Sivun näyttöjä yhteensä

2. heinäkuuta 2013

Kirjat osaavat puhua jos




Menin työpaikalle HIITiin ja tarkoitukseni oli vaihtaa pari sanaa ainakin Pertun kanssa. Vielä tarkoituksempi oli käydä katsomassa, onko Kulttuurin teologia (Paul Tillich, Theology of Culture) siellä olevassa kolmannessa sivukirjastossani, ja kenties saman tekijän Rohkeus olla olemassa (The Courage to Be). Ne ovat molemmat viime vuosisadan tärkeimpiä kirjoja ja ehkä jopa parempia kuin saman tekijän systemaattinen teologia (I-III).

Sisältö vastaa sangen suureen osaan niistä kysymyksistä, joilla on taito unohtua.

Talossa ei ollut juuri ketään. En sitten edes tavannut ihmisiä vaan menin hiljaa pois pari kirjaa kainalossani. Katsoin jäädytettyä pelipaitaa katossa. Se on hauska vitsi mutta samalla uhkarohkea ja uhmakas. Myös täällä on ihmisiä, jotka tavoittelevat tarkoitusta.

Tyhjyyden tunne ja tarkoituksen puute ovat ne palomuurin aukot, jotka viettelevät ihmisiä typeryyksiin, esimerkiksi harhaiseen uskontoihin, aiheettomaan tiedeuskoon, Sielun kuolemattomuuteen, raskasmielisyyteen tai mihin tahansa tapoihin ja temppuihin, joista on enemmän vahinkoa kuin apua.

Olen huono käyttämään sana ”hengellinen”, vaikka se vastaisi esimerkiksi englannin sanaa ”spiritual” aika hyvin. Mielestäni papit ovat pilanneet sen. Hengellinen kuulostaa liiaksi samalta kuin mikä tahansa kokoelma uskonkappaleita, jotka muka pitäisi ottaa omikseen. Noissa uskonkappaleissa on aivan liikaa sisällyksettömiä lausahduksia ja hurjia valeita, jotta ne kestäisivät tukeutumista.

Olisi hauskaa käyttää enemmän sanaa ”henkinen”. Koulussa tulin monta kertaa toiseksi henkisissä kilpailuissa. Kilpailtiin laulussa tai soitossa, lausunnassa tai sellaisessa. Mielestäni kilpailut olivat tyhmiä. Omat opettajat vahvistettuna seurakunnan papilla istuivat kuuntelemassa, onko kilpailija omaksunut jonkin taustaltaan hämärän tavan esittää.

Henkinen työ on jo ymmärrettävämpi termi. Ollaan tekevinään jotain, vaikka ei todella tehdäkään, ja saadaan siitä palkkaa. Olen ollut henkisen työn tekijä kauan. Toisaalta olen oppinut ihailemaan luovaa ruumiillista työtä. Sitä on vain tarjolla kovin vähän.

Katselin kun sukulaiseni rakentelivat taloja. Niinkin sattui, että heillä oli piirustuksia tai laskelmia, mutta eivät ne olleet välttämättömiä.

Jossain tuolla suunnalla on kotipiirissä opittu ajatus. Henkisyyteen on suhtauduttava vakavasti. Henkisyyden alueella ei pidä säästää vaivojaan.

Luulen, että tämä ajatus ei saavuta suosiota: yksi keino pitää yllä henkisyyttä on lukeminen ja kirjoittaminen. Toinen keino on kuunteleminen ja katseleminen, vaikka ne ovat vielä vaikeampia.

Näiden yhteinen nimi on eläminen. ”Tämä se on elämää”, sanoo lomanviettäjä toiselle, ja haukkaa makkaraa. Se ei ole elämää. Elämää on se, että paikkaa saunan katon ja pinoaa puut.

Japanilainen ja kiinalainen mystiikka tuli muotiin Euroopassa 1700-luvulla ja väärät tulkinnat alkoivat heti levitä. Oikeampia ja innostavia tulkintoja on esiintynyt. Zen ja moottoripyörän kunnossapito… Ehkä tuon nimityksen ”zen” takana on se mielestäni oikea ajatus, että lankkuaidan voi maalata todella hartaasti. Tulos ei ole välttämättä hyvä, mutta ei tässä tulosta tutkitakaan.

