Sivun näyttöjä yhteensä

23. marraskuuta 2018

Eri arvo



Joissakin suhteissa Suomi on erikoisen tasa-arvoinen maa. Esimerkiksi Ruotsiin ero on suuri, jos nimittäin näkee, että teeskentely on ruotsalaisille tarpeellinen taito, ja suosittu. Sopuisuuden ja sama-arvoisuuden näytteleminen on suosittua. Huvittavaa kyllä, myös maassa kauan asuneet ja laajasti kunnostautuneet suomenruotsalaiset harmittelevat asenteiden alentuvuutta.

Nuoruuteni Saksassa sain sen vaikutelman, että jopa tungokseen täydellä rautatieasemalla jokainen tiesi paikkansa. ”Paikkansa tietäminen” oli Saksassa välttämätöntä. Tulin tajuamaan tämän siitä, että asuin lääkäriperheessä, jonka nimi oli von L…, ja olen edelleen siinä käsityksessä, että ainakin perheen isä, kirurgi-professori ja kahden sodan veteraani, ja kotiapulainen ilmensivät kunnioitettavia arvoja. Kun tuon isän kanssa kulki, edessä oli kuin näkymätön lumiaura. Väylä aukesi ja kädet nousivat lippaan. Illalla kuunneltiin salissa Bruckneria, joka oli minulle uutta (1962), ja isäntä poltti sellaista keskeltä lihavaa sikaria. Häntä varmaan huvitti lukiolainen, joka englantia osaavana panosti saksan ja ranskan opettelemiseen. Tuohon aikaan saksalaiset kysyivät yleensä ensi töikseen, mitä heistä ajateltiin muualla Euroopassa. Perheen poika, siis niin ikään von L…, oli kiinnostunut moottoripyöristä ja naisista, jotka olivat minulle hiukan vieraampia asioita. Perheen kotiapulainen kertoili minulle Berliinin lopputaisteluista 1945. Hän oli ”yksinkertainen ihminen”, kuten siellä saatettiin sanoa, ja ehkä siksi hyvin vaikuttava. Kaikki yhteiskunnat toimivat yksinkertaisten ihmisten varassa, eivätkä esimerkiksi luokkatietoisten kaaderien tai professorin ketaleitten.  

Polarisoitumisesta ovat näinä aikoina keskustelleet etenkin talousihmiset. Se on hyvä se. Viimeksi asiasta taisi käyttää sanasen S. Korkman. 

Maallikoille on täysi aihe korostaa, että toimiva talous edellyttää toimivaa tulonjakoa. Se tarkoittaa käytännössä rikkaimpien ahdistamista ja köyhimpien tukemista. Tilastot ovat kuitenkin vaikeita tulkita. Espoossa Otaniemi on monin mittarein harvinaisen köyhä alue ollakseen ihan Etelä-Suomea.

Ajatteleekohan kukaan, että tekniikan ylioppilaat olisivat rinnastettavissa suuren Suomen alioppilaisiin, siis muillakin tavoin kuin että molemmat ovat vailla vakinaisia tuloja?

Suomessa vanha raha ei retostele. Ihminen joka on käynyt esimerkiksi Teboilin baarin vessassa kusella esimerkiksi Herlinin ja Alahuhdan kanssa tietää tämän todeksi. Ihminen, joka on kysynyt Heikki Reenpäältä Bonnierin sekamelskasta Gerardin kuoltua, tietää ettei suvun suurisuuntaisuutta oteta huomioon City-Marketin kassajonossa.

Kuunneltuani niin pitkään kernolla korvalla edellisten sukupolvien puheita esitän tulkintaehdotuksen. Toivon näet että tämä eräänlanen tasa-arvon tunteeni saisi säilyä.

Ehkä ratkaiseva oli asemasota 1942-1943. Herrasupseerit pysyttelivät kohtuullisen hyvin poissa silmistä ja jaloista, mutta muu osa, sadat tuhannet kansalaisarmeijan miehet ja naiset oppivat kokemuksesta saman, minkä talvisota oli näyttänyt joillekin hyvin dramaattisesti. Kaikkia tarvitaan. Jopa hevosmiehiä tarvitaan. Oikeastaan varsinkin heitä.

Jopa vanha suomalainen herraviha sai lommoja, koska henkeä ja hyvinvointia idästä uhanneet eivät olleet herroja, vaan sellaisten vastustajia, ja meillä oli ylipäällikkönä keisari-vainaan kannattaja…




25 kommenttia:

  1. Kyllä tosirikkaiden kanssa kannattaa käydä kusella. Helpostikkin niiltä tippuu huomaamatta taskusta muutama sata euroa kusella käydessä.

