Sivun näyttöjä yhteensä

17. heinäkuuta 2008

Kun olin tiskannut avaimen

Kun olin kuunnellut vielä kerran Webernin käsittämättömän kauniin version Bachin fuugasta ja kolme muunnelmaa pianolle, tiskannut ulko-oven avaimen ja piipun stopparit sekä pienet linkkarit (Leatherman), oli se tunne, ettei tästä enää tule kesä täydemmäksi.

Avaimessa pitää olla tietenkin sellainen perä, joka takaa, ettei se livahda kuistin lautojen rakoon, jonne sen olisi mieli, ja se perä niljaantuu säiden armoilla. Linkkareihin kertyy samaa nöyhtää kuin napaan.

Taannoisen sairaalabakteerin jälkeen kiinnostuin rivoista ja kahvoista ja rupesin myös pölynimuroimaan tietokoneen näppäimistön ahkerammin. Hiiri ei tarvitse mitään outoja aineita. Kostutettu kuituliina ajaa asian.

Puhelinta en ole uskaltanut tiskata, mutta sen sijaan suihkussa on hauska käydä joskus silmälasit päässä.

Eli löytyi sitten puoliksi onnella Vanhemmalle paikka – juuri sopiva, eikä edes hinnan kiroissa. Jospa nyt mainostaisin, että lähempiä tietoja voi hyvinkin löytyä hakusanalla Medivire.

Mainittu Vanhempi on virkistynyt niin kovasti amputaatiosta, että olen suositellut tätä hoitokeinoa muillekin, mutta ajatus ei ole ottanut tulta.

Totta puhuen raajan joutuminen kuoliin on todella tuskallinen tapaus, ja iso kipu vaikuttaa tietenkin mieleen.

Arvelen ehdottavani Martille, joka palailee ennen pitkää lomamatkalta, että panisimme vauhtia tähän vanhusten asumisen tutkimiseen.

Olen jo ehdottanut, että perustaisimme tähän asunto-osakeyhtiöömme vuodeosaston. Se ainoa naapuri, joka ei ole lähelläkään eläkeikää, ilmaisi mielenkiintoa yleismiehen hommaan.

Juuri tämä on ollut jo kauan ajatuksena: nyt ei ole aika suunnitella asuntomessuille ajattelevia taloja, koska aika pitkälle päästään kynnyksettömillä tiloilla – on valmiiksi – ja erittäin alkukantaisella tietotekniikalla, kunhan taustalla on riski pariskunta, joka on valmis kuskaamaan yksiä kampaajalle ja toisia kaupasta.

Tehtävänasettelu on: asu kotona 80-vuotiaaksi.

Isä ei tahdo saada koppuraisilla sormillaan painelluksi numeroita, joten laitoin yhteen kännykkään ne viisi pikavalintaa, joita hän tarvitsee. Äiti tuntuu pohjatonta epäluuloa turvaranneketta kohtaan kuultuaan totena, että jos sellainen ranneke kolahtaa vaikka hanaan tiskatessa, heti ryntää jostain verenhimoisia miehiä, jotka riisuvat ja vievät väkisin ambulanssiin.

Tätä ei aina sanota ääneen: mitä hyötyä on tekniikasta, jos käyttäjät pelkäävät sitä?

Tuossa kehaisemassani palvelutalossa näytti olevan keittiöissä keraamiset hellan levyt. Pelkkää hulluutta, jos minulta kysytte.

Kuin käskystä televisiouutisetkin oli ottanut puheeksi saman asian kuin me tässä tänään – suoran sosiaaliturvan eli toimeentulotuen isot ongelmat. Melkein itketti, kun esitettiin, että mallia muka kansaneläkelaitokselta. Niin aina. Hyviäkin neuvojia, kun oma järjestelmä on 1930-luvun tasalla.

Mutta nyt sitten televisiossa joku todisti, että kun ihminen on todella pohjalla ja poikki, ei häneltä onnistu myöskään selvitysten hankkiminen ja hakemusten laatiminen.

Miksi meillä on virkamiehiä ja viranomaisia hituraisen turhissa tehtävissä – ajattelen tässä eräitä laillisuusvalvojia ja julkisen edun valvojia, mutta missään ei ole ketään, joka jeesaisi ihmistä sen verran, että tämä saisi edes sen murusen, joka hänelle lain mukaan sentään kuuluu?

