Sivun näyttöjä yhteensä

14. heinäkuuta 2010

Nokia, iPod ja iPhone


Puhelin olisi hyvä, jos sillä voisi helposti soittaa. Luovuin Communicatoreista, joita olen käyttänyt yli kymmenen vuotta. Nokian uusimmat versiot eivät lainkaan vakuuttaneet. Tämänhetkinen E75 on jollain viheliäisellä tavalla keskentekoinen ja lisäksi hankala.

Ainakin pakettidatayhteys ja puhelut kilpailevat elintilasta. Puhelut katkeilevat omia aikojaan. Verkko- ja karttapalvelut ovat kohtuullisia, mutta askarteleminen erittäin pienen kursorin kanssa ja zoomailu erittäin pienillä ja huonon vasteen antavilla painikkeilla on hankalaa.

Havahduin hyvin myöhään käsittämään, ettei iPodin tarvitse sisältää kaikkea musiikkia. Minulla on sitä yli 100 gigaa. Musiikkini on varmistettu ulkoisille kovalevyile ja DVD-levyille.

Toisin sanoen iTunesin soittolista on sittenkin järkevä myös muissa asioissa kuin levyjä kopioiksi polttaessa. Viimeksi siirsin iPod Touchiin aika mainion kolmen levyn sarjan – pelkkää Chopinia, esittäjinä yli kymmenen huippupianistia, ja joka kappaleesta useita eri esityksiä.

iPhonen olisin varmaan kiertänyt pelkästään vastenmielisyydestä Soneran kytkykauppaa kohtaan. Kun aloin oppia hiukan käyttämään iPodin kosketusnäyttöä, mieleen hiipi epäily.

iPhone synkronoi nikottelematta Outlookin puhelinnumerot, sähköpostiosoitteet ja osoitteet. Sitä käyttän blogin kommenttien moderointi on sekä helppoa että nopeaa ällistyttävän yksinkertaisen zoomauksen vuoksi. Kahden sormen nipistys, pienemmäksi. Sormin levitys, suuremmaksi.

Turhanpäiväisen tiedon hakeminen Googlesta tai Wikipediasta kesken joutavan jutustelun sujuu käkynnistämättä mitään (tietoisesti). Leijonankyntensä Apple käyttää vähäpätöisissä kilkuttimissa, kompassissa ja kelloissa. Viimeksi mainittuihin kuuluvat myös sekuntikello, ajastin ja herätyskello.

Tietenkään en ole kunnolla edes ryhtynyt tutkimaan, mitä kaikkea maksullista tähän saisi.

Mutta varsinainen kummallisuus on sokeri pohjalla: en ollut edes kuullut, että iPhone lukee Kindlen kirjoja, joita minulla on tietokoneessa (ei Kindlessä, jota käytän txt-tekstien, etenkin lakien löytämiseen).

Minun näölläni ja tottumuksillani iPhonesta lukeminen on sujuvampaa ja nopeampaa kuin paperilta lukeminen. Teksti tulee sen kokoisina palasina, että ymmärrän sen yhdellä katseella, ja sivun kääntäminen on pelkkä sormen liike.

Meneillään on The New Penguin History of the World.

Värkkiä ei voi olla vertaamatta Kindleen. Latasin pari ilmaista kirjaa, jotka sisältävät runsaasti kuvitettuja kehtopainatteita eli inkunaabeleita eli kirjoja ajalte ennen kirjapainotaitoa.

Lienee syytä myöntää, että värikkyys ja näytön kirkkaus ja tarkkuus tekevät vaikutuksen.

Suoranaisesti pitkiin ajatuksiin jäin löydettyäni ilmaisen saksalaisen ohjelman, joka toimii sekä Podissa että Phonessa – varallisuusoikeudellinen lainsäädäntö. On tekijänoikeus, on patenttilaki, on BGB, luonnollisesti auf Deutsch.

