Sivun näyttöjä yhteensä

28. syyskuuta 2018

Valvokaa



Järjestettyäni kirjojani, perinpohjaisesti eläkkeelle jäätyäni, tiedän varmasti, että tekniikan ja kaupan katsaukset ovat painavia kantaa roskiin mutta muuten jokseenkin jätettä. Jäin vähän tuijottelemaan, kun jopa Manuel Castells erilaisine kumppaneineen osoittautui siinä mielessä silppuritavaraksi, etten keksi ketään, jolle sitä suosittelisin.

Olen hankkinut pojille (tytöt ovat vielä esikouluikäisiä) erilaisiksi lahjoiksi kirjoja, koska he ovat selvästi tottuneet siihen, ettei isoisältä irtoa edes selviä seteleitä, paitsi joskus.

Tieteen ja taiteen ero on juuri tämä. Kuvassa on Paul Kleen ajatuksia Sinbad merenkulkijasta. Vaikka minulla saattoi olla juuri tuokin teos nuppineulalla postikorttina seinässä ennen kuin oli edes lapsia, kyllä sekä Klee että Sinbad kestävät viisisataa tai tuhat vuotta. 

Olin eilen pitämässä sen kovasti työllistäneen luentoni henkilötiedoista ja aloitin leuhkasti sanomalla, ettei tämä ongelma ilmesynyt maailmaan Amsterdamissa 1941, kun Gestapo onnistui liian hyvän synagogan henkilörekisterin avulla löytämään kymmeniä tuhansia juutalaisia kolmessa tunnissa ja toteamaan, että esimerkiksi Anna Frankin perhe oli kateissa.

Sanoin kuulijoille, että monissa maissa henkilötietojen rekisteröinti on ensimmäisiä opittuja asioita. Jouluevankeliumi alkaa lauseella, jossa kerrotaan, miten keisari Augustukselta kävi käsky, että koko maailma  oli verolle pantava. Ei muuta kuin Betlehemiin!

Censor oli Rooman korkein virkamies 600-luvulta eKr. alkaen, joten Raamattu on väärässä väittäessään, että tämä verollepano oli ensimmäinen. Ja verollepano on kovin erikoinen nimitys puoliuskonnolliselle toimitukselle, jossa merkittiin muistiin kaikki, siis myös naiset ja lapset, ja arvioitiin koko omaisuus, siis myös padat ja pannunjalat. Siis henkilörekisteri.

Toimitus tunnetaan erittäin hyvin. Jumaluusoppineilla on harmia siitä, että Kyreniuksen maaherra-aikana Syyriassa ei ollut väestönlaskentaa. Pari vuotta myöhemmin oli, jolloin muuten Rooman juuri alkaneen keisarikunnan väkiluvuksi saatiin 4,2 miljoonaa ihmistä.

Täysin selvä tarkoitus oli myös kirjata nuoret miehet, joista sai aina tarpeellisia sotilaita. Mutta Rooman aikanaan rappeuduttua jouduttiin odottamaan vuoteen 1794 ennen kuin yleinen, kaikkia ihmisiä (myös naisia ja lapsia) koskenut asevelvollisuus (levée en masse) havaittiin giljotiiniakin tehokkaammaksi keinoksi ja tietojen keruu välttämättömäksi. Armeijoiden koko kymmenkertaistui ja johtamisen teknologia muuttui, kun jopa korpraalien oli osattava lukea, käskyjä siis. Lasten asevelvollisuuteen muuten kuului repiä kangasta luntuiksi, jollaisia tarvittiin etenkin tykin mutta myös krouvin kiväärin laukaisemiseen.

Samassa paikassa, jossa olen itsekin luennoinut, puhuu pian Shoshana Zuboff, eläkkeellä oleva Harvardin Business Schoolin professori, jonka tulkinta on suunnilleen se, ettei Trump toista äänestäjää tarvitsekaan, kun sillä on jo Google.

Tulkinta on niin sanoakseni radikaali. Zuboin kirjakaan ei ole vielä ilmestynyt, mutta Frankfurter Allgemeinessa hän selvittää näkemystään. Olemme siirtyneet lisäarvon riistämisestä valvonnan kapitalismiin, joka ei tyydy kähveltämiseen, vaan luo lisäksi ennusteita ja profiileja ohjaamaan sekä ostokäyttäytymistä että politiikkaa. Luullakseni välineenä on 5 G, joka on näinä aikoina meilläkin. Se on niin nopea puhelin- ja tablettiyhteys, että Foxin uutisia voi seurata ainan ja kaikkialla, eikä mitään YLEä edes tarvita..