Kieltämättä olen itse aikaisemmin harkinnut Musiikki-, makkara- ja asianajoliikettä, mutta joutunut hylkäämään ajatuksen. Hyväosaisia kiusankappaleita on niin paljon, että aika menisi painiskellessa heidän kanssaan.

Tarkoitan oikeudenkäyntineuroottisia rettelöitsijöitä eli ihmistyyppi, jonka useimmat juristit tuntevat.

Kuten se eläkkeellä oleva diplomi-insinööri, joka oli haastanut oikeuteen kerrostalon rakentaneen firman lattian vinouden vuoksi. Hän oli viettänyt kuukausia rähmällään puhallellen pingispalloja eikä ottanut kuuleviin korviinsa toleranssin käsitettä, vaikka tuostakin asiasta on olemassa virallinen standardi – en nyt muista mutta puhaltamatta pingispallon täytyy pysyä paikallaan.

Panen tähän juttuun kuvan, joka voisi esittää pallon seikkailuja lattialla. Todellisuudessa se on taannoin tekemäni graafi ikäluokkien eli kohorttien suhteellisista osista. Se siis liittyy asiaan.

Erilaisten graafisten esitysten värkkääminen on iloista askartelua. Regressiot vaativatkin kokeilemista, ja tulos voi olla yllättävä.

31 kommenttia:

  1. On sitten Vanhempi ns. vaimoni ns. pikkusiskon ns. leivissa

    VastaaPoista
  2. Keraamiset levyt ovat sieltä itsestään. Kaksi kertaa olen joutunut vaihtamaan, kun maustepurkki tai padan kansi on rikkonut levyn. Enää ei tarvitse vaihtaa.

    Tietotekniikalla olisi mahdollisuuksia avustaa vanhuksia asioidenhoidossa ja hakemusten -eteen -päin viemisessä, mutta nykyisellään se ei onnistu vuosiin.
    Kaikilla vanhuksilla ei ole tietokoneita. Kaikki vanhukset eivät niitä osaa tai PYSTY nivelreumaisin sormin käyttämään. Kaikilla vanhuksilla ei ole nettiyhteyttä.
    Tietokone+nettiyhteys+koulutus= tietty summa rahaa+ erilaiset tulevat palvelumaksut.

    Kaikenlaisia nettiportaaleja on perustettu vanhuksille. Paskaa sanon minä. Täyttä humpuukkia. Rahaa portaaleihin on laitettu miljoonia ja saatu aikaan vain jonkinlaisia linkkikokoelmia. Ainoat jotka tienaavat vanhusten nettiportaaleilla ovat ovat konsultit ja projektipäälliköt ja projektiassistentit.

    "juu, meillä ei nyt ole kirjallista paperia asiasta, mutta jos mummo katsoisi netistä". Henkilökohtainen palvelu vähenee, ekä mummolle anneta tekstiä paperilla, jota voisi kiikkustuolissa rauhassa tutkiskelle.
    Kaikki vaan nettiin ja palvelut alas.

    Eivätkö lakimiehet tai lakiasiainopiskelijat voisi vierailla vanhainkodeissa kertomassa etuisuuksista ja kotihoidon työntekijöitä opastamassa.
    Seurakunnalta taisi tulla joskus äidilleni onnittelukortti 85-vuotispäiväksi jossa oli tietoja iäkkäille tarkoitetusta tilaisuuksista ja mahdollisista avuista.
    Eikö tälläiseen voisi velvoittaa KELAa ja muita vastaavia toimijoita? vai eikö se tietotekniikka toimi? No, ei toimi. Jos kustannuksia ajatellaan niin Kelan yhteen hakemukseen kun lisätään jokin uusi tieto ja siihen rastiruutu, tulee kustannuksiksi noin 400.000 euroa.
    Tai jos poliisin rikosilmoituslomakkeeseen lisätään samanlainen rasti
    ( x tietotekniikkaan liittyvä rikos) tulee sille kustannuksia noin 200.000 euron edestä.
    Puhuuko joku vielä paperittomista toimistoista ja virastoista.

    Ei ihme että monet suomalaiset pariskunnat adoptoivat kiinalaisia hoidattamaan itseään sitten vanhuuden...

    VastaaPoista
  3. esim anturialushousut olis vuodeosastolla kova sana. ei tarttis vanhusten kosteissa odotella.
    ohjelmoitava mikrosiru ihon alle niin näkis oikean lääkityksen. voisi se siru haistella pulssia, lämpöä ja verenpainettakin.

