Sivun näyttöjä yhteensä

16. heinäkuuta 2010

Outo ajatus


Termin ”anti-intellektualismi” voisi ottaa välillä vakavasti. Sen yksi piirre on intellektuellien pilkkaaminen, vaientaminen tai tappaminen (Maon Kiina ja Pol Pot). Vahiko että sana on noin hankala. Lyhennetään se kollegoitteni kiusaksi AI:ksi (artificial intelligence).

Suomessa tuon asenteen kaksi linnaketta ovat olleet urheilu ja kirkot. Voi olla, etä urheilu on edelleen vanhoissa asemissaan, liikuntatieteellisestä tutkimuksesta huolimatta. Vai olisiko doping ja sen edellyttämä läheinen, suorastaan intiimi kosketus edistyneeseen tutkimukseen muuttanut asian?

Tahko Pihkala oli tuon asenteen edistäjä, vaikka oli piispan veli. Olen ymmärtänyt, että nykyisin vain hyvällä muistettu Pekka Tiilikainen olisi ollut yhdessä Tahkon kanssa pudottamassa Martti Jukolaa urheilureportaasin ykköspaikalta. Tärkein syy oli Jukolan alkoholismi, joka meni käsistä sodan aikana tai jälkeen. Toinen tärkeä syy oli intellektualismi – Jukola oli kirjallisuudesta (J.H. Erkko) väitellyt tohtori ja osasi kieliä.

Uskonnollisissa yhteenliittymissä valtionkirkkokin tähdensi 1880-luvulle asti, että järki on peto. Tämä korostus jäi lestadiolaisuuteen ja körttiläisyyteen ja siirtyi monille ns. lahkoille. Rationaalinen raamatuntutkimus ei vieläkään saa koko kirkkokansan hyväksymistä, vaikka teologinen tiedekunta on ollut aivan toisilla linjoilla yli puoli vuosistaa.

Mielenkiintoisesti suomalaisen AI:n nyt näkyvä hahmo on kristillisten Päivi Räsänen, älykäs lääkäri, joka kuultavasti itse uskoo osan puheistaan. Näkyvin on tietenkin Timo Soini, joka on ehkä yhtä etevä kuin äärimmäisen teräväpäinen ja hyvin koulutettu Veikko Vennamo. Lienee syytä tunnustaa, että Vennamo asioi eräässä asianajotoimistossa, jolla oli suhteita Kekkosen vastustajiin Aleksanterinkadulla. Lakimiesseurassa hän oli hiukan samanlainen kuin Aarre Simonen - taisi sanoakin, ettei hän ole tarkoittanut väitteitään lakimiehille, vaan oppimattomalla kansalle. (Simonen ei tiettävästi uskonut minkäänlaiseen sosialismiin, vaan sen sijaan hyvään hallintoon ja hänelle henkilökohtiasesti tuottoisaan kiinteistöbisnekseen.)

Otsikon lupaama outo ajatus on tämä: olivatko 1970-luvun alun sensaatiolehdistö ja nuorison stalinismi pohjaltaan sama asia, anti-intellektualismin ilmentymiä?

Hymy-lehteä myytiin sen loiston päivinä lähes puoli miljoonaa kappaletta per numero. Omistaja Urpo Lahtinen ja suuruuden todellilnen luoja Jorma K. Virtanen eivät olleet ylioppilastutkintoa suorittaneet, kuten ei tietääkseni liioin samalla vuosikymmenellä Suomen Kuvalehden suureen levikkiin nostanut Mauno Saari.

AI-liikkeen suuria sankareita olivat Irwin Goodman, Matti Nykänen, Uuno Turhapuro ja useat muut. Asetelemaa ei pidä käsittää väärin. Musiikissa esimerlkiksi Juice ja Leevi and the Leavings olivat suuria intellektuelleja..

