Sivun näyttöjä yhteensä

4. marraskuuta 2010

Tykkääminen

Potaskaa



Yhdysvalloissa republikaani voi olla valistunut sielu ja demokraatti on usein ilkeä kiväärinheiluttaja. Eräs taloustieteen professori sanoi minulle, että Kaliforniassa ja kai muuallakin maassa kaikki taloustieteen professorit ovat republikaaneja. Lausunto ei ollut tieteellinen eikä perusteluja esitetty. Tässä yhteydessä ”valistunut” ei siis tarkoita samaa kuin esimerkiksi ”sivistynyt”, mutta ainakin kaikki minun tapaamani talous- ja yhteiskuntatieteisiin perehtyneet ovat ainakin yrittäneet ajatella ns. yleisiä asioita. Se on ihan riittävä valistuneisuuden mitta.

Nyt Obamasta ei tykätä, ja tykkääminen ratkaisee. Ainakaan Suomeen asti ei ole kantautunut tietoja, jotka viittaisivat siihen, että äänestäjät muistaisivat, kenen presidenttikaudella talous ja joukko pankkeja romahti.

Tämänkin päivän kirjoitus koskee kirjallisuutta, siis kaunokirjallisuutta. Väitän että ihmisiä on yleensä hyvin vaikea saada edes ajattelemaan asioita, jotka ovat raskaita tai joita he epäilevät epämiellyttäviksi. Normaali ihminen pitää kiinni ajatusluutumistaan kuin tyttö ainoastaan. Toisaalta, tuli mieleen, tuo rahvaanomainen kielikuva on tainnut vanhentua pahanpäiväisesti. Sanotaan siis että pitää kiinni kuin viimeistä päivää.

Olen myöntänyt jo aikaisemminkin, että Viro on minulla henkilökohtainen häpeän aihe. Onnistuin pitämään kiinni välinpitämättömyydestä aivan viime vuosiin asti. Lähisukulaiseni – tai ei kai siinä ole mitään yksityisyyttä loukkaavaa jos sanon että siis sisareni – on asunut iät ajat sekä Helsingissä että Virossa. Hän paimentaa työkseen ihmisiä ja heidän matkustusasiakirjojaan laivoilla ja lisäksi pitää maasta ja kansasta ja puhuu kieltä. Ainakin ennen hän veti matkoja myös Lenskiin eli Leningradiin, jonka nimi on kuulemma nykyisin muutettu.

Minusta oli hyvä, että hän piti yhteyttä jo neuvostoaikana siellä asuneisiin sukulaisten rippeisiin eli niihin muutamiin, jotka olivat selvinneet hengissä monista Siperian karkotuksista. Minusta oli oikein hyvä, ettei minun tarvinnut tehdä sitä.

Muutoksen aiheutti Jaan Kross, jota en lopulta iljennyt olla lukematta. Omaelämäkerta kertoo sangen vakuuttavasti, mitä tuossa muutamien kymmenien kilometrien päässä tapahtui. Mies oli saman ikäinen kuin isäni ja hänellä oli sama koulutus kuin minulla – yleisen oikeustieteen dosentti. Kross oli kirjailijani selvästi Nobel-tasoa.

Ranskalaisen kirjallisuuspalkinnon yhteydessä maan kriitikot ja kirjakauppiaat toistivat yhteen ääneen, että ”Puhdistuksessa” kuvatuista asioista ja maasta, jossa tapahtumat tapahtuvat, ei tiedetä absoluuttisesti mitään.

Oksanen herättää viimeistään verotustietojen julkaisemisen jälkeen voimakkaita tunteita Suomessa. Olin ymmärtävinäni muutamista kommenteista, kun kirjoitin tuosta kirjasta, että jotkut kommentoijat pitivät häntä harvinaisen epämiellyttävänä ilmestyksenä. Sitä korviini ole kantautunut, että häntä olisi pidetty huonona kirjailijana. Romaanihan on kielellisesti ja rakenteellisesti uskomaton saavutus. Paatunut mies on hyvin nopeasti täysin vanhan naisen ja nuoren naisen hahmojen pauloissa. Kriitikko sanoisi että henkilöhahmot nousevat yleispäteviksi tai yleisinhimilliseksi. Ympäristö on yleisepäinhimillistä.

Paha silmäni ei ole tavannut tekstistä ainoatakaan kikkaa, konstia, tehokeinoa, ulkokohtaista temppua. Teksti ei houkuttele tykkäämään.

Mielestäni on erittäin hyvä olla lukematta kauheista asioista ja katsomatta elokuvia, joissa kerrotaan sietämättömistä asioista. Monella ihmisellä on jokapäiväisissä kauheuksissa aivan tarpeeksi kestämistä, ja eskapismi on pahimman luokan snobien keksimä sana. Tietysti ihmisen on paettava aivottomaan, kaavamaiseen ajanvietteeseen.

Romaanit ovat aikuisten satuja. Hyvä satu saa mielellään olla lapsella hiukan liian kauhea. Satu johdattaa lempeästi todellisuuteen. Lapsi tarvitsee pahoja äitipuolia ja jaloja metsänvartijoita, viekkaita kettuja ja äreitä karhuja.

Hyvä romaani huiputtaa lukijan matkaansa. Ikuiset esimerkkini, Sinuhe tai Mikael Karvajalka johdattavat lukijan kammottaviin tapahtumiin, joita lukee tuhkan maku suussa. Tuhka sisältää potaskaa, jota käytettiin saippuan valmistamiseen. Puhe taiteen puhdistavasta vaikutuksesta ei ole täyttä soopaa. Taide on, ja saippuaa eli suopaa ”Puhdistuksessakin” keitetään liedellä.

50 kommenttia:

  1. Puhdistus on kirjana todella hyvä ja oikeastaan hvin feministinen romaani. Tästä ei ole paljoa puhuttu.

    Sen ainoa ongelma on avoin rasismi. Ottamatta nyt kantaa siihen, tapahtuiko kirjan kuvaamia asioita (varmasti) tai onko se koko totuus neuvostovirosta (ei varmasti), kirjassa venäläiset kuvataan lähes poikkeuksetta aivan konkreettisesti haisevina raakalaisina. Toki se kuuluu asetelmaan, mutta siitä jää silti lukijalle vähän ilkea olo. Sama olo jäi jo teatterissa olleesta versiosta, mutta vähän vähempänä.

