Sivun näyttöjä yhteensä

11. maaliskuuta 2016

Kirjayllätys




 Itse kirja ja aihe vaikuttivat yhdentekeviltä mutta ystävä, joka sen työnsi lainattavaksi ja luettavaksi, heitti etäsukulaisestaan muutaman sanan, jotka herättivät mielenkiinnon.

Luin Adolf Mobergin nuoruudenmuistelman heti – noin sata sivua, rajoitettu painos, ei saa mistään. Ruotsinkielinen teksti näkyy julkaistun vajaat sata vuotta sitten tieteellisessä sarjassa. Löytäminen hyvin vaikeaa.

Nyt olen kahden vaiheilla kuin puu, jota lähestyy mustarastas.

Minulla on käsitys kirjankustantajista, eikä tuo käsitys valitettavasti ole kovin myönteinen. En ole nähnyt julkisuudessa sitä selitystä painetun materiaalin myynnin laskuun, että kustantajat olisivat menettäneet tuntuman. He eivät enää tietäisi, miten kirjoja ja lehtiä tehdään ja mistä ihmiset innostuvat niin paljon, että ovat valmiita maksamaan rahaa.

Olen jopa saanut tilaisuuden tutustua kirjastojen nimikekohtaisiin lainaustietoihin. Ne ovat salaisia, koska hiukan pyörittelemällä näkee lainaajan henkilötiedot. Kustantajien vastaavia luetteloita en ole viime aikoina nähnyt, ennen kyllä. Tarkoitan tällä, että tiedän, kuinka monta kappaletta romaania X on peruuttamattomasti myyty ja vastaavasti kuinka monta kertaa sama teos on lainattu kirjastosta Y tai vastaavasti jonkin seudun yleisistä kirjastoista.

Tiedän nyt varmasti, että tätä nykyä kukaan ei osta eikä lainaa runoutta, ei minkäänlaista. Arvaan että runot esimerkiksi tässä blogissa aiheuttavat teissä lukijoissa tympääntymistä. Kun kuitenkin näen, kuinka monta kertaa tällä sivulla on vuorokaudessa käyty ja miten pitkään on viivytty, luulen olevani maan merkittävimpiä runouden levittäjiä, koululaitoksen pakottamat pois lukien. Jään odottamaan rahapalkintoja ja kunniamerkkejä.

Mielestäni tämä Mobergin ”Hyvä taival. Professori Adolf Mobergin omaelämäkerta vuosilta 1813 – 1836” pitäisi heti paikalla julkaista uudelleen ja toimittaa kirjakauppoihin. Tiedän että toive on aivan turha.

Perusteluja on kaksi. Kirjanen on uskomattoman hyvää tekstiä, eläväinen, mielenkiintoinen, hauska eli samaa tasoa kuin 1800-luvun harvat kirjallisina huippuina pidetyt muistelmat (Chateaubriand, Goncourt…) ja tarinana muuten samanlainen kun Dickensin parhaat romaani (David Copperfield).

Toiseksi: tarina hipoo uskomatonta mutta on totta.

Moberg oli rutiköyhän ja pahasti alkoholisoituneen suutarin poika Bromarvin seudulta. Hän menetti äitinsä kesken lapsuutensa ja joutui kokemaan kovuutta ja ynseyttä minne menikin. Mutta hän oli merkillinen lahjakkuus. Hän ällistytti papin lukemalla kinkereillä katekismusta sisältä 3 – 4 -vuotiaana ja seuraavan vuonna osaamalla lisäksi ulkoa koko sen kirjallisuuden, jota aikuisilta maalaisilta edellytettiin.

Isännät olivat ihmeissään ja hänelle kerättiin kolikoita lukemisen ja kirjoittamisen jatkamiseen ja ennen pitkää hän pääsi Turun katedraalikouluun.

Hän kuoli korkeassa iässä 1895. Sitä ennen hän oli ollut yliopiston fysiikan professori, yliopiston rehtori ja saanut muiden kunnianosoitusten ohessa valtioneuvoksen arvon.

