Sivun näyttöjä yhteensä

2. helmikuuta 2014

Opettaja



Rupesin heti tekemään läksyjä, kun sain äidiltäni nähtäväksi kirjeen Opettajalta. Me lyhyen latinan lukijat ja siitä eteenpäin omin nokin opiskelleet olemme huonoja pitkissä ja lyhyissä tavuissa. Kuulemieni kauhujuttujen mukaan yliopistolla näitä asioita on ollut tapana korostaa selvästi liikaakin. ”Pro patria” lienee ”proo paatriaa”, mutta minä en rupea kerjäämään turpaani tuollaisilla. Mutta sen sijaan pronominit menevät taas kunnialla. Hiik heek hook…

Eräs yli yhdeksänkymmentävuotias henkilö mainitsi heräävänsä joskus yöllä peloissaan: onko läksyt tehty? Toisaalta sama henkilö kertoi ajattelevansa auton kyydissä ylämäessä, että entä jos moottori sammuu ja auto alkaa vieriä takaperin!

En ole pitänyt tarpeellisena mainita käsijarrusta ja sen käytöstä. Pelkoajatus saattaa olla ajoilta, jolloin käsijarrusta saattoi jäädä ripa kouraan kuten yhdeltä Tenholta pirttiin porukalla pakkaavia lentäviä pidätellessä.

Tuotakin tapausta muisteltiin ja selitettiin nyt palaneen mutta ei unohdetun kansakoulun pihalla.

Opettajista olen kirjoittanut useita kertoja, mutta en tästä näkökulmasta. Kaikeksi onneksi kauan sitten kadonneen käsityksen mukaan köyhät olivat yhtenäinen, pahanhajuinen ja –sisuinen massa. Yhden kerran olen itse kuullut vakavassa mielessä esitetyn suomenruotsalaisen sananlaskun: gör bonden rätt med adrig gott. Talonpojalle on tehtävä oikeutta mutta ei koskaan hyvää. Jos nimittäin tekee hyvää, talonpoika ojentaa toisen kätensä ja haluaa täyttää myös taskunsa ja konttinsa ja huutaa kohta renkiään kantamaan.

Toinen Englannin suuri vallankumous, jota ei koskaan tapahtunut, oli Ylähuoneen ja siis maata omistavan aatelin väistyminen. Viimeksi mainitsin työläiskapinasta, jollainen olisi tehnyt terää 1840-luvulla, mutta sitä ei tullut. Aateli (knights & nobles) oli vastannut yli 300 vuotta hallintotehtävistä, itse asiassa valtakunnan kukoistukseksi. Ylähuoneen poliittisen merkityksen murentuminen tapahtui sen jäsenten suostumuksella. Asiasta säädettiin sarja lakeja, joista 1911 annettu oli ratkaiseva. Mielestäni syy oli viime kädessä teollistumisen mukanaan tuoma rikastuminen, josta hyötyivät tehtailijat ja kauppiaat.

Mahtaviakin maatiloja rajoitti oikeudellinen sääntely (entail, family settlement), jonka kaltainen oli meilläkin ennen harvakseltaan esiintynyt sääntöperintö. Kymmenien tuhansien eekkereiden perijä saattoi saada käytännössä ränsistyneen palatsin ja kovat velat, osittain sisaruksille. Rahavaltiaiden pääomat eivät olleet käytettävissä, toisin kuin uusrikkaiden.

Todellisuudessa köyhät olivat myös Suomessa hyvin riitaisa ja asemastaan alituiseen riitelevä joukko. Heitä hankalampia olivat vain talolliset. Tänäkin päivänä sanat ”rajariita” tai ”tietoimitus” nostavat veren päähän joillakin maanomistajilla ja tietysti tuomareilla. Olen minäkin tehnyt joskus kuukauden töitä selvittääkseni nolla pilkku kahdeksan neliömetrin maakappaleen kohtalot. Niin ja toisen kerran riidassa, jossa pohdittiin tiealuetta ennen vuotta 1734 voimassa olleen lain mukaan…

Meillä oli rajut vaiheet, Kansalaissota ja suuri maareformi 1920-luvun alussa. Mutta demokratiaa, tässä tapauksessa elämänasenteeksi otettua tasa-arvoa edisti maassa yksi ammattikunta. Puhe ei ole papeista eikä lakimiehistä. Tuon verrattoman palvelun tekivät opettajat.

