Sivun näyttöjä yhteensä

20. kesäkuuta 2008

Juhannusta juotiin

Nurmoilassa, lähellä Aunuksen kaupunkia, sattui niinkin, että paikkakunnalle majoitetut tiedotuskomppanian miehet opettivat lähikasarmeissa majaileville lentäjille hyödyllisiä perustaitoja, kuten juopottelua.

Juhannusaattona 1942 edessä olevaa 21-vuotispäiväänsä oli juhlistamassa luutnantti K. Kemppinen, jolla siis ei ikä riittänyt esimerkiksi anniskeluravintoloihin, vaikka kenttäharmaissa ja sittemmin sinisissä oli kuljettu alkuvuodesta 1939.

Sitä ei kukaan tiennyt, että edessä oli vielä kaksi ja puoli vuotta sotaa.

Tiedotuskomppanian Yrjö Jylhä oli jäänyt henkisesti Talvisodan Taipaleelle, vahvisti tarinan kertoja tänään Puolarmetsän sairaalassa. Kapteeni Jylhä herätti suurta kunnioitusta jopa itserakkaissa eversteissä, jollaisista ei ollut puutetta, mutta ihmisenä hän oli rikki, puhki, loppuun kulunut.

Juhannuksena 1942 Nurmoilassa hän oli hyvin kiihtynyt Suomen Kuvalehden kannessa ja etusivulla julkaistusta runosta, jonka #joku oli kirjoittanut hänen nimellään ja tyylillään”.

Kapteeni Jylhä purki kiihtymystään lehti kourassa ja kummasteli myös sitä, että runo ei ollut huono.

Tässä kohdin kertojan muistikuva on hiukan hapertunut. Joku siihen toimeen esteetön ja sopiva henkilö voi vaivattomasti katsoa lehden kannesta, oliko teksti ”Hulmahda korkeelle, siniristi Suomen” vai Syvärin laulu, ulkomuistista

Ui Syvärin virralla Suomen purret / sen rannat lauluja meidän soi. / Yhä vieläkö pienuuttas, Suomi surret, / kun poikas sun rantaasi vartioi/ käsin voimakkain Sinun viiriäs kantain / yli kaikkien Kalevan rantain?

Vappua juotaessa Jylhä oli nimittäin tipahtanut pöydän alle, vetämättä kuitenkaan pöytäliinaa perässään. Siinä ei ollut sinänsä mitään erikoista eikä tavatonta.

Illan edistyttyä pöytäliinan reuna oli alkanut lepattaa, ja tiedustelukoulutuksen saanut lentäjäluutnantti raportoi kohta innostuneesti muille saapuvilla olijoille, että nyt se haluaa kirjoittaa runon.

Jylhälle toimitettiin paperia ja kynä, joita hän ei kuitenkaan kyennyt käsittelemään, ottaen huomioon juopumustilansa. Mutta hän saneli, ja luutnantit kirjoittivat muistiin.

Teksti herätti suurta isänmaallista innostusta, jonka vallitessa se lähetettiin välittömästi kenttäpostin kuljetettavaksi suoraan Suomen Kuvalehteen, sen herra päätoimittaja Turjalle.

Ja runo ilmestyi ja kirjoittaja sai myös selvityksen asiasta ennen kuin juhannusjuhla – silloin aina 24.6. - oli ehtinyt iltaan.

Jylhällä oli loppusointukone päässään. Tuskin hän tiesi, että Beethoven oli tullut käyttäneeksi 7. sinfoniansa hitaassa 2. osassa (ns. surumarssi) aika tunnettua rytmikuviota, kahdeksan kertaa peräkkäin daktyyli ja trokee. Beethovenilla tämä on erikoisen sykähdyttävä, kun orkesteri takoo samaa säveltä.

Jylhä kirjoitti YH:n aikana syksyllä 1939 ennen talvisotaa rykmentilleen omistamansa hymnin, jonka voi laulaa Beethovenin sinfonian nuotilla – Kauan sun helmaasi, viljava Vuoksi / heimomme kirkkaimmat kyynelet juoksi. / Täällä sun poikasi / peittämät hurmeen / saatteli nurmeen / keihäs tai luoti… Tänne me saavuimme, / tänne me jäämme, / kunnes on murtunut / taas idän paine, / tai tulilaine / lyö yli päämme.

20 kommenttia:

  1. Kunnon kuva katkelmalla kansallisromantiikkaa ja historiaa huumorilla hoystettyna. Oikea makupala, jota kannatti hetki odotella. Kiitos JK.

    VastaaPoista
  2. Kuivalehteä ei ole käsillä, mutta Ristilipun alla on päivätty juhannuksena 1940 ja kuuluu sisällönkin puolesta välirauhan aikaan, eli jos Jylhä kirjoitti runon vappuna 1942, niin se oli varmaan juuri Syvärin laulu.

    VastaaPoista
  3. Jos on aihetta ja olosuhteet niin vaatii, kunnioitusta on osattava osoittaa myös pöydän alle.

    Eikös tästä pitäisi kiittää myös edellistä sukupolvea, eihän tätä keksitty ole.