Stalinismi suhtautui vihamielisesti yliopistoon ja omaperäisesti tutkimukseen. Tietoa, kokeellisuutta ja todistamista tärkeämmäksi tuli tiedostaminen, tietoisuus, luokkatietoisuus. Pohtivaa ja etsivää asennetta tärkeämpää oli pyhien kirjoitusten toisteleminen. Satun muistamaan erinäisiä yhteiskunnallisia analyyseja, mutta armeliaisuussyistä en viitsi mainita nimiä. Taisto Sinisalon isäpuoli oli joutua 1941 jälleen kerran turvasäilöön opetettuaan Kotkassa, että Talvisota oli pääoman puolustustaistelu, jonka kaatuneita ei ole aihetta kunnioittaa.

Tämä asenne – ehkä hieman koukeroisemmin – oli käypää valuuttaa 1970-luvulla. Rauhanliike oli vaatinut oikeustieteen ylioppilas Erik Schüllerin suulla aseistakieltäytymisen oikeutta, ja oikeustieteen ylioppilas Matti Wuori esiintyi sotilaspassin polttamista koskevissa jutuissa asiamieenä. Ennen kuin Schüller kuoli tukehtumalla pihvinpalaan ravintolassa, hän oli ehtinyt muuttaa mieltään ja kehotta tiedostavia nuoria hankkimaan armeijassa koulutusta ja kokemusta aseiden käytössä, jotta ne voitaisiin kääntää herroja vastaan.

Sekä sensaatiolehdet että stalinistit olivat samaa mieltä siitä, että ”herrat” eivät ymmärrä kansaa eivätkä sen todellisia tarpeita. Stalinisteilla oli reseptikin, mutta niin epäselvästi kirjoitettu, ettei se kelvannut apteekkiin.

Huippuintellektuellien Eino S. Revon ja Johannes Virolaisen kautta päädyn uumoilemaan, että tuon AI-liikkeen moottori oli Kekkonen.

34 kommenttia:

  1. Tätä kyselin tuolla Ihmiskunnan puolella:"Pilaavatko kristillisdemokraatit hullujen maineen?"

    VastaaPoista
  2. Aarre Simosesta
    Eräs puolituttu toimittaja teki Aarre Simosesta "elämänkerran". Nimi ei nyt heti tule mieleen.
    Kaveri oli hyvännäköinen ja seksuaalisesti aktiivinen. Hän hankki HYKS:istä kopion Simosen sairaskertomuksesta panemalla hoitsua, jolla oli pääsy arkistoihin.
    Tämä tapahtui parikymmentä vuotta sitten.
    Kirjan nimeä en muista eikä pikainen googlailukaan tuottanut tulosta.

    VastaaPoista
  3. Ns. kevyemmän musiikin puolella myös Gösta Sundqvist oli melko fiksu.

    VastaaPoista
  4. Kekkosta pysyvämmin AI-liikkeen pysyvä alku ja ikuinen olemus ilmenee Kerimäen kirkkoherrassa. Hänen sanotaan ensimäisenä maininneen ääneen Ahtisaaren nimen mahdollisena presidenttiehdokkaana. Hänen avaustaan odotetaan myös parhaillaan menossa olevalla sdp:n etsintäturneella.

    VastaaPoista
  5. Ihan hyvin on Kemppinen iltapuhteinaan rakennellut Leonardo da Vincin puisen helikopterin kopion, mutta isompi sen sietää olla jos meinaa leijana Helsingin kattojen yllä sillä liihotella.

    t. Maajussi

    VastaaPoista
  6. Vaikeaa terminologiaa:
    Eikos ne 60-70 luvun taistolais- yms joukot olleet
    pääosin intelligenzian johtamia? Ainakin heidän omasta mielestään intellikenttejä löytyi vain heidän joukostaan tuolloin. Koko muu sakki oli vanhoja pieruja.

    VastaaPoista
  7. Kilpailutilanne:
    Kekkonen, Pol-pot, Mao, Stalin, Hitler, Churchill jne; kaikki hiljensivat mielipiteenmuodostajia, jotka rohkenivat olla tukematta sanottuja mahtimiehia. Eikös Paavo Lipposessakin ollut vähän tätä särmää, vaikka kehuikin Kemppistä!

    Pitääkö sanoa, että Tarja Halonen on suvaitsevaisempi ja antaa kaikkien kukkien kukkia. Toki hän rakentelee ja vahvistaa omia kantojaan, mutta ei kay aivan 'verisesti' vastapuolten kimppuun? Näinkö?
    Muuttuuko maailma sittenkin hissun kissun?

