Sivun näyttöjä yhteensä

21. marraskuuta 2015

Päätalo ja Klinge I


 

En yritä olla vitsikäs enkä tahdo loukata. Huomenna ehkä sitten taas.

Ystäväni jo kysyi, käytäisiinkö kesällä taas Taivalkoskella. Sanoin että käydään vain. Hänellä on majapaikka siellä, vanha kruununtorppa, ei sähköä, vettä järvestä.

Nyt Kalle Päätalon lapsenlapsi kirjoitti lehdessä sydämellisesi vaaristaan, jonka muistoksi oli kokoonnuttu Tampereella. Minuun muuten Iijoki-sarjan Tampereen vaiheen kirjat tekivät hyvin suuren vaikutuksen.

Luin jo professori Matti Klingen muistelmien ensimmäisen osan ja siirryin toiseen. Tekstin yksityiskohtaisuudessa hän tuo mieleen Päätalon ja molemmat Proustin. On näet aika harvinaista, että epätavallinen kyky havaita yksityiskohtia ympäristöstään liittyy lahjakkuuteen, jota edellyttää noiden huomioiden muokkaaminen muillekin aukeaviksi havaintoketjuiksi ja syiksi.

”Selkosten Proust” on hiukan koulupoikamainen nimitys Päätalosta. Kalle kirjoitti jykertämällä. Proust kirjoitti maailman rikkaimman kielellisen viljelyn päälle tuottamalla Ranskan kirjallisuuden huippuromaanin.

Klingen liittämiseen tähän on yksinkertainen syy. Hän on oppi- ja aatehistorian erikoistuntija, joka saatuaan parasta mahdollista opetusta on itse antanut parasta mahdollista opetusta. Syistä jotka eivät kuulu tähän kirjoitukseen on olemassa aivan fiksuja ihmisiä, joiden karvat Klinge nostaa pystyyn. He eivät taida oikein tunnustaa totuudeksi sitä, että omaelääkerrallinen kirjoittaminen – siis tässä tapauksessa Päätalo koko tuotannollaan ja Klinge omaelämäkerrallaan ja päiväkirjoillaan, on omahyväisyyden ylin muoto.

Ihminen näkee maailman itsensä kautta. Juuri sitä nimitetään perinteisesti kirjallisuudeksi. Jos julkaistaan ”vähäpätöisen ihmisen muistelmat” tai ”ikävystyttävä tarina”, kirjoittaja on Tolstoi tai Tshehov tai sitten Gogol. Oikeasti vähäpätöisen ja ikävän ihmisen kirjoittamaa ei kukaan lue.

Päätalon romaanisarjassa jakso, joka huipentuu nuoren kirvesmiehen pääsyyn teknilliseen kouluun ja valmistumiseen rakennusmestariksi, on hyytävä. Vajaan kansakoulun käyneelle, valmiiksi liian säikylle ja sodassa vammautuneelle miehelle kaupungissa olevan oppilaitoksen ovi on kovin painava ja pelottava. Koulussa saatu läksy jää täysin hämäräksi, koska opettajalta ei uskalla kysyä ja sitä paitsi hän – opettaja – on juovuksissa ja kyllästynyt itseensä ja maailmaan.

Klinge kävelee Helsingin normaalilyseoon ja lukee pitkän latinan varmana siitä, että hän ja hänen kaverinsa ovat suuriin tehtäviin kutsuttuja – kuten ovatkin. Anto Leikola on jo sukutaustaltaan maan oppineiston eliittiä ja luokkatoveri Pentti Saarikoski on maan parhaan koulun paras oppilas eli niin sanottu nero jo ennen kirjailijanuraansa, joka tuotti nerokkaita tekstejä ja suomennoksia.

Tarkkaan katsoen ja kunnolla lukien Klinge ei vihjaa olevansa itse ”nero” eli salaperäisellä tavalla jumalansuosima. Itse asiassa hän kuvaa vahvuuksiaan ja heikkouksiaan uskottavasti. Oma ajatukseni on, että jos mies on vähän leuhka, on hänellä siihen perusteitakin.

