Sivun näyttöjä yhteensä

26. lokakuuta 2011

Pikkuautot


Sen  tiedän, mistä lapset tulevat. He tulevat autosta ja lähtevät kävelemään kurahousut kahisten kohti. Sitä en tiedä, mitä perua ovat pikkuautot. Olisin taipuvainen väittämään, että niitä oli 1960-luvun lopussa tai seuraavan vuosikymmenen alussa. Tuotemerkki oli Matchbox ja kohta kannassa saapui Corgi Toys.

Erinäisistä syistä, jotka eivät lukijaa kiinnostua, ilmeni tarve etsiä nyt aluksi kätköistä pikkuautoja huomattavan nuorelle sukupolvelle. Tänään muuan alle kaksivuotias sanoi että auto ja yllytettynä päätti, että minä olen sitten Jukka enkä mikään Setä.

Alustavien tietojen mukaan yhdellä entisellä lapsella ei ole aavistustakaan, missä hänen kerran niin rakkaat pikkuautonsa ovat, ja kahden pojanpojan taistelupari osoitti aitoa partiohenkeä lupaamalla, että kellarissa oleva kuulemma noin yhden kuutiometrien määrä varastoituja leluja otetaan esiin ja katsotaan, josko vaikka löytyisi.

En tiedä edes sitä, onko pikkuautoja muissa maissa, mutta pyydän lukijoita tiedottamaan, onko luuloni oikea, kun käsitän niiden olleen alle kouluikäisille natiaisilla hyvin rakkaita useita vuosikymmeniä.

Asiahan on tarkemmin ajatellen erikoinen. Kun ostin niitä viimeksi, noin 20 vuotta sitten, ne olivat jotenkin kalliita. Tiesin kuitenkin kokemuksesta, että ne ovat erittäin kestäviä eikä niiden päälle pidä astua pimeässä paljaalla jalalla. Ne ovat niin hyvää tekoa, että jalka menee rikki, ei auto.

Menneinä vuosikymmeninä isät ja äidit yrittivät vaikuttaa asioihin, jotka ovat heille mahdottomia. Muistan eräänkin ipanan, jolta vanhemmat olivat kieltäneet leikkipyssyt, koska he olivat oikein ajattelevia ihmisiä. Niinpä lapsi terrorisoi ympäristöään pitämällä etusormeaan pyssynä ja karjahtelemalla ”pum” ja ”pem” niin että vähemmästäkin olisi veri kylmennyt.

Tietääkseni kasvatushanke valui hiekkaan, kuten tavallista. Asianomainen pakkopasifisti lienee lempeä ja hyväntapainen varhaiskeski-ikäinen. Sitä en tiedä, onko hän hankkinut aikuisena itselleen nallipyssyä hyvitykseksi koetusta vääryydestä. En ole edes varma, onko nallipyssyjä enää olemassa vai onko jokin ministeriö keksinyt kieltää ne yhdessä jalkaväkimiinojen kanssa.

Jotkut erittäin oikein ajattelevat äidit vierastivat pikkuautoja ja selittivät, että poikalapset oppivat niistä virheellisiä miessovinistisiä ajattelumalleja. Puhun tässä 1970-luvusta. Niinpä asia jäi kiinnostamaan. Muuan 1980-luvun puolella syntynyt lapsihenkilö kulki kantaen pikkuista pärekoria, jossa olivat hänen pikkuautonsa. Hän pesi ne iltaisin, luki joskus iltasadun ja pani nukkumaan.

Jäi vaikutelma, että aikuisten ajattelutavat saattavat olla äkkivääriä ja pienen ihmisen maailmaan soveltumattomia. Tiedän miellyttävän naishenkilön, joka tyttösenä keräsi värillistä vanua. Hänelle oli onnen päivä, jos joku aikuinen luovutti hänelle palan pumpulia, joka tulee kotelossa mukana, kun on ollut ostettava esimerkiksi hopealusikka.

Vieläkö käytössä on sana ”leikki” erikoisessa muodossaan. Likoilla oli leikki jossain puun alla. Siellä keitettiin nukeille kahvia ja kerma saatiin käpylehmistä. Pojilla taas oli koija tai meillä päin maja, joka oli poikkeuksetta joka suhteessa hengenvaarallinen ja hurmaava.

Sellitin kerran P. Tarkalle, mitä mielestäni tarkoittaa Saarikosken superrunon alkusäe ”Leikki on hiekkalaatikossa.” Ei tainnut mennä jakeluun.

