Sivun näyttöjä yhteensä

14. marraskuuta 2008

Listamania



(Uutinen – ei kuulu Suomi puoltavan EY:ssä tekijänoikeuden määräajan hurjaa pidentämistä esittävälle taiteelle. Kuuluu olevan muutenkin pakka hajallaan. Tällaista tietävät perillä olevat piirit.)

= = =

Amazonin sivupalkeissa on otsikolla ”Listmania” kirjava kokoelma ihmisten kasaamia listoja, yleensä ”10 parasta”.

Keskustelemme Donnerin kanssa radiossa elokuvan listoista. Ainakin Sight and Soundin vuoden 2002 lista on kuuluisa. Muistan ajan, jolloin Sight and Sound oli minulle liian maalainen – olin tullut muutama kuukausi sitten kaupunkiin ja ehtinyt vakuuttua siitä, että Cahiers du Cinema sekä G. Sadoulin kaksi elokuvan hakuteosta ja André Bazinin elokuvan teoria (myöhemmin suomennettu nimellä Mitä elokuva on) ovat ainoat lähteet, joihin aikuinen (19 v.) ihminen ilkeää seurassa vedota.

Tuo mainitsemani lista löytyy suoraan googlettamalla. Oma listani löytyy YLE:n ohjelmani blogista ja panen sen myös tähän:

Citizen Kane (Welles)
The Godfather and The Godfather Part II (Coppola)
Notte di San Lorenzo - Tähtikirkas yö (Taviani)
Un condamné a mort s'est échappé - Kuolemaantuomittu on karannut (Bresson)
Dr. Strangelove (Kubrick)
Ladri dei bicicletti - Polkupyörävaras (De Sica)
Raging Bull (Scorsese)
Vertigo (Hitchcock)
Viridiana (Bunuel)
La Régle du jeu - Pelin säännöt (Renoir)
Derzu Uzala (Kurosawa)
Rio Bravo (Hawks)
Seven Samurai (Kurosawa)
2001: A Space Odyssey (Kubrick)
Sunset Blvd. (Wilder)
Il vangelo seconde Matteo - Matteuksen evankeliumi (Pasolini)Ugetsu - Kalpean kuun tarinoita (Mizoguchi)
Apocalypse Now (Coppola)
Casablanca (Curtiz)
City Lights – Kaupungin valot (Chaplin)
Fanny och Alexander (Bergman)
Singin' in the Rain – Laulavat sadepisarat (Kelly, Donen)
Andrei Rublev (Tarkovsky)
La Notte - Yö (Antonioni)
Chinatown (Polanski)
La Grande Illusion - Suuri illuusio (Renoir)
Some Like It Hot - Piukat paikat (Wilder)
Wild Bunch - Hurja Joukko (Peckinpah)
La strada - Tie (Fellini)
The Searchers (Ford)
Amarcord (Fellini)
A bout de souffle - Viimeiseen hengenvetoon (Godard)
Jules et Jim (Truffaut)
Les Enfants du paradis (Carné)
On the Waterfront - Alaston satama (Kazan)
Gertrud (Dreyer)
Det sjunde inseglet - Seitsemäs sinetti (Bergman)
Taxi Driver (Scorsese)
Smultronstället - Mansikkapaikka (Bergman)
I buoni, i bruti, i cattivi - Hyvät, pahat ja rumat (Leone)
Pickpocket (Bresson)
Pulp Fiction (Taratino
The Third Man (Reed)
Big Sleep - Syvä uni (Hawks)
Mujeres al borde de un ataque de nervios - Naisia hermoromahduksen partaalla (Almodovar)
Aleksandr Nevski (Eisenstein)
Grozny Ivan - Iivana Julma (Eisenstein)
M - eine Stadt sucht ein Mörder - M - kaupunki etsii murhaajaa (Lang)
Great Guns - Miljoonamonnit motissa (Laurel & Hardy)
Shoah (Lanzman)

Listalla on monia elokuvia pelkän vieraskoreuden tähden. Tarkemmin ajatellen vaihtaisin Fordin Etsijät Stevensin Etäisten laaksojen mieheen, sillä muistin vasta tuon listan laatimisen jälkeen, että siinä on suursuosikkini Jack Palance pahiksena.

Katselin kirjahyllystäni vastaavia virityksiä. Kyllä snobismi on helppoa. Chaplinin filmi olisi vaihdettava Ritari Sinipartaan (Monsieur Verdoux), von Trier olisi otettava Carl Dreyerin sijaan, Kurosawa korvattavat Ozulla – ja missä on Satyajit Ray!

55 kommenttia:

  1. Internet Movie Database nielee myös käyttäjien reittauksia rainoille, alla 9 tai täydet 10 pistettä saaneet "viiden tähden" filmini:

