Sivun näyttöjä yhteensä

27. tammikuuta 2008

Ruotsalainen rotu

Miksi Kafka ja Proust eivät saaneet kirjallisuuden Nobelia? – Ehkä siksi että he olivat juutalaisia.

Vuonna 1910 palkittu Paul Heyse oli äitinsä puolelta juutalainen – samaa sukua kuin säveltäjä F. Mendelsohn-Bartholdy, mutta 1800-luvulla juutalaisuudesta voi vielä parantua, ja Heysekin oli koululaitoksen ja itsensä keisarin suosikki. Seuraava Nobelin saanut juutalainen oli ranskalainen Henri Bergson 1927, ja sitä seuraava 1958 palkittu Boris Pasternak.

Ruotsi kehitti ”rotuhygieniset” oppinsa ennen Saksaa ja ennen Hitleriä. Herman Lundborg oli vuodesta 1915 rotubiologian dosentti ja vuodesta 1922 professori johtamassaan laitoksessa (kuva), joka oli arvostettu osa Upsalan yliopistoa. Hän kirjoitti myös kansantajuistieteellisiä esityksiä mm. länsimaiden vaarasta ja vastaanotti monia kunnianosoituksia Saksasta 1930-luvun lopulla.

Ruotsissa sterilisoitiin tahdonvastaisesti vuoteen 1975 ihmisiä, jotka oli ”tieteellisesti” todettu biologisesti ala-arvoisiksi. Sellaisia olivat monissa tapauksissa esimerkiksi aviottoman lapsen synnyttäneet naiset. Sterilisaatioita tapahtui yli 1935-1975 ainakin 60 000.

Yli kaikkien puoluerajojen ja erikoisen selvästi sosialidemokraattien keskuudessa vallitsi yksimielisyys siitä, että ruotsalaiset oli biologisesti ja siten siis perinnöllisesti maailman onnistunein rotu, ja kun biologia pelasi, totta kai järkikin leikkasi.

Pääministeri Per Albin Hanssonin aloitteesta sterilisointilaki muutettiin 1941 todella vaikeaselkoiseksi, ja silloin myös ”epäsosiaalinen elämäntapa” tuli steriloinnin perusteeksi. Syyksi kävi myös alkoholismi, kaatumatauti, taparikollisuus ja irtolaisuus.

Silti oli päävoitto solujen arpajaisissa syntyä ruotsalaiseksi.

Kun ruotsalaiset nimittelivät ennen sotia suomalaisia eli siis ”itä-balttilaista sekarotua” mongoleiksi, he olivat tosissaan.

He pitivät tieteellisenä tosiasiana, että lähes kaikki ruotsalaiset ovat biologisilta ominaisuuksiltaan parempia kuin lähes kaikki suomalaiset (suomenruotsalaisia lukuun ottamatta).

Pitkäkalloisuus oli poikaa.

Nämä ajatukset häiritsivät jossain määrin suomalaisia, mutta aika keskeinen osa lääkärikuntaamme hyväksyi ne ja kiirehti etsimään suomalaisiakin alempiarvoisia ihmisiä, joita löytyi Venäjältä.

Juutalaisten biologisesta huonommuudesta ei esitetty epäilyjä. Asiaa pidettiin selvänä.

Pakkosteriloinnin ja ihmisten biologisen paremmuuden näkyviä ja äänekkäitä selvittäjiä olivat 1960-luvulle asti hyvin kuuluisat ja arvostetut puolisot Gunnar ja Alva Myrdal. (Heidän poikansa Jan Myrdal oli sitten aivan eri mieltä ja hankki itselleen kuuluisuutta julistamalla Maon aikaisen kiinalaisen kylän maanpäälliseksi paratiisiksi, hänkin ”tutkimusten” perusteella.)

Ruotsalaiset ovat osoittaneet suurta hienotunteisuutta itseään kohtaan ohjaamalla määrätietoisesti sivuraiteelle aina silloin tällöin virinneen keskustelun äärimmäisestä nationalismistaan ja esimerkiksi hurjasta Saksan ihailusta ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen aikana ja uudelleen 1930-luvulla ja sodan päättymiseen asti.

Me suomalaiset olemme tullee resiinalla perässä. Myös meillä näitä arvostettuja paremmuus-huonommuus –ihmisiä on ymmärretty ja heidän mielipiteitään ei ole erikoisemmin korostettu.

Asenteiden tasolla olen itsekin kuullut Suomessa sanottavan, että naamasta sen näkee, onko kotoisin Pitkänsillan pohjoispuolelta.

Suomalainen patenttiratkaisu on ollut keskustella ryssävihasta tai sitten kieliriidasta poliittisena ilmiönä.

Vai milloin olette viimeksi kuulleet jonkun sanovan, että pohjoismainen eliitti piti lähes koko 1900-luvun tieteellisenä tosiasiana ihmisten jakaantumista biologisesti parempiin, huonoihin ja todella huonoihin. Viimeksi mainituista käytettiin myös lääketieteellisessä kirjallisuudessa sellaisia nimityksiä kuin ”kuona”, "pohjasakka" jne.

Kehäpäätelmän olivat yleisiä. Myös meillä sekä sterilisoitiin että kastroitiin ihmisiä 1960-luvulle asti. Henkilö, joka oli varastanut pyykkinarulta naisten alushousut arveluttavia tarkoitusperiään varten, menetti kiveksensä. Hän oli teollaan osoittanut olevansa alempiarvoinen – kuten useimmat muutkin rikolliset.

Pahoittelen jyrkkää sävyäni. Sen aika on kuitenkin nyt, kun on osoitettu, että genomien tasolla rotuja ei ole olemassa. Nykyinen evoluutio-oppi tähdentää aiheellisesti erilaisuutta (diversiteettiä) eikä samanlaisuutta eli professoreiden keksimiin standardeihin sopimista.

Edes ruotsalaiseen rotuun kuuluminen ei merkitse biologisesti mitään. Merkitseekö se psykologisesti, sitä en arvaa mennä sanomaan.

40 kommenttia:

  1. Kafka ei saanut noopelia, koska niitä ei myönnetä postuumisti. Ketkä Proustin ohella sitten eivät sitä saaneet juutalaisuutensa takia Kemppisen mielestä? Broch, Roth? Entä näkyikö juutalaisvastaisuus tiedepalkinnoissa?

    Ruotsissa on nähdäkseni noista sterilisaatiojutuista puhuttu enemmän kuin Suomessa. Muutamia vuosia sitten oltiin täällä peräti yllättyneitä, kun kansallispyhimys Arvo Ylpön rodunjalostusajatukset tulivat esiin. Onko Suomessa kukaan julkaissut lukuja Ruotsin tapaan?

    Pahoittelen jyrkkää sävyäni. Sen aika on kuitenkin nyt, kun on osoitettu, että genomien tasolla rotuja ei ole olemassa. Nykyinen evoluutio-oppi tähdentää aiheellisesti erilaisuutta (diversiteettiä) eikä samanlaisuutta eli professoreiden keksimiin standardeihin sopimista.

    Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos DNA-näytteen perusteella voidaan päätellä aikamoisen tarkasti, mihin noista professoreiden kuvailemista ryhmistä ihminen kuuluu, mitä tästä pitäisi päätellä?

    Itse näkisin, että 1900-luvun alkupuolen ajatukset ovat tulossa ryminällä takaisin. Erona on se, että nyt juutalaiset nähdään nytluomakunnan kruununa. Tosin sitä taisivat Lundborgit ja muut pelätä jo aikoinaan - natsi-Saksassa kuulemma kiellettiin älykkyystestit, koska ne osoittivat kiusallisen vääränsuuntaisia eroja herrakansan ja pahimman untermensch-rodun kesken.

    VastaaPoista
  2. Mitenkähän ajatukseni lipsuikin Kaisa Variksen, maailman tyhmimmäksi urheilijaksi iltapäivälehdessä nimetyn, kohteluun?

    Miltei samana päivänä kun hän ryhtyi ampumahiihtäjäksi, ilmoitettiin ruotsalaisten paheksuvannasta. Nyt epäillään taas käryn käyneen ja suomalaisen lehdistön Tukholman kortti kohkaa Ruotsissa paheksuttavan.

    Saatetaan nähdä vielä sekin että suomalaisten suurinta häpeää paheksutaan kirkkojen saarnastuolista käsin, ainakin joku ilmoittaa ettei Varikseen saa koskea viiden metrin kepilläkään.

    Häpeäpaalu on keskellämme. Ja jotkut lyövät kirkkaaseen otsaansa.

    VastaaPoista
  3. Ad TH:
    Paitsi Karlfeldtille.

    Döblin, Werfel, Schnitzler, Wedekind, Babel...

    Joyce kirjoitti kovin juutalaisesta henkilöstä.

    Minusta tuntuu joskus, etteivät ne ole tulossat takaisin, kun ne eivät ole koskan kadonneetkaan.

    VastaaPoista
  4. Itse olen aina sanonut, että mieluummin mongooli kuin germaani, joten olisi mitä mainiointa, jos vuosisadan alun luokittelu tekisi paluun sellaisenaan.

    VastaaPoista
  5. Rodunjalostuksesta kiinnostuneet voisivat mennä Brasiliaan katsomaan. Siellä on onnistuttu. Hyvä että asialle on tietteellinenkin pohja nyt olemassa.

    Mieleen tulee myös yksi parhaita näkemiäni juttuja aiheesta, Jean Teulén myhäilevä valokuva/sarjakuvareportaasi Madagaskarin sisämaassa asuvista valkoisista aatelisista, joille Napoleon oli antanut saaren ja käskenyt pitää rodun puhtaana. Vive la métissage!

    VastaaPoista
  6. Sanotaan, että pienistä kertomuksista muodostuu myös ruotsalaisuuden kuva Suomessa.

    Olin itse vastavalmistuneena ekonomina päässyt ktm:n virkamieheksi maaliskuussa -78. Parisen kuukauden kuluttua järjesti ministeriö kevätjuhlat Enson komean talon yläkerrassa Katajanokalla. Esimieheni, erään veroanderssonin muuan hyvä veli, yritti siellä testata maalaista kestokykyäni tyrkyttämällä votkaa suoraan suuhuni.

    Suomalaista lapsenuskoisuutta kuvannee ettei kukaan julkisesti kysynyt "tyrmäystippojen" mahdollisuutta erään "restentin" kompuroidessa sittemmin laastarin otsaansa Tukholman kuninkaan salissa.

    VastaaPoista
  7. Lukemani assosio jotenkin nopeasti silmäilemääni Scientologien manuaaliin, jossa selvitetään ihmisen laatu ihan "tieteellisesti".

    Puhtaustodistus on paikallaan jos hakee pitkää viisumia esimerkiksi Venäjälle, Thaimaahan tai töihin Kallion kulmille. Todistus takaa ettei tautia ollut aikaisemmin.

    Kansojen tai paremminkin maiden erinomaisuuden välillä on eroja. Olemassaolevat erot kertovat kuinka hallitseva luokka sallii muidenkin kouliintua ja kehittyä ihmisenä.

    Ellei tätä mahdollisuutta ole, suuri tyhmänä ja tyytyväisenä (leipää ja sirkushuveja) pidetty massa valitsee saman ylenkatsovan herraluokan kerta toisensa jälkeen uudelleen valtaan. Näin kävi Ruotsissa monikymmenvuotisen sosialistidemokraattisen ylivallan aikaan. Mikään ei saanut kansankodissa muuttua ja leipää ja sirkusta riitti.

    VastaaPoista
  8. Miksei kukaan sano, että sellainen kansa kuin kuninkaansa. Totuus, jota ei saa lausua julki, on että Kaarle-Kustaa on lukihäiriöinen ettei osaa lukea eikä kirjoittaa.

    Siis hölmöilyyn ei tarvita tyrmäystippoja, sopiva perimä riittää.

    Mutta hyvin menee silti, olkaamme kateellisia!

    VastaaPoista
  9. Hoho, näin asiat avautuvat pikku hiljaa..

    Mutta kun yrittää pitää jäitä hatussa niin salaa keskustelua nauhoittaneet psykiatrit miettivät itse, olikohan tuo ihminen psykopaatti. Hän ei tajua, että tässä maailmassa edes psykiatrille uskalla mitä vaan sanoa: sehän käytetään heti poliittisiin tarkoituksiin.

    Lääkärit kun laittoivat kaiken nettiin niin samalla haudattiin yksilönoikeus tai salassapito.
    Minä mietin miksi hän ei sanonut siitä minulle, että nauhoitti koneellaan vaikka koneesta oli valot poissa. Minun mielestä olisi pitänyt sanoa. Mutta koska en ollut ikinä mennyt lääkäriin omasta tahdosta vaan sen takia, että lähipiiri rupesi kummastelemaan minua kun opintojeni jälkeen muutuin. Toisaalta olisi ollut vielä hälyttävämpää jos en olisi muuttunut: se olisi ollut osoitus siitä, että deterministinen ajattelu käy oppimista edellä. Niin minun ruotsinkielinen viiteryhmä taisi miettiä kun tarjosivat sitä minun entistä kompetenssia vastaavan työn nyt kun olen viisi vuotta istunut kirjastossa ja kartoittanut osaamiseni monelta kannalta.
    Osoittaa sen, että tämä sinun pohdinta pitää paikkansa ja uskomus on tosi syvällä. Heille rasismi ja rotuhygienia on lähes yhtä kuin totuus sillä sen voi katsoa jostain laboratoriosta. Mutta mitä ei voi nähdä on silti olemassa: mm sen, että minä vain opin.

