Sivun näyttöjä yhteensä

21. toukokuuta 2008

Pilvenveikot

Kun vasiten kutsuttiin, olimme katsomassa Rexissä dokuemnttielokuvan Pilvenveikot - sotakertomusia ilmasta. Kutsukortissa luki tumma puku. Ei ollut tullut tutkituksi. Siellä oli kunniamerkkejä ja presidentti puolisoineen ja ties mitä.

Ohjaaja oli suomalainen Dennis Hamro-Drotz ja tuottaja Mattila Röhr Productions.

Jälkeenpäin olimme poikien kanssa meillä syömässä ja keskustelemassa yhdestä Pilvenveikosta, jolla on kovat paikat sairaalassa juuri nyt.

Hämmästyin kenraalin esittämää tietoa. Sotiimme osallistuneista kaatui eniten juuri ilmavoimien tähystäjiä, 33 % siihen tehtävään koulutetuista. Jään miettimään onko määrä – alle 200 – tilastollisesti liian pieni vertailtavaksi.

Hiukan teoreettinen kysymys. Loppusodassa taistelulähettinä ei tahtonut millään pysyä hengissä, ja alkusodassa eli hyökkäysvaiheessa jääkärijoukkueen vänrikin tehtävä oli hengelle hupa.

Elokuva oli oikeastaan ilahduttavan tyylikäs. Alkuperäistä kuvamateriaalia oli vähän, koska sitä oikeasti on erittäin vähän. Pahat kielet, joita olen kyllä kuunnellut, väittävät ettei TK-joukkojen valokuvaajia ja elokuvaajia tahtonut saada sotalennolle mukaan, koska heille ilmeni viime tingassa tärkeämpää tekemistä. Samasta ymmärrettävästä syystä taistelukuvia panssareiden toiminnasta on hyvin vähän.

Miten muuten mahtaa olla Saksassa? Kun tiedottaminen oli hyvin tärkeänä pidettyä propagandaa, kuva-aineisto oli kohdittain erittäin korkeatasoista. Paljonko sitä mahtaa olla tallella?

Neuvostoliittolaisilla taisi olla täysi tekeminen sodan voittamisessa. Amerikkalaisilla oli puoli Hollywoodia mm. George Stevensin ja John Fordin johdolla kuvaamassa etenin Normandian maihinnousua. Sotasensuurin takia nykyisin vapaasti kaikkialla myytävä väridokumentti ”From D-Day to Berlin” sisältää todistusvoimaisimpia ja siis kauheimpia jaksoja koko dokumenttielokuvan historiassa. Amerikkalaisten ensi kosketus tuhoamisleireihin on kuvattu käsikameralla aidossa tilanteessa. Kauheus ei merkitse ruumiskasoja, joit näytetään vähän, vaan se on amerikkalaispoikien ilmeissä. Muutamin kohdin kamera katsoo viisi – kymmenen sekuntia, miten nuoren miehen maailmankuva romahtaa. ”Tämä ei voi olla totta.”

Tuo dokumentti on maininnan arvoinen siksi, että ammattilaiset kuvasivat värille omaan piikkiinsä. Kun virallinen aineisto näyttää nyt nähtynä aivan liian viralliselta, tämä samoista tilanteista kevyellä kalustolla toteutettu aineisto on luonteeltaan aivan erilaista.

Suosikkikohtaukseni on Montgomery ja Patton harjoittelemassa sankarillisia eleitä isojen kameroiden edessä. He eivät tienneet, että pieni kamera kävi ja ikuisti hetken, jolloin herrat tarkastivat, ovatko housun napit varmasti kiinni ja onko revolveri todella komeasti kotelossa.

Tämä kotimainen versio on kuin hyvä televisio-ohjelma eli rauhallista haastattelua, josta on välitetty vain kertojien osuus eli vastaukset.

