Sivun näyttöjä yhteensä

1. heinäkuuta 2008

Virasta rahoiksi

Kun kulttuurihistoriaa opetetaan, mahtavatko nämä nykyiset muistaa, miten asenteet ovat maassa muuttuneet.

Aikaamme sanotaan ahneeksi ja kaupallisuuden väitetään luikerrelleen pienimpiinkin paratiiseihin. Ja on se tottakin, mutta ei koko totuus.

Havahduin muistelemaan kouluaikojeni oppikirjoja.

Kuinkahan nyt suu pantaisiin, jos kouluhallituksen pääjohtaja (titteli muutettu) julkaisisi oppikirjan, kuten vaikkapa Mantere tai Poijärvi, ja järjestäisi sen sitten miltei pakolliseksi maan kaikkiin oppikouluihin?

Se oli iso bisnes. Luin itse Mantere - Sarvan historiaa. Vuonna 1952 kuolleet herrat olivat pääjohtaja ja oppikirjaosaston johtaja, siis kouluhallituksessa.

Varsinaista dynamiittia olivat kansakoulun oppikirjat, aapisesta alkaen.

Sortavalan seminaarin yliopettaja Kaarlo Merikosken Maalaiskansakoulujen mittausoppia myytiin 46 painosta. Ikäluokat olivat hyvin karkeasti ottaen 50 000 vuodessa, ja vaikka kunnat tekivät parhaansa kierrättääkseen kirjoja, kustantajat tekivät parhaansa, ettei kierrätys oikein onnistuisi. Opettajilla oli vaikutusvaltaa Valistuksen liikkeessä, ja kahden ison kustantajan edustajat kiersivät kuin piru Kalajoen markkinoilla.

Kalajoen markkinoista katso lähemmin ”Kysy Kirstiltä”, viime sunnuntain lehdestä. Piruparkaa vistotti kun oli niin paljon pappeja ja heränneitä.

Sietää tosin muistaa, että osansa saivat myös kirjakauppiaat, koska koulu- ja oppikirjat tilattiin paikkakunnan kirjakaupan kautta, ja ainakin isoisäni mielestä se oli jo riittävä syy perustaa kirjakauppa.

Paljain käsin maailmalle lähteneestä Merikoskesta kehkeytyi tietääkseni merkittävä omistaja yhteen ja toiseen firmaan, ja hänen poikansa Veli M. oli merkittävä juristi.

Iivari Leiviskän kansakoulun maantieto kirjaimellisesti kului käsissä yli 50 vuoden ajan.

Kansakoulupuolella Aukusti Salo oli kai E.N. Setälän jälkeen Otavan menestynein kirjailija. Setälän kielioppia ja lauseoppia luettiin pakollisina sata vuotta, ja oivallisia kirjoja ne ovat, vaikka professori Fred Karlson selvittikin muutamia vuosia sitten ansiokkaasti, miten taitava tutkija säästää aikaa julkaisemalla toistenkin tutkimistuloksia ominaan.

Yliopiston professorit huolehtivat hekin uhrautuvasti myös alemmasta koulutuksesta. Turun yliopiston Y.M. Biese pyöräytti englannin- ja ruotsinkirjat 30-luvun alussa, ja ainakin minä luin niitä koulussa. K. Väisälä huolehti matematiikan kirjoista. Efr. Elon ja sitten Nestor Ojalan laskuopit muodostuivat sananparsiksi. ”Niin paljon se tekee Elon laskuopin mukaan”, sanoivat jopa viinakauppiaat Albertinkadulla.

Lydia Almila oli tyttönorssin rehtori ja Anna-Liisa Sohlberg SYK:n legendaarinen lehtori.

Erikoisen hyvin kävi niille professoreille, jotka kehittivät itse oppiaineen, kuten Arvo Lehtovaara Sielutieteen, jota kai nykyisin sanotaan psykologiaksi.

Seminaarin lehtorit kilpailivat muun muassa laulukirjojen ehtymättömistä markkinoista – Parviainen, Siukonen, Törnudd, Melartin.

