Sivun näyttöjä yhteensä

12. heinäkuuta 2008

Köysi vetävän kädessä

Radiossa käskettiin lukea heinäkuussa Veijo Meren Manillaköysi, koska se on hyvä kirja ja eräänlainen Tuntemattoman sotilaan vastakohta.

Ei paranisi niskoitella Ylen ohjeita vastaan, kun on itsekin siellä äänessä.

Mutta kaiken uhalla: Manillaköysi on vanhentunut, Tuntematon sotilas ei.

Ja sekös vasta on ihmeellistä!

Olen eri syistä lukenut molemmat teokset paitsi lukuisia kertoja, myös parin viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Meren sotakirjoista Sujut on mielestäni Manillaköyttä etevämpi, mutta oikeastaan en enää pidä siitäkään. Meren romaaneista Peiliin piirretty nainen on suosikkini.

Yritin varmistaa tätä outoa mielipidettäni ja katselin kirjahyllystä myös Paavo Rintalan Sodan ja rauhan ääniä.

Minkä takia, herra isä, tuo aineisto ei ole Ylen Elävässä arkistossa? Kirja on aivan vertahyytävän hyvä ja tuntuu täysin ajattomalta. Tavallaan kysymyksessä ovat dokumentit eli haastattelut, mutta suoruus, niukkuus ja keskitys ovat kyllä Rintalaa.

Mutta että Meri ja vastaavasti Salama ja melkein koko modernismin runous vanhentunutta?

Kun luen näitä kirjoja, jotka ovat joskus merkinneet minulle huippua, joista eräiden valmistumista olen seurannut, joiden tekijöitä tunnen, päädyn omituisesti tässä blogissa modernismin eli siis 1950-luvun – 1980 –luvun kirjallisuuden yhteydessä toistuvasti käytettyyn haukkumasanaan venkoilu.

Omituista venkoilua. Ihan tulee mieleen, että oliko tämä Kekkosen aika niin kaksimielistä, että asiat kirjoitettiin varmuuden vuoksi kirjallisuudessakin kautta rantain?

Manillaköysi oli ilmestyessään 1957 jotain aivan uutta proosassamme. Se käsitettiin sellaiseksi ja sitä juhlittiin. Se avasi railon Päätalo-kirjallisuuteen, eikä se railo ole vieläkään umpeutunut.

Nyt se on minun silmissäni kuin kubistinen maalaus. Kubismi – joka tulee muutenkin mieleen Meren yhteydessä – oli loistava suuntaus tai koulukunta, mutta sen aika oli 1905-1920. No, Suomessa maalattiin hienoja kubistisia tauluja 20-luvulla ja 30-luvullakin.

Mutta jos joku maalaisi sellaista nyt? Tuntuisihan se kiusalliselta yritykseltä ”keksiä lisää ruutia”. Se kaikki on tehty jo. Kohteen näyttäminen eri puolilta samanaikaisesti on hyvä oivallus.

Romaanissa Manillaköyden yhteydessä tulevat mieleen Curzio Malaparte ja Joseph Heller. Mutta oikeastaan burleski, eli asioiden vetäminen oikein kunnolla poskelle, on tunnettu aikojen alusta. Minulle läheinen Rabelais’n teossarja, vallankin Pantagruel, on alusta loppuun ”pyhien arvojen” rienaamista. ”Karnevaalikulttuurista” on kirjoitettu paljon parempiakin kirjoja kun Bahtinin. Ja läskiksi paneminen oli tapana jo Babylonissa (väärän kuninkaan päivä jne.). Katso lähemmin tässäkin kohdin todenperäinen Sinuhe.

Mutta miten olisi mahdollista, että hieno taidesuuntaus kuihtuisi herbaarioon prässättäväksi? Minun esittämänäni tämä ajatus hipoo isänmurhaa, koska olen poiminut estetiikkani Otavan käytävältä 19 vuoden vastaanottavaisessa iässä, jolloin maisteri Anhava, hänen hyvä oppilaansa maisteri Suurpää, toista koulukuntaa edustanut tohtori E. Kauppinen ja sitten 70-luvulla P. Haavikko olivat esikuvia ja jäljittelyn kohteita. En muuten muistele noita elämäni vaiheita ilolla; olin tehtävissä, joihin minulla ei ollut edellytyksiä, ja lisäksi lapsellinen.