    VastaaPoista
  8. Varmin tapa välttää leimautuminen anti-intellektuelliksi on toimia itse kumileimasimena.

    VastaaPoista
  9. Pekingin olympialaisiin Suomesta lähetettiin ryhmä purjehtijoita. Kumma kyllä,tähän parhaaseen joukkoon ei kaksinkertaista MM-mestaria Sari Multalaa kelpuutettu. Paras purjehtijamme?
    Sarilta jäi Olympia-mitalli saamatta,ja samoin "herroiltakin".
    Ilmeisesti hän onkin paras purjehtijamme,ja tämän vuoden MM-mestari jälleen!
    Missä vika?

    VastaaPoista
  10. "Satun muistamaan erinäisiä yhteiskunnallisia analyyseja, mutta armeliaisuussyistä en viitsi mainita nimiä."
    Kemppinen on lukemattomissa menneeseen liittyvissä erinomisissa jutuissaan (esim ko) kertonut usein varsin mielenkiintoisia detaljeja asioiden, tapahtumien ja henkilöiden taustaksi. Mikä nyt tökkii? Onko ehkä epävarmuus omasta sijoittumisesta noiden AI henkilöiden suhteen arka asia, vai mistä moinen armeliaisuus? Jeesus-Kemppinen; kaikki on annettu anteeksi? Tapahtumathan ovat jo historiaa, joskin monille täydestä syystä vähintäänkin kiusallisia. Erityisesti, jos ei katso olevansa AI.

    VastaaPoista
  11. Muistaakseni se oli vuoden 1970 eduskuntavaaleja edeltäneessä suuressa vaalikeskustelussa TV:ssä, kun Aarre Simonen käytti ensimmäisen puheenvuoron ja suorastaan röyhkeästi sanoi, että mitä varten tämmöinen mitätön pienpuolue kuin Suomen Maaseudun Puolue on saanut myös kutsun vaaliväittelyyn.

    Eino Poutiaisen silmissä välähti ja hän antoi täyslaidallisen Simoselle takaisin.Vaaleissa SMP sai järkyttävän suuruisen vaalivoiton ja 18 kansanedustajaa.

    Aarre Simosen TPSL ei saanut yhtään kansanedustajaa läpi vaaleissa.

    VastaaPoista
  12. Tyhmempikin huomaa ihmetellä, milloin tässä AI:ksi nimetyissä jutuissa on kyse älyn ja sen kulttuurin vastustamisesta, milloin tyhmyyden puolustuksesta. Mitä Soinin päässä liikkuu, en tiedä, mutta ulosantinsa vetoaa havaintojeni mukaan yksinkertaisuudellaan suoraan suoneen myötämielisyyttä herättäen, ilman että kuulija ajattelisi vain vastustaakseen kannattavansa.

    Ahtisaari on erityinen tapaus. Hänen monet ansionsa on saatu selitettyä AI-kehykseen ns. lehmävertauksella: jos vetisestä ruohosta saa maitoa tylsästi märehtimällä, miksi ei katkerista riidoistakin tulisi samalla keinoin hunajaista rauhaa. Ehkä, mutten usko. Älykäs mies hän on, joskin kovasti ratsasti capramaisesti ulkopuolisuudellaan mm virastovierailuillaan, joista minulla on ensikädenkin kokemusta.

    VastaaPoista
  13. Urheilu on pahasta!?
    Hannu Lauerma tukee jotenkin takavasemmalta Jukan esittämää käsitystä teoksessaan 'Pahuuden Anatomia'; seuraavasti:
    Suomalaisia todellisia ammattirikollisia selkeimmin yhdistävä, jopa täysin läpinäkyvä piirre on tutkijan mukaan urheiluharrastus nuoruudessa.

    VastaaPoista
  14. Sapeli-Simosesta elämänkerran tekeivät Hannu Rajala ja Pentti Peltoniemi. Kumpikohan oli tietoja panemalla hankkiva toimittaja? Ei siitä vielä pariakymmentä vuotta ole? Kirja löytyy toimittajien nimillä ja tietysti nimellä Sapeli-Simonen.

