Sivun näyttöjä yhteensä

11. marraskuuta 2015

Päiväkirjoista

 

Yksi syy Klingen kehumiseen on hänen hyvin harkitut kirjalliset ratkaisunsa. Hän on valinnut välineensä ja yleisönsä hyvin. Onko hänen tuotannollaan merkitystä nykymaailmassa, se on kysymys, johon hän itse vastaa tuhansin sivuin.

Humanismi sanan yliopistollisessa mielessä on minustakin perustus. Humanistisen pohjan eli muun muassa kaunokirjallisuuden ja historian tukeminen opetuksessa on varmin tie menestykseen etenkin tekniikassa ja tieteessä.

Nuoruusvuosiemme luonnontieteen korskeus on menneisyyttä. Esimerkiksi joidenkin fyysikkojen ja biologien varmuus, että keskeiset ongelmat on ratkaistu eikä aikaa pidä tuhlata turhuuksiin, on muisto vain. Fyysikko Planck suositteli (anekdootin mukaan) oppilaalleen Einsteinille 1901 alan vaihtamista, koska ”fysiikan suuret ongelmat on jo ratkaistu”.

Lukijoiden mieleen palautan, että Klinge on muotoillut Suomeen ”puoluejaon”, joka mielestäni on merkillinen ja tarpeeton. Sitä noudattaen me kaksi kuulumme vihollisleireihin. Jaon keinotekoisuuden näkee siitäkin, että tästä huolimatta harrastamme jokseenkin samoja asioita ja olemme niistä samaa mieltä.

Klinge on mielestään kuolleen ”Valvoja”-lehden soihdunkantaja, Eino E. Suolahden oppilas ja siten vanhan WSOY:n Koskenniemen – Linkomiehen perinteen edustaja. Vihollisleiri, ”modernistit” on hänestä ”kansallinen” eli luultavasti eurooppalaisuutta väheksyvä joukkokunta, jonka näkyviä edustajia ovat ollet Helsingin Sanomat ja Klingen hyvä ystävä Pekka Tarkka. Jos tuolla tavoin ryhmittelee, mihin sijoittuu Anhava ja Parnasso?

Väitin muutama päivä sitten, että WSOY:n Tarmio-sota oli käänne. Tuo kamppailu oli aito. Olihan kysymys rahasta. Mutta sen sodan jälkeen ”valvojalaisuutta” ei ole juurikaan ollut.

WSOY:n entinen pitkäaikainen työntekijä, Klingen kustantaja Touko Siltala keskittyi opinnoissaan Koskenniemeen, joten Klinge istuu Siltalan ohjelmaan paremmin kuin ”modernistisen” Otavan ja tuuliajolla olevan WSOY – Tammen.

Siltalan ja hänen kauttaan Ville Viksten –vainajan otan esiin huomauttaakseni Klingen päähänpinttymästä, joka näkyy myös tuossa puoluejaossa. Klinge eksyy aina välillä vähättelemään englanninkielistä kulttuuria ja sanoo siitä mielellään ikävästi. Tässä kysymys taitaa olla koketeeraamisesta. Kuka pystyy toimimaan historian professorina ilman Cambridgen jättiläismäisiä historian käsikirjoja? Ei kukaan. Kenellä on varaa sivuuttaa uusimmat englantilaiset monografiat esimerkisi Napoleonn sodista ja Saksan muotoutumisesta? Ei kenelläkään.

Kirjallisuuden ”modernismi” oli selkeästi T.S. Eliotin ja Ezra Poundin linjaa, ja kirjallisuuden teoria (hyvin eurooppalaislähtöistä) Wellek – Warrenia.

San Franciscon seutu on yliopistomaailman ranskalaisin alue, Ranska mukaan luettuna. Olen asunut siellä ja vieraillut professorina. Esimerkiksi oikeustieteen (Law School) ja taloustieteen (Business School) hätkähdyttävin ero Eurooppaan ja etenkin Ruotsiin ja Suomeen on opettajien ja opetuksen syvällinen humanistinen pohja. UC Berkeleyn tietotekniikkapuolella latina on käypä keskustelukieli ja 1800-luvun metafyysiset runoilijat sopiva puheenaihe. (Liioittelen vain vähän.)