Merkittävät koulumiehet, etenkin yliopettajat, valmistivat hekin huolella ja taidolla teoksia, joita käytettiin jopa puoli vuosisataa, kuten Eftr. Jacobsonin ruotsin kirjoja ja Solmu Nyströmin saksan kirjaa.

Nyströmin kirjasta kerrotaan, että 1944 syksyllä oppilaille annettiin ohje liimata makulatuuripaperi Führeriä koskevan lukukappaleen päälle, koska se ei nyttemmin enää kuulunut kurssiin.

Hän lienee ollut merkittävä henkilö. Hänen broidinsa Usko Nyström suunnitteli arkkitehtina muun muassa Imatran valtionhotellin ja useita kerrostaloja Helsinkiin, kuten Annankatu 12:n, jonka tunnen muinaisena Espoon tuomiokunnan kansliana, vaikka itse talon taisi omistaa nimeltään huomiota herättämätön mutta rutirikas Svenska Folkslonans Vänner.

Toinen velimies suomensi sukunimensä. Into Konradista tuli Inha.

22 kommenttia:

  1. Solmu ei ollutkaan urbaani legenda vaan Urban Solmu

    VastaaPoista
  2. Kemppinenhän äityy suorastaan ratkiriemukkaaseen muisteloon. Kenelle todellakin tuli mieleen, että oppikirjojen kirjoittajat tekivät myös ilmeisen tuhtia tiliä.

    Tottakai oppikirjoja tarvittiin kouluihin, mutta se kirjoittajien asema valtionhallinnossa voisi nykyään kirvoittaa yhtä jos toista kummeksuntaa.

    VastaaPoista
  3. Muistelen kansakouluaikojen kirjojen olleen tukevaa tekoa. Kovakantisia, paksut lehdet tukevasti kiinni. Mitä fiksummaksi tuli, sitä huonolaatuisimmiksi kirjat muuttuivat.
    Parasta kansakoulussa oli liimajauhe (hevosen luistako) joka maistui todella hyvälle.

    Onneksi nyt sain luettua eKirjana Fritz Haberista kertovan Master Mind-kirjan (ISBN: 0061576182). Loistava opus.
    Varoituksena niille ämmille, jotka ruuhka-aikoina kuljettavat lapsiaan keskustassa liikenteen kaasuissa.

    Kyllä nykyajan lapsilla on helppoa. Kurkkasin torrenteista ja muualta vastaavista eBookkeja. Sieltähän ne kaikki epokit löytyvät ilmaisina ladattavina. Eräskin tyyppi jakaa 45 Gt eKirjoja:

    Books mostly in English but also German, Spanish, Russian, Romanian, Polish, Swedish,Latin, Greek, Italian, French and many more.
    Philosophy, Psychology, Medicine, Physics, Mathematics, Chemistry, Biology, History, Languages, Lockpicking, Combat, Conspiracies, Religion, programming, Chess, Writing, Literature, Fiction, Mythology and MANY MANY MORE!"


    Löytyihän noita 6x 959 Gt:n verran. Mutta mielelläni maksan omistani.
    Hyvin ovat pienet kirjakaupat nykyisin onnistuneesti alasajettu ja alasajettavina.

    VastaaPoista
  4. Noita samoja kirjoja minäkin pänttäsin vaihtelevalla menestyksellä. Opin, mitä opin. Enemmän olen elämältä oppinut.

    VastaaPoista
  5. Olin kerran koulussa, jossa paheksuttiin, kun rehtori oli tilannut kouluun varastollisen kummallisia kukkovihkoja. Paheksuttavaksi asian teki se, että tavalla tai toisella nämä kukkovihkot tuottivat rehtorille itselleen suuria rahavirtoja. Minua hämmästytti lähinnä se, että vihkot vain seisoivat varastossa eikä kukaan niitä ollut koskaan käyttänyt. Kirjoja ei paljon ollut, kun koululla ei ollut varaa. Hyvinpä sujui ilmankin.

