Sivun näyttöjä yhteensä

27. elokuuta 2019

Hän halusi kuolla

Eeva-Liisa Manner: ”Tämä matka”. 1956.
Ehkä tämä  on liian pitkä lain sallimaksi sitaatiksi.
Siinä tapauksessa tekijänoikeuden haltijan on nostettava kanne tekijänoikeusrikoksesta.
Teksti ei sisälly Mannerin valikoimiin, kuten "Runot 1956-1977",
vaan on jäljennetty tähän kirjoittamalla alkuteoksesta.
Osaan myös sen ulkoa, kiitos Hellevi Salmisen.

Oikeusjuttu
(Ruth Ellisin teloituksen jälkeen 13.7.1955)

Epätäydellisiä ovat ihmiset ja heidän tekonsa pahat, 
olen kyllästynyt ajattelemaan niitä. 
Mutta en saa rauhaa, palaan rikospaikoille,
Joissa syylliset tuomitsevat syylisiä,
Joissa syylliset tuomitsevat syyttömiä
ja kaikki tuomitsevat kaikkia, päättymättömästi.
Palaan teidän kaikkien, meidän kaikkien erehdysten paikoille,
Yhteisrikoksen, yhteiskärsimyksen kiertokulkuun.

Kierryn vankiloiden, sairaaloiden, keskitysleirien ristikkoihin,
Ryömin kaasukammioihin ja lyijykäytäviin,
Huoneisiin joissa murhataan ja huoneisiin joissa ruhjotaan,
Huoneisiin joissa pidetään pirullisella ajatuksella pahoin;

Istuimiin joihin johdetaan sähköä ja toisiin, tuomioistuimiin,
Joissa rikos kytketään rikokseen uudella rikoksella
Ja joissa syntyy murhan idea:
Erehtymätön murha, kammottavin kaikista;
Saleihin, joissa lakiin nojaten langetetaan vääriä tuomioita,
Saleihin, joissa ruomari kyynärpäillään lakiin nojaten
                                                                 Lähettää ihmisen kuolemaan
-helvettiin, kuten hän itse hämmästyttävän usein uskoo -
Siten kostaen pettymyksensä, kaunansa, henkilökohtaisen 
Helvettinsä
ansaan joutuneelle tuntemattomalle uhrille,
ja päästää raakuuden valloilleen,
sovinnaisen näytelmän, niin kuluneen kaavan mukaan
ettei maailma sitä miksikään huomaa,
ei tahdo.
                      Sillä muuten maailma kaataisi julmat lakinsa.

Mutta kaikki ovat mieltyneet tähän kaavaan,
ja tottumuksen mukavuuteen: ei tarvitse ajatella,
ei käyttää mielikuvitusta: aivojen myötätuntoa.
Tottumus ei tarvitse aivoja, aivojen harrastusta,
Vain vähän penkovaa puhetta uhrin ruumiin kohtalosta
ja sitten selkeästi sommiteltu päätös:
HIRTETÄÄN KAULASTA KUNNES KUOLETTE
HIRTETÄÄN KAULASTA KUNNES KUOLETTA
Istunto on lopussa. Salaisia aplodeja
Niiden sielussa, jotka kaipaavat sensaatioita,
ja kehittyneemmät tyytyvät tähän.
Olkoon menneeksi, hirtetään. Olkoon menneeksi, hirtetään.
Raakaa? Kuinka sen ottaa. Pitää ottaa asiallisesti.

