Olen hankkimassa itselleni oikeutta käyttää isoisän arvonimeä. Nähdäkseni tähän tarvittaisiin maistraatin ohjaus ja julkisen notaarin vahvistus, mutta nämä virastot vilistävät milloin Lohjalla, milloin Raaseporissa eli Tammisaaressa, ja milloin Espoossa.
Kun asuin Helsingissä, ne olivat piru vieköön kaikki Senaatintorin tietämissä, ja notaarina (ruotsiksi notarius publicus) oli Antero Kankare, miellyttävä ihminen. Se on sääli, että toinen pojistani siirtyy nyt hovioikeudenneuvokseksi. Ja niin kuin olin opettanut lapsilleni ja näiden lapsille, ettei kannata valloittaa paikkakuntaa, jonka nimeä ei osaa lausua (Podporodże, Syvärillä) mutta sitä vastoin on hienoa olla virassa, jonka nimikettä ei osaa itse sanoa. Lapsi oli joitakin vuosia esittelijäneuvos, ruotsiksi referendarieråd.
Jotkut kommentoijani näyttävän tuntevan vastenmielisyyttä professorin virkaa kohtaan. Ilmeisesti he eivät tiedä, että ainakin Helsingin yliopiston professuuri oli 1990 - 2010 kauhea ja kavahdettava homma. Jos halusi opettaa eli siis myös oppia, tai tutkia jotain - turha toivo. Ainakin 90 prosenttia ajasta meni yhdentekevien asioiden hiertämiseen tarpeettomissa toimikunnissa.
Lappeenrannassa minulla oli suullinen välipuhe. Ei tarvinnut käydä kokouksissa, kunhan väitöskirjoja tuli. Ja niitä tuli. Ennakkotarkastajat hankin teollisuudesta ja vastaväittäjät esimerkiksi Cambridgestä. Opetin enimmäkseen Otaniemessä. Eräs menetelmä oli kahden tunnin luennot kahdelle oppilaalle. Suomensin patenttioikeutta norjan, tanskan ja saksan kielistä. Siihen aikaan professori sai pitää jalkoja pöydällä ja polttaa piippua opettaessaan.
Tapasin nämäkin kaksi kesäkuussa. Ja mukana oli useita muita minulle hyvin mieluisia ihmisiä, jotka olivat jääneet corona-vaiheen jälkeen, jolloin siis en tavannut ketään, koska lääkäri oli sanonut, että tuon shdänvia kanssa ei sitten ole syytä hankkia tartuntaa, jos haluaa vielä pois potkiskella.
Kauhavan kunnioitettavimmat lakimiehet muuten olivat Rintala ja Sippola, joista jälkimmäinen oli hankkinut hallinnollisen kokemuksensa siinä PsD:n jääkäripataljoonassa, joka tapettiin melkein viimeiseen mieheen Kuuterselässä. Niinpä hän oli tavattoman huomaavainen ihminen ja hänellä oli harvinainen tapa kuunnella ihmisiä - kaikkia ihmisiä. Ensin mainitun kanssa mietimme Paavo Alkion sotatuomariajan päiväkirjoja: mitä tästä uskaltaa julkaista. Olin hyvin kiinnostunut siksikin, että tunsin henkilökohtaisesti pari rintamakarkuria.
Pitäisi löytää se Tšehovin sitaatti, joka mielestäni on hänen muistikirjoissaan. “Ellei ole kahta, kolmea kertaa joutunut menettämään täysin uskoa itseensä, ei ole ihminenkään.” Psykiatri Siirala opetti minulle, että kallis ja pitkä erikoiskoulutus antaa välineet tunnustaa itselleen, että autettavasi halveksii sinua ja nauraa selkäsi takana. Isäni sanoi kerran, että ihminen, jota olet todella pystynyt auttamaan vaikeassa tilanteessa, ei anna apuasi sinulle koskaan anteeksi.”
Ihan näinä päivinä minulta kysäisi kaveri, jonka olen tuntenut vuosikymmeniä, oliko isäni Kauhavan nimismies. Ei ollut. Nimismies oli Sarparanta, hänen jälkeensä Ala-Nikkola ja seuraavaksi Kangasvieri, joka oli kovin ollakseen.