    Lääkiskin piti viime keväänä seminaarin ns. tervehtyvästä potilaasta: ajatella; ihminen siis muuttuu. Tämä on joskus liian vaikeaa vaan tajutakseen.
    Ja ne stressiin liittyvät syndroomat mitä olen potenut kenties käyn ihan salaa jonkun ei-poliittisen psykologin kanssa tuulettamassa: oma bestiskin kun halusi välttämättä olla vallan kanssa samaa mieltä. Sanoi perjantaina, että hän uskoo, että minä olen sairas ja kysyi soittaisiko hän miehelleni!? Minä vain nousin pois ja lähdin. Enää ei siis ole sellaista bestistäkään: hän jäi ikäänkuin jään toiselle puolelle, sille vanhalle rannalle. Murha on tuokin: kun yhteisö murhaa parhaimpien ystävien välistä suhdetta sotkemalla tietoteknisiä piilomekanismeja asioihin, joihin ne eivät kuulu. Sotkevat vain entisestään.

    Siinä meille siis älymystö? Rotu joka on osannut olla nokkela: no, siinäpä näkevät.

    VastaaPoista
  10. Itäsuomalaisella teollisuuspaikkakunnalla vielä 1960-luvulla esiintyi johtajistossa aivan vakavastí esitetty ajatus ruotsinkielisten äylllisestä ylemmyydestä. Sukulaisiani tuli sodan jälkeen porukkaan ensimmäisinä suomenkielisinä, seuranneiden vuosikymmenten asenneilmastosta kuulen edelleen.

    Olen luullut sitä kulttuuriseksi erotteluksi, nyt tajuan että se saattoi ihan aidosti olla rodullista.

    Kulttuurisesti voi tasa-arvon saavuttaa paremmuudella. Rotuerottelijalle poikkeamat suuntaan tai toiseen ovat premissin todiste ja samanlaisuus rike.

    VastaaPoista
  11. Kirjallisuuden Nobel-palkituista

    En ole asiaa selvittänyt, mutta käsittääkseni viive palkinnon myöntämisen ja tuotantocorpuksen ytimen välillä on yleensä pitkä, esimerkiksi viimeaikaisista Grass tai Lessing olivat kirjoittaneet merkittävimmän tuotantonsa aikoja ennen. Olen luullut tätä ilmiötä yhdessä postuumikiellon kanssa selityksenä Proustin palkitsemattomuudelle.

    VastaaPoista
  12. Minusta tuntuu joskus, etteivät ne ole tulossat takaisin, kun ne eivät ole koskan kadonneetkaan.

    Kyllä ne kovasti olivat poissa tieteestä ja politiikasta viime vuosikymmenet. Muuten on vaikeaa selittää esimerkiksi sitä, miten rasismista on tullut ehkä pahin monien ihmisten kuviteltavissa oleva rikos. Tai miksi Euroopan maihin on ehdoin tahdoin pitänyt haalia ympäri maailman suuria, sopeutumattomia vähemmistöjä "kulttuurin rikastumisen" toivossa.

    VastaaPoista
  13. voisiko ajatella niin että myös 1918 tapahtumissa pelattiin rotyhygienialla?

    Olen ainakin muutamia kertomuksia kuunnellessani todennut että ilmeisesti joillakuilla valkoisilla oli mennyt puurot ja vellit sekaisin. Ajattelivat kapinallisuuden olevan oire alemmuudesta niiden mukaan jotka heidän touhujaan seurasivat

    VastaaPoista
  14. Noilla onnettomilla ei ollut yksilön tärkeää suojaa. Tuo köyhien lopullinen häpäisy oli siihen aikaan normi, ei sen kummempaa. Emme voi tuomita "ruattalaisia" sen enempää kuin Ylpön toimia. He tekivät mielestään edistyksellistä työtä.

    Suomessa, (tark. Tampereella, jossa asuu oma kauhea lajinsa) yksilönvapaus toteutui vasta 1960-luvulla. Pispan koulussa oppilas vietiin käytävään, jossa häntä ppideltiin. Aiemmin iskut sai luokan edessä. Tämä lievempi muoto, josta siis puuttui lapsiyleisö, oli valistuksen tulosta, joka onneksi rantautui Hämeeseenkin.

    VastaaPoista
  15. Juu, eivät ole poistuneet, kuten Vanhasen klaanin heimovanhimmankin touhut osoittavat.Rodunjalostuksen yhteiskuntaoppia.

    Natsi-Saksassa muuten oltiin tieteisuskoisia. Hitler nimenomaisesti julkilausui, ettei kansallissosialismissa ole kyse myytin luomisesta, vaan tieteellisen maailmankuvan omaksumisesta. Samaahan Marx seuraajineen hoki yli vuosisadan omista poliittisista näkemyksistään.

    Eugeniikkaliike eli rodunjalostusaate sai alkunsa jo 1800 -luvun puolella, ja onhan eläinten "jalostus" vuosituhansia vanha menetelmä.

    Eugeniikkaliikkeellä oli mm. natsi Rosenbergin kautta suorat yhteydet natsipuolueeseen ja siitä samasta varastosta kuin ruotsalaiset myös Hitler ammensi.Se oli koko Euroopan lääketieteellisen eliitin yhteinen uskomus.

    Saksassa lääkärit ryhtyivät Hitlerin valtaantulon jälkeen ripeästi ja tehokkaaasti yhtenä miehenä toteuttamaan eugeniikkaohjelmaa elikkä rodunjalostustalkoita. Eikä heitä rangaistu tästä (armokuolemista eli arvottoman elämän lopettamisesta)hävityn sodan jälkeenkään. Eugeniikkaliike oli näet hyvin voimakas myös amerikan ihmemaan tiedemiespiireissä. Eikä tieteellisen metodin soveltamisesta tietenkään voida rangaista kun sen pitää olla vapaata.Tästä on julkaistu tutkimusta aika paljon.Hieman myös Suomessa.

    Kannattaa lukea Myrdalien pojan (täytti 80 v. viime vuonna)kuvaus lapsuudestaan, kun hänestä yritettiin kitkeä liikalihavuutta ja muita epäsuotuisia ominaisuuksia kuten ujoutta ns. kaappikasvatusmenetelmän ym. kiusaamisen avulla. Niin kylmää kyytiä hänen lapsuutensa on ollut, ettei sovi ihmetellä hänen poliittisia seikkailujaan. maolaisuuden ihmemaissa (siis myös Pol Potin vieraana).

    Ruotsalaiset suhtautuvat muuten suomalaisiin edelleenkin myhäilevän hyvänsuovasti, kuten aateliset talonpoikiinsa. Olen saanut kerran yhden nuoren ruotsalaisen tieteilijän kiihtymään täyteen raivoon suht' äkkiseltään, kun kesken miellyttävän illallisen ryhdyin ajattelemaan ääneen tämänsuuntaisia ruotsalaisista. Tämä vaan niin kuin neuvoksi.

    Jotta eteenpäin, DNA:n viitoittamaa tietä niin että rustot rytisee ja ihminen "jalostuu". Päästään porautumaan pahan ytimeen ja poistamaan se?