    Tai ainakin minulle jäi.

    Vielä ikävämpi ajatus on, löytyykö tätä kautta joitain selityksiä myös kirjan suosioon?

    Toistettakoon vielä, että romaani on kyllä ihan kirjallisilla ansioillaan ansainnut tämän suitsutuksen, mutta epäilys välillä nostaa päätään kuin tyttö ainoataan. Tai sanotaan kuin viimeistä päivää.

    VastaaPoista
  2. Nyt Obamasta ei tykätä, ja tykkääminen ratkaisee. Ainakaan Suomeen asti ei ole kantautunut tietoja, jotka viittaisivat siihen, että äänestäjät muistaisivat, kenen presidenttikaudella talous ja joukko pankkeja romahti.

    Onpas kantautunut. Hesarin kirjeenvaihtaja Tuomas Niskakangas kirjoitti eilen:

    Obaman ja demokraattien mielestä heitä syytetään aiheetta talouden ongelmista. Tämä ei ole täysin totta. Kyselyjen mukaan amerikkalaisten enemmistö syyttää talouden vaikeuksista edelleen Wall Streetin pankkiireja ja Bushia, ei Obamaa.

    VastaaPoista
  3. Soma oli muinainen indoiranilainen rituaalijumala.

    There is something that falls short of perfection in every book, without exception, something influenced by the age, even something ridiculous; just like everyone, without exception, has weaknesses. - Josef Skvorecky

    Ihmismielten insinööri oli aika hyvä kirjaksi. Entäs olisiko sitä Ihmismielten uutistenlukija, Ihmismielten valokuvaaja, Ihmismielten asiantuntija, vai hiukan laajemmin… Ihmismielten uskomukset, Ihmismielten vaatimukset, Ihmismielten varma tieto, vai vielä laajemmin… Ihmismielten taivaallinen olemus, Ihmismielten maailmankaikkeus, Ihmismielten mielenkiintoinen maailma? Kyse on tietenkin kirjan nimestä. Ihmismielten kova huoraaminen on kanssa aika hyvä. Primo Levin mukaan ihminen kuitenkin on todistaja, ei sankari (ilmeisesti ei sitten myöskään pelkuri).

    Nämä on tietysti tällaisia pitämiskysymyksiä. Kuten tämäkin.

    Hemingway kertoo eräässäkin kirjassa mm kokemuksistaan ambulanssin kuljettajana sodassa Italiassa ja muuallakin. Kertoessaan miltä taistelussa kuolleet mätänevät ruumiit näyttävät, paisuivat kuin asuntojen hintakupla - kuvaa koko prosessin aika tarkasti, esimerkiksi miten univormujen taskut kadottivat mahdollisen sisältönsä paisumisen seurauksena (tunnistaminen vaikeutui lisää) - ja puhuessaan ruumiiden hajusta, hän muistaa tietenkin rakkauden. 
    Tähän tapaan:
    ....Mutta se toinen haju on perusteellisesti poissa kuin rakastumisen aistimukset: ihminen muistaa tapahtuneita asioita, mutta aistimusta hän ei voi muistaa.

    Se ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä monesti kyse on sanoista enemmän kuin aistimuksesta - siis oikeista sanoista (aina sellaisia ei löydy). Esimerkiksi äitini äidin äiti joutui 16-vuotiaana pakkonaimisiin tuolla idässä itseään 35-vuotta vanhemman miehen kanssa. Väkivaltainen kaveri. No kun äitini lapsena kävi hänen luonaan - olivat polvillaan lattialla isäntää (oikeastaan kauppias) odottamassa - ja kun herra sitten saapui, kaikki kumarsivat - ideana siis otsa lattiaan. No äiti parkani kumarsi hiukan liian tehokkaasti ja löi otsansa siihen lattiaan niin kovaa, että oli alkanut itkemään kivusta - äänettömästi tosin, kun pelotti sen verran. Mutta se aistimus on edelleen hyvin hänellä muistissa. Kumartamisenaistimus.

    Niinpä ei auta muuta kuin kumartaa ripeästi ja mitä nöyrimmin - ja siinä samalla voi tietenkin miettiä että kumartaako niitä ihmisten kokemuksia, vai niistä kirjoittavia sankareita.

    VastaaPoista
  4. Juuri noin. Alan ehkä jo ymmärtää.

    VastaaPoista
  5. Ad Veikko: - aiheellinen kysymys, asian ytimeen. Samalla kysymys kuvittaa hahmotelmaani eräästä kaunokirjallisuuden tehtävistä: me emme nimittäin tiedä totuutta. Jos venäläisistä ja heidän myötäilijöistään kerrottu on totta, sen on tultava julki. Jos se ei ole totta tai jos se on pahoin väritettyä, se on rikollisen väärin heitä kohtaan.

    Eli kysymys on esitetty.

    Meillä on kokemuksia näistä tärkeistä mutta vaikeista kysymyksistä. Helppo esimerkki, Linna: osako sotamieskin ajatella; oliko punikkikin ihminen (suhteellisen tavallinen). Linnan vastaukset eivät ole yksiselitteisiä, koska kysymyksessä ei ole tendenssikirjallisuus.

    Toinen helppo esimerkki sadan vuoden takaa: ovatko köyhät ja osattomat itse syypäitä onnettomuuksiinsa (kuten mm. kirkko antoi ymmärtää).

    Eli tärkeää ei ole se, mitä mieltä S. Oksanen on, vaan kysymyksen esittäminen.

    Sitä ei varmaan tarvitsi lukijoille tähdentää, että saastunut eli korruptoitunut yhteisö / yhteiskunta ei ollut ilmiö, joka olisi rajoittunut Viroon (Neuvosto-Eestiin). Eikö nykyinen Suomi ole nopeasti korruptoituva yhteisö?

