Sivun näyttöjä yhteensä

8. joulukuuta 2011

Määräenemmistö


Koska asiaan on kajottu, nyt on aivan pakko jatkaa.

Tänään saadaan tietää perustuslakivaliokunnan tulkinta Sarkozyn ja Merkelin uudesta ehdotuksesta velkakriisin vakauttamiseksi.

Vaikka miten miettisin, en keksi muuta vastausta. Vaikka olen täysin vakuuttunut dramaattisten toimien välttämättömyydestä kierteen pysäyttämisestä. Vaikka liittovaltiokehitys ei pahemmin hirvitä minua. Vaikka minustakin poliittista yhdentymistä on kehitettävä taloudellisen yhdentymisen myötä.

Eilen esitetty Sarkozyn ja Merkelin ehdotus on Suomen perustuslain vastainen.

Eduskunta päättää ylimpänä instanssina rahojensa eli veronmaksajilta, tulleista ja muista vastaavista lähteistä koottujen varojen kohtalosta. Eduskunta voi päättää luopua tästä oikeudestaan, mutta koska koko perustuslaki on kirjoitettu täysin toisenlaisen periaatteen varaan, eduskunnan vallassa ei ole tehdä tuollaista päätöstä.

Kysymys ei ole vakuusrahastosta, vaan EU:n sääntöjen muuttamisesta tai tulkinnasta siten, että eräät asiat voitaisiin päättää 85 prosentin enemmistöllä eli esimerkiksi Suomen eduskunnan vastustaessa.

Oppositio saa vastustaa vaikka kuinka. Tuo uusi ehdotus tarkoittaa, että hallituksen eli siis käytännössä eduskunnan enemmistön kanta ei ratkaisisi.

Suomessa eduskunnan suostumus eli enemmistön kanta tarvitaan jopa sodasta ja rauhasta päättämiseen (93 §). Ulkopuolinen taho voi vapaasti määrätä vaikkapa tulleja, kuten Venäjä viimeksi suomalaiselle puulle. Nyt ehdotetaan, että jokin muu kuin eduskunta määräisi sellaisesta tulo- ja menoarvion piiriin kuuluvasta asiasta, jonka rahamäärää ei edes tiedetä ja joka ei ole edes uskottavasti arvioitavissa.

Olen pahoillani, mutta joudun olemaan tässä asiassa samaa mieltä kuin Timo Soini ja hänen puolueensa.

Suomi voi kumota koko perustuslakinsa ja ryhtyä elämään EU:n ohjauksessa, mutta sekin päätös olisi tehtävä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Nyt käsillä olevassa tilanteessa lainmuutos olisi julistettava kiireelliseksi ja siihen tarvittaisiin 5/6 annetuista äänistä. Normaalisti perustuslain muutos jätetään lepäämään yli vaalien, koska äänestäjien on saatava sanoa sanansa.

Esitän kaksi arvausta. Saksa ja Ranska vetävät Kansainvälistä valuuttarahastoa eli käytännössä Kiinaa mukaan pelaamalla äärimmäisen kovaa peliä. Toinen vaihtoehtoinen kohde on keskuspankki. Keskuspankkilaina merkitsee käytännössä inflaation tietoista kiihdyttämistä, jota nimitetään usein rahan painamiseksi. Kun rahaa painetaan lisää, sen arvo laskee.

Toinen vaihtoehto on, että Saksa ja Ranska arvioivat menestyvänsä paremmin yhteistoiminnassa ison Britannian ja ehkä Ruotsin kanssa eli tekeillä on EU 2:0.

Me saisimme heti nämä kolme vierasta, työttömyyden nousun, verojen nousun ja vahvan inflaation.  Itse kukin voi aluksi mielessään vähentää ansiotasoaan kolmanneksella ja lisätä todellista velkaansa samalla summalla. Kiinteistöjen arvot jäätyvät, koska ostaminen ja myyminen tulee vaikeaksi.

Näköpiirissä on vain jääkausi. En olisi luullut näkeväni ilmastonmuutosta, mutta pelkään nyt sen näkeväni.

Neljäs ilmestyskirjan ratsastaja on sota. Sellaisia tapaa syttyä, kun taloudellinen tai poliittinen pohja on pettänyt. EU:n kuuluisa ”valuvika” ei ole taloudellinen, vaan poliittinen. Nyt se tuli rumasti näkyviin.