Kuten saattaa arvata, Kyösti Karhila erottuu komeasti, koska hänen asenteensa ja olemuksensa vastaa niin huonosti hävittäjä-ässistä luotua mielikuvaa. Hän on itseään korostamaton ja asioita paisuttelematon herrasmies, josta lisäksi huomaa, että hän toimi sotien jälkeen vuosikymmeniä liikennelentäjänä. – Jotkut vielä kuuluisammat hävittäjälentäjät olivat sellaisia Teemu Selänteen tai jopa Matti Nykäsen kaltaisia superlahjakkuuksia, joilla oli ihmeellinen kyky hallita liikkeitään ja itseään; toisin kuin Karhila monet sankarit kohtasivat suuriakin vaikeuksia siviilielämässä.

Se on kai sankaruuden tragiikka – se loppuu aikanaan.

Pilvenveikot oli mielestäni ongelmallinen nimi. Muistelen, että Talvisodassa kaatunut Tapani Harmaja olisi käyttänyt sitä nimimerkkinään.

Elokuvan katsottuani olen sitä mieltä, että se onkin hyvä nimi.

Jos luette Runebergin runon, näette että Pilven Veikko on yllättävä metafora henkilöstä, joka tuli ja katosi kuin pilvi – kohosi, tempasi mukaansa ja kuoli.

Aika moni vanha lentäjä on tahtonut kuolinilmoitukseensa säeparin juuri tuosta runosta; yhden esimerkin tiedän varmasti:

- Murheell’ ei saa muistoasi viettää, ei kuin sen, mi mentyään jää unhoon…

_ _

In case somebody would not know, the swastika in this military pilots’ badge, that was also awarded for bravery (honoris causa), was adopted by the Finnish Air Force years before the Nazis started to use this thousands of years old mark as their own. Finns got it as a part of their first military airplane donated by the Swedish count von Rosen, who used the mark as his personal charm.

28 kommenttia:

  1. Saksalaiskuvauksia on yllättävän paljon esimerkiksi youtubessa, josta valikoima.

    VastaaPoista
  2. Ohjaajamerkki

    ja sitä hakaristiä siinä joutuu aina selittämään jollekin

    tämän joskus taisin tänne naputella;

    Talvisodassa rintamalentäjän ikä oli suunnilleen 100 lentotuntia, kun se ennen sotaa oli ollut yli 2000 lentotuntia.

    (Fougakalustolla lennettäessä se oli yli 10 000 lentotuntia).

    Mulla on tässä yksi tilasto (Lauri Hämäläinen) johon on merkitty lentotoiminnassa kärsityt henkilöstömenetykset Talvisodasta vuosittain Lapinsotaan, mutta siitä puuttuu tuo vertailu tehtävään koulutettujen määrään.

    sen mukaan ohjaajia kuoli kaiken kaikkiaan 291 ja tähystäjiä 82

    Jatkosodan loppuvaiheessa ohjaajia kuoli 60, tähystäjiä 15

    Ennen sotiahan väännettiin kättä siitä miten sitä ilmasotaa tulisi käydä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Giulio_Douhet

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Douhetismi

    Saksan keskitysleireistä puhuttaessa on myös hyvä muistaa tämä leffa;

    http://www.youtube.com/watch?v=4hGigKrfbjY&feature=related

    VastaaPoista
  3. Kirjastosta toin viisi runokirjaasi ja neljä Jorma Kaparia löytyi varastokirjaston puolelta. Laitoin ne sohvalle ja otin käteen yhden. Onneksi se oli Riitamaa, koska sen saattoi lukea runo runon perään ja mielessä kävi kaksi viime kuukautta ja Kauniala useammankin kerran. Sivulta 65 alkoi tutumpi maailma ja sama joka suuntaan. Sitten vilkaisin Mahdollista metsää ja ennen Kaparin Medusan lauttaa huomasin, että Äkkisyvää ei voi lukea näin vaan etäisyydessä.