Ja niinpä olen hankkinut itselleni uuden ongelman: mitähän kaikkea pitäisi tehdä, jotta saisi siirretyksi omat informaatio-oikeuden lakitekstit sekä KKO:n kaikki oikeustapaukset 1980-2010 tähän muotoon? Hyperlinkit ja haut tuntuisivat toimivan.

En osaa muuta kuin ennustaa näppäimistölle kovia aikoja, ja Nokialle vielä kovempia. Applen vekottimet ovat lisäksi kalliita, kuten aina. Ainakin puhelin vaikuttaa myös hyvin herkältä särkymään tai naarmuttumaan.

25 kommenttia:

  1. Muistan - eikä siitä niin kamalasti aikaa ole, kun piti mennä kotia ja odottaa, että soittaako tyttöystävä. Ei näämmä, tänään. (Huokaus.)

    Minulla on tietokone, televisio, sauna ja suihku ja vessakin... En minä käsitä, miksi ne pitäisi kytkeä mun puhelimeni?

    Ai, että luurista pulppuaisi koko ajan jotain musiikkia..? No ou nou ei. (Mielummin menen vaikka hammaslääkäriin.)

    Aina, kun olen jollekin soittanut, tällä nooakin aikaisella nokialla, ei puheluni ole katkennut. (Ikävä kyllä.)

    VastaaPoista
  2. Ei se Iphone kauhean herkästi mene rikki. Kissa pudotti sen työpöydältäni eikä mitään katastrofia tapahtunut. Se toimii kuin ennenkin.
    Ruudun päälle voi laittaa suojakalvon niin ettei se naarmudu. Kaikista tähänastisista kännyköistäni Iphone on ollut helpoin ja kivoin käyttöväline.

    VastaaPoista
  3. Puhelin on puhelin ja multimediapuhelin on palveluntarjoajien rahastusta ellei käytössä ole ilmaista WLAN:ia
    Läppäri on raskas kantaa, muuta siinä on poweria ja kunnon näyttö.

    VastaaPoista
  4. Newe York Timesin pilapiirtäjä Jeff Danziger iPhonesta:

    http://www.uclick.com/client/nyt/jd/

    VastaaPoista
  5. Hauskasti sanottu, Mikis! Minäkin muistelen, että puolet nuoruudestani meni siihen, että odottelin kotona toiveikkaana rakastetun mahdollista puhelua. Hyvä että uskalsi roskat mennä viemään, kun pelkäsi, että se soittaa juuri silloin.

    Nyt on sitten päinvastainen tilanne, kun on lähes aina tavoitettavissa, jos vain viitsii jatkuvasti vilkuilla kännykkäänsä ja tsekkailla sähköpostejaan. Pitää ihan päättää, että "nyt minä en ole kotona", jos haluaa hetken olla omassa rauhassa.

    VastaaPoista
  6. Mulla on Nokian puhelin jollaista Salaisten kansioiden Fox Mulder käytti niissä ekoissa sarjan osissa.

    Sitten on ikivanha IMac joka pysyy netissä, nikottelu netissä taas on luettava operaattoreiden piikkiin, niin on kuulemma kaikilla täällä. Valtakunnallinen operaattori sai jo syytteen kytkykaupasta paikallisten operaattoreiden kanssa, joten on ehkä toivetta että täällä päin tapahtuisi jotain myös. Maksullisiin palveluihin ei muihin ole varaa.

    Televisio on, vessa ja suihku niin kuin Mikikselläkin. Ja sitä paitsi yläkerrassa vielä sähkökirjoituskone, se on iso Windows rohjake, joka pysyy kunnossa, kun sitä ei alista netin tuhovoimille.

    Kissat makaavat parvekkeella viittä vaille läähättäen. Ihmiset taas sisällä, kuvittelevat vielä tekevänsä töitä.

    VastaaPoista
  7. Jos nyt lähtee siitä perustellusta oletuksesta, että kaikki handsetit ovat epäluotettavia 24-30kk käyttöönotosta, niin iPhonessa (3Gs) ei ole mitään pelättävää. Ei se ole arempi kuin N95, joka on viimeinen läpeensä hyvä Nokialta tullut laite.