    Tekniikan ei pidä viedä minuuttiakaan sen kohdeihmisen elämästä. Nythän elämää haaskataan näpelöintiin ja ohjekirjoihin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä pentuna usein otti päähän, kun äiti käski mennä hakemaan Taatan pyykit tai viemään vähän keittoa. Oli olevinaan niin paljon muutakin tekemistä. Nyt jälkeenpäin olen iloinen siitä, että jouduin niitä pyykkejä ja keittoja kuljettamaan. Se, että auttaminen on velvollisuus, ei ehkä niinkään ole sydämen asia kuin opittu asenne. Minusta tuntuu, että sodan kokeneilla se asenne on usein syvemmässä kuin muilla.

    Hyvä että paikka löytyi, isällesi.

    Turvarannekkeen epäilyttävyyden muistan omankin lähisukuni vanhuksista, joista viimeinen kuoli 99-vuotiaana eräitä vuosia sitten. Muistan myös, että suku toivoi sosiaalisen mummin tutustuvan palvelutalossa moniin muihin vanhuksiin, löytävän juttuseuraa. Mutta niin ei käynyt. Harva vanhus jaksaa enää vastaanottaa toisen pitkää elämää.

    Punaisen Ristin kautta pääsee aika mutkattomasti vapaaehtoistyöntekijäksi. Tai pääsi ainakin silloin, kun olin nuorempi ja epäitsekkäämpi. Olin töissä nuorten turvatalossa paistamassa kanaa nälkäisille. Luultavasti yllättävän moni osaisi paistaa kanaa vanhuksillekin, jopa ihan vieraille.

    VastaaPoista
  5. (Bach) Mitä musiikkiin tulee, saattaa olla ettette ole kuullut tätä:
    http://www.youtube.com/watch?v=vEtqlfMTL80

    Bela Fleckistä voi tulla aika nimekäs poika. Tai, alkaa olla jo.

    http://www.youtube.com/watch?v=pOfiX55-i7k&feature=related

    VastaaPoista
  6. Miksi meillä on virkamiehiä ja viranomaisia hituraisen turhissa tehtävissä – ajattelen tässä eräitä laillisuusvalvojia ja julkisen edun valvojia, mutta missään ei ole ketään, joka jeesaisi ihmistä sen verran, että tämä saisi edes sen murusen, joka hänelle lain mukaan sentään kuuluu?

    Eikös tätä esiinny Suomessa varsin yleisesti: päälliköiksi nostetaan liian nuoria, jotka sitten innokkaasti ylempiään palvellakseen pompottavat muita, vähän niin kuin taannoin sekä Saksassa että idän arkipelagoissa kuulivat kätten taputuksia päänsä yläpuolelta.

    Sivumennen sanoen Wikipedian selitys eräälle läntisen kulttuurin piirteelle: ihminen ponnistaa ulostaessaankin aiheuttaen itselleen peräpukamia.

    VastaaPoista
  7. tilanteita tulee ja menee kaiken aikaa. tavallinenkin tekniikka voi tuottaa vaikeuksia.

    mutsin hellan käyttö loppui siihen, kun laittoi muovisen astian uuniin. Se oli vahinko, meni vain sekaisin mikroaallot ja lämpöaallot. eikä asiaa auttanut, vaikka
    muovi oli tuttua jo vuosien takaa, oli jopa joskus järjestänyt Tupperware-kutsut.

    ja tahtoa omata omatunto kysytään kyllä muiltakin kuin itseltä.

    life ja if on sinä keskellä (Apocalypse Now)

    en oikein enää jaksa uskoa suurempiin ihmeisiin asiassa, mutta ehkäpä olen väärässä.

    esimerkiksi tätä foorumia on oikein mielenkiintoista seurata;

    http://foorumi.hoitajat.net/index.php?board=39.0

    sieltä löytyy hauskempaakin, esimerkiksi; "Yksi mummo kertoi, että poikalapsia saa, kun hommat hoidellaan takaapäin ja vasemmalla kyljellä maaten."

    mutta synkkyyteen on monesti niin helppo vajota.

    Tragedia asettuu keskelle tätä elämän, kärsimyksen ja nautinnon ylitsevirtaamista, ylevässä hekumassa se kuuntelee etäistä raskasmielistä laulua - joka kertoo olemisen äideistä nimeltä Harha, Tahto, Tuska....... Sokraattisen ihmisen aika on ohi. (Nietzsche)

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sokraatikko

    VastaaPoista
  8. "Puhelinta en ole uskaltanut tiskata, mutta sen sijaan suihkussa on hauska käydä joskus silmälasit päässä."