Ja tuomari poistuu syömään konservatiivisen aamiaisen:
Paahtopihviä ja kirsikkaa (Se virkistää, henkisesti,
Siinä on jotain japanilaista – Japani kirsikassa, geisha – ah!
Syön geishan naisen kirsikan. Miten sukkelaa. Fiuu - )
Ja viheltää jotakin, sieppaa sävelen lennosta
SWEETHEART SWEETHEART SWEETHEART (Tango on
                                                                 aina muodissa,
melankolinen tanssi, sopii hyvin tänä harmaana aamuna,
Liikkeeksi muutettua erotiikkaa, hyväilyä hyytelöä
Ambivalentti tanssi, kiehtoo, karttaa, työntää pois
                                                                 Vetää luo – 
hitaan parin tanssi, oikeastaan olen aina pitänyt siitä) 
AND SO I MAKE LOVE TO YOU, LOVE TO YOU,
                                                                 LOVE TO YOU
Hieman nytkyttävää uudenaikaista hellyyttä ja ikävää.
Marionetin lämmin sydän sykkii
ja on puolittain rakastunut kuten aina.
(Pitää olla sitä sellaista. Lempeä! Lennokkuutta!
Muuten on kaikki niin pirun tylsää ja ikävää.
Ei tapahdu mitään milloinkaan. Ei tapahdu mitään milloinkaan.)

                      JA LUUKKU AUKEAA

 = = = (osat II - VII, neljä sivua)

11 kommenttia:

  1. Oikeusfilosofia yhdessä runossa.

    VastaaPoista
  2. Masennuksen hetki. Luin tämän Eeva-Liisa Mannerin runon ja se ravisteli minua oudosti. Luin sen uudestaan. Se ravisteli vielä kovemmin. Kun kolmannen kerran sen luin olin valmis ruoskimaan itseäni. Kuinka olenkaan voinut olla tätä runoa missään kohtaamatta. Kuinka paljon olen elämässäni kirjoja sisääni ahminut ja myös runoja, ja nyt olisin valmis niitä vaikka ulos oksentamaan ja niiden tilalle sijoittamaan tämän, ja ehkä muitakin Mannerin runoja!

    Jonkun verran annan itselleni periksi. Mielirunoilijoitakin minulla on ollut, sellaisia jotka ovat vaikuttaneet ihmeellisen voimakkaasti, etummaisena ehkä T.S. Eliot (ja Pessoa). Jotenkin olin huomaavinani, että eikö tämä Mannerin runo jotenkin etäisesti ainakin ole samaa ainesta Eliotin runojen kanssa. Sama henki, innostus ja ihmeellinen vetovoima lukemiini runoihin nähden nykii mieltä suorastaan kiusallisesti. Sama oli aikoinaan T.S.Eliotin kohdalla.

    Kai nyt vaan pitää yrittää etsiä Manneria kirjakaupasta tai kirjastosta. Ja tietysti pitää kiittää tämän blogin pitäjää siitä, että hän leuhautti *Tämän Matkan* tänne silmien eteen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eliot oli poliittisten mielipiteidensä mukaisesti kiivas kuolemanrangaistuksen kannattaja. Kun Lontoossa Ruth Ellisiä edellisen kerran teloitettiin nainen intohimorikoksesta, Edith Thompson vuonna 1923, Eliot jopa kirjoitti Daily Mail -sanomalehteen yleisönosastokirjeen onnitellakseen lehteä siitä, että se oli – toisin kuin kilpailevat lehdet – asettunut vastustamaan kampanjaa Thompsonin armahtamiseksi sekä sen edustamaa "velttoa sentimentaalisuutta".

      Eliot ei kuitenkaan mennyt niin pitkälle kuin Thomas Hardy, joka kirjoitti kokonaisen Thompsonia vastaan asettuvan runon.

      Poista
  3. Niin vahvaa tekstiä.

    Ovatko nuo muutama väärinkirjoitettu sana Mannerin vai Kemppisen käsialaa? "Kuoletta"? Ei liene Manner kirjoittanut savolaista puhekieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kemppisen käsialaa.

      Ruth Ellis on kiehtonut siitä lähtien, kun noin 10-vuotiaana kuulin hänestä lukemalla Valittujen Palojen jutun Scotland Yardin rikosmuseosta. Runon Japani-kohdasta taas tulee aina mieleen, että Japanissa hirtetään ihmisiä vielä tänäkin päivänä.

      Poista
    2. Toivottavasti arvoisa Blogisticus ei pahastu, kun kommentoin Tommi Uschanovin kommenttia? Hän näet potkaisi voimakkasti minus kulkusiin kirjoittaessaan Japanin yhä jatkuvista hirttotuomioista. Olen itselleni uskotellut, että Japani on sivistysvaltio. Vaan barbarismin kätyriksi alentui koko valito silmissäni. Kiitos Tommille silmieni aukaisemisesta.