    Koska emme käytä burkhaa, avoimen katseen vahingon mahdollisuutta ei ole, vaan näkymätön burkha on gestapovaloa vahtivampaa ja ennakkoon tuomitsevaa.
    Eero Vanhatalo havahdutti minut huomaamaan Kaparin, hän itsekin kirjoitti hyvin ja oli sisaren poikaystävä, joka vei taulujani valtakunnalliseen näyttelyyn, koska arvosti niitä. Ja häneltä kävin kysymässä neuvoa, kun eräs kauniin kirjeen lopussa pyysi viinapulloa Suomenlinnan työsiirtolaan. Hyvin neuvoi, en vienyt.

    Laitan tähän eilistä Moratoriota viisi vuotta aikaisemman Jorma Kaparin runon - kiitokseksi.

    Taas tänäkin vuonna
    kesä ennätti ennen meitä,
    yllätti takaapäin.
    Ikävä vuodenaika:
    kaikki toistuu.
    Ja tarkemmin:
    ei toistu.
    Tylyt varjot vain
    jatkavat mietteliäinä.

    VastaaPoista
  4. Dokumentti oli tosiaan tyylillä tehty, ja koska laajempi haastattelumateriaali ilmestyy DVD:llä, kuva vielä täydentyy.

    Mutta jokin näissä kertomuksissa jäi vaivaamaan, suorastaan myllersi mielessä. Se on tuo yleismaailmallinen vihollisen dehumanisointi. Onkohan se kytköksissä siihen, ettei normaali ihminen ryhdy tappotöihin kuin äärimmäisessä hädässä. Tällainen tilanne kansakuntaamme oli kohdannut, ja puolustautumisemme oikeutettua, selvähän tuo.

    Jotkut kertojista, jotka kaikki olivat sotiessaan nuorukaisia, ilmaisivat kokeneensa lentotouhunsa vähän kuin jännittävän urheilun. Komea peli alla ammuttiin koneita, ei miehiä, joiden yleisnimeksi oli vakiintunut haastatelluilla 'ryssä'. He puolestaan olivat epäurheilijamaisia ampuessaan myös laskuvarjon varassa pelastautumista yrittäviä miehiä. Olen huomannut, että tämä pejoratiivisen nimityksen käyttö liittyy nimenomaan sotaan. Ihmiset, jotka eivät koskaan muutoin 'ryssittele', eivätkä ole missään nimessä 'ryssävihaajia', käyttävät venäläisistä ko. nimitystä johdonmukaisesti aina kun puhuvat sotimistoimistaan. Luulen, että useimmille heille se merkitsee sitä, ettei heillä yleensä ollut mitään henkilökohtaista kaunaa vihollissotilaita kohtaan. Ei edes haavoituttuneilla, vaan kyse oli ikään kuin 'ammattinimikkeestä'.

    Suomalaiset sotilaat taisivat havaita Talvisodan aikana, ettei venäläisillä sotilailla ollut sen ihmeempiä haluja hyökätä Suomeen. Siitähän päättivät tyystin toisenlaiset miehet. Eipä tuo Stalinin sotaretki sitten onnistunutkaan suunnitellusti.Tässä suhteessa tilanne oli tyystin toinen sen jälkeen kun Neuvostoliittoon oli hyökätty.

    Dehumanisointi kuitenkin kavahduttaa aina, vaikka hyvänkin asian puolesta taistelleiden toimesta ja tiedostamattomana. Rokalla on 'Tuntemattomassa' tähän ongelmaan kuuluisa vastauksensa. Mutta kun katsoo 'Yön ja usvan', pohdinta kääntyy väistämättä siihen, millä komentoportaan tasolla vastuun kanto oikein alkaa, ja eikö meillä jokaisella ole aina myös henkilökohtainen vastuumme. Oikein toimiessammekin taidamme olla armon tarpeessa.

    Mielenkiintoista dokumentissa oli myös se, että pilven veikot taisivat kokea asemansa aika etuoikeutetuksi maan kamaralla taistelleisiin nähden, ja taisipa jotakin näiden mosureiden surkea asema hieman säälittääkin.

    VastaaPoista
  5. Ad Anonyymi:

    "Ryssä" kuulostaa oudolta ja on varmasti nuorten venäläisten korvissa erittäin loukkaava.

