Sivun näyttöjä yhteensä

27. marraskuuta 2018

Vanhojen tanssi




Mentorointi on lähivuosien iso asia.

Vanhuuseläkkeelle siirtyneistä voi olla todellista hyötyä. Tällä hetkellä heitä pidetään vain ongelmana ja huolestuttavana kulueränä. Hyväsydämiset ajattelevat, että heille pitäisi käydä loppusijoituspaikoissaan joskus laulamassa esimerkiksi Hämähämähäkkiä.

Se tiedetään, että sekä koulutus että rikkaus ”periytyvät”. Valitettavasti myös syrjäytyminen ja köyhyys siirtyvät sukupolvelta toiselle. Selityksiä on. Ne ovat kaikki huonoja.

Mutta vähemmälläkin tutkimisella tietää, että sekä raha että kyky kestää koulutusta tarttuvat vaatteisiin.

Amerikkalainen käsitys hyväntekeväisyydestä on levinnyt Eurooppaan, erikoisesti Suomeen. Perustetaan esimerkiksi säätiöitä, otetaan asiamies ja asiantuntijoita ja poimitaan ne, joille on jo paljon annettu, ja annetaan sitten heille lisää. Loput saavat jäädä kaljalle, jos onnistuvat hankkimaan siihen toimintaan rahaa.

Kauan sitten tein itse tutkimuksen. Kävin läpi 246 henkilöä, jotka olivat olleet erään erittäin korkean tuomioistuimen jäseniä, ja sitten saman viraston alemmista toimihenkilöistä ne, jotka toimivat esittelijöinä. Yli 50 prosenttia oli saanut virkaan mallin sukupiiristään. Mutkattomasti ja itsestään selvästi puhutaan pappissuvuista, lääkärisuvuista ja vastaavista. Sosiaalihistoriassa pidetään selvyytenä, että käsityöammatit ”periytyvät” nekin. Sepät, suutarit ja nikkarit ovat toisten samanlaisten lapsia.

Satun tuntemaan muutamia kymmeniä ihmisiä, jotka ovat näennäisen yllättävästi päätyneet vaikealle alalle. Hyvin monissa tapauksissa taustalta löytyy mentori, useissa oman piirini tilanteissa maksava mentori. Joskus toiminta on tietoista, joskus ei. Isäni haaveili biologiaan liittyvästä alasta, mutta käytäntö eli muun muassa pieni vauva eli minä, viittasi viisauteen, joka tiesi lakimiehille löytyvän töitä monelta taholta, ja niistä töistä sai selvää palkkaa.

Pakollinen eläkeikä on hyvä asia siltä osin kuin puhe on vastuullisista tehtävistä. Esimerkiksi opettajat, professorit tietenkin mukaan luettuna, vaikuttavat toisten kohtaloihin hyväksymällä ja hylkäämällä.

Ihmettelen järjestelmän joustamattomuutta taitopuolella. Muistutan sodan loppuvaiheessa merkittävin osa valtiollisesta ja sotilasjohdosta oli eläkeiän ylittänyttä.

Erinomaisena esimerkkinä mahdollisuuksista on nyt muille pakollisen eläkeiän sivuuttanut Sauli Niinistö.

Vastaväite ehdotukselleni, että vaativien alojen opetusta voitaisiin antaa palvelutaloissa ja vanhainkodeissa, on opettajan tietojen vanhentuminen. Tuota asian puolta sietäisi miettiä. Niin sanottu hiljainen tieto voi olla hyvin tärkeää. Minusta ei olisi erikoisen outoa, että joku veisi romaanikäsikirjoituksen tai väitöskirjan version tosi vanhalle viisaalle. Tietääkseni tätä tapahtuu ”siviilissä” nytkin, ja saisi tapahtua nykyistä useammin.

8 kommenttia:

  1. Kuvan frakkimies ei muuten tanssi - hän viestii jalkojensa asemoinnilla statuksen, vapaamuuriusasteensa.
    Eipä silti, eivät rapparit enää ole kummoinen toimija yhteiskunnan kulisseissa, jos heit nyt verrataan vaikka lestadiolaisuskisten hyvä veli -viiteryhmään.

    VastaaPoista
  2. Kuvan tanssiukko on jotenkin hintahtava. Ja se on ihan O.K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin Olavi Paavolainen.

