Sivun näyttöjä yhteensä

21. heinäkuuta 2010

Tie Ikeaan


Kuvasta käy ilmi, että otsikossa voi olla lyöntivirhe. Olin jo aloittanut sangen mielenkiintoisen kirjan Ikean erinäisistä tihutöistä ja sen omistajan Ivar Kampradin luonnevioista. Aivan yllättäen silmääni sattui Veikko Litzenin ”Tie Nikeaan”.

Aion kirjoittaa molemmista, Litzenin kirjasta enemmän. Oikeastaan aloitin jo, pohtiessani keskustelemista idiootien kanssa. Yhtymäkohta on tämä: ”Tie Nikeaan” on paljon muun ohella kirja, joka jokaisen ateistin tulisi tuntea. Se on aivan täynnä asiaa, joka vaikuttaa kenen tahansa käsityksiin kristinuskosta ja sen kehityksestä. Nimi viittaa keisari Konstantinokseen, jota jostain syystä sanotaan Pyhäksi, ja Nikean kirkolliskokoukseen vuonna 312.

Kysymyksessä on oikeastaan kertomus tunnetun historian merkillisimmästä organisaatiosta, joka on katolinen kirkko. Kiinalaiset viittaavat mielellään keisareihinsa, mutta Kiinan hallitsijaketjussa oli useita täydellisiä katkoksia. Katolinen kirkko selvitti jopa dynastisen ongelman, sen joka yleensä kaataa kuningaskunnat ja dikatuurit – eräässä kirkolliskokouksessa keksittiin vaatia papeilta siveyttä eli selibaattia. Kirkkoa ei tietenkään kiinnostanut pätkääkän, mitä papisto puuhasi taloudenhoitajattarien ja vastaavien kanssa. Sitä enemmän sitä kiinnosti hoitaa asia siten, että papilla – edes paavilla – ei voinut olla laillista perillistä, bastardeja vain. Jolloin nopeasti valtavan suureksi paisunut rahoitus- , vaihto- ja käyttöomaisuus säilyi kirkon hallussa ja kuppikuntien ulottumattomissa.

Tunnen siis Veikon, olen hänen oppilaansa ja kun väittelin, hän oli toinen opponentti. Toinen oli juristi, Aarnio.

Kirjan aiheista luulen keskustelleeni hänen kanssaan ensimmäisen kerran Turun Uittamolla 1970-luvun lopussa. Hän oli Suomen ensimmäinen ja ainoa kulttuurihistorian professori, väitellyt Ruusujen sodasta. Myöhemmin hän oli Villa Lantessa johtajana ja sitten Kansallisarkiston nokkamiehenä.

Kirja aiheutti joukon kysymyksiä: miten tämä kirja, jonka monikaan ei uskonut koskaan valmistuvan, on nyt tässä, valmiina ja viimeiteltynä? Kuinka ankarastai rouva Aulikki on pakottanut? Kai tämä käännetään englanniksi ja ilmestyy koko maailman riemuksi?

Viimeksi sanottu ei ole vitsi. Kirja on paras tutkimus Roomasta ja kristinuskosta, mitä minä olen nähnyt, enkä ole edes kuullut etevämmästä.

Teos on kriittinen. Sekä Rooman historian että kristinuskon omat kertomukset alistetaan ankaralle lähdekritiikille, ja kirjoittaja esittää jatkuvasti pelottomasti huomautuksia siitä, miten tämä tai tuo kristinuskon termi, merkki tai perinne tunnetaan jo ajalta ennen kristinuskoa, tai miksi ja millä tavoin suuret klassikot, kuten Plinius, ovat harrastaneet poliittista tarkoituksenmukaisuutta kuvatessaan isänmaansa vaiheita.

Henkistynyt lukija ottakoon kuitenkin huomioon, että tämä kirja ei ole kevyttä kesälukemista, vaan uskomattomasta sujuvuudestaan huolimatta vaativaa asiaa. Jotta siitä saisi irti pintaa enemmän, täytyisi oikeastaan olla tuollaiset historian lehtorin tiedot kreikkalais-roomalais-kristillis-juutalaisesta antiikista ja tietysti sujuva latinan ja riittävä kreikan taito. Koska hallitsijalla (kyrios) on vallantäyteys (pleroma), ”kuningas” on riittämätön käännös.

Hyvä paimen esitetään myös kuvana – Merkurius kantamassa karitsaksi kuvattua sielua tuonpuoleiseen.

Kyrie eleison!

