Sivun näyttöjä yhteensä

12. joulukuuta 2021

Lahjatonta



 

Sarjasta ”Talot huokuvat historiaa” tuli mieleeni, että unohdin mainita kaksi kirjailijaa melskatessani historiallisista romaaneista. Toinen on unohdettu norjalainen nobelisti Sigrid Undset. Mutta toinen on Selma Lagerlöf.

 

Tuo ruotsalainen sarja herättää kysymyksen, miksi ei meillä tehdä samanlaista, vaan tyydytään puhumaan pyöreitä syrjäseuduista. Päivän talo

https://areena.yle.fi/1-3810103

on Värmlannissa, ja asukkaat olivat niin böndeä kuin saattoi toivoa. Harvemmin kuulee ruotsalaista syrjäseudun murretta. Murre hivelee kuulijan korvaa, jos sitä puhutaan itsetiedottomasti. Ja ohjelmassa näytetään, miten listoja jyrsitään oikein kutterilla, ja hyvästä puusta.

 

Selma Lagerlöf oli siis Värmlannista, ja sen seudun 1820-lukuun liittyy hänelle Nobelin tuonut ”Gösta Berlingin taru”, tarina juoposta papista, joita muuten Suomessakin riitti, ja hänen turskinpuoleisesta eukostaan.

 

Kuten ”Peukaloisen” eli Nils Holgersonin lentomatkoista tietoinen muistaa, Lagerlöf oli armoitettu kertoja. Luin muuten aikoinani epigonin eli heikon jäljitelmän, joka viihdytti minua suuresti, Lars Widdingin ratsumestari-sarjan, jota suomennettiinkin. Widding sopii lukijalle, jolle Vilhelm Mobergin historiallisuus tuntuu liian vaativalta. Maastamuuttajat 1 – 7 lienee kaikkein komein saavutus sarjassaan ja osoitus, että historiallinen romaani todella oli skandinaavinen paraatilaji, kiitos Topeliuksen.

 

Ja uskottavuuden nimissä huomautan vielä, että sekä ”Seitsemän veljestä” että ”Täällä Pohjantähden alla” ovat historiallisia romaaneja.

 

Kun vielä mainitsen Eeva Joenpellon laajan Lohja-sarjan, joka vain ei saa ansaitsemaansa kunniasijaa, lukijan on aika ihmetellä, mitä kirjottaja tällä kertaa höperehtii.

 

Huvituin LifeHacker -sivuston listasta ”kymmenen elektroniikka-lahjaa, joita ei ainakaan kannata ostaa lahjaksi”. Tuollaista opastusta esiintyy liian harvoin. Tosin nyt oli Hesarissa Toyota Hiluxin, siis sen diesel-avolava-auton esittely. Tiettävästi tuossa myös armeijan ja terroristien suosimassa autossa ei sitten vuoden 1968 ole ilmennyt vikoja, ja puoli miljoonaa kilometriä on sopiva sisäänajo. Mukavuuksia ei tietenkään ole, eikä elektroniikkaa. Mutta hitsipillit ja pullot, räjähteet ja jätesäkit kulkevat perille, ja auto käynnistyy aina.

 

Yhteys kirjallisuuteen on selvä. Finlandia-kirja kävi hakemassa 13 banaanilaatikollista kirjoja, jotka olivat isäni perua enimmäkseen duplikaatteja tai sitten toivottomasta vanhentuneita. Hinta oli vaatimaton, mutta kotoa ne haettiin.

 

Sitten oli se onni, että poika kuljetti väljiin hyllyihinsä kaiken lyriikan olohuoneestamme. Väittäisin että ne niteet, joiden antikvariaattiarvo olisi noin 0 euroa, ovat aikamoinen 60 vuoden kokoelma, jossa Kailaan ja Sarkian ensipainokset ja erilaisten saarikoskien omistuskirjoituksin varustetut kirjat kilpailevat mahdottoman vaikeasti löydettävien antologioiden kanssa. Paulaharjun ja Pälsin teokset menivät myös; perheessä osataan ulkoilla siinä missä sisäillä.

 

Lukemani Manguelin (A History of Reading) kuvailu kirjastosta sopii myös kotikirjastoon. Sieltä löytää aina jotain muuta ennen kuin sen, mitä itse asiassa nousi noutamaan.

 

11 kommenttia:

  1. "Kuten ”Peukaloisen” eli Nils Holgersonin lentomatkoista tietoinen muistaa, Lagerlöf oli armoitettu kertoja."

