Sivun näyttöjä yhteensä

8. joulukuuta 2021

Kirjavien unten majatalo


 

 

Pirkko Saision ”Passio” oli viime vuonna Finlandia-ehdokkaana. Kukin ajattelee mitä haluaa. Saisio on saanut Finlandian (20034, Punainen erokirja), ja kaikki kotimaiset kunnian- ja huomionosoitukset.

 

Luin ”Passion” Annan sanottua, että se on ehkä paras hänen koskaan lukemansa kirja. Tuo repliikki oli ehkä suunnattu veljille; olemme kaikki ammattilaisia.

 

Vaikka ”Elämänmeno” ihastutti aikoinaan, en ole tullut paneutuneeksi Saisioon kunnolle, Siksi ”Passio” oli täydellinen yllätys. Olisin taipuvainen olemaan samaa mieltä kuin Anna, ja lisäisin selvennykseksi, että kirja on parasta Nobel-tasoa, ja erittäin kevyt ja innostava ja helppo lukea. Itse olen lukenut sen verran paljon ns. kokeellista proosaa, että en mielly siihen enää. Kirjallisuudessa minullekin suurin hyve ja korkein taito on tavaton yksinkertaisuus. Lause ja kertomus ovat itsestään selviä. Lukiessaan tietää, että tämän muistaa elämänsä päivät.

 

Suoraan sanoen muistan, kun luin niin ikään venäläiseen perinteeseen kuuluvan ”Tuntemattoman sotilaan”. Muistan huoneen ja erikoisen tilanteen, koska äitini kerrankin empi, sopiiko tuo kirja 8-vuotiaalle. Luin Topin ja Maijan kotona heidän kappalettaan, eikä siinä monta päivää mennyt. Yli 50 vuotta meni ennen kuin tajusin, ettei Linnan teos ole sotaromaani. Eihän ”Sota ja rauha” sekään ole kertomus sodasta ja rauhasta. Vaateliaan romaanin aihe on aina sama, koko maailma.

 

”Passion” henkilöitä ja paikkoja ovat Firenze (Savonarola), 1400-luku, ruhtinatar Vasari, haudankaivaja Alrigo Perheineen; Venetsia (Ludovico ja Lucio Calimari), 1500-luku); Wien (Leeah Masri ja Eder Shafer) 1700-luku) sisar Katarzyna je kenraalitar Poplawsky 1700-luku; Pest (Bathyan Yildiz) 1700-luku; Goluboje Selo (Andrei Demidov, Potemkin 1800-luku); Haapsalu (Jaan Haamer, kreivitär von Weissberg); Helsinki, Solovetsk (Linda Silverhav, myöh. Morozova).

 

Valtavan eli Waltarin ylittävän kertomisen taidon tämä Topeliuksen (Välskärin kertomukset) oivaltava oppilas lisäksi hän, Saisio, osaa sommittelun, jonka tulos on kuin kirjava seinävaate, viihdyttävä ja välttämätön. Mutta hän osaa säveltää kirkkaan lauseensa aikakausien ja ihanteiden sävyiseksi. 

 

Aikakauden mukaan lause liikkuu jossain kuin Kleist (tai Grimmelshausen), jossain kuin Tshehov. Yleisesti tulee mieleen kaikin puolin kadehdittava Bashevis Singer. Kaikki on yliluonnollista, ja että näin on, siinä ei ole mitään yliluonnollista. Peura kulkee suolla koparat kopisten. Mutta se on sama peura 1400-luvun lopulla ja Suomen armeijan asevelvolliselle noin vuona 1959. Hän löytää jotoksella peura kallon ja sen alta pussin, jossa on se kultainen mitali.

 

Tarinan väline ei ehkä ole niinkään Välskärien kuninkaan sormus (RRR – rex regi rebellis) kuin saman tekijän Hopearahan kertomukset.