    Mutta siis: ah, vanhat aapiset! Menkää, ihmiset, Kalevankadun Koulumuseoon kokemaan nostalgiaa. Siellä yltyy asiallinenkin kirkuilemaan: Juuri tuollainen vaaka meidän koulun terkkarilla oli! Minun matikan kirjani!

    Siellä lienee vielä ne hiekkataulutkin, joihin oppilas sai rauhassa harjoitella kirjaimen piirtelyä. Jos meni väärin, saihan hiekkaan aina uuden tilalle. Tätä yksinkertaista ihmettä katsoessa kävi mielessäni, miksi kummassa hiekasta on luovuttu. Minä vaihtaisin oitis puolet koulun tietokoneista hiekkaan.

    VastaaPoista
  6. Liiketoimintaa helpottaa suunnattomasti jos saa yksin myydä välttämättä tarpeellista. Säännelty luvanvarainen toiminta on etuoikeutetun joukon harjoittamaa ryöstöä, jolle kalpenevat WinCapitat sun muut. Huijatuksi tuleminen on vapaaehtoista, mutta vesiseinän suojaeristys, apteekissa tai viinakupassa käynti tai taksilla ajelu eivät.

    VastaaPoista
  7. Saksan kirjoista:

    Joitain vuosia sitten tuli radiosta (yle yksi) keskustelu ym. ohjelma jonka nimeä en muista, mutta jota veti Ilkka Kylävaara. Juontaja kertoi olleensa ainakin kerran (saattoi olla useamminkin) arestissa/karsserissa saksalaisen koulun ullakolla tai vastaavassa varastossa. Siellä oli lukitussa kaapisa ollut varastoituna Hitler-jugendin laulukirjoja ja näitä ao. henkilö kertoi selanneensa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kirjoituksesta! Kyllä herra ennenkin osasi antaa valitulle viran mukana järjen rikastua,sitä vain ei älytty kadehtia.

    Nyttemmin tavallinen opettajakin saattaa päästä oppikirjatiimeihin, mutta tuottoisaa työtä se on varmasti vain yhdessä mielessä. Kun on munaskuitaan myöten paneutunut oppiaineeseensa, eivät oppikirjat, edes se oma, enää kahlitse.

    Ristimäpappini laskeskeli 80-luvulla, että kirjakauppias sai hänen kirjansa myynnistä noin 10 %, kukin tekijäkolmikosta 5%. Halvalla meni, mutta kannatti.

    VastaaPoista
  9. Väitöskirja yliopiston oppikirjana ei taas tuota rahaa tekijälleen. Siitä on ollut päinvastoin menoja.

    VastaaPoista
  10. Anoppini kuoli 92 vuotiaana.
    Hänen keskikoulu-ja lukiovuosinaan yhteiskunta oli jaettu 4 kastiin.Alimpana olivat maanviljelijät ja käsityöläiset.Löysin kirjalliset dokumentit pelastaessani vanhan kouluni jäämistöä menemästä kaatopaikalle. Anoppini kuului kastiin IV.
    Siis joka oppilas nimeltä ja ominaisuuksilta mainiten nelisivuisessa arviopaperissa, Suomessa, siinä 1920-30 luvuilla.
    Ja tämä on varmasti totta.

    VastaaPoista
  11. Edelleen jatkuu pääsykoekirjojen business. On ymmärrettävää, että monilla aloilla ei suomenkielisiä esijohdantokursseja (vrt kaupallinen ala) tai ammatilliseen tähtäävää kotimaista yleisesitystä (oikeustiede) ole tarjolla ilman, että opinahjojen opettajakuntaan kuuluvat niitä kirjoittavat, mutta uskotavan eettisen muurin pääsykoevaatimuksista päättäminen taitaa vaatia. Suomen oloissa mistään tietokirjasta ei kyllä vuodessa kerry mitenkään kiihottavaa rojaltituloa kirjailijoille (joiden määrä on yleensä suoraan verrannollinen käsittelytavan pinnallisuuteen).

