennepoliisi pömpelissä ja näytti kintaalla ja valkoisella patukalla, kuka saa mennä ja kenen pitää odottaa.

Tähän kirjoittamallani viittailen lähinnä suurien ihmisjoukkojen käsittelynongelmallisuuteen. Harvoissa paikoisa maailmassa on niin hyvin toimivia paikkoja kuin Ruotsin ja Tallinnan ehjät, toimivat laivat, joihin mennään ja joista tullaan ongelmitta erittäin suurella joukolla.

Joka on kokenut ryntäämisen tai paniikin väkijoukossa, ei ikinä halua kokea sitä uudestaan. Se on todella pelottavaa.

30 kommenttia:

  1. "Olen kuullut, että maassa on nykyisin uusi rotu, keski-ikäisiä erittäin hyvätuloisia, erittäin pitkälle koulutettuja naisia. Jos toinen saman ikäinen nainen sanoo sellaiselle kaupassa avocadoista, että ovatpa kalliita, toinen nostaa nokkaansa ja tuhahtaa. "

    Perhana kun oli virkistävä virke. Kerrankin eivät pelkästään suomalaiset miehet ole ongelma.

    Kun ensimmäinen albanialaisperhe oli ilmestynyt maisemiin, kirjoitti Aamulehti koko etusivun leveydeltä "Kiitos kun tulitte".

    Aamulehti kirjoitti sitten Kölnin jälkeen hieman kryptisen pääkirjoituksen. Lehden ansioksi on sanottava, että julkaisi tänään sivustolla eräänlaisen vastineen. Sen lopun voinee lainata tähän:

    "Me vain pahennamme omalla olemassaolollamme sukupuolijakauman epätasapainoa.
    Ennen oli kuulemma sillä tavalla paremmin, että me ylijäämämiehet oivalsimme siirtolaisina lähteä Suomesta pois.
    Tätä rataa pääkirjoitus jatkuu, ja hetkessä on Kölnin uudenvuodenyön tapahtumista johdettu päätelmät, joissa me kantasuomalaiset ylijäämämiehet näyttäydymme ongelmana.

    Suomalainen mies on ongelma maahanmuuttajille, suomalainen mies on ongelma suomalaiselle tasa-arvolle, suomalainen mies on ongelma yhteiskuntarauhalle – suomalainen mies on ongelma. Ja maahanmuutto-ongelman sijaan voidaan siitäkin siis alkaa tästä lähtien puhua pelkkänä miesongelmana.
    Onneksi meille miehille tarjotaan pääkirjoituksessa myös toivoa: Meille tulee suunnata tapakasvatusta. Kiitos tästä Aamulehti."

    Tasapuolisuuden nimissä kannatta vaihtaa koko kansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin eikö sentään riitä, että vaihdetaan vain ne noin puoli miljoonaa, jotka äänestivät väärin parissa viimeisessä eduskuntavaalissa.

      Poista
    2. Jos arabimiehiä tule lisää, niin kantasuomalaisten miesten kuva paranee, koska feministien on sitten pakko vertailla: yks työskentelee, toinen ei, yks on enimmäkseen turvallinen, toinen ei, yks ottaa pari kertaa viikossa olutta, toinen kolkuttaa päätä 5 kertaa päivässä maata vasten jne. Sama on tapahtunut minusta Virossa venäläisille: ne näyttävät muutokriisin ja erityisesti Kölnin jälkeen virolaisille sympaattisemmilta kuin ennen

      Poista
    3. Rasistista, ala-arvoista soopaa lahden takaa.

      Poista
    4. Mikäs ongelma hyvin toimeentulevat naiset ovat? Uusi ilmiö ehkä noin laajemmassa määrin. Minusta se on vain hyväksi. Eivätkä avokaadotkaan kalliita ole, ainakaan jos lihaan vertaa tai kalaan ja varsinkaan, jos ostaa pieniä ja kovia ja kypsyttää itse. Täyttä ravintoa, yksi päivässä riittää tai puolikas. Jos joku sitten alkaa pröystäillä rahoillaan, niin se on toinen juttu. Naiset eivät ainakaan pahemmin tuhlaa kalliisiin autoihin tai alkoholiin.

      Eivät miehetkään keskimäärin sen kummempia ongelmatapauksia ole. Tuntemani ovat oikein mukavia, mutta eihän tämä yhteiskunta ongelmaton ole. EG

      Poista
  2. Kirjoituksesta tuli jostain syystä mieleen blogistin viime vuonna tekemä rikosilmoitus. Koska blogien seuraaminen on muutaman kuukauden ajan jäänyt vähiin, onko poliisista kuulunut vielä mitään?