Kristittyjen vainot on eräin poikkeuksin perätön tarina. Jos rooman keisarit olisivat ottaneet vainotakseen toisuskoisia, siinä olisi riittänyt työtä, koska tuohon aikaan muutkin mysteeriuskot, kuten mazdaismi ja Kybelen kultti sekä ajoittain kielletyt versiot Bacchuksen menoista olivat hyvin suosittuja.

Juutalaisten vainoaminen ja temppelin hävitys liittyi keskeisesti kapinaliikkeisiin, joista tulee murheellisesti mieleen, ettei Lähi-Idän auringon alla ehkä ole kovin paljon uutta – varsinkaan ellei uskonnollisia ja poliittisia opinkappaleita ota kirjaimellisesti todesta.

22 kommenttia:

  1. Kiitos.
    Saanen taas kättä pidempää.
    Viimeksi eilen nakitin erästä pappia.
    Kun otin puheen mithralaisuuden, se katseli niin kuin olisin keksinyt sen juuri.

    VastaaPoista
  2. Sitä enemmän sitä kiinnosti hoitaa asia siten, että papilla – edes paavilla – ei voinut olla laillista perillistä, bastardeja vain. Jolloin nopeasti valtavan suureksi paisunut rahoitus- , vaihto- ja käyttöomaisuus säilyi kirkon hallussa ja kuppikuntien ulottumattomissa.

    Oppia ikä kaikki. Tuollainen perustelu ei ole aiemmin sattunut silmään.

    Kuten tunnettua, Suomessa pappissukujen rooli taloudellisen aktiviteetin luojina sai 1800-luvulla niin näkyvän osan, että vaikutukset tuntuvat vielä tänäkin päivänä, kuten historiaa harrastava Jaakko Hynynen kirjoittaa Matti Klingen kirjaa "Iisalmen ruhtinaskunta" arvioidessaan.

    Sivumennen sanoen Peltosalmen tilan isäntä Johannes Lagus nai naapurikylän rautaruukin isännöitsijän tyttären, nimeltään Sonja Brax. Sillä ei taas ole välttämättä yhteyttä siihen että muuan tämänpäivän Brax kokee velvollisuudekseen pyrkiä eduskuntaan Uudeltamaalta varmistaakseen Lohjan radan linjauksia joihin hänen mukaansa tarvitaan yhteistä rahaa useita satoja miljoonia.

    VastaaPoista
  3. Mitähän on kirkon vaihto-omaisuus?
    'pedantti'

    VastaaPoista
  4. Ad Jukka,

    jos ollaan ihan tarkkoja, selibaattivaatimus oli vielä ovelampi kuin äsken kuvasit. Seurakuntapapisto pidettiin kaiken lisäksi kurissa ja Herran nuhteessa sen avulla. Kirkko ei nimittäin käytännössä pannut pahakseen sitä, että tavallisen maalaispapin virka periytyi isältä pojalle. Kun seurakuntapapisto oppi yleensä ammattinsa kuoripoikana toimimalla, oli papin pojan helppo oppia isänsä ammatti. (Vain ylempi papisto kävi katedraalikouluja.) Pappeuden periminen oli kuitenkin laillisesti mahdotonta, sillä äpärälapset eivät voineet saada pappisvihkimystä.

    Ongelmaan löytyi käytännön ratkaisu: paavilliset indulgenssit eli erivapaudet. Paavin kuuria käsitteli vuosittain satoja tapauksia, joissa äpäräpojat hakivat erivapautta saada pappisvihkimys. Useimmissa tapauksissa erivapaus myönnettiin. Tämä oli oiva konsti taata seurakuntapapiston nöyryys piispaa kohtaan. Jos alainen ei totellut, ei pojan indulgenssianomus voinut menestyä Roomassa.

    VastaaPoista
  5. Petja Jäppisen esittämä tulee usein esille myös muutoin kun laaja (yleis)sivistys kohtaa kapean (ammatti)osaamisen. Minuakin närkästyttää, että luonnontieteiden broilerdoktorit eivät yleensä ole edes kuulleet tieteentekemisen perusteista (jopa induktio/deduktio-dikotomia on vieras) - voikin todeta, että useinhan otaniemeläiset tai viikkiläiset sivuuttavat sivistävät osuudet prujujen avulla kuin autokoulun teoriaosan. Mitäpä tohtori teorioilla...

    Toisaalta pappi voisi kysyä, tarvitseeko LVI-inssinkään tuntea taikavarvulla veden etsiminen, vaikka nykysikaisissa menetelmissä käytettävät antennit varvuilta vähän näyttäisivätkin. Tuo on niin hassu kysymys, vaikka vastaavia oikeasti esiintyy, että antaa olla.