      Poista
    2. Muistui mieleen tuosta kuvasta seuraava pätkä Seitsemästä veljeksestä: Juhani kuvailee Turunmatkalla näkemäänsä.

      . . .

      Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamsselli tai röökinä mitä hän lie. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito, poski ruttopunainen, ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta, koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi, hatussa, kiiltomustassa hännystakissa, ja tirkist... - no vie sinun pirkele itseäskin! - Tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin, joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Mutta kas nyt... - no sinun seitsemän seppää! - nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli. Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poikanalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä.

      Poista
  3. Kiitos kirjoituksesta! Mieleen tuli ensin Walter Benjamin: "Kuka nykyään edes yrittää tulla nuorison kanssa toimeen kokemuksensa avulla?" Sitten Kenko (tarke puuttuu, en osaa, nuoriso tänne!), jonka puuhunkiipeäjä antaa neuvon: kaikkein huolellisimmin täytyy kiivetä kohdat, jotka vaikuttavat helpoilta.

    VastaaPoista
  4. Ei ne lapsiraukat useinkaan jaksa katsoa kotipihaa kauemmas ammatinvalinnassaan, vanhempien ammatit tuntuvat niin tutuilta ja turvallisilta. Yrittäjän lapsesta tulee usein yrittäjä, sillä taidot on opittu huomaamatta lapsesta pitäen. Yksi miniä kertoi, että hän pyysi kerran esikoululaista kirjoittamaan päivämäärät laskukasaan, kun hän kerran osasi tehdä niin kauniita numeroita, ja hyvin se oli onnistunutkin, paitsi että viimeinen yhdeksäinen oli pujahtanut nollan sisään, vuonna 2009 siis. Oikein ison nollan. Voi kirjanpitäjä vähän ihmetellä, äiti tuumasi.

    Maatalousyrittäjien kohdalla alkaa olla vähän toisin, luopujien määrä lisääntyy hurjasti eikä jatkajia näy. Oikein alkaa huolestuttaa, kun lukee Maaseudun tulevaisuutta, joka joskus ilmestyy postilaatikkooni. Siellä on muuten ihan erilaisia uutisia kuin näissä muissa lehdissä. Virkistävä poikkeus sillä tavalla.

    Kirjoitusvuorossa oleva abi oli Helsingissä tutustumassa Aalto-yliopistoon. Kaikki muut olivat vain från Lärkan, Lärkan, Lärkan,("paras" ruotsinkielinen lukio) joku välissä från Mattliden (suurin), Espoosta, ja sitten hän jostain Tammisaaresta. Ja ne pääkaupunkilaiset olivat vielä olleet kovin kerskailevaa sorttia, esim. tyyliin: "Isällä oli ennen Espoossa niin hieno näkymä merelle mutta kun hän siirsi konttorinsa Helsinkiin niin nyt ei näy kuin vastapäisen talon seinä. Ja äitikin siirsi toimistonsa Helsinkiin." Yliopiston puolella oli sitten ollut niin kivoja kavereita Pohjanmaalta ja esittelijänä niin tehokas ja mukava opiskelija, että Kemianlaitos alkoi kiinnostaa. Jääneekö tupsulakki saamatta?

    Jos olisin nuorempi, voisin kuvitella opettavani jotain maahanmuuttajille. Nyt sitten huomattiin, että yhden lapsenlapsen finska kaipaisi vähän petraamista. Aloin lähetellä tekstiviestejä, kysymyksiä ja tarkennuksia, väittämiä jonkin lehden mielenkiintoisimmasta artikkelista, ja vastauksiakin alkoi tulla. Näin aletaan tehdä joka päivä, sovittiin, - ellei se vanhempi osapuoli kyllästy. Hauskaa se oli. EG

    VastaaPoista
  5. Tähän sanoisin sen että aiemmin oli lyseoita joista aivan erityisesti ponnistettiin erityisille urille kuten papiksi tai lakimieheksi. Isäni ruotsinkielinen lyseo Vaasassa oli tunnettu siitä että oppilaat suuntautuivat joko pappisuralle tai lakiuralle. Vähäisempi osa ohjautui lääketieteen ja insinöörin urille. Loput akateemisista uravalinnoista olivatkin sitten opetustoimen piiristä. Oppilaista loput menivät takaisin talollisten tai kauppiaitten hommiin. Eräs syy tällaiselle akateemiselle ponnahduslaudalle oli tasokas ja monipuolinen opetusohjelma ja poikkeuksellisen korkeatasoiset opettajat joiden vuoksi koulua arvostettiin paljon. Aina ei siis tarvita mentoria vaan tiedossa oleva tasokas koulu josta johtaa kiinnostava polku elämään.

