Sivun näyttöjä yhteensä

5. joulukuuta 2008

Kotka ja pulu



Tämän päivän radio-ohjelmassa keskustelee kanssamme puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala.

Uteliaisuus pääsi voitolle, kun olin kuullut riittävän monelta asioista erittäin hyvin selvillä olevalta taholta, että komentajaa pidetään eri puolilla maailmaa epätavallisen hyvänä ammattimiehenä.

Mielenkiintoa herättää muun muassa se, että tuo kuuluu niihin tehtäviin, jotka näkyvät sitä vähemmän, mitä paremmin ne hoitaa.

Kun maailman kirjat ovat monella muulla tavalla sekaisin, juuri tässä vaiheessa haluaisi uskoa, että muistot ovat muuttunet historiaksi.

Asenteet ja etenkin pelot periytyvät. Köyhyys periytyy.

Kirkko, koulu ja kasarmi ovat kukin tahollaan työskennelleet ensin estääkseen ainakin hyvät muutokset ja sitten, myöhempinä aikoina, antaakseen ihmisille jotain, mikä omalta vähäiseltä osaltaan voisi jarruttaa historian toistumista.

Toiveet ihmisen muuttumisesta paremmaksi on onneksi haudattu. Ajatukset sotien lopettamisesta ovat aiheuttaneet paljon sotia.

Jotkut meistä – esimerkiksi ehkä minä – luulivat, että kaksinapainen supersuurvaltojen maailma oli muuttanut kaiken niin että esimerkiksi pienen kansakunnan on lähinnä aihetta oppia olemaan hiljaa, koska niin pienillä keuhkoilla ei kannata paljon rykiä.

Näissä kirjoituksissa liian harvoin mainittu, eräissä suhteissa talvisotaa muistuttanut Vietnamin sota oli suuri vedenjakaja.

Sitä ennen Suomen talvisota oli ollut sensaatio, jonka opit jäivät lopulta vähälle huomiolle todellisen maailmansodan johdosta. Se lyhyt sota osoitti, että väkivalta ja ylivoima eivät välttämättä ratkaise peliä edes sotilaallisesti ja edes silloin, kun hyökkäyksen kohteena on harvinaisen hyväuskoinen ja sinisilmäinen kansa.

Kuvasin vuosien 1939-1940 tapahtumia joitakin päiviä sitten onnenpotkuksi. Se ymmärrettiin myös väärin. Tarkoitin että vaaralliset ääri-ilmiöt karisivat sekä politiikasta että taloudesta. Jälkimmäinen sota karkotti myös houreet sotilaallisesta etevämmyydestämme.

Opimme että on yritettävä tulla toimeen ilman sen suurempaa voimauttamista, ja ettei ole aihetta olla ollakseen.

Sotilaan ja siviilin suuri erehdys on leuhkuus. Suomalainen perinne on nopea niistämään sellaisen. Saksasta sanotaan, että jo ennen ensimmäistä maailmansotaa naisen oli väistettävä vastaan tulevaa upseeria katuojaan.

Mielenkiintoisia oivalluksia mielettömiin sekoittanut Fr. von Hayek julkaisi tavattoman vanhana kirjan, jolla on hauska ja helposti muistettava nimi, ”Kohtalokas ylimieli” (The Fatal Conceit).

En ryhdy takuumieheksi väittämällä, että kirjassa olisi myös muuta mielenkiintoista kuin nimi, vaikka näin on sanottu. Joka tapauksessa Hayekin – Reaganin ja Thatcherin suuresti ylistämän – se analyysi oli ilahduttava, ettei fasismi / natsismi ollut kapitalismin, vaan sosialismin muoto.

Hän oli kovin ponteva puhuessaan vapaudesta ja julisti, ettei vapauden puolustaminen asein vaadi enempiä perusteluja.

Onnistuakseen se vaatii koulutettujen eli sotilaiden ja kaikkien ihmisten yhteistyötä, joka syntyy, jos on syntyäkseen, mutta ei todellisuudessa ole organisoitavissa.

29 kommenttia:

  1. vapauden puolustaminen ei vaadi aseita parempia perusteluja, korjaisin.

    VastaaPoista
  2. JK:
    "Mielenkiintoa herättää muun muassa se, että tuo kuuluu niihin tehtäviin, jotka näkyvät sitä vähemmän, mitä paremmin ne hoitaa."
    Kaskealan?
    Tjaa-a.
    Mun mielestä hän on näyttävällä aisan yli potkimisellaan saanut aikaiseksi muutoksen, joka tuskin oli tähtäimessä.
    Rotaatio auttaa ko. tautiin.

    VastaaPoista
  3. "Eikö A.F Airokin myöntänyt,
    että Marski johti sotaa, ja
    hän Airo, sodan käyntiä.
    "

    Vihdoinkin olisi aika saada tuohon Airon toteamukseen virallinen totuus.