    Tuloksia 4G:n suhteen pitää vielä odottaa. Apple ei ole viimeiseen 10v epäonnistunut surkeasti ja 4G:ssä Apple haki läpimurtoa usealla alueella samaan aikaan. Liian iso kakku, liian tiukka aikataulu, liian vähän todellista testauskokemusta (vrt. Nokia) eikä kykyä tunnistaa etenevän projektin riskitasoa oikein... tuloksena kenties aika paha floppi.

    Jos merkittävimmäksi haasteeksi jää ongelma, joka poistuu läpinäkyvällä kynsilakalla, kannattaa uutuuslaitteeseen siirtyä. Jos taas pari kolmekin huhuista pitää paikkansa, kannattaa odottaa seuraavaan sukupolveen.

    Joka tapauksessa iPhone opetti, että mobiili internet voi olla myös kivaa, houkuttelevaa.

    VastaaPoista
  8. Miniläppäri ja mokkula tai "mulkkula" on paras. Eihän sitä viitsi e-maileja kännyllä lähettää erkkikään!

    VastaaPoista
  9. jK on todella osaava näissä kännykkä-, tietokone- ja kamera-asioissa.

    Miksi hän ei siis keskity yksinomaan niihin?

    VastaaPoista
  10. Turvapuhelinaikakautena on nokialainen, vanhaversio käyttökelpoinen. Sain sen tyttäreltä käyttööni, kun ei aina tavoittanut lankapuhelimella. Säästyi tarkastuskäynniltä pitkän matkan takaa. Lehtitilauskauppiaalle oli uutta, että oli soittanut vanhuksen turvapuhelimeen, jonka pitäisi olla vain hätäsoittoja varten. 112 kärsii jostakin koulutettujen vastaajien puutteesta. Joku ei tahdo millään ymmärtää, että kyseessä on hätä. Vai liekö mielenosoitusta työnantajaa kohtaan irtisanomisista tai keskusten yhdistämisistä. Asiakas aina kärsii. Vaivalla hankitut lankapuhelinkaapelit tiettömän taipaleen taakse keritään pois, kun ovat kalliita ylläpitää eikä niillä voi rahastaa. Rähinätapauksissa mediheli nousee ilmaan ja noutaa tappelijat tarkkailtavaksi, Muussa tapauksessa saa kuolla rauhassa. Kadut ovat muuttuneet omituisten höpöttäjien estraadeiksi, joilla kuulee kaikenlaista ja iltalehti kertoo loput.

    VastaaPoista
  11. USA:n kuluttajajärjestö suositteli eilen olla hankkimatta iPhonen uutta versiota. Syynä olivat viat, joihin tuo pilapiirroskin liitty.

    Nokian mollijat vertaavat yleensä vääriä laitteita. Jos iPhonea vertaa joihonkin Nokian laitteeseen, lähinnä vertailukelpoinen on N900. Se onkin ylivertainen. Esim. kamera molemmin puolin puhelinta mahdollistaa Skypellä näköpuhelut.

    Blogin kuva on kuin vertaisi porkkanoita ja punajuuria keskenään.

    VastaaPoista
  12. Bloginpitäjän kokemukset ja näkemykset ovat harvinaisen lähellä omiani. Kirjoitan tämänkin iPod Touchilla. iPhones mulla ei ole koska Suomessa saa työnantajalta ilmaisen Nokian liittymineen, joten minusta on irrationaalista maksa omasta. Ja hätätilassa vaimo antaa käyttää omaansa.

    VastaaPoista
  13. Ja juuri luin iPod Touchin Kindlellä Johan Norbergin silmiä avanneen ja hyvin sujuvasti kirjoitetun kirjan talouskriis(e)istä "Financial fiasco". Nyt on kesken "Hur människan skapade världet" ihan paperilla, kun en löytänyt e-versiota.

