Sivun näyttöjä yhteensä

6. tammikuuta 2009

Välipäiväuni



Kun nukuin joko lakimääräisiä tai ylimääräisiä välipäiväuniani, näin unta, että minua nukutti aivan pohjattomasti, ja sitten puhelimeni soi pöydällä.

Ei puhelin ollut soinut. Hyvä niin.

Olin keksinyt aamulla sekuntikellon. Minun oli sovittava pitkään jatkunut riita itseni kanssa selvittämällä, onko kaupalta Isän luokse Kaunialaan lyhyempi matka tätä vai tuota kautta.

Osaan jo kantaa sitä pientä ja todella hyvää kameraa mukana povitaskussa. Sekuntikello toimii niin että otetaan valokuva ranteesta eli rannekellosta liikkeelle lähtiessä ja perillä katsotaan, paljonko kello on.

Asialla ei ole pienintäkään käytännön merkitystä, kuten ei useimmilla muillakaan asioilla.

Illalla katsoin ensimmäisen jakson oudon huonosti näyteltyä draamasarjaa ja tulin hyvälle mielelle siitä, ettei jatkoa tarvitse katsoa. Oli päässyt käymään niin, että dramaturginen taitamattomuus vaikutti kahdella tavalla. Kirjoittamisessa ja elokuvassa vaikeimpia eivät ole sanat (kuvat), vaan sanojen välit (kuvien välit). Tarkoitan näitä valkoisia kohteita. Etenkin pisteen (.) kirjoitettuaan saa olla tikkana.

Elokuva on alkeellinen taide ja vaatii siksi suurta taitoa. Olettehan huomanneet, että Kaurismäki puhuttelee luultavasti ulkomaalaisia siksi, että operettimaisten taustojen (kulissien) lisäksi hän skarvaa johdonmukaisesti ”väärin”. Elokuvan viehättävä sarjakuvamaisuus (”Viikonloppu”, ”Viikkosanomat” – ”Rex Morgan”, ”Julie Jonesin sydän”) syntyy juuri skarveista ja korostuu siitä, että näyttelijä voi tulla sisään kuvaan väärältä puolelta jne. Ranskalainen elokuva ja saksalaisista ainakin Fassbinder käyttivät samoja välineitä. Kaurismäki on ekspressionisti, maassamme ensimmäinen Tyko Sallisen ja Vilho Lammen jälkeen (Aimo Kanervaa en panisi samaan listaan).

Elokuvan suuria ekspressionisteja olivat tietenkin Wiene (tohtori Caligari) ja Murnau (Nosferatu).

Illan draaman toinen dramaturginen virhe oli sankari-individualismi, joka oli 1968-1969 eli avausjakson kuvaamana aikana kirkonkirouksessa. Silloin osallistuttiin ja samaistuttiin.

Ilmoittaudun todistajaksi, vaikka olen jäävi, koska olin itse mukana.
Sen takia maassa ei 1965-1975 ilmestynyt kuin pari hyvää romaania. Se poikkeus oli Salaman ”Minä, Olli ja Orvokki”. iso kerronta tuli Joenpellon Lohja-sarjassa, joka lähti vetämään tuon aikakauden jälkeen. Jopa Paavo Rintala keskittyi dokumentteihin.

Sen takia johtavaksi taiteeksi nousi kaikkien suureksi kummaksi teatteri. Tulevaksi ruhtinaaksi oli luvattu Pakkasvirran Jaska, mutta Kalle Holmberg ja Ralf Långbacka olivat ne nimet ja perässä tuli niin monta muuta.

Olen muistellut eri henkilöiden kanssa Holmbergin Turun kauden 1971-1977 tapauksia, joista mielessäni ylin oli ”Seitsemän veljestä”. Kukaties olimme jonkin joukkosuggestion vallassa, mutta näkemieni videopätkien mukaan emme sittenkään.

Tuossa tapauksessa, josta Kalle on varmasti valmis puhumaan kaksi tuntia milloin vain, oli se erikoislaatuinen piirre, että kollektiivi toteutti kollektiivia kuvaavan mestariteoksen kollektiivisesti.