    VastaaPoista
  3. Älä viitsi jankuttaa vanhaa soopaa: siellä mitään luottokortteja kysellä amppariin otettaessa. Hoitoon viedään eikä meinata, maksut selvitään myöhemmin kun niiden aika on.
    Suomalainen terveyskeskussysteemi se vasta kurja on. Jos käyttäydyt säntillisen ihmisen tavoin etkä voivottele kuin vähemmistöämmä, ei sinun uskota olevan oikeasti pikaisen avun tarpeessa. Sinne vain jonon jatkoksi iäisyyden päähän jonottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ja vielä semmonenkin tapaus, että tämä opamakeör, jonka piti olla messiaan tulosta seuraava, on hyvin vihattu tällä hetkellä, koska vakuutus määrättiin pakolliseksi sakon uhalla. Köyhät eivät maksa itse ja rikkaat eivät sitä tarvitse. Köyhtyvä keskiluokka, joka ei saa liittovaltion avustusta koska tulot ylittävät juuri ja juuri rajan, joutuu maksamaan minimissään 400 dollaria/kk per perheenäsen pakollista vakuutusta. Land of the Fee and Home of the Broke. Federal buildingeihin ei enään pääse ellei ole uutta ajokorttia tai id-korttia ks. RealID. Ei pääse lentokoneeseenkaan kotimaan reiteille. Sanoinko jo Land of the...

      Ja todellakin. Akuutti hoito annetaan aina. Ehkä countyn huonoimmassa sairaalassa, mutta silti.

      Poista
    2. Minulle sanottiin terveyskeskuksessa epäluuloisesti: "Miten te ole noin iloisen ja nuorekkaan näköinen, vaikka teillä on niin paljon sairauksia"? Harmaatukkainen iäkäs nainen

      Poista
    3. Niin, kieltämättä minullakin tuli mieleen, että oliko tämä JK:lle harvinaista verifioimatonta urbaanilegendaa. Olen itsekin ymmärtänyt niin, että akuuttihoito annetaan, mutta jatkossa rahaa vaaditaan.

      Poista
    4. "Lisäksi noissa virkailijoissa näyttää olevan sellaisia, joita huvittaa kiusata tulijoita."

      Juuri tuosta syystä ei hirveästi huvita vierailla turistina maassa, jossa jokaista maahan pyrkijää kohdellaan potentiaalisena terroristina tai laittomana siirtolaisena.

      Sikamaisinta on, että USA:lta ei vaadita Suomeen viisumia. Pitäisi ja tiukka maahantulokuulustelu!

      Poista
    5. Väärin kirjoitettu: Itse olen päässyt paikalliseen (pienehkö maaseutukaupunki) terveyskeskukseen aina kiitettävän nopeasti ja saanut erinomaista kohtelua, niin hoitajien, kuin lääkärien taholta. Kemppisen käsitys amerikkalaisesta sairaanhoidosta pitää paikkansa. On näes siitäkin omia kokemuksia, vaikkakin ennen Obaman aikaa.

      Poista
    6. Mitenkäs natsi-Saksassa pelasi sairaanhoito?

      Poista
  4. Saanen - koska tässä arvokkaista muunmaalaisista kontakteista keskustellaan - puhua minäkin omista (suhteellisen) vaatimattomista kontakteistani. Kerran nimittäin olin Leningraadissa. Olin jossain nuorisodelegaatiossa mukana mutta eksyin siitä, ja jostain syystä myös KGB eksyi minusta, äkkiä oli yksin ja omin avuin isossa kaupungissa. Venäjää osasin vain "rukhi ver" ja "dobra huja", mutta vaistoni sanoi minulle: "Mikko, älä käytä kielitaitoasi!" Niinpä en. Mutta kun tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt, kävelin yhteen Yökerhoon. Portieri, joka näytti juhlapukuiselta everstiltä, katseli mittaillen Anttilan talvitakkiani ja Kekäleen kokopukua ja Palmroothin kenkiäni, ja päästi minut ovesta sisälle. Se arveli että en ole paikkakuntalaisia. Suunnistin suorinta tietä vessaan. Toeletti oli niin hieno, lähinnä marmorista tehty, ja sielläkin oli ylivääpelin (tai vastaavaan) univormuun pukeutunut ukko. Eikä mikään pikku-ukko. Se nosti käden pystyyn ja alko poslottaa omalla suhisevalla ja hiukan natisevalla kielellään jotain. Josta en ymmärtänyt pätkääkään. Mutta kauhee paskahätä kun mulla oli niin näytin sille lompakostani löytämää Teinikorttiani ja sanoin "This is an international press card". Ei se siitä. Ei edes hymyillyt. Tai ees murahtanut. Mutta kun annoin sille vitosen setelin, siis suomen rahaa, niin johan ymmärsi. Hymyili kuin Iljitš Brežnev ja antoi minulle neljä (4) sileää kiiltävää vessaperiarkkia. (Samanlaisia kun Suomessa 50-luvulla oli.) Hyvä oli, että antoi, kun ei siellä eriössä paperia ollut. Ei edes Pravdaa.