9 kommenttia:


  1. The 11th Annual BCLT Privacy Lecture

    “Privacy Must Fall”
    The World According to Surveillance Capitalism

    Shoshana Zuboff
    Author of The Age of Surveillance Capitalism:
    The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power

    Thursday, November 8, 2018

    Bancroft Hotel
    2680 Bancroft Way
    Berkeley, CA 94704

    Registration: 3:00 – 3:30 P.M.
    Lecture: 3:30 – 5:30 P.M.
    Reception: 5:30 – 6:30 P.M.

    In her forthcoming book, Prof. Zuboff argues that a new surveillance-based economic order is claiming human experience as free raw material for hidden commercial practices of extraction, prediction, and sales. Her Privacy Lecture will examine a central feature of this development: how powerful private interests are in control of the definitive principle of social ordering in our time, the division of learning. She will present her prescription for what is to be done: Name it. Tame it. Together. Ultimately, she concludes, our fate and that of generations to follow depend upon reasserting democratic control over the essential questions of the division of learning in society: Who knows? Who decides? Who decides who decides?

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa siltä että Zuboff on oivaltanut mistä on kyse Googlella ja joukolla muita alan toimijoita. Microsoft pyrki johonkin samankaltaiseen muttei osannut tehdä sitä vaikka resursseja olisi ollut tarjolla kaikilla tasoilla. Tyytyi sitten vain myymään kehnoja ohjelmia koko maailmalle.

    Se mitä nyt tehdään suuren salaisuuden peittämänä on juuri tuota ylläkuvattua. Tekoälyjärjestelmät kahlaavat väestöistä kerättyä dataa ja uutta dataa tulvii sisään käsittämättömät määrät. Tekoälyjärjestelmien määrä ja kyvykkyys kasvaa nyt nopeasti kun uudet toimijat älyävät mihin niitä voi käyttää. Niitä käytetään jo nyt käyttäjien profilointiin ja kohdistettuun markkinointiin, uusien markkina-alueiden (kultakaivoksien) löytämiseen ja monenlaiseen tiedon jalostukseen jota voidaan myydä eteenpäin, aivan kuin ennen sahattiin ja höylättiin lankkua muulle teollisuudelle. Ihmiskunta on muuttumassa näkymättömän siirtomaavallan alaiseksi tuotantoelimeksi (-eläimeksi). Se on samalla tämän harjoituksen kertakaikkinen maksaja.

    Tulevaisuus näyttää aika pelottavalta koska näillä toimijoilla ei ole esteenään kovin paljoa lainsäädäntöä eivätkä pääsääntöisesti näytä sijaitsevan juuri missään. Tietojenkäsittely voidaan hajauttaa vaikka pitkin maailmaa miljooniin tietokoneisiin ja joku vain jossain poimii tulokset ja myy ne eikä kukaan tiedä edes sitä tapahtuneen. Kun asiaan alkaa kytkeytyä poliittisia ja sotilaallisia päämääriä ollaan jo aika liemessä. Jokaisen ihmisen joka verkkoon kytkeytyy olisi syytä olla varuillaan eikä luovuttaa itsestään mitään tietoja. Samaa tiedonhankintaa tehdään myös kauppojen kassoilla ja lukemattomisssa markkinointioperaatioissa Suomessakin. Massiiviset koneistot imuroivat tietoa ja ne toimivat ruokana suurille älyjärjestelmille joita on lähes kaikilla toimijoilla jo Suomessakin, mukaanlukien pankit ja vakuutusyhtiöt.

    Olen sitä mieltä että esim. Googlelle pitäisi jo laittaa rajat toiminnalle kuten muillekin vastaaville. Lisäksi tekoälyjärjestelmien yleistä hallintaa on pian ryhdyttävä miettimään koska kehitys on täysin arvaamatonta ja rajatonta sekä hyvin nopeaa.

    VastaaPoista
  3. Vanhassa testamentissa väestölaskentaa pidetään jumalattomuutena, koska kuningas luottaa silloin ihmisiin, ei Jumalaan. Daavidin kerrotaan laskettaneen ja rutto raivosi kolme päivää. Tarinan ikä lienee Daavidin oletettua aikaa nuorempi, mistä lienee vaikutteensa ottanut, mutta ajatus väestölaskennan luonteesta ja tarkoituksesta on siis vanha.

    VastaaPoista
  4. 4,2 miljoonaa ei ollut Rooman väkiluku, mutta onpi voinut olla kansalaisten lukumäärä.

    VastaaPoista
  5. Mitenkähän Käkisalmen valintakoe eroaa Meilahdesta tässä division of learning asiassa ? Jotenkin. Kun on katsellut kuvia lääkäreistä, niin sairauden sattuessa valitsisin Käkisalmen. Ovat Helsingissä niin vieraan näköisiäkin. Kojeista puhumattakaan.

    reasserting democratic control over…oliko koulutuksen. Kyllä sen geenit tekee, mutta millaiseen koulutukseen? R&A:n katsomoissa, kymmenkunta jo, alkaa tuntua että tavallisemman ylioppilaan osa on parempi. Heitä siellä on keskittyneinä, ihmisolennon tähdellisimpien arvoitusten äärellä. Solujen ja niiden, ei niin tahdonalaisten litkujen manipulointi muuriutukoot Meilahden ghetoon, valitsenhan Käkisalmen ja omanarvontunnon ja hyväntarmon olon. Koulupudokkaan ja pakukuskin näköalapaikat mahdollistavat itse tehdyn taiteen ja valinnat.