    VastaaPoista
  15. Hassu kuva, tuli Gilbert & Sullivan mieleen.

    Kirjoitus vasemmistolaisuudesta tuli jännästi samana päivänä, kun luen Francis Wheenin Marx-elämäkertaa.

    Jos lapsi kokee jotain ahdistavaa tai järkyttävää, hän sulkee sen pois mielestään pystyäkseen toimimaan. Voimakas tunne voisi silloin syrjäyttää ajattelun ja analyysin.

    Silloin voisi käydä niin, että tunne ottaa järjen paikan lyhytnäköisenä suojamekanismina. Ajattelua lapsen kuitenkin on käytettävä toimintansa apuvälineenä. Voisiko silloin käydä niin, että jos tunne on järjen paikalla, niin analyysi korvautuisi intuitiolla? Intuitio olisi nopea tapa ajatella holistisesti (ja siten tunteen tavoin) turvautumatta kuitenkaan analyysiin, joka siis tuottaisi tuskallisia lopputuloksia omasta tilanteesta.

    Tällöin tunne-elämä köyhtyisi, mikä ahdistuneen lapsen kannalta olisi hyvä asia. Ahdistavat tunteet eivät saisi vastakaikua kun tunne-elämää ei käytettäisi tuntemiseen vaan ajatteluun intuition avulla.

    1960- ja 1970 -lukujen nuorisolla saattoi olla lapsuudessaan sama epämiellyttävä kollektiivinen kokemus: sodasta palaavien isien tunne-elämä alkoholismeineen, ahdistuksineen ja muine mielenterveysongelmineen.

    Mitä jos kokonainen sukupolvi suojasi päätään korvaamalla analyysin intuitiolla? Jos isien pään selvittely olikin joillekin lapsille liikaa? Toinen ahdistava tekijä on varmaankin ollut nopea rakennemuutos.

    Edellä mainittua ajatusta olen yrittänyt miettiä, kun ammatissani tulee pohtineeksi rikoksiin syyllistyvän ihmisen sielunelämää. En ole psykologi ja edellä esitetty on hyvin karkea versio ihmissielun toiminnasta.

    Tunnustaudun siis kyökkipsykologiksi. Olemme vaarallinen laji.

    Väittäisin kuitenkin, että tunteen ja järjen välinen siirtymä siten, että järki jää työttömäksi eikä tuntea tarvitse, voisi selittää monta asiaa tässä maailmassa.

    Vasemmistolaisuudessa on monta intuitiivistä elementtiä, jotka analyysi pilaisi. Miksi siis pilata hyvää unelmaa liikoja pohtimalla? Yrjö Kallinen puhui "onnesta töyrään takana". Onni on siis aina jossain edellä tavoittamattomissa. Vasemmistolaisuuden kantava ajatus on vallankumous lähitulevaisuudessa. Intuitiivisesti vallankumous lienee heillä ollut ajatus siitä, että heitetään kaikki huono pois ja vain hyvää eli paratiisi jää jäljelle.

    Hymy-lehtikään ei ajattelemalla parane. Päin vastoin aivot narikkaan ja sensaatio (tunne) kehiin!

    VastaaPoista
  16. Pentti Peltoniemi teki Sapelista elämäkerran. Esittääkö Anonyymi nimimerkkinsä takaa juorun vai faktan? Olen ollut tekemisissä sekä Peltoniemen että Simosen kanssa. Käsitykseni Simosen kannasta sosialismiin on sama kuin Kemppisen. "Kremlin kellona" hän toimi ulkopoliittisista syistä ja pragmatistina otti vastaan siltä suunnalta tulleen puoluetoimintaan tarkoitetun talousavun. Ei siinä aatteellisuudesta ollut kysymys. NKP oli luvannut tukea TPSL:ää "loppuun asti". Vastauksessaan aateperintönsä suuntaa koskevaan kysymykseen eräässä lehtihaastattelussa Simonen sanoi sen tulevan sosiaalidemokratiasta. Kun häneltä samassa yhteydessä kysyttiin hänen kantaansa siirtymisestä sosialismiin, hän vastasi, että se vaatisi verta asvaltille.

