Sivun näyttöjä yhteensä

24. marraskuuta 2008

Väkivaltaisista mielikuvista



Koska olemme kaikki hyviä ja humaaneja ihmisiä, törkeän loukkaavilla mielikuvilla mässäily on meille vierasta. Huonommat ihmiset kuitenkin harjoittavat sellaista.

Etenkin naislukijat ovat hienovaraisesti motkottaneet, että olen aivan liian usein kiinni sota-aiheissa. Moite on aiheellinen.

En kuitenkaan ihastele pöljää ”isänmaallisuutta”, verta enkä suolenpätkiä kuusen oksilla. Sitä vastoin korostetun autoritaarinen yhteisö vetoaa minuun, koska olen itse sellaisen yhteiskunnan kasvatti.

Luullakseni Matti Rantasilan (tiettävästi edesmennyt – samaa sukua kuin tietämänne Rantasilat) ”Joukkueenjohtaja” –sotaromaani sisältää sen kohtauksen, joka on kaikkien väkivaltafantasioiden äiti. Ja nyt on puhe auktoriteetin eli esimiehen legitiimistä nolaamisesta.

Muutakin voisi kuvitella, mutta santsareiden eli kokelaan arvoisten varusmieskouluttajien simputus sen kuin yltyi välirauhan aikana. Asiaan kuuluu, että näissä itse juuri reserviupseerikoulusta päässeissä sankareissa ei ollut liiaksi äsken käydyn talvisodan rintamamiehiä – näitä ei kaiken koetun jälkeen höykyttäminen huvittanut.

Romaanin päähenkilö tulee Niinisaloon, jossa RUK toimi tuossa vaiheessa; Haminaan ei olisi mahtunut niin suuria kursseja, eikä se ollut ajankohdan oloissa muutenkaan sopiva paikka.

Päähenkilö tulee todellisuudessa lopettamaan pahasti kesken jäänyttä asevelvollisuuttaan talvisodan vapaaehtoisena, pikakoulutettuna käyneenä. Muut tulijat ovat pesunkestäviä mokkereita eli omalla vuorollaan 19-vuotiaina alokkaiksi tulevia.

Santsarit ovat ottamassa uhrejaan vastaan rautatieasemalla ja juoksuttavat näitä ja lyöttävät maantielle mahalleen. Puheet ovat mahtavia, ainakin arempien verta hyytäviä.

Ja kuorma-autolla kasarmeille, jossa luvattiin ottaa luulot pois. Kertojaa epäillään siviilimäisestä niskoittelusta, koska hän ei ole millänsäkään ärhentelystä.

”Mitä te luulette olevanne? – Te ette ole mitään! Me otamme teiltä luulot pois.”

Varusvarastolle pistäytyy kapteeni, joka kysyy kertojaa nimeltä ja käskee käymään toimistoon vaihdatettuaan ensin kamppeet asiallisiin.

Kertoja torjuu tarjotun lattiaharjan ja menee kapteenin puheille kiinnittämään talvisodassa ansaitut vänrikin tähdet ja Vapauden ristin 4 lk. nauhakkeen. Hänellä oli jo silloin ja toisessa sodassa valitettava tapa – etenkin yhdessä nyt kuolleen Pentti Iisalon kanssa – syyllistyä toisen irtaimen omaisuuden luvattomaan käyttämiseen, sellaisen kuin panssarintorjuntatykkien ja ammusajoneuvojen.

Ja sitten takaisin tupaan ilmoittamaan äskeisille päällepäsmäreille, että kun hän – kertoja – nyt sitten sai vastuun tämän porukan taistelukoulutuksesta, niin keskitytään nyt hengissä pysymisen keinoihin, etenkin maastossa, ja turhanaikainen huutaminen ja hyppiminen voitaisiin jättää pois.

Että eikö niin?