Yliopistolla kohtaa kyllä ihmisiä, joita ei käyttäytymisestä, puheista eikä kirjoituksista mitenkään erota heidän tutkinnoistaan ja viroistaan huolimatta kaljatehtaan hanslankkarin kesälomittajasta.

Minuun tietenkin kolahti se, että joitakin kesäpaikan pensaikoissa liikkuneita hahmoja lukuun ottamatta Klinge näkee elämänsä ensimmäisen maalaispojan armeijassa Lappeenrannassa. Minä olen nähnyt koko elämäni maalaispojan suoraan peilistä.

Sitten sitä kuitenkin hätkähtelen yhteisiä mielenkiinnon ja harrastuksen kohteita. Olin luullut, ettei Suomessa enää kukaan muu kuin minä tunne hyvin Ernst Curtiuksen vankkaa saksankielistä teosta Euroopan latinankielisestä keskiajan kirjallisuudesta ja kirjan oppia troopeista (topoksista).

Nyt odotan, että kai Klinge tipauttaa pöytään myös Ernst Kantorowiczin, joka on toinen minuun suuresti vaikuttanut tutkija (King’s Two Bodies – myös Kaiser Friedrich der Zweite). Michel Foucault, jonka toin Suomeen Otavassa työskennellessäni ja jonka suomennoksen kävin läpi samoin kuin Proustin alkuosat, on jo mainittu.

Päätalo on kansakunnan itseymmärryksen kannalta ehkä Linnaakin merkittävämpi kirjailija. Linna on, kuten kaikki kriitikot ja tutkijat muistavat mainita, Tolstoin perillinen ja vanhanaikaisiksi sanottujen kirjallisten kaavojen vanki. Oppinsa kunnankirjastosta repulla kantanut Päätalo sai kirjoittamisen jatko-opetusta aluksi Ville Revolta ja sitten Syrjän veljeksiltä.

Kansallinen itseymmärrys tarkoittaa sitä, että jokainen kansa yleensä keksii itse omanmenneisyytensä, joka osoittautuu lähes poikkeuksetta suurenmoiseksi. Päätalo toi kirjallisuuteen historiallisen ja sosiologisen elementin, ruumiillisen työn uskottavan kuvauksen. ”Ihmisiä telineillä” oli Suomen ensimmäinen romaani ruumiillisen työn tekemisestä muualla kuin maataloudessa. Toisin kuin luullaan, Haanpäällä tuota kuvausta ei ole. Hänelle metsätyöt ja uitot ovat kulissia, eikä hänellä ollut varsinaista omaa kokemusta noista asioista. Hän ei ollut ”tukkijätkä”, kuten Helsingissä luultiin, vaan valistunut ison talon poika. Päätalo ei ollut.

”Arjen historia” on onnettoman huono nimike. Ranskassa tarvittiin ”Montailloun” ilmestyttyä nimitystä Febvren, Blochin ja Braudelin provosoimalle ”tavallisten ihmisten historialle”. Montaillou on esimerkki siitä, että suurten mittojen ja merkittävien ihmisten historia on vain osa kenen tahansa historiaa. Kirja kuvaa kansanuskomuksia, jotka inkvisition edustaja kirjasi kerettiläisyydestä epäillyssä vuoristokylässä. Kuulustelijasta tuli myöhemmin paavi.

Jos haluaa selvittää esimerkiksi ylimystön kasvatustavoitteita, on hahmotettava systeemi, koska sosiaalinen rakenne muistuttaa kovastikin biologian verkostoja ja siis tietotekniikan teoreettisesti mallintamia verkostoja.

Päätalon teossarja on hieno kirjallinen saavutus mutta lisäksi ainutlaatuinen – tietääkseni koko Eurooppaan verrattuna ainutlaatuinen – sosiaalisen rakenteen kuvaus, jossa ovat mukana ne asiat, ”joita herrat eivät ymmärrä”, kuten nälkä.