    VastaaPoista
  17. Vaikka ei nyt tähän teemaan kuulu, niin ajattelin että tähän voisi linkittää yhden tavan lähestyä tekijänoikeusloukkausta.

    VastaaPoista
  18. "Ns. kevyemmän musiikin puolella myös Gösta Sundqvist oli melko fiksu. "

    Kyllähän K. hänet jo mainitsi Leevinä (tai bändin jäsenenä, kuka tietää). Göstan mahdolliseen älykköyteen voi tutustua Elävässä arkistossa: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=99&t=634

    Kyllä miehessä oli populistin vikaa mutta ei kuitenkaan siinä määrin kuin Juicessa, jonka yhteiskuntakäsitys oli kolumnien perusteella kovasti vennamolainen paitsi selvästi oikeammalla. Olisiko ollut ikään kuin vaistonvarainen libertaristi?

    Populääri ja intellektuelli ovat toisensa pois sulkevia siinä mielessä, että älyköksi rupeava rokkari on vitsi, päinvastaisen naurettavuudesta puhumattakaan, joten ei siitä sen enempää.

    Sen sijaan kyseenalaistan huvikseni intellektuellien olemassaolon ja varsinkin tarpeellisuuden. Intellektuelli on lähinnä modernin ilmiö ja silloinkin enempi totalitaarisissa kuin demokraattisissa yhteiskunnissa. Neukkula oli intellektuellien luvattu maa.

    Nykyisessä postmodernissa kulttuurissa perinteinen intellektuelli katoaa kuin ruohonkorsi kedon kukkaloistoon. Tai jotain.

    VastaaPoista
  19. Kaipa kyseessä on tiedon konstruktio ilman osaavaa ohjaajaa.

    EUnismissä pohtivaa ja etsivää asennetta tärkeämpää on pyhien direktiivien toisteleminen.

    Joskus toukokuussa 2004 lupauduin kirjoittamaan iltapäivälehteen keskiaukeamallisen jutun Sonerasta, jota räävittiin 4 päivän ajan lehdistössä.
    Ohje oli: (i)Keskivertolukija on noin 40 -vuotias kouluttamaton mies. Juttu on kirjoitettava uusiksi, eikä mitään ammatillisia termejä saa käyttää, vaan juttu on avattava yksinkertaiseen muotoon. On korostettava yksinkertaisia asioita värittäen... Sillä ei ole väliä jos teksti ei tarkalleen täsmää ammattilaisen silmiin...(/i)

    Ihan sama juttu YLE:n puolella.

    Nykyisin stalinismi on vaihtanut rooliaan eri kansalaisliikkeisiin, joiden tarkoituksena on lähinnä vääristellä maailman tapahtumia, muuttaen ne yksinkertaisiksi totuuksiksi, saadakseen etua johtaville toimijoilleen.
    Näitä valheen pohjalta toimivia järjestöjä ovat mm. Vihreät, Greenpeace, EFFI, Amnesty, eläinsuojelu, SETA, SDP, Animalia, PETA, WWF, ilmastohörhöt.
    Ja ketkäs näitä porukoita johtavat? No ne ns. intellektualismin harjoittajat ja muut mustan magian harrastajat.

    VastaaPoista
  20. Varjoon, suojaan!
    Näillä keleillä pyylevien kyllä kannattaakin hipsiä varjon alle.

    VastaaPoista
  21. Ad Omnia - kun ajattelen, että elävien ja hiljan kuolleiden yksityiset möläykset ja törttöililyt saisi armeliaasti unohtaa. Se on eri asia, jos he itse väittävät mustaa valkoiseksi. Eräs sukulaismies muisteli, että näihin ja yritin esimerkillä osoittaa, miten mainio tapa on nauttia suuri määrä pöytäviinaa aamulahvin sijasta. Tätä oli puhuttu vuonna 1978. Kuulosti humalaisen höpinöitä jalo päässyt täysin unohtumaan.

    VastaaPoista
  22. AI:n näkyvin edustaja on Helsingin Sanomat. Se on tietysti toinen juttu, Kekkosella oli kasvot Hesarilla ei. Sillä on kuitenkin omat sankarinsa.