    VastaaPoista
  4. Olisi aika mielenkiinoista kysyä suorassa radiolähetyksessä amiraalilta, miten peeveen komentaja Kaskealan ja ylipäällikkö Halosen yhteistyö käytännön ja vähän teoriankin tasolla toimii?

    Mielestäni Valtiollisen Armeijan Ylipäällikkö ei voi olla samanaikaisesti aseiden vihaaja ja rauhan tekijä. Nämä roolit soivat dissonanssissa.

    Vähän niin kuin Kemppisen päreen otsikko.

    Hyvä ylipäällikkö ei mielestäni aplodeeraisi konsertissa kritiikittömästi

    merensaaressa turvallisesti asuvalle miljönäärirokkarille, jonka punainen paita julistaa sanomaa "no landmines".

    Miksei rokkari kanna paitaa "no seamines" tai "no nuclear weapons"?? Olisiko ylipäällikkömme suoritettava uudelleen realismin alempi approbatur-arvosana??

    Sissikoulutus perustui muinoin 1980-90-luvuilla täysin miinojen kanssa vehtaamiseen.

    Mitenkäs nykyiset sissimme häiritsevät vihollisen täydennystä ja huoltoa??

    Laulamalla rauhanlauluja ja heittelemälle sontakakkaroita??

    Tuomari Kemppinen? Amiraali Kaskeala??

    VastaaPoista
  5. "Hän oli kovin ponteva puhuessaan vapaudesta ja julisti, ettei vapauden puolustaminen asein vaadi enempiä perusteluja.

    Onnistuakseen se vaatii koulutettujen eli sotilaiden ja kaikkien ihmisten yhteistyötä, joka syntyy, jos on syntyäkseen, mutta ei todellisuudessa ole organisoitavissa."

    Kovin vahvana kuuluu olevan puolueissa se tahto, ettei kansalla saisi olla omia aseita.

    VastaaPoista
  6. Minua edelleen jaksaa viehättää tämä Haavikon fasismin kuvaus,;

    "Fasismi on minusta fasistista toimintaa, se ei ole mikään sana, se ei ole mikään historiallinen ilmiö, se ei ole mikään aatesuunta. Historiallinen ilmiö se on siinä mielessä, että se on tietyn kolmannen valtakunnan virallinen ideologia, mutta se ei ole mikään ideologia, se on toimintatapa, ja fasisteja ovat ne jotka toimivat sillä tavalla. Fasismille on ominaista se, että se ei ensinnäkään määrittele pitkäntähtäimen suunnitelmia, se toimii esimerkiksi johonkin väestöryhmään kohdistuvan impulssin perusteella, se hävittää, maastakarkoittaa, tekee mitä se tahtoo. Se ei tee sitä ideologisista syistä, se on sen toimintaa. Se sanoo, että tuo on paha, se hävitetään, tuo on kysymys, se ratkaistaan.
    Fraasisanakirjassa sanotaan, että minä olen laajentanut fasismin tarkoittamaan miltei kaikkea, niin minä olen laajentanut fasismin tarkoittamaan kaikkea mikä on fasismia.
    Fasistisesta puolueesta, tämä on vähän saman tyyppinen kysymys,kun lähtee hakemaan hyvää jostakin, niin kuin sanottiin, että Portugalin sotilasvallankaappaus on harvinainen siitä, että se saa aikaan jotakin hyvää. Kyllä tietysti fasistinen hallitus toimii monessa asiassa niin, että se toimii hyvin. Fasistinen hallitus tyypillisesti poistaa työttömyyden, suorittaa suuria julkisia töitä, hoitaa terveydenhoitoa, keskittää opetuksen, jne. Ei missään tapauksessa voida sanoa, että sen kaikki teot ovat pahoja. Sehän merkitsisi sitä, että mikään ei ole fasismia, ja siihen ilmeisesti pyritään.
    Minä sanon, että vaan ne asiat jotka toimivat niin kuin se toimii ovat fasismia.
    Pohjoismaat ovat olleet harvoja maita jotka yhteiskuntina ovat olleet sellaisia, jotka ovat olleet kaikentyyppisille äärisysteemeille torjuntakykyisiä. Suomessa fasismi ei menestynyt edes kolmekymmentäluvulla.
    Minusta sellaisessa kysymyksessä jokaisella pitää olla oma löytämisen ilonsa. Ei siinä ole mitään mieltä, että minä nimittelen, tai haukun jotakin joksikin. Kyllä ne tunnusmerkit on sellaisia, että riippumatta - kutsuvatko ne itseään vasemmisto-, tai oikeistotyypeiksi - niin niistä näkee mitä ne ovat. Fasismi on hyvin jännittävä, tai huvittava, jos se olisi huvittava yhdistelmä, kaikenlaisia tendenssejä. Siinä on hyvin huomattavat sosialistiset tendenssit, hyvin huomattavat taantumukselliset tendenssit. Se on erittäin erikoinen keitto, se ei ole mikään oikeistolainen laitos, se on hyvin jännittävä asia, jossa aina ilmaston ja kansan historian ja perinteiden mukaan, tulee yhä uusia muunnoksia. Se ei ole niin selvä, että fasisteja ovat vaan ne ja ne, jotka olivat sitä aikanaan Saksassa, tai jossain muualla.
    Minä en pidä sitä yhtään pahempana niitten ihmisten kannalta, joita on tapettu kolmekymmentä miljoonaa toisen maailmansodan jälkeen. Pitäisikö minun väittää, että niissä ei ole mitään fasistisia asioita, vai pitäisikö minun tehdä niistä luettelo. Se on sangen pitkä luettelo. On hyvin kaunis emotionaalinen veto, tämä, että elää ihmisiä, joitten omaisia on tapettu. Niitä elää myös muissa maanosissa erittäin paljon, eivätkä ne ole yhtään kiinnostuneempia siitä nimityksestä. Kyllä se niistä tuntuu ihan yhtä fasistiselta, vaikka se henkilö ei sanoisikaan itseään fasistiksi, joka on heidät fasistisesti tappanut.
    Tiedämme hyvin, että esimerkiksi hyvin jähmettynyt yhteiskunta, tai hyvin vaikeuksiin joutunut yhteiskunta, tai maailma, niin kuin Saksa, jossa ihmiset alkavat hakea järjestystä, niin ne antavat äänensä tämmöiselle systeemille, ja se onkin sitten viimeinen ääni minkä ne antaa, mutta se voi syntyä myöskin hyvin tavanomaisin vallanhankkimiskeinoin, nimittäin kaappauksen tms avulla."