    Muuten, Setälän ensimmäinen oppikirjaklassikko kai julkaistiin ennen kuin hän itse edes tuli ylioppilaaksi, ei kai siinä voinut olla puhettakaan toisten tutkijoiden tulosten varastamisesta - kuten organisaatioissa ylöspäin delegointi, lienee tieteessä alasvarastaminen lähes mahdotonta..?

    VastaaPoista
  12. Virasta rahoiksi?

    Eräs mielenkiintoinen ja usein eri "oppilaitoksissa" käytetty menetelmä liittyy "osastopäälliköiden" harrastukseen.
    "Osastopäälliköllä" on valtuudet tilata kirjoja oppilaille. "Osastopäälliköllä" on oma yritys.
    Oman yrityksensä kautta hän ostaa oppikirjoja suoraan kustantajalta 60 prosentin alennuksella ovh:sta.
    "Osastopäällikkö" tilaa oppilaitokseensa kirjoja omalta yritykseltään 10 prosentin alennuksella ovh:sta.
    Jäisikö Elon laskuopin mukaan 50 prosenttia ovh:sta voittoa?
    Ja tällainen toiminta on kuulkaa erittäin yleistä, eikä rajoitu pelkästään oppikirjoihin.

    VastaaPoista
  13. Taitaa tuo perinne elää vieläkin, sillä erinäinen joukko opetushalituksen virkamiehiä on häärinyt oppikirjamarkkinoilla niin tekstin kuin kuvienkin tekijöinä. Sillä ei kuitenkaan ole enää samanlaista merkitystä, sillä ko. virastossa ei enää tarvitse hyväksytyttää oppikirjoja, vaan koulut päättävät itse, mitä kirjoja käytetään.

    Koulukuvauksissa muuten pyörivät isot rahat, ja kouluille tarjotut bonukset ovat arkipäivää.

    VastaaPoista
  14. Missä Espoon käräjät istuttiin Kemppisen aikaan?
    Tuossa Annankadullako?

    VastaaPoista
  15. Täällä on muuten lista natsien kieltämistä kirjoista. Aluksi hämmästyttää, että siellä on Hitleriin teoksia, mutta eipä olekaan vaan toisten arvioita Hitlerin kirjoista. A. Einsteinin Sämtliche Schriften oli kiellettyä kamaa, kolme Jack Londonin teosta myös. Kylävaara lie käpistellyt karsserissa jotain tällaista: Deutsches Jungvolk, Hitler-Jugend. Leistungsbuch. Bernard & Graele 1938. 64 s.

    Voittajat eivät laatineet poltettavien kirjojen listaa. noin 3500 taalalla voi ostaa Mein Kampfin ensipainoksen. Melko pimeää sanoisi ilmari pimiä.

    VastaaPoista
  16. Ad Reinzi:

    Wikipedia: "Setälä tuli tunnetuksi jo lyseovuosinaan opettaja Arvid Genetzin rohkaisemana 16-vuotiaana laatimastaan teoksesta Suomen kielen lauseoppi (1880). Tätä teosta luettiin pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolle asti kouluissa äidinkielen oppikirjana. Teoksen ensimmäisen painoksen esipuheessa Setälä sanoo kirjansa olevan pääasiassa Adolf Waldemar Jahnssonin 1871 julkaistusta tohtorinväitöskirjasta lyhennetty ja yksinkertaistettu versio. Setälän tavoitteena oli saattaa vaikeatajuinen tieteellinen teksti oppikirjaksi sopivaan muotoon, missä tavoitteessa hän hyvin nuoresta iästään huolimatta onnistuikin. Myöhemmistä laitoksista maininta teoksen riippuvuussuhteesta Jahnssonin kirjaan jäi pois, mikä on antanut Fred Karlssonille aiheen syyttää Setälää plagioinnista."

    - Luin Fred Karlssonin kirjan ennen sen ilmestymistä. Hauska juttu. Setälä ei ollut mikään hauska mies. Siitä todistavat mm. tyttäret.