Toivon olevani väärässä ja alarmistinen eli hätärummun suotta lyöjä. En kuitenkaan mahda mitään sille, että asia on esitettävä sellaisena kuin sen ymmärtää. Jos tulkinta osoittautuu vääräksi, on syytä olla tyytyväinen ja ryhtyä odottamaan joulupukin sijasta joulupukkien armeijaa.

40 kommenttia:

  1. Olisiko nyt lopultakin aika perustaa Yhteispohjoismainen liitto? Tai vaikka liittovaltio? Suomi hoitaisi maavoimat, Ruotsi ilmavoimat ja Norja laivaston. Siinä agressori miettisi kahdesti ennen kuin tunkisi saastaisen saappaansa kansankodin maaperälle.
    Suomihan meni EU:hun pelkästään Venäjän-pelossaan. Mitään muuta syytä ei ollut.
    JK:n lailla ihmettelen vallan kauhiasti, olen kuin klapul päähän lyäty siitä, että onko tosiaan Timo Soini ainoa tervejärkinen poliitikko tässä maassa?

    VastaaPoista
  2. On se kummaa kun nainkin yksinkertainen asia ottaa noin koville. Velkaantuminen on saatava loppumaan niitten osalta, joilla on taipumis 'ylivelkaantumiseen'. Siis aivan jokapaivainen juttu. Pankitkin osaavat tämän! Kuinka se voi olla nain vaikean tuntuista?

    Lainsäädäntömme on suurelta osin EU:n lainsäädäntöä, ja siihen on mukauduttu aika mutkattomasti. Luulisisi tällaisen lainsäädäntövallan luovuttamisen EU:lle olleen paljon vaikeampi juttu, kuin velkaantumisen pysäyttäminen!!

    VastaaPoista
  3. Neljäs ilmestyskirjan ratsastaja on sota. Sellaisia tapaa syttyä, kun taloudellinen tai poliittinen pohja on pettänyt.

    Ja tämä sota on nyt siis syttymässä tarkkaan ottaen minkä osapuolten välille?

    17 euromaasta 12 on NATO-maita. NATO:n peruskirjan viides artikla velvoittaa jäsenmaat antamaan apua kaikille hyökkäyksen kohteeksi joutuneille maille kuin hyökkäys olisi kohdistunut niihin itseensä. Oletetaan, että esimerkiksi Saksa hyökkää Kreikkaan. Tulisi olemaan aika mielenkiintoista nähdä, kuinka Kreikka pyytää muiden muassa Saksalta apua torjuakseen Saksan hyökkäyksen.

    Toisaalta: jos uskomme niiden vihjailuja, jotka haluaisivat viedä Suomea eteenpäin Timo Soinin viitoittamalla tiellä, niin koko euroalueella tuntuu Suomen, Saksan ja ehkä osittain Alankomaitten ohella olevan vain työtä vieroksuvia istuskelijoita, joiden laiskottelua nämä sypäkät herrakansat joutuvat loputtomiin kustantamaan (ja joiden kanssa ne ylipäänsä edes asuvat samassa maanosassa vain jonkinlaisen oudon sattuman kautta). Jos tällaisille vätyksille jokin taho julistaisi sodan, niin tulisiko siitä todella mitään - jos maalailtu kuva pitää paikkansa, eikö heidän nimittäin voisi olettaa antautuvan välittömästi?

    Me saisimme heti nämä kolme vierasta, työttömyyden nousun, verojen nousun ja vahvan inflaation.

    En ole läheskään ainoa, joka valintatilanteessa vahvan inflaation ja vahvan deflaation välillä valitsee edellisen.

    VastaaPoista
  4. "Neljäs ilmestyskirjan ratsastaja on sota. Sellaisia tapaa syttyä, kun taloudellinen tai poliittinen pohja on pettänyt. EU:n kuuluisa ”valuvika” ei ole taloudellinen, vaan poliittinen. Nyt se tuli rumasti näkyviin."

    Yhteisvaluutta oli aikanaan poliittinen ratkaisu, jonka tarkoituksena oli tiivistää jäsenmaiden integraatiota. Kun yhteisvaluuttaan sisään rakennetut viat ovat nyt lauenneet, poliittinen vakaus ja sen mukana koko EU-projektin uskottavuus on uhattuna.

    Se poliittinen valuvika liittyy Unioniin itseensä. Integraatiota tiivistetään pienin askelin ylhäältä johdettuna. Demokratia nähdään tässä prosessissa hidasteena, joka vain tekee asioista monimutkaisempia.