Opin silti jo silloin, että huonoa kirjallisuutta on Waltari, Linna ja muutenkin etupäässä sellaiset kirjat, joita WSOY julkaisee.

Nyt näyttäisi siltä, että olen muuttanut mieleni.

Vähän niin kuin elokuvassa: kuinka moni katsoo Godardin kiitettyjä elokuvia? En minä ainakaan jaksa. Näin ne aikoinani. Ohukaista ja paksukaista katson, ja Hawksia ja Fordia ja…

Jäljennän tähän Rintalan kirjasta muutaman rivin esimerkiksi siitä, miten kirjoitetaan todella hyvin ja järkyttävästi:

”10.

Tultiin Portinhoikkaan neljän tien risteykseen; siinä oli meikäläisiä kylmiä poikia aikamoinen kasa.

Naapuri pommitti paikkaa ilmasta. Meidän kaatuneisiin tuli täysosuma.

Ympärillä oleva metsikkö oli sen jälkeen omituinen.”

11. = = =”

23 kommenttia:

  1. tuossa jokin aika sitten ostin ohimennessäni Godard Collectionin - olivat tarjouksessa 19 € - Alphaville, Made in USA yms - olen ne kyllä joskus nähnyt ja toisenkin kerran - 10 leffaa ja encore ja ajattelin, että katselen nuorimmaisen lapsen kanssa sitten kun se tulee kyläilemään ja tulihan se ja katseltiin sitten Alphavilleä vähän aikaa, siihen kohtaan kun se Lemmykö se oli, katosi sinne puhelinkoppiin... mielenkiinnon kanssa. Sen jälkeen vaihdettiin Bill Murrayn leffaan Päiväni murmelina...

    Tätä funtsin tuossa viimeksi - kun oli puhetta, oliko se Kotikadusta vai mistä - että minulla on muita, ehkä vielä häpeällisempiä mielenkiinnon kohteita, kuten esimerkiksi Supernatural ja 24 ja mulla on ne kaikki jopa DVD:nä.

    huh huh

    Mutta eikös Rintala ollut Otavan kirjailija - ainakin noissa mulla olevissa kirjoissa.

    .....Multakokkare kolahti pastori Pisan lapiosta Kalle Juntusen arkun kanteen. Arkku kumahti ontosti, ja Harjun Paten mielessä käväisi ajatus, että pastori Pisa taisi olla oikeassa: saattoi olla, että ylioppilas Kalle Juntunen oli hetki sitten lentänyt tuosta arkusta heidän jalkainsa juuresta taivaan kirkkauteen.

    ja eikös se Rintala asunut siellä .... Kirkkonummella.

    Eivätkä muotokuvani ääriviivat ole virheelliset, vaikka ne horjuvatkin epävakaisina - Montaigne

    jospa se modernismin asteikko oli liian ahdas. vähän samalla tavalla kuin sen osallistuvan - radikaalin.

    tai Beatlesin

    arkkitehtuurissa on myös sitä samaa, tai ergonomiassa.

    jospa naputtelen tähän pätkän Norbert Eliasin Sivilisaatioprosessin esipuheesta.(taitaa olla tuttu juttu)

    Se, mitä figuraation käsitteellä tarkoitetaan, voidaan esittää vertauksella seuratansseista. Ne ovat itse asiassa yksinkertaisin mahdollinen esimerkki. Ajatellaan esimerkiksi masurkkaa, menuettia, poloneesia, tangoa tai rock'n rollia. Mielikuva tanssilavalla liikkuvien, toisensa huomioon ottavien ihmisten liikkeistä voi tehdä helpommaksi kuvitella valtiot, kaupungit, perheet tai yhtä lailla kapitalistinen, kommunistinen tai feodaalinen järjestelmä figuraatioiksi.