Amerikkalaiset rahastavat kaikesta. ”Den” on sanakirjan mukaan mukava huone, johon ei päästetä ainakaan kravattia käyttäviä vieraita. Suomen kielessä ei taida olla vastinetta. Kun tavallinen amerikkalainen perheenisä joutuu menemään kellariin itkemään tai kiroilemaan, etteivät lapset kuule, vauraammilla on siihen tarkoitukseen ”den”, pesä.

Nuorempana haaeilin joskus, että entä jos vuokraisi matkustajakodista huoneen, jossa voisi seisoskella ja katsella ikkunasta ulos. Äitini käyttää sanontaa ”olla vain”. Se voi olla sitaatti elokukvasta ”Rykmentin murheenkryyni, jossa alokas Aaltonen haaveilee, että jos saisi olla vain.” Kieltämättä tekisi terää jos olisi taskussa pari pikkuautoa, punainen ja keltainen.

34 kommenttia:

  1. "On vaan kun Lehtimäki ja Soini" tai "isoo jää".

    VastaaPoista
  2. Sain eka pikkuautoni vuonna 1955 tuliaisena Tukholmasta. Se oli tehty pellistä ja sen etupyörät kääntyivät. Seuraavalla kymmenluvulla tulivat Matchboxit ja lopulta ensimmäinen oikea auto, Piikkinokka-Mosse.
    Saanen tiedottaa, että olen nähnyt pikkuautoja lapsilla ainakin Englannissa, Irlannissa, Ruotsissa ja Saksassa. Kyseessä on ilmeisesti yleiseurooppalainen, ellei peräti yleismaailmallinen ilmiö. Miksi pikkuautot ovat niin tärkeitä on jäänyt minulle mysteeriksi. Ne vain ovat tärkeitä ja sillä siisti.
    Suomalaisen miehen "Den" on kai autotalli, jossa saa olla kämmenet rasvassa naisväen urputuksen ulottumattomissa. Moni hommaa entistettävän autonraadon vain saadakseen olla hetken rauhassa rakkaalta vaimoväeltä. Kun istuu jakkaralla olutpullo kädessä ja katselee vasta hiottua peltiä voi vain olla. Se osaa joskus sitten olla hieno tunne.

    VastaaPoista
  3. Elintason mittari;

    Lasten lelut lienevat hyva elintason mittari. Sotien jälkeen ei meillä ollut leluja, mutta koulun pihasta löytyi kunnan sannasta mielenkiintoisia kiviä. Niillä oli kiva 'leikkiä'. Ope vaan pelkäs, että vien taskuissani luokkaan ja alan sielläkin leikkiä.

    Olen nähnyt noita hyväosaisa perheitä, joilla on paloautoja ja pyssyjä! Tuntuu, että nämä lelut ovat jo kuitenkin menneen talven lumia. Nyt pitää olla vinkuvia, näytöllä varustettuja pelejä ja puhelimia. Nämä interaktiiviset lelut varmaan stimuloivat nyky lapsia triljoona kertaa paremmin kuin kivet ja paloautot.
    Mitenkähän on? Onko asiantuntijaa joukossamme?

    Globalisaatio: Katsokaapa noita suuria, leluihin erikoistuneita supermarketeita ja suoranaisia pienoistavarataloja! On elintasomme noussut korkealle! Tätä kai se hyvinvointivaltio on!? --Jos leikittäisiin kivillä, emme eläisi hyvinvointivaltiossa; m.o.t.

    VastaaPoista
  4. Pyssyistä;

    Suomen sotien seurauksena suhtaudun pyssyihin hyvin vakavasti. Minulle pyssy on tappoväline.
    Olen upseeri, koulutettu ja harjoitettu. Tiedän, että esimerkiksi 1970 luvun 'Kalasnikov luokan' tiedusteluosaston tulivoima oli aivan tavaton verrattuna sotiemme aikaan. Puhumattakaan nykyajasta!

    En saata hyväksyä pyssyä leikkivälineeksi, vaikka en ole katsonut aiheelliseksi sitä julistaa tai edes siitä mainita. Kuinka kummassa nyt tuli mainittavaksi? Jostain kummallisesta syysta lukuisilla lapsillamme en ole nähnyt pyssyä leikkivälineenä. Näin
    on tuntunut oikein hyvältä. -- Bloginpitäjällä
    tai jollakin kommentoijalla saattaa olla perustellusta, aivan toisenlainen näkökanta pyssyihin. Ehkä ne kasvattavat... mutta mihin tai mitä?