    VastaaPoista
  5. Kiitän kirjoituksesta. Tarkoitukseni oli kysyä juuri tuota asiaa blogistilta, mutta vastaus tulikin jo.

    Erityisen karmeaa perustuslaillisten ongelmien lisäksi tässä vakausmekanismikehityksessä on se, että Suomen budjettivaltaa ollaan siirtämässä luxemburgilaiselle yksityiselle osakeyhtiölle (EVM), joka on täysin irti EU:n ja EKP:n rakenteista ja ilman minkään valtakunnan läpinäkyvyyttä ja demokraattista kontrollia. Sen sijaan ao. osakeyhtiön johdolle ja hallinnolle ollaan takaamassa täysi syytesuoja, tekivätpä he mitä tahansa. Pelkällä omalla päätöksellään tämä osakeyhtiö voi "kutsua" esim. Suomesta rahaa haluamansa määrän osakepääomansa puitteissa. Alkuvaiheen 700 miljardin pääomaa voidaan tarvittaessa korottaa (vaatii kyllä kansalliset päätökset, mutta niitähän tuntuu syntyvän ;). Vastoin alkuperäistä ajatusta EVM on tulossa EVVM:n rinnalle - ei tilalle. Tämä tuplaa Suomen vastuut.

    Juristin kommentit sopimustekstiin olisivat erittäin mielenkiintoiset ja jopa isänmaan edun nimissä tarpeelliset:

    http://consilium.europa.eu/media/1216793/esm%20treaty%20en.pdf

    Mitä britteihin ja ruotsalaisiin tulee, on vaikea kuvitella, että he lähtisivät nyt Saksan ja Ranskan kelkkaan. Sen verran epävakaa erityisesti Ranska nyt on.

    VastaaPoista
  6. No niin, blogistista näyttää kuoriutuvan pieni laillisuusmies! Pitihän tämä arvata, hovioikeudenneuvos on aina pohjimmiltaan hovioikeudenneuvos, joka käpertyy muodolliseen juristerian taakse!

    Politiikka ajaa kuitenkin aina juridiikan ja myös näiden perustuslakikiemuroiden ohitse. Perustuslain muuttamiseen tarvitaan, jos lakiesitys on julistettu kiireelliseksi, vain kahden kolmasosan enemmistö eduskunnassa.

    Suomi on aina aikaisemmin vaatinut kurkku suorana "lisää talouskuria" EU:hun ja määräenemmistöpäätöksiä. Mutta nyt kun tämä vaihtoehto ja valinta tulee todella eteen, meneekin pupu pöksyyn ja ollaankin vetäytymässä ja käpristymässä joidenkin määräenemmistösäännösten taakse. Persujen pelossa, persujen pelossa!

    Blogistikin selittelee ääni väristen ja teksti heiluen, että hän kallistuu kyllä Timo Soinin taakse! Se siitä korkeasta juridiikasta!

    Suuri valiokunta pelästyy, kun joku käheä-ääninen akatemiaprofessori, joka ei ole edes ns. valtiosääntöoppinut, vaan oikeusteoreetikko, pelottelee kansanedustajia perustuslain pykälillä. Tällä "oppineella" on valiokuntaan mennessään mukanaan pari pojankoltiaisen näköistä oppipoikaa, perustuslakioppineita hekin kaiketi!

    VastaaPoista
  7. Lisään vielä: Me saamme joka tapauksessa "nämä kolme vierasta, työttömyyden nousun, verojen nousun ja vahvan inflaation".

    Kysymys on vain siitä, paljonko meillä on velkaa ja maksuun lankeavia vastuita, kun nämä kolme tulevat tupaan.

    VastaaPoista
  8. Olen pahoillani, mutta joudun olemaan tässä asiassa samaa mieltä kuin Timo Soini ja hänen puolueensa.

    Tuo ylläoleva on nolointa mitä Kemppinen on koskaan kirjoittanut.

    VastaaPoista
  9. Professori Erkki Aurejärveä mukaillen - kun rikokset ovat tarpeeksi suuria, niin ne suojelevat itse itseään.

    VastaaPoista
  10. Standard & Poor’s varoittaa 15 EU maata olla hyväksymättä Merkelin ja Sarkozyn ehdotusta uhkaamalla pudottaa niiden luottoluokitusta. Taitaa olla semantiikkaa vaitellä siitä onko suostuminen pakkoa vai välttämättömyyttä.

