Sivun näyttöjä yhteensä

27. marraskuuta 2011

Urkintavelvollisuus


Lehdet kertovat, miten tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen oikeusjuttu teleoperaattoreita eli palveluntarjoajia vastaan edistyy.

En tunne juttua. Lehtien mukaan Pirate Bay –verkkopaikka on kysymyksessä ja kerrotaan, että tekijänoikeusjärjestöt vaativat tuomioistuimelta sellaista määräystä, että operaattoreiden olisi estettävä asiakkaidensa pääsy tuolle verkkosivulle. Vastaamassa ovat Elisa ja muut.

Käräjäoikeus on kiellon antanutkin, mutta valituksia on tehty ja asia on kaikin puolin kesken. Siksi siihen ei ole aihetta sekaantua tässäkään.

Silti EU-tuomioistuimen torstaina 24.11.2011 antama tuomio  (C-70/10) on hyvin kiinnostava ja erittäin tärkeä.

Siitä oli lehtijuttu. Sain käsityksen asianosaisten ajatuksista vain arvaamalla. EU-tuomio koskee muita tahoja. Siinä ovat esittäneet vaatimuksia belgialainen tekijänoikeuksien edunvalvontajärjestö SCRL, joka vastaa väljästi meidän Teostoamme ja sen kaltaisia järjestöjä, ja vastapuolella on yhtiö, jonka nimi on Scarlet Extended SA.

Samaan tapaan kuin erittäin merkittävässä L’Orealin tavaramerkkijutussa (C 324-09) nyt on esitetty yhteenveto toisaalta tekijänoikeuden, toisaalta elinkeinon harjoittamisen vapauden ja kolmanneksi yleisön informaation saamisen oikeuden (oikeus lähettää ja vastaanottaa informaatiota) yhteentörmäyksestä.

Tuomioistuin totesi hyvin selvästi, että teleoperaattoria ei voi velvoittaa suodattamaan asiakkaansa teleliikennettä jutussa vaadituin tavoin. Se lausui, että edellä mainitut kolme seikkaa on tasapainotettava keskenään ja ettei tekijänoikeus ole sellainen absoluuttinen oikeus, jonka turvaamisen vuoksi olisi lupa vaarantaa palveluntarjoajan (ISP) toiminta ja aiheuttaa sille merkittäviä kuluja ja vaarantaa asiakkaiden eli yleisön yksityisyys ja tiedonvaihdon vapaus.

Alan kirjallisuudessa tätä on toisteltu kauan. Tekijänoikeus ja sananvapaus joutuvat välillä törmäyskurssille. Niissä tilanteissa kumpikaan ei ole selvästi painavampi, vaan ratkaisu on tehtävä tasapainottamalla.

Hyvin kauan on korostettu, ettei oikeusriidoissa ole likikään aina oikeus vääryyttä vastassa, vaan monesti oikeus oikeutta vastassa. Siten tässäkin. Näitä tilanteita voisi nimittää teknisesti kollisioiksi. Sana viittaa yhteentörmäykseen, ja sitä on käytetty varallisuusoikeudessa paljonkin.

Kuten aina, tuomioistuimen ratkaisu on tässäkin tapauksessa hiukan vaikea lukea. Siinähän otetaan kantaa vain asiassa ratkaistaviin kysymyksiin esittämättä yleisiä sääntöjä. Sellaisten esittäminen on lainsäätäjän tehtävä, ei lain soveltajan.

Mutta jälleen, mahdollisesti selkeämmin kuin kertaakaan ennen julistettiin, ettei piratismi ole riittävä syy sananvapauden rajoittamiseen. – Se voi olla sitä. Nähdäkseni luvattomista latauksista kiinni jääneeltä voitaisiin katkaista nettiyhteys tai jopa ottaa pelit pois – jos kansallisessa laissa olisi tällainen sääntö. Sellaista sääntöä ei ole.

Nyt EU-tuomioistuin selvittää yksittäistapauksen yhteydessä, ettei tuo ole kaikkiaankaan hyvä ajatus. Esimerkiksi ihmisen kaiken viestinnän seulominen siltä varalta, että sieltä löytyisi lainvastaista toimintaa, on käyttökelvoton ajatus.

Lisäisin siihen omasta puolestani, että vielä vakavammissa tilanteissa, esimerkiksi huumejutuissa, verkkoliikenteen tekninen tarkkailu ja seuraaminen edellyttää perusteltuja epäilyjä rikoksen tapahtumisesta. Ei-toivottava käyttäytyminen ei riitä alkuunkaan.

Hakekaa teksti verkosta. Ydin on viimeisellä sivulla, minulla s. 11. Vaikkette hakisi – tekijänoikeuden turvaamiseksi ei saa mennä mahdottomuuksiin.