    Jestas mikä arjen oivallus! Tämmöinen huonosilmäinen tuskastuu ja kiukustuu säännöllisesti, kun suihkussa ei erota onko pullossa saipuaa vai samppoota - vastedes suihkuttelen rillien kanssa! Kas kun ei ole pälkähtänyt omaan päähän, mutta eipä ole tullut tuota yliopistoakaan käydyksi.

    Toinen asia on sitten yrittää ymmärtää pullojen koodistoa. Pesuaine kun ei enää ole pesuainetta, eikä shampoo shampoota - niissä lukee vallan jotain lähes (lääke)tieteellistä jargonia. Sitten Hellä Mietosen jälkeen ei enää muodostakaan niitä tunnista.

    VastaaPoista
  9. "Äiti tuntuu pohjatonta epäluuloa turvaranneketta kohtaan kuultuaan totena, että jos sellainen ranneke kolahtaa vaikka hanaan tiskatessa, heti ryntää jostain verenhimoisia miehiä, jotka riisuvat ja vievät väkisin ambulanssiin."

    Eipä ole ihan turha pelko. Hankimme taannoin äidilleni samanlaisen rannekkeen, jonka hälytys tuli minun kännykkääni kun asun siinä seinän takana.

    Kerranpa sitten ilmeisesti paidan hiha laukaisi sen rannekkeen napin, kun äiti puuhasi kukkapenkissä. Minä rupesin soittamaan takaisin kuten siihen tekniikkaan kuuluu. Ja kun ei vastattu, piti lähteä kovaa kyytiä töistä katsomaan mikä oli tilanne. Siellä se muori nautti kesäisestä päivästä perennoittensa seurassa. Minua se sekä suututti, että helpotti.

    VastaaPoista
  10. Kukapa ei kaipaisi apua hakemusten, lomakkeiden ym. täyttöön, oikeiden liitteiden etsimiseen ja perusteluiden laatimiseen. Minä olen huvikseni tehnyt sen monelle ystävälle, pidän siitä, olen omituinen. Helsingissä mm. http://www.ne-ra.fi/fi/toiminta/ hoitaa em. asioita ilmaiseksi, lienee aika tuntematon paikka monelle.
    Satunnaisesti voi esim. KELAsta saada mainiota palvelua (kiitos eräälle Malmin KELAn leidille!), mutta vain satunnaisesti! Kaupungithan on velvoitettu myös neuvomaan palveluissa, mutta tämä ei toteudu läheskään kuten pitäisi.
    Onneksi minä en tule elämään niin vanhaksi, että joutuisin esim. vanhustentaloon tms. Minä lähden jalat edellä kotoa! Jos kuitenkin eläisin, olisi pakko perustaa vaikka jonkinlainen yksityinen kodinhoitorinki, joka todella toimisi (tai perustaa omaan taloon yhteen rappuun vanhusyksikkö talonmiehineen, siivoojineen jne).

    VastaaPoista
  11. Tietotekniikan mahdollisuudet vanhusten hoidossa kaatuvat tietotekniikan mahdollisuuksiin.

    Äitini, joka pitkästyi herkästi, alkoi kerran koota sähkökatkon aikana vanhan Chevyn vaihdelaatikkoa kynttilän valossa.

    Sama ihminen ei ikinä oppinut käyttämään faksia, tekstiviestiä tai videon ajastusta.

    Toinen omaiseni kertoi, että heillä sairaalassa tuli työvoimapula, kun sairaanhoitajien piti alkaa käyttää tietokonetta; käytännössä parin osaston kaikki yli 50-vuotiaat lähtivät, kuka toisiin tehtäviin, kuka eläkkeelle, koska kokivat tietokoneen liian suureksi haasteeksi.

    VastaaPoista
  12. vois kokeilla pomoiksi välillä muitakin kuin innokkaita lipsuttelijoita ja hyödyntää pomoilussa määräaikaisuutta. kurkiauran keulillakin vetäjät vaihtuu ennen eläkeikää.

    VastaaPoista
  13. ad jarmom

    juu, laita altshaimeri vaan tsekkailemaan portaaleja. hölmöläisen hommaa nuo portaalit kaihin vaivaamille. hoito maksaa ja hoidettavia on paljon. joka siihen saa inhimillisen ja kustannustehokkaan mallin, on globaali toimija. nyt vain nysvätään tietsikoita ja kännyköitä - hiukan vielä sellua.