    VastaaPoista
  5. ennen saattoi Pariisissa asua huoratalossa, siellä pohjoisessa, aseman takana, ja katsella. Se oli Maman konsti pitää poliisi poissa; oli nääs taiteilijoita, joku kirjailija, joku muotisuunnittelija, eläkeläinen nisti-herra .. ja minä maankiertäjä-katusoittaja jostain pohjoisesta. Mutta ranskan aksentti, se oli hiottu elokuvista kuullun mukaan; Mama hymyili ja huonesiivooja yritti antaa pillua.

    VastaaPoista
  6. Eräs viisas mies sanoi, että kun on suuri halu, niin pienetkin kyvyt riittävät. Analogisesti, pieni auto riittää, kun on suuri mielikuvitus - ja kun mielikuvitus on vielä vähän suurempi, ei tarvita edes pientä autoa, vaikka onhan se avuksi. Joskus 50-luvulla hurmaannuin vieteriautosta, joka kiisi tuvan nurkasta nurkkaan kuin Eläintarhan sankarin Curt Lincolnin auto.
    Muuten, tarkoittaako kuva teksteineen 22.10 ihmisten leikkuulautaa vai sitä viimeistä laatikkoa?

    VastaaPoista
  7. Tampereella jokunen vuosikymmen sitten teekkaritansseissa muuan tyttölapsi kysäisi veljeltäni josko hänellä olisi autoa. Tuo vastasi asiallisesti, Montakin, nyt on mukana vain kaksi ja veti taskusta mersun ja volvon, Ei tullut typystä seuraa!

    VastaaPoista
  8. Hieno kirjoitus. Pienissä pojissa autoineen on jotakin todella herkkää. Ja sama poikahan se on miehen sisällä loppuun saakka. Kovemman kuoren alla vain.

    Tässä nykyisessä estrogeenin kyllästämässä maailmassa (ml. juomavesi) valkoihoisen miehen osa ei ole helppo. Mies on sopiva "yleissyyllinen" kokolailla kaikkeen. Mutta hammasta purren eteenpäin kuten aina ennenkin. Ja ainahan toki tasa-arvovaltuutettu esikuntineen meitä auttelee ;) Kunhan jaksamme maksaa nekin verot, joilla tuokin putiikki ylläpidetään.

    Kaikesta huolimatta. "Elämä on ihmisen parasta aikaa", kuten Goethe aikanaan viisaasti sanoi.

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi: - (sotilas) - meillä taitaa olla sama ajattelutapa. Muistaakseni Lännen miehen pyssyjä on ollut, mutta eivät ne järin kiinnostaneet. Ei minustakaan olisi hauskaa, jos lapset leikkisivät nyrkkiraudoilla tai hiekkapusseilla.

    Halusin sanoa, että vanhempien teoreettiset asenteet eivät onneksi useinkaan kestä lasten tervettä todellisuudentajua.

    VastaaPoista
  10. Onhan meillä suomalaisilla miehillä oikea Super-Den. Sitä kutsutaan mökiksi.

    VastaaPoista
  11. Paitsi Matchboxeja ja Corgeja on myös ranskalainen Norev, http://www.norev.com/index.php?lang=fr, jonka valmistamia eri mittakaavaisia muovisia pikkuautoja minulla oli ainakin Jaguar, Simca Plein Ciel (vieläkin tallessa), Dyna Panhard ja seuraavassa linkissä näkyvä Microminiatures-sarjaan kuuluva 2CV.
    http://kariav-annat.blogspot.com/2011/01/tulitikkutemppu-3.html

    VastaaPoista
  12. Meillä oli pikkuautoja ja muovinen parkkitalo. Hauskin leikki oli pikkuautojen mäkihyppy, joka toteutettiin nostamalla em. parkkitalo tuolin pälle ja päästämällä auto irti ylimmältä tasolta. Pisimmälle "hypännyt" auto voitti. Paras oli vaaleansininen pienois-Volvo.

    Myös meillä pyssy- ja sotaleikit oli kielletty. Niitä leikittiin siis vain vanhempien poissa ollessa.

    Leikimme myös poneilla ja keksimme niille monimutkaisia yhteiskuntia. Sen sijaan kotia en muista koskaan leikkineeni.