    VastaaPoista
  16. Nämä keskustelut mitä täällä on ollut ja joidenkin muiden blogeissa on ollut loistavia. Käy iineksen sivuilla myös: hän näkee sen altavastaajan kuvan: naisen kokemuksen. Kaikki ei ole silti kieleen liittyvää eli minä, jonka äiti on ruotsinkielinen ja isä kaksikielinen en ole milloinkaan kokenut tätä kieltä erottavana tekijänä: kyllä suomalaisetkin ovat katsoneet nenänvartta pitkin etenkin kun olen tahallani poistunut niistä symbooleista mitä hienon-naisen -kuuluisi-ylläpitää. Se tarkoittaa, että seassa on myös ihanteita ja oppeja, joiden mukaan orientoidutaan: ei vain kielen kautta.

    Minua on siis kiusannut myös ne suomenkieliset, jotka ovat ihailleet tätä mainittua ylimielisyyttä jotenkin oikeutettuna tapakulttuurina.
    Heillä on ollut joku kompleksi ja ovat ratkaisseet sen imitoimalla riistäjän/epädemokraattisen
    hahmon signaaleja ja symbooleja. Joku shortcut onneen vaikka se samalla ei ole sitä. Se ei ole ilmeisesti painanut vaakakupissa tarpeeksi. Minä tein Chaplinit ja rupesin kääntämään diktaattorin eleet hupaisaksi ja astuin näin korollani pahasti joidenkin aroille varpaille.

    Imitointitarve on ollut vielä enemmän hämmentävää. Miksi joku haluaa palata johonkin tuollaiseen menneeseen maailmaan olen miettinyt? Silti voin sanoa, että olen jonkinlainen konservatiivi itsekin: minä kunnioitan vanhaa, kunnioitan laatua, kunnioitan kohtuullisuutta, kunnioitan sitä, että itse yrittää ja itse tekee: kunnioitan sitä, että voi hävitä myös.

    Siinä on oikea sana: tänä päivänä on häpeällistä sekä hävitä että hävetä ja näistä molemmista on tullut kehä tai patti, jonka tie ulos on ollut tuo kamala imitointi?

    VastaaPoista
  17. Kuin suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen -vitsejä, paitsi etteivät ole vitsejä eikä mukana ole norjalaista.

    VastaaPoista
  18. Ilkka Remes (eli Petri Pykälä) kirjoittaa samasta aiheesta uusimmassa "aikuistenromaanissaan" Pahan perimä.
    http://www.ilkkaremes.com/satama/pahan_taustakommentit.html

    Remes - joka tekee ilmeisen laajaa ja perusteellista taustatyötä kirjoihinsa - mainitsee monia prof. Kemppisen esille tuomia henkilöitä.

    Mutta tosiaan: monet meistä suomalaisistakin näyttävät tuntevan virolaisia kohtaan samanlaista ylemmyyttä kuin jotkut ruotsalaiset meitä kohtaan. Charles Dickens taisi Oliver Twistissä tokaista, että "ihana ihmisluonto" löytää helposti aina jonkun vielä huonommassa asemassa olevan sorrettavaksi.

    VastaaPoista
  19. Teimme TKK:n kemian ja materiaalitekniikan dekaanin, bioprosessitekniikan professori Matti Leisolan (kouluja käymättömän ja rehellistä työtä tehneen isäukkoni serkun) kanssa lähdelöydön suomalaisen genetiikan ja eugeniikan isän Harry Federleyn kirjeenvaihdosta Ernst Haeckelille Jenaan. Federley ol myös suomalaisena perustamassa tuota Hermannin rotubiologian instituuttia 1921.

    Sisällissotamme vuosina hän huuteli Tukholmasta käsin lehtien palstoilla, että suomalaisten aivot painavat keskimäärin sata grammaa vähemmän kuin germaanisen rodun. Folkhälsanien historian alussa tehtiin kvantitatiivista veriryhmäkohorttia 16 000 suomalaisesta, pyrittäessä etsimään kvantitatiivista tapaa määrittää rotu. Saattaa olla maailmanhistorian laajien veriryhmäselvitys rotuhygieniaa varten, verensiirron eettistä ja lääketieteellistä vetoahan ei vielä 20-luvun alussa ollut pisaran vertaa projektissa. Federley puuhasi myös kvantitatiivista rotupiirteiden valokuvanäyttelyä varusmiehestä. Haeckelin kaltaisena tiedeväärentäjänä Federley tosin valikoi germaanirodun edustajiksi salskeimmat alokkaat ja suomalaisten edustajiksi junteimman näköiset punaniskat. Ja tätä valokuvanäyttelyä sai esittää vain Suomessa, Ruotsiin ei annettu lupaa mennä sitä esittämään.

    Samalla löysimme Itä-Saksan avatuista arkistoista tusinan verran vulgaarievolutionismin isän Haeckelin kanssa kirjoitelleita suomalaisoppineita.

    No, äitini pojan (äitini joka oli sentään dekaanin ja dekaanin rouvan lapsuudenaikainen naapuri) opinnäyte naurettiin Helsingiensis Universtas -opinahjostani pihalle. (Saimme sen läpi Euroopan tiedekulttuurin vuosikirjaan, Jahrbuch fur Die Europäische Wissenscahfscultur, Yearbook jne. Tämä juonne ei siis ollut ainakaan tyystin crackpot.) MUTTA kyllä Kemppisen haukuista huolimatta Ruotsin puolella vastaava eetos akateemisissa piireissä on saanut enemmän arvostusta. Uppsalan tieteenhistorian sarjassa on julkaistu ensimmäinen artikkeli aiheesta nelisen vuotta sitten. Siinä todettiin aika lakonisesti, että 39:stä ruotsalaisesta Haeckelin kirjeenvaihtokumppanista, heidän ainoastakaan kirjeestä, ei löydy kritiikin sanaa Haeckelin genosiidista ja infantisiidista rotuhygieniaa ja materialistista vihanlietsontaa vastaan.

    Se voi olla totta, että yhteiskunnallinen keskutelu ei silti Ruotsissa ole herännyt. Mutta kyllä se Suomessakin siitä lähtisi, että aito evolutionistisen tiedejunttaamisen kritiikki otettaisiin ensin vakavasti Suomen akatemisissa piireissä. Vasta sen debatin ("väittelyn") jälkeen voisi keskustella laajemmin ja yhteiskunnallisesti. Kun vain saisi rakentavaa kritiikkiä, eikä "poista se, poista tuo, väitösperinne on kunniallinen perinne ja väitöskirjojen taso on kunnia-asia" -painostusta substanssiin koskematta.

    Me elämme eugeniikan uuden tulon kynnyksellä, hyvät herrat. Nyt olisi aika kerrata, mitä virheitä 30-luvun biolegislaatiossa tieteen popularisoinnin vahtikoirat tekivät. Eugeniikan edellisellä rundillahan biolegislaatio löi läpi liki kaikkien länsimaiden noin viidessä vuodessa.