    Voisiko Suomi ottaa vastuun koko euroalueen pankkikriisistä ja heijastumisesta maailmankauppaan.

    VastaaPoista
  11. Miltähän vuodelta kuvituksena ollut kartta on?

    VastaaPoista
  12. "Olen pahoillani, mutta joudun olemaan tässä asiassa samaa mieltä kuin Timo Soini ja hänen puolueensa."

    Ei siinä mitään häpeilemistä, Soinilla on vain pokkaa sanoa asia niinkuin se on, vaikkei se olisikaan konsensuksen mukaista. Ja puolue ottaa mallia tästä, kukin omalla tyylillään.

    VastaaPoista
  13. Herrat täällä käyvät näköjään vielä sotia ruudinkatkuisin asein eivätkä näytä ollenkaan huomaavat, että sodat ovat abstrahoituneet muunkin maailman menon mukana niin, että niitä käydään pakkien ja börssien saleissa bittiammuksin. Uhrit ovat samoja kuin ennenkin: ns. tavallinen kansa.

    VastaaPoista
  14. "Voisiko Suomi ottaa vastuun koko euroalueen pankkikriisistä ja heijastumisesta maailmankauppaan. "

    Suomi voisi ottaa siitä paitsi vastuun, myös kunnian. Vähän niin kuin lapsi, joka totesi että hei, eihän tolla keisarilla ole vaatteita ollenkaan.

    Kupla kannattaisi puhkaista niin aikaisin kuin mahdollista. Nyt länsimaat yrittävät vain epätoivoisesti keksiä konsteja, joilla velkaantuminen voi jatkua. Syytetään pankkeja, pankkiireja, reittauslaitoksia, sijoittajia, veroparatiiseja. Mitä tahansa paitsi sitä, että valtiot ja kansakunnat syövät enemmän kuin tienaavat.

    VastaaPoista
  15. Vau, Kemppainen nousee muutamasta ihan oikeasta argumentista nopeasti tuomiopäivän julistajaksi - ja menetti asiasta otteen samalla. Kurjuutta ja sotakin saattaa olla tulossa. Ja syynä se että a) Saksa ja Rankska pyrkivät saamaan määrä-enemmistäpäätöksillä asioita eteenpäin 2) Suomikin saattaa sen hyväksyä ja jopa eri järjestyksessä kuin perustuslakimme määrää 3)koska taustalla pelataan myös valtapeliä.

    Kriisissä ei ole mitään uutta. Osa EU-porukasta (Kreijja jne) vedätti muita koska arveli ettei jää kiinni ja kavereiden on pakko auttaa. Nyt kavereita ärsyttää toisten velka ja sen aiheuttamat ongelmat koko porukalle. Riitaista porukkaa yritetään nyt saada kuriin vetoamalla kokoon ja suhteisiin ja pelottelemalla huonolla maineella. Tottakai tämä on valtapeliä jossa käytetään kaikkia välineitä. Ja siinä pienellä on vain kaksi vaihtoehtoa jos haluaa olla mukana; liitoutua ison kanssa tai olla kyytiläisenä. JA jotkut haaveilee Yhteispohjoismainen liitosta. Sellainen yritys oli aikoinaan ja sen vedätti hajalle Tanska ja Ruotsi jota avusti Saksa. Jotenkin tuttua, vai mitä?

    Perussopimukset, maiden perustuslaki jne. on vain pelisääntöjä, ei itse peli ja sääntöjä muutetaan tulkitsijoiden mukaan.

    VastaaPoista
  16. Mutta mitkä ovat siis Suomen vaihtoehdot? Ja niiden mahdolliset seuraukset? Ne ovat mielestäni olennaisempia kysymyksiä kuin esim Soinin mielipide siitä mikä on perustuslain mukaista tai ei...

    VastaaPoista
  17. Ad Omnia: - kuvsan kartta on
    Magni ducatus Finlandiae Russiae partim, partim Sueciae subjecti; Sinus item Bothnici ac Finnici nova et accurata delineatio. Calamo et sumtibus Tobiae Conradi Lotter, Geogr. Aug. Vind. Cum Priv. S. Vic. in part. Rheni Suev. et Franc. juris.
    Lotter, T. C. ([Augsburg] : [s.n.] [1772], 1772)

    VastaaPoista
  18. Ad Omnia: - käsitys perustuslain tulkinnasta ei ole Timo Soinin, vaan omani. Soinin puolueen edustaja perustuslakivalioikunnassa tuntui olevan samaa mieltä, mahdollisesti eri perusteella.