Kansakoululaitos istutti räkänyrkkiset mökkiläisten kakarat samaan pulpettiin manttaalimiesten jälkeläisten kanssa ja perusti eräänlaisen meritokratian. Ellet oppinut kirjalle (lukemaan) toisten tahdissa, siinä eivät auttaneet edes lahjukset.

Vuonna 1916 syntyneen Opettajani yhteydessä ajattelen yhä useammin johdonmukaista tasapuolisuutta, johon lienevät vaikuttaneet sekä opettajan eetos, käytännössä ehkä enemmän omilta opettajilta kuin seminaarissa omaksuttuna, ja varmastikin myös arvostettu asema paikkakunnalla. Sukunimen Orrenmaa kantajia oli eri puolilla pitäjää, mutta ei sitä nimeä tarvinnut kahta kertaa sanoa.

Minulla on erikoinen mutta silti mainitsemisen arvoinen syy kiitollisuuteen ja lämpimiin tunteisiin. Olin kouluun mennessäni kaltevalla pinnalla. Vanhassa yhteiskunnassa eräitä valmiuksia ennen aikojaan osoittaneesta kakarasta tuli helposti tanssiva apina. Sellaisille ei yleensä käy elämässä hyvin. Oma Opettajani suhtautui tällaisiin hillitysti ja antoi kiitosta esimerkiksi laulusta, jossa todellisuudessa olin korkeintaan huono. Niinpä pysyi porukoissa, eikä ole tarvinnut koskaan kouluja syyttää, eikä kotia.

Jos vielä pääsisi satavuotispäiville! Voisin vaikka laulaa jotain…





21 kommenttia:

  1. No ei se opettajien tasapuolisuus ainakaan Lapuan pitäjässä kukoistanut 30-luvulla. Harmonin lahjoittaminen koululle auttoi kummasti lasten numeroissa ja päinvastoin saattoi käydä, jos olit kommunistien kakara. Kommunistiksi riitti se, että vanhemmat kiersivät kaukaa "isänmaan pelastajat".

    VastaaPoista
  2. Opettajia kuulee usein syytettävän, jopa vihattavan. Mutta heitäkin on monenlaisia, niin kuin ihmisiä yleensä. Heillä on "univormunsa" joka puetaan heidän päälleen opettajainvalmistuslaitoksessa, oli se yliopisto tai seminaari. Siellä opetetaan olemaan opettaja.

    Näin kertoi eräs seminaarin käynyt henkilö minulle. Hän oli mennyt ensimmäiselle tunnille metsurinvaatteissa, hänet oli otettu puhutteluun ja annettu ymmärtää, että hän valmistuu esimerkiksi tulevalle sukupolvelle, hänen pitää käyttäytyä sen mukaisesti puheissaan ja pukeutumisessaan. Myös koulun ulkopuolella. Säännöt olivat yksityiskohtaisia ja tarkkoja.

    Tuskin se enää näin menee. Tuo esimerkki-ihmiseni kuuluu jo vanhempaan sukupolveen. Ja mahtaako esim. seminaareja enää ollakaan. Siitä en ole tietoinen.
    Itselläni opettajat ovat olleet hyvin erilaisia. Mutta kaikista minulla on rakkaita ja kunnioittavia muistoja (siitäkin kuvaamataidon opettajasta, joka pukeutui riehakkaasti ja "myöhästyi" säännöllisesti jokaiselta tunnilta, hän oli hauska!)

    VastaaPoista
  3. Bloginpitäjä nostaa esille arvostaen opettajat. Arvostukseen on syytä yhtyä.

    Sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja Suomen nousun perustana on kuullut pidettävän esimerkiksi onnistunutta siirtolais- ja asutuspolitiikkaa, sotakorvausten antamaa potkua raskaalle teollisuudelle, bilateraalikauppaa, devalvaatioita, puoluekentästä johtuva pakkoa poliittisiin koalitioihin ja yhteistyöhön, sosiaalipolitiikkaa, peruskoulua, suomalaista sisua ja työhulluutta ynnä muuta.

    Näitten rinnalle ja kukaties edellekin pitää ehdottomasti nostaa opettajat ja koululaitos, jo ennen peruskoulua. Siellä on luotu, monesti hankalissa oloissa, pääosin ne asenteet ja osaaminen, joihin kasvun vuosikymmenten kaikki muu perustuu.

    Olisiko niin, että Pisa-tulokset olisivat olleet hyviä jo 1950-60 luvuilla, jos niitä olisi silloin mitattu?

    VastaaPoista
  4. Kansakoulu merkitsi todellisuudessa uutta säätyjakoa:

    "Kun yhä useampi lapsi pääsi, meni tai pantiin oppikouluun, se merkitsi samalla uudenlaisen säätyjaon kasvamista keskelle rahvasta. Meistä tuli oppikoulun käyneitä ja kansakoulun käyneitä. Henkisen työn tekijöitä ja ruumiillisen työn tekijöitä. Uusi säätyjako tuli myös keskelle perheitä." Ks. Titta Tuohisen artikkeli kirjassa "Miehenkuvia" , toim. Tommi Hoikkala 1996.

    Suurista ikäluokista alle puolet kävi oppikoulun, vain 20% pääsi ylioppilaiksi. Peruskoulukaan ei poista säätyjakoa, raja tuli peruskoulun ja lukion välile. Miksi ihmeessä Suomi vastustaa kaikille nuorille tarkoitettua yhtenäiskoulua, jollainen on ollut jo vaikka kuinka kauan esim Yhdysvalloissa ja Kanadassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään se raja menee amiksen ja lukion välillä: kotipaikkakunnallani on kaksi lukiota. Toiseen (sisäänpääsykeskiarvo 6.1) päätyivät ne jotka eivät päässeet tai halunneet niille joillekin kovasti haluteille amiksen linjoille, joista saa ammatin ja pääsee oikeisiin töihin. Siihen toiseen l lukioon (sisäänpääsykeskiarvo 8.5 jotain) menivät ne joilla oli *tavoitteita*.

      Näin ainakin 4 vuotta sitten kuin näiden asioiden pohtiminen oli osaltani ajankohtaista.

      Poista
    2. Huomaa, että keskustelelijoina on suurten ikäluokkien edustajat jotka kuvittelevat tai luulevat, että yksi koultus riittää työpaikan ja/tai ammattinharjoittamiseen.

      Ainoastaan ehkä oikeus- ja lääketieteellinen ovat varmoja opintoja, joiden kautta löytyy reitti ansiotöihin tai ammattiin. Säätyjako ei synny niistä, ja syntyykö enää mistään kouluttautumisesta?

      Yliopistojen rinnalla on nykyisin ammattikorkekoakouluopinnot jotka tarjoavat myös reitin teoreettisempiin, akateemisiin yliopisto-opintoihin. Osa amk-tutkinnon suorittaneista menee jatko-opintoihin.

      Sitten kannattaa huomioida eri sukupolviset akateemiset. Ensimmäisen sukupolven akateeminen perheessä/suvussa ajattelee yleensä, että akateeminen koulutus tekee hänestä vähän "paremman" ihmisen ja kumartelee akateemisia titteleitä (elää mielikuvissa säätyjakoa).

      Toisessa tai kolmannessa (tai jopa neljännessä) sukupolvessa akateemisen koulutuksen hankkinut ei enää jaottelee ihmisiä koulutuksen kautta saatujen arvonimien mukaan. Olen kolmannen (tai neljännen polven, riippuu vähä laskentavasta) polven akateemisen koulutuksen saanut, enkä ylläpidä näitä hierarkioita ihmisten välillä. Olen tehnyt töitä niin maisterien kuin tohtorien kuin vähemmän koulutettujen kanssa, se ei ole mahdotonta nykypäivänä. Palkkauskaan ei ole itsestäänselvästi maisterilla parempi kuin esimerkiksi amk-tutkinnon saaneella. Palkka riippuu täysin työtehtävistä ja työn sisällöistä sekä tietenkin työnantajasta. Yksityisellä puolella on joissain tehtävisssä hieman paremmat palkat, ei aina ollenkaan niin.