    Robert Conquest'in The Great Terror oli kai aikanaan myös jonkinlainen vedenjakaja.

    Kun esimerkiksi katsoo tätä alla olevaa YouTube linkkiä Preventative Actions in Yekaterinburg Prison Camp, niin voi samalla miettiä, että mitä se fasismi oikein onkaan - vaatii kirjautumisen ja sen - oliko se nyt 18 v.

    http://www.youtube.com/watch?v=kOmCdMcZz80

    Totta, että Vietnamin sodasta ei enää juurikaan näe juttuja missään. Mulle lähinnä tulee mieleen ne täkäläiset Vietnam-mielenosoitukset, joihin taisin aikanaan melkein jokaiseen osallistua. Muistan yhden, josta pikkuproidi ovelana sai otettua useammankin valokuvan. Se oli Kaivarissa USA:n suurlähetystön lähellä, ja poliisi hakkas siellä mieltään osoittaneita puupampuilla - joka oli käsittääkseni kielletty ase; niillä poliiseilla siis - ja proidi oli väärentänyt itselleen - puuhaili siihen aikaan niitä underground-julkaisuja ja oli siis painokone käytössä - sellaisen ison lehdistökortin; siinä luki PRESS yms ja tais vielä olla valokuvakin. En muista oliko itse sen vedättänyt jostakin, vai keksinyt päästään, mutta poliisit ei sitten sitä uskaltaneet pamputtaa ja se sai aika hyviä lähikuvia niistä, kun ne pamputti joitakin maassa makaavia päähän yms. No se ei ollut fasismia, mutta potentiaalisia kusipäitä sellaisiin hommeleihin monesti hakeutuu normaalia enemmän.

    No broidin kummisetä oli eräs jo edesmennyt liikkuvanpoliisin ylikomisario, joka aikanaan oli - muistaakseni - johtanut niitä ratsupoliiseja yleislakon aikaan 1956, ja kun se ei oikein pitänyt kaikesta, mitä siihen hommeliin sisältyi, niin se ei sitä myöskään koskaan osannut ottaa ihan vain duunina, vaan kantoi sitä aina mielessään. Se oli kiva kaveri, opetti mut leipomaan, ja se tuli siitä mieleen, että kun eilen illalla leivoin kolme pellillistä korvapuusteja, niin kyllä niistä tuli ihan syötäviä. Niin ja pitkäsiimaa vetämään se opetti.

    Mutta kyllä se Kosovon pommittaminen oli myöskin eräänlainen vedenjakaja. Clintonhan sanoi (käännettynä), että; "Pommittamalla Jugoslaviaa me edistämme arvojamme, suojelemme etujamme ja edistämme rauhan asiaa." ja kutsui sitä " oikeutetuksi ja välttämättömäksi sodaksi." ja Madeleine Albright sanoi silloin, että; "1999 ei voida hyväksyä tällaista barbaarimaista etnistä puhdistusta. On loppujen lopuksi parempi, että demokratiat asettuvat vastustamaan tällaista pahuutta."

    No siitäkö silloin (ja nyt) oli (ja on) kysymys?

    Tony Blair julisti silloin, että; Uusi sukupolvi vetää rajan" ja että "uuden internationalismin puolesta, joiden puitteissa kokonaisten etnisten ryhmien raakaa sortoa ei enää voida hyväksyä" ja "maailman puolesta, jossa sellaisiin rikoksiin syyllistyneillä ei ole turvapaikkaa."

    (Se oli siis ennen 9/11.)

