Sivun näyttöjä yhteensä

26. lokakuuta 2012

Vaalipuheeni





En ole koskaan ollut ehdokkaana mihinkään, eikä ole pahemmin pyydettykään. Kiitos siitä.

Vaaliohjelmat ovat kuitenkin parempaa televisioviihdettä kuin mitä kaupallisilla ulkomaan yhtiöillä on tarjolla. Koska en todellisuudessa ymmärrä poliitikkoja, seuraan heidän puheitaan ihmetellen. Kyllä he ovat lahjakkaita ihmisiä. Viimeksi Päivi Räsänen osoitti melkein suvereeneja taitoja. Se on paljon sanottu, kun ajattelee, miten kulmakuntaisia käsityksiä hänellä kuitenkin on. Hoito- ja hoivakysymyksistä kiisteltäessä hän on omalla alueellaan.

Toisaalta myös hänen esiintymisensä panee miettimään, miten järkyttävä teho voisi olla äänenkorkeuden laskemisella ja puherytmin hidastamisella, vaikka kuinka kello käy.

Hiukan olen kuitenkin pahoillani siitä, että vanhusten hoito näyttää olevan alue, jolla saa puhua mitä roskaa tahansa, varsinkin julkisesti.

Aivan varmasti pahoja epäkohtia on ja aivan varmasti tilanteet vaihtelevat eri seuduilla sietämättömästi. Olen ymmärtänyt, että tämä onkin yksi kuntauudistuksen ja sen ST-osan perimmäisistä syistä. Meillä on vanhus-kuntia, joissa rahat ja voimat eivät riitä. Koska vanhuksilla on äänioikeus, poliitikot pitävät heidän asiaansa kovasti esillä. Ja niinpä asiasta saatiin jo säädetyksi laki.

Aivan varmasti ratkaisumalleja on monta, myös sellaisia, jotka ovat keskenään ristiriidassa.

Minua ei kannata uskoa, koska nyt eri tavoin yli 20 vuotta sairaita omaisia autelleena olen koko ajan ollut valtavan etuoikeutetussa asemassa. Siksi omia kokemuksiani ei voi yleistää. Mutta siitä huolimatta sanon: älkää kaatako omia pelkojanne ja huonoa omaatuntoanne hoitohenkilökunnan niskoille. He ovat pätevää väkeä ja tekevät erittäin kovaa työtä huomattavan pienellä palkalla.

Tuo etuoikeutettu asema ei tarkoita omassa tapauksessani pelkästään rahaa, jota minulla ei ole käytettävissä epätavallisia määriä, vaikka ei tietenkään ole aihetta eikä oikeuta valittaa.

Tarkoitan ennen kaikkea sitä, että olen juristi ja tottunut toimimaan erilaisten viranomaisten ja virastojen kanssa ja myös ottamaan selvää ajoittain ja kohdittain aika mutkikkaista laeista, säädöksistä, ohjeista ja päätöksistä.

Kokemukseni ovat pelkästään hyviä. Kunhan muistaa pukeutua rähjäisesti eli tavalliseen tapaansa ja varoa huolellisesti kaikkea, minkä toinen voisi tulkita mahtailemiseksi, kaikkien virkamiesten ja –naisten kanssa pärjää. Vanhan kansan rautanyrkit ovat onneksi kuolleet.

Tyypillinen halpamainen temppuni on aloittaa sanomalla, että tulin kysymään neuvoa. Titteleitään ja virkanimikkeitään ei pidä mainita. Kaikki valtiolta ja kunnilta palkkaa saavat ovat herkistyneet arvaamaan ”vaaralliset” yhteydenottajat ja uhraamaan heille sellaista myötämieltä, jota yhteinen kansa jää kaipaamaan.

Sotien jälkeen remmissä oli muuten riuskaa väkeä. Yksikin lääkäri täytti mustekynällä potilaskorttia ja kysyi pinnatuolilla pönöttävältä potilaalta:” Mitä sä töiksesi teet?” – ”Minä olen, khrm, hovioikeudenneuvos…” – ”Paskaaks siinä köhit. Eikös se ole ihan hyvä duuni?”

