Sivun näyttöjä yhteensä

27. syyskuuta 2026

Suunnaton


 

Se piti selittää minulle, että olen toistanut saman suunnistusmurheen kuin isäni ja isoisäni. Pahin erehdykseni oli se tavallinen eli luulo, että ymmärrän ympäristöäni ja kohdittain itseäni, sen osana.

Noin 70 vuotta olen ihmetellyt, aina kun asia on tullut mieleeni, millä helvetin rahoilla äidinisäni rakensi itselleen ison kivitalon Kauhavan keskustaan. Se valmistui 1938 ja suvulla eli käytännössä äidinisällä oli minun kouuvuosinaan siinä 38 liike- ja asuinhuoneistoa. Toisin sanoen tuo paikallaan valettu teräsbetonirakennus saattoi olla koko läänin suurimpia, vain maalaiskunnat lukien varmasti olikin.

Äidinisäni, jota puhuttelimme hänen satakuntalaisen tahtonsa mukaan Nurmen taataksi, oli muuttanut paikkakunnalle 1924 ja tuonut mukanaan sopivasti ennen häitä syntyneet kaksoset ja pikkuvauvan, joka oli sitten äitini Laila Matilda. Tuo toinen nimi ei ollut siihen aikaan erikoinen, “Tiltalta”, kun Taata sanoi, oli Venäjän hallitsijahuoneesta. Isänäitini oli ihan toisella puolen Suomea Hilja Dagmar, koska tsaarin äiti oli ollut tuon niminen, lähtöjään Tanskan prinsessa. Ja itsessään Kauhavalla panin merkille, että melkein kaikkien miesten etunimi oli Nikolai. Myöhemmin tunnetut Jussit ja Antit olivat vähissä. Naapurin jalaton Silla, joka oli menettänyt jalkansa pitkillä talvisilla kauppamatkoilla ihan Pietariin, nyt tosin oli Juha.

Kun hiukan kyselin tuosta rahapuolesta, minulle sanottiin, että Taata oli itseoppineena mestarina rakennuttamassa kuuttakymmentä taloa Kauhavalle ja että jalaton Silla lainasi loput.

Ajattelin ettei täällä ole rikkaillakaan talollisilla sellaisia rahoja. Kun verotoimisto kortistoineen oli tässä samaisessa talossa ja isäni sem puheenjohtaja, kävin kyllä läpi kaikkien kunnan veronmaksajien tulotiedot ja olin jo perinyt sen käsityksen, ettei verovelvollisten omiin ilmoituksiin voinut oikein luottaa. Harkinta- ja arvioverotus eli “mätkyt” olivat ahkerasti käytössä.

Tekoäly löysi minulle tammikuussa 1939 annetun asetuksen, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Tasavallan suojelulain nojalla Ilmasotakoulu ja juuri meidän kylämme eli Lauttamus oli muodostettu sotilasalueeksi, johon pääsyäkin olisi voitu säännellä. Kyllähän lentokenttä, jota ruokki rautatie, oli ensisijainen strateginen kohde.

Mutta kun yhdistin mielessäni sen itse muistamani asian, että vuokralaisina oli melkein pelkästään upseereita, entisiä suojeluskuntalaisia ja koulun opettajia, alkoi tuntua, että tässä on koira haudattuna.

Asia jäi minulta siihen. Taata oli kunnan väestönsuojelupäällikkö sotien ajan. Olen hallelujaa siitä, ettei välittömästi sotilaallisista asioista edes tehty mitään papereita. Mutta aloin hahmottaa reittiä, jonka kautta se rahoitus saattoi liikkua. Vaikka äidinisäni poliittinen tausta oli kaikkea muuta kuin kaunis vuodelta 1918, hän asettui jyrkästi ja lopullisesti politiikan ulkopuolelle Kauhavalla ja päätyi hyvin pian nimismiehen ja entisten jääkäreiden tuella eri tehtäviin sähköyhtiössä ja vastaavissa. Hän oli viisaasti itse kertonut paikallisille napamiehille olleensa joukon jatkona punakaartissa mutta että se oli ollut paska reissu. Kysymyksessä ei siis ollut koordinaattikäännös eli takin kääntäminen, vaan täysin uuden koordinaatiston rakentuminen miehen ja hänen ison perheensä ympärille.

Ja se elämäntyö valui hukkaan, kuten usein käy. Taloakaan ei enää ole. Minulle Taata kertoi ihailevaan sävyyn jostain rikkaasta miehestä, joka onnistui hävittämään koko omaisuutensa samalla hetkellä kun potkaisi tyhjää; ehkä se omaisuus oli kiinni mahdottoman arvokkaassa posliinissa tai kristallissa. Niin hän kertoi.

Minun isäni, jonka hänen oma isänsä otti keskikoulun jälkeen pois “laiskistumasta” kirjojen ääressä, oli mennessään armeijaan tammikuussa 1939 siviiliammatiltaan juoksupoika. Talvisodan aikana hän kuitenkin kävi RUK:n ja pääsi hakemuksesta Kauhavalle kouluttautumaan ilmavoimien tähystäjäksi ja viettäessään 1943 häitä rikkaan kauppiaan tyttären kanssa hän opetti luutnanttina samaisessa Ilmasotakoulussa etenkin tulenjohtoa ja lentosuunnistusta, joissa hän oli sodassa osoittautunut erittäin hyväksi. Muun ohella hän luki itsensä ylioppilaaksi sodan aikana ja sitten parissa vuodessa lakimieheksi.

Mutta aika yllättäen ja otettuaan huomattavia lainoja hän siirtyi Helsinkiin arvostetun mutta virttyneen asianajotoimiston osakkaaksi ja toi oman suuren perheensä asumaan Tapiolaan. Lyhyesti voisi sanoa hänen menestyneen hyvin, etenkin kun hän käytti sosiaalisia taitojaan vapaaehtoistyöhön, kuten partioliikkeeseen, Rotaryihin ja mieskuoroihin. Ellei lukija tiedä, etenkin YL muodosti näkymättömän veljesverkoston. Siellä Borenius ja Kemppinenkin tutustuivat.

Siinä oli toinen uuden koordinaatiston rakentaminen.

Itse tein erään monista suurista virheistäni ostamalla 1972 parin kaverin kanssa maata Kirkkonummelta ja rakennuttamalla tänne ilman rakennusliikkeitä muutaman talon. Asun edelleen sen saman katon alla. Samaan aikaan lähdin asianajotoimista Otavaan johtajanplantuksi. En vielä ymmärtänyt, että minkäänlainen johtaminen ei kuulu taitoihini. Myöhemmin kävi ilmi, että olin hyvä tuomitsemaan johtajia vankilaan.

Urani on kirjava kuin vääpelin oksennus. Sen arvellaan tavallisesti johtuvan omasta holtittomuudestani ja kyvyttömyydestä keskittyä oikeisiin asioihin. Lisäksi olen epämiellyttävä ihminen. Tuosta puolesta kerrotaan oikein kirjoissakin.

Hulluuden huippu on tämä blogi. Yli 20 vuotta ja 10 000 sivua tekstiä, kaikki palkkioitta ja ilman mainostajia tai muita tukijoita. Kolmas koordinaatiston muutos. Hyvin alkanut lakimiesurakin alkoi horjua, kun minulle sanottiin suoraan, että on sopimatonta kirjoitella erilaisiin lehtiin etenkin taiteellisista asioista. Ja onhan se niin. Suutari heittäköön lestiään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti