Sivun näyttöjä yhteensä

26. elokuuta 2019

Hullut kirjailijat



Ehkä paras taiteen tuottamista koskeva kirja, puhuakseni omasta elinajastani ja itsekin kokemistani asioista ja ihmisistä, on Tammessa noin 1945 – 1985 toimineen Jarl Hellemanin muistelman ensimmäinen nide, ”Lukemisen alkeet”.

Esimerkin vuoksi kirjan nimi on aivan päätön. Se ei vastaa mitenkään sen sisältöä. ”Miten minusta tuli kirjankustantaja” on toisen puolikkaan kuvaus. ”Mitä kaikkea kirjankustantajan elämään saattoi kuulua” olisi hyvä nimi jälkimmäiselle.

Hyvin suppeissa ammattipiireissä Hellemania pidettiin kai yksimielisesti parhaana. Ammattitaitoa ja toimintaa ajatellen hän oli eri karttalehdellä kuin esimerkiksi kaikki Reenpäät, kaikki Jäntit, Haavikko tai nyt Siltalat.

Tämän kummallisuuden hän selittää uskottavasti. Syy oli sattuma. Hän ei pitänyt itseään näkijänä, ei verrattomana kirjallisuuden tuntijana eikä liikenerona. 

Kustannusosakeyhtiö Tammi oli KK:n eli osuuskaupparyhmittymän ”elantolainen” pikku yritys. Olen itse nähnyt ja tutkinut Tammen useiden eri vuosikymmenien taseet. Se oli aina tappiollinen, joskus suhteellisen pahastikin. Tammen Keltainen kirjasto, jonka Helleman loi kopioimalla norjalaisten idean ja olemalla sen jälkeen uskomattoman itsepäinen, on ilman mitään varauksia suomalaisen kirjankustannustoiminnan hienoin saavutus, eikä sitä ole pystytty vieläkään pilaamaan, vaikka yritetty on. – Jalle on kuollut, 90-vuotiaana vuonna 2010.

Muistelman loppupuolella on ainutlaatuisen hieno kertomus Eeva-Liisa Mannerin vaikeista vaiheista; kirjailija painui Espanjassa asuessaan pahasti psykoottiseksi, ja tietenkin kustantaja – Helleman – joutui kesken oman vanhan isänsä hautajaiskiireiden hakemaan tekijänsä talteen. Tapahtumien kuvauksen alla rivien välissä on suuri myötätunto ja syvä ymmärrys eli avain Mannerin tuotantoon, joka oli kohdin ja ajoittain parasta meillä kirjoitettua, syyttä hiukan Haavikon ja Saarikosken varjossa.

”Tämä matka” oli muuten minullekin henkilökohtaisesti ensimmäinen näyttö siitä, mitä kirjallisuus voi olla, ja erikoisen vaikuttava ”Ruth Ellisin teloitus” oli Jallen (Hellemanin) mukaan se jakso, joka toi WSOY:llä aloittaneen Mannerin Tammeen WSOY ei pitänyt tuota runoelmaan sopivana. Isä-Jäntti luuli ymmärtävänsä kirjallisuutta, poika Yrjö ei. Minulle Yrjö A. ainakin sanoi olevansa kiinnostunut pikemmin valokuvauksesta.

Emme tule näkemään useampia hyviä kustantajien muistelmia tai elämäkertoja. Olen itse lukenut ne kaikki ja tiedän, että esimeriksi Heikki A. Reenpään kaksi (Pojanpoika ja Pikku-Heikki) ovat suurenmoisia, mutta eivät ne hyviä ole. Arviooni vaikuttaa jonkin verran, että tiedän turhan paljon siitä, mistä kirjoittaja ei edes mainitse. – Samahan muuten vaihdettavat vaihtaen toteutui nyt Aatos Erkon kohdalla. Tosi hienoja kirjoja, mutta miten asiat todellisuudessa menivät…