    Noam Chomsky sanoi noihin aikoihin, että harvoin väkivaltaan turvaudutaan näin heikoin perustein.

    Haavikon fasismi juttu mua miellyttää juuri siksi, että siinä ei demonisoida yksittäisiä valtioita - ei ennen, eikä nyt. (Natsi-)Saksa, Neuvostoliitto, Serbia, Irak (Saddam Hussein) jne.

    Siviiliyhteiskuntaa vastaan tehtyjen hyökkäysten oikeuttamiseksi tarvitaan kollektiivista demonisointia.

    On myös hyvä muistaa, että siitä ei ole vielä kovinkaan kauan, kun Bushin hallitus selitti, että Saddamin tukeminen oli välttämätöntä "vakauden" säilyttämiseksi.

    Ja entäs kun Albright 1998 ilmoitti Suhartolle, ettei tämä ollut "mies meidän makuumme". Syy oli siis siinä, että Suharto ei ollut totellut IMF:n käskyjä, ja tämän oli siis lähdettävä ja tehtävä "siirtyminen demokratiaan" mahdolliseksi. Ja Suharto lähti ja sitten järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit yli 40-vuoteen.

    Vaaleja Indonesiassa ei oltu pidetty siis yli 40-vuoteen, ja se asia johtui pelkästään USA:n tahdosta. Sillä vielä vuonna 1958 Indonesiassa vaaleihin sai osallistua PKI, jolla oli laajaa kannatus maassa - lähinnä sosiaalisista, ei ideologisista syistä. Esimerkiksi maareformi yms. Useampia satojatuhansia talonpoikia kuoli CIA:n johtamassa operaatiossa, - operaatiota voi verrata hyvin maolaisten toimiin Kiinassa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suharto

    National Security Strategy

    http://www.commondreams.org/headlines02/0920-05.htm

    että siis "yksinapainen maailma", "mikään valtio tai koalitio ei koskaan voi haastaa" USA:ta "globaalina johtajana, suojelijana ja poliisina".

    Mikä on kansainvälisen yhteisön oikeus ja velvollisuus puuttua kriiseihin?

    Martti Koskenniemi;
    - Voimankäytön kielto ja valtion suvereenisuus ovat helposti sovellettavia ja yksinkertaisia käytännön periaatteita;
    - Kosovon kriisin yhteydessä 1999 niitä voidaan soveltaa toteamalla, että Kosovon pommitus oli laiton
    - Irakin miehityksen osalta vuonna 2003 niitä voidaan soveltaa toteamalla, että liittouman hyökkäys Irakiin oli laiton
    - Ruandan kriisin yhteyden osalta vuonna 94 niitä voidaan soveltaa toteamalla, että mitään laitonta ei kansainvälisessä järjestelmässä tapahtunut, kun 800 000 ruandalaista murhattiin.

    Siis kuka päättää ja arvio sen valtioiden voimankäytön oikeuden? NATO? YK? EU?

    http://www.defmin.fi/index.phtml?s=253

    VastaaPoista
  7. Vaikkei tämä aivan kotoisiin itsenäisyyspäivän tunnelmiin johdattelekaan, niin jonkinlaisiin itsemääräämisoikeuden rajoitteisiin kuitenkin:

    Suomalaisista poliitikoista olen havainnut Niinistön silloin tällöin ottaneen esille Kiinan kasvavan vaikutusvallan Yhdysvaltojen asioihin. Hyvä, että edes joku pitää asiaa esillä. Tuli täällä kuokkavieraileva "allekirjoittanutkin" todenneeksi joitakin viikkoja sitten, miten vaihtotaseiden ylijäämät nykyisin kasautuvat autoritaarisiin maihin demokraattisten maiden sijasta. Rahan mukana kasvaa valta kansainvälisessä politiikassa. Ei kasva valta enää (maolaisittain) vain kiväärin piipusta.

    Seuraavassa lehtijutussa kiinalainen suurpankkiiri kertoo ajatuksiaan avoimesti. Todella epäkiinalainen juttu.


    http://www.theatlantic.com/doc/200812/fallows-chinese-banker


    T.

    VastaaPoista
  8. Eipä ole aikaisemmin sattunutkaan tilaisuutta kuunnella radio-ohjelmaasi suorana.

    Vähälle huomiolle on yleensä jäänyt Pohjolan rakenteiden muutos sotien jälkeen Suomen turvaksi luotujen mahtavien Pohjoismaiden yhteistyöelimien sulaessa tarpeettomina pois Neuvostoliiton pakkasten myötä.

    Ruotsi supistaa rajusti puolustustaan: itää ei koeta uhkaksi.

    Viimeinen todellinen Hra Norden, Ole Norrback hoksasi rveta Ateenan suurlähettilääksi, jäljellä ovat enää Erkki Tuomioja ja Itä-Suomen maakunnissa hätäpäissään nuoria kurssittava Pohjola-Norden.