Muistelmassa on merkillistä pohjaltaan nöyrä ja avoin asenne. Kirjoittaja kuvaa typeryyksiään tekemättä niistä kauhean isoa numeroa. Hän kertoo typeräksi osoittautuneesta ylpeydestään tultuaan ylioppilaaksi pari vuotta ennen Helsingin yliopiston komean rakennuksen valmistumista ja mainitsee oppineensa vain asteittain kiittämään menestyksestään Jumalan johdatusta – mutta selostaessaan opiskeluaan kandidaatiksi ja ultimusmaisteriksi hän aivan rauhallisesti vertailee oppimiskykyään ja taitojaan hyviin ystäviinsä ja huomauttaa olleensa perinpohjaisempi ja nopeampi kuin toverinsa ja päätyneensä sitten auttelemaan heitä.

Minulle oli kaiken jälkeen yllätys, miten vaativa tuon aikakauden loppututkinto oli. Siinä oli etevimmälläkin tekemistä, vaikka tilanne olisi ollut sellainen kuin Mobergilla, joka sanoi, että Hegelistä hän ei yrityksistään huolimatta saanut selvää ja Kantista vain jonkin verran. Muista toimistaan hän mainitsee opetelleensa kovasti soittamaan viulua ja laulamaan kvartetissa, mutta sävelkorvan ja lahjakkuuden puuttuessa heittäneensä kesken. Kuvaus juhlallisen promootion juhlarunon kirjoittamisesta on itseironinen – lahjoja ei ollut, joten hän tukeutui juuri uransa aloittaneen dosentti Runebergin tekstiin ja suoriutui herättämättä kiusallista huomiota. Seurahuoneella hän mainitsee kuvattuaan itsensä siivona nuorukaisena, joka oli promootioita varten oikein ajattanut partakarvansa ja viiksen tapaiset pois, että primus- ja ultimusmaisterit joivat itsensä tunnottomaan tilaan – siis Cajander ja hän.

Sekään ei ole naiiviutta, kun hän kertoo onnistuneesta kosiomatkastaan Rosan luo: ”Hän oli menettänyt entisen raikkaan kukkeutensa, oli hiukan laihtunut. Eräällä Ahvenanmaan mantereelle tehdyllä talvimatkalla hän oli ajanut sulaan Teilissä ja siitä johtuneen pahan vilustumisen ja ankaran hammassäryn takia menettänyt pari etuhammasta, ei ollut niin vilkas, mutta ystävällisempi ja mikä mahdollista vielä entistä kauniimpi silmissäni…”

Ja koko tarinaa kirjavoittavat täsmälliset maininnat papeista, jotka hakkasivat vaimon ja lapset ja jopa lukkarin ja kappalaisen tervapampulla joka viikko, toisista jotka sammuttivat vähätkin hengenlahjansa viinaan, tyrannimaisista professoreista jotka harjoittivat täydellistä mielivaltaa virkatehtävissään, toisista joilla ei ollut juurikaan tietoja omasta opetusaineestaan eikä myöskään mielenkiintoa sitä kohtaan, ja sitten lyhyitä luonnehdintoja opintojen paahtamisen kesken luetusta Don Quijotesta tai Goethen runotuotannosta.

Runsaasti mainintoja saavat merkkihenkilöt – yliopistolla vierailleesta keisarista ja maan mahtavimmista alkaen – ja opiskelijatoverit, joista hankauksia aiheuttivat etenkin väkivaltaisuudesta ja harkitsemattomuudesta tunnetut pohjalaiset, joista riidanhaluisimpia oli kandidaatti J.V. Snellman…

Moberg on jätetty pois Kansallisbiografiasta mutta mainittu Kansallisessa elämäkerrastossa. Heikel mainitsee hänet lauseella ja Klinge ei nähdäkseni lainkaan.

Arvioni mukaan kysymyksessä on yliopisto- ja sivistyneistökuvauksen kannalta ja siis aivan yleisesti elämänkuvana – kirjallisuutena – 1800-luvun huipputeos.

Jotenkin ymmärrän, ettei joka suunnalta työllistetty ja etenkin kirkollisten piirien sosiaalista omaatuntoa kolkutellut fyysikko pitänyt muisteluksen jatkamista välttämättömänä. Silti: sääli.


15 kommenttia:

  1. Voisi tuon kuvauksen perusteella olla aineksia moneenkin. Isossa resurssi- ja kieliympäristössä jopa jonkinmoinen elokuvakin. Mutta meillä käytännössä tuskin edes radiokuunnelmaa, sikäli kuin sellaisiakaan enää tehdään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä mielenkiintoisesta kirjavinkistä. Kyllähän proosa ja tietokirjavinkit kelpaa, mutta runous... Ainakin omalla kohdallani se puoli on lähtökohtaisesti aika kiinni, maku on lyöty kiinni kauan aikaa sitten ja lujasti ja siitä poiketaan harvoin. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa siltä että pitäisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi skannaajaksi.