    Neutraali näkökohta: jotkut olivat aikoinaan sitä mieltä, että myös "venäläinen" oli asiaton nimitys. Olisi pitänyt sanoa "neuvostoliittolainen".

    Saattaa olla, että vielä elävät veteraanit ottavat vahinoa takaisin, kun sana "ryssä" oli vvuosikymmenet täyskiellossa.

    Jokseenkin kaikilla sotaa käyvillä mailla oli vähemmän mairittelevia nimityksiä vihollisesta, ilman suurempaa demonisointia. Haukkumanimiä käytettiin myös liittolaisista, kuten amerikkalaiset briteistä (lime (limey) ja britit ranskalaisista (froggies / frogeaters).

    Suomalaiset olivat tiettävästi neuvostoliittolaisille "tsuhnia".

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia:

    Dehumanisointi eli ihmisarvon kiistäminen on hyvin vakava asia.

    Meillä on lupa dehumanisoida kaikki toisen maailmansodan saksalaiset ja japanilaiset sotilaat. Tiedämme kuitenkin, etteivät kaikki japanilaiset olleet sadsiteja eivätkä kaikki Wehrmachtin sotilaat olleet natseja. - SS:stä ja Sonderkommandosta en kyllä keksi pitää tasapainottavaa sanottavaa.

    VastaaPoista
  7. Meillä on lupa dehumanisoida?

    Ei kai meillä ole lupaa dehumanisoida edes Hitleriä tai Stalinia. Eikö juuri se ihmisyyden kieltäminen kiellä heidän rikostensa mitan ja määrän? Jos joku "paholainen" tekee hirmutekoja, niin silloinhan viedään pois vastuu josta tässä maailmassa voidaan tilille vetää? Koskee myös meitä aikalaisia - kuka on tämän päivän Hitler tai Stalin?

    VastaaPoista
  8. Suurin osa suomalaisesta lentotoiminnasta jatkosodan katsauksissa on Erik Blombergin kuvaamaa. Silloin tällöin ilmassa kävi kyllä jokin muukin, mm. Tenkanen. Ei niihin koneisiin varmasti moni edes päässyt kameroineen vaikka olisi halunnutkin.

    Saksalainen aineisto on tallella hyvin. Sen käyttö on vain paljon hankalampaa. Aineistoa hallinnoi Saksassa säätiö. Vain sodan voittajiin kuuluvat ovat ohittaneet nämä oikeudet ja julistaneet elokuva-aineiston sotasaaliiksi ja omaksi omaisuudekseen. Mm. Yhdysvallat ja Norja ovat näin tehneet.

    Itse olen ollut sitä mieltä, että Suomi ja Saksa sopivat heinä-elokuussa 1941 elokuva-aineiston vaihdosta - suomalaista aineistoa sijoitettiin Deutsche Wochenschau -yhtiön elokuviin ja saksalaisten kuvaamaa silloin tällöin jatkosodan Puolustusvoimain katsauksiin.

    Saksalaiset maksoivat negatiivimateriaalina saamansa aineiston ja kopiot ja hoitivat kuriiriteitse postiliikenteen.

    Joskus saksalaiset lahjoittivat raakafilmiä suuria määriä. Kuten muutama päivä ennen Adolf Hitlerin Suomen-vierailua, josta ei siis edelleenkään tiedetty etukäteen mitään, kuulemma.

    Amerikkalaiset kuvasivat värille kyllä ihan virallisestikin.

    Siteeraan itseäni: "Capra ei tietenkään yksin tehnyt Why We Fight -sarjaa. Elokuvan The Nazis Strike (1943) ohjasi eversti Capran rinnalla majuri Anatole Litvak, jonka ohjausjälkeä voi seurata myös elokuvassa The Battle of Russia (1943). Litvak ohjasi myös sarjan viimeisen elokuvan War Comes to America (1945).