 

Minulla oli tuomarina ollessani Harris-tweedistä tehdyn takin oikeanpuolisessa sivutaskussa hopeinen kreikkalainen tetradrakma, joka lienee nyt jossain vaatekapin pohjalla tai muuten hukassa, kun en enää ole tuomari. Tuo raha kiersi keisari Nerolta vuosisadasta toiseen ja tarvittaessa kuiskasi, varmaan himmeällä äänellä:” Väärin, väärin, väärin, ihmisten ja Jumala edessä.”

 

Kiirehtikään, lukijat, jouluksi. Pitäkää kinkukurissa, ja edessänne on unohtumaton joulu.

 

29 kommenttia:

  1. Amen

    Outoa, etteivät esilukijat ja Alajärven Pärruuti antaneet madeiralaiselle "armoa"?

    Minä mietin Krossin "Kolme katku vahell" ja "Välskärin kertomuksia".

    Mutta myös Simon Schamaa ("Romantiikan aika", BBC)

    VastaaPoista
  2. En ole paljoa Saisiolta lukenut mutta pitänyt kaikesta, minkä olen. Tähän kirjaan tartun kyllä sitten kuin ahven uistimeen. Kiitos vaan.

    Muuten olen lukenut romaaneja niin paljon etten enää niistä niin kamalasti innostu, muistelmia - tai se mitä ihmiset kuvittelevat muistavansa, niitä nykyisin kirjojen muodossa kahlaan läpi.

    Mutta mikä olisi "paras" romaani mitä ikinä on lukenut? Eihän semmoista ole! Vaikuttavia on tietysti vaikka kuinka monta, Singer yksi heistä, ja muut Amerikan juutalaiset. Ja saksalaiset ja ranskalaiset ja espanjaksi kirjoittavat ja Strinberg ja ja... venäläiset ja... mitä näitä nyt kaikkia on, on niitä! (Jumaliste kun niitä on paljon!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein ystävävällisimmällä vittuilulla sanoen, kokeile käryttää vähän vanhan putkitelkkarin juotoksia suitsutuksesksi ja lukaise Ensimmäinen piiri, Esa Adrianin suomeksi vendaamana. Kirja on oikea taikatemppu.

      Poista
    2. Käskystä, herra alivääpeli!

      "Vankileirien saaristo" ja novellikokoelma "Asian etu" hyllystöstäni löytyy ko. kirjailijalta. Suomentajana sama E. A.

      Poista
    3. Tarvitseeko aiheen olla raskas että romaani on "paras"?
      Mites Ylpeys ja ennakkoluulo tai Tristram Shandy?
      AW

      Poista
  3. Tätä bloggausta voi kyllä kutsua suositukseksi!

    Yksi korona-ajan siunauksia oli se, että Pirkko Saisiolla oli aikaa antaa valta mielikuvitukselleen ja paneutua kirjoittamaan laveaa proosaa, monipolvista tarinaa perinteisen romaanin hengessä. Aloitin kirjan eilen illalla, ja ensimmäset sata sivua sujahtivat hetkessä. Koukutuin jo ensimmäisellä sivulla, missä Saisio sai lukijan uskomaan, että hänellä on lampaan kanssa samat perustarpeet. Se vähän hämmensi, ja nauratti. Mutta tietenkin, samoja luojanluomia.

    Teksti on todellakin helppolukuista mutta ei koskaan latteaa, ja mukaan mahtuu aina jokunen elämänviisauskin, onhan kirjailijalla monenlaista elämänkokemusta ja avara mieli. Näytelmäkirjailijana ja dramaturgina Saision repliikit ovat osuvia, teräviäkin, ja tilanteet havainnollisia, ne näkee silmissään. Pari hänen viimeisimmistä näytelmistään olen nähnytkin, mustaa huumoria ja visuaalisuutta, mm. Slavassa. Ja nuo blogitekstissä mainitut kirjat erinomaisia. Voisi olla filmikin tulossa. Vieraille kielille tällaisen kirjan luulisi kääntyvän helposti. Ja menevän kaupaksikin.