    VastaaPoista
  14. .. viranomaisia .. laillisuusvalvojia ja julkisen edun valvojia, mutta missään ei ole ketään, joka jeesaisi ihmistä ..
    Onhan se oikeusvaltiossa eettisesti aika arveluttavaa, että ne jotka eniten tarvitsisivat apua eivät sitä saa, kun eivät pysty tai osaa oikealla tavalla muotosääntöjä noudattaen ruikuttaa.

    JarMom sanoi... Keraamiset levyt ovat sieltä itsestään.
    Ukkonen pari vuotta sitten moderoi muiden kodinkoneiden ohella myös hieman hellauuniamme. Nitkutellen pääsimme viime kevääseen, kunnes uuni lopetti yhteistyön kokonaan. Suuruudenhulluus tai tuttavien yllytys aikaansai päähänpinttymän, että keraaminen hella ja höyryuuni tuo kotiin loppuelämän kestävän perheonnen. Kun kertaalleen käytiin uudet laitteet vaihtamassa, niin heti rupesivat jo juhannukselta toimimaan.

    Poika perheineen oli tulossa mennä viikolla kylään lapsineen. Mummu päätti jälkiruuaksi hurauttaa pannukakun. Ihmettelin, miksi hän väänsi itkua keittiössä taikinakulhon ääressä, vaikka ainakin kuvittelin eläneeni viime päivät ihan ihmisiksi. Hänelle oli selvinnyt nyt vasta, ettei höyryuunilla mitään paisteta, sillä kaasutetaan vihanneksia ja äyriäisiä. - Ei kukaan sattuisi olemaan kiinnostunut täysin iskemättömästä Mielen höyryuunista?

    VastaaPoista
  15. Kun vanhus jätetään yksin ja netin varaan, kyse on HEITTEILLEJÄTÖSTÄ. Ja se on minun käsittääkseni vakava rikos.

    Lasta ei saa jättää heitteille, mutta mistä lähtien vanhusten heitteillejättö on ollut sallittua tai siedettyä?

    Jos jollakulla on hyvä vinkki 91-vuotiaalle sopivasta helppokäyttöisestä kännykästä, otan tiedon kiitollisuudella vastaan. Maksan perusmaksuja tyhjän panttina olevasta puhelimesta vain siksi ettei vanhus osaa eikä onnistu, vaikka oikeasti yrittää.

    VastaaPoista
  16. Puhelinta en ole uskaltanut tiskata, mutta sen sijaan suihkussa on hauska käydä joskus silmälasit päässä.
    Pesin puhelimeni tahtomattani pari viikkoa sitten yhdessä autoni kanssa. Kännykkäni putosi rintataskustani (voiko puhelinta muuten pitää missään muussa järkevämmässä paikassa?) pesusoikkoon.

    Pakollisen 5 kauhusekunnin jälkeen toimin kuten ohjeissa sanotaan eli a) virta pois b) akku pois. Sen jälkeen poikkesin ohjeista eli en vienytkään uimaria huoltoon käärittynä muoviin. Insinöörin asenteella (=kaikkitietävän ja -osaavan) irroitin reippaasti kuoret, näppäimistön ja muut irtoavat osat ja kuivasin varovasti veden pois. Lisäksi kaadoin 8 cl VSOP-konjakkia lasiin ja lasista edelleen kurkkuuni.

    Pari päivää kuivattelin puhelinta piirongin päällä ja laitoin kojeen kasaan. Ja taas toimii niin kuin se kuuluisa junan vessa!

    VastaaPoista
  17. Hän oli viettänyt kuukausia rähmällään puhallellen pingispalloja [...]

    Uskoisin litigaatioherkkyyden olevan miehen ongelmista se kaikkein pienin...

    VastaaPoista
  18. Niin ja siitä lattiasta ja pingispallosta vielä...

    Sen pingispöydän saa helpommin suoraan kun säätää sitä pöytää. Jos pöytää tai sen jalkoja ei voi säätää, luulisi sinne alle edes jotain saavan laitettua - vaikkapa samalla kun siellä lattialla niitä palloja puhaltelee.

    Pingispalloa lattialla puhaltaessa sen sitten tuleekin liikkua. Muuten on vähän turhan isoja epätasaisuuksia.

    VastaaPoista
  19. Ad Omnia:

    http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=21621

    Väitteen mukaan oikeasti helppokäyttöinen puhelin vanhukselle:

    DORO HandleEasy 326GSM matkapuhelin, valkea.