    Kysyisin komentajalta soveltuuko sisäisen turvallisuutemme ns. Taxellin doktriini - mitä selvempi kontrasti on pienen ja ison välillä, sitä tärkeämpää pienen on säilyttää oma puhtautensa - myös ulkoiseen turvallisuuteemme?

    VastaaPoista
  9. Se, mitä olen itse yrittänyt päästä vaikuttamaan on tämän saman tilanteen pedagogiikkaan. Ei pääse edes puhumaan koska ihanteet sotkevat ajattelua. Heille minä olin narsisti koska huusin tuskani tästä syrjinnästä.
    Mutta koska ihanteemme ovat eri planeetalla he uskoivat, että minä huudan, että saisin huomiota. Että pääsisin otsikoihin. Että saisin valokeilan kasvoilleni. Näin uskoivat, sillä ihmiset punnitsevat toisten tekoa oman ideaalin ja omien ihanteittensa avulla ja kautta. Jos tämän päivän päättäjä on huomionkipeä ja sairastaa huomion puutetta hän automaattisesti uskoo, että minunlainen sinnikäs kirjoittaja (ja vastarannankiiski) olisi siksi äänessä, että saisi huomiota. Mutta kun olen yrittänyt huutaa tuskaani; miksi kukaan ei kuuntele loppuun? Miksi kukaan ei välitä, että minua raiskataan, seurataan ja terrorisoidaan - kaikki ns. oikeuden kuvitelman mukaan. Terroristit uskoivat, että minä olin (olen) vajaaälyinen tai jopa hullu koska heille ei sattunut hetkeksikään se tunne, että ovat vain itse vajaita tai vammautuneita; sairastuneita huomion puutteeseen.

    Projisointi teki koko ajan sen, että vika piti olla minussa. Ja koska ovat päättäjiä, eivät päästäneet minua tekemään sitä mitä minun olisi pitänyt saada tehdä. Kasvatustyötä, valmennusta. Ei - sinne ei saanut mennä ja minulle ilmoittivat Kauniaisista, että voisin aktiivisena ja aikaansaavana ihmisenä kyllä saada työtä jos en HAE PEDAGOGISTA työtä.

    Näin siis sairaat narsistit uskovat, että ovat kertakaikkiaan oikeassa niissä tuomioissa mitä langettavat. Mutta kun eivät ole. Ovat väärässä.

    Sen sijaan hätähuudot ja valtavat määrät ihmettelyä mistä minä jouduin ulos kirjoittamaan koska elämän suoni meinasi katkea tässä patti-tilanteessa niin arvatkaa mitä he tekevät?

    Soittavat kirjoituskouluun ja sanovat, että täällä on nainen joka purkaa tunteitaan aivan ennen näkemättömällä tavalla. Ja sitten tunteista tuli pääasia; ei siis asia.

    Ja kun en siihen aikonut reagoida (en aikonut kirjailijaksi ikinä, in the first place) niin sitten sanoivat, että ole ilman sitten. Ja kirjeet vietiin tunnetulle kirjailijalle joka on saanut etämateriaalia vähän noin tunteitten osalta; ota siitä ja kirjoita meidän politiikan mukaisen kirjan. Ja näin tapahtui.

    Kaikki oikeat asiat menevät siis Hollywoodin kautta (viihdeteollisuus ennen kaikkea nääs) takaisin pattitilanteisiin. Kunhan ollaan ensin päästy viihtymään niin sitten voidaan palata takaisin angstiin.

    No.

    Sitten kun haluavat muutosta ajatteluun ja kaikenkaikkiseen varsinaiseen ongelmaan - eikä lukea miten joku lähes kuolee sortamisen seurauksena - niin sitten voitte kontaktoida.

    Tästä sitten kirja, ellei nämä ahneet heti kanna kirjoituksiani toisen kerran jollekin tunnetulle. Katsotaan osataanko kunnioittaa yhtään mitään ja päästää se oma uskomus omasta oikeana olemisen kuvasta.

    Kotka liitää ja pulu tallustelee. Pitää olla molemmat, kuten Aristoteles ja Platon.

    VastaaPoista
  10. Miksvarten fasismia on ruvettu kutsumaan fasismiksi? Oliko Mussolinin porukka pahempi kuin Hitlerin? Roomassahan liktorit kantoivat risukimppuihin (fasces) kiinnitettyjä kirveitä. Miksvarten ei puhuta natsismista? Siksvartenko kun se sisältää sen sosialismin?

    VastaaPoista
  11. Mitä Kemppisestä ja Kaskealasta jäi käteen?

    -Sankarillisen historian taakka miesten harteilla.

    -Kyllä moni muukin kuin saksalainen upseeri höristelisi korviaan kuullessaan Mikkelin klubeilla laulettavan ”ryssää silmien välliin” samaan aikaan kun tietäisi Itä-Suomen majoitusliikkeiden kieli pitkällä odottelevan venäläisiä turisteja vuoden vaihteessa pelastamaan investointejaan.