Pyydän lukijaa käsittämään, että tämä on vakava ja kiertämätön ongelma. Ei kukaan järkevä ihminen kirjoita todella ikäviä asioita esimerkiksi läheisistään tai sukulaisistaan, ja kun elämässä on todella ikäviä asioita, paljosta on vaiettava. Niin teen itsekin. Mutta aika iloinen olen siitä, että Panu Rajala, joka ei epäile istua toisen housuilla tuleen, on kertonut kauniisti ja ilmaisevasti, miten Sakari Pälsi tuli parantaneeksi Kammion mielisairaalaan luulon mukaan pysyvästi sijoitetun ystävän F. E. Sillanpään. Taata-hahmon muuten kehitti ja keksi aivan tyhjästä Heikki A. Reenpää. Sillanpää oli noin 60-vuotias, kun hänestä tuli koko kansan kunniavanhus etenkin radiojutuillaan, joita kirjoittivat hänelle kustantajan edustajat. Ja vanhuksista: olen siis todella tavannut Sillanpään ja Pälsin useita kertoja yhdessä Otavassa ja kuunnellut heidän puheitaan. Ja käytävissä vaikeroi Matti Hälli hädissään siitä, että saksalaiset polttavat juuri nyt Hailuotua. Vuosi oli 1964.

9 kommenttia:

  1. Isännälle kysymys: onko Hellmanin KK-idea vesittynyt vuosien myötä? Divareissa arvostetaan kansipaperillisia kappaleita, oliko raikas graafinen ilme se juttu? Onko sisällöllä ollut väliä?

    Kirjallisesta Suomen pienestä maailmasta: istuin ratikassa viime viikolla ja totesin toisella puolen käytävää istuvan miehen Lasse Lehtiseksi. Olin jo menossa kiittämään häntä teoksestaan 90-luvulta, kun tajusin että jäpiskö onkin itse Janne Virkkunen. Näin jälkeenpäin harmittelin, etten toiminut ensivaikutelmani varassa.

    VastaaPoista
  2. "...eli avain Mannerin tuotantoon, joka oli kohdin ja ajoittain parasta meillä kirjoitettua..." Tuosta mikä on "parasta" kirjoitettua, olisi hauska lukea lisää. Millä kirjallisen teoksen paremmuutta mitataan, kun siihen puntari eivätkä tuumainen tai metrin mitta sovellu?

    Olen aikanaan eräältä runoilijalta samaa asiaa kysynyt saamatta vastausta.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  3. Eikös se ollut nimenomaan Janne Virkkunen, joka heitti Kari Suomalaisen ulos Hesarista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mies, siitä hänet yleensä muistetaan.

      Poista
    2. Karin aika olikin lähteä. Jos itse ei ymmärrä, on jonkun toimittava oven näyttäjänä.

      Poista
  4. Monet kirjailijat lienevät tavallista ahdistuneempia ja herkempiä tajuamaan epäkohtia ja muuta mutta ovat osanneet kanavoida sen jalostuneesti ja ovat siis "vaarattomia hulluja", päin vastoin kuin nämä kadulla ammuskelijat. EG

    VastaaPoista
  5. Kiitos blogistille historian kertauksesta. Minua ainakin hirvittää nykyinen meno.Suomalaiselle nykysivistyneistölle on nimittäin yksi kuuma puuro: joka kierretään kaukaa. Se on tämä taikasana: monikultturisuus.
    Pitää katse taas kohdistaa Ruotsiin. Kuuluisat yliopistot Lund ja Uppsala ovat ajaneet alas humanioran ja korvanneet sen sukupuolen tutkimuksella. Julkaistuista ruotsalaisista kirjoista on 60 % dekkareita.
    Kantaruotsalainen kulttuuri on korvattu sanalla enemmistökulttuurilla.
    Pahalta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Yliopistolaitos alkaa olla täälläkin menossa kohti karikkoa eikä kukaan tunnu ohjaavan laivaa. Erilaisia vastuullisia ministereitä on tässä vuosien mittaan ollut mutta ovat edustaneet leikkuuta kun pitäisi laittaa itämään ja huolehtia tulevaisuudesta. Katainen, Stubb ja Sipilä edustivat sellaista pölhöyttä tässä asiassa että harvoin havaitsee. Myös yliopistojen on vakavasti oikaistava selkäruotoaan jos se vielä on mahdollista ja muistaa pitkäjänteinen perustutkimus josta pääasiassa länsimainen viisaus kasvuvoimaa on saanut. Sukupuolen tutkimuksen saa minun puolestani lopettaa vaikka huomenna. Sitä käyttävät vain tietyt aktivistiryhmät ajaakseen asioitaan. ÅA on jostain syystä hukannut moponsa.

      Poista
    2. Maahan! Muutto. Maahan! Muutto...torstaina, 29 elokuuta, 2019

      Katsele elokuvia, älä teeskentelijöitä. Kopps on aivan tainnoksiin lyöpä. Siellä osataan.

      Poista