Sivun näyttöjä yhteensä

29. elokuuta 2010

Prosessioikeutta aikuisille ja edistyneille


Kansakoulumme lukukausi on taas täydessä vauhdissa. Puhe on eräistä todistamiskielloista. Poliisi ei saa hankkia todisteita rosvoa vastaan aivan miten tahansa. Joskus, hyvin harvoin, käy niinkin, että rosvo pääsee vapaaksi, koska tuomioistuin ei ota todisteita vastaan.

Ulkomailta (televisiosta) joku saattaa muistaa oikeustapauksen ”Miranda”. Mistä on kysymys?

Katsoin levyltä TV-sarjan Paljatavat valheet alkujaksoja, ja ymmärsin vasta nyt, mistä on oikeastan kysymys.

Rikostutkinnassa ja oikeudenkäynnissä on kaikenlaisia rajoituksia. Dr. Lightman ei niistä välitä, vaan kaivaa totuuden esiin huiputtamalla todistajia, valehtelemalla heille, tukeutumalla asiakirjoihin, joista epäillyt eivät tiedä mitään. Pilottijaksossa hän valehteli kuulusteltavalla, että rikoksesta epäilty koulutoveri oli hirttäytynyt selliinsa. Ei hän mitään hirttäytynyt ollut.

Kysymyksessä on siis osa kansanliikettä liian rajoittavina ja rikollisia (tarkoittaa rikoksesta epäiltyjä) suosivan (paapovan) politiikan tuloksena. Katsoja tuntee tyydytystä, kun oikeus toteutuu, vaikka se toteutusi likaisin keinoin.

Minusta tuntuu samalta. Sarja on hyvin tehty. Mutta ajatus on vaarallinen.

”Miranda” on yleisen naureskelun kohde – viihteessä pldättävän poliisin syytetylle latelema luettelo tämän oikeuksista. Nimi on peräisin vuoden 1966 oikeustapauksesta. Ei se oikeuksien luetteleminenkaan mene todellisuudessa samalla tavalla kuin viihteessä.

Todellisuudessa Mirandan takana on sarja ennakkotapauksia 1930-luvulta asti. Niitä oli rakennettava tuomioistuimissa, koska Yhdysvalloissa on 51 rikoslakia, yksi kullekin osavaltiolle ja yksi Washingtonin kaupungin alueelle (D.C.). Alkujaan liittovaltion poliisin FBI:n toimivalta oli tarkoin rajoitettu. Poliisin toiminnassa vallitsi eräänlainen itsehallinto. Asian kääntöpuoli oli laittomuus. Jos jossain sattui olemaan televisiostakin tuttu sikaniskasheriffi, hänelle ei kyllä helpolla mahtanut mitään. Ja tämä sheriffi saattoi pahimmassa tapauksessa viis veisata lain kielloista ja käskyistä.

Oikeuskäytännön tarkoituksena oli estää tunnustukseen kiduttaminen eli ns. kolmannen asteen kuulustelu. Se oli aikoinaan eli ennen sotia hyvinkin tavallista. Syytettyä hakattiin, kunnes hän tunnusti, ja juttu oli muka sillä selvitetty.

Yhdysvaltain Korkein oikeus alkoi asettaa rajoja kieltämällä ottamasta huomioon kidutettuna kerrottua ja lopulta mm. laittomassa kotietsinnässä löydettyä; poliiseilla oli joskus tapana viedä tuliaseita epäiltyjen koteihin ja ”löytää” ne sitten sopivasti sieltä.

Tässä on puhe oikeista ihmisoikeuksista. Pari kollegaa on viime aikoina muotoillut sanottavansa julkisuudessa varomattomasti. Itse olen tässä blogissa väittänyt vastustavani ihmisoikeuksia.

Tarkoitamme kaikki, ettei julistusten antamisella päästä pitkälle. Poliisi vastustaa rikollisuutta, selvähän se – mutta mitä se tekee asian hyväksi? Ainakaan rikosten selvittäminen rikollisin keinoin ei edistä asioita. Ihmisoikeuksien toteutuminen on tärkeämpää kuin ihmisoikeuksista saarnaaminen.