Olin käynyt läpi ne kirjani, joita on siellä kaksisataa tai viisisataa. Ei se ollut mikään harha, että kirjat puhuvat. Ei niistä todellisuudessa kuulu ääntä, mutta sen sijaan ne tuovat todellisiksi samanaikaisesti muistoja ja mahdollisuuksia. Niitä voi palautella mieleensä. Ne ovat valmiina uutta yritystä varten.

Yllättävän paljon siellä oli ja monella kielellä kirjoja, jotka liittyivät ammattiini. Esimerkiksi hyvin vaikeasta käsitteestä ”sopimus” oli sekä nykyaikaisia että historiallisia selvityksiä ja lisäksi katsauksia keskiajan ja antiikin käsitteisiin, joilla tämä meidän ”uusimman aikamme” sopimuskäsite on sangen vieras.

”Yhteiskuntasopimus” tuli poliittiseen kieleen ennen suuria vallankumouksia, mutta kun se ensin esiintyi, kukaan ei ollut tullut oikeastaan ajatelleeksi, että kuka tahansa ihminen ja mikä tahansa elin, esimerkiksi kuningaskunta, voisivat tuosta vain päättää molempia osapuolia sitovasti jotain.

Siihen asti oli synnytty valmiiseen maailmaan, joka ei sitten jäänyt tyhjemmäksi, kun syntynyt kuoli.

Yhteiskuntasopimus eli ajatus, että jotkut hallitsevat, mielellään määräajan kerrallaan, noudattaen sääntöjä, teki maailmasta epätäydellisen, ajallisen ja rajallisen.

Sen mukana tuli käsitys, että kuka tahansa ihminen voi ja hänen ehkä täytyykin ottaa huomioon toisia ihmisiä ja jättää jokin jälki, ei poltettu kylä, kuten perinteisesti oli tehty, vaan jotain pysyvämpää – esimerkiksi hymy.

Ovi napsahti ihan hiljaa ja sepeli rasahteli pihassa. Ajattelin, että tämä oli ehkä kesän kaunein päivä. Tai sitten se johtui vain valosta, joka tuli sopivasta suunnasta.



16 kommenttia:

  1. Itse olen aina ymmärtänyt zeniläisyyden eräänlaisena sotilaskoulutuksen yleistyksenä. Kyse on lihasmuistista. Asia (jousiammunta, piirros, kaunokirjoitus, teen keitto tms.) pitää tehdä
    a) vaivatta ja ajattelematta
    b) täydellisesti.

    Tämähän on tuttua jokaiselle, joka on joskus purkanut ja koonnut rynnäkkökivääriä. Kun se sujuu, lopputuloksena on zeniläinen mielen tyhjentyminen. Ei ole miestä, ei ympäristöä, ei edes rynnäkkökivääriä. On vain unenomainen liike, kun kaasumäntä lähtee suojaputkesta, lukko pyörähtää luistista.

    Tällaiseen ylioppimiseen pääsy on toivottavaa, kun kyse on sotilaallisista taidoista tai vaikkapa perusalgebrasta. Nautittavaakin se on. Sitä en jaksa uskoa, että moinen ylioppiminen ihmisen sielua hyödyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mäkään, se on tossa kontekstissa eräänlainen klisee, buddhalaisuudesta irrotettu koriste-elementti, jonka tehtävä on lähinnä maadoittaa tiedeuskon ja agnostismin .- niiden sanelemien tiedon rajojen synnyttämää eksistentiaalista angstia.
      Toisille se pakopaikka on ortodoksikirkon menot, kelle se on mikäkin: majakat ja ulapat, Lappi lapinhulluille .... Toinen elämän moodi jossa ollaan "aidosti olemassa".

      Poista
  2. Kiitos, Jukka. Tämä oli ajatuksia herättävä blogi, mutta hyvin viitteellisellä tavalla. Jo alun Tillichistä olisin mielelläni kuullut enemmän!

    VastaaPoista
  3. Kun pikkutyttönä pohdittiin elämää ja juteltiin ystävän kanssa syvällisiä, sanottiin että jutellaan henkeviä.

    VastaaPoista
  4. Disneyn kamalan Pieni Merenneito -filmin nähnyt pieni ihminen ihmetteli: voiko sopimuksen tehdä ihan mistä tahansa?