    Juristeista mielipiteensä on lausunut Kalle Tuori, joka on yksi valioikunnan säännöllisesti käyttämistä professoriasiantuntijoista. Erässä kommentissa viitattiin luultavasti T. Ojaseen, jota uskokteltiin Tuorin oppilaaksi, mitä hän ei ole, vaan Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori.

    VastaaPoista
  19. Kiitos komeasta kartasta ja tarkasta nimitiedosta. Mistähän kartan saisi kopiona?

    VastaaPoista
  20. Valtiovarainministeri Tim Geithner kiertää
    Euroopassa. Tänään hän tapaa vielä Montin ja
    palaa rapakon taakse ennen huippukokouksen
    alkua -hienotunteisesti.

    Instituutiot tarvitsevat perälaudan. Tavallisimmin sellainen esiintyy pakkona ja rangaistuksena.
    Näistähän tuomarimme meitä useasti valistaa.
    Tiistaina oli kuitenkin blogissa rahan hairahduksia. Kemppinen ei kepittänyt vaan turvasi kultaan. Niin minäkin omassa kommentissani.

    Nyt Geithnerin/Kemppisen esikuvia seuraten sanoisin eurosta kaksi asiaa. Keskuspankkifunktiot syntyivät pankkiirikiltojen
    systeemisinä perälautoina. Ehkä tunnetuin
    privaattipelastus on J.P.Morganin ruokapöytäkokous vuodelta 1907. Fed tuli miehen sijalle 1913. Mainehikkaampi ehkä sittenkin oli Lontoon Cityn kauppiasyhdistyksen
    julistus ja allekirjoitukset että paperirahoja ei tulla vaatimaan kullassa lunastettaviksi (ennen kuin Napoleon on kukistettu).

    Keskuspankki"teoria" oli mielentila joka loi
    uskoa, että hädän tullen keskuspankki latoo seteleitä ottolainaajille kottikärryittäin. Ben Bernanke jo veisteli helikopterilannoituksesta.

    Nyt vain on niin että tämä ei enää riitä. Varjopankkimaailma (yhtä iso kuin perinteinen)
    kysyy uusia otteita hätätilan iskiessä. Amerikoissa
    sellaisiin turvattiin hyvällä menestyksellä. Lyhyesti. Jotta arvopapereiden pitäjät eivät joutuisi paniikkimyynteihin ja romauttaisi toisten
    kauppa-arvoja,pitää Keskuspankin astua areenalle arvopaperiostajana. Eikä enää pelkästään
    perimmäisenä ja auliina lainanantajana. Juuri näin Yhdysvalloissa meneteltiin 2008-09.

    Mutta ei Euroopassa. Ei edes eurovaltioiden
    omien obligaatioiden osalta. Kun siis pitäisi ostaa myös yksityisiä arvopapereita niiden kysynnän ylläpitämiseksi ja hintojen säilyttämiseksi !

    Tunnettu vasemmisto/valtiovalta -skribentti ja
    oppinut Dean Baker innostui Fedin ja EKP:n viime viikon dollari/euro swapeista.
    Hän älysi ajatella, että josko Fed pelastaisi
    maailman europpalaisilta jästipäiltä.

    Se kävisi siten että amerikkalaiset ilmoittaisivat
    ostavansa rajatta eurovaltioiden velkakirjoa !
    Mielikuvituksellista ! Sitäkin,mutta rahavirtuaalissa ihan painokelpoista innovaatiovirtaa. Maksaisi biljoonia, am.triljoonia ?
    Eikä. Jos Fed oikeasti sanoisi ostavansa jokaisen
    sille tarjottavan Italian valtionobligaation ja Espanjan jne. , niin toki jotkut tarjoaisivat nyt
    alekorissa 60 sentillä kaupitsemiaan ovh 1 €
    määräisiä papereitaan. Ja saisi 1,3 dollaria/kpl.

    Entä huomenna ? No kaikkien eurovaltioiden velkaobligaatioiden arvo nousi nimellisarvoonsa.
    Korot putoaisivat siihen kolmeen joka niihin on
    kirjoitettu. Kriisi olisi sivuutettu. Ja mikä kummallisinta, dollarirahaa ei oltaisi käytetty
    paljoakaan (teoriassa ei senttiäkään).