      Poista
  4. Kootut runot 1999 toimittanut Tuula Hökkä kirjoittaa: "Oikeusjutun mukana pitäminen oli Mannerille aikanaan niin tärkeää, että runojen kantavuutta epäillyt kustantaja sai vaihtua. Mutta Tämän matkan viidennestä painoksesta Manner poisti itse Oikeusjutun. Käsikirjoitusjäämistöstä näkyy, että runoilija on sittemmin jatkanut kaikessa hiljaisuudessa sarjan parissa. Itse olen tarkasti säilyttänyt Aino-Maija Tikkaselta 1988 saamaani uutta Oikeusjuttu-runoelman käsikirjoitusversiota."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruth Ellisin tapaus oli aivan tuore Tämän matkan ilmestyessä. Ellis jäi kuitenkin viimeiseksi Britanniassa hirtetyksi naiseksi. Viimeinen mies hirtettiin vuonna 1964.

      Poista
  5. Vaikuttava on. Runoilijan herkkä omatunto ruoskii maailman julmia lakeja, tottumuksen mukavuutta, kun ei tarvitse ajatella, tuntea myötätuntoa, onhan kyseessä murhaaja. Tehdään niin kuin ennenkin, niin kuluneen kaavan mukaan, ettei sitä miksikään huomaa. Ihmiset kaipaavat sensaatioita, salaisia aplodeja heiltä. Loppu keinuu ironisesti tangon tahtiin. Vai sarkasmiako se on? Huikaiseva, sanallisestikin vahva. EG

    VastaaPoista
  6. Pitäisiköhän rikoksiin syyllistyneiden alkaakin käyttää oikeudessa puolustusasianajajien sijaan puolustusrunoilijoita?

    Aiheuttaa nimittäin usein suurta myötähäpeää, kun puolustusasianajaja yrittää tökerösti runoilla syytetyn kaikkeen syyttömäksi puhtoiseksi pulmuseksi. Runoilun ammattilainen tekisi sen ehkä paremmin.

    Mutta perhana - tietysti tuomareidenkin olisi silloin ymmärrettävä runoutta. Minä tiedän vain yhden sellaisen tuomarin.

    VastaaPoista
  7. Kirjan kansat, kaljan kittaajat ja kovat jätkättorstaina, 29 elokuuta, 2019



    Hän ryhtyi vastakäännynnäisen raivolla ostamaan itseään osmaksulla vapaaksi itteltään Perkeleeltä ja:


    Toisilla on rauha, koti ja köyhyys, vanhuus ja kipuja, eikä varkain hankittua, ei.

    Simulaatio käynnistyy.

    Tarina saa alkunsa, jokainen tuo osansa, kaikki tiedothan heillä on, puskaradio on ehdoton.

    Esikoisoikeudet.

    "Eihän heillä ole rahaa! Sairaalat käynyt hullu alkoholisti juo kaiken, kukkapurkeista veden, kaiken. Minä tiedän.

    Aa aa auttaa, niin - pitkään olen sen tiennyt että viina tappaa. Vankila, sairaala tai hauta. Näihinhän hän joutuu, ellei käy kokouksissa, anna periksi, nöyrry ja tottakai minä autan

    tai siis ei voi elää, ei voi jos juo.

    Hänen veljensä hautajaisiin - niihinkään en ennättänyt, hänhän oli minunkin veljeni!"

    Hän ei kykene ymmärtämään eroa, ei surua, ei jalompia asioita.


    Ikää vasta kakstoista.

    Otsalohko outo, minä vaistoan sen. Olen ollut tavallinen lapsi.

    Nyt on jumissa kuin Estonian onnettomuuden jäljiltä, siellä pelastetuille reiteen iskettiin klorpromia sen verran että viihtyivät varmasti vaikka kuusen oksalla että psyyke on suojassa. Kehollisesti myös, ettei pelastuneen hysteria riehaa, onnesta voi haljeta mm. sydän.