    VastaaPoista
  6. Ad TH: - totta mutta toisaalta gallup-tasolla havaittu tieto on pelottavan heikkoa.

    Kuten yritin vihjata, asia ei liene mitattavissa. Hajonta on suuri eikä ole referenssiä eli mitään, mihin verrata.

    Tilanne on kovin erilainen kuin populismia mietittäessä. Siinä ovat vastakkain toisten puheet ja toisten teot. USA:n demokraattien ja republikaanien asiassa tietoa on saatavissa hyvin runsaasti paikallis-, osavaltio- ja liittovaltiotasolta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä lukea Krossia. Ehkä Sinunkin virottumuus johtuu yleisestä suomettumisajan vaikenemisesta, joka täällä jatkuu edelleen. Kävin juuri Saksassa ja havaitsin, että siellä voidaan jo puhua natsiajasta, ja ehkä kohta myös muista roistoista ihmisyyttä vastaan siis mm. Neuvostoliitosta. Milloinkohan meillä kypsytään puhumaan omista traumoistamme ja vaikenemisesta.

    VastaaPoista
  8. Sama kirja koskettaa eri tavalla eri ihmisiä. Taide voi jopa pelastaa (kirjallisuus, kuvataide, musiikki)tai ainakin avittaa pelastuksen tielle.
    Mutta miksi tämä minä tykkää / ei tykkää jostakin, se saattaa selvitä vasta aikojen päästä. Siksikin elämä on jännää ja yllätyksellistähän se on joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  9. Amerikassa rikkaat osavaltiot äänestävät yleisesti demokraatteja ja köyhimmät osavaltiot republikaaneja. Alueittain rikkaimmat alueet ovat republikaaneja ja köyhimmät demokraattisia.

    VastaaPoista
  10. Ehkä äänestäjät huomasivat subprimelainojen [paskalainojen, suomennos Kimmo Pietiläinen / Terra Cognita] olleen ilmaisia 100.000$ myyntioptioita, joita jaettiin Obaman äänestäjille?

    Gallupista kun on puhe, niin tässä yksi gallupkysymys:
    Pidätkö Puhdistusta faktana vai fiktiona?
    Vastausasteikko 0-100.
    0 = täysin fiktiota, 100 = täysin faktaa.
    Oma gallupvastaukseni on pyöreä nolla.

    Jos Puhdistusta verrataan Jaan Krossin tuotantoon, niin myös taiteellinen arvosteluni on pyöreä nolla.

    Jaan Kross kuvaa Viron 1990-lukua kirjassaan "Tahtamaa", suosittelen kielitaitoisille. Harmi, että Krossin muistelmien kakkososa jäi raakakopioksi.

    VastaaPoista
  11. Olen sotahistoriallisilla matkoilla Venäjälle törmännyt samaan rasismiin, vaikka vetäjänä on ollit nimekäs sotahistorioitsija. Venäläiset eivät osaa mitään, eivät saa aikaan mitään, pilaavat kaiken - ja katsokaa, mitä ne ovat tehneet tällekin paikalle. Kun jatkuvasti jankataan tällaisia "lajityypillisiä" piirteitä ottamatta huomioon yhteiskuntaa, historiaa ja kulttuuria, tulos on aika vastenmielinen.

    VastaaPoista
  12. Ad Veikko & JK:

    Tieteellisen historiantutkimuksen tehtävänä olisi selvittää, kuinka "oikeaan" Oksanen osuu. Tarjota siis vertailukohdaksi mahdollisimman objektiivinen kuva niistä asioista, joita hän kuvaa. Tietystikään tiede ei tähän täysin pysty, sillä Oksanen ei kuvaa vain objektiivista todellisuutta vaan myös subjektiivista kokemusmaailmaa. Oksanen, ja kaunokirjallisuus yleensä, menee pidemmälle kuin rajattu tiede. Siitä huolimatta historiallista kaunokirjallisuutta on verrattava tieteen tuloksiin ja siten pohdittava, ovatko ne yhteensopivia vai keskenään ristiriitaisia.

    Esimerkiksi Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian pappiskuvaa on hienosti arvioinut ja kritisoinut Dos. TT Tarja-Liisa Luukkanen. Hän mm. argumentoi sen puolesta, että Linna käyttää teoksissaan fiktiivistä ja jopa valheellista pappiskuvaa oikeuttaakseen luokkavihan synnyn. (Tästä keskustelusta kts. Teologinen Aikakauskirja 2/2008 ja 3/2008)

    Kirjallisuutta on syytä arvioida - ja hyvää ja suosittua kirjallisuutta erityisesti- kriittisesti tieteen keinoin siitä syystä, että sillä on suuri vaikutus ihmisten käsityksiin.

    Toimittajien tehtävänä olisi puolestaan tuoda suuren yleisön tietoisuuteen sekä tutkijayhteisön että kaunokirjallisuuden kuvaukset ja vertailla niitä keskenään.

    VastaaPoista
  13. Aina kun me täällä kaukana pohjoisilla syrjäseuduilla kuvittelemme tietävämme paremmin miten asiat ovat esim. suuressa Amerikan maassa ja hämmästelemme paikallisten valtavaa tyhmyyttä ja lyhytnäköisyyttä – aina silloin minulle ainakin tulee mieleen, että minkähänlaisen informaation varassa me täällä syrjäseudulla käsityksemme muodostamme, että onkohan se paljonkin väritettyä?

    Pidän itse tätä asennettani terveenä ja olen siitä jopa ylpeä.

    Samoin olen ylpeä siitä, että tajusin ihan itse jo ammoin, hyvin nuorena, muistaakseni Poika Tuomisen muistelmat luettuani, että veljesmaamme Viro, josta silloin ei juuri hiiskahdettukaan, taitaa elää raskaan sosialistisen sotilassaappaan alla, ilman toivoa ja vapautta.

    Kerroin tämän näkemykseni, niin kuin minulla on tapana, avoimesti kaikille. Osa nauroi, osa uskoi, osa kuunteli muualle pälyillen, osa katsoi vinoon, huomattava osa halusi tukkia suuni.

    Ilmiöt vaihtelevat. Suhtautumistavat pysyvät.