      Sivistys, se ei tule ainoastaan koulutuksesta vaan myös kotona saadusta sivistyksestä. Jos kasvaa ympäristössä jossa sivistystä on yllin ja kyllin, myös opinnot sujuvat paremmin. Akateeminen titteli ei kuitenkaan merkitse sitä, että kokisi olevansa jotenkin "ylempi" tai "parempi". Sellaisella asenteella ei oikein enää nykyisessä työelämässä pärjää.



      Poista
    3. Miten paljon mukavampaa olisikaan, jos kaikki koululaiset jatkaisivat ilman mitään pääsytutkintoja loppuun asti yhdessä. Olisi joitakin pakollisia aineita, joissa ainakin perustiedot täytyy hankkkia ja loput valinnaisia lapsen omien lahjojen ja kiinnostuksen mukaan valittuja (teoreettisia tai käytännön taitoja). Tunnustettaisiin kaikki lahjakkuustyypit yhtä arvokkaiksi. Kävin itse vaihto-oppilaana koulua Yhdysvalloissa ja seurasin Kanadassa yhdeksän vuotta "yhtenäiskoulua", jota meidänkin lapset ja nuoret kävivät. Minusta on ihmisarvoa loukkaavaa jakaa lapset kahteen joukkoon herkässä teini-iässä, jolloin heillä on paljon pohdittavaa yleensäkin elämässä. Monet kypsyvät hitaasti, toiset ovat varhaiskypsiä. KIlpailua ja stressiä on tarpeeksi aikuisina ollessa.

      Poista
  5. Myös minulla on miellyttäviä muistoja opettajistani, vaikka eteläpohjalaisten parissa vartuinkin, peruskoulusta yliopistoon. Rupesin opettajaksi itsekin. Opettajat vaikuttavat keskeisesti opetettavien, erityisesti lasten, arvomaailmaan.

    Uskon, että laajahko sivistyneisyys auttaa missä työssä tahansa, mutta opettajalle se on välttämätöntä, työn kannalta paljon tärkeämpää kuin lääkärille, sähköasentajalle tai maanviljelijälle työssään. Kasvatustiede on kevyttä ja tyhjää, joten luokanopettajien on panostettava omaan sivistykseensä itsenäisesti. Aineopettajilla ei ole aivan niin heikko tilanne.

    Kun järjestelmä suosii älyllistä epärehellisyyttä, opettaja on tärkeällä paikalla. Nyky-Suomessa lapsille opetetaan 3.luokalla, että "lause alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen, kysymysmerkkiin tai huutomerkkiin." Parin, kolmen vuoden päästä heille kerrotaan, että kysymys on virkkeestä. Asian voi varmistaa äidinkielen oppikirjoista.

    Matematiikassa, vaikka sivuutettaisiin oppikirjojen jankkaavuus, oppilaita kielletään etenemästä itsenäisesti - siitä voidaan rangaista jälki-istunnolla! He saavat halutessaan tehdä oppitunnilla lisätehtäviä, mutteivät kahta kotitehtävää, jotka on tehtävä kotona. Huomattava osa oppilaista tekee lopulta puolet oppitunnista aivan muuta; kouluissa suositaan piirtämistä tai lukemista. Matematiikan opetuksesta on riisuttu kaikki kannustavat elementit. Osa matematiikan oppikirjojen kappaleista jää tekemättä tai tehdään vain osittain.