Valitettavasti en koskaan päässyt mieltymään Turkkaan. Ehkä asiaan vaikutti se havainto, että televisioelokuvan tekijänä hän oli vielä huonompi kuin Holmberg, jonka ”Rauta-aika” ei kehuja kestä, se kun on mastodontin (Mastodon giganteus) mittoihin kasvatettu puolen tunnin fantasia – Haavikko ja epiikka on yhtä arveluttava yhdistelmä kuin tietotekniikkainsinööri ja ruuvimeisseli.

Mikä johtaa myöntämään, että tuo kollektiivisen ja osallistuvan aikakauden huipuksi tarkoitettu ”Ratsumies” oli hieno, mutta oikealta ohi ajoi kilpailevan säveltäjän ”Viimeiset kiusaukset” (molemmat 1975).

Martti Talvelan ja Joonas Kokkosen (pikkuserkkunsa näytelmään perustuva) teosta kuvaillaan edelleen virheellisesti, vaikka se on esitetty jo 300 kertaa. – Sehän on perikuvallinen jatkosotaromaani, yksilön ja organisaatioiden (kirkko, yliopisto, valtio) taistelusta, jossa yksilö yrittää säilyttää itsensä vajauden tunnossa mutta häviää. Eli ei häviä vaan muuttuu kansanliikkeeksi.

”Missä on syyllisyyttä, siellä on sydän kova.” ( ”Sepän kirja” = Wilcox, Kallis hunaja pisara, suom. 1779.)

25 kommenttia:

  1. Mainio kuva. Kemppi!
    Sekä rajaus, värit että horisontin vieno viettäminen kohti hautaa? (tokko sentään ehdit oikein harkita tätä kaikkea, kun itsesi kanssa kilpaillen, kiirehdit kohti isäsi Kauniaista kotia?)
    Muistutan näin aamuyöstä niistä Turun päivistä!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  2. Minä en osaa nauttia Kaurismäen elokuvista. En tiedä miltä puolelta kuvaan pitäsi tulla sisään. Koska en itse tupakoi, en myöskään ymmärrä siihen liittyvää estetiikkaa. Laitakaunpungin valoista muistan tupakoivien miesten lisäksi vanhoja autoja tulossa ja menossa.

    Kaikella "hienolla" taiteelle on ymmärtäjiä ja toisaalta käyttäjiä jotka uskovat oikein valitun kulttuuriharrastuksen nostavan heidän sosiaalista asemaansa.

    VastaaPoista
  3. Ad Olavi Ruohomaa: - minä en pitänyt enkä ymmärtänyt mitään Kaurismäestä, kunnes kerran kolahti. "Tulitikkutehtaan tytöstä" suutuin.

    Nyt luulen että annoin henkilön eli tekijän hämätä. Jotenkin liitin Kaurismäen kapakkaseuralaisiinsa, joiden taitamattomuudesta elokuvantekijöinä kertyi niin runsaasti näyttöjä 1970- ja 1980-luvulla.

    Ennätystä taitaa pitää hallussaan muuan - en viitsi mainita nimeä - jonka pitkä elokuva sai yhteensä n. 400 katsojaa koko maassa.

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi:

    Turku alk. 27.1. klo 14.15 Pharmacity Itäinen Pitkäkatu 4 B, 1. krs.1. auditorio.

    - - -

    Kuva on sinänsä aito mutta muutin perspektiiviä Fotarilla.

    VastaaPoista
  5. Tässä olisi kielitieteilijöille pähkinä: kun miehestä kerrotaan, että hänen suuri harrastus taikka ilon aihe koko 80-vuotisen elämän aikana oli paitsi naiset (joita hänen oli jätettävä kun muutti vahustenkotiin missä vain sotaveteraaneja) niin myös laulu ja äidinkielen puhuminen - niin häntä pidetään symppiksenä ja aitona miehenä koska naiset, laulu ja jos siihen lisätään viini ovat yleensä hyvän miehen tunnuksena.