    VastaaPoista
  13. Jukka totesi:"Halusin sanoa, että vanhempien teoreettiset asenteet eivät onneksi useinkaan kestä lasten tervettä todellisuudentajua."

    Monilla aikuisilla on paha tapa siirtää aikuisten ongelmia lasten maailmaan. Pyssy-, auto- ja prinsessaleikkien tuomitseminen on tästä esimerkkinä. Toinen hauska esimerkki on Baumeisterin ja Tierneyn kirjassa "Willpower - Rediscovering the Greatest Human Strength". He kertovat hippikommuunista, jossa syötiin vain terveellisesti ja oikein. Ylikansallisten yhtiöiden teolliset tuotteet edustivat pahaa, jota myös pienen tytön, kommuunin ainoan lapsen piti vastustaman. Tytön äidin mielestä tämän tuli kuitenkin toisinaan saada kaupasta keksejä, vaikka äitiä tämän vuoksi toruttiin ja pilkattiin. Asiaan liittyi kuitenkin ongelma: keksit tuppasivat katoamaan yön tunteina, ellei niitä piilotettu. Tyttö ei niitä vienyt, vaan kommuunin aikuiset, jotka nautittuaan luonnon parhaita antimia eli viiniä ja kannabista, menettivät tahdonvoimansa, eikä roskaruoan ja ylikansallisten yhtiöiden paheksunta riittänyt torjumaan Oreoiden houkutusta.

    VastaaPoista
  14. Lapset ovat mukana aikuisten maailmassa. Leikit heijastavat kokemusmaailmaa. Turha heitä on kieltää leikkimästä eli hoitamasta itseään leikin avulla. Sotalelut kuuluvat joskus lasten arkeen.

    Kun läksimme Kyprokselle vuonna 1974, nuorin poikamme pakkasi pikkuautonsa metallilaatikkoon ja sitoi sen kiinni naruilla. Lensimme Tel Avivin kautta, sillä Keihänen oli tehnyt juuri konkurssin ja jouduimme ostamaan uudet liput. Tullimies avasi huolellisesti kaikki narut pojan autolaatikosta, vaikka sanoimme, että siellä oli vain leluja. Koko perheelle tehtiin ruumiintarkastus, 5-vuotiaallekin. Emme arvanneet, miten tulehtunut sen alueen tilanne oli.

    Kukaan ei rakasta rauhaa niin paljon kuin sotilas. Hän tietää, mitä sota merkitsee. Nykyään useimmat suomalaiset ihmiset eivät ole kokeneet sotaa.

    Asuimme Kyproksella, kun siellä alkoi vallankumous ja sota. Paratiisillinen Välimeren saari muuttui yhtäkkiä sotakentäksi. Taivaalta laskeutuivat laskuvarjot, vuokratun kotimme ikkunasta oli ammuttu naapurin teini-ikäisiä poikia, joilla oli romuaseet, ruosteiset vanhat kypärät ja niiden sisässä äidin tai isoäidin nimikoima nenäliina.

    Nikosian täytti huumaava sodan melu. Hotellihuoneen ikkunoiden eteen nostettiin patjat, käytävällä oli pitkät rivit vaahtosammuttimia. Pieni tyttäremme piirsi sirpalesuojassa valtavan kukan, jonka yläpuolella loisti aurinko. Pieni poikamme leikki pikkuautoillaan, 11-vuotias poika osasi jo pelätä.

    Pakenimme lasten kanssa autokolonnassa satojen muiden ulkomaalaisten joukossa ja näimme ikkunasta, kuinka puhelinpylväät riippuivat ilmassa kuin puoliksi poltetut savukkeet. Oliivilehdot tuoksuivat napalmille.

    Lapsille jaettiin makeisia, kun muutakaan ruokaa ei ollut. Satojen piti juoda samoista mukeista. Ihmiset sairastuivat nopeasti vatsatauteihin. Meidat evakuoitiin Englantiin. Monet olivat uimapuvuissa ja saivat päälleen vaatteet avustusjoukoilta.

    Kotona Helsingissä lapset kaivoivat lattiatyynyyn kuopan ja sanoivat: Tämä on isän potero. Mieheni oli rauhaturvajoukoissa ja muun muassa ajoi toisen upseerin kanssa jeepillä eristetyissä kylissä jakelemassa postia ja lääkkeitä. 11-vuotias poikamme sanoi minulle: Äiti, jos isä kuolee Kyproksella, minä pidän sinusta huolta.