    Mutta dokumenttielokuvia syntyi muuallakin. Tyynellä merellä kuvasi amiraali John Ford, jonka värijaksot elokuvassa The Battle of Midway ovat tunnettuja. John Huston oli kapteeni ohjatessaan elokuvan Report From the Aleutians (1943), mutta majuri elokuvansa The Battle of San Pietro (1945) valmistuessa. Sensuuri kielsi elokuvan erityisesti naturalistisuuden, kuoleman kuvauksen vuoksi. Everstiluutnantti William Wylerin ohjaus pitkässä väridokumentissa The Memphis Belle (1944), joka kuvasi Saksassa pommitusmatkalla käynyttä pommituslaivuetta. Lentokoneet olivat esillä myös Louis de Rochemontin elokuvassa The Fighting Lady (1944).

    Kaikki elokuvat välitti maailmalle Office of War Information." Näitä saa maailmalta varsin halvalla.

    VastaaPoista
  9. Hei,


    Minusta vaarallisinta dehumanisointia on natsien dehumanisointi, koska se estää kulttuurista rehellistä peiliinkatsomista ja itsearviointia. Ikäänkuin natsit olisivat olleet jonkinlainen helvetillinen virus, joka sattui iskemään puhtoiseen Eurooppaamme.

    Natsien ideologiassa konkretisoitui moni historiallinen kehityskulku, jotka eivät edes ole hävinneet mihinkään pohtiessa vaikka työelämässä yhä kiihtyvää vahvojen pärjäämisen ja heikompien syrjäytymisen ideologiaa tai yritysten kesken tapahtuvaa elossapysymisen kamppailua.

    Natsismi oli kiinteä osa euroopan historiaa ja kulttuuria, eikä sen mustaamisen muun valkaisemiseksi ainakaan edistä sen toistumisen estämistä.

    Sinänsä mielenkiintoinen havainto toi ryssittely sotien yhteydessä. Huomaan nyt tekeväni sitä samaa eli puhuessani veteraani-isosistäni käytän sanaa ryssä, muutoin aina venäläinen. kenties tässä tosiaan vaikuttaa alitajuisella tasolla kekkosen ajan uuskielisyydestä vapautuminen. Peruskoulussa sai jopa jälki-istuntoa ryssittelystä ja välitunnilla kerrottiin opettajilta salaa lada-vitsejä. Nyt muistellessa aika oli jakomielitautista.

    VastaaPoista
  10. Halventavaa nimittelyä on oikein tutkittukin sosiologien ja sosiaalipsykologien toimesta. Tulokset viittaavat siihen, että siihen liittyy yleensä ihmisiä hierarkkisesti lajitteleva pyrkimys. Milloin 'viattomammin', milloin erittäin vaarallisella tavalla. Jälkimmäisestä klassinen esimerkki on suhtautuminen juutalaisin laajalti Euroopassa ja Amerikassa ennen toista maailmansotaa, ja nyt monissa islamilaisissa maissa.

    Jos ihminen ei sodi pelkästä murhanhimosta, niin hänen täytyy tuntea sotivansa hyvisten sotaa pahiksia vastaan. Vastapuoli on helpompi mieltää pahiksiin lukeutuvaksi, kun itse ollaan kulttuurisesti/poliittisesti/etnisesti/
    uskonnollisesti parempia. Dylan väsäsi nelisenkymmentä vuotta siten asiasta varsin oivaltavan laulunkin. Halventava nimittely tuo apua tähän vaivaan. Meidän sotamme, ja minun osuuteni siinä on parempaa ja jalompaa, kuin vastapuolen, joka on ala-arvoisempi ja siis lähtökohtaisesti huonompi, ellei peräti ihmisyyden ulkopuolella.

    Hellittelevä/neutraali nimittely on sitten erikseen. Mutta neutraalin ja halventavan nimittelyn välinen raja on se kuuluisa veteen piirretty viiva. Asiayhteys ratkaisee.