    Helppokäyttöinen matkapuhelin!

    Doro HandleEasy 326gsm on matkapuhelin, joka tehty yksinkertaiseksi käyttää, kun haluat soittaa ja vastaanottaa puheluita mahdollisimman helposti. Yhdellä etukäteen ohjelmoidun näppäimen painalluksella saat yhteyden neljään Sinulle tärkeimpään numeroon. Pitempien numerosarjojen näppäilyä helpottavat isokokoiset näppäimet ja selkeä näppäiltyjen numeroiden näyttö. Puhelin ilmoittaa tulevasta puhelusta värinällä normaalin soittoäänen lisäksi. Tämä puhelin ei helposti lipsu kädestä, koska sen taustapuolella on pehmeäpinnoite. Lisäksi käyttöä helpottamassa on kaiutinpuhelin, joka on helppo kytkeä käyttöön.

    Soittaminen on helppoa kaikissa tilanteissa:

    # Suurikokoiset selkeät näppäimet
    # Selkeästi erottuva näyttö
    # 4 pikavalintamuistinäppäintä.

    Ominaisuudet:

    # Käteen sopiva muotoilu
    # Otepinnassa pehmeä pinnoite
    # Isokokoiset näppäimet
    # 4 pikavalintamuistia
    # Iso ja selkeä näyttö
    # Sisäänrakennettu kaiutinpuhelin
    # Kuulokemikrofoni eli headsetti vakiovarusteena
    # 15 muistipaikan yhdistetty tulevan numeron näyttö ja uudelleenvalintamuisti
    # 9 moniäänistä kuuluvaa soittoääntä
    # Värinähälytys soittoäänen lisäksi
    # Taustavalaistu näppäimistö sekä näyttö
    # Kuulokkeen ja kaiuttimen äänenvoimakkuuden säätö
    # 50 numeron muistio (ei tue nimiä)
    # Näppäimistönlukitus
    # Puhelunkestonnäyttö
    # Valmiusaikaa jopa 160 tuntia ja puheaikaa jopa 140 minuuttia
    # Kaksitaajuus GSM 900/DCS 1800

    VastaaPoista
  20. Chevyn vaihdelaatikkoa...

    tietotekniikassa kun ei ole mitään kolmiulotteista. on vain ykköstä ja nollaa ja helkkarin paksut ohjekirjat. joko panat nappulaa tai sitten et. ei sitä osaa avaruudentajulla ratkaista montako ykköstä ja nollaa mihinkin pitää painaa... ja milloin pitää. meidän pitäisi tehdä tietotekniikasta jotenkin kolmiulotteista. vaikka äänen avulla. kun laittaa paperin koneeseen, koneen pitäis kysyä mihin helkkariin tää pitäis lähettää. ja jos paperi on väärin päin sen pitäis sutkauttaa että käännä oikein päin senkin pöllö.
    nämä ominaisuudet puuttuvat täysin.
    laite tehdään mutta käyttöliittymä jätetään TKK:n käyneillekin "haastavaan" tilaan.

    VastaaPoista
  21. Ei ole valjennut, miksei kenkäpuhelimissa ole moodeja. Mummo/ukkomoodilla se toimis kuin perinteinen bakeliittipuhelin. Sihteerimoodilla olis kaikki tarpeellinen allakoista välipuheluihin ja synkronointiin. Pomomoodilla olis vielä radio, telkkari, parranajokone ja hammasharja. Tahnan vois tilata etänä. Jokin kuluttajaryhmä saattaa kaivata myös anatomisesti muotoiltua bluetooth -värinähälytintä. En sano minne...

    Olen kaivannut sellaista ominaisuutta, että soittajan, joka ei ole myymässä jotakin, pitäis painaa vaikka 1 ja risu, että puhelu yhdistyy. Myyjät vois painaa 2 ja risu saadakseen varattuäänen. Eikä minun tarvitsisi keksiä, miten päästä myyjästä eroon. Noi markkinointikiellot on tehottomia.

    Sitten sellainen ominaisuus, että tietylle numerolle ja tuntemattomille numeroille vois laittaa kuulumaan varattua tai pelkkää hälytysääntä ilman, että puhelimesta ulkoisesti näkee mitään. Ja värinähälytys pitäis voida laittaa tietyille numeroille oli puhelin muuten äänessä tai äänetön. Tai yksilöllinen puhelinvastaajaviesti.