    "Kahdeksan surmanluotia" (1972) 10
    2001: A Space Odyssey (1968) 10
    Amadeus (1984) 10
    American Beauty (1999) 10
    Andrey Rublyov (1966) 10
    Ba wang bie ji (1993) 10
    Bronenosets Potyomkin (1925) 10
    C'era una volta il West (1968) 10
    Casablanca (1942) 10
    Citizen Kane (1941) 10
    Dead Man Walking (1995) 10
    Double vie de Véronique, La (1991) 10
    The Godfather (1972) 10
    The Godfather: Part II (1974) 10
    Grande illusion, La (1937) 10
    The Great Dictator (1940) 10
    Hable con ella (2002) 10
    Hannah and Her Sisters (1986) 10
    Himmel über Berlin, Der (1987) 10
    It Happened One Night (1934) 10
    Krótki film o zabijaniu (1988) 10
    L.A. Confidential (1997) 10
    M (1931) 10
    Megáll az idö (1982) 10
    Napoléon (1927) 10
    Ninotchka (1939) 10
    Offret (1986) 10
    Once Upon a Time in America (1984) 10
    One, Two, Three (1961) 10
    Onnen maa (1993) 10
    Paths of Glory (1957) 10
    Picnic at Hanging Rock (1975) 10
    Pulp Fiction (1994) 10
    Ran (1985) 10
    Rocco e i suoi fratelli (1960) 10
    Roma, città aperta (1945) 10
    Salvador (1986) 10
    The Shawshank Redemption (1994) 10
    Shichinin no samurai (1954) 10
    The Shop Around the Corner (1940) 10
    The Silence of the Lambs (1991) 10
    Singin' in the Rain (1952) 10
    Sjunde inseglet, Det (1957) 10
    Smoke (1995) 10
    Smultronstället (1957) 10
    Strada, La (1954) 10
    The Third Man (1949) 10
    To Be or Not to Be (1942) 10
    Tous les matins du monde (1991) 10
    Trois couleurs: Bleu (1993) 10
    Tulitikkutehtaan tyttö (1990) 10
    Vertigo (1958) 10
    Zerkalo (1975) 10

    À bout de souffle (1960) 9
    After Hours (1985) 9
    Amarcord (1973) 9
    Apocalypse Now (1979) 9
    Armée des ombres, L' (1969) 9
    Bad Boy Bubby (1993) 9
    Berlin: Die Symphonie der Großstadt (1927) 9
    The Big Sleep (1946) 9
    Bodysong (2003) 9
    Buono, il brutto, il cattivo., Il (1966) 9
    Cercle rouge, Le (1970) 9
    Cwal (1996) 9
    "Dekalog: Dekalog, piec (#1.5)" (1990) 9
    Dip huet seung hung (1989) 9
    Diva (1981) 9
    Fabuleux destin d'Amélie Poulain, Le (2001) 9
    Falling Down (1993) 9
    Fanny och Alexander (1982) 9
    Fong Sai Yuk (1993) 9
    The General (1927) 9
    Good Bye Lenin! (2003) 9
    High Noon (1952) 9
    Hope and Glory (1987) 9
    Idi i smotri (1985) 9
    In the Line of Fire (1993) 9
    It's a Wonderful Life (1946) 9
    Kaos (1984) 9
    The Kid (1921) 9
    The Killing (1956) 9
    The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001) 9
    Love Actually (2003) 9
    The Maltese Falcon (1941) 9
    Mephisto (1981) 9
    Mononoke-hime (1997) 9
    Nibelungen: Kriemhilds Rache, Die (1924) 9
    No Man's Land (2001) 9
    North by Northwest (1959) 9
    Nostalghia (1983) 9
    Passion de Jeanne d'Arc, La (1928) 9
    The Pianist (2002) 9
    Populärmusik från Vittula (2004) 9
    Prizzi's Honor (1985) 9
    Psycho (1960) 9
    Rear Window (1954) 9
    The Reflecting Skin (1990) 9
    Rukajärven tie (1999) 9
    Sånger från andra våningen (2000) 9
    Sen to Chihiro no kamikakushi (2001) 9
    Shakespeare in Love (1998) 9
    The Shining (1980) 9
    Shoah (1985) 9
    Short Cuts (1993) 9
    Solyaris (1972) 9
    Sunset Blvd. (1950) 9
    Talvisota (1989) 9
    To Live and Die in L.A. (1985) 9
    Trois couleurs: Rouge (1994) 9
    Twelve Monkeys (1995) 9
    Un condamné à mort s'est échappé ou Le vent souffle où il veut (1956) 9
    Wallace & Gromit in The Wrong Trousers (1993) 9
    The Wild Bunch (1969) 9
    Year of the Dragon (1985) 9
    Yin shi nan nu (1994) 9

    Jos jokin pitäisi joukkoon vielä nostaa, se voisi olla Magnolia.

    VastaaPoista
  2. Tuo "Great Guns" on Laurelin & Hardyn tuotannosta todella merkillinen poiminta. Ennemmin vaikka "Sons of the Desert", "Our Relations" tai "Blockheads". Tai jos lyhärit kelpaavat niin "Big Business", joka pitäisi varustaa jokaisen avaruuteen matkaavan tekokuun mukaan varoitukseksi muille, jotta ymmärtävät pysyä loitolla heikkolahjaisten ihmisapinoiden planeetalta.

    VastaaPoista
  3. Ei olla lakitasanteella eika taida olla retki auttamattomasti lopuillaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun muistutit Andrei Rublevista. Pitää katsoa taas.

    Olen muuten aamulla lähdössä viikoksi netittömään erämaahan, ja haluan kertoa teille uutiseni ennen sitä.

    Olen voinut päivittää nimeni.

    Partani on jälleen alkanut kasvaa puolen vuoden tauon jälkeen, enkä näin ollen enää tarvitse attribuuttia "in spe".

    Yritän olla muistelematta sytostaattien tuoksua. Mutta oli hienoa jäädä henkiin, ainakin tällä erää. Kyllä tämä elämä käy laatuun.

    Kauheasti en koe oppineeni. Mutta ehkä tämän: kun ruumis kärsii, on hoidettava mieltä. Ja kun mieli kärsii, on hoidettava ruumista.

    VastaaPoista
  5. On konservatiivinen, luin kahteen kertaan puuttuuko sielt´ Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin, ym.

    Olen alkanut tuntea ihan jonkunmoista vastenmielisyyttä keskieurooppalaista, joku Lars von Trier tietty poislukien, sekä jenkkielokuvaa kohtaan.
    Puhumattakaan noista vanhoista paskoista.
    Omalla listallani puolet on tällä vuosituhannella, tai nojaa, viime 10 v. aikana duunattu Kaukoidässä.