    Koulussa 6-vuotta juuri täyttänyt poikamme kertoi sodasta. Toiset lapset sanoivat, että hän valehteli, sillä eivät lapset ole sodassa, vaan aikuiset.

    Lapset ovat edelleen sodassa melkein joka päivä omissa olohuoneissaan, jonne sota ja rikokset tulvivat TV:stä ja sanomalehdistä.

    VastaaPoista
  15. Hyvin mielenkiintoinen tämä pikkuauto-kokemus-ajatus.

    Jälkikäteen ajatellen kaikkein vahvimmin säilyneitä tunnelmakuvia lapsuudenkodistani on leikit pikkuautoilla. Hyvin intensiivisiä kokemuksia (viimeinen tosin on ajalta jolloin vanhempien mielestä olin liian vanha leikkimään pikkuautoilla, sen jälkeen pidin visusti varani etten leikkinyt heidän nähden).

    Tärkeät leluja olivat pikkuautot, junat ja lentsikat (sekä legot joista tietysti tein autoja ja lentokoneita). Pyssyt oli enimmäkseen vastenmielisiä (vaikka sosiaalisesta paineesta johtuen ei niitä voinut välttää).

    Mikä ihme pikkuautoihin vetosi, eihän niitä edes ollut 200 vuotta sitten, saati tundralla tai savannilla. Niillä on aivan pakko olla jokin vastine keräilijäkulttuureissa. Vai onko kyseessä vain tarve luoda pienoismaailma, tosimaailman ja oman mielen välille, välittäjäksi?

    Oikeita autoja ei saanut mahtumaan pikkupojan päähän. Ei ne mahdu oikein hyvin vieläkään.

    .-. .-.

    VastaaPoista
  16. Arbitratio - päivän kommentit ☆ ☆ ☆

    VastaaPoista
  17. Seppo Honkapohja kummasteli EKP -mekanoa
    rakenneltaessa, että siitähän jäi hätärahoittajan
    ampuma-asema tykkänään veks.

    Ensi viikolla asia korjaantuu, tiistaina 1.11.2011. Trichet jää sivuun ja ruoriin tarttuu Mario Draghi. EKP käyttää riippumattomuuttaan avaamalla eurojen tulvapadot. Se ostaa eurovaltioiden obligaatioita myyjiltä tarjontaa myöten. Aika äkkiä myyjät katoavat ja pitävät saamiskirjansa. EKP tekee voittoakin, sillä alkuun se ostaa halvemmalla eli spekulanttien
    tarjoamilla hinnoilla. Kohta nämä näkevät menettäneensä pelin ja obligaatiot nousevat
    nimellisarvoihinsa . Peli on ohi. Juhlat eivät käynnisty, pannukakkuhan tässä vain leivottiin.

    Mutta maailmantalous virkistyy. Obamalla on
    1/2 biljoonaa tuoretta rahaa panna julkisiin
    töihin. Amerikan firmoilla 2 - 3 biljoonaa
    säästörahaa panna liikkeelle. Nuo biljoonat ovat jenkeissä muuten triljoonia.

    Merkel juuri sanoi vakausvälineen -se 440
    mrd€- ottavan jatkoksi Kiinaa IMF:ää (=USA)
    ja muita. Tämä olisi kivaa pankkiireille -pelit
    jatkuisivat. Tosiasiassa näillä pelataan lokakuu
    sivuun ja ensi viikolla koittaa totuuden hetki.
    Se on antikliimaksi. Peli päättyy ennen kuin
    ehtii käynnistyäkään. Obligaatioiden haltijat
    pitävät kiltisti paperinsa ja iloitsevat 3 prosentin
    koroista. Kun kerran Schäubelta ei enempi saa -ei vaikka kaataisi pyörätuolin. Edellinenkin
    lama voitettiin pyörätuolista, Rooseveltin.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  18. Anna Amnellin kommenttiin sen verran, että Kyproksella tietävät kai edelleen mitä tarkoittaa "remontti". Asiasta käytiin sittemmin sota-oikeutta ja tuomioitakin jaettiin, mutta mitäs nosti viinan hintaa. Oma vika.