    Sodanjohdon kannalta on tietysti yhdentekevää miksi alaiset sotivat, kunhan vaan sotivat kuten on käsketty. Motiiveja ei paljon kyselty, kun keksittiin värvätä vankilasta murhamiehiä rintamalle. Nikke Pärmin ongelmana oli vain tuo käskypuoli, joka ei tahtonut mennä perille näille 'ammattimiehille'.

    Sodassa on se ikävä puoli, että siinä päätetään yhteisesti ryhtyä murhatöihin, sillä sitähän sodassa tappaminen kuitenkin on.

    Ensimmäinen maailmansota oli siitä erikoinen, että kenenkään osapuolen oli vaikea osoittaa oman sotimisensa olevan jotenkin 'hyvempää' kuin toisten. Sitä seurasikin Euroopassa ennen näkemätön nihilismin ja totalitarismin aikakausi.

    VastaaPoista
  11. Tubesta löytyy myös saksalaisia uutisfilmejä. Lavastettuja taistelukuvia, mukana muutama aitokin.
    http://www.youtube.com/watch?v=6iuK6zRvDvg
    Kurskissa on yllättävän rauhallista :-)

    Nuo "gun camera in action" -jutut ovat sitten varsinaista realityä. Niitä saa ostaa myös DVD:llä esimerkiksi Aviation Shopista
    http://www.aviationshop.fi/
    Samasta kaupasta saa myös ohjaamotyöskentelyvideoita, jos haluaa katsoa miltä näyttää reittilento ohjaajan näkökulmasta. Melko hidastempoista...

    VastaaPoista
  12. Dehumanisoinnista

    Meillä on softassa bundlena add-in tätä varten, se herää aika helposti.

    Päiväkodissa naapuriryhmä on outoa konttaajaa täynnä ja koulun rinnakkaisluokkalaiset ovat kummaa sakkia. Asevelvollisuusaikana huomasin hyvin nopeasti alkavani aivan oikeasti pitää toisen yksikön miehiä meistä kunnollisista ja tavallisista poikkeavina, velttoina sluibaajina. Kauppakorkeakoulussa tiedettiin tasan tarkkaan teekkerien typeryys (ja toisinpäin), Porthaniassa taas piti varoa tahraamasta asiallisia vaatteitaan humanistien hikisiin reppuihin.

    Tästä tuli nyt tällainen ilmaisjakelulehden kolumni, mutta pointtina siis noiden ennakkoluulujen spontaani tunteellisuus, siis potentiaalinen voima.

    VastaaPoista
  13. Sonderkommandoille antaisin synninpäästön, sillä tuskin he olivat natseja vapaasta tahdostaan, vaan pakotettuja toimimaan keskitysleirillä esim. hautaustoimessa. Wikipedia tietää jopa kertoa Sonderkommandojen kapinasta SS-joukkoja vastaan. Einsatzgruppenin nimellä kulkivat siviiliväestön "lahtarit" Barbarossan perässä.

    VastaaPoista
  14. Siinä Runebergin runossa on kohta, jossa neito sanoo, että kyllä se pilven veikko on vielä rakkaampi "mullan sulhosena" kuin eläessään.

    Vahvasti epäilen tuollaista rakkautta.

    Vaikka yhden muodikkaan gootin äiti olenkin, en juuri innostu kuoleman romantisoimisesta - ainakaan, kun se yhdistetään sotaan. Propagandana se lienee yhtä vaikuttavaa kuin viholliskuvan rakentaminenkin.

    Kuolleiden kunnioittaminen on sitten kokonaan toinen juttu.

    VastaaPoista
  15. Kirjoituskeväänä sain tietää, että luokkakaverini isä oli pilven veikko ja SS. Aika tasapainottava tieto.

    Hitler oli "nuori" ja köyhä vihainen mies, joka "tiesi" miten saattaa perussaksalaisten asiat kuntoon. Paljon on puheitaan youtubessa. Sirkus muuttui kuolemanvakavaksi vallan myötä.

    Auton ajamiseen tarvitaan ajokortti. Yhteiskunnan kuljettamiseen ei. Riittää "minä tiedän" ja muutama perässä hiihtäjä. Saa ajaa yli kahdeksaakymppiä.