    Sen sijaan jos (!) mot förmodan (!) mies näyttää sen elämänsä aikana eikä vain puhu vahustenkodissa siitä niin häntä halveksitaan. Jo on turha mies, sanovat naapureista. Kylläpä on epäluotettava hunsvontti sanovat seuraavasta. Ja tämä vielä potenssissa jos kyseessä olisi nainen. Ei passaaa oikein olla elävä sillä v*mäiset moraalitantat ja heikot ylipäänsä nostavat omaa gloriaa sillä, että pääsevät vähän sanomaan. Minuahan kiusasi ne, joiden koko konsepti oli olevinaan moraalinen taikka eettinen. Nämä ja sitten ne, joiden oma mieli oli kuin lihakauppiaan entisen toimarin: mukamas edistyksellinen. NÄmä yhdessä ovat maailman hirveimmät "edistäjät" ja tässä voisi kielitieteilijät katsoa perään: mistä OIKEIN on kyse kun puhumme?

    En ole ollut sitä mitä nämä alhaiset mollaajat sanovat. Mutta olen leikilläni ollut leikkisä ja se on ilmeisesti riittänyt. Vieläkin tulee joku narsisti-toimittaja iskemään minua sanonnoilla, että olisi lastenhoitopaikka avoinna: joku beibi tarvitsee lastenhoitajaa ja tämä infantiilinen toimittaja uskoo, että minun kyvyt ovat nipin napin siihen kykeneviä. Näin voimme siis tulkita toisemme: riippuu siitä, mikä ideaali on naamassa. Tästä kirjoitin gradussani, jota en julkaissut (mutta lähetin version mm tuotantotalouden johtajalle TKK:lle).

    Hän on ilmeisesti sen ymmärtänyt kun miettivät mm opetushallituksissa miten samalla gradun perusidealla (miinus tällä signifikaatiolla joka on se tärkein pointti) on ilmestynyt väitöskirja.
    Se johtuu siitä, ettei ole snaijua silloin kun näitä asioita pitäisi tulkita tai arvuuttaa vaan päästetään ikäänkuin löysästi läpi. Löysyys johtuu siitä, että uskotaan näitä tekopyhiä moraali-valittajia ja niitä jeesaavia psykopaattijohtajia. Sen sijaan moraalilla ei ole mitään tekemistä puhumisen kanssa: minäkin puhun nyt rumasti ja huonosti ja vielä huonolla tyylillä. Se puolestaan johtui siitä skandaalin tarpeesta joka nousi ja kasvoi sen myötä, ettei kielestä näkynyt mikä on mikä.

    Koska perustelut olivat koko ajan samat; sisällön kannalta ja muutenkin. Perustelut ja toiveet, tahtotila, aikeet ja niiden motiivit olivat kaikki sanottu!!

    Sillä kun ei vaan ollut väliä: ainoa, jolla oli tälle porukalle väliä oli se, että kieli näytti hienolta.

    Se on se kielimafia mistä RR kirjoittaa: paremmin ja paremmin voi asioita sanoa mutta missä kohtaan panetellaan ihmisiä minimaalisen detalin avulla ja kaikki narsistit/pyrkyrit/luuserit ovat heti kiinni kuin sika limpussa. Koska tälläinen menettely suo heikkojen nostetta.

    Siksi pelleily.

    VastaaPoista
  6. Ehkä ulkomaalaiset uskovat että Kaurismäen elokuvat tapahtuvat todella Suomessa...Itse asiassa ne tapahtuvat ihan jossain tuntemattomassa maassa, joka luultavasti sijaitsee Kaurismäen omassa päässä...Minä muuten en pidä niistä...

    nimimerkki Beatus

    VastaaPoista
  7. 7-veljestä Turussa oli loistava esitys. Veljesten elämä muuttui täysin ymmärrettäväksi, heistä tuli nykyajan ihmisiä, eikä teatterihomeen peittämiä muinaisjäänteitä pellavamekoissa. Rauta-aika oli pompöösiä. Sampo ja sen taonta - raha, oli uusi näkemys. Rauta-aika oli toisaalta aikaansa edellä kaikkien Sormusten Herrojen ja Narnioiden filmausten joukossa. Ilman tietokonelavastuksia.