    Mainitsemani esimerkit ovat huolestuttavia. Ne kertovat opetusviranomaisten tai -virkamiesten älyllisestä rappiosta. Opetushallitus on vastuussa koulutyön pitkäjänteisestä suunnittelusta ja siten vastuussa ym. menettelyistä. Opetusministeriön osuudesta en osaa sanoa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurasin lasteni kautta Budapestin kansainvälistä koulua 1980-luvulla. Ilmapiiri oli tosi kannustava. Lapsista etsittiin se, missä kukin oli hyvä. Jos joku oli esim matematiikassa hyvä, häntä innostettiin tekemään laskutehtäviä eteenpäin viikonloppuna omin päin. Kun hän oli tarpeeksi edennyt, hän sai siirtyä seuraavalle luokalle tässä aineessa. Jos taas jokin aine oli vaikeaa, oppilas sai kerrata edellisen luokan kanssa vaikeat kohdat ja edetä oman luokkansa kanssa muissa aineissa. Innokas oppilas saattoi opiskella vaikka yhden luokan yli tällä periaatteella. Koulu oli jaettu ryhmiin, jotka kilpailivat "house pointsien" määrissä. Jos ryhmän jäsen käyttäytyi huonosti, ryhmä menetti house pointseja. Jos joku teki jotain erinomaista, ryhmä sai pisteitä. Ryhmäpaine hillitsi villeimpiä. Koulun oppilaissa oli
      yli 20 eri kansallisuutta, 6-11-vuotiaita. Erityistä painoa pantiin kirjalliseen ilmaisuun. Harjoiteltiin omana oppiaineenaan kirjoitelman jäsentämistä, miten aloitetaan, mitkä ovat pääasiat, millainen on hyvä lopetus. Vanhempiakin kannustettiin kirjeissä:"Kertokaa meille, missä olette hyviä ja tuokaa lahjanne vapaaehtoistyön muodossa koulumme hyväksi." - En silti luule, että Amerikan koulujärjestelmä on parempi kuin meidän! Jotain asennetta sieltä voisi kyllä lainata.

      Poista
  6. Englantia koskevassa osiossa kronologia saattaa vähän heittää. Suurmaanomistajien "alasajo" alkoi kai vasta viljantuontikiellon kumoamisen jälkeen, ennen sitä teollisuudenharjoittamisestakin saatuja voittoja investoitiin maahan, ja maaseutupalatsien suurin rakennusbuumikin osuu 1800-luvulle. Samoin palveluskunnan osuus väestöstä oli suurimmillaan viktoriaanisena aikana. Kirjailija Jane Austenin veljenpoika muistelee tätiään vuosikymmeniä tämän kuoleman jälkeen ja kertoo tämän eläneen yksinkertaisempana aikana, jolloin nuori herrasmies saattoi joissain olosuhteissa jopa harjata takkinsa itse!

    AW

    VastaaPoista
  7. Tuo manttaalimies on vinkeä sana. Sitä voidaan käyttää niin kuin Kemppinen edellä. Mutta historiastamme löytyy toinen, kovin erilainen ja ehkä alkuperäisempi merkitys. Manttaalimiehiä olivat nimittäin ne poloiset, joita venäläiset isonvihan aikana monissa pitäjissä vaativat tietyn laskukaavan mukaan vietäväksi orjuuteen Etelä-Venäjälle. Aniharva palasi.

    VastaaPoista
  8. Lämmöllä muistelen kansakoulunopettajiani.
    Oppikouluun siirtyminen oli kuin meno toiseen maailmaan.
    Yhtä aineopettajaa sieltä muistan lämmöllä.

    Nyt sohasitte aiheeseen, johon tulee varmaan paljon kommentteja.
    Hyvä.