Google: EU Court Scarlet Extended SA (html-EUR Lex)

20 kommenttia:

  1. Kun blogisti on entinen pitkäaikainen KKO:n esittelijä, niin lienee syytä selostaa ko. oikeusjutussa C-70/10 esitetyn unionin julkisasiamiehen PEDRO CRUZ VILLALÓN´n ratkaisuehdotus, joka on seuraavanlainen:

    Cour d’appel de Bruxellesin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

    Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2001/29/EY, teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2004/48/EY, yhdessä yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/58/EY ja tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) kanssa, tulkittuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 8, 11 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 8 ja 10 artiklan valossa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin hyväksyy yksinomaan sellaisen oikeudellisen säännöksen perusteella, jossa säädetään, että ”[kansalliset tuomioistuimet] voivat antaa kieltomääräyksen myös niitä välittäjiä kohtaan, joiden palveluja kolmas osapuoli käyttää tekijänoikeuden tai lähioikeuden loukkaamiseen”, toimenpiteen, jolla määrätään, että ”internetyhteyden tarjoajan on otettava omalla kustannuksellaan ja ilman ajallista rajoitusta käyttöön ennakoivassa tarkoituksessa koko asiakaskuntaansa yleisesti koskeva kaiken tulevan ja lähtevän, internetyhteyden tarjoajan palvelujen kautta
    erityisesti vertaisverkko-ohjelmien välityksellä kulkevan sähköisen viestinnän suodatusjärjestelmä, jonka avulla on tarkoitus tunnistaa internetyhteyden tarjoajan verkon kautta kulkevat sähköiset tiedostot, jotka sisältävät musiikki-, elokuva- tai audiovisuaaliteoksen, jonka oikeuksien haltija määräystä vaatinut väittää olevansa, ja estää tämän jälkeen näiden tiedostojen siirto joko pyyntö- tai lähetysvaiheessa”.

    VastaaPoista
  2. Eikos tama sama pitaisi koskea kirjeitakin ?

    Ilman muuta Itellan pitaa alkaa suodattaa kaikki kirjeet, jos emailienkin suodatus satais voimaan! Eiks totta??

    VastaaPoista
  3. Haluaisin tietää miksi operaattoreille on "sälytetty" sosiaaliturvatunnuksen urkintavelvollisuus. Kaiken asioinnin, liittymän avaamisen lisäksi, edellytys on koko tunnuksen kertominen. Kaikki asiakaskontaktit on rakennettu tuon maagisen koodin varaan, koska identifiointi ei tunnu varmentuvan muilla hakumääritteillä laisinkaan.

    Eipä silti, tuohon urkintaan syyllistyvät lähes kaikki yritykset mitä vähäpätöisemmissäkin asioissa.

    VastaaPoista
  4. Blogistin tulkinta on erittäin pragmaattinen. Internetin palveluntarjoajien ja valtiollisten toimijoiden on täysin mahdotonta "suodattaa" ja sensuroida Internettiä. Edes NSA ei pysty seulomaan kaikkea nettiliikennettä, vaikka heillä on valtavat voimavarat. Tätä hyödyntävät mm. islamistit, rikolliset, viihteen jakajat ja tavalliset verkonkäyttäjät. Yhteiskunta on muuttunut ja evoluutio jatkuu.

    VastaaPoista
  5. Teleoperaattoreiden huoli ja kiinnostuksen kohde on langaton verkko ja räjähdysmäisesti lisääntyvä siirtodata. Heidän kaikki tietotaitonsa on keskittynyt siihen, kuinka he pystyvät säilyttämään rahastusoikeutensa ja -mahdollisuutensa, hinnoittelun ja investointipanostuksensa suhteen.

    Uudet tiedonvälitysalustat tuovat teleoperaattoreiden valittavaksi mainokselliset ja ei mainokselliset alustat. Syydetyn mainosten määrä pakottaa asiakkaan maksamaan "luomusta" lisähintaa samoin kuin nopeudesta jossa ei liiku "markkinoitavaa" dataa.

    VastaaPoista
  6. "Ilman muuta Itellan pitaa alkaa suodattaa kaikki kirjeet, jos emailienkin suodatus satais voimaan! Eiks totta?? "

    Heillähän jo on (KVG) verraton mainoslause:
    "Kirje avataan aina."

    VastaaPoista
  7. Siinä on oikeus vastaan oikeus, ei suinkaan bushilainen malli hyvistä ja pahoista, jos se nyt voi päteä missään.
    mutta olihan myös esimerkiksi kysymys kannabiksen vapaasta saatavuudesta samanlainen - aikanaan kun lainsäätäjämme äänesti siitä - äänten mennessä tasan.

    VastaaPoista
  8. Ensimmäisen anonin ansiokkaan virkkeen luen seuraavasti:
    [EU...] johdosta kaikkein lobatuimmallekin tuomarille pitäisi olla selvää että [Kotimainen soppa on pohjaanpalanut...]