Klinge hahmottaa kentän, jonka vastakkaiset navat olisivat suotta ylistetty Haavikko aseenkantajineen, ja Norssin luokkatoveri Saarikoski, joka ei valitettavasti ollut edes tohtori mutta silti selvillä eurooppalaisuuden suuntauksista. Kiistän tulkinnan. Roomalaisuus oli Haavikon runoissa läsnä ensimmäisestä niteestä alkaen, ja Bysantti myöhemmin miltei päähänpinttymänä. Anhavan kautta tulivat Seferis ja Kavafis. – Tässäkin tutkimus odottaisi tekijäänsä.

Klingen päiväkirjojen korkeat esikuvat on auliisti tunnustettu. Taustalla on 1500-luvun Montaigne, ylittämätön. On siellä myös Goncourt-veljesten ainutlaatuisen laaja kirjallinen päiväkirja, jossa mahdoton kirjallinen muoto onnistui, siis kritiikin ja luovan kirjoittamisen sulauttaminen.

Näinä päivinä tietokirjallisuuden myyntilistojen kärjessä on kaksi kirjaa urheilijoista ja neljä värityskirjaa. Poliitikot ahkeroivat, mutta vaikutelma heidän kirjoitelmistaan jää verettömäksi. Menneisyyden sommitelmissa, jotka esitellään välillä muistelmina, oikeasti tapahtunut sekoittuu itse keksittyyn ja väärin muistettuun, toiveet todellisuuteen, ja kauna ja karvas mieli hallitsevat sielunmaisemaa. ”Miksi juuri minun pääni on niin kipeä, vaikka olen niin miellyttävä henkilö?”

Klingen päiväkirjasarjasta ei tulla pääsemään mihinkään, koska hän on laatinut ovelalla tavalla aikalaishistorian. Vaikka tekstit tuntuvat keskittyvän tietoihin ja mielipiteisiin, mukaan tulee suurin määrin tunnelmia ja mielialoja eli juuri sitä aineistoa, joka yleensä on tutkijan tavoittamattomissa. Vaikka keskeinen sävy on motkottaminen tapojen trivialisoitumisesta ja amerikkalaisuuden ja luonnontieteiden ylivallasta ja tyhjänpäiväisyyden juhlimisesta, huomiot tapojen ja tottumusten muutoksista ovat pääasia. Vaikka kirjoittajalla on, kuten kaikilla kirjoittajilla, kova tarve esitellä omaa merkittävää rooliaan, tuo piirre on kuitenkin vain tyylielementti.

Päiväkirjamuodoista ehkä ylistetyimmät tunnetaan antiikista. Keisari Marcus Aurelius tutkiskeli itseään tuloksin, jotka eivät ole tyhjentyneet. Se ihmiskuvien esittäminen pohdintoineen, jota iltapäivälehdetkin harjoittavat keskimäärin surkuteltavan huonoin taidoin, kukoisti roomalaisessa antiikissa. Oma ihanteeni on Plutarkhos. Odottelen tuleeko Klingen teksteissä vastaan pohdiskelevan esseen perusmalli, Plutarkhoksen ”Moralia”, joka on kumman tuntematon.

Historian esseistiikkaan liittyvillä aloilla meillä on ollut kaksi mestaria, Yrjö Hirn ja Gunnar Suolahti, sukulaispoikaansa Eino E. Suolahteakin etevämpi pienen muodon mestari. Jutikkala ei tainnut juurikaan harrastaa pikku kirjoituksia, vaikka tekikin vanhoilla päivillään weibullilaisen perinteemme kannalta erikoisesti toisen käden lähteisiin perustuvan ”Kuolemalla on aina syynsä”. Tarkemmin ajatellen ”Uuden ajan taloushistoria” ei kyllä sekään sisältänyt suuresti alkuperäistutkimusta, mutta on silti edelleen eräs vuosisadan hienoista historiateoksista.

11 kommenttia:

  1. "Näinä päivinä tietokirjallisuuden myyntilistojen kärjessä on kaksi kirjaa urheilijoista ja neljä värityskirjaa."

    Klingen hengessä: "o tempores, o mores"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klinge osaa latinankieliset sitaattinsa oikein... Tempura mutantur, kuten japanilaiset sanovat.