    VastaaPoista
  2. Jaa että suomalaisten henkeä ja hyvinvointia uhattiin 1942 - 1943 idästä. Aina jolloinkin sitä tämmöinen yksinkertainenkin ihminen uuden tiedonjyvän nokkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella yksinkertaiselta vaikutatkin. Ei luulisi tällaisia itäuskollisia armasäikiöitä olevan enää edes hengissä. Toivoton tapaus.

      Poista
    2. Saattaahan se noinkin olla. Sen sijaan kaltaisesi goebbels-kloonit tuntuvat Suomessakin voivan hyvin ja olevan lisääntymäänkin päin näinä "uusisänmaallisina" aikoina.

      Ethän pahastu, jos kuitenkin totean historiatietojesi vaikuttavan "hieman" harsuuntuneilta (koulut jääneet aikoinaan käymättä?).

      Poista
    3. En toki, aatteessaan yksinkertaisia täytyy ymmärtää.

      Jos on äidinmaidosta imenyt uskon, että Neuvostoliitto oli hyväntahtoinen työläisten paratiisi, jota Suomen tanner-mannerheimilaiset valkokaartilaiset ahdistelivat natsien kätyreinä ja jopa hyökkäsivät 1939 sen kimppuun, niin silloin varmaan myös vuodet 1942-43 näyttävät hieman erilaisilta kuin historiaa ilman putin-laseja lukeneilta.

      Yritä kestää. Teitä on niin vähän, että teidät pitäisi julistaa uhanalaiseksi lajiksi.

      Poista
    4. Voi voi, sinullapa tuo ns. ajatuksenriento näyttää taas kääntyneen pahempaan suuntaan. Kaikkea sekin teettää, kuten paranoiaa NL:n vaatimusista "rakentaa rautatiesilta Ahvenanmaalle", oudoista sukellusveneistä jne. jne.

      Mutta yritä kestää sinäkin sitä suuremmalla syyllä - ja terveisiä sille sinimustalle pikku rohveetalle.

      Poista
    5. Mutta vielä jäi tavaritsilta kertomatta, että mistä sitä suomalaisten hyvinvointia 1942-43 sitten uhattiin, jos ei idästä. Meinaatko, että etelästä, miehitetystä Virosta?

      Poista
    6. Ei sitten sattunut HJ-änkyrälle itselleen juolahtamaan mieleen, että ehkä sitä "hyvinvointia" ei nyt 1942 - 1943 varsinaisesti uhattu mistään, kun vielä Suuri Suomikin oli voimissaan ja Aunuksen "epäkansallisetkin" turvallisesti keskitysleirien piikkilangan takana.

      Professori Kemppiseltä kysyisin (vastausta liiemmin odottamatta), että eikö kyseisen jo pitkään äärioikeistolaisesti kiihkoutuneen ja raivostuneen yksilön toistuvasti latelemat asiattomuudet tavallaan jo alenna bloginne kommenttipalstan arvokkuutta, koskapa ei tuollaisentyyppistä kirjoittelua aikaisemmin tällä palstalla esiintynyt. - Itselläni on se kieltämättä ikävä ominaisuus, että en jätä tällaisille tyypeille vastaamatta sanaa sanasta.

      Poista
    7. No ette te kumpikaan kinastelija nyt varsinaisesti palstan kommentoijien tasoa nosta.

      Poista
  3. Lähellä Bårosia (en koskaan meinaa muistaa kirjoitetaanko se Borås vai Båros!?) olin pikkupoikana rätti- eli bombulafabriikkitehtaassa töissa. Palkka oli hyvä, minä nuori, elämä mielenkiintoista, ja poikuuskin vielä tallella. (Ikävä kyllä. Vaikka siellä näitä pumpulienkeleitä riitti pilvin pimein, finnejä igen kaikki, mutta... se kioski (kiosk) jossa iltaisin mutustelin makkaraperunoita, sijaitsi toivottoman kaukana (tid långt borta) niistä työistä (flickare), että sain (voi harmi!) olla rauhassa.