Hoitajien työ on hyvin raskasta ja huonosti palkattua, ja usein työajat ovat hankalat. Mietin monesti, millaista on perheen arki, kun on lapsia ja äiti on esimerkiksi hoitaja ja isä poliisi ja pitäisi vielä onnistua asumaan pääkaupunkiseudulla. Tällaisia ei kai kauhean paljon murehdita, koska pienituloisten mutta ahkerien ja ihmisyhteisölle välttämättömien ihmisten halveksiminen on muotia. Jos joku on perinyt liituraitakuvioiset housut, hän on ainakin omasta mielestään kovasti paljon parempi kuin nämä toiset, joilla ei ole edes entisajan duunareiden eikä ”todellisten työtätekevien” sädekehää.

Toistan vielä kerran, että vaikka on virhe yleistää omia kokemuksiaan, olen jatkuvasti ihmeissäni täällä, pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa, mistä näitä mahtavia, jaksavia ihmisiä riittää, ja haluan heitä kiittää.

17 kommenttia:

  1. Kolme miespuolista kaveriani on kouluttautunut muilta aloilta sairaanhoitajiksi. Kaikki ovat tyytyväisiä valintaansa. Työ on kuulemma motivoivaa - ihmisten auttamiseen ei tarvitse kummemmin käskeä itseään, työtahti leppoisa (esimerkiksi mainosalaan verrattuna) ja palkka työn vaativuuteen nähden hyvä. On tullut mieleen, että ehkä naisia ei pitäisi palkata hoitajiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtahti on sairaaloissa leppoisaa juu. Sellaistahan se on sairaanhoitoalalla joka paikassa juu. Missähän yksikössä nämä kolme tyyppiä oikein työskentelevät? Loppuun palaneitten mainosmiesten yksityisessä hoito- ja lepokodissa vai? Mutta ei naisia tosiaankaan pitäisi palkata kuin siivoojiksi, keittäjiksi ja karjakoiksi. Tai ylipäätään sellaisiin hommiin, joissa on pakko tehdä duunia nurkumatta ja turpa kiinni. Sairaaloissa naiset vain valittavat koko ajan kiirettä ja hässäkkää. Saavat burn out- kohtauksia, jos osasto toimii vajaalla, kun koulutettuja sijaisia ei saada pariin viikkoon eivätkä kouluttamattomat ole kuin jaloissa ja työn tukkeena, kun ne ei vielä osaa mitään. Miehet sen sijaan kestävät paineita kuin sotilaat. No – eiväthän miehet työskentelisi pitkään sellaisella osastolla, jossa hoitohenkilökunnan vajaus on jatkuvaa. Kuka mies nyt orjaksi rupeaa eli tekemään laadunparannuksen ja rationalisoinnin nimissä entisellä palkalla kahden tai kolmen ihmiset työt. Tietenkin tilanne on aivan toinen loppuun palaneitten mainosmiesten yksityisessä hoito- ja lepokodissa, jossa mieshoitajan tilille maksetaan puuttuvasta työntekijästä 75% korvaus tämän bruttopalkasta jokaisen vajaavuoron osalta. Silti työtahti on yhä leppoisaa, koska miehet ovat motivoituneita ja organisaatiokykyisiä. Toisin on naisten laita. Voi voi.

      Poista
    2. Vanhuksia, päihdeongelmaisia, vakavasti mielisairaita. Todennäköisesti kovimmissa hommissa. Eivät mitenkään vähättele työtään, varsinkaan sen merkitystä, mutteivät myöskään pidä itseään minään suurina sankareina. Voit tietenkin uskoa tai olla uskomatta.

      Hoitajat varmasti tekevät arvokasta työtä, sitä ei kiistä kukaan, mutta jostain syystä kukaan ei tunnu edes uskaltavan epäillä heidän aktivistiensa pahimpiakaan kauhujuttuja.

      Poista
  2. Sen verran firmoissakin ollaan virkamiesmäisiä, että Suomessa yleisestikin, aiheesta, ei pärjää kovin hyvin "ettekö te tiedä kuka minä olen"-asenteella.

    Hoitaja-poliisi-lapsiperhe-asuu pääkaupunkiseudulla taitaa olla fiktiota. Ei niillä ole varaa asua pääkaupunkiseudulla. Niinpä yhtälöön on lisättävä vielä tunnin-parin työmatkat suuntaansa.