    Autistisen poikani kaltaisten Dummkopfien piti olla pois kitkettävissä muutamassa sukupolvessa. Alkoholismin ja väkivaltaisuudenkin piti olla vain yhden tai ahden geenin juttu ja siten karsittavissa parissa sukupolvessa pois. KOKO KÖKKÖTIETEELLINEN BIOLEGISLAATIO oli pelkurimaisen tiedeyhteisön liiallisen kollegialisuuden vika. He kyllä tiesivät paremmin. Tiesivät, että peittyvien eli resessiivisten ominaisuuksien tähden valinta ei koskaan kykene kitkemään näitä piirteitä genotyypeistä. Mutta tiedemiehet eivät tahtoneet toimia oman pesän likaajina, kuten äitini poika kuulemma tekee. Sen sijaan he tulivat toimineeksi oman pesän poroksi polttajina.

    Risto Rytin puolustuspuhetta mukaellen: Kyse oli "biologian maailmanpalosta".

    pauli.ojala@gmail.com
    biotieteilijä, valan vannonut

    PS. Lukemista, skannausluvan kanssa:
    The Scientific Origins of National Socialism: Social Darwinism in Ernst Haeckel and the German Monist League (chapter 7, Gasman 1971)
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Gasman.htm

    VastaaPoista
  20. "Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos DNA-näytteen perusteella voidaan päätellä aikamoisen tarkasti, mihin noista professoreiden kuvailemista ryhmistä ihminen kuuluu, mitä tästä pitäisi päätellä?"

    Viittaat nk. mikrosatelliittitesteihin. Erot ovat samantyyppisiä kuin sormenjäljissä. Eivät siis kerro rodullisesta paremmuudesta vaan identifioinneista.

    Olen skandeerannut mm. 1. suomalaisen genetiikan professorin Harry Federleyn artikkeleita mongolirotumme todellisesta kuraverisyydestä eetteriin. Suosittelen Markku Jokisipilän kirjaa "Hitlerin avulla idän barbaareita vastaan", joka käsittelee SSS:n eli SuomalaisSaksalaisenSeuran professoreita. Yliopistomiehet sukkuloivat SSS:n hallituksen ja maan hallituksen pöytien ja nuijienkin väliä. Kulttuurirahaston postuumi kunniapresidentti Yrjö Reenpää oli SSS:n viimeinen PJ. Yhdessä sotien JÄLKEISEN lääkintähallituksen pääjohtajan Niilo Pesosen kanssa hän oli myös perustamassa Suomeenkin ortubiologista tutkimuslaitosta, jonka tavoitteena ilmeisesti oli aloittaa vammaisten eliminointikampanja Saksan jälkeen täälläkin.

    Pesonen siis nostettiin pääjohtajaksi Kakola-tuomion jälkeen. Kemppinen on väärässä sanoessaan että kastraatioita ja sterilisaatioita tehtiin vuoteen 1960 saakka. Vuosi 1960 oli niiden PAKOLLISEN muodon LAKIPISTE. Tod näk moni pakotettu sterilisaatio lisäksi merkittiin papereihin itse haetuksi pikku suostuttelun jälkeen. Sinä vuonna niitä tehtiin eniten, tiemmä yli 500 kappaletta Suomessa. Se oli meinaan juuri sitä aikaa, kun Pesonen pääsi remmiin taas.

    Hgin yliopiston nepotismin ja bioetiikan hurskastelun lakipiste taas koitti v. 1964, kun IHMISKOKEIDEN HELSINGIN JULISTUS lanseerattiin legendaarisessa Helsingin kokouksessa. Kokouksen järjestäjät olivat itse tilailleet Natsi-Saksasta kokeita hypotermiasta, silmien poksahtelusta jne. Mutta eivät ne tuona aikana näitä tekojansa ripittäneet. He hurskastelivat. Mitään keskustelua yhteiskunnalle ei tahdottu avata. Päinvastoin, tuona aikana sterilisoitiin enemmän kuin koskaan.

    pauli.ojala@gmail.com
    biotieteilijä, valan vannonut

    VastaaPoista
  21. Pauli, viitatessani mikrosatelliittitutkimuksiin (esim. tämä) en esittänyt mitään rotujen välisestä hierarkiasta vaan siitä kysymyksestä, onko rotuja olemassa biologisessa mielessä.

    Jokisipilän kirjan voisi lukea, sinun jutuistasi en tiedä. Sinällään on hauskaa, että uskonnollinen oikeisto ja ateistinen äärivasemmisto ovat löytäneet toisensa siinä yhteisessä vakaumuksessaan, että ihminen ei ole biologinen, evoluution tuottama olento.

    VastaaPoista
  22. Ongelma Nobel palkinnonsaaja listassa on tuskin juutalaisten määrä. Ongelma on pikemmin se, että komitealla on ollut usein monia sokeita pisteitä omassa maailmankuvassaan. Unkarilaiset ja portugalilaiset ovat saaneet palkinnon vastaa viimeaikoina, eikä ainutkaan hollantilainen ole sitä vielä saanut.

    VastaaPoista
  23. Asosiaalisuuden määrittelee vallassaolevat. Näin Pohjois-Ruotsissa suomen kielen puhuminen oli jo merkki epäsosiaalisuudesta.

    Lapsilta kiellettiin kouluissa suomen kielen puhuminen 1880-luvulla Ruotsin kouluylihallituksen määräyksestä.
    Kielto oli voimassa vuioteen 1958 kun kiellon tavoite oli saavutettu.

    Jos joutui kiinni suomen kielen puhumisesta lapselle saatettin panna kaulaan ns. aasinlänget. Ilmiantaja sai opettajalta karamellin. Lähde:Gunnar Kieri.

    Vanhemmat vastaavasti kerättiin ns. työtupiin. (ks. arbetsstugarörelsen). Niissä oli sama meininki ja perusideologia oli sosiaalidemokraattinen. Palkasta vähennettiin jos puhui suomea.

    Vuonna 1958 Nils-Erik Hansegårdin ansiosta Ruotsin kouluylihallitus kumosi suomen kielen puhumiskiellon Ruotsin kouluissa.

    Hänet kutsuttiin vuonna 1994 Tukholman Suomi-Seuran kunniajäsenksi TSS:n viettäessä 100-vuotisjuhlavuotta.

    Hansegård on tunnettu puolikielisyystutkija. Suomessa samasta ilmiöstä käytetään nimitystä kaksikielisyys ja kaksikielisyystutkimus. vinkvink.

    VastaaPoista
  24. On huomattavaa, että Uppsalan yliopiston rotubiolinen instituutti suljettiin vasta vuonna 1955.

    Linkki:http://www.svd.se/kulturnoje/understrecket/artikel_416099.svd

    "När finskan rensades ut ur Norrbotten"

    Svenska dagbladet:
    25 april 2005

    "På 1880-talet inleddes ett försvensknings- arbete i det finskspråkiga Norrbotten; finskan förbjöds i skolan och på biblioteken. Införandet av svenskan ansågs som en välgärning för hela befolkningen i Tornedalen."

    Entä onko mikään muuttunut? Haaparannan rajalla on tervetulos-taulu. Siinä toivotetaan tulijat ruotsiksi ja englanniksi Haaparantaan. Suomi "ei käy" edelleenkään.