[…]

 

24 kommenttia:

  1. Yhteensattuma. Ostin juuri täältä Tartosta Päätalon "Juoksuhautojen jälkeen". Maksoi 50 senttiä kierrätyskeskuksessa. En tiedä milloin sen luen, mutta ajatus oli se, kuten yleensä suomalaista kirjallisuutta ostassa, että oppisin ymmärtämään mitä te oikein ajattelette, Suomen pojat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirja on siinä mielessä erikoinen Päätalon kirjaksi, ettei se kuvaa hänen omaa elemäänsä - ei suoraan kuten mahtava Iijoki-sarja, eikä edes peitellysti kuten Koillismaa-sarja tai kiitelty esikoinen Ihmisiä telineillä.

      Mutta kerropa Kuulanpukkaaja, mitä virolaisia kirjoja ja kirjailijoita suosittelisit kaltaiselleni lukutoukalle, jota eivät viihdekirjat kiinnosta? Aloitin juuri viron kielen opinnotkin, joten jotain helppoa kirjaa voisi kokeilla alkukielelläkin.

      Poista
    2. "Juoksuhautojen jälkeen" taitaa olla jonkinlainen kooste aiemmista teksteistä eikä kuulu 24-osaiseen Iijoki-sarjaan.

      Päätalon kieli on hyvin rikasta ja sisältää paljon pohjoissuomalaista murresanastoa. Aluksi se häiritsee pahasti, mutta jo 10. osan vaiheilla sitä on oppinut ymmärtämään. Päätaloa ei lienekään käännetty vieraille kielille?

      Mutta onneksi on Viro. Suosittelenkin lämpimästi Iijoki-sarjan lukemista, jos aikaa on. Kalle Päätalon elämä ja sen kirjaaminen tuhansiksi sivuiksi on todellinen näyte siitä mitä suomalaiseksi sisuksi kutsutaan.

      Poista
    3. Jos teillä Viron pojilla olisi venäläiset aivot, ajattelisitte kuin Suomen pojat joilla on ruotsalaiset aivot. Heidän maailmankuvansa on syntynyt Senaatintoria kiertämällä, esim. Kemppiset ja Tuomiojat.

      Poista
    4. No Andrus Kivirähk on ilmeisesti tunnetuin kirjoittava virolainen. Hänellä on erinomainen viron kieli ja on hyvää huumorikin. Hänen teoksia on suomennettu, esimerkiksi "Rehepapp" (Riihiukko) josta itse en pidännyt pedagoogisesti koska minusta sitä ymmärettiin väärin kuin jonkinlaista oikeutusta virolaiselle varastamiselle. Mutta see on ilmeisesti suhteellisen helposti luettavissa kielellisesti ja on samaan aikaan kuitenkin hyvällä nykykielellä kirjoitettu. "Mees, kes teadis ussisõnu" (Mies joka osasi matojen kieltä) on käännetty myös ranskaksi esimerkiksi. Iroonisen Kivirähkin teokset ovat hyviä siinäkin mielessä, että hän on 'virolaisuudessa' hyvin kotona ja siten jos nykyvirolaiset kiinostaa niin hän on sopiva. Sitten aika hyvä kirja minusta on Emil Toden "Piiririik" (Suomennos "Enkelten siemen"). Sieltä näkee virolaisuutta Euroopan kontekstissa. Varmasti on hyviä kirjoja joita en ole lukenut, varmasti on huonojakin

      Poista
    5. Viroksi on käännetty vain yksi Päätalon kirja: "Ennen ruskaa" 1964, heti sen ilmestymisen jälkeen 1966. Voisin itse kääntää yhden jos joku maksaisi siitä täällä. Olen hyvä kääntäjä. Pelkään vaan, että se ei menisi kaupoissa nykyään. Puuttuu seksi ja väkivalta.

      Poista
    6. Mikä tulee ruotsalaisiin ja venäläisiin aivoihin niin ei pitä siitä närkästyä - pienkannsoille tapahtuu sitä aina. Erityisesti silloin kun suhteet ovat hyvät. En voi tässä vastaakaan väittää, minustakin tuntuu, että Suomen yläluokka tuntee epäillyttävän hyvin Ruotsin päätöksiä ja politiiikkaa. Esimerkki siitä kun asiat ovat toisin: Latviasta virolainen tietää yllensä vain että jäätelö on saldejums. Ei ruotsalaiset aivot per se :) ole huono asia. Näin syntyy dialektinen kehittyminen. Ruotsalainen näkökulma ja impivaaralainen näkökulma yhdessä antavat kolmannen - suomalaisen näkökulman mikä saattaa olla parempi kuin kumpikin. Paitsi että jääkiekossa Suomi häviää Ruotsille useammin kuin pelajamaterjaali ennustaisi. Minusta sekin on epäilyttävä. Venäjä taas häviää aika useasti Suomelle ehkä samasta syystä. Raatteen tie on sielä jossain venäläisten alitajunnassa, uskon minä