    VastaaPoista
  14. Ihan pelottaa suomalaisten innokkuus huutaa yhteen suuntaan. Valtakunnan Lehden päätoimittaja ylistää täysin kritiikittömästi kymmenien tuhansien polvillaan rukoilevaisten hartaustilaisuuksia ja yht'äkkiä kaikki ovat Nokian kimpussa.

    Olen minäkin tutkinut uusia kännyköitä, mutta pidän nokialaiseni. Ihan piruuttani.

    VastaaPoista
  15. Olinkin havainnut Kemppisen näppisvirheiden lisääntyneen kuten itselläni kaikki nämä iHmelaitevuodet. iPhonet kaikki alusta alkaen (hankin ne virallisesti unlockattuna maista, jossa operator locked ovat yhä kiellettyjä kuten meillä vanhaan hyvään aikaan) iPod Touchit jne, tervetuloa iloiseen joukkoon. Kuten alunperin jo totesin, nokialaiset (on kaikki myös N900:sta myöten, jonka sain jo ennen julkaisua, pettymys oli vaikkei yhtä katastrofi kuin N97; E72 on paras sitten N95 8GB:n, E75 on tosiaan fiba) tekevät pitkälti sen minkä haluan/osaan, Applen mobiilit tekevät vaivatta Mr Jobbsin haluamat, mutta ei virallisesti yhtään mitään muuta. Jobbsin oikut (multitasking naiivius ja Flash-viha) ärsyttävät. Ne pilaavat makeaa käyttökokemusta miltei yhtä paljon kuin falskit mainokset - miksi eivät tyydy kehumaan UI-ihanuuttaan, miksi leikkivät myös teknistä innovointia kun eivät sitä (Retina-näyttöä ehkä lukuunottamatta) oikeasti tee, vaan mainokset kirkuvat maagisiksi ja mullistaviksi juttuja, jotka muilla on ollut jo vuosia, kuten tämä Facetime-sösselöinti.

    VastaaPoista
  16. iPadin  kosketusluonne ja tulevat ohjelmat tulevat lumoamaan lapsia. Välitön kokeilu, välitön feedback ilman käyttöohjeiden sääntöviidakkoa. Kosketus ja kokemus. 

    Puhelimen käyttö ei tulisi muistuttaa ohjelmointia.

    Jos ohjelmoijat ja insinöörit ihailevat työkulttuuriaan arkipäivän toiminnan ihanteeksi, jotakin on pahasti pielessä. Laitteen tulisi olla interaktiivinen ja tarpeiden mukaan responsiivinen.

    Selkeä havainnollisuus, visuaalisuus, käyttäjän käyttölogiikan/havaintorajoitusten mukainen käyttötarpeen mukaisuus ja tilannekohtainen interaktiivisuus ovat neljä pyhää skemaattista sääntöä, joita Nokiassa on boikotoitu vihaisesti.

    Ihminen on biologinen vuorovaikuttaja, vastavuoroisuuteen "rakennettu".

    Lukemattomissa vuorovaikutuskokeissa ihmisen stressitaso laskee selvästi, jos hän kokee käyttöliittymän osoittavan alkeellistakin vuorovaikutusta, "tilannetietoisuutta".

    Tämä "vuorovaikutustietoisuus", käyttäjärofiilin mukainen fuzzy logic, sen mukaiset reagointiehdot ohjelmistoille sekä luontevuus inhimillisestä havaintokapasiteetista käsin ovat humanismin eli psykologian, sosiologian, filosofian, kognitiotieteiden ja dramaturgian osa-aluetta. Eivät insinöörien päättämiä asioita.

    Nokiaa moititaan insinöörivetoiseksi.

    Se ei kuvaa todellista ydinongelmaa. Oikeastaan ei lainkaan.

    Todellinen ongelma on Nokian työpaikkakulttuurin jyrkkä säätyjako: johtajien hybris ja uhrautuvat nuoret tekijät (ilman ylityöpalkkaa). Nokialaisen johtajahybriksen asenne on ollut sokea kolmikanta: johtajat sanelevat, kuluttajat kiittävät ja työmuurahaiset juoksevat.