Sinänsä tärkeitä oikeustapauksia tärkeämpää on rakentaa oikeusturvan takeita. Tätä meillä on tehty, paljon. Esimerkkejä ovat syytetyn puolustusta edistävät säännöt, maksuttomasta oikeudenkäynnistä alkaen. Esimerkkejä ovat virkamiehet, joiden tehtävä on valvoa esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksien toteutumista. Esimerkki on myös enemmistön etuja valvova kuluttaja-asiamies tai tietosuojavaltuutettu.

(Kuva Bartolus de Saxoferrato, Oikeudenkäynnistä.)

25 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!

    Meillä on varsin tehokas poliisi, mutta mihin se "tehokkuus" perustuu? Tiedän tapauksen, että erään rikosjutun yhteydessä, 19 vuotiasta nuortamiestä epäiltiin raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä pienellä eteläsuomalaisella paikkakunnalla. Ilmoituksen tekijöinä oli 2 koulukotityttöä ja molemmat hieman alle 16 v.

    Tytöt olivat kuulusteluissa kertoneet, että em. yrityksen- ja raiskauksen tapahtuessa, he olivat huutaneet kovaan ääneen.. Talo, missä tapaus sattui oli puutalo ja sen äänieristys heikko. No, poliisi oli tutkinnanyhteydessä "puhutellut" naapuria, joka oli teon tapahtumahetkellä ollut kotonaan ja hereillä (ilta-aikaan). Kun tämä naapuri ei ollut kuullut "huutoa ja kiljuntaa", niin poliisi ei katsonut (tarpeelliseksi) laatia asiasta kirjallista kuulustelukertomusta ja siis siten pimitti ja salasi jutun kannalta ratkaisevan todistajan ja niin kaikki olivat onnellisia ja tyytyväisiä..

    Erikoisinta tuossa casessa oli se, että "raiskattu" tyttö kertoi, että "hänet oli riisuttu niin, että raiskaaja piti molemminkäsin hänen käsiään seläntakana ja samalla riisui housut"! Melkoista akrobatiaa, eikö vain?

    Poliisi oli hyvin "tehokas". Ei *ihmisoikeusystävällinen*, sillä syytön mies saatiin tuomituksi ja vankilaan lähes 2 vuodeksi. Tämä tarina on tosi!!

    Pitäisi myös tehdä PIO-oikeuksien eteen jotain, muuta kuin vain puhua niistä ja viimeksihän niistä taas jaksoi puhua KKO:n presidentti Pauliine Koskelo?

    VastaaPoista
  2. Mirandaa naurettavampaa on kylläkin eräiden vähemmistöjen suojeluvirkamiehen nimittäminen virkaan ilman pätevyyttä. Kuten Timo Soini blogissaan sanoi, mitta on täyttymässä. Ja vaaleissa se valuu yli. Ihan protestina.

    VastaaPoista
  3. "Kuten Timo Soini blogissaan sanoi, mitta on täyttymässä."
    Jos ajatellaan mittaa mittaamisen yksikkönä, niin se ei voi mitenkään olla täysi tai vajaa. Käsittääkseni.
    Mitähän mittaa tämä mainittu Soini mitalla oikein on tarkoittanut.

    VastaaPoista
  4. Englannissa ja Walesissa poliisin on annettava yleensä jo pidätyshetkellä warning. Tämä esiintyy jo Christien kirjoissa, mutta on edelleen totta (KVG ). Sisältö muistuttaa Mirandaa, jota siis ei kuitenkaan tarvitse antaa pidätyshetkellä.

    VastaaPoista
  5. Asiasta kuudenteen. Tänään olisi Jukalle taas tarjolla kauhavalaisen flikan kotonsoittoa Savoy-teatterissa iltasella.Ynnä runoja.
    Jos olet vaikka liikkeellä Hesassa silloin.
    Kai Nieminen saattaapi olla juuriltaan näitä Kauhavan Niemisiä?

    VastaaPoista
  6. "nemo bonus iurista nisi bartolista"

    VastaaPoista
  7. Julistusten antamisella ei vielä päästä pitkälle, julistusten sisältämien ihmisoikeuksien toteutumista käytännössä on myös valvottava tehokkaasti.