    Riittäisi taaskin kun "JP Morgan" lupaisi ostaa ja muut uskoisivat. Mutta Rehnin kepillä ja Jutta Soinin vaarallisella sijoittajavastuulla eli näppien
    polttamisuhkailulla kriisi huojahtelee ensivuoteen
    ja lamaan.

    Ei tietenkään Amerikassa Bernanke voine
    ottaa tällaista radikaalia loikka-askelta. Äänestäjät pillastuisivat. Toisaalta amerikkaisen mission ja finanssi-siunauksellisuuden väkisinkin
    tuputtaminen voisi yhdistää katkeranriitaiset puolueet. Ja se ihana pakottamisen nautinto,jolla valtiomiehet
    kenraalilankoineen kautta aikain niin mieluusti ovat huonompiaan parantaneet.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  21. USB pankin näkemys euroopan tulevaisuudesta numeroiden valossa ei näytä kovin lupaavalta. Linkki vie Financial Timesin blogiin
    http://ftalphaville.ft.com/blog/2011/12/07/784451/ubs-doubts-your-eurozone-contingency-plan-is-good-enough/

    VastaaPoista
  22. Saksalainen, kreikkalainen ja suomalainen näkivät norsun. Saksalainen ajatteli, että mitäköhän hyötyä tuosta on ja kuinkahan noita saisi tuotettua suuria määriä halvalla. Kreikkalainen ajatteli väärentää kirjanpitonsa ja ottaa lisää velkaa saksalaiselta voidakseen ostaa tältä norsun. Suomalainen katsoi norsua, saksalaisen ja kreikkalaisen iloista leikkiä, ja päätti sen jälkeen että suomalaiselle ei sovi ilonpilaajan maine. Niinpä hän päätti muuttaa pikaisesti perustuslakia niin, että saksalainen voisi ottaa suomalaisen lukuun mielin määrin lisää velkaa, jonka voisi lahjoittaa kreikkalaiselle, jotta tämä voisi ostaa itselleen toisenkin norsun.

    VastaaPoista
  23. Hyvä Jukka! Asiaa. Huvittaa tuo Jyrkin kirjoitus kommenteissa anonyyminä-lukekaapa blogi- sanasta sanaan lainauksia!

    VastaaPoista
  24. "Toivon olevani väärässä ja alarmistinen eli hätärummun suotta lyöjä."
    Mieluiten alarmisti kuin Ludvig XVI, joka 14.7.1789 kirjoitti päiväkirjaansa "rien" (ei mitään).
    Kyllähän Brysselin kokouksen jälkeen on vähintäänkin tulkinnanvaraista, olleko enää suvereeni valtio.

    VastaaPoista
  25. Ei tässä kyllä inflaatio ensimmäisenä uhkana ole. Deflaatio ennemmin.

    Euroopan talous on vajaakäynnillä - vajaakäyntiin auttaa rahan määrän lisääminen. Inflaatiota tulee vasta, jos rahan määrää lisätään niin paljon, että taloudellinen tuottavuus ei kasva samaa tahtia.

    VastaaPoista
  26. Perustuslaki(kin) näyttää olevan blogistille vieras.

    Po. tapauksessa ei vaadita 5/6 enemmistöä eikä asian kiireelliseksi julistamista. Eduskunta voi hyväksyä asian kahden kolmasosan enemmistöllä-

    VastaaPoista
  27. Ad Omnia: - ehkä kaikki eivät ole huomanneet erään kommentoijan menetelmää. Hänellä on jokin tarve korostaa väittämiään virheitäni. Tämä esimerkki on aika selvä -
    73 §
    Perustuslain säätämisjärjestys

    Ehdotus perustuslain säätämisestä, muuttamisesta tai kumoamisesta taikka perustuslakiin tehtävästä rajatusta poikkeuksesta on toisessa käsittelyssä äänten enemmistöllä hyväksyttävä lepäämään ensimmäisiin eduskuntavaalien jälkeisiin valtiopäiviin. Ehdotus on tuolloin valiokunnan annettua siitä mietintönsä hyväksyttävä asiasisällöltään muuttamattomana täysistunnossa yhden käsittelyn asiana päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

    Ehdotus voidaan kuitenkin julistaa kiireelliseksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä. Ehdotusta ei tällöin jätetä lepäämään, ja se voidaan hyväksyä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä."

    Poistan nuo kommentit vastedes. En tiedä syytä, miksi panisin verkkoon näin selvästi virheelliset väitteet.