    VastaaPoista
  6. IMDB:n Top250-lista näyttäisi sisältävän Kemppisen Top51-listalta 27 elokuvaa. Noista 24 puuttuvasta elokuvasta 21 on ulkomaalaisia, eli tuotantomaa on muu kuin USA tai UK/USA.

    Jos otetaan IMDB:n Top250-listalta pois kaikki Jukan listan elokuvia uudemmat elokuvat (rajana ilmeisesti Pulp Fiction, 1994) ja valitaan näistä 51 ensimmäistä, niin leikkauksen koko Jukan listan kanssa näyttäisi olevan 18 elokuvaa.

    VastaaPoista
  7. Ei se snobismi näytä olevan järin haastavaa nykyiselläänkään..

    VastaaPoista
  8. Muistelen elävästi, että maestro Kemppinen olisi vain jokin aika sitten puhunut kovin mairittelevaan sävyyn Blues Brothersista. Mielipahakseni ei näkynyt listalla. Muutoin on höyryävän maskuliininen luettelo.

    VastaaPoista
  9. Jos pitäisi löytää viime vuosisadan elokuvan yleisnero, Charlie Chaplinia voi olla vaikea ohittaa. Ei tule toista pioneeria, näyttelijää, ohjaajaa, käsikirjoittajaa, elokuvasäveltäjää enää koskaan.

    Vaikkei Fassbinderin Berlin Alexanderplatz ehkä varsinainen elokuva olekaan, se on pintaa syvemmälle raapaisu.

    Hömppäfilmeistä Hustonin African Queenin viitsii katsoa toisenkin kerran. Näyttelijät!

    Stone oli joskus "listallani", mutta puutteena hänellä on ollut aina sama aihe: poikkeusyksilöt muiden yläpuolella tai heidän jyräämänsä.

    Kiinan suunnalta pitää etsiä uusia nimiä ja elokuvia. Ennen kuin menee chollywoodiksi.

    VastaaPoista
  10. Joskus kuulee viisasteltavan että jos on muutos tullakseen, niin tulkoon hitaasti.

    Vuosikymmeniä sitten pohdimme pääkaupunkiin muuttaneiden maalaisten parissa mitä on kulttuuri. Yleisin arvaus osui itseään tv:ssä raaputtavaan Jörn Donneriin.

    VastaaPoista
  11. No ihan hyvä lista siinä missä joku toinenkin, olen noi kaikki varmaan elokuvinakin nähnyt joskus ja Bazinin lukenut, mutta melkein kaikki noi tässä mainitut on DVD:nä tuolla hyllyssä, että kerrattu on joitakin aika monestikin.

    Eikös siinä Etäisten laaksojen miehessä, ne pum-pum äänet olleet ainakin aluksi ihan oikeita, että sattuivat korviin - en muista sitten että siistittiinkö niitä vai miten...

    Jos tykkää Jack Palancesta, niin ei se pahaksi varmaan ole. Spencer Tracy on ollut aina mun suosikki, mutta nykyään se kyllä on toi Bill Murray - jos mainostaa saa, niin ainakin Groundhog Day, eli Päiväni murmelina (Harold Ramis), on ihan näkemisen arvoinen teos, vakka siinä on niitä romanttisia virityksiä. Samoin pidin paljon Murrayn tähdittämästä - The Life Aquatic With Steve Zissou (Wes Anderson) - Steve Zissoun Vedenalainen Maailma - leffasta, joka oli näppäilty mun idolini Jacques-Yves Cousteau'n elämästä. (Mulla on Cousteau'n kuva seinällä) Ja toi Lost In Translation-leffa (Sofia Coppola) oli myös hyvä ja Broken Flowers (Jim Jarmusch) - siis ne kaikki oli ton Murrayn tähdittämiä ja ihan riittävän hyviä katsottaviksi asti.

    Onhan niitä toki muitakin näyttelijöitä....

    Robert Altmanin Short Cuts ei osunut tolta listalta silmiin. Oli ainakin mulle aikamoinen kokemus, samoin kuin Kevin Spaceyn - toinen hyvä näyttelijä - tähdittämä American Beauty (Sam Mendes).

    Ja ennen kaikkea Altmanin The Long Goodbye, johon mulle syntyi riippuvuus yhdessä vaiheessa.

    Pelilistaa ei tähän varmaan kukaan laita, että piruuttani laitan, siis ennen kuin ne kielletään.

    Mä - ehkä vastoin yleisiä käsityksiä mun ikäisteni huveista - pelaan viikottain tota Xboxia - joskus koko viikonlopun perjantai-illasta maanantai aamuun yhtäsoittoa ja mun epävirallinen lista viime syksystä tähän syksyyn menee näin (olen muitakin ostellut, mutta ne ei ole kolahtaneet samalla lailla):


    GTA 4 (ollut aina lemppari)
    Fallout 3 (ostin just ja hyvältä näyttää)
    Bioshock (ei vikaa)
    Assassin's Greed (liikaa fektailua, mutta hienoissa mestoissa, toivottavasti jatkoa tulee)
    Guitar Hero 3 (pikkusen kyllästyttää veivata samoja biisejä)
    Call of Duty 4 (jotakin uutta kaipais)
    The Simpsons (hauska)

    Siis pysyn nyt vaan Xboxin puitteissa, onhan sitä sitten muutakin joo...

    VastaaPoista
  12. Elokuvabusiness elää tukevasti 1900-lukua. Patriarkat ohjasivat ja akat pysyivät kotona. Korkeintaan otettiin oma muijja näyttelemään. Harva taiteenala on ollut ja on edelleen niin totaalisen miesvoittoinen ja miesnäkökulman sumentama kuin elokuva. Yksi mies sodassa koko maailmaa vastaan. Tai ylipäätään aina sodassa. Aina jotain vastassa. Synkkää synkkää. Andrej Rubljev on samaa kamaa. Samaa kamaa melkein koko lista. 50 parhaan joukkoon ei mahdu Kemppisellä, eikä koko maailmassa yhtään naisohjaajaa. Onko tässä jokin asia hieman vinossa, arvon herrat, tai herrojen arvot.

