Eilinen Akateemisen kirjakaupan sadan parhaan kirjan lista
sai riemastuttavan vastaanoton. Kommentteja lähettäneistä osa teki niin kuin
minä, hieraisi silmiään. Luultavasti osa menetteli samoin siinäkin, että ryhtyi
hankkimaan niitä kirjoja.
Bohuslav Hrabal, jonka ”Tanssitunteja aikuisille ja
edistyneille” oli puheena tässä blogissa taannoin, on kuuluisa tekstistään ”Tarkoin
vartioidut junat”. Itse The New York Review of Books on juuri nyt nostanut häntä
näkyviin.
Eikä hän ole ollut kuolleenakaan kauan, vaikka kuolemassa on
juuri tuo harmillinen puoli, että se kestää niin kauan.
Emme ole palanneet muinaisuskontoihin. Syystä tai toisesta
maanviljelyn alkuvaiheessa oli kauan tapana haudata esi-isät ja –äidit olohuoneen
lattian alle. Tarvittavat uhrit ja vastaavat oli siten helppo toteuttaa, Sen
kuin varisteli lattialle ja siivosi huolimattomasti.
Suomestakin on muinaisjäännöksiä, joista on paha mennä
sanomaan, ovatko ne hautoja vai tunkioita – jälkimmäisen nimitys oli Unto Salon
mukaan kieleen museoitunut ”hunninko”.
Suomen puhuja tietää, mistä on kysymys, jos kuulee jonkun
luokkatoverinsa tai entisen aviomiehensä joutuneen hunningolle Akateeminen
nimitys ”deekis” sen sijaan tuntuu kadoneneen. Ennen osa kavereista oli ”aivan
deekiksellä”. Olisiko siinä takana muinainen tekotieteen muotisana ”degeneraatio”?
En tiedä, ja sen ison ja hyvän slangin sanakirjan olen vuosia sitten
lahjoittanut tarvitsevalle.
Tuota Hrabalin Englannin kuningas-juttua (jossa ei ole puhe
Englannin kuninkaasta) en tunne, vielä.
Ohimennen ihmettelen tshekkejä, joilla on jo Jaroslav Hašek
(josta on Eero Balkin loistava suomennos) ja Kundera. Ja Hrabal tuli
kuuluisaksi käsikirjoituksellaan elokuvaan ”Tarkoin vartioidut junat”, joka
tempasi ulkomaalais-Oscarin.
Kuva esittää suurinta kunnianosoitusta, jonka kirjailija voi
saada. Hänen kuvansa on olutpullon etikettinä. Liittyisiköhän se siihen, että
hänet haudattiin tammiarkussa, jossa oli hänen oman vaatimuksensa mukaisesti
pätevän panimon mainos.
Olen vähän siinä uskossa, että eräissä maissa
Keski-Europassa kaikilla hautajaisvierailla on kiire suremaan edesmennyttä ja
että tuo sureminen tapahtuu parhaiten anniskelupaikassa, jossa on kuohuvat
kannut.
Myös Švejk sopi maailmansodassa kaverinsa kanssa, että
tavataan vanhassa paikassa sodan jälkeen kello seitsemän. Tupn vanhan paikan
edessä Prahassa sankari kuulemma istuu tänäkin päivänä kiveen valettuna kohottamassa
haarikkaa huulilleen.
The Telegraphin 100 parasta kirjaa –listalla oli
huvittavasti useita kommentoijien jo mainitsemia puutteita ja sellaisia
merkkiteoksia kuin ”Linnunradan käsikirja lifareille”. Muistattehan arvion
maapallosta – ”mostly harmless”, yleisesti ottaen harmiton (siis niin kuin
lievä sukupuolitauti). – Jatkanpa niistä.