    Tämä seikka on edelleen voimassa vaikkei sitä moni heti ota uskoakseen. Pääkaupunkialueella on tasokkaita lukioita joihin on valtava pyrintö koska ne tuottavat oppilaita joilla on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet päästä haluamaansa korkeakouluun, kuten lääketieteelliseen, oikeustieteelliseen ja kauppakorkeakouluihin.

    VastaaPoista
  6. Sattuipa somasti että kävin Voikkaalla joku viikko sitten. Jokivarressa osuin myös koskenpartaalle suljettuja kun tehtaat ovat. Toimiva UPM, satoten metrien moniulottuvainen yhteisvarallisuus installaatio, on vieressä, äänetön, kuin ihmisistä tyhjä. Laskettelee suitsukehartaita höyryhönkäyksiä Kymenlaakson taivaalle.

    Kävin joen saarella ihan jokiuoman päällekin tukeutuvan kauniin 100 v. tiilirakennuksen vieressä. Ekat oli hirsistä, ekoista tukeista. Ei voinut olla ajattelematta Mannerheimeja.

    Tuohon meni Louhisaari kiinnityksinä. Mutta vasta kun tehdas vakiintunut. Geenitkin jäi. Missä jatkavatkaan? ja entä sivistysperimä. Mihin vaurautta -omaa ja yhteissellaista kulutttaa eli pitää tuoreena ?

    Olin pakahtua ja nyyhkyttää. Älä lue Pohjoiskymenlaakson tehdaskronikkaa af Veikko Talvi, on tervettäkin ajanvietettä. Linnan juhlat vaikka, eroottishimokkaat bileet jos TV lähetyksen ennakkohoukuttelumainosta on uskominen. Mautonta.

    No, eilen Seppo Aalto palkittiin Tieto Finlandialla Kymintehtaaalaisten kohtaloista 1918. Olen jonkun kerran osunut Työväenopistoon miehen innostavalla otteella luennoidessa laajalta kauppamiesalalta ja taas palkinnon veroisesti.

    Millä näitä ehtii lukea ja seurustella ja kinata seuroissa. Siihen ne ovat tarkoitetut jos sivistyneestä yrittää käydä? Tervakapitalismista Kainuussa kertoo Tero Toivanen, e-kirjana E-thesis - palvelussa. Kemppisen e-gutenbergistä luin syksyllä Järven romaanin Oulun tervapohatoista ja pojan Harry kehittymisestä Harriksi kansallisromantiikan ja liitännäisen liikepankkisingon voimasta. Missä lie ja millä nimellä. Ei Suomessa ainakaan eikä niskalimassa manageroivana, vaan perintörikkaana. Varallisuuden jatkosäilytys annettu kansainväliselle omaisuudenhoito-organisaatiolle ja osuudet uusista listaumisista start upeista, tulevat suvulle automaattikukkaroon MBAaitten höyrytessä lakeijoina ja bonustajina.

    Ihanaa kun köyhänä saa pysyä metsänpoikana ja seurata latvasta päästään pyörälle kouluttautuvien tappelusnujakointeja. Tästä pitikin puhua että kyllähän jokaiikka oppi kotona ja kylillä ymmärtämään naskalitaitoa ja tarkoitusperiä. Vuotaa parkkia pajukkoa jalkaterien (2 kpl) sovitusmittaa pikilankaa ja jutteluksia.

    Eino Säisä kertoo ja onko ihan tottakaan kuinka kukon alla olleen kanan munia vohkittiin variksen pesään sen haudottaviksi, ja näin aloitettiin 1946 kanalameininki asutus- ja evakkotiloilla ? Munittamisesta olin -lukenut surku- tietysti Toivo Vuorelalta, mutta tämä Säisän juttu on verraton kuten koko sarja kuinka Rroutamaat kukkiutuvat miehen vaimon lasten naapurien kyläläisten toimesta ilman nettilomakkeita. Miten köyhiksi olemmekaan edistyneet.Minä ainakin.Lähdenkin Ouluun teatteriin edes hetkeksi tolkun ihmisyysymmärryksen pariin. Näköala sillalta by Miller. Aviopari Toivonen Larivaara näyttävät.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista