Läkki

Yllättäen teräs- ja rautapelti tuli tuotteeksi Ruotsissa hiukanennen 1800-luvun puoliväliä. Jostain syystä uuninpelti, joka ei ole peltiä, näyttää olevan virheellinen käännös sanasta ”spjäll”.

Uuniin sopivia laatikkoja, peltimukeja ja muuta valmistivat läkkisepät,  ammattikunta joka on kadonnut. Tai en tiedä, mitä nimitystä katontekijät j rännikauppiaat käyttävät itsestään. Harvemmin kuitenkaan näkee pitkästä pellistä tehtyä saumattua kattoa, joka on klamereilla kiinni ruoteissa.

Muistanko oikein sen, että P. Mustapään kaikkien tunteman läkkiseppä Linbladin lisäksi Pikku Pietarin isä olisi ollut katontekijä? Vai Pietariko se vain jutteli katolla Jumalan kanssa?

”Pikku Pietarin piha” on rakkaassa muistossa sekä kirjana että elokuvana. Mollbergin ”Aika hyvä ihmiseksi” on yhdistelmä Aapelin eli Simo Puupposen tuotannosta.

Simo Puupposella oli mielenkiintoinen savolaismallinen nenä, joka oli täynä reikiä.

Ammattikunnan kuuluisin lienee kuitenkin Kari Suomalaisen ukonköriläs, katontekijä Hiski Kutiainen. Eikä hn ole viimeinen alallaan. Juuri sattui silmään uutinen varastetusta kuparikatosta. Siitä tuli heti mieleen tietämäni mies, joka viinanhimoissaan joi kattonsa, kääri pellit rullalle ja vei romukauppaan, joka olikin sopivasti oikealla suunnalla, reitillä ”pitkäripaiseen”, joka oli Alkon myymälän salanmi.

Luulisin, että kotimainenkin teollisuus hyötyi kieltolaista. Pieni, piilossa kannettava pirtupullo oli ”varpunen”, kun taas iso selässä kannettava säiliö oli ”neekeripoika”. Nimitys viittaa siihen, että astiat tulivat ihan ulkomailta aineen kanssa. Mutta alan teosten mukaan läkkiseppää kuitenkin tarvittiin kotimaan kuljetuksissa. Ihan museoissa on vartalon muotoja myötäileviä peltiastioita, joita käyttäessä arvotavara peitettiin päällystakilla. Lihavia naisia kuulemma näkyi etenkin iltaisin Näkinkujalla. Janohon ja nälkään ei kuolla Näkinkujalla, vaikka muualla oltaisiin kuin lujalla…”

Eilen käsitellyistä laatikoista nousi mielen pohjalta humalaisen herraseuran viehkeä laulelma, jossa oli sellainenkin kohta – säkeistö alkoi että Oli hirveä reikä jätkän perperissä –

Oli jätkä pikkutakkisillaan,

sikaariloorat jaloissa…”

Katukuvan muuttumisen aiheuttavat myös puuttumiset. Ei ole, ei, muotoraudasta ja lasista näperrettyjä puhelinkioskeja surkeasti katkottuine puhelinjohtoineen. Eikä ole herrain pistäytymöitä, jollainen mielestäni oli Erottajan puistossa ennen. Alkon kilpailijoitten iskulause oli ”käy myymälässä – myy käymälässä.

Pariisissa lienee Le Creusot ja muu raskas metalliteollisuus kokenut kovan iskun, kun nämä laitokset vähä vähältä katosivat, ja myös bistrojen eriöissä posliini alkoi kilpailla valurautaisten viritysten kanssa. Neuvostolitonkävijöillä kuuluu olevan alan muistoja, mutta kun en lukeudu heihin, vaikenen.

Laatikosto

Kirjoitan ennen pitkää uudesta kirjoituspöydästäni, jota hienompaa ei ole nähnyt tämä kansa. Ikkunan edessä, leveyttä 3 metriä 60 cm, syvyys 60, umpipuuta taidokkaasti valmistettuna, koivua ja vähän vaalentava lakka. Tekijä on kuulemani mukaan tätä ennen restauroinut ainakin täysremontin läpi käyneen Eduskuntatalon kalusteet.

Ja nyt mietin jatkuvasti laatikostoja. Yli 30 vuotta vanhat Muuramen lastulevytuotteet ovat kuin isku vasten kasvoja.

Aivan tavallisia näyttäisi löytyvän, ja jopa Ikealla olisi yksi mahdollinen malli, halpakin. Näyttäisi siltä, että markkinoilla on keskenään aivan saman näköisi vempeleitä, joiden hintaero voi olla yhden suhde kymmeneen.

Kierrätyskeskuksessa on käytävä. Minulla on kameratarvikkeita ynnä muuta varten isäni vanha 50-luvun laatikosto, joka on kunnostettu. Erilaisista pakkauksista saa muovipusseja, jotka ovat tähän tarkoitukseen fylliksi parempia kuin mitkään lokerot. Vanhojen valokuvien säilyttämistä lämmittämättömässä ulkotilassa kokeilen veneilijöiden tuntemalla silikaattigeelillä, jonka muuten pitäisi imeä hajutkin. Voisi siis kokeilla kumisaappaaseen ja villasukkaan.

Mutta olen ajautumassa aiheeseen, ja tiedän, että minulle se ei sovi. Näin kirjoittaessa sääntö on selvä. Se on sama kuin joukkoteloituksessa. Teloitettavan vieressä on parempi olla kuin paalupaikalla.