    VastaaPoista
  9. Minä olin koulussa huligaani. No en varsinaisesti, mutta opettajien mielestä kyllä. Oli vain kolme opettajaa, jotka näkivät minussa hyvää ja myös ilmaisivat sitä suoraan. Nuori englannin opettajatar Purde, joka oli mielissään jutuistani, joita piti sillöin tällöin keksiä ja kirjoittaa, sekä 'passive voice'-en osaamisestani, missä olin toisia etevämpi. Toinen ystävällinen opettaja oli venäjän opettaja Lesnikova, lapsena saksalaisen keskitysleirin kokenut hyvä nainen, joka selvästi kunnioitti meitä, kurittomia teinipoikia kuin todellisia ihmisia. Ja kolmanneksi tietysti liikunnan opettaja Saava, jota enemmistö vihasi, koska olivat liian heikkokunttoisia, muttei minä. Kaikkien kolmen opettajan aineita olen myöhemmin elämässäni rakastanut ja harrastanut, vaikka esimerkiksi venäjä oli koulun aikana mulla erittäin huono. Kaikki muut aineet jäivät koulukirjojen tasolle. Vain näissä kolmessa olen myöhemmin kehittynyt, kehtaan sanoa. Joo, ehkä viron kieli tuli myöhemmin myös tärkeäksi minulle. Tavujen pituuksissa olin muuten kova tekijä. Meillä on niitä jopa kolme. Sanotaan, että viro olisi ainoa sellainen kieli. Niitä kutsutaan vältteiksi - I II ja III välde

    VastaaPoista
  10. Prof. Kemppinen avasi miellyttävän näköalan demokratian ja tasa-arvon (sen todellisen, ei mies-naisnäkökulman) istuttamiseen. Kouluhan se. Itse 1966 syntyneenä voin vain kuvitella mitä se on alkuaikoina merkinnyt. Minun luokallani oli vain yksi rikkaan perheen kersa, tiettävästi. Muut olivat tavallisia duunareiden, virkamiesten ja liike-elämässä työtä tekevien lapsia. Tasa-arvon tunne oli suuri.

    Jokainen teki töitä koulussa kyllä kovasti, olimme hyvässä ja arvostetussa koulussa. Useimmat opettajat olivat verrattomia ja kaikista on selvä muisto. Jokaisen pystyy luonnehtimaan yhdellä lauseella. Erikoista miten mieliin painuvia nuo muistot ovatkin.

    Samassa yhteydessä tekisi mieli kysyä blogistilta pari asiaa joita olen usein miettinyt:

    1) Jätätkö tarkoituksella kirjoitusvirheitä tekstiisi (kuten "gör bonden rätt med adrig gott" vs. "gör bonden rätt men aldrig gott"), jos niin miksi? Menettelystäsi tulee hiukan snobi kuva koska jokainen ymmärtää että virheet olisi helppo poistaa oikolukemalla teksti ainakin kerran ennen julkaisemista. On nimittäin vaikea uskoa ettet sitä tekisi (oikolukisi). Ohjelmakin lienee tekisi sen puolestasi. En toki halua puuttua tähän asiaan mikäli on tarkoitus jättää pikantti sivumaku intellektuelliin virtaan. Ehkä ajattelet että kirjoitin minkä kirjoitin, ymmärtävät minkä ymmärtävät?

    2) Kauanko keskimäärin käytät aikaa yhden tekstin valmistamiseen? Pyöritteletkö asiaa mielessä jo pidempään? Laaditko muistiinpanoja tulevia kirjoituksia varten? Laaditko muistilistoja tulevista aiheista?

    t. Fani

    VastaaPoista
  11. Minullekin lämpimimmät koulumuistot ovat kansakoulusta eli neljästä ensimmäisestä kouluvuodesta. Opettaja oli lämminhenkinen ja ihanteellinen ihminen. Kirjojen lukeminen, koulunäytelmät, kuorossa laulaminen ja piirustus olivat yhtä suuressa arvossa kuin "lukuaineet". Menestyimme siitä huolimatta hyvin oppikouluun pyrkimisessä.

    VastaaPoista
  12. Kun Oulussa 1990-luvulla seurasin, mitä vaimolleni opetettiin aineenopettajana oli tärkeimpänä asiana, että opettajan kuuluu aina puoltaa nykyistä hallitusta. Ei taitaisi Kemppinen olla hyvä opettaja tuolla pääkriteerillä, vaikka ajattelemaan hän on varmasti monia opettanut. Ajattelu alamaisille on hallinnon este ja siksi siitä yritetään nykykoulussa päästä eroon

    VastaaPoista
  13. "Mutta demokratiaa, tässä tapauksessa elämänasenteeksi otettua tasa-arvoa edisti maassa yksi ammattikunta. .. Tuon verrattoman palvelun tekivät opettajat."