    VastaaPoista
  6. Voi vain ihailla kuinka idän kirkko yhdisti paavalilaisen seurakunnan paimenajattelun elämän realiteetteihin naima-asioissa. Pappi voi olla naimisissa muttei enää mennä naimisiin, piispa on naimaton tai leski. Kemppisen tekstissä lännestä esittämä on käsittääkseni täysin main stream -tulkinta ja sitä paitsi kai tottakin ihan dokumentoidusti. Vertaus Iisalmen ruhtinaskuntaan on ontuva, asiahan ja sen koko ovat aivan erilaisia, mutta imponoiva. Toiseen suuntaan rampautuen vertaisin selibaattikilvoittelua Pojan esimerkkiin: mehän uskomme hänet tosijumaöuuden lisäksi tosi ihmiseksi mm. jotta hän olisi veljemme. Pappi irrallaan parisuhdeseksistä on seurakunnassa enemmän vieras tarkkailija kuin vertainen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Jukka, olen niitä etuoikeutettuja, jotka ovat saaneet nauttia Veikon luennomista Turussa. Ne olivat todellista älyn ilotulistusta ja tuossa kirjassa on huomatttaviakin aineksia esim. hänen luennostan Antiikin kulttuurihistoriasta! Mien hienoja muistoja se minussa herättääkään.

    Kun muistan, mitä Veikko totesi kielitaidosta, että jokaisen sivistyneen akateemisen pitää ainakin kohtalaisesti hallita läntisen Euroopan kielet ja laina sekä kreikka! Siinä perusvaatimus, ja siksi tuo Veikon teos pitäisi saada myös ranskaksi. Katsotaan...

    VastaaPoista
  8. On oikeasti hienoa että Suomessa edelleen sentään saadaan julkaistuksi perushistorianteoksia. Parempi vielä, jos todella olet sitä mieltä että kirja pitäisi pikimmiten saada käännetyksi myös englanniksi. Kulttuurihistorian opinnot pitäisi saada kaikkien ihmisten ulottuville mitä pikimmin!

    Isäni oli historian lehtori ja olisi ehkä iloinnut teoksesta. Villa Läntessa isä pääsi vain kääntymään yhtenä kesänä. Mutta kaivoi sentään Pompeijia.

    Minä en tiedä, uskonnoton, kovin tarkasti minkään kirkkojen asioita. Mutta sen tiedän että isä ei pitänyt siitä että oppikoulun vanhemman lehtorin elämäntapaan on kuuluttava kirkkoon kuuluminen, vaikka ei katolisesta meillä olekaan kyse. Kyllä hän silti ne nuo paavien jutut osasi aika hyvin ja kertoi niistä.

    Katolisen kirkon omituisimmasta ajanjaksosta ehkä koskaan kertoo Lawrence Durrellin lyhyt opus nimeltä Pope Joan, eli paavi Johanna. Durrell tutki vapaana kirjailijana Välimeren kulttuuria muutenkin kuin Aleksandrian näkövinkkelistä.

    VastaaPoista
  9. Radan rakentamisesta.
    En kannata kuolemantuomiota, mutta se tahon ampumisesta, joka päätti Savon oikoradan olevan tärkeämpi kuin uusi rannikkorata Helsinki-Porvoo-Kotka-Pietari, ampumisesta pieni sakko olisi kohtuu tuomio.

    VastaaPoista
  10. Suosittelen myös Armas Salosen kirjoja Assyriasta ja Persiasta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Armas_Salonen

    VastaaPoista
  11. Jos joku ei jo puuttunut vuosilukuun, niin 325 on oikea.

    VastaaPoista
  12. Vainoja oli pitkään, vaikka ajoittain oli rauhallista.

    Lukekaa nyt muitakin.

    Kristittyjen vainoista BBC:n artikkeli vuodelta 2009.

    http://www.bbc.co.uk/history/ancient/romans/christianityromanempire_article_01.shtml

    VastaaPoista
  13. Ihmeellistä on, että mithralaisuudella koketeeraillaan ja jopa "pappia nakitetaan", mutta äidinkieltä ei osata kirjoittaa.