    VastaaPoista
  14. Onnea, että olet tutustunut Krossiin! Jo ajat sitten olen yrittänyt saattaa teitä yhteen - hienovaraisin vihjauksin; minusta teillä on nimittäin paljon yhteistä. (Eikä vähiten äärimmäisen ovela eli älykäs huumorintaju.)

    VastaaPoista
  15. Nuori poikanen, Timo K. Mukka kirjoitti "Maa on syntinen laulu"-nimisen kirjan v. 1964. Eli hän esitti kysymyksen jo kirjan nimessä ja kirkkokansa vastasi, että ei ole, mutta kirja meni jakeluun kuitenkin kuin häkä.

    Jos kirjallisuus ei voi täyttä totuutta milloinkaan kertoa, kaipaamme kuitenkin tarinoita jotka ainakin pohjautuvat johonkin totuutta lähellä olevaan.

    Minun mieltäni ovat aina järisyttäneet monen dokumentaarisen tiiliskiven ohella Mukan kirjat, holokaustikertomukset, vankileirien saaristot, 1918 tapahtumista kertovat teokset kuin myös tämä Sofi Oksasen "Puhdistus". Sinuhea en ole koskaan alkua pitemmälle kyennyt lukemaan vaikka omat tyttäreni ovat sitä lukeneet niin, että sen ulkomuoto on aika kärsiyt.

    Saataisiinpa kirjallisuuden parrasvaloissa nähdä vielä sekin päivä, että yhteiskuntia sotiin ja muihin kurjuuksiin syökseviä kiusaajahenkiä ja kyykyttäjiä olisi itse vielä elossa kun heistä tarinoita laaditaan.

    Muutama olisi Haagissa putkassa ja yksi Bush maatilallaan amerikoissa...

    VastaaPoista
  16. Jukka, että mikä on totta? Onko tiede todempaa kuin fiktio? Onko saduissa kenties pohjalla se tosin tosi (esim. vrt. Kampela)? Kuka sitten valehtelee jos sadun muotoon pitää pukea totuus?

    Minusta tuossa on liikaa aukkoja ja liian vaikeasti vastattavia kysymyksiä. Kun en ole Oksasen kirjaa vielä lukenut, niin en tiedä millainen kysymys siellä on. Sekin hankala juttu on että kysymykset ilmenevät eri lailla eri ihmisille.

    Mutta eikö ole hyvä, jos kirjat ylipäänsä, sekä fiktiiviset että epä-, esittävät kysymyksiä, niin että kirjallisuudesta ei tule pelkkää purkkaa tai hötöä.

    VastaaPoista
  17. Ad Arto Nuutinen: - otin muistaakseni itsekin osaa tuohon Pohjantähti ja pappi -keskusteluun ja huomautin, että kiinnostava ei ollut papin rooli, vaan ruustinna Ellen Salpakari, joka romaanin 3. osassa paljastuu sielullisesti järkkyneeksi (struuma).

    Olisin edelleen samaa mieltä. Papin roolin todenmukaisuutta on vaikea selvitellä, kun pappeja oli niin monenlaisia. Muistaakseni ensimmäinen papin kuvaus oli Jarl Hemmerin Mies ja hänen omatuntonsa (1931), josta tehtiin elokuva 50-luvulla. Sankari oli pappi, joka oli menettänyt uskonsa Jumalaan jo ennen kuin joutui paikan päällä miettimään Suomenlinnan vankileiriä kesällä -18. Muistaakseni hän oli siellä valkoisena, mutta vankina oli mielitietty, entinen prostituoitu.

    Epäselviä muistikuvia - mutta vain esimerkkinä monenmoisista papin rooleista.

    VastaaPoista
  18. Ad Ripsa: sadussa (Kampela eli Kalastajan eukko) on vastakkain puhe ja teko. Jotain ei saa sanoa tai saa sanoa vain kolme kertaa.

    Totuutta miettivät tiedemiehet, teologit ja juristit, kukin tavallaan. Totuuden kohtaamisesta tai kiertämisestä kertovat sadut.

    "Mikä on totuus", murjaisi eräs juristi. Ks. Joh. evankeliumi 29:

    Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." 38 "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus.

    VastaaPoista
  19. Ad Valto Ensio: - kiitos kommentista. Mukka tai edes Molle (elokuvan ohjaaja) eivät kai olleet esittämässä "totuutta" hurmosliikkeestä, mutta olihan se luullakseni uskontoon ja valtioon samaistumattomalta kirjailijalta hurja totuus mm. jostain, jota nimitetään synniksi, joskus myös lihallisuudeksi.

    VastaaPoista
  20. Oksasen ajatusmaailma näyttää olevan tyypiltään rasistinen. Hänhän ei osoittanut mitään katumusta väitettyään tyypillisen suomalaismiehen olevan mykkä raakalainen, joka suljettujen ovien takana hakkaa lapsiaan.

    Oksasen ajatus herätti ennen kaikkea ihastusta "sivistyneissä" ihmisissä. Rasististyyppinen ajattelu on varsin yleistä ja mukavaa tietyissä piireissä. Ehkä hyvinkin yleisesti.

    Tämä rasistinen vihaaminen on ollut yleistä historiassa. Ikään kuin "sivistyneistö" ja kansakin vain odottaisi, että joku toisi eteen sellaisen, jonka päälle on hyväksyttävää sylkeä.

    On aivan varmaa, että kirjankin menestys osittain perustuu vieraan inhoamisen miellyttävyyteen.

    Minua oikeasti puistattaa, kun ajattelen asiaa ja Oksasen keräämiä palkintoja.

    VastaaPoista
  21. Olikohan se juuri Arvo Nuutisen mainitsema tutkija, joka kirjoitti takavuosina Kanavassa (?) tästä Linnan fiktiivisestä pappiskuvauksesta?

    Käymällä läpi teologisen tiedekunnan opiskelijat monen vuosikymmenen ajalta hän osoitti ilman epäilystä, että sellaista pappia, jota Linna kuvaa, ei ole ollut olemassa eikä ole voinutkaan olla olemassa. Hän käytti useita kriteerejä ja yksikään niistä ei sopinut. (Näin kerrottuna asia ei vaikuta lainkaan niin vakuuttavalta kuin se kirjoituksesta kävi ilmi.)