    Herää pari kysymystä:

    1) Miten ja minkä vaikutuksen alaisena tuomari menee tuomitsemaan niin kuin on tehnyt Elisan tapauksessa?
    2) Ketä kotimainen ja kumpp. luulevat hämäävänsä kun lisäävät härskisti höyryä vaatien lisää typeryyksiä kun vastaavasta tapauksesta on tullut jo päinvastainen päätös EU:sta?

    Frank

    VastaaPoista
  9. Ansiokas bloggaus.

    Anonyymille: perusoikeudet takaavat kirjeen ja puhelun salaisuuden.

    Piratismi nakertaa tekijän oikeutta, mutta laillisesta kopioinnista esim. opetukseen ei hyvitetä niitä, joiden tekstejä opetukseen kopioidaan vaan se tilitetään järjestölle, näin olen ainakin tulkinnut.

    VastaaPoista
  10. Arskalle:

    Ostin R-kioskilta "prepaid" SIM-kortin ja "mokkulan", että pääsee mökiltäkin satunnaisesti nettiin. Minulta ei kyllä kyselty yhtään mitään.

    VastaaPoista
  11. Luin tuon Kemppisen teoksen "Informaatio-oikeuden alkeet". Hyvin mielenkiintoista luettavaa, joka ei kuitenkaan auennut tavalliselle lukijalle ihan kertalukemisella (valitettavasti kyse oli lukijan rajoittuneisuudesta).

    Tuostakaan en löytänyt (tällä kertalukemisella) määritelmää siitä, mitä tarkoitetaan tekijänoikeuslainsäädännössä termillä "teos". Erityisesti musiikissa, johon osaltaan tämäkin blogi viittaa,

    Onko musiikkiteos se, jonka kuulija aistii korvillaan? Siis sellainen esim. digitaalinen tallenne joka kaiuttimista toistettuna saa kuulijassa aikaan kuuloaistimuksen joka tunnistetaan esim. joksikin kappaleeksi.

    Vai onko teos se digitaalinen informaatio, joka on tallennettu esim. CD:lle tai muistitikulle.

    Jos teokseksi katsotaan ainoastaan tuo digitaalinen tallenne, niin miksi sitä muistuttava konversio (esim. MP3) on sitten teosmielessä sama? MP3 konversiohan on digitaalisesti täysin eri tiedosto kuin esim. alkuperäinen kuluttajalle myyty CD formaatissa oleva teos. Jotkut kultakorvat väittävät myös kuulevansa tuon eron MP3:n ja alkuperäisen äänitteen välillä.

    Kuka rikkoo teoksen tekijän oikeutta, se joka konvertoi alkuperäisen tiedoston (esim. musiikkitiedoston MP3:ksi) vai se joka lataa tuon konversion verkosta?

    VastaaPoista
  12. Ad Omnia: - "teos" on jätetty vähälle minun kirjassani, koska asiasta on laaja selostus kaikissa tekijänoikeutta käsittelevissä teoksissa, esim. Haarmann, Kivimäki jne. "Teos" on kuulijoiden musiikiksi käsittämä ilmiö, ilmetköönpä se missä muodossa tahansa. Musiikkiteoksina suojataan siis nuotti, esitykset, sovitukset, soitinnukset ja tallenteet, olivatpa na vahalieriöitä, vinyylikiekkoja tai digitaalisia tiedostoja.

    VastaaPoista
  13. Kemppinen mainitsi joskus kirjoittaneensa Informaatio-oikeuden alkeista ja tein saman tien ostoehdotuksen kirjastoon; teos lainassa. Ei kovin pahaa sanottavaa alkeista ja mit enemmän tietää; niin itse jo tiedän, etten tiedä. Lukisin lisää ja luen!

    VastaaPoista
  14. Ei mene päähäni kuinka ihmeessä Pirate Bayn estäminen sopii yhteen sananvapauden kanssa.

    Lakimiehet kaivavat sananvapauden ja sitä koskevien pykälien joukosta keinolla millä hyvänsä erilaisia nakkivarkaiden puolesta puhuvia lipsahduksia, päällekäisyyksiä ja kutovat siitä vihellellen verkkoa ja ilmiöitä kuin muuan yliherkkä morsian joka loukkaantui sulhaseensa siitä, että tämä osasi hävyttömiä lauluja; ei hän niitä laulanut, mutta vihelteli.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - JarMomin kysymyksen johdosta yksinertainen vastaus. Voi hyvinkin olla, että Pirate Bay ei liity mitenkään sananvapauteen. Tuomioistuin perusteli, että nettiliikenteen monitorointi tuottaa väistämättä "rikollisten" sisältöjen lisäksi normaalia ja luvallista. Sananvapaus = lupa ilmaista itseään. Informaation vapaus = lupa vastaanottraa informaatuiota. Molemmat usein toistetuin rajoituksin eli siis laillista sanaa ja luvallista informaatiota.