    En ole ollut mikään intohimoinen historiallisten romaanien lukija, mutta tästä ei kyllä jää mitään jouluksi. Mannerin elämäkertaan voisi paneutua silloin. Tai johonkin muuhun.

    Maailman paras kirja on usein se viimeksi luettu, jos se on todella hyvä. Varsinkin nuorella ihmisellä, vanhemmalla on enemmän vertauskohtia.

    VastaaPoista
  4. Nuorempana oli nenä kirjassa. Nyt ihanne olisi kirja nenässä (kirjanenä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..tää on vissiinki Jööstetin kirjuuttama.

      Poista
  5. Niin, kyllä meillä oltiin Finlandiasouvin yhteydessä kovasti pettyneitä, syitä oli kaksi. Ettei Anneli Kanto, ansioitunut kertoja, päässyt edes ehdolle. Ja sitten, ettei meidän pöytäkuntamme yksimielinen ehdokas, Pirkko Saisio, saanut pokaalia, jonka tämänvuotinen(kin) kirjansa olisi ansainnut. Hyvä käytännön mittari oikein hyvän kirjan tunnistamiseksi oli se, että ensinnäkin kilpailimme rouvan kanssa kumpi saa lukea ekaksi, ja sitten - lodutukseksi - hän luki pitkiä pätkiä ääneen minulle, ilman veto-oikeutta olevalle. En muista koska viimeksi meillä olisi uutuuskirjaa ääneen luettu! Muita kyllä.

    VastaaPoista
  6. "Kiirehtikään, lukijat, jouluksi. Pitäkää kinkukurissa, ja edessänne on unohtumaton joulu."

    Miten niitä voepi olla eessä kun ei ole takanakaan?

    ...

    Oli hetkellinen unohus: Paetsi ne, kun isä kuoli jouluksi, ja äeti sittä myöhemmin toesena jouluna.

    VastaaPoista
  7. Tuntematon sotilas tuli kirjakauppoihin kolme viikkoa ennen kuin alustaja täytti 10 vuotta. Passio kuitenkin pitänee lukea ennen kuin itse täytän 67.

    VastaaPoista
  8. jolu ja jolu
    kinkuttaa

    lukekaa niinettä prutajaa

    ja joka joulu kirjat kiertoon

    kurillani sanoin

    VastaaPoista
  9. Pyytäisin tilaa kommentille, joka ei käsittele tämänkertaisen blogitekstin teemaa mutta joka liittyy juuri äskettäin, itsenäisyyspäivä tienoilla käytyy monipolviseen väittelyyn Suomen 1939 - 1941 käymien sotien taustasta ja luonteesta. Totean lyhyesti vain, että tuossa väittelyssä ovat uskomattoman tuntuisesti singottu toisenlaisia näkemyksiä kohtaan heti syytöksiä "stalinismista", "Venäjän asialla olemisesta" tai jostain muusta yhtä mielettömän tuntuisesta.

    Olen tuota suuresti ihmetellyt (Kauko Kareen sanoin mutta tasan päinvastaisessa hengessä): tähänkö on ajan ("transatlanttisen"?) ylikiihottuneessa ilmapiirissä tultu?

    Vastaus kuuluu mielestäni: kyllä. Enää en ihmettele luettuani uusimman Historiallisen Aikakauskirjan uusimmasta numerosta arvostelun professorien Visuri ja Murtorinne teoksesta Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939 - 1940 (Docendo 2019). En ryhdy referoimaan vaan tiivistän arvostelun ydinsanoman: tekijät, ennen muuta kai professsori Visuri, niin kuin ymmärsin, yrittävät "valkopestä" Stalinia! Näin siis historian ns. tiedeyhteisön julkaisussa, joka ilmoittaa noudattavansa "tieteellistä vertaisarviointikäytäntöä". Kommentiksi edelliseen riittää lyhyt, kulunut toteamus: Sat sapienti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kirjoittajan turhautumisen. Leimoja lyödään liian herkästi, se vetää anonyymiksi.