    Asialla on siksi merkitystä, että Koskelan poikien sotaanlähtöhän - ja samalla koko punakapinan synty - selittyi sillä, että oli niin paska pappi, joka varasti köyhän torpparin pellon. Mitään muuta järkevää syytä kirjassa ei kapinalle esitetä. Vai esitetäänkö - Laurilan häätökö?

    Sitä paitsi Koskela ei ollut köyhä torppari. Köyhiä kuvataan aika vähän. Halme oli hyvinvoiva käsityöläinen. Eikä ollut kovin onneton Kivivuoren pesuekaan. Se suku ei kumartanut edes korskeaa paronia.

    Köyhiä olivat preetit, eliakset ja joukko nimettömiä. Laurilat olivat juoppoja änkyröitä.

    Selittämättä jää yhä, miksi se sota syttyi.

    VastaaPoista
  22. "Saataisiinpa kirjallisuuden parrasvaloissa nähdä vielä sekin päivä, että yhteiskuntia sotiin ja muihin kurjuuksiin syökseviä kiusaajahenkiä ja kyykyttäjiä olisi itse vielä elossa kun heistä tarinoita laaditaan."

    Kyllä ne vanhat vainoojat Venäjänmaalla aika elossa vielä ovat - eihän niistä ajoista ole kuin parikymmentä vuotta.

    Käänsivät takkiaan vaan ne nopsaan, etteivät erotu kunniallisista.

    VastaaPoista
  23. Totuus ei löydy tietokirjoista, vaan omasta mielikuvituksesta. Näinhän S. Oksasen haamukirjoittajakin on sen oikein oivaltanut.

    S. Oksanen on tätä uutta kustannuspolitiikkaa. "Kirjailija" antaa itsestään enemmän julkisuutta kuin kirjastaan. S. Oksasella on ihanan ärsyttäviä mielipiteitä, joissa osuu usein oikeaan.

    Kirjaa en jaksanut lukea yli 30 sivua, koska koko ajan mielessä kummitteli teoksen olevan naisen kirjoittama joka ajatus lukuinnon lopulta pilasi.

    Jeesus sanoi: "En tahdo teidän etsivän totuutta, sillä ette sitä löydä. Etsikää itseänne ja löydätte valheen".

    VastaaPoista
  24. Otsikolla Potaskaa, rakennetaan aasinsilta:

    Tuore suomalaistutkimus paljastaa, että toimittajien haastatelluksi päätyminen Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten jälkeen lisäsi uhreiksi joutuneiden nuorten traumaperäistä oireilua...

    mediuutiset.fi/keskustelutjamielipiteet/blogit/article524299.ece

    VastaaPoista
  25. John Kenneth Galbraith muisteli aikoinaan kuinka vielä 1940-luvulla USA:n demokraatit koostuivat etelän puoleksi lukutaidottomista ja pohjoisen puoliksi rikollisista.

    Kiinnostavaa on myös se kuinka atomipommien pudottamista Hiroshimaan ja Nagasakiin vastustivat ankarasti konservatiiviset republikaanit kuten US News & World Reportin David Lawrence, Herbert Hoover ja lukuisat johtavat upseerit sekä kirkonmiehet. Pommien pudottamista pidettiin näiden "kovan linjan republikaanien" keskuudessa epäinhimillisenä ja moraalittomana tekona. Demokraatit Burns ja Truman pitivät kuitenkin päänsä. Myöhemmin on arvoitu että pommit olisi pudotettu varoitukseksi Stalinille. Katuiko Truman Rooseveltin pehmeyttä Stalinin edessä ja meni toiseen äärimmäisyyteen? Trumanista on joskus sanottu, että hänen ainoa paheensa oli kortinpeluu. Siis sopiva mies käyttämään tuomiopäivän asetta.

    Suomessa jostain käsittämättömästä syystä demokraatteja pidetään automaattisesti muka humaanimpina kuin republikaaneja. Truman ja Vietnamin opetukset eivät kylläkään puhu tuon väitteen puolesta.

    VastaaPoista
  26. Vanhimmat nimeltä tietämäni esi-isäni ja -äitini ovat 1400- ja 1500-luvun Virosta. Vihattua saksalaista sukujuurta, joista myös Jaan Kross kirjoittaa. En suostunut käymään Virossa Neuvostovallan aikana. Pidin Viroa Neuvostoliitolle menetettynä. Onneksi olin väärässä. Aloitin matkat Viroon vasta 1990-luvulla. Nyt Viro ja muutkin Baltian maat ovat mielenkiintoni kohde.

    Oksasen Puhdistus on järkyttävän vahva teos riippumatta siitä miten paljon siinä on faktaa tai fiktiota.

    VastaaPoista
  27. Kyllähän Oksasen Puhdistus on hyvä kirja, mutta hänen Stalinin lehmät -kirjansa on ainakin yhtä hyvä ellei jopa parempi.

    Kaksi hyvää kirjaa papeista:
    Graham Greenen Voima ja kunnia, joka kertoo juoposta papista ja on mielestäni Greenen paras teos Inhimillisen tekijän rinnalla, sekä
    Miguel de Unamunon Pyhän miehen uhri, jossa uskonsa menettänyt pappi jatkaa työtään, koska ei halua viedä seurakuntalaisilta heidän uskoaan.

    VastaaPoista
  28. Kyllä amerikkalaiset tietävät, kenen kaudella talous romahti. Moni amerikkalainen on sen sijaan vihainen Obamalle siitä, että hän ei ole osoittanut mitään kiinnostusta tai kykyä talousasioiden muuttamiseksi ("Change"). Poliittisen kentän vasemmalla laidalla innostus on laantunut ja oikealla laidalla närkästys on suorastaan rajua (Tea Party).