    L. ei ole milloinkaan ollut läsnä missään vaarallisessa saati likaisessa ja käsittää itsensä miksi tahansa kunhan saa suosiota ja pääroolin, silloin näkyy häijy, ahkera ja vittumainen pikkulikka joka näyttää isin pikkutytön mahdilla mistä kana kusee - pikkulapsen tavoin.

    Amoraalinen.

    Verrataanpa. Synkkä ja tylsä sporttipimu jolla on 0,72 promillea veressä ja kaveri joka pitää seuraa saa hymynsä kun näkee hänen lävitseen. Kertoo pelanneensa fudista 5 vuotta, tosissaan, joten jos joku pelastetaan niin..

    Pidän hänestä tavattomasti, miksen!

    Tunnen hänelle täydellisen vastapelurin.

    Surua? Tokkopa. Toinen nauttisi ja toinen raivoaisi. Sitten osat vaihtuisivat. Tämä jatkuisi kunnes kuolema heidät rauhallisesti - sotatieteellisessä katsannossa - yhdistäisi.

    Kaukana, hyvin kaukana, kenties Venäjällä, kenties ei - mökkitalonmiehen eläke. Karkuun ei ole pääsyä, lippaasta lähtee kaksi. Ensimmäisellä loppuu se juoksu ja toisella se sätkiminen.

    Pidättäkää, malttakaa. Seuratkaa tarkoin. Häntä on kiehtovaa ajatella.

    "Herra, anna minun suoriutua tästä sillä kunnialla jonka katsot arvollesi sopivaksi. Amen."


    Vanhemman viisaus, älkää nyt viitsikö, katsokaa - keppi jää sisään kun hän sen unohtaa lähes aina, sellaista se... Mutta minä kyllä häntä lohduttaisin vaan kun vapaaehtoisenakin olen niin en ehdi, en millään? Ettekö te voisi siellä - käydä.*

    Rakkaus, ystävyys, kauneus, aivan. Juuri kalliiden esineiden ja asioiden kauneus.

    Rohkeus ja kunniallisuus, uskollisuus - koko soppa siis, sitä eivät nämä salattujen merkkien ja edullisen raadollisuuden tuntijat ja toistensa heikkouksien tietäjät, nämä mammonan pohjattoman ahneuden kuilun äärellä täpärästi kiertävät kuormajuhdat voi riittämiin pelätä.

    Isäni - nyt sen sanon - ei sopinut kanssani kuinka toimia tästä edespäin, käyköön kuinka käykään. Asia on pois minun päätännästäni.

    - 39 vuoden hoitovirhe? Mitä meinaat?
    - Hm-hö? Eäh, ei niiden kans kannata alkaa riitelemään.
    - Jaa?
    - Joo. Mä oon Paavalini lukenu, eh-he!

    Tahdon nähdä, seurata etäältä kuinka hän katoaa, vanhenee, kuihtuu ja vähenee sillä tiede ei osaa tätä selittää. Armeliastahan se on yksin hänelle.

    Olen nähnyt, sairaalan käytävällä viimeksi maanantaina. Hiljaisuuden kantama Ääni.
    Kuin hätä, syvällä jossain kaivossa, ei - tunnelissa?
    Kaikki hallinta petti, hetkeksi.
    Kaukaa tummaa - ei, ei tummaa vaan ei-enää-olennon ääni kaukaa.

    mutta ei se pelottanut -

    - sillä muutakin oli, kuulin, sen erotti aivan selvään:

    Pieni lapsi pyysi hädässä, pelko tapissa apua, äitiä..

    Rukous. Ajatus riittää!

    Muistinpas niitä panoksia.

    - annettu silmät
    - annettu korvat
    - annettu tehdä lapsena heti eikä sitten kun se sopii kaikille

    Mä oon paha mies ja hyvä siinä.



    * titteliksi tällä rakkaudella voisin laitella vaikka v.t. paatinnaula evp.

    Saa painua, minä aion pysyä.


    VastaaPoista