    VastaaPoista
  3. Saat kuvitellun ääneni, oli sen verran sivistynyt vaaliohjelma että alta pois. Ja kun olen itsekin ST-tyyppi, niin uskottava juttu kaiken kaikkiaan. Ilahduin lisäksi siitä duunilääkäristä, jollaisia olen itsekin tuntenut, enimmäkseen ne ovat olleet huippuammattilaisia.

    VastaaPoista
  4. Erinomainen puhe olikin. Kiitos!
    Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että politiikkaan pitäisi saada juuri niitä ihmisiä, joita vaikuttaminen (lue:valta)ei kiinnosta.

    VastaaPoista
  5. Laittamattomasti haasteltu. Hoito sujuu, jos laitoksessa on sellainen henki, ettei koko ajan mietitä, kelle mikin homma kuuluu vaan hommat hoidetaan. Toisenlaistakin on nähty.

    VastaaPoista
  6. "Jos joku on perinyt liituraitakuvioiset housut, hän on ainakin omasta mielestään kovasti paljon parempi kuin nämä toiset..."

    Ei se niin ole, jos on ne perinyt (vanha raha). Tuollaiset voivat olla salaisesti ylimielisiä, mutta osaavat kätkeä/korvata sen charmantilla käytöksellä.

    Mutta annas olla olla kun tulee liike-elämän palveluksessa oleva ensimmäisen polven ekonomi liike-elämän palveluksessa taikka vähän parempiin varoihin päässyt yrittäjä (laillistettu varas) niin siinä ei muilla ts (luusereilla) ole arvoa ensinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...yrittäjä (laillistettu varas)..."

      Mistä tämä vihapuhe ? Kuka arvoisan anonyymin elannon kustantaa siinä vaiheessa, kun olemme saaneet eliminoiduiksi kaikki nämä "varkaat" ? Verot valtion maksettaviksi vai miten ?

      Taikaseinä ja Kela Gold -kortti eivät toimi pelkästään virkamiesten palkoista koottaville verotuloilla, koska virkamiesten palkat on ensin koottava jostakin avoimen sektorin toiminnasta kerättävillä verotuloilla. Mikä se avoin sektori sitten on ja mitkä toimijat sitä pystyssä pitävät. Varkaat ?

      Poista
  7. Olet ottanut robottivalvonnan käyttöön, olisiko mitenkään mahdollista poistaa se ensi tilassa, jos r:ista ei ole haitaksi asti. Vanhat silmät eivät riitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, valvontatyökalun laatu on puutteellinen kauniisti sanottuna.

      Poista
  8. On se hyva, etta on alueita ja sektoreita, joilla on tehtävää työtä vaikka kuinka paljon. Ei tällöin joka paikassa työttömyys uhkaa½!

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus ja asiantunteva. Kiitos!

    Minua aivan kauhistuttaa ajatella miten siellä suur-Helsingin seudulla ollenkaan pärjätään näitten kaikkien ongelmien kanssa.

    VastaaPoista
  10. Miksi vanhuksista puhutaan aina ongelmana. Uutisvuodon Lippos-heitto viime lauantaina oli aivan pohjanoteeraus. Lipponen oli Uutisvuodon mukaan tyypillinen eläkeläinen ja sitten seurasi videonpätkä vaipoissa kävelevästä eläkeläisestä. No, väliäkö sillä, että on vaippa, jos itse ostaa ja vaihtaa vaippansa. Kuvan eläkeläinen käveli ihan itse, ei ollut vuodepotilaana. Eivätkö Uutisvuodon tekijät aio tulla vanhoiksi ja avuttomiksi koskaan. Minä ainakin aion kuolla ennen kuin olen taakaksi muille. Toki olen jo, joku maksaa eläkkeeni tai ainakin suurimman osan siitä.
    Hesarin nettisivuilla näkyi otsikko. "Lääkäripulan torjumisesta kehkeytyi kiista puolueiden välille". Onko Suomi tullut ihan hulluksi. Voi olla , että kohta taistelemme viimeisestä leipäpalasta. Lääkäreitä ei ole koskaan tarpeeksi, jos tielle lähdetään.
    Poliisi ja sairaanhoitaja-pariskunnasta puheen ollen, miksi he eivät voisi elää onnellisina ilman lapsia. Näin ajattelen jälkiviisaana. Biologiaahan sen on, olemme lapsia halunneiden ihmisten jälkeläisiä, niinpä haluamme omia lapsia.