Nyt kommentoija arvaa ensin väärin, ajoiko isäni avioerojutussa herra vai rouva Rautavaaran asiaa, eikä selvästikään tunne tapahtumasarjaa, joka aikoinaan nousi iltapäivälehtien otsikkoihinkin. “Säveltäjä löi väkivaltaista vaimoaan kirveellä…” Sitten kommentoijan mielessä käväisee, että olisiko isäni ollut se sama mies, joka Lappiin huristi. “Huristi” on outo sananvalinta. Isäni tutustui Lappiin lentokoneella Junkers JU-88 syystalvella 1944.
Isä - jutun kuvassa vasemmalla Lotinanpellon IT:n ja yhden LaGG:in käsittelyn jälkeen - oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas. Äidin puolelta tätini Aino kirjoitti hänkin keväällä 1944. Kummassakaan suvussa ei ollut ennen ilmennyt opillisia valmiuksia. Äidinisäni oli monitaitoinen henkilö, joka teki parannuksen punakaartilaisuudesta selviydyttyään yllättävästi hengissä ensin Hennalan ja sitten Hämeenlinnan vankileireiltä. Hän vaihtoi maakuntaa 1924. Arkistoihin jäi Karkun suojeluskunnan lausunto: ”Kiivaanlainen mies. Ehdoitetaan ammuttavaksi.” Mutta ovela hän oli, ja siis menestyi kauppiaana. Monet luulivat häntä kannattajakseen.
Isäni isä Juho lienee ollut nopea henkilö, koska I maailmansodassakin hän Venäjän keisarikunnan sotamiehenä ilmoittautui, kun tarvittiin moottoripyörälähettiä. Pietarin lähellä asuneena suomalaisena hän lienee nähnyt moottoripyörän kaupungilla. Hän oli kova osallistumaan heimosotiin ja alkoholistina juputtaja, joka lipittää aamusta iltaan ja viskelee myrkyllisiä kommentteja.
Vahvistan väitteen siitä että henkilön auttaminen tukalassa tilanteessa aiheuttaa syvän vihan ja koston . Monet ihmiset eivät kestä auttamista osakkeen
VastaaPoistaOsaltani en yhdy edellisen vahvistamisiin. Kokemukset ovat toiset. Itse olen saanut apua ja auttanut vuorostani muita ja hyvin on käynyt.
PoistaV-EK
Jokainen hyvä teko kostetaan. Siksi ei kannata tehdä niitä.
VastaaPoistaIhmiset eivät osaa lukea yhtä hyvin kuin Piru raamattua.
VastaaPoistaOudoin väite blogista on, että Jukka Kemppinen olisi muka kirjoittanut professorien olevan tappajia.
VastaaPoistaLahjakkuuksien vaiheet ja kehitys suvussa noudattavat joitakin kaavoja. Yleisimmin tiedetään, että ensin on käsityöläisosaamista, joka kehittyy vähitellen huippuunsa ja saa usein taiteellisuuden piirteitä. Sitten alkaa tieteiden ja taiteiden vuoro. Moni kirjailija kuvaa Mannin ja Sillanpään tavoin päinvastaista, alenevaa kehitystä, joka on traagista. Huippulahjakkuus taide- ja tiedemiessuvuissakaan on harvoin pelkkää päivänpaistetta. Ehkä on helpompi elää alamaassa kuin huipulla. Hyvät elämäkerrat ja omaelämäkerrat ovat joka tapauksessa antoisia ja auttavat ymmärtämään monia asioita. Kirjoitukset suvun jäsenistä ovat blogissa kiinnostavia, ja ehkä saadaan joskus kirja tai kirjasarja tästäkin suvusta tai oikeastaan suvuista, onhan muitakin sukulinjoja kuin isän puoleinen. Ehkä jotakin sellaista on jo olemassa tai työn alla. Suoraan sanoen kenen tahansa kirjailijan lyriikka ja proosa kiinnostavat enemmän kuin hänen elämänsä ja taustansa.