    VastaaPoista
  4. Nämä juhlapäivien postaukset ja runoja sisältävät muutenkin ovat usein kommenttirintamalla yltyneet kirjalliseen rumputuleen, meidän puoleltamme tosin usein suutareiksi jääden.

    Kun juhannus minusta kaikkien heinäkuuta ja kaivattua lomaa edeltävien kiireiden keskellä on jopa vappua ikävämpi vastus ja perheelliselle pakkoliikkeinen sukulaiskatiska, vääntäisin tähän vain surkean muunnelman von Moltkea: Juhannus on unelma, eikä edes kaunis.

    Silti hyvää juhannusta kaikille jotka iloa irti saavat.

    VastaaPoista
  5. Hei hyvä Jukka Kemppinen,


    Kiitos Jylhästä ja Jylhän runosta.
    Myös Risti lumessa kokoelmasta ( 1937) tulee mieleen todella koskettavan hieno Häätanhu.
    joka on myös sävelletty

    Kiitos paljon noista kirjavinkeistä, joista Aarnion kirja on entuudestaan tuttu.
    Siltalan artikkeleita olen lukenut,
    mutta en kirjoja ja sanoin Helinin
    joitain artikkeleita.
    Myös Lars Björne Rätthistoriat
    ovat varsin hyviä ja kiinnostavia.
    Viimeksi olen vähän kelaillut Pekka
    Leinon "Kirkkolaki vai laki kirkosta"-väitöskirjaa ( 2002).

    Näitä voi ei-ammattilainen kaiketi
    lukea, koska ne ovat niin valtavan
    kiinnostavia ja aina niistä jotain
    maallikkokin ko. asian suhteen
    saa.


    Ystävällisesti Matti Taneli

    VastaaPoista
  6. ...pätkii mutta pätkiköön. Sitä vaan, että juhannus on nyt taas jännittävä. Tuleeko juhannuspoika , ehtiikö ensimmäinen lapsenlapsi... Vaaleanvihreä nuttu sinisillä sydännapeilla on viety odottamaan. Ja pienempi yhtä vaaleanvihreä 5-vuotiaalle pikkuäidille isän aiemmasta liitosta. Siitä olen vähän pollee, että nukellekin hoksasin kutoa.
    KARELIA-FEST ensi keväänä esittelee 10 karjalaista taiteilijaa, neljä miestä ja yhden naisen Venäjän puolelta ja Pohjois-Karjalasta yhden miehen ja neljä naista.
    Pietarin Puskinskaja 10 museoon ja galleriaan on näyttely jo sovittu, saa nähdä mikä on paikka rajan tällä puolella. On kunnia olla yksi kutsutuista.
    Jokaisella ryypyllä ja yksilöllä on liitoskohtansa. Eräänä päivänä emme puhu viinaan kuolemisesta, vaan faktat näkyvät seurausten läpi.
    Nyt on juhannus ja lippu korkealla, jokaisen lippu!

    VastaaPoista
  7. Jylhä juhannuskertomus, kiitos siitä.

    Ja muikeaa mittumaaria kaikille!

    VastaaPoista
  8. Kiitos juhannustekstistä, Kemppinen. Jotenkin tänään, kun epäilemättä lausutaan paljon niitä runoja, joita ei myöhemmin ymmärrä omikseen, tuntuu, että pitää kiittää, vaikka ehkä Sinäkin juuri riennät Kirkkonummen (tai muun kalliin kunnan) piimäjuhlissa.

    Mutta ettei omaa tekstiään tunnista, sattuu kyllä toisinaan, vaikkei pöydän alla tapaisikaan vierailla. Ja niinkin, että kirjoittaa jonkin jutun uudestaan, kun ei enää vanhaansa muista, tekee taas samat ihmeelliset oivallukset ja käyttää miltei samoja sanojakin. En tiedä, kummasta pitäisi huolestua enemmän.

    Lämpimiä kokkoja ja sillai.

    VastaaPoista
  9. Minun isoisäni oli Jylhän komppaniassa Taipaleen-joella. Viime talvena lukaisinkin Jukka L. Mäkelän kirjan Taipaleenjoki, ja vaikka en isoisääni koskaan tavannutkaan, olin aistivinani hänet kirjan sivuilta. Jylhä kyllä toi isoisäni hengissä pois, mutta hän kuoli ennen minun syntymääni.

    VastaaPoista
  10. Sotajutut ovat minulle jotenkin tavattoman etäisiä.
    En osaa nimetä ketään esi-isääni kolmeen sataan vuoteen, joka olisi sotinut kenenkään toisen univormussa.

    VastaaPoista
  11. Mietin vielä näitä sotajuttuja.

    Minä olen kiinnostunut tarinoista, ja monet sotajutut ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta silti minua vierastuttaa se, että ihmiset, jotka eivät ole syntynyneet sota-aikana, tai joiden vanhemmatkaan eivät ole syntyneet vielä silloin, ottavat ne niin henkilökohtaisesti ja ryppyotsaisesti.