    VastaaPoista
  4. Tarkoitatko tätä?
    "Hänen omaelämäkertansa ilmestyi postuumisti 1927, suomennettu nimellä Hyvä taival" (Wikipedia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti jäi vähän kesken. Tuo mieshän on myös Suomen luterilaisen evankeliuymiyhdistyksen perustajia ja virsirunoilija. Siinä voi olla syy, miksi häntä on uskonnolle vihamielisessä maassamme vieroksuttu.

      Poista
    2. Suomenkielinen Wikipedia kertoo Mobergin toiminnasta oikeastaan vain tämän kirkollisen puolen. Ruotsinkielinen Wikipedia sen sijaan kertoo olennaisen eli laajan tieteellisen toiminnan.

      Poista
  5. Kiitos tästä lukuhetkestä, jonka nautimme näin välillisesti arvoisan edustajamme välityksellä! 😉

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa mielenkiintoiselta mieheltä että kirjalta,kiitokset hra Kemppinen,että kerroitte Mobergista.En ollut ennen kuullutkaan.Tämä muistuttaa Veijo Meren Suomen historiasarjan tavoin siitä,kuinka monia unhoon jääneitä mutta muistamisen ja tutustumisen arvoisia karaktäärejä tälläkin niemellä on toiminut ja vaikuttanut.

    VastaaPoista
  7. "tätä nykyä kukaan ei osta eikä lainaa runoutta, ei minkäänlaista. Arvaan että runot esimerkiksi tässä blogissa aiheuttavat teissä lukijoissa tympääntymistä."

    Edellinen on surullista, jälkimmäinen ei pidä paikkansa - kunhan on hyvää, kuten tang-kauden runot. Mutta ehkä syynä on myös nykyrunous: riimit on hylätty ja sisältö on paskaa (anteeksi karkeuteni).

    VastaaPoista
  8. Runous ei kuole koskaan, ja sitä tehdään enemmän kuin milloinkaan ennen, mutta kulttuurin levityksen ja kulttuurimedian tilanteen takia meidän on vaikea edes tietää, mitä on tarjolla. Kyberaikakauden runouspommi: Vastakaanon, toimittaneet Juri Joensuu, Marko Niemi ja Harry Salmenniemi.

    VastaaPoista
  9. Minua vastaan tuli Peter Pomerantsevin kirjayllätys:"Mikään ei ole totta mutta kaikki on mahdollista". Se valaise osaltaan nykyisen Venäjän toimintaa ja logiikkaa.
    Kirjan mukaan venäläinen pimeä raha on tulvallaan hukuttamassa Lontoon sydämen. Kaikki on kaupan. Cameronilla on mietinnän paikka.

    Lukulampun alla Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  10. Tilauksessa on Tarmioiden Maailman runosydän muutamien nimien tähden. Kirja ei sovellu luettavaksi sängyssä, mutta ehkä kasvien prässämiseen, jos joku vielä harrastaa sellaista.

    VastaaPoista
  11. Kyllä vaan minä olen lainannut Kallion kirjastosta runoja ja jopa näytelmiäkin aina silloin tällöin, ja jopa ostanut divareista tulenkantajien aikalaisia ja muita unohdettuja.




    VastaaPoista
  12. Adolf Mobergin "Hyvä taival" on oikein mielenkiintoinen kirjavinkki. Se on julkaistu myös suomeksi Anna ja Heikki H.Herlinin 60-vuotispäivänä Helsingissä 1961, toimittajina Kirsti Herlin ja Raimo Hyytiäinen. Kirjaa on painettu 200 kappaletta. Sain itse kirjan kaukolainana Kuopion kirjavarastosta Tampereen kaupunginkirjaston kautta varustettuna numerolla 152. Se on osoitettu Kyllikki ja Erkki Kansanaholle kesällä 1962, tervehtien Kirsti ja Pekka Herlin. Lisäksi sisäkannen leiman mukaan kirja on piispa Paavo Kortekankaan lahjoitus.

    VastaaPoista
  13. Lähettelen väsyksiin saakka linkkejä tutuille mm Kemppisen erityisen onnistuneisiin. Mu-Lan herätti poikkeuksellista ihastusta, kiitos.

    VastaaPoista