      Poista
  2. Tartossa asuu muuten satoja suomalaisia. Siksi meillä myydään Päätalon kirjojakin

    VastaaPoista
  3. Mielestäni professori Klinge ansaitsee kaiken tunnustuksen ja kunnioituksen suomalaisen historiankirjoituksen nationalistista ummehtuneisuutta tuulettaneena ja uusia merkittäviä uusia oivalluksia konsipioineena tutkijana.

    Sen sijaan muistelmat olisi ollut arvokkaampaa kirjoittaa paljon koruttomammin, keskitetymmin ja suppeammin. Viimeistään kolmanteen, tänä syksynä ilmestyneeseen osaan tuntuisi sopivan Klingen itsensä luonnehdinta ruotsalaisen taitelijan Carl Larssonin kodista: "- - tuntui aika ahdistavalta ja typerällä tavalla egoistiselta - - [herätti] poroporvarillisuuden ja epämiehekkyyden tunteita - -". Tekijälle ominainen intellektuaalinen jännitekin tuntuu löystyneen; onneksi ei tosin yhtä pahasti kuin jollain Jaan Krossilla muistelmiensa jälkimmäisessä osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaan Kross toista osaa tehdessään olikin jo hyvin sairas. Itse asiassa toiset sen sitten hänen fragmentaarisista muistiinpanoista koostivatkin. - Ja varsin kehnosti.

      Poista
  4. Klingen muistelmia ja vuosittaisia päiväkirjoja olen lukenut Jupisteerista alkaen. Viime keväänä aloitin Kallen Iijoki- sarjan keräilyn: nettiantikvaareista tilasin aina kaksi kirjaa kerrallaan. Kun oli niistä 300 sivua lukematta, uusi tilaus vetämään ja katkoksia lukemiseen ei tullut. Päätalon kirjat netistä ostettuina tuottivat mielenkiintoisia yllätyksiä, yksi tuoksui piipputupakalle, toinen paperossille. Jotkut ihan vaan homeelle tai tunkkaiselle.
    Kun sarjan loppumetreillä sain kyllikseni vähäksi aikaa, oli hyvä tarttua Klingeen. Kun sain käsiini Anarkistin kravatto kaulassa, piti nuuhkaista, ja eikös vain aavistus hienostunutta partavettä... Se oli kai kirjapainotekninen ihme, Klinge valitsee tuoksutkin sopiviksi. Ei kyllä tekstissäkään hiki ja huono tupakki haise.
    Poikkeusyksilöitä, Kalle ja Matti.

    VastaaPoista
  5. Montaillou on aivan uskomattoman hieno historiateos. Joku sitä mainosti sanomalla että mikrohistoriaa on ruvettu julkaisemaan, mutta kyllä noissa dokumenteissa on koko yhteisön historia ja lisäksi palanen Vatikaanin historiaa.

    Lisäksi opus (joka on ainakin suomennettu lyhennettynä ranskan kielestä) antaa kuvan ihmisten aika tavalla yhteisestä halusta vapautua ahtaista raameista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuli lapsus. Se latinankielinen opus taisi olla pitempi. Olen palannut kirjaan kyllä vähän väliä, mutta tuo yksityiskohta meni väärin.

      Poista
  6. Onpa taas sanat taiten aseteltu.

    Klingen kolmannen muistelukirjan loppuun lukeminen vaati vähän ponnistusta, niin paljon nimiä ja turhia detaljeja siellä oli. Lopulta suututti, että oli aikaansa siihen tuhlannut. Miellyttävää oli mm. se miten hyvin Klinge on huolehtinut opiskelijoistaan ja opastanut heitä. Sellaisesta kannattaakin kertoa.