    Kesällä 2009 Obaman oltua puolisen vuotta presidenttinä päättelin vastoin yleistä innostusta Obaman epäonnistuvan: Obamasta ei tule uutta Rooseveltia. Obama valitsi vanhan jatkajat talouspolitiikan muotoilijoiksi. Summers on nyt saanut potkut. Vain idiootti uskoo toistamalla saavuttavansa erilaisen lopputuloksen. Epäonnistumisen kaupanpäällisiksi saadaan kauppasota ("valuuttasota").

    Anonyymille kommentiksi republikaanien ja demokraattien eroihin. Parhaiten selittävä ero on asutuksen tiheys: republikaanit ovat maaseudun ja pikkukaupunkien, demokraatit ruuhka-alueiden puolue. Enemmistö republikaaneista on miehiä, enemmistö demokraateista naisia. Republikaaneissa on tilaa populismille ja puolueessa etenee suhteiden ja rahan avulla. Demokraateissa on tilaa elitismille ja puolueessa etenee meriittien avulla. Jos asetetaan republikaani- ja demokraattiehdokkaan kansanomaisuus vertailuun ja kysytään kumman kanssa lähtisit kaljalle, vastaus kuuluu, että republikaanin, mutta onneksi ehdokas on raivoraitis.

    Kuvittele Suomea, jossa olisi vain kepu ja demarit.

    T.

    VastaaPoista
  29. Luin kirjastossa joskus 80-90-luvun taitteen paikkeilla ohutta sinistä suomalais-virolaista kirjaa, jossa oli Viroon laitettujen häirintälähettimien antennien kuvia kannessa.
    Siinä karuimmillaan. (Mikähän kirja se oli?). Toinen NL-aikojen karuudesta kertovat kanava oli Jutta Zilliacuksen haastattelut ja kirjansa.

    Minun olisi ehkä taas vaikea laittaa satukirjoja(romaaneja) rinnalle uskottavasti.

    MrrKAT

    VastaaPoista
  30. Ad Omnia: - S. Oksasen romaanitekniikka on hyvin tuttu. Käytän siitä nimitystä "3 000 metrin esteet". Esim. John Updike viljeli sitä hyvin paljon.

    Alku on omituinen, vaikealukuinen. Lukija pidetään yhtä pimeässä kuin romaanin henkilöt. Tuo omituisuus jatkuu erään kommentoijan mainitsmeat 30 sivua. Sitten alkaa imu.

    Itse jouduin jarruttelemaan. Kun paljous käy ilmi, on viisasta annostella kuten "mustaa lihaa" (ilmakuivattua poroa). Senkään herkullisuutta eivät muuten monet ymmärrä, kun makuaistimus tulee viipyillen ja vaikutus koko elimistöön vielä hitaammin.

    Vertaan siis Oksasen proosaan.

    VastaaPoista
  31. Ad Omnia: - ymmärrän hyvin tuon rasismi-näkökohdan. Itse sanoisin sitä manikealaisuudeksi. Ainakin joka toinen ihminen näkee maailman hyvän ja pahan taistelutantereena.

    VastaaPoista
  32. Ad Omnia: - kun tässä on Viro niin vahvasti esillä, viittaan vuosia sitten Lennart Merestä kirjoittamaani, ja lisäki Jaan Kaplinskiin. Meillä ei taida olla nykykirjallisuudessa yhtä vahvaa listaa.

    (L. Meren Hopeanvalkea on minulle enemmän yleistä kirjallisuutta eli essee kuin tiukan tieteellinen tutkimus.)

    VastaaPoista
  33. Meren tuotantoa digitaalisena.

    http://www.err.ee/etv2/video-ee.aspx?id=1664

    VastaaPoista
  34. Krossin romaaneissa on aina sama juoni: poikkeavan älykäs ihminen jonka läpi maailma käy (so. "näkyy"). Ja toiselle näistä sitten käy huonosti...

    VastaaPoista
  35. Matias:

    "Suomessa jostain käsittämättömästä syystä demokraatteja pidetään automaattisesti muka humaanimpina kuin republikaaneja. Truman ja Vietnamin opetukset eivät kylläkään puhu tuon väitteen puolesta. "

    Republikaanit ovat olleet perinteisesti isolationismin lipunkantajia ja demokraatit "internationalisteja". Demokraatit ovat osallistuneet maailman konflikteihin hanakammin, mutta useasti ehkä yhteistyöhakuisemmin.

    Toisen maailmansotaan liittyminen olisi voinut olla epävarmaa, jos republikaanit olisivat voittaneet vaalit 1940. Puolueessa oli Saksaan myötämielisesti suhtautuvia ryhmittyneenä Charles Lindbergin ympärille. Lindbergin isä oli vastustanut aikoinaan I maailmansotaan liittymistä. Jos II maailmansotaan liittyminen oli ansio tai pakko, niin atomipommi oli kostonhimoinen rikos.

    Vuoden 2008 presidentinvaalikampanjassa juurikin demokraatit antoivat "vaalilupauksen" Afganistanin sodan laajentamisesta Pakistanin puolelle. Republikaanit olivat huomattavasti matalaprofiilisempia asiassa...

    T.

    VastaaPoista
  36. Tapsa, ajattelin kommenttia kirjoittaessani myös mm. Anna Politovskajaa ja Natalia Estemirovaa jotka molemmat murhattiin arvostelustaan tämän päivän ihmisoikeuskysymyksistä Venäjällä ja Tshetseniassa. Myös Åsne Seierstadin Krosnyin enkelit kävivät mielessä.

    Eli huonosti käy niille, jotka aikalaisiaan arvostelevat Venäjän suunnassa. Kuten muuallakin. Mm. Shellin Nigerissä Ken Saro-Wiwan ja hänen hirttotuomionsa kautta vaikkapa kytköksineen Jorma Ollilan Suomeen.

    Minä en esimerkiksi pidä Ollilaa muuta kuin tyypillisenä kylmäsydämisenä kapitalistina joka työpaikkavalinnoillaan osoittaa olevansa eettisesti ajattelematon narsisti, vain rahantekokone jonka tyyppiset ihmiset toisissa olosuhteissa tekevät tulosta myymällä murhavälineitä ja niihin ammuksia niitä "tarvitseville" kuin Ollilan klaanit pilipaliääniä lasten ja lapsenmielisten nokioihin.