    Turkka teki hyvää teatteria, kaupunginteatterissa oli monta hyvää näytelmää. Varsinkin jos Turkka teki töitä aikuisten, eikä koululaisten kanssa. Televisiossa Turkan estetiikka ei toiminut ollenkaan. Lavalla se opiskelijoiden hikoileva raivo vielä toimi, mutta televisiossa se oli loputonta 50-kilometrin hiihdon räkää valuvien äijjien maaliintuloa.

    Haro

    VastaaPoista
  8. Missä syyllisyyttä, siellä sydän kova. Kyllä. Eihän sitä muuten kestä. Lievittää voi tartuttamalla sitä toisiin, yrittää saada lähipiiri myös tuntemaan syyllisyyttä, jostakin - ei ole vaikeaa. On sitten enemmän kovaa porukkaa, jota kunnioittaen realistiseksi kutsutaan.

    VastaaPoista
  9. Tykkään tästä Kemppisestä, kun hän sanoa paukauttaa aika nasevasti asioita, joista ajattelen samalla tavalla, mutta en kehtaa sanoa.

    Se ei tietenkään tarkoita, että ne olisivat totta tai oikein.

    Kemppinen tekee saman kuin kertoo Kaurismäenkin tekevän: leikkaa väärin. Tehokas tapa herättää.

    Koska en elokuvistakaan mitään ymmärrä (vaikka muutamaan lyhyeen kässärin olenkin tehnyt), niin rohkenen esittää teorian: Kaurismäen tyyli tehdä leffoja on sama kuin Tervasaaren kesäteatterin.

    Siis sellainen itsensätiedostava, josta syntyy humoristinen vaikutelma.

    Teatteriohjaajana Turkka on minun mielestäni hyvä.

    VastaaPoista
  10. "... ja sitten puhelimeni soi pöydällä."

    Unohdin kertoa, että unessa soiva puhelin tietää kuulemma kuolemaa.

    No, jos uskoisin tähän itse, en olisi sitä kertonutkaan.

    VastaaPoista
  11. Kiinnitti huomiota, ettei ajan uutistenlukusoundia ollut viitsitty opetella.

    Sisälukukin oli surkeaa. Muutenhan juttu oli tahattomasti varsin hauska.

    VastaaPoista
  12. Eilen saimme olohuoneissa seurata Gazan kohtalonkamppailua reaaliajassa ja Dresdenin muuttumista raunioläjäksi helmikuussa 1945 kun brittiläiset pommikoneet tuhosivat sen ja ainakin 25 000 ihmistä. Draama-dokumentissa seurataan tuhoa hetki hetkeltä samoin kuin todellisuudessa.
    "No comments" on Obama kommentoinut Espanjasta tulleen viestin mukaan ja siinä samalla muistutettiin tärkeästä luennosta - vaikka jos joku Turun luentoja odotellessa vilkaisee:
    Marx and the Credit Crunch -
    by István Mészáros
    http://mrzine.monthlyreview.org/meszaros071108.html

    2004 päivän kuvan lailla Dresdenissä osui samaan kuvaan kirkon torni ja erotiikkamessujen juliste. Ihanko piti muuttaa perspektiiviä, ainako se muuten on vatupassin jäleltä.

    VastaaPoista
  13. Holmbergin ja Långbackan kausi Turun kaupunginteatterissa oli merkittävää aikaa, sattui ajallisesti yhteen opiskeluaikani kanssa. Kävin katsomassa kyseiset näytelmät ainakin kahteen kertaan. Olivat vakuuttavia esityksiä. Kun vielä asuin silloin Hämeenkadulla, tulivat nuo tunnetut teatteri-ihmiset kadulla jopa päivittäin vastaan.