    Siivilöinnin mahdottomuus, siitä on kysymys.

    VastaaPoista
  16. Tekijänoikeusasianomaisen väsymätön lobbaus on kantanut mätää hedelmäänsä siinä määrin, että erinäiset toimijat ja palveluntarjoajat ovat omaksuneet selkeän kielteisen kannan tiedonstonjakopalveluita kohtaan. Esimerkiksi Facebookissa on käytössä sisällönsuodatus, joka tehokkaasti estää piratebay-linkkien jakamisen riippumatta siitä, mitä linkissä tarjotaan.

    Kävi ilmi, että yritys linkittää Raamattu (tekijänoikeuksista vapaa laitos) facebookiin piratebayn kautta ei onnistu: ‎"The content you're trying to share includes a link that's been blocked for being spammy or unsafe". Näin siitäkin huolimatta, että maassamme vallitsee uskonnonvapaus.

    Samaan aikaan amerikkalaiset yhtiöt ovat oma-aloitteisesti omaksuneet käytännön, jossa viestiliikenteestä sensuroidaan rumiksi arveltuja sanoja, kuten Helvetti, Pornainen ja Cajanus. Mutkat suoraksi ja lapsi pesuveden mukana. Moraali on käytössä ja sitä sovelletaan ahkerasti. Vastaamatta on jäänyt, että kenen moraali.

    VastaaPoista
  17. Sananvapaus = lupa ilmaista itseään. Informaation vapaus = lupa vastaanottaa informaatiota.

    Pirate Bayn kohdalle voitaisiin ajatella = lupa lähettää informaatiota. Onko lupaa lähettää laitonta materiaalia edelleen? Ei ole.

    Kummallisia väitteitä esiintyy. Laittomien lähetysten hyväksyjät perustelevat kantaansa sillä, ettei mm. Pirate Bayn liikenteen estäminen estä käytännössä laittomien teosten lähettämistä ja lataamista näistä lähteistä.

    Eihän se ole tarkoituskaan. Eihän yksikään lain "kielto" estä ylinopeuksia, raiskauksia, tappoja ja nakkivarkauksia.
    Kyse on silloin siitä yleisestä ajatuksesta, että emme hyväksy rikollista toimintaa, vaikka niitä ei voida lainsäädännöllä estää.

    Jaa että minulla on lupa vastaanottaa informaatiota. Niin on, mutta vain omaan käyttööni. En voi esimerkiksi henkilörekisteriä levittää julkisuuteen, vaikka kuinka haluaisin ilmaista itseäni. Sama sääntö pitäisi olla olennaisena ajatuksena teosten levittämiseen.

    Eihän Pirate Bayn liikenteen estäminen estä laittomien teosten leviämistä. Kaipa TTVK:n porukatkin tämän tietävät. Kyse on kai pelisääntöjen tunnetuksi tekemisestä. Yksinkertaisesti ilmoittaa netin käyttäjille mitä ei yleisesti hyväksytä.

    VastaaPoista
  18. "Teoksen" tekijänoikeus ja teoksen toimittaminen haltijalta toiselle maksamatta tekijänoikeuskorvausta ei voi muodostua rikokseksi sinänsä. Jos niin olisi, syntyisi oikeutettu menettely estää liikennettä kaikilla erilaisilla liikennereiteillä. Eli liikenteen ja tekijänoikeuden kytkeminen toisiinsa ei täytä laillisuusperusteita. Kolmannen osapuolen sitominen taloudelliseen vastuuseen epäillystä rikoksesta olisi keskiajan lainkäytön kaltaista, kun silloin koko suku joutui maksamaan rikolliseksi tuomitun velkoja ja usein menettämään siinä koko omaisuutensa. Ratkaisun on pysyttävä tekijän ja vahinkoa kärsineen välisenä, kunhan vahingon arvo on oikeaksi osoitettu.

    VastaaPoista
  19. Juha T:lle

    Ei Facebookin sisällönsuojaus riko mitään sananvapautta, tai muutakaan vapautta tai oikeutta.

    Kenenkään ei ole pakko käyttää Facebookia raamattunsa lataamiseen tai linkittämiseen. Siellä on käyttöehdot-sopimukset, joita facebookilainen sitoutuu noudattamaan.

    Jos haluaa ladata/linkittää sisällönsuodattamatonta meteriaalia, sen voi ladata tai linkittää muualta tai muualle...

    VastaaPoista
  20. "One time tape"-salakoodaus perustuu satunnaiskohinaan ja on mahdotonta aukaista. Edes NSA ei supertietokoneella pysty siihen, pikkumaan operaattoreista puhumattakaan..

    MrrKAT

    VastaaPoista