    Name it. Tame it. Milläs nimeät kun sanat varastettu. Milläs kesytät kun et tiedä animal spiritin riehuvankaan. Sinä vaan olet saamaton, siihen kouluttaudutaan ja lohtuun. Ihan outoa tämä valetieto, harhatieto ja vedätys. Ja naurettavaa.

    Labour piti voittonsa henkistä seuraavan Atleen jo sarastuvaa ajatusjuhlaa Liverpoolissa. Ei mitään sinfonioitu meillä, katsoin Demokraatti lehdestäkin: tyhjää kuten uudistettu nimensäkin, Sosialirati chat chat Riku riku rallaa. Eilen rullasi Puheenjohtaja etelän koneesta mikrofoniin kun kenttä soviteltavana työrauhaan. Kympin Uutiset.

    Mikä muuten äänesti Corbynin ja McDonellin parlamenttiin läpi nämä New Labour neo-libertalismi-privatisointi-uusprivilegiosointi vuosikymmenet? Yhdenmiehen vaalipiirit.Piste. Se meitinkin pelastaa jahka -pian- jäljitellään tälläkin perällä Cityä malli 2025. Pysytään hengissä ja nauretaan porukalla kun porukka päättää "tänäpäivänä".

    Terävien teorioiden, Nobel palkittujen derivaattalaskennon taitajien pubipöydissä ja kotikutsuissa seurustelee ja diskuteeraa lukemistani henkevin: London Review of Booksin John Lanchester. Lehteä ei enää pidetä Kaisan lehtiseinällä, mutta netistä saa. Hae alkuun vaikkapa Cityphilia. Kolmas tammikuutta 2008. Kyllä 3.1.-08. Uskomaton profetia. Siinä hän tulee kertoneeksi myös omista lähtökoh(k)distaan ja kaverista Tonysta "me tiedämme nuo instrumentit, koska keksimme ne".

    Ihan älytöntä kun konservatiivisista sofistikoitunein lehti kertoo Lontoon Globaalin tosielämästä sen kujat ja salit. Ja ymmärrettävästi, loordilääkäreille ja potilaillekin kun hoksaavat valita älymystön aviisin- Ja hoksaavathan ne.

    Lyhyesti, on siis vaiketa puhuakaan saati vaikutttaa (name ja tame) kun lähettimemme ihan ulalla ja itsekin parhaimmillaammekin vain häveliäästi välttelemme juurevaa talikointia meiltä kätketystä todellisuudesta. Valetta tulee.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Google Hallantie, Iikkalauantaina, 29 syyskuuta, 2018

    Innovoimalla autuaaksi. Big data & Big Pharma.

    Google meidän joka olet taivaissa, autuas olkoon sinun sijaintisi
    Mountain view, Kalifornia...

    VastaaPoista
  7. Dystooppinen näky:
    - Big Pharma ja Big Bisnes kokoontuu yhteen ostamaan Googlen, FB:n ja wikin ja archivet ja muut tiedetietovarannot
    - ne nostavat laatutieteen tulosten hinnan kiskurihintoihin
    - ja näin ohjaavat kansan ja journalistitkin kaupallisen suodatetun halvan tiedon äärelle
    - ja näin myyvät sairastuttavia, lihottavia "terveysruokia" ja "lääkkeitä" (itse asiassa jo nyt on näin useimmiten)
    - joiden hedelmiänsä (sairauksiansa) kansa saa lääkittyä kalliilla lääkkeillä.
    - joita nämä samat häijyt myy alati uusine patentteinensa (jossa joku molekyylivipu nostaa hinnan pilviin koska se on "uusi" )
    - ja jotka sitten maksaa Kelat eri maissa
    - jotka maat velkaantuu = orjaantuu USA:lle
    - Näin USA saa velkaansa hoidettua.

    MM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näille main sopisi jokin sotkuinen kommentti jostain epäilyttävästä lääkefirmasta, vaikka Pfizerista.

      Poista
  8. Raamatussa ennustettu Peto ei tule olemaan lihaa ja verta kuten ihmisen poika, vaan Digitalisaation tuottama täysdigitaalinen transhumaaninen tekoäly.
    https://youtu.be/Jpa4cW6jQMw
    Se ohjaa Robotisaatiota, jonka tuottamat robotit hävittävät lihaa ja verta olevat ihmiset maan päältä.
    http://terminator.wikia.com/wiki/T-850

    VastaaPoista