(Asetelma ei ollut ainutlaatuinen1940-1941, koska myös todellisuudessa tapahtui samaa kuin Täällä Pohjantähden alla –romaanissa kerrotaan. Epätavallisen päteviä nuoria aliupseereita komennettiin upseerikouluun koulunkäyntiin ja mahdollisiin poliittisiin rasitteisiin katsomatta, ja joukossa oli myös asevelvollisia, joiden palveluaika oli silloin 2 vuotta.)

36 kommenttia:

  1. Tarina on oikein mukava. Vänskähän lopulta opetti samaa santsareille.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista.

    Mieleen tulee myös se miten erilaiset maailmat sen aikainen työelämä ja armeija kuitenkin olivat. Iso osa miehistöstä oli "maanviljelijöitä", eli jollakin tavoin kosketuksissa "ämteekoohon". Työelämä varmasti oli autoritäärisempää kuin nyt, mutta armeija varmasti vei voiton. Ei tarvitse ihmetellä niitä kiistoja joita oli esim. "rokkien" ja "lammioiden" välillä, kuri oli varmasti vaikea käsite tai sitten jotakin mitä piti inhota.

    Tämä väki osasi myös pukeutua oikein, rintamalle otettiin lämpimät vaatteet jne. Tai sitten tehtiin niin kuin Raappanan (mottimestari) kerrotaan tehneen: kun NL hyökkäsi rajaa kohti Pielisjärvellä - eli nykyisessä Lieksassa - Raappana tyhjensi vaatekaupat ja puki vaatteet miehilleen.

    Yksi mielenkiintoinen seikka on myös pienet asiat, jotka tuon ajan kertomuksista nousee esiin. Eräs sukulainen oli ollut talvisodan aikana työssä Porin sairaalassa (yleinen sairaalako silloin?). Sairaanhoitajilta oli kielletty kahvin keitto, koska nämä eivät oppineet niin nopeasti keittämään pannukahvia kuin olisi pitänyt ja kahvia ei voinut juoda huonon keiton takia. Muu henkilökunta keitteli kahvit, ne jotka olivat sen oppineet aiemmin ja olivat mestareita asiassa.

    VastaaPoista
  3. Joku halusi maailman mieleisekseen
    ja keksi kiinalaisen kengän. Älä kerro mitä tunnet, kerro miten se kenkä otetaan pois aina ensimmäiseen
    hetkeen saakka. Lapsi odottaa.

    Jotkut toimivat ja jotkut sinnittelevät hengissä. Tänään sovitetaan kiinalaista kenkää vähäosaisten jalkaan, etteivät karkaa leipäjonoista. Mielikuva siitä mihin voisi karata, on lakaistu nurkkaan. Kuinka ihmeessä tämä on mahdollista.

    VastaaPoista
  4. Täällä "pohjantähden alla" ja "tuntematon sotilas" ovat satuja.

    Mutta silti niitä viljellään kuin tutkittua tai itse koettua historiaa.

    VastaaPoista
  5. Kahvinkeitosta juolahti mieleen setäni, joka kertomansa mukaan joutui asepalvelusta suorittaessaan muonitusjoukkoihin. Setä arveli, että syynä tähän olisi ollut hänen siviiliammattinsa. Hän oli sellunkeittäjä.

    VastaaPoista
  6. Minulla oli ilo suorittaa asevelvollisuus pioneerijoukoissa, joka oli mukava sekoitus teknisesti kouluttuneita sekä aitoja suurten havumetsien työmiehiä.

    Ei ollut sellaista myräkkää tai kaatosadetta, etteikö näiltä pohjoisen jätkiltä syttyneet pienet kynsitulet. Jopa marssi- ja tupakkatauon aikana.

    Vaikken itsekään metsää pelännyt, niin heidän seurassaan yö märässä korvessakin oli jotenkin turvallinen. He eivät itkeneet olosuhteita, vaan muokkasivat ne mieleisekseen.

    Sota-aikana koko armeija oli täynnä juuri tällaisia äijiä. Sankareita omalla maallaan.