    Vähän Haaparannalta pohjoiseen on Bäckestan kylä. Kylän oikea nimi on Päkkilä. Kun rautatiet ja maantiet vedettiin Pohjois-Ruotsiin niin samalla vaihdettiin myös kylien nimet. Kyläläiset saivat vasta oikeudessa Ruotsin tielaitoksen taipumaan ja Vägverket lopulta lisäsi Bäckestan alle Päkkilä 1990-luvulla.

    Sitä ennen vuosikausia kylän oikea nimi oli läheisen ladon seinässä protestina. Lähde: Omat silmät. (Suomi vaikeni kohteliaasti silloinkin).

    Viimeksi kuulin,että kyläläiset riitelevät Vägverketin kanssa nyt siitä,että saisivat Päkkilän Bäckestan yläpuolelle siihen tienvarren tauluun.

    Että semmonen on sosialidemokraattinen paratiisi Ruotsi.

    VastaaPoista
  25. Ad Anonyymi:

    Hollanti Jan Huizinga 1946.

    Kieltämättä historioitsija, mutta oli siellä jo aikojen alussa Mommsen ja myöhemmin Chruchill niin että tätä voi pitää tietoisena rajauksena.

    Sitä rajausta vastaan minulla ei ole vastalauseita. Hauskaa että historia luetaan (kauno)kirjallisuuteen.

    VastaaPoista
  26. Kirjoitan tätä vasta maanantaina, toivottavasti sen voi lykätä johonkin koloon:

    Samuel Beckett natsismista:

    Millainen oli puhdasverinen arjalainen?

    "Hänen on oltava vaalea kuin Hitler, hoikka kuin Göring, kaunis kuin Goebbels, miehekäs kuten Röhm ja hänen nimensä on oltava Rosenberg".

    Lähde: James Knowlson, Damned to Fame, London 1996 s. 297.

    poimittu kirjasta:

    Michael Burleigh: Kolmas valtakunta, wsoy, Helsinki-Juva 2004, suom. Seppo Hyrkäs. s. 370

    Kannattaa lukea kirjasta koko luku alkaen s. 358, siinä käsitellään myös mielenkiintoisia lainopin piiriin kuuluvia seikkoja, mm. eugeniikkatuomioistuimet ja muut sairaudet.

    VastaaPoista
  27. TH kirjoitti: "Jokisipilän kirjan voisi lukea, sinun jutuistasi en tiedä. Sinällään on hauskaa, että uskonnollinen oikeisto ja ateistinen äärivasemmisto ovat löytäneet toisensa siinä yhteisessä vakaumuksessaan, että ihminen ei ole biologinen, evoluution tuottama olento."

    On vaikea löytää parempaa yhteistä nimittäjää 1900-luvun äärioikeistolle ja äärivasemmistolle kuin ideologinen evolutionismi. Ruotsin puolelta Ernst Haeckelin kirjeenvaihtokumppanit olivat nimenomaan kummaltakin laidalta. Ruotsin tiedeakatemiassakin oli lukuisia Haeckelin kirjeenvaihtokumppaneita jotka olivat tiedekarrieeristaan huolimatta poliittisesti aktiivisia, joko oikeistolaisia tai vasemmistolaisia. Kuten sanottua, missään kirjeessä ei kukaan 39 kirjoittajasta kritisoinut Haeckelia, joka kirjoitti alimpien ihmisrotujen olevan lähempänä lammasta tai koiraa kuin teutonista germaanirotua. Haeckelia, joka kirjoitti sielun rekapituloivan saksalaiseenkin lapseen vasta syntymän jälkeen, ja jotka siten oli eettistä eliminoida sosiaalisen luokan perusteella vastasyntyneenä. Haeckeliä, joka ensimmäisenä kehotti ajamaan juutalaiset pois oppituoleiltaan Weimarin Saksassa.

    Takuu varmasti kommunistit rakastivat Haeckelin epärehellistä materialismin saarnaamista. (Hän tosiaan piti sunnuntaisaarnoja ateismista ja perusti Monistien liigan, kiistäen kaiken dualismin. Ja Nobelisti Ostwald hänen jälkeensä. Haeckel itse ehti juhlia Nobeliansa - kirjallisuudesta - kunnes kävi ilmi että sen saikin hänen humanistivastaustajansa Rudolf Eucken.) Täällä sitaattivarikossani on joitakin kiinnostavia lainauksia:
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Sitaatit.htm

    "Hyvän kuvan tästä eri virtausten sotkuisesta tilasta saa Leninin rehevätyylisestä kirjasta Materialismi ja empiriokritisismi, joka ilmestyi vuonna 1909. Teos pohjautuu laajaan lukeneisuuteen, ja ajan filosofisen, jopa fysikaalisenkin debatin tuntemukseen. Samalla se ehdottomasti ja jyrkästi puolustaa juuri luonnontieteellistä materialismia. Valaisevaa on että Lenin tässä varauksettomasti hyväkyy Haeckelin Welträtsel-teoksen maailmankatsomuksen. Haeckel ilmaisi Leninin mielestä aikanaan 'luonnontutkijain valtavan enemmistön varmimpia, vaikkakin vielä muotoilemattomia käsityksiä, mielialoja ja tendenssejä, (hän) näytti heti, helposti ja yksinkertaisesti sen, mitä professorifilosofia yritti salata yleisöltä ja itseltään, nimittäin, että on olemassa tukipylväs, joka tulee yhä laajemmaksi ja vankemmaksi ja josta kilpistyvät kaikki filosofisen idealismin, positivismin, realismin, empiriokritisismin ja muun sekasotku-ismin tuhannen ja yhden pikkukoulukunnan kaikki ponnistelut ja yritykset. Tämä utkipylväs on luonnontieteellinen materialismi.' Työväenliikkeen ja erityisesti kommunismin piirissä materialismi säilyttikin sijansa klassillisessa 1800-lukulaisessa muodossaan. Neuvostoliiton kasvatuspolitiikkaan on keskeisesti vaikuttanut materialistinen psykologia. Yhdysvalloissa 1920-luvulla se kehittyi behaviorismin nimellä, mutta Neuvostoliitossa lähinnä Pavlovin kehittämänä suuntauksensa." (Klinge, Matti: Vihan veljistä valtiososialismiin. Yhteiskunnallisia ja kansallisia näkemyksiä 1910- ja 1920-luvuilta. Porvoo 1972. s. 26-27).

    pauli.ojala@gmail.com

    VastaaPoista
  28. "On vaikea löytää parempaa yhteistä nimittäjää 1900-luvun äärioikeistolle ja äärivasemmistolle kuin ideologinen evolutionismi."

    Minusta se on pikemminkin helppoa: totalitarismi, militarismi, henkilöpalvonta, kansanmurhat jne. Neuvostoliitossa lysenkoismi oli pitkään virallinen biologian filosofia, ja moni mendeliläistä genetiikkaa kannattanut tiedemies sai kuulan kalloonsa. Maltillinen vasemmisto (demarit) oli suopeampi darwinismille.