    Lainaanpa vaihteeksi G.K. Chestertonia

    It is true that a man (a silly man) might make change itself his object or ideal. But as an ideal, change itself becomes unchangeable. If the change-worshipper wishes to estimate his own progress, he must be sternly loyal to the ideal of change; he must not begin to flirt gaily with the ideal of monotony. Progress itself cannot progress. It is worth remark, in passing, that when Tennyson, in a wild and rather weak manner, welcomed the idea of infinite alteration in society, he instinctively took a metaphor which suggests an imprisoned tedium. He wrote - Let the world spin for ever down the ringing grooves of change - . He thought of change itself as an unchangeable groove; and so it is. Change is about the narrowest and hardest groove that a man can get into.
    The main point here, however, is that this idea of a fundamental alteration in the standard is one of the things that make thought about the past or future simply impossible. The theory of a complete change of standards in human history does not merely deprive us of the pleasure of honouring our fathers; it deprives us even of the more modern and aristocratic pleasure of despising them.

    Taistolaisten johtohahmoja on tietysti helppo arvostella - ja aiheesta. Taistolaisille sitoutuminen merkitsi kuitenkin pääasiassa sitä, että voitiin sanoa melkein mistä tahansa mitä tahansa, ilman että joutui asiasta vastuuseen. (Samaahan se "sitoutumattomuus" merkitsee Helsingin Sanomille).

    Mutta jos rauhanliikkeestä (onhan silläkin oma historiansa) halutaan puhua - ja sitä arvostella - niin mieluummin puhuisin Leo Tolstoista, kuin Erik Schülleristä - vaikka sitten olisinkin erimieltä Tolstoin kanssa.

    "Pettäen ihmisiä kaikki valtiot sanovat: kaikki te minun hallitsemani olette vaarassa joutua toisten kansojen valloituksen kohteeksi, mutta minä valvon hyvinvointianne ja turvallisuuttanne ja siksi vaadin, että te annatte minulle joka vuosi miljoonia ruplia, työnne hedelmät, jotka minä käytän kivääreihin, tykkeihin, ruutiin, laivoihin… teidän puolustamiseenne: lisäksi vaadin teitä menemään järjestämiini organisaatioihin, jossa teistä tehdään valtavan koneiston – minun johtaman armeijan – järjettömiä osasia. Tuossa armeijassa ollessanne te lakkaatte olemasta ihmisiä ja olette vailla omaa tahtoa ja teette kaiken, mitä minä tahdon. Ja ennen muuta haluan hallita: hallitsemisessa käyttämäni keino on murha, ja siksi opetan tappamaan."

    (Omatunnon kujajuoksu)

    VastaaPoista
  23. Voisiko Kemppainen tehdä intelligentsialle ominaisen tempun ja tarkistaa käsitystensä todenperäisyys? Siis: kenen piispan veli Tahko Pihkala on?

    VastaaPoista
  24. Miksi luokitella ja lajitella näin julmasti? Harvoinpa täällä, herra nähköön, valmiita ollaan.
    Rohkenen kysyä, kun tuo aloituskuva näyttää, että pipo ei liiemmin kiristä, että ehtiikö se professori koko kesänä pistäytyä Kauhavalla tai siellä päin tai lukea runoja?
    Semmoisesta sikiävää tässä kesäkuumalla on kovin odoteltu.

    VastaaPoista
  25. Intellektuellina on varmaan mukava olla, jos on varakas, omillaan toimeentuleva ulkopuolinen tarkkailija. Mutta jos on varakas ja muuten tekemistä, miksipä peijooni sentään alkaisi intellektuelliksi.

    VastaaPoista
  26. Täällä mainittu elämänkerta Sapelista on vuodelta 1981 eli 30 (!) vuoden takaa. Näkyy monella muisti pettävän.

    Kun Sapeli oli ensimmäisellä vierailullaan ministerinä Moskovassa kysyivät isännät, onko gaspadin Simonen ennen käynyt Neuvostoliitossa. Tähän Sapeli: Vain ase kädessä.

    Tämäkin kuittautui siihen aikaan happamella naurulla.