    VastaaPoista
  7. Et Sinä liikaa sodasta kirjoita. Jatka vain.
    Naislukija

    VastaaPoista
  8. Olen samaa mieltä siitä, että yhdeltä osaltaan säännöllinen sota-aiheesi liittyy autoritaarisen yhteisöön, sen kritiikkiin. Koulukiusaamiskirjoituksesi ovat samaa maata.

    Yhdeltä osaltaan siis. Muista osista eli luuloistani en viitsi puhua, kun menisi kyökkipsykologian puolelle ja kertoisin sillä kaikella vain itsestäni. Sitä paitsi: onhan sota historioitsijoille ihan asiallinen kiinnostuksen kohde. Minun sukupolveltani on taatusti tyhmää ja ylimielistä redusoida sota joksikin psyyken mekanismeiksi. Niin en yritä.

    Armeijaan ja sotaan liittyviä mieli- ja kielikuvia ja niiden kausittaista ilmestymistä muistan silti ihmetelleeni muissakin miehissä. Ihmetys on aitoa ja syvää, koska luulen, että se kuvasto kumpuaa alueelta, jonne en koskaan ole päässyt enkä pääse. Yhdellä miehellä oli kerran paljon sanottavaa siitä, kuinka armeijassa kadottaa identiteetin - ymmärtääkseni se oli ahdistava kokemus. Toinen puhui siitä, kuinka pää työnnettiin vessanpönttöön, enkä koskaan käsittänyt, oliko kyse koulusta vai armeijasta. Isäni, evakkolapsi, on vanhemmiten ruvennut toistelemaan sitä, ettei ymmärrä, kuinka "sieltä" (Elisenvaarasta) selvittiin.

    Luulen, että se alue, jonne minä en pääse mutta useimmat miespuoliset joutuvat, on tunne fyysisestä uhasta. Kerran kysyin luokallani, kuka on joskus antanut tai saanut turpaan tai ollut näkemässä, kun joku saa. Kaikki pojat viittasivat. Varmaan nekin, jotka eivät olleet antaneet, saaneet eivätkä nähneet. He olivat kuitenkin sisäistäneet, että pojan paikka oli siellä.

    VastaaPoista
  9. Jotain tällaista?
    http://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2094
    JUHA MÄLKKI
    Herrat, jätkät ja sotataito
    Kansalaissotilas- ja ammattisotilasarmeijan rakentuminen 1920- ja 1930-luvulla ’talvisodan ihmeeksi'
    "Talvisodan ihmeen taustalla olleet inhimilliset voimavarat hioutuivat rauhan aikaisessa organisaatiossa ja konkretisoituivat sodan aikana. Sotataito selittää vain puolet armeijan suorituskyvystä. Lopputulos muotoutui ensisijaisesti ammattisotilaiden ja sotilasvaatteet päällensä pukeneiden tavallisten suomalaismiesten välisten jännitteiden mutta myös kompromissien tuloksena.
    Etulinjan sotilas toimi lopulta enemmän metsätyömailla sisäistetyn, kuin kasarmilla opetetun kurin hengessä. Tämä epävirallinen kurijärjestelmä ei kuitenkaan vähentänyt sotilaallista suorituskykyä, vaan päinvastoin, tehosti sitä merkittävästi. Sodan kokeneiden miesten muistelmien avulla paljastuu aivan uudenlaisia näkökulmia organisaation sisäisestä toiminnasta."

    VastaaPoista
  10. Tämähän on kaikkien sorrettujen makein lohtu; palata ruusuketta kaulaslaatassa, rahaa lompakossa, johtotähti keulalla tai - helpoiten järjestettävissä - vainajana; kyllä te sitten kadutte ja arvoni näette.