    Lapsuuden muistoihin vie tämä kommenttiketju. Meillä oli broidin kanssa Matchbox-autorata, painovoimaan perustuva. Scalextrix-sähkörataa ei koskaan saatu, eikä MÄRKLIN-junanrataa. Höyrykone, jonka eräs kaveri sai isänsä ulkomaantuomisena oli unelma. Nuo kolme viimeksi mainittua ovat to-do -listallani. Vanhat corgit ja matchboxin autot ovat keräilykohteita, samoin muu vintage-lelusto. Sääli, että omat kamat jäivät himaan kun tuli ns. äkkilähtö ja ehdin ottaa vain kassin ja 300 mk rahaa. Sittemmin omaisuus on parituhatkertaistunut ja teen mitä on joskus jäänyt tekemättä ja ostelen mitä on jäänyt ostamatta. Saksassa leluharrastus ja ns. sälä on edelleen arkipäivää ja sieltä saa parhaat kamat edelleen ja sinne voi myös helposti myydä erilaista vintagea.

    VastaaPoista
  19. "Olla vaan, täysi nolla."

    VastaaPoista
  20. Reunamerkintä näin vasta illasta.

    Yksi Freudilta ja perässähiihtäjiltään jäänyt termi on transitionaaliobjekti.

    Jollekin se on auto, jollekin Muumi, yhdelle Kalasnikov, toiselle yli 500-metrinen pilvenpiirtäjä.

    Lelujen subsanssi siirtyy kait epigeneettisesti (CH3-ryhminä, geenin "häntänä"), mutta niiden tarve on aina sama: oman grandioosin (pikkuvauvan suuruudenhullun) minän ulkoistaminen ja puolustaminen. Turvaaminen. Amnellin tarina edellä on loistelias.

    Surullinen ja alakuloinen, waltarilainen olo tulee, Kaptahin koruja muistellessa.

    Mikähän kääty se meidänkin kirjoittajien kauloissa riippuu? Tai vasemmassa nimettömässä puristaa. Jota paavin sormessa suudellaan.

    Tai edessä, silmien alla välkkyy (HP, intel, vista, utimaco...)

    VastaaPoista
  21. Tasa-arvoa

    Esikoispoikamme oli täyttänyt kaksi vuotta ja sen kunniaksi kotiristi tasa-arvon nimissä antoi syntymäpäivälahjaksi nuken leikkiautoja kun alkoi olla nurkat piukassa. Kaveri katseli nukkea ensin pitkään, tökkäsi sormella ja sitten käänteli sitä hyppysissään ja kun sai lopulta siitä sopivan niskaotteen, niin pisti nuken nokan lattiaa vasten ja antoi pöristä niin kuin kunnon pirssillä ajetaan pitkin lattiaa.

    VastaaPoista
  22. Ennen Matchboxia ja Corgia oli Dinky Toys. Onnen huippuja olivat semmoiset mallit mistä sai ovia auki. Ja rikkailla oli peltisiä vieterivetoisia Schüco-autoja. Niiden mekaniikka oli lähes kellosepäntyön tasoa ja vetoakin riitti kauan.

    VastaaPoista
  23. Mulla on muistikuva, että Horatius jossain runossa kertoo, miten lapset tekevät kävyistä lehmiä tai hevosia. Valitettavasti en nyt voi tarkistaa.

    Uskon, että meillä on aina ollut lasten oma kulttuuri, jonka sisällön ja säännöt isommat lapset opettavat pienemmille, ja sitten unohtavat kasvaessaan. Sama juttu kuin kissanpennuilla, ne leikkivät aikansa, mutta aikuisina niistä tulee mörököllejä.

    VastaaPoista
  24. Koulussa englannin opettaja opetti laulun:
    "The farmer’s in his den,
    The farmer’s in his den,
    Ee I ee I - The farmer’s in his den.

    The farmer wants a wife,
    The farmer wants a wife,
    Ee I ee I - The farmer wants a wife."

    Tämä lastenlaulu saa uuden syvemmän merkityksen, kun ajattelee amerikkalaista miestä, joka menee itkemään tai kiroilemaan siihen tarkoitukseen varattuun pesään, "den".

    VastaaPoista
  25. Pienenä poikana rakensimme aina majoja, koijjia. Osasimme raapia myös tulitikkujakin, maja ja vähän maatakin paloi.

    Naapurin pojat rakensivat koijansa kolmeen kuuseen. Sielläkin raavittiin tulia ja koija ja kuuset palivat iloisella loimotuksella.
    Ei se poikien isä mitenkään sammutustöistä järkeään menettänyt, oli vähän tohkeissaan vaan, poijjaat nääs.

    Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin kylän pojat rakentavat yhä koijjia. Katselin kun äiti odotteli kärryjen kanssa kun pieni taapero väsässi puskassa risuista majaa. Tuosta tulee rakennus-insinööri, sanoin ohimennen rouvalle. Sen jälkeen olemme aina hymyilleet, kun olemme kylillä tavanneet.

    VastaaPoista
  26. Aikoinaan eräs tuttava rouvashenkilö ei suvainnut leikkipyssyjä pojillaan. Sitten oli kuullut, että pyssyttömyys saattaa aiheuttaa impotenssia isompana miehenä, ja salli tussarit. Voihan uhka olla liioiteltua ja aseteollisuus rahoittamassa tutkimuksia, mutta riski oli kuitenkin liian kohtalokas otettavaksi.
    -osku

    (impotenssi = ahtaan paikan kammo, kirj. huom.)

    VastaaPoista
  27. Paljon oli pikkuautoja, mutta tallella ehjinä omille lapsille säästyivät vain vähän karkeammat Tonka-lelut, joissa leveät täyskumirenkaat ja telat, rungot täyttä metallia. Esimerkiksi kauhakuormaaja, joka vivuista kuopii aika väkevästi hiekkaa, katujyrä, jeeppi ym. Itse en oikein osannut leikkiä niillä, ne olivat jotenkin liian hyvin tarkoitukseensa ajatellut. Vähän kuin Aarikka-korut, jotka eivät pue kuin valmiiksi komeaa naista.

    VastaaPoista
  28. Huomenta Kemppinen,

    tämän auto- ja lapsikertomuksen kahdella ensimmäisellä lauseella pärjää varmaankin seuraavat muutaman kuukauden - niin hienoa tekstiä ne ovat! Sydäntä lämmittää sekä kurahousujen kahina, että kirjoittajan todella upea tapa ilmaista asia.

    Kiitos!

    Enneli

    VastaaPoista
  29. Siihen aikaan jokainen poika halusi pikkuautoja, ritsan, leikkipyssyn ja majan. Maja oli vaikein.

    Matchboxit olivat perusjuttu, Corgi Toysit vähän hienompia. Jossain oli katolla ratti, josta sai kääntää etupyöriä. Pilasi ulkonäön mutta oli jotenkin kiehtova. Erityisiä malleja Batmobile ja Yellow Submarine.

    Pikkuautoilla saattoi nepata olohuoneen matolla mutta ulkona hiekkaradalla tarvittiin oikeat muoviset neppisautot.

    Scalextric, Märklin ja höyrykone jäivät liian kalliina vain haaveiksi samoin kuin rattikelkka. Joillain kavereilla niitä näki.

    Iso laatikollinen pikkuautoja lepää tuossa työpöydän alla, sukulaistenavat haluavat ne ensimmäiseksi esiin kun tulevat kylään.

    Koottavista ja muovisotilaista joskus erikseen.

    VastaaPoista
  30. Kun olin lapsi, ei ollut legopalikoita.

    Otin vahingon korkojen kera takaisin omien lasteni kanssa.

    VastaaPoista
  31. Minä sain aivan pienenä poikana joka päivä uuden muovisen auton.
    Vuosi oli 1965 tai jotakin.
    En minä oikeastaan koskaan leikkinyt niillä, vaan vain järjestelin, enkä minä myöskään pyytänyt niitä, sain ne kai siksi, kun pienellä pojalla kuului niitä olla.
    Sitten juhlapäivinä tuli hienompia ja parempia.
    Osan niistäkin otin vain paketista katsoakseni niitä kerran, ja laitoin takaisin laatikkoon.
    Minä olisin halunnut värikynät, mutta niitä en koskaan saanut,

    Sitten aloin saada lelupyssyjä.
    Niitä ei tullut päivittäin, mutta kun oli omaisia jotka jo silloin työnpuolesta olivat ympäri maailman, minulla oli mm. taittoperäinen pienoisjäljennös konepistoolista, pari erilaista winchesteriä, lugeria, mauseria, Browningia ja jotkin niistä olivat kuulemma kokoa lukuunottamatta ulkoisesti täydellisiä.

    Muistaakseni niitä oli kaikkineen 51. Kun alettiin leikkiä sotaa, minä aseistin koko kadun koltiaiset, ja itse toimin sotatuomarina; päätin kuka osui ja kuinka moneen tämä joutui laskemaan.