    Kaurismäen elokuvissa viehättää lähinnä onnistunut kuvaus ja valo-
    jen käyttö sekä hidas rytmi. Monet maneerit sen sijaan häiritsevät. Suomalaisena on vaikea arvioida, mikä niissä muunmaalaisia kiinnostaa. Kriitikkoveljeni, jonka koira on Akin elokuvissa esiintyvän Laika-koiran jälkeläi-
    nen, on muistaakseni arvioinut Kaurismäen työt aika korkealle.
    Voi olla, että akateemikon arvo-
    nimi taiteessa ei kuitenkaan ole ihan verrannollinen vastavaan arvoon tiedemaailmassa (jonka on saanut myös entinen professorini)?

    Luentosi It. Pitkälläkadulla on tutussa kadunristeyksessä, vieressä oli ennen opiskeljoiden terveysasema. (Ensimmäinen vuokra-asuntoni Turussa oli samalla kadulla erään 75-vuotiaan, entisen ravintola Surutoimen hovimestari/
    neiti-ihmisen luona. Muisteli usein päivittäistä ruokailuasia-
    kastaan, juoksija Paavo Nurmea, joka oli ollut oikea herrasmies.

    VastaaPoista
  14. Gazaan jos mennään,

    niin minusta tyypit jotka räiskivät siviilien niskaan raketteja summittaisesti ja

    jotka tosi paikan tullen piilottavat univormunsa ja pukevat päällensä naisen mekon.

    Ja menevät "taistelemaan" naisten ja lasten sekaan käyttäen heitä suojakilpinä.

    Niin tällaiset tyypit ovat kohtalonsa ansainneet ja kantavat myös syyllisyyttä Gazan kauheuksista harteillaan.

    Tämä ei liity päivän kirjoitukseen yhtään, mutta ei liittynyt eräskään.

    VastaaPoista
  15. Tämä liittyy enemmän eiliseen kuin tähän päivään (eli on tyypillinen teksti): minua on aina oudoksuttanut kuinka kirjojen myyntimäärät yleensäkään korreloivat lukijakokemukseen - levymusiikista voi kuulla relevantteja näytteitä kaupassa tai radiossa, taulun voi kokea kokonaan galleriassa, jopa elokuvista voi itse nähdä trailerin. Mutta romaania ei voi selaamalla aistia. Markkinointi ja jo lukeneiden mielipiteet ovat kaikki. Ostopäätös ei kerro mitään ostajan mielipiteestä, vain kiinnostuksesta.

    Talousviisasteluistani huolimatta en saa mieleeni vertailukelpoista markkinaa... Tietysti kestokulutushyödykkeissä on samaa, mutta kyllähän romaani eroaa toisesta kovasti eri tavoin kuin televisio- tai automerkit ja -mallit. Jälkimarkkinatkin ja huolto/takuutilastotkin niillä on, suosiota ei tarvitse arvioida pelkkien ensimarkkinaostojen perusteella

    VastaaPoista
  16. GAZA ja DRESDEN:

    Eikos tama vertaus onnu pahasti?

    Dresdenissa oli strategiana 'panna
    mahdollisimman paljon matalaksi'.
    Gazassa nayttavat tuhoavan Hamasia
    ja lopettavan rakettien ammuskelua.
    Eli lienee odotettavissa, etta niin kauan kuin yksikin raketti lentaa sen lahetysalue ja lahettajasakki tuhotaan. Eteleassa tulppaavat rakettien tuontimahdollisuudet. Luultavasti myos merella tapahtuu jotain.
    Eli Dresdeniin verrattuna tuholaisen maalihakuista nakerrusta.

    VastaaPoista
  17. Kaurismäestä puhuttaessa olen pitkään ihmetellyt, ettei juuri kukaan välitä tehdä eroa hänen elokuviensa välillä. Niitä kun on sekä hyviä että jokseenkin sysipaskoja. Useimmiten ne arvioidaan kaikki jokseenkin samanveroisiksi.

    Mielestäni "Kauas pilvet karkaavat" on kukaties kaunein Suomessa tehty elokuva, mutta sittemmin AK on taantunut niin että soi. Epäilen, ettei arkkipiispaksi nimitys auttanut asiaa, pikemminkin päinvastoin.

    VastaaPoista
  18. Ad Henry: Juuri sama filmi minut kolautti. Kauas pilvet karkaavat.