    Mutta termi "santsari" yllättää - 1980-luvulla termi tarkoitti koulujen tai kurssien apuohjaajaa, siis esimerkiksi RUKin kouluttajakoksuja tai RAUKin karjukersantteja. Hehän olivat edelliseltä kurssilta jääneet uutta kurssia katsomaan, "santsaamaan". Mopojen/mokkereiden/alokkaiden kouluttajat olivat niin mainstreamea, että en nyt tähän hätään muista heille muuta termiä kuin ohjesäännön epäkuvaavan kuivakka "varusmiesjohtajat". Luuloja kyllä poistettiin kovasti silloinkin. Hyvinvointiyhteiskunnan ja talouskasvun hedelmiin tottuneelle siihen kyllä aluksi riitti jo varusvaatteiden karkeus, punkan kovuus ja pre-rehniläisen suojattomat vessanpöntöt rivissä.

    VastaaPoista
  11. Asiasta kolmanteen. Minä sain palkankorotuksen. Mitä Teuvo sai?

    Loman.

    VastaaPoista
  12. Mummo osui erääseen suureen asiaan, josta olen täälläkin myös aiemmin maininnut. Pojan kokemus on olla tähtäimessä, ja vaisto ohjaa väistämään vaikka itse olisi ehjäleukaisena säilynyt. Tytölle ei tule tätä kokemusta, vaan halujen kohteen valtiattarena daamit ovat usein kovin korskeita, eikä konfliktia siksi väistetä. Nykymaailmassa miehet vaikuttavat sitten pehmoneideiltä ja naiset kovilta jätkiltä.

    Linnan saduista kommentoineelle; se että jotakin ei tapahtunut ei tarkoita ettei sellaista tapahtunut. Satu pitää usein paikkansa totuutta paremmin.

    VastaaPoista
  13. Mää en oo koskaan ymmärtäny, miks pitää sotia enkä myöskään sitä, et miks pitää oppia tappamaan. En oo myöskään koskaan ymmärtänyt metsästämistä, varsinkin kun kaupat on pullollaan ruokaa.
    Enoni joutu viimesodan loppuvaiheilla sinne jonnekkin ja kärsi varsinkin henkisesti loppu elämänsä. Vaarini oli mukana sisällissodassa ja sai sieltä mukaansa myös henkiset vammat.
    Suomessa joskus ollessani ja kirjakauppoja kolutessani ihmettelen sitä suomalaisten sotakirjojen määrää.

    VastaaPoista
  14. Tuntemiemme Rantasilojen isä löytyy ainakin suomalaisetsa SS-matrikkelista. Kunten yllättävän monen muunkin tutun isä tai puoliso.

    VastaaPoista
  15. ad Mummo
    Kaikki pojat olivat varmaan ainakin nähneet kuinka joku sai turpiin

    VastaaPoista
  16. Ad res.luutn. Buji: - Tämä Rantasila oli käsitykseni mukaan setä. Isä oli tietääkseni porilainen asianajaja.

    Entisiä SS-miehiä on kuulunut minunkin tuttavapiiriini, ja väittäisin, että jotkut heistä lähtivät reissuun lapsellisuuttaan.

    Reissulla sitten karisi lapsellisuus ja muutakin.

    VastaaPoista
  17. Ad Bubu: - oletko pannut merkille, että suomalaisissa sotakirjoissa on meneillään ainakin kolmas kierros. Samat asiat kirjoitetaan uudestaan ja uudestaan. Luultavasti 25-35 -vuotiaat miehet ovat erikoisen kiinnostuneita.

    VastaaPoista
  18. Kemppinen kirjoitti: "Samat asiat kirjoitetaan uudestaan..."

    Luen tässä juuri Teloitettu totuus -kirjaa. Aihe oli kai uudenkarvainen kun Ylikangas siitä kirjoitti ja ainakin minulle, 35+-ikäiselle, uutta on tässäkin. Muuten tämä maistuu pihatappelulta, se vain, että iso poika meni jo sisään ennen kuin pienempien sakki hivuttui koolle.

    VastaaPoista
  19. Juttu nosti mieleen oman ajan harmaissa 80-luvulla.