    Haro

    VastaaPoista
  13. onpa aukko suorastaan peräaukko Milos Formanin tuotannon kohdalla.

    VastaaPoista
  14. Ei voi mitään; oma listani on lähes identtinen.
    Vuoden 1994 jälkeen tehdyistä rainoista on ennenaikaista sanoa mitään. Vähän niinkuin Ho Tshi Minh totesi Ranskan suuresta vallankumouksesta 1789, ennenaikaista.
    Pari lisäisin johonkin koloon: Leonen ikiaikaisen Huuliharppukostajan ja kotimaisena, laimentumattomana: Unhon ihmeellinen Härmästä poikia kymmenen, vuodelta 1950. Se on rautaa se. Historiallisen murroksen kuvaus, yleispätevä, ikuinen, vahva, julma, väisyttävä.
    - Veikko-setä -

    VastaaPoista
  15. Barbatus,
    Kiitos opetuksesta, kovasti tarpeen täälläkin!
    Voimia ja varjelusta!

    VastaaPoista
  16. Saariselän Kopsusjärven rantamaisemissako siinä ukkotokka hikoilee eteenpäin? Henki kulukee, ku kestää ottaa puhasta ilimaa piippuhaikujen kera.

    VastaaPoista
  17. Ad barbatus.
    Kiinalainen sanalasku: Vuoren juurella on puita, meren rannassa on kalaa.
    Löytämisiin!

    VastaaPoista
  18. Onko pakka näin hajallaan? Tarkennusta eilisen: "Kysymys oli Kainuun Keskussairaalan sairaala-apulaisista. Palkat laskevat 12e:sta 7,5euroon ja kesälomasta 2,5 viikkoa pois, muunmuassa. Että tämmöstä täällä."
    Kyllä oli riemu nähdä niitä palloja Saksan kartassa eilen.
    http://www.schulaction.org/
    Ja jotenkin ajattelin et jos esim. nuo Kainun ulkoistetut ja tuloiltaan melkein puolitetut näkis tuon, niin eivät itkeä tuhertaen nieleskelisi ja häpeäisi surullista naamaa. Vaan! Olin 11 kun ekakerran näin nuppineuloja kartassa ja ystävällisesti näytettiin mikä neula tarkoitti minua. Paikka oli Lastenlinna ja neulat siellä sillä hetkellä olevia potilaita. Ja entäs 70-luvun puolivälissä, kun yksi tuttu toimittaja toi juttua, jossa kerrottiin miten Suomeen on perustettu Elatusvelvolisten yhdistys. Oliko Hemanus Tampereella perustajia (joka tapauksessa hänelle hymyiltiin, kun ex vedätti mennen tullen ja toinen vaan puhui "Arvoisa leidi", mutta yhdistyksen perustamisessa öli noheva ja ilman sieltä yhdistyksestä tullutta apua Per Maaranniityn hahmossa eräs ihminen olisi kyyditty rattituomion jatkeeksi linnasta linnaan. Maaranniitty kirjoitti vastineen vai mikä lie ollut johonkin - haasteko se oli. Seuraavan kirjoitin minä. "En tiennytkään et osaat kirjoittaa, tuossahan on asiaa."
    Listat, listat...

    VastaaPoista
  19. Jos vankila nyt päästää ulos suuren määrän rikollisia (eilen uutisissa) se on siksi, että mafialla on vajetta kentällä ja he haluavat vahvistusta omiin riveihin. Ei pitäisi päästää, nämä ammattilaiset rekrytoivat itselleen 10 lisää per nuppi ja sitten niitä on taas moninkerroin. Antakaa vaikka lisää rahaa vankilalle just nyt koska muuten kaikki työ on ollut turhaan. Ovat lintuinfluenssaa pahempia ja jos yhtä lintua kävi kokonainen armeija poimimassa mustaan säkkiin niin nyt voisi puoli armeijaa laittaa pellolle ja kustantaa lisää vankiloita: jotta virus taittuu.

    Listamaniani. Mani-ani. Manjana-ni, muy bien. Tanx på finska. Viittix hoitaa judge?

    (ei tartte julkaista, olen jo tappolistalla)

    VastaaPoista
  20. Mikä tekee elokuvasta hyvän? En ole sivistynyt, ei tule katsottua kuin lähinnä massalevityksessä olevia, paljon mainostilaa saaneita Amerikan pätkiä. Pitkään oli myös kausi, ettei psyyke kestänyt elokuvaa lainkaan - niissä on liikaa kerralla, kuvaa, puhetta, musiikkia; kussakin itsessään olisi riittämiin. Esimerkiksi Schindlerin listan uskaltauduin katsomaan vasta tammikuussa 2007 - aiemmin pelkäsin, että menen hysteeriseksi. Kokemukset vain olivat liian voimakkaita.

    Tämä takia en yksinkeraisesti ole uskaltanut katsoa monia elokuvia.

    Nämä tekee mieli listata, koska listojen tekeminen on hirmuisen kviaa:

    - Kuoropojat (Les Choristes) (Christophe Barratier)

    - Mystic River - Clint myös sävelsi elokuvan musiikin, hieno, kerrassaan ihailtava mies.