    VastaaPoista
  28. Ad Anonyymi: - kartasta saa ilahduttavan korkeatasoisen pdf:n Kansalliskirjaston Doria -kokoelmasta. Ajattelin itsekin kokeila, minkä tasoisia pikku tauluja saisi Wrightin veljesten linnun kuvista ja kaloista, joiden värikuvia on runsaasti. Kannattaa myös katso Finland i bilder, Finland framställd i teckningar ja pari muuta. Niihin liittyy hauskoja maiemakuvia, luullkaseni alkujaan kuparipiirroksia.

    VastaaPoista
  29. Olisiko kuitenkin Perustuslain 73 §:n sijasta kyse 94 §:n 2 momentista, jonka mukaan sellaiset valtiosopimukset, jotka koskevat perustuslakia, pitää hyväksyä kahden kolmasosan enemmistöllä normaalin yksinkertaisen enemmistön sijaan. Muistelen lukeneeni, että tuo kevennnys tehtiin tarkoituksella erilaisten valtiosopimusten teon helpottamiseksi.

    Sinällään mielenkiintoinen kysymys, voitaisiinko tuollaisella valtiosopimuksella toisen Korkean Sopimusosapuolen aloitteesta sopia, että Suomi luopuen suvereniteetistaan ryhtyy elämään autonomisena suuriruhtinaskuntana tms:nä.

    VastaaPoista
  30. Ad Omnia: - päivän kysymyksessä voivat sekoittua perustuslain muuttaminen ja kansainvälisen velvoitteen voimaansaattaminen.

    Jälkimmäisestä:

    "95 § Kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattaminen
    Valtiosopimuksen ja muun kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan voimaan lailla. Muilta osin kansainväliset velvoitteet saatetaan voimaan tasavallan presidentin antamalla asetuksella.
    Lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta käsitellään tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Jos ehdotus kuitenkin koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista, eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
    Laissa kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta voidaan säätää, että sen voimaantulosta säädetään asetuksella. Yleiset säännökset valtiosopimusten ja muiden kansainvälisten velvoitteiden julkaisemisesta annetaan lailla.W

    VastaaPoista
  31. Ad Anonyymi: - vastaus 94 § 3:

    "Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita."

    VastaaPoista
  32. Mielenkiintoinen näkemys akuutista aiheesta. Toivottavasti jonkinlainen järkiratkaisu voittaa. Suomi on tässä asiassa ymmärtääkseni isompien maiden kyydissä, tahtoi tai ei. Sikäli ymmärrän edustaja Sasin kommenttia. Mutta ainahan voi vastalauseen jättää, tuskin PM mitään ihmeitä saa aikaan HKV:ssa. Ruotsin kanssa pitäisi varmaan liittoutua tulevaisuudessa - se on ainoa hyvä mahdollisuus, muut ovat kehnompia.
    --
    Karttakuva on mainio. Kuulin vastikään Lappeenrannan teknillisen yliopiston Studia Generalia- sarjassa Leena Miekkavaaran esityksen Karjalasta kartoissa, samalla näkyi enemmän tai vähemmän summittaisia karttapiirroksia Suomenmaasta Tacituksen ajoista lähtien:

    • Karttahistorioitsija Leena Miekkavaara, Suomen Kartografinen Seura:
    Karjala varhaisissa kartoissa

    VastaaPoista
  33. Suomi edustaa yhtä prosenttia EU-maiden väkimäärästä. Täytyy olla paha grandiositettiongelma sillä, joka kuvittelee, että yhtään mikään EU:n hanke seisoisi tai kaatuisi Suomen mukana. Suomella on Euroopan Unionissa kusiaisen valtuudet.

    Suomen olisikin kokonsa huomioon ottaen viisainta erkaantua koko systeemistä, ottaa markka takaisin ja vetäytyä nurkkaan toivoen, että säilyy odotettavissa olevasta raskaan sarjan miesten kapakkatappelusta mustalla silmällä, tai muilla yhtä vähäisillä vaurioilla.

    Yksi mielenkiintoinen kysymys on se, koska katseet kääntyvät Olli Rehniin. Hän on ensin laajentumiskomissaarina vastannut siitä, että EU -kelvottomat maat on otettu asoita sormien läpi katsellen jäseniksi. Sen jälkeen hän on vastannut EU:n taloudesta talouskomissaarina. Talous ei taida olla oikein hyvissä kantimissa, jos olen oikein ymmärtänyt.