    Änkyräkristittyjen ja laitavasurien lähentymisellä viittasin kuitenkin nykyaikaan. Edelliset vannovat kreationismin nimeen, jälkimmäiset ns. sekulaarin kreationismin. Viimeksi mainittuun liittyen hyviä kirjoja ovat Ullica Segerstrålen "Defenders of the Truth" ja Steven Pinkerin "The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature".

    VastaaPoista
  29. TH> @Neuvostoliitossa lysenkoismi oli pitkään virallinen biologian filosofia, ja moni mendeliläistä genetiikkaa kannattanut tiedemies sai kuulan kalloonsa. Maltillinen vasemmisto (demarit) oli suopeampi darwinismille."

    Et ole rehellinen nyt. Lysenkoismi oli nimenomaan superevoluutiota. Mainitsin jo, miten Haeckelin vulgaarievolutionismi miellytti Leninin piiriä. Haeckelin ja Darwininkin väliin on yritetty saada hajurakoa. Juuri siihen kohtaan maailmalla julkaistut kaksi artikkeliani iskevät: Darwin itse kehui Haeckeliä aivan estottomasti! Hän ylisti nuoren Wertterin kärsim... eikun nuoren Haeckelin ihmisevoluution kirjoituksia jopa introssa omaan kakkoskirjaansa Descent of Man!

    Haeckel ja Darwin olivat henkilökohtaisestikin hyvin läheisiä. Haeckel vieraili erakon luona ja tilitti tälle 30-vuotissyntymäpäivänään kuolleen vaimonsa kuolemaa, jonka johdosta Haeckel Darwinille kirjoitetun kirjeen mukaan tuli "välinpitämättömäksi kaikelle kritiikille". Sekä Haeckel että Darwin olivat olleet naimisissa serkkujensa kanssa.

    Tässä on ronskimpi, Aasiassa julkaistu, artikkelini aiheesta:
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckelianlegacy_ABC5.pdf

    Siinä osoitan, miten Darwin piti Haeckelin embryologiaa TEORIANSA TÄRKEIMPÄNÄ YKSITTÄISENÄ TODISTEENA. SIis Haeckelin kuuluisia sikiöväärennöksiä, joissa puoskaroitiin ihmissikiöt näyttämään identtisiltä kalansikiöiden yms. kanssa. Puheet ihmissikiön kiduksista, evistä, ruskuaispussista jne. ovat jääneet elämään retoriikkana tähän päivään saakka. Vielä 1900-luvun alussa suomenkielisissä perusbiologian oppikirjoissakin eläteltiin myyttiä, että ihmissikiöllä olisi toimivat kidukset.

    Kun Thomas Henry Huxley laati käsitteen agnostismi omaa uskoansa kuvaamaan, hän otti aidosti hajurakoa Haeckeliin, havaittuaan tämän vilpillisyyden valtavista popularisaatovolyymeistänsä huolimatta. Huxley deletoi käännöskirjoistansa mm. kokonaan Haeckelin monerat, joiden piti olla spontaania alkusyntyä mudasta ja kipsistä mikroskoopein todistettuna

    VastaaPoista
  30. Ruotsin etnisen puhdistuksen teki helpoksi se, että sterilontipäätöksen sai tehdä yksi lääkäri.

    Kansakouluja kiersi koululääkäri ja opettaja osoitti kohteet...

    Suomen- ja saamenkieliset olivat yliedustettuja steriloinneissa.

    Pohjatyö Ruotsin etniselle puhdistukselle tehtiin 30-luvulla jolloin viimeisen kerran väestölaskennassa selvitettiin äidinkieli. Sen jälkeen asiaa ei ole tilastoitu maassa, jossa kengännumeroistakin on enemmän tietoa.

    VastaaPoista
  31. Ruotsi ja Norja lopetti jo 1930-luvulla kansalaisten äidinkielen rekisteröinnin väestötilastoihin.

    Suomi (ja Venäjä) jatkaa käytäntöä. Eikö tässäkin asiassa Suomessa voitaisi tilastointikäytännöksi valita skandinaavinen tapa?

    Pakko kysyä:
    Mitä sanoo Pohjoismaisen yhteistyön ministeri?
    Onko edes kysytty? Eikö pohjoismaisen yhteistyön perimmäinen tarkoitus ollutkaan lainsäädännön harmonisointi?

    VastaaPoista
  32. Et ole rehellinen nyt. Lysenkoismi oli nimenomaan superevoluutiota. Mainitsin jo, miten Haeckelin vulgaarievolutionismi miellytti Leninin piiriä.

    Darwinismi sopi tietysti hyvin yhteen kommunismin kanssa materialisminsa vuoksi, mutta ajatukset jatkuvasta kamppailusta ja perinnöllisistä eroista olivat ristiriidassa kommunismin kanssa. Tämän takia tarvittiin lysenkoismia, joka kielsi darwinismin ytimen, luonnonvalinnan. Lysenkoismin nimittäminen "superevoluutioksi" on tämän vuoksi järjetöntä.

    VastaaPoista
  33. Taitaa olla ruotsalainen rotu poissa maailmasta parin sadan vuoden sisään:
    http://www.halla-aho.com/scripta/ruotsalaisia_madonlukuja.html

    VastaaPoista
  34. TH:"Darwinismi sopi tietysti hyvin yhteen kommunismin kanssa materialisminsa vuoksi, mutta ajatukset jatkuvasta kamppailusta ja perinnöllisistä eroista olivat ristiriidassa kommunismin kanssa. Tämän takia tarvittiin lysenkoismia, joka kielsi darwinismin ytimen, luonnonvalinnan. Lysenkoismin nimittäminen "superevoluutioksi" on tämän vuoksi järjetöntä."

    Sinä olet Zeitgeistillemme tyypillisen valinta-anakronismin uhri, pelkään.

    Evolutionismin vallankumous tapahtui voimakeinoin ja monenlaisin tekaistuin todistein. Vasta paljon myöhemmin on alettu hurskastelemaan valintaopin merkitystä 1860-1920 -välisenä aikana.

    Tosiasiassa kansaan kävivät argumentit kuten spontaani alkusynty, hankittujen ominaisuuksien periytyminen, toivottujen hirviöiden mutationismi ja yhteiskunnallinen rekapitulationismi. Pasteurin sterilisaatioiden jälkeenkin Haeckelin monera-kuvie kierrätettiin korjaamatta, 20-luvulle saakka. On vaikea näyttää, missä Charles Darwin itsekään olisi noussut vastustamaan hankittujen ominaisuuksien periytymistä tai lamarkismia. Päinvastoin, hän päätyi pohtimaan ääneen koiransa saaman palovamman periytymistä turkin laikkuna eteenpäin ja muotoili monimutkaisen sepustuksen gemmuloista, joita oli ympäri kehoa ja jotka keräsivät kehosta kokemustietoa periytyväksi siemenessä. Rekapitulationismin vahva kortti oli poikkitieteellisyys paleontologiasta psykoanalyysin atavistismiin. Mendel "unohdettiin" sopivasti kriittisinä vuosikymmeninä, koska ajatus siitä että uudet ominaisuudet olisivatkin jo kuuluneet genotyyppiin piilevinä vanhemmilla olisi ollut kylmää vettä niskaan. (Häntä muuten käskettiin toistamaan kokeensa keltanoilla. Keltanot eivät lisäänny suvullisesti. Ja n oli jo tuolloin hernekokeissa 16 000. En ole löytänyt yhtä laajaa eksperimentaalista koesarjaa tuolta ajalta keneltäkään muulta.)