    - Buster Keatonin Kenraali

    - Fanny ja Alexander (bergman)

    - Once a upon a time in the West (S. Leone)

    - Hurja joukko

    - Pat Garrett and Billy the Kid (Sähkökitara elokuvamusiikissa ei muuten haittaa yhtään)

    - Gangs of New York (Scorsese)

    - Kummisedät 1 ja 2

    - Aika moni Aki Kaurismäki - niissä on järjestään loistelias soundtrack, melkein joka leffassa on vähintään yksi Renegades-rautalankakokoonpanon ralli.

    - Happiness (Todd Solondz)

    - München (Spielberg)

    - The Village (M. Night Shyamalan)

    - The Man Who Wasn't There (Coen(s))


    Siinä tältä istumalta mieleen nousevat - ja listasin, josko tulisi mieleen, yhdistääkö näitä mikään muu kuin että jokin kouraisee. Miten niitä pitäisi arvioida? Yksi peruste voisi olla, että elokuva on vain jäänyt mieleen - eli se on erottunut massasta. Listasta tulisi vain kummallinen, koska en ikinä unohda, miten lapsena tuli nähtyä mummolan mustavalkoisesta televisiosta joku vanha Uuno Turhapuro.

    Mika Kaurismäen uutukainen kannattaa katsoa.

    VastaaPoista
  21. Duoda duoda... Radio-ohjelmassa taidettiin olla mm. sitä mieltä, ettei enää ole tullut Resnais'n Hiroshiman kaltaisia tapauksia, joista kaikki lukiolaisetkin keskustelisivat.

    Niin, ehkä elokuvataide on tosiaan näivettynyt. Vai olisikohan sittenkin parempi suhteuttaa siihen, mistä lukiolaiset ylipäätään puhuvat. Ennen kaikkea nykyään - mutta silloinkin. Näköharhasta muistuvat mieleeni M. Klingen yleistävät käsitykset *kaikkien* ranskalaiskoululaisten Balzac ym. -tietoudesta (verrattuna suomalaislasten kirjallisuudentuntemukseen tietenkin). Toisinaan kannattaa jalkautua...

    VastaaPoista
  22. (Uutinen – ei kuulu Suomi puoltavan EY:ssä tekijänoikeuden määräajan hurjaa pidentämistä esittävälle taiteelle. Kuuluu olevan muutenkin pakka hajallaan. Tällaista tietävät perillä olevat piirit.)

    On vain niin epäoikeudenmukaista. Miksi yksi pieni ryhmä, jonka tuoteteos esiintyy digitaalisena, painostetaan asiaankuulumattomien etupiirien toimesta luopumaan sellaisista oikeuksista, joita muut digitalittomat toimijat voivat luonnollisina oikeuksina pitää.
    Nähtävästi on väärin se, että joku TIENAA ja ansaitsee.
    Väärin on nähtävästi myös perikuntien ja yhtiöiden oikeus ansaita yhtään mitään jos kyse on "digitaalista".

    On helppoa lakiteknisesti sortaa ja kehitellä määräyksiä, kun ensin on manipuloitu nuoriso ja osa kansalaisista pitämään yhtiöitä ja taiteilijoita pelkkinä paskakasoina, joiden oikeuksia voivat ulkopuoliset polkea sen kun kerkiävät.

    Yliopistot ovat mielellään pummaamassa rahaa yrityksiltä, mutta eivät suurin summinkaan halua julkaista digitaalisena, kaiken kansan luettavaksi, graduja ja muita tekeleitään. Eivät luultavasti uskalla ja syynä "keisari ilman pirun kuteitaan".

    Mihin tämä maailma on menossa, kun jopa yliopistot puuttuvat yritysten ja yksityishenkilöiden tapaan elää ja ansaita elantoaan.
    Mitä seuraavaksi? Kenen oikeuksiin silloin puututaan ja muutetaan oikeudet velvollisuuksiksi?

    VastaaPoista
  23. Tuli mieleen kaksi loistokasta listan jatkoksi:

    The Three Burials of Melquiades Estrada (Tommy Lee Jones).

    Itsestään selvyyksien listalta meinaa unohtua Easy Rider.

    Sitä Kemppinenkään ei luetteloi.

    VastaaPoista
  24. Aina kun puhutaan Tarkovskista, valitaan Solaris, järkiään, pahus vie.

    Pitäisi kyllä olla Stalkser, tai jopa Peili, että olisi edes jonkinverran haastetta aivoillekin.

    Tarkovskin viimeinen, Uhri, on todella upea värimaailman Bergmanin Fårölla, mutta muuten se on vähän haahuilua.

    Kieslowskin väritrilogia näkyy puuttuvan useimmilta.

    Ongelmana tietysti on se, että naisohjaajia on niin vähän, että heitä on aika hankala nimeltä.

    Kun edes muistaisi jonkun muun kuin Margaretha von Trottan... Olen tosissani miettinyt mistä mahtaa johtua elokuvaohjaajien miesvoittoisuus.

    Eivät miesten ja naisten kyvyt niin hirveän erilaisia ole. Tosin esimerkiksi anekdoottina mainitaan että Carl Th. Dreyer oli niin vaativa että ihmiset saivat suunnilleen hermoromahduksen leffan filmaamisen lopulla.

    Dreyeriltä ottaisin mieluiten Dieaes Irae. Tai Kaj Munkin Sanan.

    Joku mainitsi Hustonin African Queenin, ja näyttelijätyön. Sen ilotulitusta on esimerkiksi monissa Billy Wilderin leffoissa.

    Minulla on sellainen fiilis, että ehkä Wilder on ollut "sallivampi", eli antanut näyttelijän löytää omia temppujaan ja omannäköistään roolia enemmän kuin moni muu ohjaaja.

    VastaaPoista
  25. Don Jusa kirjoitti...
    Mikä tekee elokuvasta hyvän?

    Mika Kaurismäen uutukainen kannattaa katsoa.


    Öööö .., Miksi?