    VastaaPoista
  19. Kiitos JarMon kirjavinkistä - Susan Nathan: Toinen Israel, Tuomiojan jutun siitä luin.

    Ja toisaalta saatua informaatiota:
    "Viimeisen 7 vuoden aikana ovat Hamaksen ja vastaavien lähettämät raketit surmanneet 14 israelilaista. Samaan aikaan Israelin armeija on surmannut yli 5000 palestiinalaista. Vaikka länsirannalta ei ole ammutu yhtäkään rakettia ammuttu, niin Israelin armeijan joukot ovat tappaneet alueen rajalla 45 palestiinalaista. Tämä on miehityksen realiteetti, jolloin aselevolla on vasta mielekkyys kun Israel on valmis lopettamaan miehityspolitiikan."


    Kallellaan oleva horisontti on kuin kannanotto, kuin näytelmän valaistus kommentoisi sisältöä, vain Claude Navillen kohdalla sellainen tuli mieleen - muinoin 80-luvulla.

    VastaaPoista
  20. A Kaurismäki kuvaa rappiota taidokkaasti. Hän tuottaa jälkimakuna mieleen Pellonpään virnistyksen, kiiltävän fledan, Kari Väänäsen "lepäämässä" ja remujengin kupilla. Juonia en muista. Ehkä ne olivat samoja. Kirjailijahan kirjoittaa samaa kirjaa, runoilija samaa runoa ja maalari maalaa oikeastaan samaa kuvaa joten ohjaaja ohjannee samaa elokuvaa.

    En ymmärtänyt kaikkea.

    VastaaPoista
  21. Kaurismäen viimeinen trilogia on "luokkatietoinen" kuvaus rehellisen ja romanttisenhölmön duunarimiehen sukupuuton partaalle harvinaistumisesta. Ympäristöksi ovat valikoituneet Helsingin satamat, jotka nekin lakkasivat olemasta.

    T.

    VastaaPoista
  22. Mikäs se Tulitikkutehtaan tytössä suututti?

    VastaaPoista
  23. "Kallellaan oleva horisontti on kuin kannanotto, kuin näytelmän valaistus kommentoisi sisältöä, vain Claude Navillen kohdalla sellainen tuli mieleen - muinoin 80-luvulla."

    Näin varmaan on ja varmaa on myös se, että aikamoista kaltevaa näkökulmaa vaatii Dresdenin massamurhan ja Gazan tilanteen rinnastaminen.

    Gaza on ollut miehitysvapaata aluetta jo jonkin aikaa, mutta raketit lentelevät silti siviilien niskaan. Ja jatkuva pelossa eläminen ei liene mitään miellyttävää elämää.

    ja miehityspolitiikasta puhuttaessa olisi syytä muistaa Suomelta ryövätyt alueet ja Karjalan miehitys joka jatkuu ilmeisesti loputtomiin. Miksei kukaan protestoi tätä selvää veristä vääryyttä vastaan?

    Onko NL/Venäjän miehitys enemmän hyväksyttävissä kuin Israelin harjoittama miehitys politiikka??

    On jännää miten suomalaisten punavihreiden ns. humanistien empatia on niin kovin valikoivaa.'

    Tietenkin on aina jalompaa kantaa huolta kaukaisten maitten heikko-osaisista kuin lähialueiden kärsivistä.

    VastaaPoista
  24. -Sekunttikellosta.

    Ei kai sitä nyt ajanmittauksessa tarvi noin hassuihin virityksiin mennä. Mitä ihmettä on tapahtunut Omega Speedmasterille? Siinähän on aivan pätevä sekunttikello tuntiin asti.

    VastaaPoista
  25. Sedis sanoi...

    Mikäs se Tulitikkutehtaan tytössä suututti?

    Mietin samaa. TT on minulle kuitenkin Se Suomalainen Elokuva. Yksi tie (bressonilainen?) siinä kuljetaan ehdottomaan loppuunsa. Kohtauksessa, jossa Kati Outinen vuodattaa kyyneleitä Marx-elokuvan katsomossa, tapahtuu elokuvan ihme, tuo harvinainen valoilmiö.

    VastaaPoista