    Figuraation käsitteellä voimme ylittää vastakkaisuuden, joka viime kädessä perustuu erilaisiin arvoihin ja ihanteisiin ja joka nykyisin sisältyy sanojen "yksilö" ja "yhteiskunta" käyttöön. Tanssista voidaan tietysti puhua aivan yleisesti, mutta kenenkään mieleen ei tulisi ajatella tanssia ihmisen ulkopuoliseksi rakenteeksi tai abstraktioksi. Samoja kuvioita voivat tietysti tanssia eri ihmiset, mutta ilman monia vuorovaikutteisesti toimivia ja toisistaan riippuvaisia yksilöitä ei olisi seuratanssia.

    Kuten kaikki sosiaaliset figuraatiot, tanssikuviot ovat suhteellisen riippumattomia niitä tässä ja nyt muodostavista erityisistä yksilöistä, mutta eivät yksilöistä sinänsä. Olisi järjenvastaista väittää, että tanssit ovat vain mentaalisia konstruktioita, jotka on johdettu tarkkailemalla erillisiä yksilöitä. Tämä koskee kaikkia muitakin figuraatioita. Ja samalla tavoin kuin tanssien pienet kuviot muuttuvat - välillä hidastuen, välillä nopeutuen - muuttuvat myös - asteittain tai äkillisesti - yhteiskunniksi kutsumamme suuret kuviot.

    Mika Waltari sanoi jossakin - kuvatessaan itseään suureksi pelkuriksi - että hän oppi Helsingin pommitusten aikana, ettei ihmisellä ole mitään omaa, että kaikesta pitää voida luopua. Olisiko silläkin jotakin tekemistä tämän - modernismin - asian kanssa.

    VastaaPoista
  2. AD Jussi:

    Kiitos kommentista.

    Täällä se Rintala asui, kunnes sai pahan Parkinsonin taudin ja kuoli.

    Päivää sanottiin.

    Olisiko hän ollut sillä lailla yksinäinen ja villitty, ettei hän ollut usein näytteillä. Vai liityikö se Sissiluutnantin kärhämään?

    Yritin jotenkin ilmaista, että modernismi, etenkin Otavan muodossa, tutuu kauhtuneelta, mutta ei Rintala. On muitakin poikkeuksia. Todellinen erikseeneläjä Hyry näyttäisi myös pitäneen pintansa koko tuotannollaan ja hänkin konstailemattomuudella.

    - - -

    Norbert Elias oli huima eläys silloin kauan sitten; löysin ihan sattumalta ja aloin hitaasti ihmetellä, että mikä on tämä mies.

    Silloin aikoinaan oli vain Weber ja sitten Adrono, eikä siihen muka tarvittu muita saksalaisia (juutalaisia).

    VastaaPoista
  3. Tyyli ei taida varmistaa kestävyyttä, vaan se onko sisältöä. Ainakin jotkut modernistit väittivät kirjoittavansa asiat suoraan, mutta jälki ei näytä siltä.

    Mitä mieltä olette muuten Meren Mannerheim -elämänkerrasta. Itse olen sen lukenut pari kertaa enkä ymmärrä mistä siinä on kysymys, se ei ole elämäkerta niinkuin sen voisi ymmärtää. Sen valossa mitä viime aikoina on tapahtunut, Huovisen näkemys historian suurmiehistä on alkanut tuntua yhä tärkeämmältä. Jumalointi pois ja näytetään inhimillinen ja tehdään tietyt asiat naurettaviksi. Mitkä asiat tehdään naurettaviksi? Riippuu kirjoittajasta ja hahmosta ja painotuksista. Eräs tapa kirjoittaa on Huovismainen, toisetkin tavat voivat olla hyviä.

    Linnallahan on joitakin samoja piirteitä tässä suhteessa, tietyt seikat jotka nousevat hahmoista esiin tekevät näistä jotakin jonka voi kokea naurettavaksi.
    Mutta kirjoitus ei mässäile naurettavuudella vaan se vain tulee esiin, jos sen haluaa nähdä.

    Ehkä kyse onkin siitä, että monitulkintaisuus mahdollistaa teoksen elämisen. Symbolismi ei tätä ehkä mahdollistakaan (?), koska se aukeaa vain aikalaislukijalle jolla saman tyyppinen tausta tai joka voi ajatella jotenkin samansuuntaisesti kuin kirjoittaja.