    VastaaPoista
  26. Tässä on tavallisen suruttoman pojan 10 kärjessä:

    1. Rovaniemen markkinoilla
    2-5. Pekka Puupää
    6.-10. Uuno Turhapuro

    VastaaPoista
  27. Hei hyvä Jukka Kemppinen,


    Kiitos hienoista filmeistä!
    Kyllä Kieslowskin Kymmenen
    käskyä ( Dekalog) 1988 ja
    Väritrilogia ( 1993, 1994, 1994)
    sekä Bertuluccin 1900 ( Novecenta)
    1975 ovat itsenoikeutettuja
    ja myös T:n Stalker.
    Olen samaa mieltä myös Lars von
    Trierin merkittävyystä. Ilman
    muuta Bermannin Seitsemäs sinetti
    ja Mansikkapaikka ja mainitsemasi
    Fellinin ja Pasolinin mestariteokset.


    Ystävällisesti Matti T.

    VastaaPoista
  28. En ihan tajua, mikä asia se on, että Kemppisen listassa on niin paljon "miehiä". Sukupuolen kauttako tätä elokuva-asiaakin tulisi tarkastella? Olen jotenkin tuskastunut sellaiseen lähestymistapaan. Tuskin minunkaan listassani monta "naista" olisi.

    Sitä paitsi Kemppinen tuskin unohtaa, että naisohjaajia on.

    Sitten häpäisen pyhää. Minusta "Jules et Jim" on kauhea elokuva. En ymmärrä sitä yhtään. Katsoin sen - käsittämätöntä kyllä ensi kertaa - tuossa pari viikkoa sitten, ja nukahdin viisi minuuttia ennen loppua. Mitä siinä pitäisi nähdä? Miehet ihailevat salamyhkäisesti hymyävää naispatsasta, nainen on jokseenkin kaheli, tulee sota ja varmaan se vaikuttaa henkilöihin, joista en kykene samastumaan yhteenkään, ja sitten painellaan peltoa pitkin minuuttitolkulla ja kertoja kertoo, miltä henkilöistä tuntuu ja kuinka käy. Naisella on hyvä suu, se on myönnettävä, mutta hänen kepeä epätoivonsa ei liikuta minua tippaakaan. Miesten filosofis-taiteellisten keskustelujen aikana kyllä nauroin. En ole varma, oliko se tarkoitus.

    No, ehkä päivän radio-ohjelmassa luetellaan ko. elokuvan ansiot. En ole ohjelmaa vielä kuunnellut. Muista listavalinnoista en valita. Tosin en kaikkia ole nähnyt.

    VastaaPoista
  29. Listojen saneeraukseen käynee seuraava periaate: Jos sinulla ei ole aikaa koko listan katsomiseen tai tekemiseen tms. niin jaa lista kolmeen osaan.

    Viimeisen kolmanneksen jätät ajan hoidettavaksi.

    Ensimmäiseen eli tärkeimpään kolmannekseen uhraat kaksikolmasosaa ja sille keskimmäiselle osalle annat alkuperäisen huomiosi.

    Ellei tämä toimenpide riitä, niin se toistetaan jäljelle jääneen listan kanssa.

    -------

    Maallikkona tuhlaan aikaani kauniisti kuvitetun '1001 elokuvaa jotka jokaisen...' -kirjan kanssa. Uskon, että niin kauan kun jätän yhdenkin leffan katsomatta, niin elämäni jatkuu.

    VastaaPoista
  30. Hyvä Tapsa P: olet minun favoriitti - laitan sinut listalleni

    VastaaPoista
  31. Naisohjaajiakin on olemassa, mutta elokuvan miehisessä maailmassa ovat vähän syrjässä. Mieleen tulee äkkiseltään Jane Campion ja hänen Pianonsa. Eivät miehet katso naisten tekemiä leffoja eivätkä lue naisten kirjoittamia romaaneja. Ikävä tosiasia. Naisilla ei samanlaisia rajoituksia ole.

    Kemppisen listassa ei ole Werner Herzogin upeita leffoja, joiden pääosassa oli Klaus Kinski. Eikä ole Juels Dassinin Rififia, film noirin klassikkoa.

    Kaikista listoista löytyy puutteita ja ammottavia aukkoja, sama juttu Finlandia-listassakin.

    VastaaPoista
  32. Myös SuomenSisut diggaavat kotomaan elokuvii:
    Tosin blogeissansa mainostettu lista on aika lyhyt, lyhempi kuin Tapsa P:llä:

    Pekka ja Pätkä neekereinä - Aarne Tarkas, 1960.

    VastaaPoista
  33. Ad Omnia:

    Hupailimme listan kokoon vaimoni kanssa, joka on nais-elokuvaohjaaja (kaksi pitkän elokuvan ohjausta ja yksi tuotanto ym.).

    Sanoisin olevani kohtuullisen hyvin selvillä teemasta nainen ja elokuva, myös eräitten Los Angelesissa asuvien ystävien opettamana.

    VastaaPoista
  34. Onneksi Kemppisen Lista tuli julki, koska muutamat filmit olisivat unohtuneet. Kiitos listasta.

    Nykyaika puuttuu, josta ottaisin esiin tulevan klassikon "Vicky Cristina Barcelona (2008)" Allenin ohjaamana. Itselleni jäi hyvä mieli, maku, mietittävää, ja todella ajateltavaa elokuvan ohjaamasta tunteesta.
    Jep, ja kiitti hyvästä mausta ja vihjeistä katsoa jotain uudeleen.

    VastaaPoista
  35. Mites sitten olisi Terminator 3: Jonathan Mostow.