    -Kaskealan vaatimus intin käyneiden palkitsemisesta siviilielämässä jonkinlaisena eliittikoulutuksena? Sopii kyllä hyvin nykymenoon: ehdoton, mitään kyseenalaistamaton lojaliteetti. Puolustusministeristä pääministeriksi noussut Matti Vanhanen haluaa salata hallituksen keskeneräiset asiat, jne.

    VastaaPoista
  12. Jaloja sotia on vain elokuvissa ja historian kirjoissa.

    Kaunis-Aatua lainatakseni ei Suomea puolusta kukaan muu kuin suomalaiset. Liittoutumisen tavoitteena täytyy olla vain kunnon aseiden, ammuksien ja elintarvikkeiden saannin varmistaminen.

    Maamiinoista luopujilla täytyy olla luja usko siihen, ettei itärajalta seuraavaan 69 vuoteen kukaan yritä tulla yli ase kädessä.

    Niin minäkin uskon. Mutta silti pitäisin ne miinat varastossa. Vaikka salaa. Mitä kansainvälinen oikeus siitä sanoisi?

    VastaaPoista
  13. Usko pois Kemppi!
    Ei sitä "onnenpotkua"-39 väärin ymmärretty, vaan kysyttiin mitä sillä tarkoitit. Et vaan ehtinyt tai viitsinyt vastata!
    Ja nythän se tuli selväksi; äärisuunnat karsiutuivat. Olen samaa mieltä, myös Vietnamin sodan merkityksestä. Ja eiköhän jenkkien Irakista lähtö tule näyttämään hieman samanlaiselta kuin Vietnamissa aikoinaan (koptereita kipataan häthätää mereen).
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  14. Hei hyvä Jukka,


    Kiitos taas viisaista pohdinnoistasi.
    Yksi kohta vähän ihmetytti ja
    vaatisi selitystä ( jos vain haluat, niin olisi hienoa).
    "Ajatukset sotien lopettamisesta
    ovat aiheuttaneet paljon sotia"
    Itse ymmärrän sen, että haaveilu
    yksinään rauhasta ei tietenkään
    riitä ja on joskus jopa vaarallista.
    Mutta kyllä tekojen taustalla on
    aina tietynlainen, vaikka tiedostamaton, filosofinen näkemys.
    Sitten ajattelen Mohandas ( Mahatma) Gandhin tavoin, ettei
    rauhaan ole tietä, vaan rauha on
    tie.
    Muuten armeija, kirkko ja koulu
    ovat instituutioina muuttuneet
    paljon, eniten ehkä armeija, sitten
    kirkko ja kaikkein vähiten koulu,
    valittavasti tämä järjestys näin
    niin kuin opettajan synvinkkelista
    tarkasteluna.
    Mietin myös niin, ettei
    Auschwitz enää toistuisi, on tähdellisin kasvatuksen päämäärä.
    Jotenkin näin muistaakseni Frankfurtin koulukunnan Theodor
    Adorno totesi.


    Hyvää itsenäisyyspäivää.


    Ystävällisesti Matti

    VastaaPoista
  15. Juu, fasismin ja kolmannen valtakunnan jatkuva yhdistäminen on minunkin tuntumani mukaan kuin väistöliike, ei tarvitse niin keskustella muista yhteyksistä. Samaa epäilen sosialismi-samankaltaisuudesta.

    Sosialismin kanssa yhteiset piirteet ovat kiinnostavia, suuret rakennusprojektit esimerkiksi. Kannattaisi silti aina kysyä mafian suuri kysymys: kuka sinut lähetti?

    VastaaPoista
  16. Eikö talvisodan kutsuminen oikein tai väärinymmärrettynä ole sitä kohtalokasta ylimieltä itseään?

    Hayekin filosofian rinnastaminen Suomen itsenäisyysajan alun politiikkaan ennen sotia ei ole missään suhteessa perusteltua osoittaa sekoittamishakuista motiivia.

    Sen sijaan Hayekin teos sopii hyvin ja nimenomaisesti mainittu, arvioimaan ns. hyvinvointivaltion politiikkaa. Eli varsinaisesti sodan jälkeiseen aikakauteen vars. 60-luvulta alkaen olkoonkin niin, että sosiaalipolitiikkaa on harrastettu koko itsenäisyyden ajan.

    Vaan toisilla on kyky luetun ymmärtämiseen ja historiantajuun syy-seuraussuhteiden oikeaan havaitsemiseen, toisilla ja Kemppisellä taas ei.

    Mitähän täällä pohjantähden alla sanoo? Se paras historian lähde:)

    VastaaPoista
  17. Kuva tuolla Anthony Christien kirjasta Chinese Mythology pyytää
    saada näkyä.

    http://www.biblioteko.net/guan_di.html

    VastaaPoista
  18. Kyllä ihminen on muuttunut paremmaksi. Sodat vähenvät jatkuvasti kuten muukin väkivalta.

    Hayekin Kohtalokas ylimieli on hyvä kirja vaikka vähän ylimielinen selittäessään melkein koko maailman historian aika kapeasta näkökulmasta.