    Kansallisbiografia mm.:
    "Suomen kielen asian ajamiseen liittyi Setälällä myös häikäilemätöntä, juonikasta poliittista vallankäyttöä, jota vanhan sivistyneistön edustajat vieroksuivat ja jossa he saattoivat herkästi vainuta myös talonpoikaista nousukasmaisuutta, semminkin kun turha vaatimattomuus ei suorapuheista Setälää vaivannut."

    VastaaPoista
  17. Ad anonyymi:

    Espoon tuomiokunta oli Annankatu 12:ssa, A-portaassa.

    Puliukko Sutinen vietti öitään A-portaan ullakkotasanteella.

    VastaaPoista
  18. Isäukko (60 v.) kertoi heidän aapisestaan esimerkkilauseita:

    "Eerolan Emilia eksyi"

    "Tuli tuhosi Tuomaan tuvan"

    jos lapset eivät näistä ahdostu, niin mistä sitten?

    VastaaPoista
  19. Koska toinen maailmansota täällä aina vilahtaa, niin
    tässä lisää. Viitisen saksalaisnuorta, jotka kanniskelivat kaitafilmikameroitaan sotatantereilla. Eka jakso hiukan pitkällinen intro, mutta muutoin ajatuksia herättävä. Sotilaathan eivät kai saaneet kuuluakaan puolueeseen, joten se siitä natsisimista.

    VastaaPoista
  20. Ensin ottaa pappi ja sitten opetta(jan mies)... ja että se on somaa, hymyssä suin nyökytellään. Juu kyllä erilaisia olivat kulutustottumukset erään matematiikanopettajan huushollissa juuri tästä puheena olevasta syystä. Ja toiset eivät pääse torpparien kastista, päin vastoin esim. käsikirjoittaja laittaa tänä päivänä monesti nimensä kertakorvaussopimukseen - tai ei sitten käsikirjoita.

    Pieni avaruus ja alaotsikkona - Suunnitella, uneksia, muistaa - on muuten onnellista tehdä näyttelyä näin kun ajattelu on vielä vakavaa eikä ole tullut sanoiksi. Surullista mieltä ei mikään vahingoita. Ystäväpiiristä on poissa nuorempi lahjakas taiteilija Liili Mõtuste - jonka työt Helsingin sanomien ensimmäinen kritiikki näki idän tyttöjen vartaloina sillain seksahtavasti. Ja mielipaha oli suuri ja kesti pitkään.
    Kahlil Gibranin kirja tuli postista. Katselen kuvia ja elämäkerran vuosilukuja ensi alkuun. Arvotaiteen tekijänoikeuksissa liikkuu isot rahat ja kuinka moni sylkykuppielätti kituuttaa ...
    Rankkaa on opettajienkin työ ja minkälaista rutinaa kuuntelemalla asianajajat nettoavat kuka mitenkin.
    Tasa-arvoisempaa voisi olla ainakin periaatteessa.

    VastaaPoista
  21. Rienzi tuossa ehtikin viitata yliopistojen pääsykoekirjojen ja niiden kirjoittajien privilegioihin.

    Takavuosina eräillä professoreilla oli tapana merkitä oma nimensä alaistensa kirjoittamiin oppikirjoihin yhdeksi tekijäksi. Nämä kirjat olivat sitten kurssien oppimateriaalina.

    VastaaPoista
  22. siivosin tänään vinttiä.....
    yks mutsin vanhoista päiväkirjoista; itse piirretyt kuvat, joissa tekstit johtika, johtikan mutsi. ja alla lukee johtaja herra K ja johtajatar hänen rakas aviopuolisonsa rouva K. sitten toisaalla; kouluni on aivan vastapäätä kotitaloa. kun menen kouluun on kadulla paljon tyttöjä meidän luokalta. me rupattelemme siinä kunnes kello helähtää. sitten eri käsialalla jälkeen päin lisättynä; nyt sekin on päättynyt 1935 viimeinen matka toukok.29 pv.

    mua jotenkin niin surettaa, kun tuollainen osuu silmiin

    VastaaPoista