    Kataisen hallitus on haukannut p*****aa menemällä näillä yhden prosentin lihaksilla ja kusiaisen valtuuksilla etujoukkoihin kriisimaita tukemaan. Nyt hän yrittää korjata tilannetta haukkaamalla moninkertaisen määrän lisää p*****aa. Mahtaakohan lääke tepsiä? Rohkenen epäillä.

    Timo Soinikin voi olla oikeassa. Huonoin mahdollinen peruste olla vastakkaista mieltä on se, että Timo Soini on jotakin mieltä.

    VastaaPoista
  34. Jos jo 1% on liian pieni, niin koska jokainen suomalainen on vain 0,000 02% väkimäärästänsä, niin kannattaa nyt heti muuttaa muualle ulkomaille, jos on aivot ja rahhaa, kuin että elättäisi toisten talojen loputonta ja kriisiytyvää velkakasaumaa.
    (Tästä on varoitettu jo vuosia myös).

    Johdonmukaisesti..

    Vai mitä?

    MrrKAT

    VastaaPoista
  35. Me ollaan niin yksin Euroopassa ja maailmassa. Meidän perustuslakimme suojaa meidät finassi- ja muulta maailmalta. Markkinatalous on täydellinen eikä sitä tarvitse ihmisen yrittää ollenkaan säädellä.

    VastaaPoista
  36. Olen pahoillani, että Kemppinen on pahoillaan, ollessaan "tässä asiassa" samaa mieltä kuin Timo Soini ja hänen puolueensa.

    Itse en kuulu mihinkään puolueeseen, hyvä jos viitsin käydä äänestämässä (teenkin sen vain voimakkaan ärsykkeen vaikutuksen alaisena), mutta monessa asiassa ajattelen hiljaa itsekseni samoin kuin Timo Soini.

    Ja mitä Suomen tulevaisuuteen tulee, olen mieluummin suomalainen kuin esim. saksalainen, tai kiinalainen. Maailmankansalainen olisi sitävastoin hyvä vaihtoehto!

    (Tämä on koe. Jään odottamaan julkaiseeko Kemppinen tämän kommenttini, vai ei. Jos vaaka kallistuu ei-puolelle, en vastedes yritä työntää päätäni sensuurimuurin lävitse. Olen ns. epävarma tapaus. Viimeksi yrittäessäni onnistuin. Iloitsin. Sitä edellisellä kerralla epäonnistuin. Murehdin.)

    En kestä liikaa epävarmuutta.

    VastaaPoista
  37. Olen ollut EU-kannattaja vapaakaupan, ja rauhan vuoksi. Se EU, johon liityimme 1995 on historiaa. Olen koko vuoden ennen eduskuntavaalejakin kirjoitellut, missä suossa höllymme.

    Suomen EU-politiikalta on puuttunut pitkään punainen lanka. Ihmettelin koko euro-ajan, miksei vajeisiin puututtu, toivottiinko, että maailma hoitaa itse itsensä.

    Kiitos Kemppinen kirjoituksesta :) Nyt on isoista asioista kyse.

    VastaaPoista
  38. Olen Loredana Beretta yksityinen laina lainanantaja, jotka tekevät erilaisia lainoja International Maat kiireellisesti 3% Korko Jos kiinnostaa ystävällisesti yhteyttä sähköpostilla: loredana.beretta40@gmail.com

    Motto: Sinun onni on meidän tyytyväisyys

    Me elämme meidän motto, voimme auttaa sinua

    VastaaPoista
  39. Olen Loredana Beretta yksityinen laina lainanantaja, jotka tekevät erilaisia lainoja International Maat kiireellisesti 3% Korko Jos kiinnostaa ystävällisesti yhteyttä sähköpostilla: loredana.beretta40@gmail.com

    Motto: Sinun onni on meidän tyytyväisyys

    Me elämme meidän motto, voimme auttaa sinua

    VastaaPoista
  40. Hei, tämä on tiedottaa suurelle yleisölle que rouva Acevedo, yksityinen laina lainanantaja on avannut taloudellinen mahdollisuus kaikille, jotka tarvitsevat mitään taloudellista tukea. Annamme lainaa 2% korko ihmiset, yritykset ja yhtiöt ehtojen selkeitä ja ymmärrettäviä. Ota yhteyttä jo tänään sähköpostilla: (Acevedo lisa44@gmail.com)

    VastaaPoista