    Rasismiin kun viitataan Sofi Oksasen Puhdistuksen puheenaollen, niin onko se ollenkaan rasismia, jos alkukantaista raakalaismaisuuttta arvostellaan (siitä kerrotaan) silloin kun se kohdistuu kansanjohtaja-aineeseen sekä heidän juoksupoikiinsa (kidutusten, murhien ja kyydistysten toimeenpanijoihin). Tavallinen, monikymmenmiljoonainen kansa tuskin kokonaisuudessaan on syyllinen yhtään mihinkään muuhun kuin elämiseen milloin minkinlaisen ikeen alla.

    VastaaPoista
  37. "....Etsikää itseänne ja löydätte valheen."
    On joskus hengissä pysymisen ehto osoittaa sormella paha itsensä ulkopuolella. Että jaksaa/uskaltaa etsiä valhetta omasta itsestä.
    Siihen saattaa kuitenkin jäädä, ulkopuolisen osoitteluun, kun siinä saa kruunun omille kutreilleen.

    VastaaPoista
  38. Kaplinski Oksasesta: http://jaankaplinski.blogspot.com/2010/02/sofi-oksasen-puhdistuksesta.html

    Kai kaikki ovat tämän lukeneet? Yksi vastaus Oksasen esittämään kysymykseen.

    VastaaPoista
  39. "...republikaanin, mutta onneksi ehdokas on raivoraitis.

    Kuvittele Suomea, jossa olisi vain kepu ja demarit."

    En osaa.

    Raivoraitis kepulainen tai demari... ei perkele.

    Osaan kyllä kuvitella Suomen, jossa on vain Persut ja raivoraittiit Vihreät.

    Mutta en halua.

    VastaaPoista
  40. Better to reign in Hell than serve in Heaven.

    Siis kun todellisuutta on aina vaikea yhdistää sen täydelliseen kuvaan.

    Ihminen on syntynyt elämään kurjuudessa, eikä rikosta oikeastaan voi koskaan kuitata rangaistuksella. Yleensähän viattomat joutuvat sovittamaan syyllisten rikoksen.

    Keskinkertaisuudessaan ihminen ei osaa noudattaa kovinkaan uskollisesti mestarien opettamia periaatteita. Siis näitä älä tapa, älä varasta, älä tee huorin juttuja.

    Tämä älykäs ihminen - jonka läpi maailma käy, kuten joku edellä mainitsi - on tuttu myös monista Saul Bellowin romaaneista - hengästyttävyydestä en kuitenkaan puhuisi, enkä edes imusta, vaikka sellaiset kirjat meikäläistäkin viehättävät. 3000 metrin esteitä (olen kokeillut) on ihan eri asia juosta, kuin katsoa (melkoisen pitkästyttävää puuhaa, kuten kaikki urheilemisen seuraaminen nykyään. Samojen tuntemusten toistamista). Älyllisyys on siinä mielessä yhtä huono pakopaikka, kuin ne muutkin, mutta jonnekin sen kertojan minän pitää paeta, että etäisyyttä kirjoitettuun syntyisi edes jossakin määrin. Keinona se ei ole sen kummempi, kuin mitä Bukowski käyttää juopon hahmossaan. Ja sitten on Philip Marlowe. Kuka samaistuu mihinkin riemujensa kanssa - tai kaikkiin.

    Graham Greene mainittiin. Evelyn Waugh suoriutuu minusta asiasta vielä paremmin. Älykkyys ei ole kertojana. Tolstoi, Dostojevski, Ibsen. W. Somerset Maugham miellyttää erityisesti keveydellään. - My own belief is that there is hardly anyone whose sexual life, if it were broadcast, would not fill the world at large with surprise and horror.

    Of Human Bondage on Kindlelle myynnissä 3.32 dollarilla, eli kahvikupillisen hinnalla.

    Jos ei kärsi liiallisesta älykkyydestä, voi olla alttiimpi lempeydelle, mikäli se nyt mitään merkitsee.

    VastaaPoista
  41. Tunnustan, että tiivistin että Krossilla on vain yksi juoni ja yksi henkilö. (Voi olla etten ole lukenut kaikkea mitä hän kirjoitti.) Mielestäni hyvässä kirjassa ei voi olla kuin vain yksi henkilö, kirjailija. Sen kuulee, kun lukee. (Tai oikeastaan näkee.)

    VastaaPoista
  42. Sirje Sinilind (pseudonüüm). "Viro ja Venäjä: havaintoja Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikasta Virossa 1940 -1984.” Helsinki, Alea-Kirja, 1984. 222 lk. ISBN 9519272976. Teine trükk: Helsinki, Alea-Kirja 1985. ISBN 9519272976

    Oli se kirja jonka nimi oli kateissa minulta.
    Esipuheen tms oli naputellut Seppo Zetterberg. Ihmettelin silloin kovasti miten tommoinen kirja uskallettiin julkaista Suomessa (tunnelmani kuvannee NL:n aikaista ilmapiiriämme !)


    MrrKAT

    VastaaPoista
  43. Demokraatit ovat kaupunkien ja vähemmistömaaseudun puolue. Tämän näkee esim. Arizonassa ja Teksasissa. Kaupunkien demokraattisuus on usein niiden vähemmistöisyyttä. Jos otetaan vielä juutalaiset mukaan on tavallaan aidosti valkoisia vaalipiirejä vain jossain perinteisissä teollisuuskaupunki ja yliopistokaupunki vaalipiireissä. Republikaaneja äänestävät pitkälti amerikansaksalaiset, mormoonit ja nyttemmin myös etelän white trash. Republikaanien ydinseutua on etelän kaupunkien valkoiset esikaupungit, joita siis riittää.

    VastaaPoista
  44. Ad Omnia: - edellä viitattu Jaan Kaplinskin blogikirjoitus viittaa myös "rasismiin", mutta - virolaisia kohtaan. "Ei meillä ollut aivan noin pahoja kommunisteja." Mielenkiintoista.