    Jos ihmisoikeuksista ei muistuteta ja "saarnata", tuppaavat nuo oikeudet käytännössä kyllä helposti unohtumaan. Voi käydä niin kuin näyttäisi käyneen blogistinkin ajatusmaailmassa: hän vastustaa ihmisoikeuksia! Tai ainakin "ilmoittaa vastustavansa" niitä. Taikka ainakin niiden "julistamista."

    Tuomioistuinmenettelyä koskevia ihmisoikeuksia - oikeus tulla kuulluksi, oikeus saada perusteltu päätös, oikeus olla todistamatta itseään vastaan, syyttömyysolettama jne. jne. - on alettu ottaa Suomessa tosissaan vasta, kun Suomesta alettiin tehdä ihmisoikeusvalituksia Strasbourgin tuomioistuimeen ja Suomi oli saanut Strasbourgista lukuisia langettavia tuomioita nimenomaan prosessuaalisten ihmisoikeuksien rikkomisesta; nyt niitä on jo pitkälti toista sataa tapausta.

    On määritelmäkysymys, mitä kaikkia asioita ja oikeuksia pidetään ihmisoikeuksina ja miten niitä "julistetaan." Pääasia on, että nuo oikeudet toteutuvat.

    VastaaPoista
  8. EeKooÄllälle:

    Eikö sillä "syyttömällä miehellä" tullut mieleen käydä itse keskustelemassa naapurin kanssa ja nimetä tätä todistajaksi oikeudenkäyntiin?

    VastaaPoista
  9. Prosessioikeutta aikuisille, edistyneille ja edesmenneille sukupolville!

    On se fiksu kaveri tämä Kemppinen! Ajatella nyt: Se on lukenut Peter Abelardin (1079-114) ja Bartolus de Saxoferraton (1313-1357) opukset ja kaikki! Varmaan myös opiskeluaikanaan 60-luvulla tenttinyt Tauno Tirkkosen oppikirjatkin.

    Sen koommin hän ei jutuistaan päätelleen ole prosessikirjoihin kajonnut. Ei vissiin ole ollut tarvetta.

    VastaaPoista
  10. Tiedä häntä, mikä sitten valuu vaaleissa yli ja minne, mutta uusimman tutkimuksen mukaan Ranskassa on saatu selville, mikä nukkuvien puoluetta vaivaa: sarkolepsia.

    VastaaPoista
  11. Ad anonyymi - Tuo seikka, että "poliisi oli esitutkintavaiheessa naapuria puhutellut", tuli syytetyn tietoon itse naapurilta vasta kihlakunnanoikeuden tuomion jälkeen (1984), joten siihen vedottiin (uutena todisteena) Kouvolan hovioikeudessa. No, Kouvolan HO pisti "hyvänmiehen lisää" tuomioon 4 kuukautta, vaikkakaan näin ei olisi saanut menetellä, ilman että asiassa olisi järjestetty suullinen käsittely..

    Erikoista oli poliisin menettely muutoinkin, kun nämä "pulmuset" eli koulukodista karkumatkalla olleet tytöt tekivät rikosilmoituksen aamuyön tunteina ja erään pojan "rohkaisemana", niin miksi poliisi ei tehnyt rikospaikkatutkintaa ei mitään ja kesti 3 vuorokautta ennen kuin tämä syylliseksiepäilty kiinniotettiin pienen paikkakunnan nakkikioskilta ja lyötiin komiasti "rautoihin". No, sitten olikin niin kiirus, että miestä pidettiin poliisiputkassa 17 päivää ja ilmeisen "kolluusuovaarassa" - välittömästi tutkintovankeuteen kuukaudeksi!

    Kun tapaus oli tuomionpurulla KKO:ssa, niin purkulupaa ei tullut, vaikka tuohon mennessä oli ilmaantunut vielä todistaja, joka tiesi kertoa, että "tytöt tienasivat 7000 markkaa väärällä rikosilmoituksella ja ilmiannolla"..

    Kesken alioikeusprosessin, oli tytöt tulleet katumapäälle ja halusivat peruuttaa väärän rikosilmoituksen, mutta mitäpä tähän sanoi poliisi: "jos perutte, niin joudutte itse syytteeseen väärästä ilmiannosta". No, ei luonnollisesti peruuttaneet, kun oli näin objektiivisesti poliisi asiantilan tytöille selvittänyt..