    VastaaPoista
  4. Minun täytyy tunnustaa, että en muista lukeneeni ainoankaan suomeksi kirjoittavan kirjailijan töitä, joka olisi syntynyt 50-luvulla tai sen jälkeen.
    En sano, etten olisi lukenut, mutta en muista, vaikka muistelisin.

    VastaaPoista
  5. Tässähän on aineksia vaikka paradigmaattiseen muutokseen!

    Mutta ehkä suomenkielisen tietämyksen vallankumous ei tulekaan tällä kerralla kirjallisena vaan kuvallisena?

    Ainakin siltä tuntuu seuratessani muutaman sukulaiseni ilmeitä kun he omin kansanihmisen silmin tapittavat mykistyneenä upouutta teräväpiirtokuvaa Kalifornian rannikon kauneudesta, tai Yellowstonen kansallispuistosta, ikäänkuin karhut olisivatkin sisällä huoneessani.

    Kauneutta on siis muuallakin vaikka topeliaaninen kansakoulumme muuta väittäisikin.

    Kansallinen "natsionalistinen" maisemakäsitys Kolista ja Hattelmalanharjuista on nyt helisemässä.

    VastaaPoista
  6. Hyry ja Meri eivät kuole milloinkaan. Eivät edes vanhene.

    VastaaPoista
  7. Eilen huomasin että koska Paavo Ruotsalainen isän äidin puolelta on suoraan sukua ja koskaan en ole kuullut muuta kuin ulos päin nikotellen lausuttuja huomautuksia mm. lehtolapsien määrästä kulkureittien varsilla jne. Ja samoin tänään - koskaan ei ole kiinnostanut otavalaisuudet yms. Tampereen yliopiston alakerran kahviossa Eino Kauppinen sanoi, että varmasti menee läpi, tarkoittaen runokirjaani. Mutta toisin kävi ja sen verran oli - mitä se nyt sitten on, etten nokkaani vienyt häneltä syytä tiedustelemaan. Paavo Rintalaa olen kuunnellut Oriveden opistolla kerran kesällä muinoin. Sympaattinen oli.

    Eilen Kestutis Vasiliunas tiedotti että 5th INTERNATIONAL ARTIST'S BOOK TRIENNIAL VILNIUS 2009 on sitten lokakuussa ja tämän vuoden marraskuussa deadline tarjota.
    Elämä virtaa monenlaisia polkuja pitkin. Nenänvarret on vaan rustoa. Ilmaisutapoja ja tyylisyyntia on paljon. Miksi ajaton ja kestävä olisi arvokkaampi, kun lukija kuitenkin on ajallinen ja katoava. Kai venkoilla saa oikean kuninkaan päivänäkin, jos muuten on tylsää.

    Äiti rakasti kukkia, kaikki muuko elämässä hänet petti! Kukat arvostävat saamaansa hoivaa ja näyttävät sen. Minä pidän hämärästä ja mitä silloin tapahtuu - jos sen ehtii huomata. Kummallisesti Imatran taidemuseoon ensi viikolla ripustettava kolmen taiteilijan näyttely on minun osaltani kunnianosoitusta selviämiselle niin kuin kukka ja ihminen sen osaa.

    VastaaPoista
  8. Jostakin, netistä ehkä, muistan lukeneeni väitteen, että Meren Manillaköysi sisältäisi miesten kertomia sotajuttuja sellaisina kuin miehet kertoivat niitä ennen Tuntemattoman sotilaan ilmestymistä, kun taas Tuntemattoman sotilaan ilmestymisen jälkeen kaikki kerrotut sotajutut alkoivat olla suoraan Tuntemattomasta sotilaasta.

    Itse en ota kantaa suuntaan tai toiseen, kun en ole kumpaakaan kirjaa vähään aikaan lukenut.

    VastaaPoista
  9. Ai sellaistako radiossa nyt käskettiin, kummallisen toisteista kun juuri keväällä Manillaköysi oli mainion Lukupiiri-ohjelman (suosittelen, kuultavissa myös podcastina) kuukauden kirjana Teurastamo 5:n ja Juhannustanssien välissä. Siellä on nyt luvun alla Anna Karenina, josta on lähetys elokuun alussa.