    Ja sitten ohjekirjaa laatimaan

    VastaaPoista
  22. Nämä Polgaran tietopisteet (http://www.ne-ra.fi/fi/toiminta/) ovat ajatuksena mielenkiintoisia, mutta kun ne neuvojat pysyvät paikallaan. Asioidenajajatkin järjestävät ilmaista neuvontaa kirjastoissa, vastaavissa. Mutta tämä ei ole asian pointti. Pointti on MARS LIIKKEELLE.
    Sinne opiskelijat ja asianajajat ilmaiseksi neuvomaan missä tarvetta on. Vanhainkoteihin, vanhusten tilaisuuksiin. Neuvokaa kodinhoitajia, kotiaputoimistoja, jakakaa monisteita, jossa isolla kirjoitettu kunkin ukäluokan etuisuudet maksuttomista rolaattoreista hoitotukeen asti. Unohtamatta lääkekorvauksia, ilmaisia taksimatkoja jne.
    Ovat kuulkaa ihan ällikällä lyötyjä jopa vanhainkodeissa, kun mummoille asioista/etuisuuksista kertoo.

    Itse heivasin äidiltäni kännykän huitsin nevadaan ja se oli pelastus. Vedätytin puhelinjohdot eteiseen ja olohuoneeseen makkarin lisäksi. Kolme kertaa on kaatunut ja päässyt raahautumaan lähimpään puhelimeen. Kännykällä ei olisi onnistunut, koska akku oli loppu. Yksi puhelimista on langaton, jonka saa sängyn viereen.
    Kännykkä on käytössä varmuuden vuoksi... jossakin.

    Kynnykset pois, kuten Kemppinen jo totesi, ja mattojen reunoihin kaksipuolinen tarra, koska mattoihin kompastuu helposti.

    Mielen höyryuuni ja ajatuksen usvapilvi, joten pitänee kokeilla Kemppisen ehdottamaa DOROa varoille. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  23. pakko jatkaa...

    semmoinen moodipuhelin olis muutoinkin kätsä. Ei tarvita kuin yhden sortin vemputin, jonka ominaisuudet vain muuttuu "haastavammaksi" napin painalluksella. Isot sarjat hardwarea. softaa voi uudistaa vaikka kerran kuussa. Hardista vaikka vaikka vuoden välein. että on on. hyvä idea.
    tai sitten ei.

    VastaaPoista
  24. Kunnallisten sosiaaliviranomaisten virkavelvollisuuksiin kuuluu neuvonta ja ohjaus (L asiakkaan asemasta ja oikeuksista sosiaalihuollossa).

    Tätä lain velvoitetta laiminlyödään päivittäin jokaisessa Suomen kunnassa, koska asiakkaat eivät tiedä oikeuksiaan em. laiminlyönnin vuoksi!

    Ei ihme, että kotikunnassani eräs sosiaalisissi teki kunnanvaltuustolle aloitteen, että sosiaaliviranomaisten tulisi toimiessaan/ei toimiessaan aina noudattaa lakia.

    Aloite hylättiin, koska asiasta on jo laissa säädetty!

    VastaaPoista
  25. Naapuritaloyhtiöni on nimeltään Helsingin Loppukiri. Makaaberista nimestään huolimatta ko. senioritalo on ilmeisen toimiva. Tässä heidän sivunsa: www.loppukiri.fi. Muutamilta asukkailta saamani palautteen mukaan he ovat viihtyneet mainiosti. Konsepti lienee vakavammankin kehittelyn arvoinen.

    MMA-liikkeessäni törmään jatkuvasti sellaisiin ihmisiin kuin se tyttö eilisessä uutislähetyksessä. Melkoinen osa ajasta menee erilaisiin viranomaisiin soittamiseen asiakkaiden puolesta. Pitää sanoa, että alalle kouluttautuneenakin viranomaisten kanssa asioiminen on puuduttavaa touhua. Asiakaskunnasta suuri osa on mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, joiden pinna on lyhyempi kuin kolmipyöräisessä ja keskittymiskyvyn kohdalla aivoissa pörrää kimalainen. Toisinaan he eivät edes pääse puhelimeen sängyn pohjalta. Kova masennus vetää aika veteläksi.

    VastaaPoista
  26. Moomma kaverien kans pari vuasikymmentä jo suunnitellu, jotta perustethan meirän oma vanhaankoti. Laarithan itte sinne säännöt ja palakathan henkilökunta. Siinon vain se, kun ei oo porukas ketää, joka ottaas sen oikeen asiaksensa. Saatei siinon palio selevänottamista, ennenkö sellaasen saa perustettua. Mutta nimen moomma vanhaankorillemma jo keksiny: Kääkkylä.