      Poista
    2. No sorry, Klingen hengessä, mutta ei kirjaimessa. Anonyymin ICT-taidot - eikä ehkä halukaan - eivät riitä googlen samanaikaiseen käyttämiseen. Kirjoitan kommenttini "korvakuulolta".

      Antaahan se sitä paitsi näsäviisaille pilkunviilajille "ilon" korjauksiin. Välitettavasti nämä eivät lienee lukeneet mitä Marcus Aurelius kirjoitti kielivirheiden korjaamisesta.

      Poista
  2. "Menneisyyden sommitelmissa, jotka esitellään välillä muistelmina, oikeasti tapahtunut sekoittuu itse keksittyyn ja väärin muistettuun, toiveet todellisuuteen, ja kauna ja karvas mieli hallitsevat sielunmaisemaa."

    Toisaalta mitään ei voi sille, että ulkopuoliselle lukijalle, joka taitaa lähdekritiikin - tai edes lukee useita muistelmia - ne ovat pakahduttavan huvittavia: voi sitä kaunan ja pikkusieluisuuden määrän, tuo olioko on joskus päättänyt meidän asioistamme.

    Muistelmia lukeneena on helppo olla viisas: pitää turvan kiinni tai ei ainakaan kirjoita mitään.

    Snl: "Hullukin käy viisaasta niin kauan kun on vaiti."

    VastaaPoista
  3. Minulla on sellainen aaninki, että Kemppisen "päiväkirjat" ovat aika lailla enemmän luettuja kuin Klingen. Sikäli on tietenkin "fair play", että Kemppinen käsittelee Klingeä.
    Tiedän asian blogistina aika hyvin: paljon enemmän saan asioita lyhyiden merkintöjeni avulla kulkemaan kuin kirjoittamalla kirjan (jollaiseksi omatkin kirjoitukseni voisi omakustanteena laatia, mutta kun sivuja tulisi yli 7000, ei edes minulla ole sellaiseen rahaa).

    VastaaPoista
  4. Sinä ja Klinge teette samaa työtä. Klinge tekee sen vain itsetietoisemmin. Hänen ensisijainen esikuvansa on Samuel Pepys, jonka päiväkirjat ovat 1600-luvun kulttuurihistorian tärkeimpiä lähteitä. Klinge kirjoittaa 2500-luvun kulttuurihistorioitsijakollegoilleen. Sinä teet samaa, mutta et yhtä näkyvästi, sillä kirjoitat kyllä meille elävillekin.

    On hyvä, että veikkaatte eri hevosia. Klingen kirjat ovat paperilla. Sinun blogisi netisssä ja sähköisenä. Varmaan toinen säilyy seuraavat 500 vuotta, jos yhteiskunnastamme ylipäänsä mitään jää jäljelle.

    Siitä saisi kyllä hyvän historiaparodian aikaiseksi, jos kirjoittaisi 1900-luvun ja 2000-luvun alun "kulttuurihistoriat" esittäen, että lähteenä on ollut vain sinun blogisi tai Klingen päiväkirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain *molemmat* muttei muuta, sehän se vasta hauskaa olisi.

      Poista
    2. Vaan mitenpä nämä sähköiset blogit säilyisivät 2500-luvulle. Pahimpia kauhukuvitelmiani aina on, että yhtenä päivänä jokin internetissä oleva lähde tai vaikka koko internet on jälkiä jättämättä hävinnyt, kuten Orwellin maailmassa. Kirjoille ei voi käydä niin.

      Poista
    3. Koska yli 90% internetissä olevasta on aineettomaksi mitenkään konkretisoivaksi luokiteltavaa kuonaa joka on tavallista ihmisen konkreettisessakin elämässä, niin aivan turhaa kauhuntunteita tämän poispyyhkiytymisen puolesta on potea. VE

      Poista
  5. Tänään Martti Häikiö kertoi radiossa teoksestaan Tiedon metropoli. Helsinkikeskeistä toki, mutta paljon yleisestikin kiinnostavaa tiedonvälityksestä ja sen historiasta.

    VastaaPoista
  6. Voisiko arvon professori kirjoittaa blogitekstin aiheesta askites?

    VastaaPoista