    Ps. Ei Teinikortista mihinkään ollut, noin kansainvälisesti ajateltuna. Mutta Forssan Kultajyvästä sillä 16 -vuotiaana sai A-olutta kun väärensi syntymäaikansa pari vuotta aikasemmaksi.

    VastaaPoista
  5. "Muutoin olisi kiinnostavaa löytää empiirinen tutkimus yleisökäyttäytymisestä."

    Syksyinen pikkulintuparvi, siinähän se on hyvä mallinnus laumakäyttäytymisestä.

    VastaaPoista
  6. "Toisin kuin jotkut kommentoijat luulevat, en ole ottanut kantaa maahanmuuttajien puolesta enkä vastaan..."

    Ohoh, tilanne taitaa olla todella jo tosi paha, kun takkia ja kelkkaa käännetään näin ripeästi jo paremmissakin piireissä! Hurmako on haihtunut?

    Onneksi tilanne ei kuitenkaan ole vielä niin paha, että Naisasialiiitto Unioni toteaisi ulkomaalaisten tekemät joukkoraiskaukset ongelmaksi. Paljon suurempi ongelma on yhä se, että joku suomalaisjuntti oli ahdistellut erästä tätiä 70-luvulla, kuten tv-uutisissa kerrottiin. Kauheaa!

    VastaaPoista
  7. Tuon viimeisen kappaleen asiasta Canetti teki tutkielmankin, massa ja mahti. Suomennettin Joukko ja valta nimikkeellä.

    VastaaPoista
  8. Ei ole kadonnut pömpelipoliisin ammatti mihinkään; ainoastaan se
    pömpeli. Konstaapelit jatkavat Helsingin liikennepoliisissa,
    esimerkiksi tutkan kanssa Koskelantien 40 kmh tai Mechelininkadun alamäkiosuudella länteen jossa ei ole yhtään risteystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä. Toivottavasti sait sakot.

      Poista
    2. Liian lujaa käveleminenkin pitäisi kieltää lailla. Tai asetuksella. Siinä voi törmätä toiseen. Ja siitä syntyy sitten sanaharkkaa ja myöhemmin baby. Yhteiskunnan tämäkinkö pitäisi maksaa?

      Poista
  9. s/s Vanemuine laivalla ensi kerran kävin Tallinnassa. (Eli Räävelissä - kuten vanha tätini ko. kaupunkia nimitti.) Matka merimiehen kannalta oli lyhyt - olin seilannut aikoinani Buenos Airesiin, esim. Mutta ihme ryysiksen ne Tallinnan satamaterminaaliin (se pieni koju on jo aikaa sitten purettu) saatiin muutaman matkustan takia, kauhee jono... kun... mee vaan jonotettiin. En edelleenkään tiedä mitä. Sitten tullimiehet - ne jotka olivat paikallisia, olivat vain tarkastavinaan kapsäkkejämme mutta ne jotka olivat jostain kirgiisiasta tai muualta, oikeasti penkoivat laukkuja. Kun ei mitään pornograafista tai raamattuja tai aseita löytynyt, kelläpäs meillä niitä, niin matkalaukkuun piirrettiin liidulla risti. Se tarkoitti O.K. Ja sitten pääsi tullista ulos. Bussiin... joka haisi kamalan pahalle. Voi Jessus, oktaaniluvut oli varmasti jotain 72. Onneksi vodka oli melkein saman prosenttista. Ja Viru hotellikin oli jo tehty, että pääsi sinne.