Miksi maksalaatikko on laatikko mutta pannukakku pannu? Suorastaan muistan ne aika ruman näköiset pullapellit, jotka ikään kuin kuuluivat Högforsin lieteen, ja Pohjanmaalla tietenkin pellillä tehtiin kropsua eli suolaista pannukakkua ihralla höystettynä. Olen edelleen sitä mieltä, että tuote on kammottava. Äitini on eri mieltä. Mutta pikkupullia ei ollut vielä keksitty, ja pitko paistui vaikka ritilällä. Murteessa sillä oli – tässä blogissa ennenkin käsitelty – huvittava nimitys ”ankkastukki” eli luultavasti vankka kuin ankkurin poikkipuu, anckarstock.

Äidinisäni ja monen muun suuri herkku oli ohraryynilaatikko, ohrakryyniloora. Sitä pitää hauduttaa niin että sen pinta muuttuu kellanruskeaksi.

Joidenkin herkku, mutta esimerkiksi minun ei, oli silakkalaatikko, armeijan kielellä piikkilankaeste.

Mutta sitä laatikkoa en oikein ymmärrä. Armeijassakin käytettiin nelikulmaisia vuokia, joissa oli kahvat päässä.

Se on tietymätöntä, miksi tekniikan puolella on yleensä koteloita, mutta autossa on vaihdelaatikko. Tuntemani eivät tuo mieleen laatikkoa. Tosin ennen kaasupoljinta sanottiin lusikaksi (”lusikka pohjaan”) ja itse asiassa poljin oli joissakin malleissa lusikan mallinen.

Jatkan etsintää. Hienossa taide-elokuvassa Arska esittää KGB:n miestä, joka tulee Chicagoon etsimään yhteistä vihollista, rosvoa. Hän opettaa amerikkalaisille kuulustelutekniikkaa. Pannaan kuulusteltava sormi tai käsi laatikon väliin ja sitten lyödään laatikko kiinni ja avataan muutaman kerran. Elokuvan mukaan teho on ilmiömäinen.

Kauhavalla oli omansalaiset kiroukset. ”Kun m’olin Pilikreenis trenkinä, saathin joka pyhä riisikryynilooraa…” Hyvin luonteenomainen vastaus, suomeksi ”aivanko totta” – ”ookko kristuksen perkelhen jesus?”

Tunnustuksellinen kirjallisuudenopetus

Punakynäni heilahtaa presidentti Niinistön ja kansanedustaja Erkki Tuomiojan kohdalla. Harmittelen. Arvostan näitä herroja ja Tuomiojan tunnenkin, joten kernaasti olisin mielin kielin.

Presidentti Niinistö erehtyi sanan ”trollaus” merkityksestä eilen. Hän ehkä luulee, että sana tarkoittaa pelottelua ja uhkailua ja liittyy siten asiayhteyteen ”Mikki-Hiiri ja meripeikko”.

Sana on jo kymmenen  - viisitoista vuotta ollut informaatioteknologian slangia. Yksi syyllinen sekaannukseen on lainsäätäjä. Meillä oli aluksi vain henkilörekisterilaki, jonka ympärille on kerros kerrokselta punottu henkilösuojaa sähköisessä viestinnässä.

Tulos on jumalattoman huono ja ihmisten turvallisuutta ajatellen riittämätön.

Trollauksena pidetään – puheessa – muun muassa sähköisesti toteutettua henkilöllisyyden anastamista eli ns. identiteettivarkautta. Trollausta on teknisesti haitallisten viestin lähettäminen.

Se on väärä viesti, että jokin neuvotteleva porukka ”trollaa” listatessaan suuria uhkakuvia. Jos tuo joukko olisi lisännyt salamurhien jälkeen vielä asteroidin syöksymisen maan ilmakehään tai tsuamin Itämerellä, ei kai kukaan sanoisi sitä trollaukseksi?

Jos olisin Tove Janssonin oikeudenomistajien oikeudellinen neuvonantaja, huolestuisin tilanteesta. Muumi on trolli Mumintroll).

Erkki Tuomiojan mainostaa Ilkka Remestä samassa yhteydessä. Se on hyvin tehty. Remes on hyvä. Tosin hänen uusin kirjansa hiukan lerpahtaa loppua kohti.

Yritän jatkossa kirjoittaa useammin roskaviihteestä. Kannatan sitä. En kannata yliopistojakin vielä vaivaavaa tunnustuksellista kirjallisuudenopetusta.

Kirjallisuus on ilmiö, mielestäni hyvin tärkeä, ja siihen kuuluvat kaikkein parhaat ja kaikkein kehnoimmat. Arvoarvostelmia ei pidä tyrkyttää, vaan keinoja sellaisten tekemiseen.

”Pekka Lipponen” oli parhaimmillaan samaa korkeaa tasoa kuin nyt vaivoin muistetut saman ajan korkeakirjallisen modernismin klassikot.

Lisäksi viihteeksi ja etenkin suurten palkkioiden toivossa rakenneltujen teosten tarjoamat tietolähteet ovat verrattomia.

Nyt luen Dan Brownin uutta kirjaa ja toivon, että Jan Vapaavuori tekisi saman. Guggenheim-museo (Bilbao) on keskeinen tapahtumapaikka. Keskeinen juonielementti on valtionterrorismi.

Ennen sanottiin huonosti muotoillen, että jokin asia on ”ilmassa”. Etenkin rahan perässä juoksevat viihteen tekijät voivat olla paremmin selvillä näistä asioista, koska he yrittävät itsekin luoda muoti-ilmiöitä.

Eki – Remes todistaa, että noin sata tuhatta suomalaista jaksaa keskittyä kuvitelmiin Venäjän sotatoimista Suomea vastaan nyt ja ensi vuonna ja samalla Yhdysvaltojen taitamattomasta ja täysin itsekkäästä sotilaspolitiikasta.

Eikö tämä ole mielenkiintoista!