Isoisä

Olen hankkimassa itselleni oikeutta käyttää isoisän arvonimeä. Nähdäkseni tähän tarvittaisiin maistraatin ohjaus ja julkisen notaarin vahvistus, mutta nämä virastot vilistävät milloin Lohjalla, milloin Raaseporissa eli Tammisaaressa, ja milloin Espoossa.

Kun asuin Helsingissä, ne olivat piru vieköön kaikki Senaatintorin tietämissä, ja notaarina (ruotsiksi notarius publicus) oli Antero Kankare, miellyttävä ihminen. Se on sääli, että toinen pojistani siirtyy nyt hovioikeudenneuvokseksi. Ja niin kuin olin opettanut lapsilleni ja näiden lapsille, ettei kannata valloittaa paikkakuntaa, jonka nimeä ei osaa lausua (Podporodże, Syvärillä) mutta sitä vastoin on hienoa olla virassa, jonka nimikettä ei osaa itse sanoa. Lapsi oli joitakin vuosia esittelijäneuvos, ruotsiksi referendarieråd.

Jotkut kommentoijani näyttävän tuntevan vastenmielisyyttä professorin virkaa kohtaan. Ilmeisesti he eivät tiedä, että ainakin Helsingin yliopiston professuuri oli 1990 - 2010 kauhea ja kavahdettava homma. Jos halusi opettaa eli siis myös oppia, tai tutkia jotain - turha toivo. Ainakin 90 prosenttia ajasta meni yhdentekevien asioiden hiertämiseen tarpeettomissa toimikunnissa.

Lappeenrannassa minulla oli suullinen välipuhe. Ei tarvinnut käydä kokouksissa, kunhan väitöskirjoja tuli. Ja niitä tuli. Ennakkotarkastajat hankin teollisuudesta ja vastaväittäjät esimerkiksi Cambridgestä. Opetin enimmäkseen Otaniemessä. Eräs menetelmä oli kahden tunnin luennot kahdelle oppilaalle. Suomensin patenttioikeutta norjan, tanskan ja saksan kielistä. Siihen aikaan professori sai pitää jalkoja pöydällä ja polttaa piippua opettaessaan.

Tapasin nämäkin kaksi kesäkuussa. Ja mukana oli useita muita minulle hyvin mieluisia ihmisiä, jotka olivat jääneet corona-vaiheen jälkeen, jolloin siis en tavannut ketään, koska lääkäri oli sanonut, että tuon shdänvia kanssa ei sitten ole syytä hankkia tartuntaa, jos haluaa vielä pois potkiskella.

Kauhavan kunnioitettavimmat lakimiehet muuten olivat Rintala ja Sippola, joista jälkimmäinen oli hankkinut hallinnollisen kokemuksensa siinä PsD:n jääkäripataljoonassa, joka tapettiin melkein viimeiseen mieheen Kuuterselässä. Niinpä hän oli tavattoman huomaavainen ihminen ja hänellä oli harvinainen tapa kuunnella ihmisiä - kaikkia ihmisiä. Ensin mainitun kanssa mietimme Paavo Alkion sotatuomariajan päiväkirjoja: mitä tästä uskaltaa julkaista. Olin hyvin kiinnostunut siksikin, että tunsin henkilökohtaisesti pari rintamakarkuria.

Pitäisi löytää se Tšehovin sitaatti, joka mielestäni on hänen muistikirjoissaan. “Ellei ole kahta, kolmea kertaa joutunut menettämään täysin uskoa itseensä, ei ole ihminenkään.” Psykiatri Siirala opetti minulle, että kallis ja pitkä erikoiskoulutus antaa välineet tunnustaa itselleen, että autettavasi halveksii sinua ja nauraa selkäsi takana. Isäni sanoi kerran, että ihminen, jota olet todella pystynyt auttamaan vaikeassa tilanteessa, ei anna apuasi sinulle koskaan anteeksi.”

Ihan näinä päivinä minulta kysäisi kaveri, jonka olen tuntenut vuosikymmeniä, oliko isäni Kauhavan nimismies. Ei ollut. Nimismies oli Sarparanta, hänen jälkeensä Ala-Nikkola ja seuraavaksi Kangasvieri, joka oli kovin ollakseen.

Nyt kommentoija arvaa ensin väärin,  ajoiko isäni avioerojutussa herra vai rouva Rautavaaran asiaa, eikä selvästikään tunne tapahtumasarjaa, joka aikoinaan nousi iltapäivälehtien otsikkoihinkin. “Säveltäjä löi väkivaltaista vaimoaan kirveellä…” Sitten kommentoijan mielessä käväisee, että olisiko isäni ollut se sama mies, joka Lappiin huristi. “Huristi” on outo sananvalinta. Isäni tutustui Lappiin lentokoneella Junkers JU-88 syystalvella 1944.

Isä - jutun kuvassa vasemmalla Lotinanpellon IT:n ja yhden LaGG:in käsittelyn jälkeen - oli sukunsa ensimmäinen ylioppilas. Äidin puolelta tätini Aino kirjoitti hänkin keväällä 1944. Kummassakaan suvussa ei ollut ennen ilmennyt opillisia valmiuksia. Äidinisäni oli monitaitoinen henkilö, joka teki parannuksen punakaartilaisuudesta selviydyttyään yllättävästi hengissä ensin Hennalan ja sitten Hämeenlinnan vankileireiltä. Hän vaihtoi maakuntaa 1924. Arkistoihin jäi Karkun suojeluskunnan lausunto: ”Kiivaanlainen mies. Ehdoitetaan ammuttavaksi.”  Mutta ovela hän oli, ja siis menestyi kauppiaana. Monet luulivat häntä kannattajakseen.

Isäni isä Juho lienee ollut nopea henkilö, koska I maailmansodassakin hän Venäjän keisarikunnan sotamiehenä ilmoittautui, kun tarvittiin moottoripyörälähettiä. Pietarin lähellä asuneena suomalaisena hän lienee nähnyt moottoripyörän kaupungilla. Hän oli kova osallistumaan heimosotiin ja alkoholistina juputtaja, joka lipittää aamusta iltaan ja viskelee myrkyllisiä kommentteja.