    Pitäneekö yksi Päätalo lukea, että tietäisi mistä ihailijat puhuvat. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei välttämättä selviä yhden kirjan lukemisella. Kyse kun ei ole sanataiteesta, vaan elämästä.

      Poista
    2. Itse tuumin aikanaan samoin ja neuvottuna luin varhaisen "Ihmisiä telineiillä", joka yleisesti tunnustetaan Päätalon tuotannon parhaimmistoon. Hieno kirja. Sitten seisoin kirjastossa Iijokimetrien edessä ja totesin, että antaapa olla. On maailmassa niin paljon muutakin lukemisen arvoista ja Päätalon pointti tulee selväksi jo tuossa esikoisessa. Moni lukenut on pitänyt päätöstäni viisaana.

      Poista
    3. Ihmisiä telineillä on varmaankin Päätalon parhaita "romaaneja".

      Mutta Iijoki-sarja onkin jotain aivan muuta. Ulkoisesti se on ehkä elämäkerta, sisäisesti syväsukellus suomalaisen miehen tajuntaan.

      Poista
  7. Uskaltaisin olla eri mieltä siitä, että Päätalo olisi ensimmäinen maatalouden ulkopuolisen ruumiillisen työn kuvaaja. Pekkasen "Tehtaan varjossa" on aika hyvä ruumiillisen työn kuvaus, vaikka pääpaino onkin päähenkilön sisäisessä kehityksessä. Samoin Riikkilän Pertsa ja Kilu -sarjassa on kaksi aika vahvasti teolliseen työhön painottuvaa kirjaa: Pertsa ja Kilu merellä sekä Pertsa ja Kilu kippareina. Toisessa kuvataan työtä satamahinaajassa, toisessa on puolestaan oikein todenmakuinen kuvaus konepajasta. Vaikka kyse on nuortenkirjoista, ne eivät tässä miljöön ja työnkuvauksessa häviä aikuisten kirjallisuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kotkassa olivat tehneet Tehtaan varjossa näytelmäksi. Näin Tampereen teatterikesässä tuolloin. Että otti päähän. Siinä sen päähenkilön kaveriksi osui oppikoulussa joku siitä Örnforsin ylhäisöstä ja sieltä sitten kaffetavat ja muut elämän ihanteet. Oli Kaisa Korhosta koko pappilaveranda tulkinta. Hänen ohjauksensa se näytelmä-irviö. Tuo siis nähdyn pohjalta.

      Ihan kirjanlukeneena voin lausua Pekkasen omasta lapsuutensa kuvauksesta. Upeata oli jokisuuhun muuttaneiden ent. kaskenkaatajien ponnistelu saharaamien ja lautarahtilaivojen pitämisessä liikkeellä. Komeata kerta kaikkiaan. Mikä usko, kujeet ja elämänsä arvokkuuden tunto katoavaisuuden ja lankeamisten partaalla. Ja kuinka suurenmoinen Kotka siitä puhkesikaan kolmeksi vuosikymmeneksi 50- 60- ja 70-luvuiksi. Ja mikä romahdus heti perään.

      Kun näitä kommentteja lukee, ei haikeus mennyttä rehtielämää kohtaan ole se miltä tuntuu. Se fiilis kadonneen toiselta rannalta, täältä klinikkapuolelta ja tekespuolelta on jotain kammottavan katkeroa.

      Sen jos kuuluttaisi, että Korkeimman Oikeuden presidentiksi Timo Eskoksi kvalifikoiduttiin liikeriita-sopimusoikeustoimiston, välimiestehtävien ja Suomen Välimiesyhdistyksen hallituksen jäsenyyden kautta, ja muun tietysti ohessa. Pauliina Koskelo läksi asiallisemman palkankin perässä Eurooppaan. On hän siellä näissä merkeissä aiemminkin oleskellut, työtä tehnyt, maailmaa säätänyt Euroopan Investointipankin Lakiasiain osaston johtajana.

      Hyvä että maanhenkilöitämme on mukana innovatiivisen rahamaailman edistämisessä -ja olisi ollut hyvä heidän ansioistaan aikaisemminkin tietää. Selittäsi aika monta oudoksuttavaa, salamyhkäistä, pontevaa kehityslinjaa elinkeinoelämästämme ja suuruuksiensa asenteista. Mutta enhän täältä mitään tiennyt ennen kuin edes pikkasen valokaapelin, ulkopaikkakuntalaisen, satuttua korvaani.Jukka Sjöstedt

      Poista
  8. En ole koskaan lukenut Klingeä, olen aina pitänyt häntä eräänlaisena trollina, sanan satuhahmo merkityksessä.

    Pitää kokeilumielessä lukea yksi päiväkirja.

    Harmitteli, että Juhani Suomelta ilmestyi vain yksi puolivuotispäiväkirjamuotoinen teos.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Toisinajattelevan_tasavaltaa

    VastaaPoista
  9. Päätalo ja Klinge ovat kuin äärimmäiset kaksi napaa. Silti heissä on jotain samaa.

    Itselleni henkisestikin maalaiselle voisi olettaa Päätalon olleen alusta alkaen tärkeä. Suvun ensimmäisestä akateemisesta kuitenkin saattoi tuntua että Päätalo oli jotain sitä minkä jo tiesi. Klingen maailma taas on yhtä vieras kuin Päätalo tämän blogin jo taustaltaankin akateemisille lukijoille.

    Puolet lapsenlapsistani asuu talossa josta on heille mukava sanoa, että tämän teidän kodin on rakentanut haltija. Oikeastaan kylläkin Haltia. Haltialta jäi taloon myös Päätalon Koillismaasarja. Haltian lapsille se ei näyttänyt kelvanneen. Sain sen sieltä. Aika nopeasti pääsin sisälle Päätalon käyttämään Taivalkosken puheenparteen ja teksti vei mukanaan.

    Päätaloa hankin sitten helposti lisää kirpputoreilta. Halvalla. Mielenkiintoista mikrohistoriaa, tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvausta ja silti teksti vetää. On kai läheistä maalaiselle. Toisaalta Päätalon Tampereen vuodetkin lisäävät ymmärrystä siitä mitä elämä oli sodanjälkeisessä Suomessa.

    Eikä tässä kaikki, myös vaimo innostui lukemaan Päätaloa.Päätalo ja Klinge ovat kuin äärimmäiset kaksi napaa. Silti heissä on jotain samaa. Itselleni henkisestikin maalaiselle voisi olettaa Päätalon olleen alusta alkaen tärkeä. Suvun ensimmäisestä akateemisesta kuitenkin saattoi tuntua että Päätalo oli jotain sitä minkä jo tiesi. Mieluummin muuta. Klingen maailma taas on yhtä vieras kuin Päätalo tämän blogin jo taustaltaankin akateemisille lukijoille.

    Puolet lapsenlapsistani asuu talossa josta on heille mukava sanoa, että tämän teidän kodin on rakentanut haltija. Oikeastaan kylläkin Haltia. Haltialta jäi taloon myös Päätalon Koillismaasarja. Haltian lapsille se ei näyttänyt kelvanneen. Sain sen sieltä luettavakseni. Aika nopeasti pääsin sisälle Päätalon käyttämään Taivalkosken puheenparteen ja teksti vei mukanaan.

    Päätaloa hankin sitten helposti lisää kirpputoreilta. Halvalla. Mielenkiintoista mikrohistoriaa, tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvausta ja silti teksti vetää. On kai läheistä maalaiselle. Toisaalta ne Tampereen vuodetkin lisäävät ymmärrystä siitä mitä elämä oli sodanjälkeisessä Suomessa.

    Ei siinä kaikki. Myös vaimo innostui lukemaan Päätaloa. Mielestäni osoitus siitä että kirjat ovat myös viisaita, eikä vaan teknisesti hyviä aikalaiskuvauksia. Näinhän se kuitenkin on, että vaimo on miestä viisaampi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitipäs sen minun tekstini nyt tulla kahteen kertaan. Johtuneeko toheloinnistani tekniikan kanssa. Ainakin sanomisellani on nyt kaksinkertainen paino :) Höh!

      Poista
    2. Repetitio est mater studiorum.

      Poista