    Minoon ollu "sosiaaliluukuus" töis. Kyllä soon aiva ihimisestä kiinni, minkälaaseksi tyätehtävänsä miältää. Istunko valtion rahojen päällä ja teen kaikkeni, jottei niitä tarttisi tuallen kuriallen antaa vai myännänkö asiakkahillen lain niillen takaamia etuuksia. Kyllä meilloli tapana täyttää ihimisten hakemukset, jos nei itte osannu. Oli laitokset erilaasia. Yhyres mä tapasin panna hylykäyspäätöksen joukos valamhin valituksen, jos oli vähänkää epäselevä asia. Käskin panna nimen alle ja palauttaa. Sitte itte kiriootin laitoksen vastinhen valitusviranomaaselle - tiätysti suapian. Näin hajethin tulukintaa pykälillen. No sitte toises laitokses ei saanu eres neuvua valituksen tekemises, kun siälolthin sitä miältä, jotta laitos on vastapuali. Käskethin mennä oikeusavustajan tyä, jos ei itte osaa. Ja kumpikin laitos hoitaa lakhin perustuvaa sosiaaliturvaa.

    Urani merkittävin teko on ollu, kun sain teheryksi laittoman myänteesen päätöksen pelekästä inhimillisyyren vaatimuksesta. Tiatokoneohojelmaa pikkuusen muutethin pualeksi tunniksi, jotta sain päätöksen teheryksi.

    Mutta mä kyllä pirän keraamista hellan kantta erinomaasena!

    VastaaPoista
  27. Kverulantit.
    Kukapa tutkisi oikeuskanslerinviraston ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslioissa kverulanttien ( käytettään alarajana ainakin 50 kantelua) kantelujen määrät ja niistä yhteiskunnalle aiheutuneet aiheettomat palkkaus ym kustannukset. Siellä lienee omat hyllyt eräille tyypeille? Siinä olisi tohtorinväitökselle alustaa. Vai onko nyt tässä asiassa kaikki ei julkista yms?

    VastaaPoista
  28. ad vuosikymmeniä suunniteltu...

    jollette ole vielä pakkohoidettavassa kunnossa niin voisitte jonkun kuntainliiton kautta lähteä liikkeelle. Joku verkosto olis varmaan järkevä. Tiloja voi pisnesideaansa hakea kunnilta kuten 80-luvun hulluina vuosina pojanklopit. Jos siitä saa kannattavan yrityksen, niin osakkaaksi. Eläkeläisiä on pian niin paljon, että tolla systeemillä voisi syntyä suorastaan pörssiyhtiö.

    jaa se vientituote - no filiaaleja pitkin eurooppaa vaikka fräntsaisingilla. tukipalvelut kilpailuttamalla tai osakkaiden omalla työllä. Voittoahan sen pitää tehdä, että joku innostuu tosissaan. Halvin mahdollinen plusmiinusnolla ei saa ajatusta lentämään - kai.

    VastaaPoista
  29. "Tarkoitan oikeudenkäyntineuroottisia rettelöitsijöitä eli ihmistyyppi, jonka useimmat juristit tuntevat."

    Kemppiseltä arvio, jota en muilta odottaisikaan: Sinun ja kenenkään juristin ei kuulu arvostella julkisesti yhtään "keissiä" tai sen nostajan arvostelukykyä.

    a) Te ette ole kaikkien alojen asiantuntijoita

    b) ette tunne kaikkia päämiehen vaikuttimia (on muunlaisiakin kuin omanne)

    c) siltä varalta ettei muunlaisia olisi, asiakas määrää

    d)ja silloin teidän ei kuulu hihitellä tuomarien ja lautamiesten kanssa kahvikupposella istuen asiakkaastanne - edes täällä. Tai mikäs siinä - kakihan omaan pesääsi kuten huvittaa. Näkyy huvittavan vitsailuksi saakka.

    VastaaPoista
  30. Ad Anonyymi:

    Ei ole asiakkaita.

    Tuomarina pöydän takana istuessa saa palkkansa siitä että oppii erottamaan asialliset ja vähemmän asialliset jutut.

    Pirullisimpia oliat enen olemattomat rajariidat, joita käytiin sukupolvesta toiseen "periaatteesta", ja nykyisin ehkä olemattomat kärhmät remonteista.

    VastaaPoista