    Kyllä. Kyseessä on paitsi jännittävä tarina (didaktisine johdatuksine Ruotsin maantietoon) myös Pohjolan luonnon mahtava kuvaus ja, ennen muuta, koskettava eettinen kasvukertomus, jota aikuinenkin lukee mielikseen. Olen kuullut, että nykyajan perusopetuksen koululaisille se ei "tylsänä" alkuunkaan kelpaa. Minut se aikuisena innosti monena kesänä ja talvenakin aikana, jolloin epidemia ei estänyt matkustelua, etsiytymään Djurgårdenin Skansenille, silmäilemään olkikattoisen skånelaistalon pihapiiriä kaakattavine hanhineen ja muita Arthur Hazeliuksen ideoimia miljöitä, vaikka en miksikään "kansallisromantikoksi" itseäni ole koskaan mieltänytkään.

    Selma Lagerlöfiltä on muuten jäänyt elämään Suomea koskeva realistinen, suhteuttava toteamus, kun ilmeisesti hänen täkäläiset yläluokkaiset tuttavansa valittivat "sortovuosien kauheuksia": "Hellidudan ändå!"

    VastaaPoista
  2. Sarjastasi "Historiat huokuvat historiaa" unohdin mainita Jaan Krossin. Hän kirjoissaan on todella pikkutarkka historiallisissa yksityiskohdissa, mutta kirjallisella lahjakkuudellaan värittää tapahtumat tavattoman eläviksi. Lisäksi hän käsittelee teemoja jotka koskaan eivät vanhene: valtaa, yhteiskuntaa, moraalia.

    Jos saan suositella, niin suosittelen esim. Keisarin hullu (vir. Keisri Hull) ja Uppiniskaisuuden kronikka (Kolme katku vahel, 1–4).

    VastaaPoista
  3. Helemakoteloita ja lokarinkaaria joutuu Hiluxistakin välillä hitsailemaan. Kyljetkin alkavat jo muutaman vuoden iässä puhkeamaan ruskeaan kukkaan. Riippuu sekin tietysti "huolettoman tojotakuskin" ehkäisevistä ruosteenestotoimista.

    VEK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitsun ällä kakssatanen on parempi kuin rangerooveri kun on kuussatanen kaivonrengas lavalla. Rengastempulla tehtävissä.

      Poista
  4. Harvoin ajatus sinkoilee niin moneen suuntaan kuin tämän päivän postillaa lukiessa.

    VastaaPoista
  5. Sigrid Undsetin keskiaikaan sijoittuvan "Kristin Lavransdatter-trilogian luin norjaksi, kun joku vieras sen toi tuliaisiksi. Kyllä Undsetkin osaa kieputella lukijaa tarinan käänteissä eikä hän ole ihan unohdettukaan. Liv Ullman ohjasi siitä Ruotsissa näytelmän joskus 90-luvulla.

    "Gösta Berlingin tarua" lukiessani muistan ajatelleeni, että saako kirja olla näin vetävä, oikea bladvändare sekin. Ruotsalaiset lukijat ovat valinneetkin sen joskus maan parhaaksi.

    Virosta voisi muistaa vielä A.H.Tammsaaren ja hänen viisiosaisen teoksensa "Totuus ja oikeus" virolaisesta talonpojasta ja pojan ja nuoren miehen koulutiestä ja elämästä. Omaelämäkerrallinen kai, mutta historiaa jo yhtä kaikki. Siinä on huumoriakin.

    Siinä ruotsalaisessa talo-sarjassa on niin upeita avaria maisemia, vanhoja puita, pihoja, taloja ja peltoja, joita on viljelty ja hoidettu vuosisatoja. Kristofferin sivistynyttä ja selkeää artikulaatiota kuuntelee myös mielikseen. Huippuesimerkki ruotsalaisesta ystävällisestä ilmapiiristä ilman liioittelua.

    VastaaPoista
  6. Eikso melko hönttiä tehdä tilaa lemppaamalla runot veks? Ennemin & paremmin menis yks piano pihalle et mahtus paremmin valssaamaan.

    I. Hoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti ne tuli tarpeelliseen tarpeeseen ja niin ja noin mutta löyhät bitit joutaa jonkkaan ja tiiviit pinoon.

      Poista
  7. Tuoreemmat Hiluxit ovat oikein mukavia autoja, siinä kuin monet muutkin. Paras varustus, mistä olen kuvia nähnyt, oli 23-millinen it-tykki Neuvostoliitosta. Semmoisten kanssa tuli itsekin leikittyä muutamalla vuosikymmenellä.

    Toinen hyvä oli jollain saarella itäisessä Aasiassa n.neljännessotilaallisen ryhmän ajopeli, jonka sähkövarusteet olivat ilmeisesti tulleet tiensä päähän ja jonka miehistö aina tarvittaessa tuuppasi käyntiin. Polttoaineena käyttivät itse kokattua kookosöljyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiselle "sirppi ja vasara" huoltokultuurille mikä tahansa 1970-luvun hiluxia monimutkaisempi on liian vaikea pala

      Poista