    Jaan Kross on kirjoittanut esim. "Keisarin hullun" ja lisäksi paljon romaaneja, joissa päähenkilö = kirjailija on vain teoreettisesti totta.

    VastaaPoista
  45. MrrKAT: "...Ihmettelin silloin kovasti miten tommoinen kirja uskallettiin julkaista Suomessa (tunnelmani kuvannee NL:n aikaista ilmapiiriämme"

    Onkin hieman outoa, että 50-luvulla kyllä uskallettiin julkaista Tuomisen muistelmat ja Berijan tarhat, mutta sitten myöhemmin 70- ja 80-luvuilla ei edes Vankileirien saaristoa.

    Se kuvaa sitä, miten "virallinen totuus" vääjäämättä musersi alleen sananvapauden hennon kukkasen - jos huumori sallitaan.

    Vakavampi totuus sen sijaan on, että tuon MrrKATin mainitseman kirjan julkaisija oli sen aikainen kaikkien fiksujen ja filmaattisten halveksima populistisrasistinen (=neuvostovastainen) Alea-kirjat, sen aikaisten persujen puulaaki.

    Onneksi meillä on nykyään nämä blogit, sananvapauspuistot. Kemppilä - suomalaisten onneksi.

    VastaaPoista
  46. Läpisivistyneenoloinen anonyymi mainitsi Maughamin. Minulle hän on arvoitus. Isäni suuri suosikki, siksi ensin karttamani, johtui ylenkatse siitäkin, että yhdessä Greenen kanssa Maughamia oli kieltä opetellessa niin helppo lukea. Onko hän kevytleviteversio Waughsta tai nuoremmastaan Greenestä kuten Hotakaista voi pitää ohennettuna Merenä? Kuuntelin juuri Maughamin novelleja, kyllä ne fiksusti on kirjoitettu, vaikkeivät Chestertonia tietenkään.

    VastaaPoista
  47. Täällä kommentoi useampi anonymiteetti, mutta taidan olla juuri se läpisivistynyt.

    Minulle rakkainta kirjallisuudessa ilman kevytlevitteitä ovat Waugh, Chesterton ja Maugham - jos menneen ajan venäläisistä ja Singeristä ei puhuta. En osaa kuvitella heitä erilleen toisistaan. Wodehouse kuuluu samaan porukkaan. Ja Kemppinen tietenkin - ainoa hikinen henkireikä tuohon isompaan maailmaan. Mutta mikä hiivatin arvio on se, että Maughamin novellit ovat fiksusti kirjoitettuja, vaikka eivät olekaan Chestertonia. Henry Miller oli aika hyvä vaikka ei ollutkaan Ernest Hemingway ja Dostojevski oli melkein kuin Paul Auster, vaikka ei ole edes sinne päin, mutta kun mä törmäsin Dostojevskin siskoon... vai miten se meni?

    Chesterton on hyvin pelottava mies - siis siitäkin huolimatta, että häntä on mukava lainailla sopiviin hetkiin. Enpä lainaa. Jos kahvi seuraa etsisin niin mieluummin Maugham, tai Greene, tai Bellow, jollei Kemppisellä ole aikaa ja Wodehouse olisi unohtunut YLEn arkistoon.

    Ja jos kerran pitää näin läpisivistynyt olla, niin; Il est cité par William Somerset Maugham en 1954, dans son essai : Ten Novels and Their Authors parmi les dix plus grands romans.

    Eli kuinka läpisivistynyt pitää olla, jotta pystyisi ymmärtämään kenen kevytleviteversio se Veijo Meri sitten oli?

    Ei pahalla - en halua vääntää kättä asiassa, mutta mitä Rienzi tarkoitat silloin kun käytät sanaa - romanttinen? Oliko Chesterton romanttinen - vaiko pelkästään sinä ja vaimosi? Jos hän ei ollut, niin mitä hän oli? Siis kai sinä käytät sitä sanaa silloinkin kun mainitset meidät läpisivistyneet. Rajathan pitää vetää jo selvyyden takia.

    Ensimmäinen kirjailija johon minä tutustuin noin ihan konkreettisesti, oli Lassi Nummi. Muutama rivi häneltä.

    Magnolia

    Isot nahkeat ajatukset
    hajallaan
    puun juurella. Maassa.

    Maaksi.

    Irtoilevat
    rasahdellen.
    Puuaivo
    tuottaa, tuottaa.
    Pitkittyy syvenee
    elämän uni.

    Tämä vain sen takia, että en pidä tästä tavastasi lokeroida näitä täällä esitettyjä ajatuksia läpisivistyneisiin, ja sellaisiin, jotka eivät sitä syystä tai toisesta ole. Joten, jos haluat puhua esimerkiksi Maughamista, niin älä nuiji samalla meitä heikompia. Se pelkästään vituttaa, vaikka sitä vitutusta tuotoksineen, ei tietenkään voi verrata Chestertoniin.

    VastaaPoista
  48. Tapani eivät synny kerrasta, vaan toistosta. Mainittiin romantiikka, se kai en ollut minä. Miten se vaimoon liittyisi.

    Läpisivistyneeltä vaikutti kirjoittaja, eivät ajatukset. Jätän ne toistaiseksi kuivumaan.

    VastaaPoista
  49. Onkin hieman outoa, että 50-luvulla kyllä uskallettiin julkaista Tuomisen muistelmat ja Berijan tarhat, mutta sitten myöhemmin 70- ja 80-luvuilla ei edes Vankileirien saaristoa.

    Vankileirien saaristo julkaistiin 70-80-luvun vaihteessa. Ensimmäisen niteen ("Vankeusteollisuus/Ikuinen liike") julkaisi ruotsalainen Wahlström&Widstrand, loput Kustannuspiste, joka oli epätasainen kustantamo ja painoi Solzhenitsynin ohella myös jonkin verran selvästi äärioikeistolaista ja jossain määrin vainoharhaistakin propagandaa.

    Saariston saatavuudessa ei ollut vikaa. Luin koko hoidon teinipoikana sekä suomeksi että ruotsiksi, vaikka asuin pikkukaupungissa Savon persvaon pohjalla.

    VastaaPoista