    Fasismin sosialistisuutta on kuitenkin vaikea ymmärtää, kun tietää, ketkä Hitlerin innokkaimpia tukijoita ja rahoittajia olivat puolueen ulkopuolella. Miksi preussilaiset aristokraatit ja teolisuuspohatat olisvat tukeneet sosialistia?

    Oikeasti fasismi kannattaa nähdä sosialismin valtapoliittisena vastavaoimana. Jotain sosialismin piirteitä se kyllä lainaili voidakseen vedota mahdollisimman laajaan osaan kansasta. Mutta vaikkapa NSDAP:n puolueohjelmasta käy selville, että sosialismin kanssa flirttailu oli lähinnä kuorrutusta.

    Natseja harmitti yhteiskunnan feminisoituminen, eli varmaan se sama asia, josta seuraa ihmisen nykyinen "hyvyys" eli suhtellinen väkivallattomuus. Rikas länsi alkoi muistuttaa hyvin hoidettua porvariskotia. Siksi piti lähteä sotaan. Mutta vaikka absoluuttisin uhriluvuin mitattuna toinen maailmansota oli onnistunut -- siis natsinäkökulmasta -- suhteellisesti ei päästy lähellekään aiempien vuosisatojen hirveyksiä, jolloin kymmeniä prosentteja väestöistä saatoi heittää henkensä sodan seurauksena. Usein laajat alueet tyhjenivät ihmisistä kokonaan, kun tuskin kukaan säätyi taudeilta, nälältä ja taisteluilta.

    Peter Englundin kuvaamat Suomi- ja Ruotsi-pojat iloisen Kööpenhaminan tienoilla on esimerkki totaalisesta sodankäynnistä pari vuosisataa sitten.

    VastaaPoista
  19. Minuakin viehattaa tuo Haavikon f kuvaus.

    Siina on juuri sita etta kuvataan todellisuuden ominaisuksia.

    "Jos kehatiella on ruuhka niin kehatiella on ruuhka"

    No mina laitoin taman messagen kun tassa viikonloppusiivousta
    alotellessani tiskatessani ja poytii pyyhkiesani laitoin lappariradion
    paalle ja laitoin juuri tuon haastattelun taustalle tuomaan kultturia kotiin..

    Sitten viela aattelin laittaa juuri tosta samasta kohasta patkia tanne(!),
    mutta ehdit ensin runsaalla sitaatiilla.

    Vaimon pyysin tuomaan ruokakaupasta muutaman ulkotulen,
    koska huomenna on itsenaisyyspaiva.

    Niita kaikkein pienimpia
    pyysin tuomaan 3-4 kpl, max n. euron paketti.

    Tule Tarski takaisin ja kerro meille etta kieli ja todellisuus
    ovat eri asioita. Tama aika on: "Konstruoida mista tahansa mita tahansa" ja tietysti olla konstruoimatta. Ei mutta tuo oli yleistys..

    Vielakin ihmettelen etta yliopistossa sallittiin opettaa tuo kielen ja todellisuuden valinen ero.

    Oliko tosiaan syyna se etta ihmiset ei sita ymmartaneet, ei ees ne jotka ois olleet kiinostuneita kieltamaan sen.

    VastaaPoista
  20. Silmien välliin on laulu joukosta joka tuli ase kädessä yli 60 vuotta sitten. Sången är inte om nutida ryssar.

    Maamiinojen kielto on höpöä, jos rypälepommit sallitaan. 20 % jää suutareiksi ja ihmisten tallottavaksi kuten miinat ikään.

    Jos halutaan siistiä sotaa, tulisi sallia vain ydinaseet. Niistäkin lähinnä neutronipommit, jotka vain tappavat.

    Aivan kornia puhetta, että sodassa sallittaisiin vain inhimilliset tappovälineet? Eikö tappaminen ole aina epäinhimillistä.

    Siitä huolimatta ryhdyn hommiin, kun käsky käyp. Ja syön sialta jalat, kunhan joulu saa. Enkä hyljeksi teertä tai riekkoa, joka juhlapöytään kannetaan. Riistän salaatilta lehdet ja pensaista marjat. Vien kanaemolta munat ja popsin porkkanalta juuret, Täysin julmasti ja aivan häikäilemättä. Minulla on kaikkiruokaisen hampaat, aina nälkä ja koko ajan jano. Jumala loi minut tällaiseksi. Minkäs teet.

    VastaaPoista
  21. Älkäämme unohtako, että 20- ja 30-luvun Saksassa kommunistinen vallankumous oli vakavasti otettava uhka.

    Siellähän se piti Leninin mukaan ensin tapahtuakin, eikä takapajuisella Venäjällä. Myöhemminkin maailmanvallankumouksen piti levitä juuri Saksan kautta.

    Kansallissosialistien nousu on nähtävä tätä taustaa vasten. Moni patruuna valitsi varmaan mielestään kahdesta pahasta pienemmän.

    Samassa pakkoraossa Suomen johto teki saman valinnan.