    VastaaPoista
  10. Eikö suomalaisen kirjallisuuden modernismin ole käynyt jotensakin niin kuin monien muittenkin ilmiöiden, että ensin keksittiin ihmeellinen uusi tyyli tai maailmanhahmotus - ja sitten eräitä vuosikymmeniä myöhemmin todettiin, että höh, noita tuommoisiahan, modernisteja, oli jo sata vuotta sitten, kun tarkkaan lukee?

    Yritän muistaa, millainen oli minun käsitykseni hyvästä kirjallisuudesta ennen kirjallisuustieteen opintoja ja millainen niitten jälkeen. En muista. Mutta luultavasti minun opiskeluaikanani Helsingin yliopistossa oli vallalla paljolti sama estetiikka kuin siellä Otavan käytävillä eräitä vuosia aiemmin. Haavikkoa tiesin pitää vaikeana eli kunnioitettavana, ennen kuin olin lukenut yhtäkään tekstiään. Anhavalta oli ainakin Auli Viikarin luennoilla esimerkkinä milloin mikäkin säe, yleensä se "Hiljaisuus on kuultava", jota piti ihastella, ja ihastelinkin. Merestä pitivät kaikki miehet, joiden kanssa puhuin, ja kaikkinensa oli kovin hienoa, jos tunteita ei nimetty ja ne piti hahmottaa fokalisoijan havainnoista.

    Aarne Kinnunen oli ainoa, joka luki Haanpäätä. Olen jotenkin hämmästynyt, että Haanpää tuntuu nyt nousseen miltei muodikkaaksi.

    Vaan kuinka lienee nyt? Mitähän sille Sinun Paul Auster -pojallesi yliopistossa opetetaan? Jonkinlaista venkoilumyönteisyyttä hänessä varmaan on, jos on omatoimisesti Joycen Odysseuksen hyllystäsi vienyt. (Ja se on kyllä isänkin vika.)

    Se, että metsikkö on tuon kaiken jälkeen "omituinen", on kyllä pysäyttävästi sanottu. Taidatpa olla salaa minimalismin ystävä, Bresson-mieltymyksestäsi päättäenkin.

    Mutta en usko, että katsoisit Ohukaista ja paksukaista yksinäsi. Siinä pitää olla kansaa ympärillä.

    VastaaPoista
  11. Meikäboy hankki kanssa tuon Godard Collectionin. Ihan sujuvasti lomilla tuli katseltua samana iltana Hullu Pierrot ja jälkilöylyiksi Ohukaisen ja Paksukaisen lyhäreitä. Hienoja elokuvia kaikki. Minusta näiden merkitys on siinä, että ne auttavat kestämään outoja sallimuksia elämämme kulussa. Ja Stan Laurel on kyllä ihan yhtä hemmetin auteur kuin JLG.

    VastaaPoista
  12. Mikä mahtoi olla syynä että Paavo Rintalan kustantajana oli myös Weilin&Göös?

    Esa Anttala oli meillä kylässä kesällä 1972 ja muistan aina hänen mainintansa Otavasta "perkeleen kommarit"? Mitä mahtoi tarkoittaa? Oliko näillä sotakirjailijoilla keskenään suurikin vääntö kustantajista?

    VastaaPoista
  13. Minkä takia, herra isä, tuo aineisto ei ole Ylen Elävässä arkistossa?

    Olisiko asialla tekijänoikeus - tuo kulttuurin rovio.

    VastaaPoista
  14. Ad Mummo:

    Arviosi tai ehkäpä arvaukset: kaikki oikein.

    Brahms ei päässyt taivaaseen, liian raskaan soinnutuksen ja soitinnuksen takia (Hesse. Arosusi). Näin ollen on jokseenkin varmaa, että Satie pääsi.

    Runsaasta ja niukasta tyylistä: eklektisen elokuvan alueella Bressonin mustavalkoinen tuotanto jaksaa järkyttää ja koskettaa.