    VastaaPoista
  36. Muutama suosikki tekisi vielä mieli mainita:

    - Godard: Bande a Part (1964)
    - Kaurismäki: Kauas pilvet karkaavat (1996)
    - Straub & Huillet: Sicilia! (1999)
    - Truffaut: Antoine Doinel -sarja (1959-1979)
    - Jarmusch: Kahvia ja tupakkaa (2004)
    - Andersson: Toisen kerroksen lauluja (2000)
    - Lynch: The Straight Story (1999)
    - Bresson: Balthazar (1966)

    VastaaPoista
  37. Pekka ja Pätkä neekereinä. Haha, se on kielletty sanoa. Ei saa sanoa Neekeri för fan. Sinä puhut tuomarille kuules jarmom. Neekeri is forbidden: sano edes päivettynyt kuten amerikoissa. Päivettynyt. Minä olen myös, sisäpuolelta: pimeä.

    :) onneksi on nenäpäivä

    VastaaPoista
  38. Ad Henry:

    Bressonin Au hazard, Baklhazar on oma kaikkien aikojen ykkössuosikkini - jonka löytäminern DVD:nä oli muuten vaikeaa.

    Jätin sen ja eräitä muita pois, kun ajattelin, ettei sitä kukaan tunne eikä muista.

    VastaaPoista
  39. Ad Kemppinen:

    Onnekas paskiainen. Itsekin olen Balthazaria ja Mouchettea metsästänyt pitkin verkkoa sekä alan erikoisliikkeistä. Ei ne ihan halvalla lähde. Mutta joo, molemmissa ollaan kyllä aika lähellä sitä, mistä elokuvassa voisi kenties parhaimmillaan olla kysymys.

    VastaaPoista
  40. -rh,
    se kannattaa katsoa, koska näyttelijäsuoritukset siinä ovat loistavat. Roolihahmot ovat heidän itsensä luomia. Käsikirjoitus rakentui heidän varaansa. Elokuvan vuoropuhelu on loistava. Ratkaisun avaimet ovat sopivalla niukkuudella laaditut. Ja elokuva on syvällisempi asetelma (3 humalaista karaokebaarissa) antaa ymmärtää.

    Tulin juuri katsomasta elokuvan Baader Meinhof Komplex. Oli vähän ontto, mutta hyvät lavasteet.

    Tuli mieleen hyviä elokuvia lisää: Goodbye, Lenin (Wolfgang Becker) ja Muiden elämä (Florian Henckel von Donnersmarck).

    VastaaPoista
  41. Jarmom sanoi...

    Yliopistot ovat mielellään pummaamassa rahaa yrityksiltä, mutta eivät suurin summinkaan halua julkaista digitaalisena, kaiken kansan luettavaksi, graduja ja muita tekeleitään. Eivät luultavasti uskalla ja syynä "keisari ilman pirun kuteitaan".

    http://64.233.183.104/search?q=cache:II08U83l8tcJ:www.openaccess.fi/info/esitykset/metadatapaiva05_ilva.ppt+Helsingin+yliopisto+ethesis&hl=fi&ct=clnk&cd=7&gl=fi&client=firefox-a

    "Opinnäytteiden metadata

    Metadata-päivä, Helsingin yliopisto, 10.11.2005

    Jyrki Ilva, Helsingin yliopiston kirjasto

    jyrki.ilva@helsinki.fi




    Taustaa: opinnäytteet verkossa

    Yliopistojen opinnäytteiden julkaiseminen verkossa alkoi Suomessa jo 90-luvun puolella

    o esim. Helsingin yliopiston E-thesis-palvelu avattiin syksyllä 1999 (muita pioneereja Jyväskylä, Oulu, Tampere ja TKK)
    o viime aikoina myös AMK:t tulleet mukaan
    o julkaisut avoimesti verkossa, yleensä pdf-tiedostoina
    o yliopistot julkaisevat etenkin väitöskirjoja, monet myös muita opinnäytteitä ja sarjajulkaisuja
    o viime aikoina suunnitelmia myös yliopistojen omista avoimista julkaisuarkistoista (institutional repository), jotka sisältäisivät henkilökunnan kaikki julkaisut (vrt. tähänastiset julkaisurekisterit, joissa vain julkaisujen viitetiedot)"

    VastaaPoista
  42. Elokuvat heijasvat taidemuotona herkemmin aikaansa kuin mikään muu taidelaji.

    Listalta on täten pudotettava seuraavat kipaleet. Vanhentuneina ja aikansa eläneinä.

    2001: A Space Odyssey (Kubrick)

    Oli eka liikkuva, jossa käytettiin kunnon avaruuslavasteita ja -efektejä; mutta 2001 vuosi meni jo ja ko. elokuvan hidastettu brassailu "uusilla tehosteilla" ei enää sytytä. haukotuttaa lähinnä.

    Keskustelut HALin kanssa kylläkin ovat hyytäviä.

    2001 oli pioneeri, mutta ei toimi enää. Valitettavasti.

    Missäs on Kellopeli appelsiini, joka säväyttää tänään, aina ja yhäti?

    Kummisedät poistaisin jo, koska ne ovat jo loppuun kalutut. Ja mafiaromantiikkakin on jo pois muodista. Myös täällä pohjolassa.

    Kurosawan elokuvana voisi olla Seittien linna. Kenties.

    VastaaPoista
  43. Kuuntelin illalla radio-ohjelmasi, jossa pakotitte Heikin tunnustamaan, että hän kuuluu mustavalkoiseen elokuvaan ennakkoluuloisesti suhtautuvaan sukupolveen. Tiedän kyllä sen ennakkoluulon, vaikka itse olen vähän liian vanha kuuluakseni ryhmään. Jos alkulapsuutensa - ja nimenomaan sen - katsoo mustavalkotelkkaria, mustavalkoiseen kuvaan kehittyy oudon tunteikas suhde. Ei siihen monta vuotta tarvita. Minäkin olen siirtynyt värien maailmaan alle kymmenvuotiaana.