    VastaaPoista
  22. Julkisuudessa ihmeteltiin miten Stubb ylennettiin korpraaliksi mutta kuunaan ei taivasteltu Halosen ylennystä ylipäälliköksi. Tässä tapauksessa korpin koulutus hakkaa ylipäällikön pätevyyden.

    VastaaPoista
  23. Sosialismi, fasismi ja natsismi täällä samassa lauseessa.

    Vain yksi näistä paska-aatteista on onnistunut liittämään nimeensä "demokratian" ja liike toimii elinvoimaisesti tänä päivänäkin. Ovela liike kansan hämäämiseksi.

    Helpompi olisi antaa kansalle aseet väärien virkamiesten tappamiseen. Tämä olisi todellista puolustusvoimaa. Ja tämän kuuluisi olla aidon Puolustusvoimain tehtävä, sotaan vievien virkamiesten eliminoimisen.

    VastaaPoista
  24. Katsokaas mitä sanoo Penttilän poika
    http://www.foresight.fi/blog/Lists/Viestit/Post.aspx?ID=9

    VastaaPoista
  25. ne pamputti joitakin maassa makaavia päähän yms. No se ei ollut fasismia, mutta potentiaalisia kusipäitä sellaisiin hommeleihin monesti hakeutuu normaalia enemmän.

    Taitaa mennä kyllä fasismin puolelle, jos esivalta tuommoista tekee. Ei ole normaalia kusipäisyyttä vaan kusipäisyyttä luvan ja vallan kanssa.

    VastaaPoista
  26. "Kohtalokas ylimieli"

    Tiedustelupuolen salakoodienavausta tutkiessani tulin huomanneeksi tuota saksalaista piirrettä, ylimielisyyttä ja oman älyn yliarvostusta, jota tosin pidin vain natsien piirteenä. He pitivät salakoodaustaan täysin murtamattomana tietämättä, että U-boottien sanomia luettiin kuin avointa kirjaa.

    Ja sama toistuu optimisti-jenkeissä? Genevessä päin hajotettiin hotelli kun MM-jääkiekko ei sujunut ja Irakissa menee kaikki päin mäntyä ?

    VastaaPoista
  27. Todellinen voimankäytön kolmijako Suomessa menee näin: On armeija, joka pysyttelee taka-alalla, on virkamiehistö joka poliisin tukemana haluaa olla etualalla ja sitten on kansa joka tyhmyyttään median johtamina poliitikkojen tekosina maksaa kaiken. Tuomarit jne ovat vain rasvaa koneiston rattaissa.

    Jonkin amiraalin ja varsinkin ylipäällikön puheet menevät tuulen mukana.

    VastaaPoista
  28. Ihmeellistä porua täälläkin jatkuvasti niistä maamiinoista.

    Saa sitä kai sissikoulutetutkin ajatella asiaa edes hiukan syvemmälle kuin mitä lehdet kirjoittaa.

    Muutama seikka jotka kyllä Halonenkin hyvin tietää.

    - Suomi EI LIITTYNYT maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen, toisin kuin yleisesti luullaan.

    - Suomi julisti omaehtoisesti luopuvansa maamiinoista vuoteen 2012 mennessä

    - Suomella ei ole nytkään varastoissa maamiinoja.

    - Suomella on NYT JA JATKOSSAKIN varastoituna sytyttimiä, sakaralaukaisimia, sekä sopivan muotoisia tnt-puristeita.

    - Miinan osat erikseen varastoituina eivät ole yhtäkuin miina.

    - Lisäksi Suomella on laitteet ja valmius henkilömiinoissa tarvittavien osien nopeaan ja massamaiseen valmistamiseen, tarpeen vaatiessa.

    - Kun ennen varusmiehelle koulutettiin miinoituksen teko, joka sen jälkeen tietenkin purettiin, niin jatkossa koulutetaan miinoitteen purku, joka edellyttää tietenkin ensin harjoitusmielessä tehtävää miinoitetta. Sama asia molemmin päin.

    Kaikki hyvin siis. Loistava ja ovelasti toteutettu "operaatio" puolustusvoimiltamme. Saimme sekä julkisuuspisteet luopuessamme tästä hirveästä aseesta, että silti pitää puolustuskykymme tärkeän osan ennallaan.

    VastaaPoista
  29. Hyvä Euse.

    Totta kai näin on. Ja tosiasia lienee, että suomalainen miinatehdas polkaistaan maasta esille sodan syttyessä lähes valon nopeudella.

    Minusta on vain törkeää, että "peeveen ylipäällikö" heiluttelee häntäänsä kaiken karvaisille pumpulimaailmassa eläville viherhörhöille ja niittipäisille aseistakieltäytyjille näillä miinapuheillaan.

    Miinojen vastustus liitettyna myös NATOn vastustamiseen kertoo vakavan laatuisesta realismin puutteesta. Mielestäni.

    Kyseessä lienee realismin absoluuttinen nollapiste.

    Tärkeä kysymys on, montako vuotta meillä suomalaisilla on "kakkua" jäljellä??

    VastaaPoista