    Tämä pitää täysin paikkansa, ei kansakoulunopettajia turhaan kutsuttu kansankynttilöiksi. Toinen pienempi insituutio oli tietenkin asevelvollisuus, mutta sielä oli RUK.

    Kirjoitus koski maaseutua, olisi mielenkiintoista kuulla miten koulu toimi kaupungeissa, joisa kuitenkin oli työläisten ja ns paremman väen kaupunginosia.

    VastaaPoista
  14. Milloinkahan kouluajan nostalgikot pääsisivät valottamaan opettajan työn ehkä rasittavinta puolta . Tarkoitan työpaikkakiusaamista = opettajienkiusaamista. Itselläni on enemmän tai vähemmän hävettäviä muistoja satakuntalaisen Lyseon 4 - 8-luokkalaisena viisikymmentäluvulta. Kun pahimmillaan yli 30 oppilaan lukion ensimmäinen luokka saa luovuutensa toimimaan, joutui vanhahko opettajakunta toimimaan mielenterveytensä äärirajoilla. Luokkakokouksissa juuri nämä muistot elävät emmekä ainakaan vielä, 50 - 60 vuotta kulunut, ole tunnustautuneet "koulukiusaajiksi.
    jtapio

    VastaaPoista
  15. Lämpimät muistot minulla on myös tasapuolisesta ja vapaamielisestä Keravan Yhteiskoulusta, jota Kauko Saarentauskin kutsui punikkien ja lahtarien kouluksi. "Sen kiehtovassa ilmapiirissä lahtarin ja punikin lapsi oppivat saman, minkä kansa vasta Summassa: kunnon ihmisiä ovat nuo toisetkin. Vieläpä isänmaallisia!

    Lisäksi tuo piiputteleva opettaja-säämies kertoi siitä, miksi Valkoisen Ratsastajan Senaatintorille saapumisen vuosipäivinä lippua ei kohotettu koulun salkoon, vaikka käsky oli suojeluskunnan esikunnsta käynyt. Kiivasluontoinen rehtori Einari Merikallio eli Keefas määrättiin kuultavaksi ja nyrkkiä lyötiin puolin ja toisin pöytään. Keefaksen horjumaton kanta oli, että koska koulua ylläpidettiin niin punaisten kuin valkoistenkin lukukausimaksuilla, se ei liputtele eri värien merkkipäiville. Lisäksi kerrotaan, että periaate sai miehen eroamaan suojeluskunnasta, vaikka sielu kulki sk:n sarkavaatteissa lopun ikää.

    Lämmöllä muistan monia hyvin persoonallisia opettajia ja heidän pyrkimystään laajentaa myös yleissivistystämme. Tosin kauppalanlääkäri A.Kallio nimitti kouluamme lintutieteelliseksi urheiluopistoksi paikatessaan innokkaimpien urheiluvammoja. Professori E.Merikalliohan oli myös ajan huomattavin ornitologi, ja monet lintumme ovat saaneet nimensä hänen ehdotuksensa pohjalta. Mutta kiivauteensakin sain kyllä kirjaimellisestikin tutustua – aiheesta.

    VastaaPoista
  16. Tasa-arvoa edistivät maassa varmaan kansankoulunopettajat. Oikeudenmukaisuutta edustivat maanmittaus-toimitusinsinöörit. Heidän tukenaan olivat uskotut miehet. Linnan Pohjantähdessä on näppärä henkilökuva Almalle silmää iskevästä mutta ulkorakennuksessa yöunensa nukkuvasta maamittausinsinööristä, joka pyykitti Koskelaa torpasta itsenäiseksi tilaksi Jussille ja Almalle.

    VastaaPoista
  17. Semmoisille päiville pääseminen on korkean luokan etuoikeus!
    I. H.

    VastaaPoista