    VastaaPoista
  16. Sonderkommandot olivat vankiryhmiä, joiden tehtävänä oli avustaa tappamisprosessissa. (wikipedian mukaan). Siis esim. juutalaisia, jotka avustivat esim. juutalaisten tappamisessa. Todennäköisesti hidastivat omaa kuolemaansa.

    VastaaPoista
  17. Että mihin ihminen pystyy. Mieleltään täysi-ikäiset voivat vilkaista tuolta

    Kiitokset vain Koskelalle hyvästä käännöksestä ym. Kyllä kai samaa hurjuutta osoittivat esimerkiksi punaiset ja valkoiset, albaanit ja serbit, sunnit ja shiiat toisilleen.

    Hyvänen aika. Mehän olemme vain krokotiililauma, joka frakkiin pukeutuneena kuvittelee olevansa sivistynyt ja humaani porukka.

    Rauhan aikana osaamme haudata toisiamme elävältä milloin mistäkin mielijohteesta. Mun kaveri on parempi kuin sun kaveri on parempi kuin sen kaveri...

    VastaaPoista
  18. Natsismiahan on "humanisoitu" toisen maailmansodan jälkeen lähinnä "naittamalla" se samaan pöytään luonnontieteiden ja modernististen suuntauksien kanssa.

    Kehityshän kulminoitui vuoteen 1968, enkä tarkoita nyt mitään demografista käyrää nuorten miesten suhteellisesta lukumäärästä, vaan marxilaisia ja postmodernistisia näkemyksiä erinäisissä tiede- ja
    kulttuurisodissa, tai vaikkapa jotakin "todella vanhaa", kuten esimerkiksi syklisiä historiankäsityksiä á la Oswald Spengler ja Georg H. Wright.

    Syytökset on esitetty, ja erinäisistä syväekologista yms. mutkan kautta totalitarismista ammentavista vastauksista huolimatta kevyiksi havaittu. Se pyörii sittenkin.

    Joukkotiedotusvälineiden nykyinen rappio niin meillä kuin muualla lienee sitten se nöyryyttä herättävä indisio päinvastaisesta lopputulemasta, jos siis verrataan keskustelun tilannetta vaikkapa Ateenan loppuaikoihin demagogian pyörteissä, vaikka siis meno onkin näennäisesti subtiilimpaa.

    De rerum natura.

    VastaaPoista
  19. Joukkotiedotusvälineiden nykyinen rappio? 3/4 koko populasta on lukutaidotonta ja harva osaa muun kuin äidinkielensä. Valta ehtii vielä monta kertaa kasvaa kiväärin piipusta...

    VastaaPoista
  20. Tuota hakaristin käyttöä on joutunut aina joskus ulkomaalaisille (ja historiarajoitteisille maanmiehille) selittämään.

    Muistan aikoinaan netissä erään hollantilaisen juutalaisen valittaneen, kun oli löytänyt hakaristin hollantilaisvalmisteisen Fokkerin kyljestä jostain kirjan kuvasta. Julisti tuntevansa suurta häpeää, kun suomalaisnatseille oli näitä koneita myyty. Pitkin hampain ja asian itsekin tarkistettuaan hän sitten myönsi mielikuvansa vääräksi, kun olin hakaristiasian ensin selittänyt.

    Yleensä riittää, kun sanoo Hitlerin kopioineen hakaristin meiltä eikä päinvastoin. Hitlerin armeija ei voinut käyttää ilmavoimissaan eikä panssareissaan tunnuksena hakaristiä, koska se oli jo Suomella käytössä ja varattuna.

    Olihan von Rosenilla suhteita natseihinkin. Mistähän natsien hakaristimieltymys olikaan loppujen lopuksi peräisin?