    Mutta kaikkein ylpein olin äitini tekemästä jalkajousesta, jossa oli toimivat liipasinmekanismi, kuparitaottuja detaljeja ja sarja oravavasamin, joissa oli talttamainen puukärki, sellainen, joka ei riko nahkaa.

    Sitten kun olin 9 vanha, muutettiin Helsinkiin.
    Ja äitini jakoi kaikki vanhat leluni naapureitten lapsille.

    Vaikka en koskaan leikkinyt autoilla, niin ne olivat minun ja minua vitutti rankasti tuo elämän epäoikeidenmukaisuus, että minun omaisuuttani jaellaan.

    Hiljan katselin englantilaista lelusaittia.
    Kalleimmat minun leluistani olisivat nyt liki 700 arvoisia, ja kaikkiaan, koko kokoelma olisi nyt arvioilta yli 12 000€ arvoinen.

    Tosin ei äitini vandalismi jäänyt tuohon.
    Helsingissä asuessa aloin kiertää vanhantavaran kauppoja, kirpputoreja ja romiksia, ja etsiä kahta asiaa, jotka kiehtoivat.
    Vanhoja kirjoitus- ja konttoritarpeita, sekä 20-40 messinkiä.

    Minulla oli kymmeniä mustekynätelineitä, kuivureita, paperitelineitä jne. Ja messingistä tehtyjä jugendia-, art deco ja uusklassismia edustavia tarjottomia, savuketelineitä, tuhkakuppeka, savukerasiota, kuppeja, lasin pitimiä, jne.

    Olin sitten 15v. ja tätini luona Turussa, ja minun piti tulla sieltä sitten muuton jälkeen.

    Jälleen kaikki minun tavarani olivat heitetty roskiin. Samoin Leila-tädiltä saadut kirjat, kaikki Dumasit, Grimbergit, Waltarit, Christiet...

    -"Ei uuteen taloon voi tuoda vanhaa paskaa!" ja "Minä en ymmärrä mihin sinä tarvitset niitä kirjoja. Eihän niissä kerrotut asiat ole totta tai vaikuta sinun elämääsi mitenkään?"

    Ainut kirjasarja joka päätyi uuteen asuntoon oli autoteknillinen käsikirjasarja.

    Neljä vuotta olin käytännössä kaikki viikkorahani laittanut näihin, minkä lisäksi olin tehnyt vähän kauppaa niillä, saadakseni sellaisia, mitä en olisi muutoin saanut.
    Vaikea sanoa koko kokoelman arvoa, mutta tiedän että siellä oli sellainen kynäteline, josta melkein vastaavasta on maksettu 1400€ ja pari muuta, joiden arvo on ollut ainakin satoja euroja. Siellä oli myös yksi matkasekretäärilaatikko, jonkalaista en ole nähnyt missään muualla, eli puusta tehty, sylissä pidettävä laatikko, vähän kuin pulpetti, joka oli mustaksi lakattua, helmiäisupotuksilla ja sisäkannessa kyrilistä tekstiä.
    Siihen aikaan ei kukaan arvostanut näitä, mutta minusta kynät ja tarvikkeet olivat kiehtovia, ja sain sekretäärinkin muistaakseni kahdeksalla markalla.
    Arvioin että kirjoitustarvike kokoelman arvo voisi tällä hetkellä olla noin 8 000€, ilman matkasekretääriä, ja messinkikokoelma ehkä hieman vähemmän.

    VastaaPoista
  32. 70-luvun ylivoimaisesti hienoimmat pikkuautot tulivat hieman yllättäen Neuvostoliitosta. Ne olivat hieman Matchboxeja suurempaa mittakaavaa, painavia ja hyvin pikkutarkkoja pölykapseleita ja vaihdekeppejä myöten. Minulla oli musta Zaika ja virheä farmarilada.

    Vielä suurempaa mittakaavaa mutta hyvää laatua edustivat muoviset Volvot ja Saabit. Ne sopivat mainiosti myös hiekkalaatikkokäyttöön. Käsittääkseni niitä sai ostaa autokaupoista ja muistaisin, että ne olisivat olleet laatuunsa ja lelujen silloiseen keskihintaan nähden edullisia.

    Menneiden vuosikymmenten kapitalisti kai ajatteli näin polttavansa brändinsä edullisesti viattomien lapsosten sieluun. (Ajan silti jostain syystä Toyotalla.)

    VastaaPoista
  33. Olla vaan.

    http://tinyurl.com/6hl2m7k

    VastaaPoista