    VastaaPoista
  14. Komppaan Oscaria. Litzenin luennot olivat todella opintojen kohokohta, Kemppisen hyvänä kakkosena :-)

    VastaaPoista
  15. Täällä kyseltiin kirkon vaihto-omaisuuden perään. Hieman hankala yksilöidä satoja ja tuhansia vuosia taaksepäin, mutta onko asiassa jotain käsitteellistä ongelmaa - katolinen kirkkohan on aikojen mittaan omistanut paitsi kuutiokilometrin myytäviä kynttilöitä ja sellaista, myös maatiloja, luostarien viinitarhoja, panimoita (piispastahan bisse) ym ym

    VastaaPoista
  16. Kirkon vaihto-omaisuus:
    Kiitos ystävällisestä selvityksestä.-- En omin neuvoin ole päässyt kuin ihmettelemään, että oliko myytäviä almuja ja niitä jotenkin varastossa.

    VastaaPoista
  17. Akateeminen ilman hattuatorstaina, 22 heinäkuuta, 2010

    Anonyymi kirjoitti:
    piispastahan bisse

    Tuo bissen mukatuleminen bischofweinista on niin hauska juttu. Oikeastaan ei saisi nauraa, mutta akateemisen kielentutkijan hatun alla ei taida kaikki toimia. Bisse on tullut sanasta pils(er) ja muuttunut samalla tavalla kuin Nils -> Nisse. Koska "pisse" olisi vähän alatyylinen, on otettu käyttöön b-kirjain. Bisse. Näin se vaan on, suomenruotsalaista alkuperää ja levinnyt suomen kieleen. Asia on niin päivänselvä, että apurahat pitäisi piispailijalta periä takaisin. Ilmeisesti apurahatutkija on kiinnittänyt huomiota vain tuohon bisse-sanan b-kirjaimeen ja etsinyt vähän liian kaukaisen selityksen. Eihän suomalaisessa kulttuurissa edes tiedetä mikä on piispanviini. Kun näitä b-tutkijoita on varmaan palstalla, niin kertokaapa mistä tulee sana "biisi"? Sanan alkuperä on riidaton. Se on englanninkielinen sana piece (of music). Mutta mistä tuo b-kirjain tulee? Bischofmusikista?

    Occam oli oikeassa. Päätän raporttini tähän.

    VastaaPoista
  18. Etymologia on vaarallinen laji. Usein occamilaisuus on vaarallista, esimerkiksi suosittu selitys kajas-vartaloisille luodoille on verbi kajastaa, vaikka taustalla etelässä lienee useimmin viron lokkia tarkoittava sana. Toisaalta pankin selittäminen sanalla penkki osuukin oikeaan, tosin bancco-muodon kautta...

    VastaaPoista
  19. Parahin anonyymi.
    Kirjoitan nyt oikein hitaasti, koska tiedän ettet lue kovin nopeasti.
    Minä luen nopeasti.
    Siitä huolimatta että minulla on lukihäiriö.
    Se tarkoittaa mm. sitä, että voin lukea 1700 sivua vuorokaudessa, mutta jos tekstissä on kirjoitusvirheitä, minä ne näe niitä, koska mieleni korjaa virheet ennen kuin ne tulevat tietoisuuteen.

    Vastaavasti kirjoittaessa.
    En näe virheitä omasta tekstistäni.
    Mutta kirjoitan, jos on tarvis, 70 sivua päivässä.
    Ne mitkä menevät printtimediaa tai asiakkaalle, menevät sitten oikoluvun kautta.

    Vaikeinta tässä on se, että se vaikeuttaa kielten oppimista.

    Vaikka en sitten, kun olen jättänyt koulun 15-vuotiaana, pääsekään opiskelemaan korkeakouluihin, niin onneksi kuitenkin kelpaan niihin opettamaan. Siitä maksetaankin paremmin kuin niissä opiskelusta.

    VastaaPoista
  20. Hei Jämppinen, sä olet käyttänyt jo tuon vitsin aikaisemmin. Keksi jotain uutta. Ja ihan vinkkinä: jos kehua retostelee narsistisesti lukevansa 1700 sivua vuorokaudessa, niin olisiko syytä hidastaa sen verran että ymmärtää mitä lukee?

    VastaaPoista
  21. Sellaisesta henkilöstä, joka ei hallitse kielioppisääntöjä, välittyy koko lailla tollo kuva. Vaikka teksti olisi miten ansiokasta, minä lopetan lukemisen, jos tekstissä vilahtaa esimerkiksi "jauhe liha" tai muu yhdyssanavirhe. Kuten erään skribentin kommenteissa usein.

    Onhan se viisas mies, kirjoittaa 70 sivua päivässä ja opettaa kansanopistossa. Mutta onko sillä mitään asiaa?

    VastaaPoista
  22. Jokainen meistä on evoluution huipputuote, vaikkeis sitä heti huomaa.

    VastaaPoista