    Rovaniemellä Lapin Rajavartioston sissikomppaniassa jokainen harmaan puvun kantaja sotilaskotiin tullessaan joutui kumartamaan jämäkästi ja sotilaallisesti Marskin kuvan suuntaan.

    Tämä tapa oli mielestäni täydellistä pelleilyä ja itse asiassa pelleksi tunsinkin aina itseni kun sotkuun saapuessani nyökyttelin marskin suuntaan.

    Autoritaarisuus on aito ja hyvä asia; kuvien kumartelu menee jo överiksi. Ei taideta nykysotkuissa tällaista enää harjoittaa??

    VastaaPoista
  20. "...suomalaisesta SS-matrikkelista..."

    Minunkin ensimmäinen appiukkoni sieltä löytyy. Ja ensianoppini isä ja sedät samasta sissikomppaniasta kuin Känä K.

    Suomi on pieni maa ja sukupolvi on lyhyt.

    Bubun kysymys miksi pitää opetella tappamaan on sekä hyvä että huono. Hyvä se on jos kysyt sitä A. Pekurisen mielessä, huono taas jos... no, tietänet itsekin.

    Sodasta puhumisen tarve ei varmaankaan ole sen kummempi tarve kuin vaikkapa puhua Estoniasta ja sen uhreista. Järkyttävä kokemus, josta osa selvisi hengissä ja osa ei, ja joka kosketti lähes joka perhettä.

    Titanicistakin puhutaan yhä, sadan vuoden jälkeen, eikä siellä montaa suomalaista ollut.

    Lisäksi sota on ihmisen aiheuttama onnettomuus, ei luonnon tai jumalien. Riittää siinä pohtimista kolmanteen ja neljänteenkin polveen. Sodasta täytyy olla jollekin hyötyä, ei niitä muuten olisi.

    Eikä Linnan kirjat ole satuja, ne ovat tarinoita. Kansa taisteli, miehet kertovat.

    VastaaPoista
  21. Kyllä minäkin varusmiesaikanani kiviä kasarmin pihalta keräsin. Siitä huolimatta suoritin 1. luokan sähköttäjätutkinnon. Sittemmin tuli lisää koulutusta ja suoritinkin mestarin sähköttäjätutkinnon. Leipää riitti hyvin eläkeikään asti vaikka aluksi varusmiehenä pullikoinkin kasarmin käytäntöjä vastaan.

    VastaaPoista
  22. Aika kesy "kaikkien väkivaltafantasioiden äidiksi". Tai siis ei kesy vaan tyystin väärässä kategoriassa, kun sankari siis hei vaan tyytyi puhumaan. Olisi edes ampunut polveen.

    Oikea fantasiakategoria kai olisi: "siitäs saitte kun minua kiusasitte!"

    Mutta kun ottaa huomioon, että puolet Hollywoodin leffoista hyödyntää samaa teemaa, ei taida tulla edes ehdokkuutta.

    VastaaPoista
  23. Kiinnostava kertomus - selvensi isäni sodanajasta kertomaa. Hänkin oli niitä nuoria rintamamiehiä, jotka suorittivat Viipurin-taisteluiden jälkeen koulunsa loppuun Niinisalossa ja harkitsi vakavasti meriupseerin uraa. Siviiliopinnot veivät kuitenkin voiton Merisotakoulussa ollessa.

    VastaaPoista
  24. "RienzL" Linnan saduista kommentoineelle; se että jotakin ei tapahtunut ei tarkoita ettei sellaista tapahtunut. Satu pitää usein paikkansa totuutta paremmin."

    - - -

    Jotain näin syvällistä kommenttia osasin odottaa:)

    Mitenhän sen vääntäisi rautalangasta, että minun sukuni jäsenillä ei ole samanlaista käsitystä ja kokemusta sota-ajan ja muista historian tapahtumista kuin Linnan tarinoissa.

    Mutta monilta puuttuu "oikea" kodista ja kokemuksistaan saatu kulttuuriperintö. Heille "Linnan sadut" voivat olla poliitiisestikin korrekti väline täyttää vaillinaisuuttaan.