    Kysymys kuuluukin, neuvotteliko pienenkylän polizai 3 päivää maaherran kanssa, ennen kuin "uskalsivat erkkipojan kiinniottaa ja pidättää"..

    Jyrki Virolaiselle totean, että kyllä "julistetaan ja pitääkin julistaa, silloin kun faktat on ja se palvelee ihmisoikeuksia ja sanottua ei ryhdytä sensuroimaan"!! Oikeuslaitokselta odotetaan, että se toimisi lakien mukaan, myös ns. "vaikeimmissakin" asioissa, oli sitten vastapuolena kuka tahansa?

    Parahinta tuossa raiskauksessa oli vielä se, että tyttö oli esitutkinnassa kertonut "ratsastaneen raiskaajansa päällä"??

    EKL
    Alavus
    http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/
    http://laaksoek.blogspot.com/

    VastaaPoista
  12. Tosi asiahan on, ettemma oo syyllisiä kenkään
    mutta kunhes tuomaritkin sen tajuaa, käyvää
    oikeuesta

    VastaaPoista
  13. Ikävää jos käyn niin, että ottaa bloginpidon and mielipiteenvaihdon niin vakavasti, että peräti "sairastuu", kuten on ilmeisesti erään tämän bloginpitäjän kollegan suhteen käynyt. Hän harkitsee ryhtyvänsä jakamaan jo "valituslupia"-kirjoittelustaan (omassa blogissaan). Hän on siis peräti viranomainen?

    VastaaPoista
  14. Jyrki Virolainen - ihmisoikeudet eivät ole "arvostuskysymys", vaan melko tarkkaan rajattukin, kuten YK:n yleismaailmallisesta julistukseta käy selville ja EN-yleissopimus siihen limittäin päälle.

    Edustatko Jyrki sitä katsantokantaa, että "murhamiehen laiton tuomio voidaan purkaa", mutten syyttömästi raiskauksesta tuomitun?

    Pappiko vain on se sopiva henkilö, joka voi jopa vuosia käyttää hyväkseen lapsia ja raiskata heitä, joutumatta viralta ja tai lainkaan vankilaan? Entäpä varatuomari tai professori??

    Erkki K. Laakso
    Alavus

    VastaaPoista
  15. Ihmisoikeuksista.
    Kuinka kauas ajassa on matkustettava ja mihin suuntaan, että löydettäisiin perusteet keskustella eläinoikeuksista samoilla äänen painoilla kuin niin sanottujen ihmisten oikeuksista puhutaan nyt.

    VastaaPoista
  16. Lainaus Kemppiseltä:

    ...tukeutumalla asiakirjoihin, joista epäillyt eivät tiedä mitään...

    Monikaan ei muista nykyistä, vuodesta 2010 alkanutta, Europolin (Euroopan poliisi) mahdollisuutta ja tosiaikaista toisinajattelijoiden seurantaa.
    Europol merkitsee tietokantoihinsa kansalaisten:

    "henkilöiden elämäntyyli, arkirutiinit, henkilöiden liikkumiset, suositut vierailukohteet, suhtautuminen veroihin jne.). Lisäksi Europol voi tallentaa henkilön DNA- ja ääninäytteen sekä tiedon henkilön poliittisista mielipiteistä, uskonnollisuudesta ja filosofisista näkemyksistä. Myös henkilön liittojäsenyydet, terveydentila ja seksielämä voidaan merkitä tietokantaan."

    Blogit ja Facebook, että vastaavat ovat hyviä alkuja yksittäisen tietokannan aloittamiseksi.
    Olen itse nähnyt välähdyksen Europolin tietokannasta ja uskon "välähdysten" päätyvän piakkoin Wikileaksiin.

    Kannattaa muistaa saksalaisten reikäkorttipolitiikka/IBM. Silloin pahoina aikoina. Nämä reikäkortit mahdollistivat holokaustin, siihen liittyvän junaliikenteen ja vaikka mitä.
    Tosin ihmettelen tiettyjä asioita silloisten reikäkorttien osalta. Ne ovat vieläkin olemassa. Kukaan ei uskalla niitä vertailla. Ymmärrän miksi.

    VastaaPoista
  17. Erkki puhuu taas ihan omiaan! Poliisiko sen miekkosen tuomitsi?