    Takaisintulo s/s Vanemuiselle oli vielä jännempää. Taas jonotettiin. En tiedä minkä takia, koska mitään ei tapahtunut, kai sen takia. Sitten tullimiehet, tunnin tai kahden kuluttua, mylläs meidän kassit ettei me vietäs mitään Neuvostoliitosta pois, esim. aseita. No ei ollut kellään. Ei edes pornografiaa. Kun luuli että tästä jo pääsee, siis laivaaan, kun Tullista pääsi, niin äläpäs hättäile... laakongin edessä oli koppi, sellainen armeijan vartiokoppi, jossa sotilas seisoi, ja kun tulit sen lähelle, se sanoi "propuska". Se ei sinällään säikäyttänyt mutta säpsähdytti vähän kun ne sotilaat oli sillain opetettu että ne tuijottaa sua pari senttiä sun silmies yläpuolelle. Sellainen katse häkellyttää... vaikka olisi kuinka puhtaat jauhot pussissa. Kylläpäs vaan! Ja kun sillä kaverilla joka sua niin antaumuksellisen ottaa kontakia sinuun on kalashnikov poikittain rinnalla, eikä se hymyile... Sitä alkaa ajatella oikeasti että teinkös mää täällä äskisellä neuvostoliiton vierailulla jotain väärin? Ainahan sitä joskus vähän...no niin, töppäilee.

    Mutta siihenkin myöhemmin tottui. Kun useamman kerran heillä vieraili.

    VastaaPoista
  10. Onpa mennyt ikäväksi Kemppisen blogikin. Pelkkää maahanmuuttoa viikosta toiseen. Toivottavasti seuraavaksi tulee jotain muuta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitti Kemppinen mistä asiasta tahansa, ruskeat kääntävät sen maahanmuuttoon. Vähän niin kuin muinainen rakennusmestari: Aloitit keskustelun vaikka naisista, niin vähän ajan päästä se kuitenkin oli kääntynyt betoniin.

      Poista
    2. Samoin kommentit on menneet ikäväksi. Toivottavasti joskus muutakin.

      Poista
    3. Kommentin kommentit joissa sanotaan että kommentit ovat menneet ikäviksi ovat menneet ikäviksi. Toivottavasti joskus jotain muutakin.

      Poista
  11. Terveyskeskuspäivystykset sairaaloissa ja terkkareissa ovat luvalla sanoen olleet jo pitkään enemmän tai vähemmän vastaanottajien mielivallan armoilla.
    Tuskin tolpillaan pysyvä nuori laitetaan kotiin ja kun vanhempien kanssa tullaan takaisin niin alkaa sama käsittämätön veivaus.
    Onneksi lopulta potilas päätyi lääkärin tutkittavaksi ja komento: suoraan osastolle.
    Periaatteessa olen käyttänyt terkkaria - aiemmin - mutta nyt ollaan oltu jo vuosia tilanteessa mitä en itse tule enää kuormittamaan.
    Ja eläkeläisethän on paras saadakin turpeen alle kustannustehokkaasti asap.

    VastaaPoista
  12. Pidän Kuulitõukajan mielipiteistä. En siksi että olisin samaa mieltä, kun en oo, vaan siksi kun hän perustelee mielipiteensä. Me suomalaiset ollaan siinä uskossa, en käsitä miksi, että tunnemme venäläisen Psyken paremmin kuin ketkään muut Euroopassa. Sehän nyt on aikamoinen valhe. Esim. sisilialaiset tuntevat venäläiset paremmin, koska sisilialaisille on vitun saman tekevää mitä venäläiset miettivät, me taas mietimme heidät väärin. Se on pahempaa. Paasikivi ei ollut väärässä, hän puhui geopolitiikasta, me olemme sotkeneet Paasikiven perinnön. Ja nauramme kaikelle mikä liittyy Kekkoseen. (No, Juhani Suomelle saakin nauraa. Hän on täysi Torvelo. Ja nauru kai pidentää ikää? Toivottavasti.)

    Ma luulen tai olen aika varma että Kuulitõukaja tietää venäläisistä enemmän kuin moni meistä, edes yhteensä. Juu. Tosin Johan Bäckman tietää venäläisistä enemmän kuin kukaan koko Suomessa yhteensä. Da, da!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettei syntyisi väärinkäsitystä, nuo viimeiset lauseeni - tai virkkeet - olivat ironiaa. Johan Bäckman on tämän ajan Otto Wille. On niin hieno suomalainen (anteeksi: russialainen) suurmies, että hänelle pitäisi pystyttää ratsastajapatsas. Esimerkiksi Hyrsylän mutkaan. Tai ainakin jonnekin. Siinä patsaassa Hevonen voisi (vaihtelun vuoksi) istua Johanin päällä. - Kyllä ulkomaalaiset turistitkin, muualta tulleet, ihmettelisivät...?

      Poista
    2. Ja jotta ei syntyisi väärinkäsityksen väärinkäsitystä, lisään että Kuulantyöntäjää arvostan oikeasti. Dosenttia siis en.

      Poista
    3. Meille vaarallisen suurvallan palveluksessa kumpikin mainittu.

      Poista