    Tuo "Herrat, jätkät ja sotataito" lienee paljon luotettavampi teos kuin Linnan kaunokirjallisuus.

    VastaaPoista
  25. Bubu: "Mää en oo koskaan ymmärtäny, miks pitää sotia enkä myöskään sitä, et miks pitää oppia tappamaan."

    Kaikista tilanteista ei selviä puhumalla, koska kaikki eivät usko puhetta tai vaikka uskoisivatkin, eivät halua samaa asiaa.

    Moni syvän rauhan oloissa syntynyt sortuu kuvittelemaan että oikeus olla ja elää rauhassa on jotenkin ylhäältä annettu automaattinen tosiasia, vaikka se oikeasti on sopimuskysymys jota noudatetaan vain väkivallan uhalla - ja sen oikeuden menettää ellei ole itse valmis väkivaltaan kun joku muu on.

    Ihmisistä eläimiin siirryttäessä ollaan vielä kertaluokkaa armottomampia, koska silloin neuvottelu ei ole edes mahdollista. "Luonnon tasapaino" on myytti, jatkuva kuoleman kehä jossa syödään ja tullaan syödyksi. Syötävälle ei merkitse mitään tuliko noutaja hirvimiehen luodista vai pedon hampaista.

    VastaaPoista
  26. Ad anonyymi:

    Miksi sinun sukulaistesi kokemus olisi sen todempi kuin niiden, jotka kokivat Linnan ilmaisseen heidän tarinansa? Kokemuksia oli monenlaisia, ja jokaisesta kertomuksesta jää jotain pois.

    Mitä Herrojen, jätkien ja sotataidon kirjoittajaan majuri Mälkkiin tulee, niin kirjamessuilla hän kertoi, että häneltä kului viisi vuotta, ennen kuin myönsi, että Haanpään varhaiset armeijakuvaukset olivat "totta". Mikä kai tarkoittaa, että jotkut asevelvolliset kokivat armeijan niin ja upseerin on paras myöntää tuo näkökulma legitiimiksi, eikä katsella asioita vain omalta kannaltaan. Ihan siksi että siitä on hyötyä johtamisessa.

    VastaaPoista
  27. Ad bubu:

    Jos olet pyhimys, niin varmaan et ymmärräkään, miksi ihmiset tappavat toisiaan.

    Mutta mitä paremmin tavallinen kuolevainen tutustuu itseensä, sitä epävarmempi hän on siitä, olisiko selvinnyt yhtään paremmin.

    VastaaPoista
  28. Linna-satu-anonyymille

    Minun esi-, iso- ja varsinaisvanhempieni sukutaustat ovat oikealta ja vielä enemmän oikealta, sinivalkeaa maustaa vain pieni ruotsinkielinen porvarisävytys. Eli sukuperinne viime vuosisatojen tapahtumista on kyllä kaukana Väinö Linnasta. Se ei estä minua ymmärtämästä miltä historiallinen totuus monista muista on näyttänyt.

    VastaaPoista
  29. Ad Omnia - Linnasta ja sodasta: käsitän kirjallisuuden (ja elokuvan) vaikutuksen juuri mielikuvien laajenemisena ja näkemien avartumisena, ja se aiheutuu kokemuksien vaihtamisesta.

    Kullakin on omat ja suvun kokemukset. Meillä on tarjolla mahdollisuus päästä osille toisten kokemasta. Likikään aina emme siitä pidä, ja edustavuutta eli yleispätevyyttä koskevia väitteitä oppii varomaan esimerkiksi juuri lukemalla.

    Olen aivan varma, että ei ole olemassa todenmukaista kuvaa sodistamme, mutta varmasti ainakin 200 000 uskottavaa (vaikuttavaa, eletyn maksuista) tarinaa.

    VastaaPoista
  30. MARJO:"Jos olet pyhimys, niin varmaan et ymmärräkään, miksi ihmiset tappavat toisiaan.