    VastaaPoista
  5. Nyt pitää kirota pärskäyttää. Kuvitteellisesti tosin. Mutta; kyllä se jouten oleminen ja makkaransyönti on elämää siinä kuin se katon paikkuu tai puiden pinoaminenkin. Ja ihan yhtä tärkeää, hetkittäin tärkeämpääkin. Paitsi että se katonpaikkuukin sujuu paremmin, kun joskus muistaa olla jouten, on sillä myös itseisarvonsakin. Kunhan taas toisaalta muistaa, että paikkaamattoman katonkaan alla ei ole hyvä.

    VastaaPoista
  6. Kai se "kirjojen puhuminen" on sitäkin, kun niiden sisällöt tapahtumineen, ihmisineen ja asioineen tunkevat uniinkin.

    Jos ammatikseen hakkaa ja pinoaa halkoja 8 h päivässä, niin lukeminen sekä kirjoittaminen jää vähemmälle ja sama toisin päin. Ja ihan sama, tekeekö nämä toimet sähköisten (moottoroitujen, virtualisoitujen) välineiden avuilla vai käsin ja kirveellä.

    VastaaPoista
  7. Uskonkappaleista puheen ollen:"Did you hear the news that since the Ecumenical Council decided it wasn't really the Jews who killed Jesus the Jews have now lowered the rent on the Vatican?" Frank Sinatra,Las Vegas 1966

    VastaaPoista
  8. Termi "henkinen" selittyy mielestäni täysin kattavasti blogistin oman tekstin viimeisellä kappaleella:

    "Ovi napsahti ihan hiljaa ja sepeli rasahteli pihassa. Ajattelin, että tämä oli ehkä kesän kaunein päivä. Tai sitten se johtui vain valosta, joka tuli sopivasta suunnasta.#

    VastaaPoista
  9. "Ovi napsahti ihan hiljaa ja sepeli rasahteli pihassa. Ajattelin, että tämä oli ehkä kesän kaunein päivä".

    Jaha, sepelin narkastelu jalkojen alla siis tekee kesän kauneimman päivän? Toisista se voisi olla kesän kauhein päivä!

    VastaaPoista
  10. Kirjassa "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" on hyvää nimi. Muuten se on hyvin epäzeniläinen kirja, täynnä selitystä ja sekavaa mystifiointia. Zenissä ei selitetä.

    Zenin idea, mielestäni, on se, että asiat on nähtävä ilman määrittelyjä ja otettava ne sellaisina kuin ne ovat, ilman muita merkityksiä. Elämme itse luomassamme maailmassa, jossa mielikuvamme asettavat meille rajoja, vaatimuksia ja velvollisuuksia. Zenissä niistä ravistaudutaan – tavalla tai toisella, se ei ole tärkeää - irti.

    Zen vastustaa kaikkia rituaaleja ja sääntöjä, mutta niinpä vain yritämme tehdä siitäkin rituaalin omine sääntöineen.



    VastaaPoista

  11. " Ovi napsahti ihan hiljaa ja sepeli rasahteli pihassa. Ajattelin, että tämä oli ehkä kesän kaunein päivä. Tai sitten se johtui vain valosta, joka tuli sopivasta suunnasta."

    Tämä on Heikki -runojen ohella ehkä parasta mitä Kemppisen kynästä on lähtenyt.

    VastaaPoista
  12. "..., aiheettomaan tiedeuskoon".

    Mikähän ja olisi niin kuin sellainen aiheellinen, arvaten jotenkin kontrolloitu annos tiedeuskoa? ja mikä tässä ajattelussa tulee sen sallitun rajan ylittäjän osaksi?

    VastaaPoista
  13. Kuinka paljon halveksittavampi on usko sielun kuolemattomuuteen, verrattuna ”aiheelliseen” uskoon sielun olemattomiin häviämisestä, tai tietämättömyys-uskoon tässä kysymyksessä?

    VastaaPoista
  14. Zen hug.

    Yksityisajattelija

    VastaaPoista

  15. “It is an honorable Thought…” (946)
    Emily Dickinson

    "It is an honorable Thought
    And makes One lift One’s Hat
    As One met sudden Gentlefolk
    Upon a daily Street
    That We’ve immortal Place
    Though Pyramids decay
    And Kingdoms, like the Orchard
    Flit Russetly away"

    VastaaPoista