    Viimein valintaoppiinkin tartuttiin toden teolla vasta biolainsäädännön yhteydessä, kun piti perustella pakkosterilisaatioita tai negatiivista eugeniikkaa. Eugeniikka oli muuten Darwinin serkun Francis Galtonin, Sir Sirius, laatima termi kirjassa Inheritary Genious. Ko. kirjassa Galton rehvasteli jokseenkin suoraan omalla suvullaan muuten.

    Suomen merkittävin biologi kautta aikain oli Eric Nordenskiöld. Hän kirjoitti jättimenestyneessä Biologian historia -teoksessaan 10-luvun lopulla, että "valintaoppi" on sukupuuttoon kuollut.

    Anakronismia, sanoo äitini poika!

    Juhlan kunniaksi tämän päivän kirjoitus ja papukaijan merkki tästä nnnäin:
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinoglyfs.htm
    kun oli tuon toisen esitarkastajankin pitkä parjauskirjoitus päivän Husaarissa. Tiedejunttasivuilla.

    VastaaPoista
  35. Frank kirjoitti...

    Lukemani assosio jotenkin nopeasti silmäilemääni Scientologien manuaaliin, jossa selvitetään ihmisen laatu ihan "tieteellisesti".

    Onko se jossakin netissä vapaasti luettavissa? Joku oli Ruotsissa vienyt muutama vuosi sitten manuaalin raastupaan, jolloin siitä tuli hetkeksi julkinen. Ai jai. Sci-"kirkko" älähti, ja niin rukkailtiin sananvapauslakia.

    Sivumennen sanoen pelkään pahoin seuratessani Yhdysvaltain pressanvaaleja, mitenkä mahtaa käydä. Pääseekö moniavioisen suvun vesa Romney Valkoiseen taloon asti?

    Mormonit havittelevat kulissien takana teokratiaa.

    Muutama vuosi sitten kirkon johto julkaisi erityisen perhejulistuksen, jossa yksiselitteisesti ja biologian vastaisesti ilmoitettiin, että jokainen ihminen syntyy joko miehenä tai naisena. Mitään välimuotoja ei kuulemma ole.

    Siten esimerkiksi homoseksuaalisuus on valinta, tai ainakin sairaus, josta pitää pyrkiä eroon.

    Kammottaa hieman ajatus, että tuommoisen kirkon edustaja rupeaisi vallitsemaan Yhdysvaltoja omine hovinarreineen ja kumartelijoineen. Seuraukset koko maailmassa voisivat olla katastrofaaliset.

    Mormonit lajittelevat jo muutenkin ihmiset omiin ja muihin - me mormonit, nuo ei-mormonit. Arjalaiset, eliitti - ja nuo huonommat.

    Jotkut kutsuvat Willard Mitt Romney'ä "Mittleriksi".

    VastaaPoista
  36. Kysymykseen olemmeko suomalaiset mongooleja löysin tämmöisen
    Sen mukaan suomalaiset on 1/6 aasialaisia.


    Measuring European Population Stratification using Microarray Genotype Data

    "In line with their non-Indo-European Uralic language and previous Y-chromosome work,25 the Finns show evidence of an increased affinity to the Central Asian populations when placed in an inter-continental context (Figure 1A and 1B)"

    http://vetinari.sitesled.com/euroaims.pdf

    VastaaPoista
  37. Kirjoitin pari päivää sitten kommentin mormonikirkosta ja pelostani, että Romneystä voisi tulla Yhdysvaltain presidentti. Tässä hieman jatkoa sille.

    Mitt Romneyn isäkin oli tunnetusti poliitikko, ja löysin tänään netistä erään mormoniapostolin kirjoittaman henkilökohtaisen kirjeen hänelle vuodelta 1964, kun Yhdysvallat kuohui rotutaisteluista ja perustuslakia oltiin muuttamassa.

    "Apostoli" sanoo kirjeessään suorasukaisesti, mitä mieltä kirkko ja sen profeetat ovat neekereistä. Suorastaan kammottavaa luettavaa.

    http://www.boston.com/news/daily/24/delbert_stapley.pdf

    Toinen yhtä kammottava pamfletti on vuodelta 1954:
    http://www.mormonismi.net/mep1954/

    Kunpa vain tietäisi, miten voisi vaikuttaa amerikkalaisiin, etteivät ainakaan mormonia valitsisi. Seuraukset voisivat olla todella kauhistuttavat.

    VastaaPoista
  38. Pohjoismaisessa yhteistyössä näkyy vieläkin ihan selvästi se, että on kahden kerroksen pohjoismaalaisia.
    Esimerkkinä Pohjoismainen kirjallisuuspalkinto. Sitä ei voi saada suomennkielinen kirja ellei sitä ole käännetty ruotsiksi tai norjaksi tai tanskaksi.

    Nordismi sellaisena kuin se on esiintynyt Pohjoismaisessa yhteistyössä on ikävä jäänne vanhoista asenteista. Pohjoismaiden Neuvostoon Suomi tuli jäseneksi mutta meni pari vuosikymmentä ennenkuin suomalaiset edustajat saivat pitää puheensa suomeksi.

    Euroopan parlamentissa suomalaiset saivat puhua alusta alkaen suomea. Ei ollut ennakkoluuloja niinkuin skandinaavisvetoisessa Pohjoismaiden Neuvostossa.

    VastaaPoista
  39. Se joka uskoi rotuoppiin ja rotuhygieniaan 1918 käytti sitä myös perustelunaan punaisia vastaan. Se mihin uskomme, on aina ollut ase muita vastaan. Vain tieteellinen asenne voi meidät uskolta pelastaa.

    VastaaPoista
  40. Juuri eugeniikka ja rotuoppi oli sitä "tieteellistä asennetta", hyvänen aika!

    Humanismi lupaa viisi hyvää ja kymmenen kaunista. Hedelmistään puu tunnetaan. Miten esimerkiksi länsimaisten koulujen käytösrikkeet ovat kehittyneet humanismin valtakaudella? Onko Kemppisen isännällä käytössään tilastotietoja oikeusoppineena?

    Miten iso osa lapsista kasvaa ilman isäänsä?

    6 on ihmisen luku - eli pedon luku. Saarnaajan sanoin: 3:18 "Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään että he omassa olossaan ovat eläimiä."

    Jae on loukkaus eläinkuntaa kohtaan. Kirjaimellinen käännös: "tulisivat näkemään että he omassa olossaan ovat PETOJA".

    Pauli Ojala
    biokemisti (drop-out PhD doctorande)
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Etiikkakyntoa.html
    http://www.helsinki.fi/~pjojala/Etiikkakyntob.html

    VastaaPoista