      Eli asialla on myös toinen puoli: hän itse leimaa aika kevyesti eri mieltä olevat Suur-Suomi-haihattelijoiksi ja jopa natsien myötäilijöiksi. Muutkin ovat lukeneet Visurin ja Murtorinteen teoksen, itse olin jopa esittelytilaisuudessa ja kysyin asiaa suoraan Visurilta: uskooko hän Stalinin neuvotelleen tosissaan ja ilman ketunhäntää kainalossa Suomen kanssa syksyllä 1939?

      Visuri vastasi uskovansa.

      Toistan: Visuri uskoo näin. Asiaa ei siis ole todistettu, ja voi olla, että todistamasta jääkin. Joten ei vastakkainen tulkinta ole vihamielinen valhe, vaan samoista faktoista tehty erilainen johtopäätös.

      Todennäköisesti eri tulkinta on ihan asiallinen, kun kerran tiedeyhteisön julkaisukin päätyy samaan. Itse olen kahden vaiheilla, en siis torju asiaa suoraan. No, tutkimus ja keskustelu jatkukoon, ja seuratkaamme samalla mitä Venäjän nykyinen itsevaltias tekee oman oikeutetun turvallisuusvaatimuksensa kanssa.

      Tutkijoilla taitaa riittää työtä tulevaisuudessakin.

      Poista
    2. Anna nyt jo olla. Ei tän nyt niin vakavaa pidä olla että jäät tuollaiseen natkuttamaan päiväkausiksi. Olet eri mieltä kuin muut, ei se sen kummempaa ole.

      Poista
    3. "Todennäköisesti eri tulkinta on ihan asiallinen, kun kerran tiedeyhteisön julkaisukin päätyy samaan."

      Tiedeyhteisön julkaisussa kyseisen arvostelun otsikko siis kuului seuraavasti:

      "Diktaattori [Stalin] valkopesussa"

      Eikä arvostelun sisältö ja sävy tuosta poikennut. Olen kuitenkin sen verran pitkään seurannut historia-alan kirjoittelua, että ei arvostettujen tutkijoiden poliittinen leimaaminen "valkopesijöiksi" nyt "ihan asialliselta" vaikuta, vaikka kuinka haluaisit omista motiiveistasi lähtien puolustella.

      Poista
    4. Miksi jatkat motiivieni halventamista? Onko se asiallista keskustelua?

      Huoh... ikävä toistaa taas, mutta mieleeni tulee jälleen kerran takavuosien leimausinto, joka kohdistui jokaiseen joka rohkeni arvostella Neuvostoliiton "rauhanpolitiikkaa".

      Sopisiko millään, että lopettaisimme arvostelemasta toistemme motiiveja ja keskittyisimme vain asiaan ja faktoihin?

      PS. En ole lukenut kyseistä artikkelia, joten en sitä sen kummemmin puolustelekaan. Toki oletin julkaisun olevan asiallinen ja faktapitoinen, mutta voin olla väärässäkin.

      Poista
    5. "Pyytäisin tilaa.."
      Kyseisellä kiihkeällä kommentoijalla on erityisiä vaikeuksia kohdella muita keskustelijoita kunnioittavasti ja sietää poikkeavia mielipiteitä, kuten jo aiemmista kommenteista on selkeästi paljastunut. Muiden röyhkeä nimittely ja mitätöinti ei kuulu asialliseen kommentointiin vaan jonnekin aivan muualle.

      Poista
    6. Käypä nyt, parahin Stenlund, uudestaan läpi tämän aihesäikeen kommentit (joita on muissakin viime aikojen blogiteksteissä). Mieti sen jälkeen uudelleen KETÄ tässä heti alettiin leimata tutkimuskirjallisuuteen perustuvien näkemysteni vuoksiksi. Voi vähän auttaakin: juuri SINÄ olit aivan ensimmäisiä leimaajiani, tähän tapaan:

      "Arvaan kyllä mistä ilmansuunnasta tämä tuli tuttuine äänenpainoineen ja fraaseineen" (Stenlundin kommentista 3.12.2021).