    Mutta ei mun tästä pitänyt kertoa. Vaan muusta. (fundeeraa)

    Niin, siihen aikaan Suomessakin jo elettiin jonkinasteista työpaikkademokratiaa - tosin ihan kuviteltua sellaista tietysti, mutta sitä ihmettelin Ruothissa että ei siellä sillain eletty... höh? Vaikka paskaakos minä siitä välitin mutta ihmettelin. Huvitti kun aina aamuisin tehtaan tuotantotilojen läpi kulki kolme (aina niitä oli kolme, ja kolme naisassistenttia niiden perässä) herraa, valkoiset takinlahkeet liehui vaan kun kävelivät meidän ja karstuu ja kehruu ja koonta -ynnä muiden koneiden ohi. Eivät mitään sanoneet. Eivätkä vahingossakaan vilkaisseet meihin työläisiin (arbetskrafteihin), pelkäsivät kai että meistä säteilee jotain bakteereja. Tai emmä tiedä? Aika samantevää. Jotenkin se kuuluu heikäläiseen johtamiseen että tekivät sen aamukävelynsä, kuin lääkärit lasareteissa, vaikka mitään hyötyä tai edes järkeä siinä en nähnyt. Mutta minä olinkin vain lattiatason tyÄläinen. No, ei sev väliä, ja kun ne inssit olivat tehneet sen via patseerauksensa, päästiin jatkaa duunia. Tai fiksuimmat muina miehinä... ja muina naisina, koska naisia siellä oli noin 80%, menivät vetää röökin tupakkakoppiin, Prince -merkkistä röökiä. Joka oli huonoa ja kallista ja oli pakattu puna-valkoiseen koteloon, perkele.

    VastaaPoista
  4. Sota-aikana juuri hevosmiehiä arvostettiin ja tarvittiin, olihan hevosiakin valtava määrä kuljettamassa tuikitärkeää huoltoliikennettä ja tykkejä kiskomassa. Hevonen oli naurettavan vanhanaikainen verrattuna Saksan mekanisoituun sotakoneistoon mutta toimi hämmästyttävän hyvin vaikeissa maasto-oloissa joissa suurvaltojen moottorivehkeet hyytyivät. Sellainen puolustusjärjestelmä pitäisi meillä edelleen olla.

    Sotahistorioita luettuani tulen aina muistamaan monien tuntemat kertomukset vaikeista soiden ylityksistä hevoskuormien kanssa. Joskus oli niin hirvittäviä suoalueita ettei niistä edes hevonen päässyt yli omine jalkoineen. Vaan mitäpä siitä, hevonen kellautettiin kyljelleen ja köysistä vedettiin pahimpien rimpien yli pelastaen siten sekä hevoset että kuormat. Hevosmiehet olivat lujilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksan mekanisoitu sotakoneisto oli suurelta osin propagandaa, todellisuudessa salamasota-armeija oli lähes yhtä hevosvetoinen kuin Suomen. Uutiskatsausfilmeissä hevosia ei vain näytetty. Ennen USA:n mukaan tuloa ainoa todella mekanisoitu armeija oli Englannin, koska se oli niin pieni.

      Poista
    2. Riskialtista kertoa tällä palstalla tätä todeksi tiedettyä ja hyvin ymmärrettyä.

      Älynväärinkäyttäjät voipi saada ideoita.

      Alkaa vielä puolueet lupailemaan jokaiselle 14 vuotta täyttäneelle ratsuhevosta valtion rahoilla, jutun voi lukea Ollin pakinoista.

      Hämmentävää että eivät vielä ole huomanneet että koko kansa voisi ollakin kasvisruokavaliolla ja ajella polkupyörillä kuin Kiinassa ikään.

      Sähköavusteiset ajattelijat ne!

      Sen helkkaristako niitä hevosmiehiä saataisiin...

      Poista
    3. Tarkistin vielä: Neuvostoliittoon vuonna 1941 hyökänneillä Saksan joukoilla oli käytössään 625000 hevosta...

      Poista
    4. ”Hevosmiehet olivat lujilla.” Hevosista puhumattakaan ..
      Eräästä Tampereen periferiaan kuuluvasta talosta otettiin talvisotaan pari hevosta, joista yksi palasi. Kotiutettavia hevosia oli sodan jälkeen koottu suureen aitaukseen noutoa odottamaan. Kyseinen luontokappale oli jo etäältä tunnistanut lähestyvän isäntänsä. Kotimatkalla hevosta ei ollut tarvinnut käskeä eikä ohjata. Kiihtyvällä nopeudella se oli taittanut matkan kotipihaan tallin oven eteen. Siitä sisään ja pilttuuseen heti kun reitti oli auki.

      Poista
  5. JK: "Jopa hevosmiehiä tarvitaan."