VastaaPoistaTässä lennokas ja tavallaan kummallinen mutta hyvin kirjoitettu teksti Einojuhani Rautavaarasta ja useista muista alansa luovista lahjakkuuksista. https://yle.fi/aihe/a/20-280263 Juttu herättää monenlaisia vaikutelmia mutta sisältää muutamia valaisevia näkökohtia. Rautavaaran henkilöhistoria on vastenmielistä luettavaa. Avioliitto ja avioero ovat aina moni-ilmeisiä, ja toisen osapuolen maineen tuhoaminen oman egon pönkittämiseksi on aina yhtä alhaista. Onnekse/en/mme kaikki jutussa esitellyt ihmiset eivät ole syyllistyneet sellaiseen. Ainakin yksi heistä on kirjoittanut avioliitosta paljon ja tasapainoisesti, tuoden esille aiheen monet puolet. Eri alojen taiteilijat leimataan usein psyykkisesti sairaiksi, ja heissä riittää juorulehdille aiheita. Viihdetähdille sellainen annetaan anteeksi ja sitä pidetään kauneuspilkkuna, mutta suurille kirjailijoille ja säveltäjille usimmiten ei. Hyvä ettei sellaista ole pakko lukea. Eikä kokea.
VastaaPoistaEi ole maailman vika, millaiseksi se on tehty. Moni on kolmanteen polveen narkomaani, moni työtön ja moni asemaltaan korkealla. On outoa, jos joku on arvokas työnsä takia, toinen ei. Merkillistä on sekin, jos lääkäri a u t t a a määrätessään vanhuksille psykoosilääkkeitä, jotta heidät saadaan laitoksissa yöunille klo 18, ja hoitajien on ne annettava. Kukaan ei määrää, että vanhus pääsisi edes karran moneen vuoteen pihalle, mutta koiran on päästävä päivittäin. Omaishoitajat eivät auta ketään sen vertaa, että joku mainitsisi saati arvostaisi. Palkkaahan tämä ei odotakaan eikä tyhmyyttään työskentele palkan eikä suosion toivossa eikä ole niin ovela että joku luulisi tämän olevan hänen tai kenenkään puolella. Mystinen on arki, kun voidaan sanoa asioiden olevan siinä niin kuin ne nähdään. Mystistä on myös, että kukaan ei kuuntele toden puhujaa, sitä joka kertoo mitä tapahtuu todella. Vaikka jokainen näkee sen ilman häntäkin, jos avaa silmänsä tai suuntaa ne siihen mitä todella tapahtuu. Onneksi meillä on kirjailijat ei nukuttajina vaan havahduttajina, vaikka se ei ole heidän onnensa vaan heidän osansa on se minkä olemme siitä tehneet. Kirjailijat ja näkijät ovat aina olleet viisaimpia meistä. Jopa Minna Canth: "Teidän lakinne ja oikeutenne..."
VastaaPoistaOn entistä enemmän tohtoreita ja entistä enemmän lukutaidottomia, koska päättäjät ovat päättäneet niin ja suomalaiset ahertavat muurahaisten lailla päättäjien päätöksiä toteuttaakseen. Ihmeellisintä on, kun ihmiset luulevat omikseen päättäjien heille antamia toiveita ja pyrkimyksiä. Kukaan ei kysy, mikä aikavaras vei sen ajan, jona ehdittiin 70 vuotta sitten tehdä kaikki se mitä ehdittiin vieläpä ilman, että olisi ollut kiire.
VastaaPoistaOnko se kohtuus, jos juristille isomman summan maksava saa oikeutta, joka ei kuulu vähemmän maksavalle. Tottahan se on jees, kun kerran elämme oikeusvaltiossa. Summum ius, summa iniuria.
VastaaPoistaLakimiehellä on runsaasti kokemuksen tuomaa viisautta, mistä ammentaa. Siksi hän osaa valita juuri oikeat sanat. Mitä enemmän lakimiehiä, sitä paremmin oikeus toteutuu. Mitä enemmän virkamiehiä, sitä tärkeämpiä ja kallispalkkaisempia virkamiehet ovat. Mitä enemmän päättäjät tekevät päätöksiä, sitä paremmin rikkailla menee.
VastaaPoistaMissä niitä kallispalkkaisia virkamiehiä on? Ehkä jossain Kelan tai Suomen pankin johdossa. Mutta tavallinen virkamiehistö on kaikkea muuta. Lakimiehetkin siellä.
Poista