    Mutta mitä paremmin tavallinen kuolevainen tutustuu itseensä, sitä epävarmempi hän on siitä, olisiko selvinnyt yhtään paremmin."

    ????????

    Ok, tässon sulle vähä lukemista (en pidä myöskään tällasesta!), ja tällasta harrastavat tappamaan oppivat:
    http://www.aftonbladet.se/nyheter/article3857399.ab

    VastaaPoista
  31. Käsitän Linnan teokset kaunokirjallisuudeksi.

    VastaaPoista
  32. ad bubu

    fyi fan millaista menoa. Että pikkupossuja ammuskellaan vain siitä ilosta, että lääkintämiehet voisivat harjoitella. Tuo uutinen johonkin brittilehteen, niin katkaisevat diplomaattisuhteet Ruotsiin. Kiukuttaa täällä Suomessakin.
    En vain keksi tämän terävämpää vinoilua aiheesta. Melko tarpeetonta kivun aiheuttamista. Keskittyisivät kehittämään jotakin simuloivaa massaa, jos pakko on ja järki riittää. Ilmeisesti ei riitä.

    Och samma på svinska.

    VastaaPoista
  33. Bubulle:

    Eivät sotamiehet – ne sinun tappajasi - sotia aloita.

    Sodat aloitetaan siellä, missä kristallikruunut kimaltelevat, salamavalot välähtelevät ja laseja kilistellään ikuisten liittojen merkiksi.

    Sotamiehellä on kaksi vaihtoehtoa: tapa tai kuole.

    VastaaPoista
  34. Sodassa ennen kuoli.
    Tulevaisuudessa aseet kytketään nörttien kotikoneisiin pitkin maailmaa. Visiona on robottien romutuskilpailu, kunhan kaikki ovat varustautuneet.

    VastaaPoista
  35. Poikki Suomen 80-luvulla ja siitä eteenpäin tähän päivään asti on kuntien nuorisotyössä aloitettu videokerhoja - ja jotka useimmat on lopetettu saman tien moraalisin perustein.

    Miksi?

    Koska pojat ovat haluneet tehdeä pelkästään gorea, verisylttysplätteriä. Uhkaa ja kuolemaa ja kiihotusta käsitteleviä videotuotoksia roiskuvin efektein.

    Miksi?

    Koska he ovat kuulleet isoisältä vain humalatilassa kerrottuja horteisia sotatarinoita hurmeisesta rohkeudesta ja ahdistunutta uhmaa tosimieheydestä. Painajaisia, piinaa, saatanan rohkeina kyntömiehinä silpovassa metsässä.

    Ja kun tätä isien taakkaa harteillaan ovat pojat yrittäneet purkaa videotöissä, niin on ne sitten kulttuurikeskuksen johtajattaren johdolla kirkuen häpäisty ja moralisoitu sairaaksi harrasteluksi. Nuorison vaarallista onaniaa vanhempien häpeäksi. Mutta entäs edellisten sukupolvien häpeä ja hiljaisuus?

    Juuri kun pojat olisivat avautuneet omaehtoisesti ja avanneet suomalaista miehuutta avoleikkauksella, niin tädit uhkasivat saksilla leikata munat pois jos ei lapselliset ketsuppivideot lopu veronmaksajien kauhistukseksi.

    On se kumma että pojat eivät ole saaneet prosessoida isiensä tekoja, joita aikuisetkin vaikenevat ja joita pojat muutenkin joutuvat kantamaan tuossa suomalaisessa mieskuvassa ja tunteettomuuden ihailussa.

    Lapsellinen sota ja rohkea julmuus, se ei poistu itsestään myyttisen miehuuden varjossa palelevilta.

    Tämä tuore Annantalon kauhuterapiakurssi on ollut yksi hyvin harvinaisista nuorten hyväksyntää huokuvista kulttuuriteoista, ilman aikuisten propagandaa ja nuorten manipulointia.

    .

    VastaaPoista