    VastaaPoista
  12. Ymmärsin ehkä Petja Jäppisen kommentin väärin, mutta ensimmäiseksi mieleeni nousi kaksi kysymystä. Onko siinä jotain hienoa, etteivät Petjan esi-isät ole vuosisatoihin sotineet omissa tai muiden univormuissa? Mikä Petja on päättämään, mitkä aiheet ihmiset saavat kokea henkilökohtaisesti ja kulkea ryppyotsaisina? (Tähän hän väittää, ettei ole moista esittänytkään. Paskat sanon minä, rivien väliinkin voi kirjoittaa).

    Sota on vasemmistoälyköille samanlainen aihe kuin tennissukat, rock-musiikki, tosi-tv-ohjelmat ja farkut. Kertomalla, ettei kuluta niitä, voi osoittaa olevansa jotenkin henkisempi, taiteellisempi ja syvällisempi kuin muut. Tuollaisia kaikessa oikeassa olevia ei onneksi enää juuri tapaa, koska Neuvostoliiton myötä vasemmistolainen älykkyys paljastui torsoksi, jonka rujoa vartaloa byrokraatit piilottelivat kansalta kertomalla, mikä on ja mikä ei ole homo sovietuksen länsimaista ihmistä korkeammalle moraalille hyväksi.

    Koska Petja arvailee, ettei sota ole minulle henkilökohtainen aihe, voinen minäkin hieman arvuutella? Minä veikkaan, että Petjan mielestä ihminen toimillaan aiheuttaa ennennäkemättömän luonnonkatastrofin nimeltä ilmastonmuutos.

    Lopetettuani arvailun totean, että Petja, olet väärässä. Ilmastonmuutos on punavihreän vasemmiston poliittinen hahmotelma, jonka perusteella ajetaan vasemmistolle rakkaita asioita, kuten rajoitetaan ihmisten yksilönvapauksia, nostetaan veroja, suositaan kaupunkiasumista jne jne.

    Ilmastonmuutos on moderni, vasemmistolainen uskonto, joka täyttää Ilkka Pyysiäisen Jumalten keinu-kirjassa esitetyt kriteerit: sitä käytetään elämänhallintaan, sen aiheuttamaa ahdistusta jaetaan kollektiivisesti ja rituaalinomaisesti, siihen uskovat pilkkaavat toisin ajattelevia ja se on niin vakava asia, ettei siitä voi laskea leikkiä.

    Petja, kun sinä lopetat uskomasta ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, minä alan ottaa sinut vakavasti.

    VastaaPoista
  13. Ajatus punavihreästä Petjasta nauratti kovasti

    VastaaPoista
  14. ad anon.

    Sitä vaan hutkitaan PJ:tä tylpällä ja sumealla. Vasemmistoäly ei ihannoinut NL:a vaan sen ajan popparipoliitikot koko puoluerintamalla jori ceetä lukuun ottamatta.

    Työläistaiteessa oli myös huippuja, joiden töillä voinee vielä rikastua. Minulle riittävät kovalevyltä.

    VastaaPoista
  15. SK:n juhannusnumeron (25/1942) nimiösivulle on painettu Y. Jylhän runo Laulu Kuujärvestä, jossa kerrotaan:

    Kuujärven kunnaat, Kuujärven kuu,
    Kuujärven rannalla karsikkopuu
    pilviä päin kuvastuu...

    Lehden varsinaisessa kannessa nuori tyttö soittaa harmonikkaa. Ja kuten muistetaan, edellisen numeron päällähän komeilivat Saksan valtakunnankansleri ja Suomen marsalkka.

    VastaaPoista
  16. Surullista, sydän

    http://www.youtube.com/watch?v=J_29enGx6Rc&watch_response

    näissä särkyy. Pamppaillen.

    VastaaPoista
  17. 70-luvulla Tallinnassa tapasin sotaveteraaneja. He helisivät kun kävelivät, heillä oli niin paljon peltisiä "enkeleitä". He olivat vanhoja ja heillä oli vodkanväriset silmät. Ajattelin, että jokainen heistä on nähnyt ystävänsä kuolevan. Surullista, sydän

    http://www.youtube.com/watch?v=J_29enGx6Rc&watch_response

    näissä särkyy.

    En kysynyt mitä he tekivät 1939. He olivat juopon näköisiä vanhoja miehiä. Mutta kun добрый малый... Isäni oli luutnantti, taisteli heitä vastaan ja haavoittui; he tarjosivat minulle "Kas-Kai" savukkeita. Halattiin, sitten itkettiin, pössyteltiin sätkiä, sitten erottiin.

    VastaaPoista
  18. "Ilmastonmuutos on punavihreän vasemmiston poliittinen hahmotelma, jonka perusteella ajetaan vasemmistolle rakkaita asioita, kuten rajoitetaan ihmisten yksilönvapauksia, nostetaan veroja, suositaan kaupunkiasumista jne jne."

    Mutta saadapa asua maalla, ajaa joka paikkaan autolla ja omistaa 279 kpl ampuma-aseita - se vasta elämää!

    VastaaPoista