    VastaaPoista
  18. Samankaltaista harhauttamista tapahtunee Suomessakin tavan takaa, tosin pienemmässä mittakaavassa.

    Usein törmää siihen, että poliisi uhkailee putkalla, jos vaikka kuvailee kameralla heidän toimintaansa julkisella paikalla tai tiedustelee perusteita poliisin toimenpiteille (laillisia yms. Kerran törmäsin tilanteeseen, jossa poliisi uhkasi vuorokauden putkalla, kun esille otettiin kantelun mahdollisuus)

    Jonkinlaista harhauttamista tämäkin ja vaientaa oikeutetunkin kyseenalaistamisen tehokkaasti.

    VastaaPoista
  19. USA:ssa eräässä osavaltiossa kaveri sai pitkän tuomion koiransa pahasta pahoinpitelemisestä. Oli mm. hakannut rautalapiolla päähän ja levittänyt sytytysnestettä päälle ja tuikannut tuleen! Koira jäi henkiin ja oli jopa oikeudessa "todistamassa", kun tämä *eläinystävä isäntänsä* tuomittiin 9 vuodeksi vankeuteen!! Oikein!!!

    Koira oli BitBull terrieri, en oo varma kirjoitinko tuon oikein..

    Lahdessa 2004 vappuna, paikallispoliisi lahtasi kaverin Kaukasianpaimenkoiran kotipihaan ja (juoksunaruun), ampuen sitä 2 kertaa susihauleilla ja 3 kertaa Clok- virka-aseella. Koira menehtyi "sydämen vajaatoimintaan". Näin Lahressa. Poliisi ei saanu edes sakkoja?

    VastaaPoista
  20. Tänän "keskustelun" tasosta ei ota selvää Erkkikään!

    VastaaPoista
  21. Erkki sentään yrittää pitkästä aikaa pitää keskustelun tasoa korkealla.

    On vissiin päässyt taas vapaalle jalalle.

    VastaaPoista
  22. Jenkkiläinen oppitunti:
    http://www.youtube.com/watch?v=i8z7NC5sgik
    Ja toinen:
    http://www.youtube.com/watch?v=08fZQWjDVKE&feature=related

    VastaaPoista
  23. Teemahan oli "prosessioikeutta aikuisille ja edistyneille". Erkki ainakin yritti pitää edistystä ja keskustelua yllä!

    VastaaPoista
  24. Ad Erkki
    Äidillä oli kaukaasianpaimenkoira.
    Pirpana.
    Varsin uskottava eläin.

    VastaaPoista
  25. Ad Petja Jäppinen, tuo koira vietiin EELA:n tutkittavaksi, ennen kuin poliisi ennätti sitä "tuhkaamaan". Haettiin se Myrskylästä pieneläin tuhkaamosta pois ja matka jatkui Helsinkiin. Sieltä saimme parinviikon päästä EELA:n kuolinsyyraportin ja se oli karua luettavaa: 2 kertaa ammuttu susihauleilla, 3 9mm virka-aseella ja lopuksi vielä 2 "pääalueen ulkoista traumaa, eli koiraa oli ilmeisesti lyöty sorkkaraudalla tms. ja annettu se lopullinen..

    Eniten itseäni nyrppi se, että kunnaneläinlääkäri oli käynyt naapurien perättömän ilmoituksen pohjalta paikalla ja todennut (hyväkuntoisen koiran) lopetettavaksi ja siten antanut "poliiseille vapaat kädet"? Hänenhän olisi lääkärinä pitänyt huolehtia koiran lopettamisesta!

    Muutaman kerran olen leikilläni heittänytkin, että Lahden poliisin varustukseen pitäisi kuulua kertasinko, niin ei tartti harjotella käsiaseilla jos ammattitaito ei riitä lopettamaan lemmikkieläintä kertalaukauksella. No, joo.. Vahinko on käynyt ja sille ei enään mitään voi, mutta se hapettaa etteivät eläinlääkäri, saati poliisi saaneet asiasta edes sakkoa, vaikka sitä puitiin hovioikeuteen asti tapaus "Ripsa". Löytyy mm. blogistani "epäkelpo poliisi".

    Kaukaasialainen on kuulemma jopa pystynyt sutta vastaan, joten se on varsin vaikuttava koira!

    VastaaPoista