    Kirkolta kulttuurisesti omaksuttua papillista überegoa hohtavat johtajat ja henkilöstöosasto ovat luoneet tunnottoman  ja reagoimattoman statuskulttuurin. Yrityksen tärkein status on ollut sisäsiittoisessa, ulkomaailmasta erotetussa omalakisessa yrityskulttuurissa.

    Jokainen työkulttuuri, joka pyrkii korostamaan omaa työidentiteettiään tuotteen tärkeimpänä funktiona, on tuomittu tuhoon. Tuote on vain statusnoste tekijöilleen, jos tuotteen oleellisin tarkoitus on tuottaa bonuksia johtoportaalle.

    Humanismia on Nokiassa halveksittu kovien arvojen vuoksi. Käyttöliittymän suunnittelijat ovat tiukasti olleet hierarkiassa raudansuunnittelijoiden alapuolella.

    VastaaPoista
  17. Sitten kun kameralla voi piirrellä, ja hevosella ei ole hampaita, alan ottaa valokuvia puhelimella.

    VastaaPoista
  18. Nuo Samsungin uudet kosketusnäyttömallit houkuttavat, eritoten sitten, kun Windows Mobile toimii kunnolla. Kun Win-ympäristössä kuitenkin tekee kaiken työnsä -- osittain siksi, että toimialani ohjelmistot ovat kaikki siinä toimivia -- mahdollisimman monipuolinen integrointi on arvokas asia.

    Tässä nykyisessä puhelimessa (N95 8 Gt) on jo todella kivaa se, että voi tarkastella Word- ja Excel-tiedostoja, joskaan ei muokata.

    VastaaPoista
  19. Mikis puhuu asiaa!

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  20. No, iOS:lle löytyy ohjelmat, joilla voi editoida MS-dokumentteja. Se on se peruskunnon ja etulyöntiaseman ja sovellusymmärtämisen summa. Vrt. Kemppisen mainitsemat lakialan erikoissoftat. Nokialla ei ole mitään mahdollisuuksia. Elleivät siirry Androidiin.

    VastaaPoista
  21. Aikoinaan yliopistolla oikeustieteellisen tiedekunnan kokous- ja neuvottelutaidon kurssilla logonomi, majuri evp Antero Aho opetti, että puhelin on väline neuvotteluajan ja -paikan sopimiseen.

    VastaaPoista
  22. Väärinkäsitysten välttämiseksi: Kaikkiin nykyisin relevantteihin nokialaisiin on jo vuosia ollut saatavilla Quickoffice, jolla MS-dokumenttien editointi ml kuristille tärkeä markup, on onnistunut ja onnistuu. E-sarjalaisissa editlisenssi ollut mukana, muihin ostettavissa parilla eurolla. Tämä siis jo ennen kuin App Storesta kukaan mitään tiesikään.

    VastaaPoista
  23. Huvittavaa havaita miten Suomessa ollaan hurahdettu Apple-hypetykseen eikä tuntosarvet ole vielä havainneet mikä on se todellinen hyökyaalto joka viime kuukausina ja viime viikkoina tuolla taistelurintamalla on nousussa. Sehän on tietysti Android eli Linux. Siitä meidän toimittajareppanut kuten myöskään Kemppinen ei tiedä mitään.

    No, eipä silti. Uskottiinhan meillä viimeisenä maailmassa Neuvostoliiton ikuisuuteenkin.

    VastaaPoista
  24. Mikä Matiasta vaivaa, Linuxhan (Maemo, jatkossa Meego) on ollut Nokian tableteissa jo vuosia minullakin ja esimerkiksi Verkkokauppa.com (meistä suoraan ulkomailta shoppaavista puhumatta) on pitänyt Android-hankintaa yllä. Nexus Onehan jo saatellaan hautaan droidien soidessa. Googlen Maps Navigation navigaatio vaan eteni niin hitaasti ettei parhaaseen hypeen päässyt Euroopassa mitenkään mukaan, Pohjoismaissa ei vieläkään.

    VastaaPoista