    Mutta siis esimerkiksi mainitut Balthazar ja Mouchette ovat tehneet minuunkin vaikutuksen. Henryn katkeruutta lisään kehuskelemalla, että tänne ne tilattiin muutama vuosi sitten oikein edullisesti Play.comista. Oli ehkä jokin könttätarjous.

    VastaaPoista
  44. catulux sanoi... jotta ”pioneeri, mutta ei toimi enää.”
    Entä katsooko vielä joku oikeasti niinkin kökköjä rainoja kuin Alfred Hitchcockin Rear Window, Psycho tai Birds?

    VastaaPoista
  45. Jukka Kemppinen sanoi...
    Jätin sen ja eräitä muita pois, kun ajattelin, ettei sitä kukaan tunne eikä muista.

    Siis mikä helvetin peruste tää on, jos omasta mielestä kovat elokuvat listataan?

    VastaaPoista
  46. Don Jusa kirjoitti...
    -rh,
    se kannattaa katsoa, koska näyttelijäsuoritukset siinä ovat loistavat. Roolihahmot ovat heidän itsensä luomia ..
    .

    Sen minkä töllöstä katsoin elein tuosta juttua, se on anti-kaurismäkeläinen ainakin metodiltaan.
    Akilla, ikuinen vertailukohta, nimittäin ei minkäänlaista improvisointia sallita, ei edes ilmettä jokei ole mietitty valmiiksi.

    VastaaPoista
  47. Ohjaajan sukupuoli ei ole ratkaiseva, vaan näkökulma. Esimerkiksi Bergman, Chaplin ja Forman ovat tehneet elokuvia, joita nainenkin katsoo mielellään.

    Nämä miehisen listan elokuvat ovat tuttuja minullekin, sillä olen katsonut niitä mieheni kanssa. Elokuvavalikoimasta tulee laaja, kun mies ja nainen katsovat yhdessä kummankin lempielokuvia. Ja sitten ovat vielä lasten ja nuorten suosikit.

    Elokuva-alan ammattilaiset arvioivat elokuvia tietenkin eri tavalla kuin tavallinen katsoja. He keksivät varmaankin Jules et Jim -elokuvastakin kaikenlaista hienoa sanottavaa, mutta ennakkoluulottoman katsojan näkökulmasta Jules et Jim on uuvuttavan pitkästyttävä.

    Elokuvan loppu selittänee, miksi elokuva on tullut kuuluisaksi. Tai sitten nuori ja kaunis Jeanne Moreau, jota siinä näytetään.

    VastaaPoista
  48. Mielenkiintoisia listoja!

    Sisältävät paljon elokuvia joista olen kuullut, mutten ole ehtinyt katsomaan.

    Oma (lyhyt) listani:

    Huuliharppukostaja, Leone
    Kourallinen dynamiitiä, Leone
    Hyvät, pahat ja rumat, Leone
    Ilmestyskirja Nyt, Coppola
    Tuntematon sotilas, Molberg
    Aika hyvä ihmiseksi, Molberg
    Musta kissa, valkoinen kissa, Kusturica
    Aavikon valkoinen aurinko, Motyl
    Solaris, Tarkovski
    Tule ja näe, Klimov

    VastaaPoista
  49. Laitoin benropeen, laitan tännekin:
    When Trumpets Fade

    VastaaPoista
  50. Huuliharppukostaja, joo, siinon aidosti jotain ei_täysin_selitettävää - jää mieleen.

    VastaaPoista
  51. Televisiossa esitettiin 60-luvulla joukko italialaisia neorealistisia elokuvia, kuten esim. De Sican Polkupyörävaras ja Fellinin La Strada. Ne tekivät nuoreen katsojaan suuren vaikutuksen ja jäivät mieleen. Muista merkittävistä elokuvista muistuu mieleen Wellesin, Hitchcockin, Formanin sekä ranskalaisten ohjaajien, kuten Truffautin työt.
    Olihan niitä monia muitakin.

    Opiskeluaikoina 70-luvulla tuli käytyä vuosia säännöllisesti Turun elokuvakerhon näytännöissä, joissa näki monia täälläkin mainittuja laatuelokuvia. Chaplinin ja Bergmanin elokuvat voisi mainita päällimmäisinä. Kotimaisiakin elokuvia voisi luetteloon sisällyttää, kuten Niskasen Kahdeksan surmanluotia ja Kassilan Elokuun.

    VastaaPoista
  52. Etsijöille tiedoksi: Amazon uk. on se paikka josta ainakin mulle tuli Balthazar DVD puolivuotta sitten helposti ja nopeasti.
    Noin 6 puntaa oli hinta ja siihen 1.79 postikulut päälle, jos ostaa used & new osastolta(se näkyy aina siinä amazonin listahinnan alapuolella).
    Aika kattavan valikoiman tarjonnasta saa kun pitää auki US ja UK Amazonit ja eBayt samoista maista ja vilkaisee saksan amazonia jos ei muista löydy.
    Ilmeisesti tekijänoikeuksien takia on brittileffoja joita ei löydy briteistä, mutta jenkeistä löytyy ja päinvastoin.

    Suomessa vanhojen leffojen dvd julkaisu on aika onnetonta, mutta briteistä saa paljon DVDeitä joissa on valmiiksi suomitekstitys. Viimeksi esim.
    - On the town. Lapsetkin tykkäs.

    VastaaPoista
  53. Tai siis sedikselle...

    VastaaPoista
  54. Oletko katsonut Yks', kaks', kolme (Billy Wilder) ja Goodbye Lenin (Wolfgang Becker ).

    Suosittelen.

    VastaaPoista