    VastaaPoista
  11. Itse olen monet, monet kerrat joutunut kolareiden, tapaturmien ja milloin minkäkin vaivan vuoksi sairaalahoitoihin turvautumaan, lasten takia sekä välillisesti myös lasteni äitien kautta synnytystapahtumien todistajaksi ja yhdyn mieluusti blogistin kiitollisuuden tunteeseen.

    Ei sairaaloissa ole ylenmäärin nurkua, ei parkua kuulunut muilta, kuin kipujaan itkevien potilaiden suunnilta. Ja nekin varsin aiheellista paruntaa. Poikkeustapauksia on tietenkin, mutta ehkä aiheellisia.

    Napinaa työoloista ja palkoista kuulee rakennuksilta, bussikuskeilta, laivanrakentajilta, ahtaajilta, maanviljelijöiltä, kaivoksilta... Kuulema jotkut juristikin nälkäpalkalla käräjillä kulkevat ja Björn Wahlrooskin mieluusti kasvattaisi kassaansa äärettömyyksiin saakka vaikka varsinaisten töiden tekemiseen miehestä ei olekaan; "...tai muuten!".

    Mielisairaaloihin "sain" tutustua 1980-90-luvuilla kun raahasin ensimmäistä puolisoani niihin. Se oli aivan toinen maailmansa silloin, kun vielä vanhoja, kaikelle kyynistyneitä jämiä oli lääkäreinä ja hoitajina. Hekin silti yrittivät varmaankin parhaansa, vaikka en vielä silloin ymmärtänyt ihmisen, ammattilaisenkaan, rajallisuutta kuinka helposti juuri sellaisissa työtehtävissä rajat vastaan tulevatkin. Millainen lie tilanne niissä nyt, kaikkien leikkausten ja avohoitoihin siirtelyjen jälkeen? Pahimmat potilastapaukset, viinalla, huumeilla ja lääkkeillä itsensä hulluiksi rakennelleetko vain ovat jäljellä? Kuinka heidän kanssaan hoitohenkilökunta jaksaa?

    Hämmästelen alati, kuinka joillakin ihmisillä, sukupuolesta riippumatta (enimmäkseen tähän saakka naisilla) on mielen- ja ruumiinkuntoa ryhtyä toisten auttamiseen. Hakeutua ammatteihin, joissa voivat tätä kutsumustaan täyttää.

    Millaiset ihmistyypit vuodesta toiseen jaksavat sotimisten, itsemurhapommittajien, maanjäristysten ja tsunamien jäljiltä ajaa ambulansseja, kantaa baareja, kääriä siteitä, asennella tippapulloja, nähdä kuolevien ja kuolleiden potilaiden omaisten tuskaa..?

    Em. luettelo on loputon, mutta silti aina joku jaksaa vaikka palkka tehdystä työstä saattaa olla mitätön. Ja vaikka rahaa tulisi kuin roskaa jokaiselta keikalta, se saattaisi olla tällaisten luonteenpiirteen omaaville ja kaiken hirveyden kokeneille merkityksetöntä paperisilppua.

    Entä sitten, kun tällainen ihmistyyppi lajimme rappeutumisen ja yleisen kyynistymisen saatossa kuihtuu kokonaan pois? Tai kun ei liikahdakaan ennen kuin saa takuut, että tilille rapsahtaa sen ja sen verran rahaa tästä keikasta ja tuosta hommasta taas toisenlainen summan?

    VastaaPoista
  12. Vaalikeskusteluissa tai -puheissa kukaan ei ole toki syyttänyt tai arvostellut hoitohenkilökuntaa huonosta hoidosta, laiskuudesta tms. Joten tässä mielessä Kemppisen vaalipuhe oli aivan turhaa löpinää.

    VastaaPoista
  13. Tulkitsin enemmän kannanotoksi ja myötätunnoksi pienelle ihmiselle, helpompi olla voittajien puolella.

    VastaaPoista