    VastaaPoista
  27. Ad Anonyymi - käsitysen tarkistamisesta; ei liene tarkistamista. Lauri "Tahko" Pihkalan (1888-1981) vanhin veli Jaakko Gummerus (1870-1833) oli Tampereen piispa.

    Pihkalan suvusta löytyy hieman etäämpää piispoja enemmänkin, mm. lakonmurtaja Martti Pihkalan (veli) sukuhaaraa oleva Juha Pihkala.

    VastaaPoista
  28. Ad Omnia: - rauhanliikkeessä olisi paljon miettimistä - Tolstoin yhteydessä puhuisin rauhan filosofiasta. Suomalaisen vanhemman rauhanliikkeen suuri nimi oli Felix Iversen, matematiikan prif3essori ja yli 40 vuotta ylioppilastutkintolautakunnan jäsen, melkein koko ajan sihteeri. Hän sai Stalinin rauhanpalkinnon 1950-luvulla, mutta oli ollut "ehdoton rauhanystävä" vuodesta 1916.

    VastaaPoista
  29. Silmääni pisti väkisinkin, että ei näy blogistin ranteessa hänen taannoin esittelemäänsä hienoa Omegaa.

    VastaaPoista
  30. Ad Anonyymi: - iso Omega on aivan liian kallis käytettäväksi. Tarkemmin ajatellen olen ehkä muuttanut mielipidettä. Se kello on erään jo mailleen menneen ajan mestarinäyte. Sellaista ei tarvitse omistaa. Tiedän tapaksen, kun naishenkilö peri äidiltään todella kalliin timanttisormuksen. Sitä ei tohtinut käyttää. Pelkkä ajatus hintaluokan (luullakseni) 10 000 € sormuksesta unohtuneena jonnekin käsien pesun yhteydessä kauhistuttaa.

    VastaaPoista
  31. Suomalaiset stalinistit vähättelivät yliopistoa? Ei kai? Hehän pikemminkin tietoisesti pyrkivät etenemään sitä reittiä. Tampereen yliopiston viestinnän laitos kenties räikeimpänä esimerkkinä tästä agitointitoiminnasta.

    VastaaPoista
  32. Itselläni oli "halpa" litteä Omega Constellation käyttäkellona muutamia vuosia ja nyt taas uudelleen hyvinpalvelleen Swatchin hajottua.
    Ongelmaksi muodostui Omegan metalliranneke, jonka tapit kuluivat. Uusi ranneke olisi maksanut maltaita mutta kun ranneke lähetettiin Omegan tehtaalle peruskorjattavaksi, kustannukset puolittuivat.

    VastaaPoista
  33. Minulla oli tuttu, joka käytti päivittäin melko näyttävää sormusta, jossa keskellä yksi isokivi, sen kahta puolen pari pienempää ja niitten väleissä vielä pienempi.
    Kerran sitten näytti minulle, kun yksi sivukiveä pitävä kynsi oli kulunut.
    Sanoin sitten hänelle, että kannattaisi viedä hyvälle sepälle, sillä koru oli vanha ja kiven hinta olisi kuitenkin päälle 4000€.
    Siinä vaiheessa tämä rouva nosti kulmakarvojaan..."4000€!"
    Silloin selvisi että huolettomuus oli peräisin tietämättömyydestä.
    Hän oli olettanut että tuo mummonperintösormus olisi suunnilleen rihkamaa.
    Käynti sitten varsinaisen asiantuntijan luona vahvisti minun lausuntoni, sormuksen arvo noin 22 000- 28 000€, pelkästään keskuskivi noin puolet siitä.

    VastaaPoista
  34. Mikä tahansa elämänkatsomuksellinen yksisilmäisyys on käytännössä anti-intellektualismia. Vaikka esim. talouselämän puolella on muutama intellektuelli, suurimmalle osalle ei mahdu päähän yhtään omaa ajatusta eikä tulisi mieleenkään kyseenalaistaa edes yksinkertaistetun markkinatalousteorian sopivuuttaa kaikkeen elämään ja yhteiskuntaan.
    Sitä ne elämää suuremmat uskonkappaleet teettävät.

    VastaaPoista