    VastaaPoista
  15. Ad Anonymous (YLE ja tekijänoikeus):

    Tuota itsekin epäilin. Voisin tuntea juristin, joka voisi sopivaa korvausta vastaan "todistaa mustan valkoiseksi". Haastattelu antaa tekijänoikeuden kohteena tulkitsijalle liikkumavaraa.

    Miesihanteeni Studs Terkel (jonka omaelämäkerta "Touch and Go" ilmestyi juuri Amazonin kuriirin kainalosta, kykeni ainakin julkaisemaan n. 20 nidettä haastattelujaan, alkaen 30-luvun talouspulan muistoista.

    (Studs Terkel elää edelleen; hän on mielestäni ylittämätön radiotoimittaja. Palaan asiaan pian. Kiinnostuneet hakekoon näytteitä. KVG.

    VastaaPoista
  16. Nyymiölle:

    Olisiko asialla tekijänoikeus - tuo kulttuurin rovio.

    Miksi Tekijän Oikeus olisi kulttuurin rovio?

    Kun Tekijältä otetaan laillisesti kaikki Oikeudet pois, eli varastetaan hänen työnsä, niin mitä tekijänoikeutta se sisältää, muuta kuin kaiken itselleen ilmaiseksi haluavien ihmisten oikeutta?

    Jos joku Tekijä haluaa lahjoittaa Oikeutensa pois jossain vaiheessa, niin helpointa hänen olisi tehdä siitä sopimus esimerkiksi kustantajansa kanssa.

    VastaaPoista
  17. Ad Omnia:

    Otavaa pidettiin vielä 70-luvulla "kommunistien käsikassarana", joka oli "valjastettu vieraiden vankkureiden eteen".

    Samasta syystä WSOY:n Hannu Tarmio sai potkut, jotka jouduttiin perumaan. Hän oli edistänyt bolshevikkien salajuonta eli antanut arvostella Kansallispankkia Kämpin talon tuhoamisesta.

    Todellisuudessa Otava ja - tunnustettakoon - Erkon kuningaskunta edusti 20-luvulta alkaen ns. länsimaista liberalismia, jota siis pidettiin meillä vielä hiljan "kommunismina".

    Heikki Reenpään ja Eljas Erkon lähimpiä poliittisia kavereita olivat K.J. Ståhlberg ja R. Ryti.

    VastaaPoista
  18. Ad JarMom:

    Tekijänoikeudesta olen eri mieltä.

    Tämä blogi on esimerkkini. - Kaikki tähän kirjoitettu on kenen tahansa vapaasti käytettävissä, kopioitavissa jne.

    Varmuuden vuoksi lisään, että kysymys on tältä osin aatteesta. Olen julkaissut aika paljon myös palkkiosta.

    Minulla on tekijänoikeus esim. monen Tintin suomennokseen, mutta en tietenkään ole saanut niistä penniäkään 1970-luvun jälkeen, koska suomentaja saa tekijänoikeuspalkkion kertasuorituksena.

    Mielestäni tämä on aivan oikein.

    Myös digitaalisen ympäristön oikeudellisia kysymyksi koskeva kirjani (yli 500 sivua), on vapaasti verkossa (linkki).

    Toisin sanoen mielestäni ei pidä yleistää tyyliin "tekijänoikeus on" / "tekijänoikeus ei ole"...

    Riippuu henkilöstä ja tilanteesta.

    Minun korvissani "tekijä on ansainnut korvauksen" kuulostaa samalta kuin "työstä olisi maksettava aina ja kaikille parempi palkka".

    Mistä työstä? Millä raho8illa?

    VastaaPoista
  19. Mistä työstä? Millä raho8illa?

    Kuinka kauan? Kunnes kaikki muisto on hävinnyt?

    VastaaPoista
  20. Kemppiselle:

    Suhtaudun ilolla kommenttisi. Itse olen laittanut vapaasti jaettavaksi paljon materiaalia mm. englanti-suomi sanastoja, käyttöoppaita ja muuta mukavaa, joita nautinnolla olen tehnyt ja koonnut. Elokuun lopulla on tulossa 3 tuntia opetusmateriaalia mm. avi-formaatissa kaikkien vapaasti käytettäväksi ja netistä imuroitavaksi Creative Commons-lisenssillä, tottakai.
    On nautinto käyttää vapaa-aikaansa tällaiseen ja tuoda joillekin iloa.