    VastaaPoista
  21. Vierailkaapa Brysselissä käydessänne paikallisessa ilmailumuseossa, joka on aivan kaupungin keskustassa. Berlaymontista voi kävellä. jos ei ole kovin sankka sade. Hieno kokoelma, jossa myös paljon viime sotien aikaista saksalaista kalustoa. Huomio kiintyy siihen, että kaikkien saksalaiskoneiden hakaristit on joko sutattu yli tai tuhruten poistettu. Sen verran väkevä symboli sielläpäin.

    VastaaPoista
  22. Miksi loukkaantuisin, jos "veli venäläinen" kutsuisi minua "tsuhnaksi"? Sehän on hänen käsityksensä suomalaisista, ei minusta. Ihmisellähän saa olla vääriä käsityksiä.

    Eestiläiset aikoinaan nimittelivät suomalaisia Tallinnan turisteja "poroiksi". Täytyy sanoa, että sangen useat muistuttivatkin ko. eläintä. Ilmielävästi.

    VastaaPoista
  23. Hakaristi lainattiin Intialaisesta mytologiasta. Siellä arjalainen valloittajakansa tuli natsimytologian mukaan pohjoisesta ja valloitti etelän. Hitlerin ja kumppaneiden kotikutoinen arjalaismyytti tarvitsi hieman patinaa, ja sitä ei oikein ollut saatavissa kotimaan kamaralta, joten lainattiin muilta. Tämä ja siihen sotkettu rotuteoria olivat siis satua, eikä arjalaisuudella ollut oikeasti mitään tekemistä teutoniheimojen kanssa, saksalaisista nyt puhumattakaan. Mutta taisi joku parta-Kalle tai hänen aisaparinsa lausua aikoinaan, jotta teoriasta tulee aineellinen voima kun se valtaa joukot. Jotta silleen.

    VastaaPoista
  24. "Pilven veikot" oli Tapani Harmajan kirja vuodelta 1935, joka sisältää seitsemän ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässän - brittiläisten Albert Ballin ja Edward Mannockin, ranskalaisten Georges Guynemerin ja Rene Fonckin sekä saksalaisten Max Immelmannin, Manfred von Richthofenin sekä Ernst Udetin elämäkerrat. Meillä on tuo kirja kuvitettuna versiona kirjahyllyssämme.

    Keskustelussa on unohtunut vielä yksi venäläisen nimitys, "slobo".

    VastaaPoista
  25. Varsinaisesti Pilven Veikot perustettiin kai vasta sodan jälkeen. Ja silloin ei voinut enää Suomessa mitään SS:iä (natseja) olla.
    Hävittäjiin ei mitään kuvaajia mahtunut (vaikka kerran joku onnistui Mersuun matkustajaksikin ahtautua).
    Ryssä on ryssä edelleen på svenska ja sehän tulee ihan Russianista...

    VastaaPoista
  26. Hei. Isoäitini oli kihloissa Tapani Harmajan kanssa hänen kaatuessaan. Olemme onnekkaita sillä isoäitini oli kova dokumentoimaan ja meillä on tallessa jonkin verran kirjeitä ja valokuvia. Eilen vasta sain käsiini vanhan Tapanin isoäidilleni lähettämän valokuvan jossa kuusi sotilaspilottia seisovat 2-tasolentokoneen edessä. Kuvan taakse Tapani on kirjoittanut että kyseessä on sotaharjoitusten kuuluisa "Bulldog-lentue". Suomalaiset svastikat erottuvat molempien alimpien siipien alapuolella. Miehet seisovat koneen edessä niin, ettei hakaristejä voi erottaa koneen kyljistä. Että tällainen pieni tiedonjyvänen lisää Tap. :sta ja pilvenviekoista. Tapani on usein kirjoittanut kireissä nimensä vain Tap.

    VastaaPoista
  27. Mistähän löytyisi Pilvenveikot dokumenttielokuva ladattavaksi/katsottavaksi? Itse sen katsoin, mutta vanhemmat olisivat kiinnostuneita. YLE:n arkkistoista se on jo poistunut, eikä kirjastokaan auta. Vastaukset nimimerkille: jorma.hytonen@gmail.com

    VastaaPoista