    Tämän lasken taas kuuluvan kätketyn huumorin kastiin, tähdättynä tämän ajan nuorisolle. Sillä kuten jatkolauseesta ilmenee niin professori tietää hyvin, että hevosten ja hevosmiesten (mukaan lukien kengityssepät) tarpeellisuutta sota- ja muissakin hommissa ei yksikään 20-30-luvuilla elänyt ihminen olisi tullut epäilleeksi edes unissaan.

    Mutta muuten arvio osuu oikeaan. Savotasta selvittiin, kun kaveria ei jätetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosten tarpeellisuus jatkui vielä pitkään myöhemminkin. Hyvä kompakysymys on milloin Suomessa on ollut eniten hevosia? Nyt en muista sitä tarkkaa vuotta mutta 1956 ei heitä kovin paljon.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ulkopolitiikan kans ei leikitä mutta totta, vallankumous voisi olla asiallista saada alkuun. Aluksi raskaasti kansanvaltaisuuteen päin kallelleen.

      Aloittaa voisi vaikka luku- ja kirjoitustaitovaatimusten päivittämisestä. Peruskoululaisen pyörälläajo ja uimataito ovatkin tyyten typeriä. Puhuakaan ei tarvinne enää osata, sen kun somettelee peruskoulun oppimäärän verran, hyvin. Sitäkään ei sitten enää töissä tarvita.

      Poista
  7. Ruotsi on yhä luokkayhteiskunta aatelisineen ja superrikkaineen, siellähän niitä "luokkaretkiäkin" tehdään. Anoppini käyttäytyi jotenkin ylhäisesti, liekö se ollut vanhaa pietarilaista perua. Lapsenlapsi kysyi kun näki hänestä maalatun taulun: "Pelkäsitkö sinä häntä?" En nyt sentään.

    Saksalaisten kanssa en ole ollut tekemisissä yli 20 vuoteen, joko siellä riittänee pelkkä Doktor vai edelleenkö pitää olla Herr Doktor? Itse mokasin nuorena au pairina, kun ilmoitin rouvalle sairasvuoteella: Da ist ein Mann, der nach Ihnen fragt. Käynnin jälkeen minua valistettiin vähän vihaisesti: "Doktor X ist doch kein Mann, er ist ein Herr." Kein Mann...?

    Ja eilen käyttäydyin huonosti Helsingissä, kun sinuttelin sairaanhoitajaa, joka sitten teititteli minua. Tällä paikkakunnalla kaikki sinuttelevat, nuoret ja vanhat, lääkärit ja hoitajat, tutut ja tuntemattomat. Onhan se helpompaa niin. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa olla jo siinä iässä, että voin itse päättää sinuttelenko vai teitittelenkö keskustelukumppania. Oli sitten kyseessä vaikka herra tai rouva tohtori.

      Poista
    2. Arvioni nykysaksalaisesta käytännöstä: Herr t. Frau plus sukunimi riittää arjen asioinnissa. Ja taatusti teititellen. Tittelin kuten Dr. käyttö puhekielessä olisi nykyisin lähinnä koomista ja teennäistä. Paitsi ehkä Itävallassa. Jos siellä onnistuu löytämään puliukon juttukaveriksi, voi aivan hyvin tituleerata häntä epiteeteillä Herr Graf t. Herr Baron. Huom: aateli menetti kaikki etuoikeutensa Weimarin tasavallan aikana, mutta aatelisarvoa voi yhä käyttää virallisena nimen osana. Käsittääkseni tohtoritasoisen tutkinnon suorittaneilla on sama oikeus.

      Poista
  8. Liekö tarina tosi? Lumisena talvena Helsingin Tähtitorninmäen lähellä pakettiauto oli vaikeuksissa, kun se ei päässyt mäkeä ylös. Kuski pyysi lähistöllä kävelyttä pariskuntaa auttamaan. Nämä ryhtyivät työntämään autoa. Yrityksestä huolimatta renkaat vain sutivat ja kuski hermostui — ”työntäkää saatana!” hän huusi... eipä ollut tunnistanut ihmisiä. Apua tarjonnut pariskunta oli Tellervo ja Mauno Koivisto.

    VastaaPoista
  9. Noihin sotahevosiin mennäkseni olen tullut tietämään, että sotahevoset olivat enimmäkseen tammoja ja sen lisäksi ruunia. Oriitten käsittely rintamalla oli hankalaa. Onkohan siitä tutkimusta, kuinka paljon työhevosia jätettiin tästä syystä tahallaan salvamatta, ettei olisi karvaooppeli mennyt pakko-ottoon? Naaraitten armeija se siis Suomen selviytymisen osaltaan ja nurkumatta tallinseiniä syömällä takasi.

    VastaaPoista