    Joitain kertoja olen enemmänkin keskustellut kirjallisuuden, musiikin ja taiteentekijöiden kanssa tekijänoikeuksista.
    Kaikki he pitävät lainsäädäntöteitse tapahtuvaa määräilyä osin epäselkoisena ja myös mahdottomana valvoa/toteuttaa. Mutta kaikki olisivat valmiita selkeyttämään tilannetta yksinkertaistaen.
    Esimerkiksi tämä kustantajakohtainen sopiminen, jossa kirjallisesti sovitaan ehdoista. Kirjailija voisi sopia, että välittömästi kuolemansa jälkeen kaikki teoksensa siirtyvät Creative Commons-lisenssin alle. Samoin musiikintekijät voivat asiansa näin sopia levy-yhtiön kanssa. Voidaan jopa sopimusteitse sopia, että kaikki teokset ovat vapaasti kaikkien ilmaiseksi saatavilla 10 vuoden kuluttua teoksen julkistamisesta lähtien, ja tekijäpalkkioihin tällöin 50 prossan korotus.

    Sopimusteitse päästäisiin paljon järkevämpään lopputulokseen, esimerkiksi Internetissä tapahtuvan "laittoman kopioinnin" osalta.
    Siltä osin tekijänoikeuslaki ja siihen tulevaisuudessa pakostakin liittyvät santiot ovat tulleet tiensä päähän. Tarkoitan puheita nettiliittymän katkaisemisesta kolmannella kerralla, miljoonakorvaukset ensimmäisellä kerralla, vankilatuomiot jne.
    Uskon jokaisen järkevän ymmärtävän mitä tulevaisuudessa tapahtuu, kun Internet kehittyy eikä mitään saada edes lailla kuriin. Se tietää kulttuurin tuhoa tietyltä osin ja pienempää tarjontaa.
    Hyvänä esimerkkinä jokin tietotekniikkaan liittyvää pdf-kirjallisuutta myyvä kustantaja, joita Suomessakin on jo 2 mennyt konkurssiin. Ei kannata, koska laiton kopiointi vei myynnin alas.

    On hyväksyttävä tosiasiat. Sanktiot eivät auta, laki ei pysy perässä tekniikan kehittymisen kanssa. Mielestäni vain sopimusteitse tapahtuva akti on oikea tie johon lainsäätäjänkin on keskityttävä. Nyt ei nähdä metsää puilta.
    "Jos hullu tsaari (laki) näyttelee kaikkitietävää, tarvitaan hänen lähelleen viisas (sopimus), joka näyttelee hullua".

    VastaaPoista
  21. Jumalan rakastajan uni
    postaus Räsäsen blogissa.

    Köysi tai hirttoköysi: never mind
    any more: tyyli olisi pitänyt jo sen
    sanoa mutta tyylistäkään ei osattu ottaa selvää. Kaikesta piti vain nostaa mekkala; mutta kun tyylistä ei voi puhua kuten musiikistakaan. Voi puhua vain siitä, mikä tunnetaan - ei siitä mikä ei ole vielä näytetty. Mutta kun nämä asiat olivat tyyliasioita ilman ennakkoa: ilman mitään mihin vertaa.

    Liian suuri köysi yhdelle. Piti saada monta mutta se, että haukutaan narsistiksi on aika kova tuomio ollut. Tyylistä oli siis kyse: negatiivisen kautta positiivinen tajunta.

    VastaaPoista
  22. Kun ns. tyyliseppo käyttää aikaansa hän käyttää sen vain itselleen. Hän on koko ajan ns. turvallisen teflonkaaren sisällä ja ylläpitää retoriikkaa a la Wittgenstein siinä mielessä, ettei ikinä ole mitään tehnytkään. No ei olekaan: siinä juuri ongelma sillä elämä toimii vain jos tekee. Kun toiset tekevät toiset seisovat vieressä ja nostavat varottavat sormensa. Jos käy hyvin se on aina heidän hyvää johtajuuttaan ja jos menee huonosti
    se on tekijän typeryys tai moka.
    Tyyliseppo osaa pidättäytyä sopivalla marginaalilla, oli mikä vaan. Häntä ei voi ikinä mistään syytellä sillä tyyliseppo ei virheitä tee. Ei myönnä, että sanomattomuuskin on virhe. Ei voida syyttää sanomattomuudesta. Mutta entäs jos kaikki käyttäisivät samaa strategiaa? Kukaan ei tee mitään ja kukaan ei opi mitään mutta kaikki ovat nopeita kopioimaan toisten ei-mitään? Ei siitä tule mitään.

    Mutta kun kulttuuri sokeutuu niin sitten minunlaiset jotka näemme ja se näkemisen hinta on maksanut realismin kautta kaikenlaista, niin sitten nämä sanasepot ja imitaattorit tyyliveikot, joilla on hienot purjeveneet ja muut värkit juuri sanomattomuutensa takia: heitä sitten palvotaan lisää. Se, joka siis työn teki ei saa mitään sillä kun asia käy selväksi Sanaseppo vain kieltää kaiken. On yhtäkkiä täysin tietämätön, mitään ei olla tehty, mitään ei olla kuunneltu, mitään ei olla katsottu, mitään ei olla mitään eikä milloinkaan - vaan nyt on "näkijä" saanut itse maksaa vielä näkemisensä silläkin, että saa uuden leiman: tällä kertaa häntä kutsutaan vainoharhaiseksi.

    Pääasia on, että sokeat saavat hyödyntää toisen silmiä ja sitten tökätä alas viemäriin minne sokea laittaa näkevät sillä näkevä näkee myös lian, sonnan ja kaiken sen, mihin sanaseppo tyyliheikki ei ole suostunut tutustumaan.

    VastaaPoista
  23. Lottia häväissyt Paavo Rintalan Sissiluutnatti


    Suomen Kuvalehti käsitteli numerossaan 7/86 lottien tekemisiä. Lottien mainetta oli häväisseet Paavo Rintala Sissiluutnatti -kirjassaan ja samaan loan heittoon syyllistyi Väinö Linnakin Tuntemattomassa sotilaassaan. Samaten molemmat elokuvat kyseisestä romaanista tekivät saman tempun. Alkuperäinen ruotsinkielinen versio Tuntemattomasta sotilaasta häpäisi Suomen Lottia vieläkin rajummin.

    Paavo Rintala kertoo Sissiluutnantti -kirjassaan sivulla 46 näin:

    "Kuulkaas nyt hyvä neiti, ei Lotta-Svärd ole mikään supisuomalainen hahmo. Se on kansainvälistä lainatavaraa. Jokaisella maalla on ollut sotatilanteessa sotilasmuonittajia ja kaupustelijanaisia"

    Helge Seppälä kertoo mainiossa kirjassaan, Karl Lennart Oesch Suomen pelastaja, Gummerus 1998, sivulla 222-223 kuinka eläkkeellä olevat kenraalit tekivät Rintalan Sissiluutnantin ilmestymisen jälkeen 26.11.1963 julkisen valittelun Otavan johtokunnalle tuollaisesta häväisystä. Allekirjoittajina oli useimmat elossa olevat sota-ajan kenraalit.


    Lue vielä kirja Suomen lotat, Lukkarinen Vilho, WSOY, 1981

    Sinulle, joka et sattumoisin tunne sotakirjoja tai et tiedä Lottiemme tekemästä suurtyöstä tuona Suomen vaikeana aikana, suosittelen kirjaa Naiset kertovat sodasta, toimittanut Mirja Hakko, rintamanaisten Liitto r.y. 1988.

    Kirjan sivut 221-222 kertoo mihin lotat pystyivät kun miehet pelkäsi. Siinä sai JR 8:n Linnakin lämpimän ruokansa kun lotta, Aino Meriläinen, os. Ihatsu, ajoi hevosella soppakuormansa linjojen välistä aivan etulinjaan saakka omien ja vihollisten äimistellessä hurjaa menoa. Miehet kieltäytyivät sitä ajureissua tekemästä.

    VastaaPoista