      Sinun ei muuten erittäin hatarine historiatietoinesi kannata opettaa minulle näissä asioissa yhtään mitään. Äläkä yritä tunkea itseäsi jonkinlaiseksi tämän blogin kommenttipalstan self-made-apumoderaattoriksi. Professori Kemppinen taatusti hoitaa moderoinninkin ja tarvittaessa siivoaa kirjoitukseni pois, jos niin katsoo.

      Poista
    7. Joskus on joillain ihmisillä aika herkkä mieli. Ja rajoittunut maailmankuva.

      Poista
  10. Ei jäänyt luettavaa tästä jouluksi, ei. Nostaessani Passion ekaa kertaa nenän eteen tuumin, että handut väsyvät. Vain vähän myöhemmin, sivulla 732, murehdin, kun se jo loppui. Kirja kuin tähtitaivas kuuttomana, pilvettömänä yönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oisit ny treenannu. Mammutti on aika kevyttä kamaa.

      Poista
  11. Passio on puolessa välissä, ja viihdyttävää on. Täällä oli jokin aika sitten maininta isistä, jotka ennen vanhaan kasvattivat poikiaan kurittamalla ja nolaamalla. Siitä on esimerkki tässä kirjassakin. Ludovico Caliman oli paennut isäänsä Kreetalle, mutta palasi sieltä kuitenkin vaimon kera ja oudosti röyhelöisiin vaatteisiin pukeutuneena. Siitä isä sai aiheen käyttää pilkkanimeä Pitsipylly. Aika hyvin keksitty.

    "Rottien kuningattaren" kirjoittaja Anneli Kanto käytti haastattelussa astetta, paria ronskimpaa keskiaikaista sanaa "surkup--se" luuserista. Kirjaansa varten hän oli opiskellut keskiajan suomea, varsinkin kirosanoja. Niitä Jari Tervokin käytti lahjakkaasti viimeisimmässään, jolla oli ihan liian pitkä nimi. Lutherin suuhun ne sopivatkin.

    Tiesittekö, että hiippari ja öykkäri olivat olemassa jo keskiajalla?









    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se "ennen vanhaan kurittamalla ja nolaamalla kasvattaminen" ole menneisyyttä edelleenkään. Menkääpä vain katsomaan ja kuuntelemaan junioreiden urheiluharrastuksia (jiäkiekko pahin). Siellä isit (ja äiskät) huutelevat aika ikäviä kompasteelville jälkikasvuilleen. Mitä lie sitten sanamuodot kun kotio harjoituksista rantautuvat...

      Poista
  12. Olette oikeassa. Passio on kerralla luettava kokemus, ja sitten kirjastooni liitettävä, uudelleenlukemista vaativa fresko. Mielenkiintoinen sommitelma näkymiä, joista jää tuoksujälkiä. Kiitämme suosituksesta.

    Hyvä etten odottanut kirjaston jonoa, vaan ostin menolipun.

    VastaaPoista
  13. Itse pidin (jo) kovasti Saision omaelämäkerrallisesta - nykyään sanottaisiin kai biofiktiivisestä - trilogiasta "Pienin yhteinen jaettava", "Vastavalo" ja "Punainen erokirja". Jokainen osahan oli aikoinaan Finlandia-ehdokkaana, ja kolmannella kerralla sitten tärppäsi.

    VastaaPoista
  14. Blogistin muovaamasta otsikosta tuli mieleen Pentti Haanpään laiskojen piikojen majatalo johon hän polkupyöräretkellään itäisessä Suomessa majoittui. (Muistikirjavetäisyjä, toim. Hannu Taanila)

    VEK

    VastaaPoista