Sivun näyttöjä yhteensä

24. lokakuuta 2009

Nokian patentit



Jos tietäisin jotain Nokian nyt mainituista patenteista ja riidasta iPhonen johdosta, en puhuisi mitään enkä ainakaan kirjoittaisi.

En tiedä enkä aio kysyä. Tunnen Nokian ja muita patentti-ihmisiä alalta. Kun kysymys on virkaani kuuluvasta alasta, olen yhteydessä eri tahoille näissä asioissa. Tästä ongelmapiiristä olen teettänyt kaksi väitöskirjaa.

Kun te kuitenkin haluatte tietää, vastaan arvaamaani kysymykseenne – missä tässä oikein mennään ja mikä on homman nimi?

Aamulla asiasta kuultiin asiantuntijalausunto, josta ainakaan minä en tullut hullua hurskaammaksi. Illan suussa asiasta kertoi televisiokameralle jotain Marja-Leena Mansala, joka on IPR University Centerin väkeä ja todella osaa asiansa.

Kameralle ei kuitenkaan voi ryhtyä esittämään arvauksia. Siksi Mansala puhui asiaa.

Siis oma arvaukseni on tässä: tyypillisesti tällaisessa tilanteessa ilmoitus patenttiriidasta tuomioistuimessa tarkoittaa neuvottelutilannetta. Oma luuloni on, että Nokia olisi tekemässä todella järkevän ratkaisun ja puuhaisi parhaillaan allianssia Applen kanssa.

Patenttilisensseistä kukaties saadut maksut ovat pientä rahaa. Patenttiyhteistyö on iso asia. Patenttiportfolioiden yhdistäminen on niin iso asia, että se on eräissä tilanteissa viisaampi veto kuin yrityskauppa.

Toisaalta patenttien ostaminen on hiukan helpompaa kuin yritysten ostaminen. Patenteissa julkisista asiakirjoista saa jonkin käsityksen kaupan kohteesta. Yhtiötä ostaessa ”due diligence” ja kaikki siihen liittyvä on aika urakka.

Yhteistoimintasopimuksissa on sama keskeinen kysymys kuin standardeja koskevissa neuvotteluissa: hinta ja yhteiseen pataan viskattavat patentit.

Hyvin kauan sitten Apple lisensoi Microsoftille rehellisesti Xeroxilta PARCilta varastamiaan keksintöjä, nimittäin ikoneja. Oivallus oli suurenmoinen. Komentorivin sijasta ajetaan ohjelman pätkä klikkaamalla hiirellä kuvaketta. Patenttioikeudellisesti kuvio oli kuitenkin hyvin kirjava, koska tarvittiin tietenkin graafinen käyttöliittymä (GUI), jonka Xerox toteutti markkinoilla 1981 ja Apple heti perässä.

Uranuurtaja oli tietysti Douglas Engelbart (Stanford Research Institute, 1960-luku).

Kuvakkeen yksinoikeussuoja ei sitten kestänyt. Jos muistan oikein, Kaliforniassa tyydyttiin District Courtin ratkaisuun. Jos muistan edelleen oikein, tuomarina istui Vaughn Walker.

Emme osaa enää helposti kuvitella, että bittikarttapohjainen selain on oikein keksitty. Itse muistan mustapohjaisen DOS:in ja tekstinkäsittelyn mustavalkoisella näytöllä – taisi olla WP 4.2. (Word Perfect –ohjelmaa kehitti kuulemani mukaan aktiivisesti joukko mormoneja.)

Kilpailu on hyvä asia ja liikekilpailu varsinkin, paitsi kun alkaa jäädä tappiolle.

Eilinen Linen Bank –kirjoitukseni tarkoitti viattoman muistelemisen ohella, että suomalaiset paperitehtaat tekivät virheen keskittyessään paperin valmistamiseen. Toisen virheen ne tekivät viskoessaan hyvät brändit (kuten ”Linen Bank”) yli laidan.

Aikoinaan ne tekivät hioketta, sitten selluloosaa ja lopulta joku keksi, että jalostetaan edelleen ja aletaan tuottaa paperia. Mutta entä sitten?

Ajatus voi kuulostaa järjettömältä. Mutta on meillä esimerkkejä onnistuneista pellehypyistä, kuten luullakseni paitakauppa Lassila & Tikanoja, josta tuli merkittävä jätehuollon toimija L&T.

Tämän vuoden todellinen oppikirja, Pekka Herlinin elämäkerta, sisältää monta esimerkkiä rönsyjen poistamisesta ja keskittymisestä olennaiseen, vaikka tuote olisi tällaisessa maassa niinkin kummallinen kuin hissit.

Pörssitiedot ovat vaikeita. Julkiset tilinpäätöstiedot kumminkin kertovat, miksi juuri Kone ei paljon hievahtanut talouskriisistä. Sillä ei ole velkoja juuri enempää kuin nimeksi. Henkilöstöä on 34 800 eikä supistuksia harkita. Eikä muuten yhtiö ole ihan yhden sisaruksen omistuksessa, kuten on annettu ymmärtää.

Nokiasta alussa heittämäni palauttaa nimittäin mieleen noin seitsemän vuoden takaisen tilanteen. Mitsubishillä oli Koneen kanssa kova patenttiriita. Ratkaisu? Allianssi. Ja luultavasti erittäin hyödyllinen Mitsubishin mies hallituksessa. Ja toimintaa kaukana Aasiassa.

Uutisissa oli melkein pelkästään tuttuja. Mainos: Lehdonvirran Vili väittelee tulevalla viikolla. HIITin Tokion haarakonttorin miehiä. Aiheena virtuaalinen omistaminen.

30 kommenttia:

  1. Jos haluaa tehdä asiat vaikeasti ja viiveellä voi sen tehdä. Se on sitä mitä tämän päivän reaalimaailma tekee. Oppii kiemurat ja kulut, sanat ja sisällöt, teesit ja sanonnat, asiakirjat ja numerot, patentit ja lain vaatimat asetukset, pienet ja suuret välilyönnit, kielen oikeaoppisuus, monimutkaiset liturgiat ja lätinät -
    ja
    samaan aikaan
    kun sitä hanskaa
    oppii, muistaa, tiedostaa
    selostaa
    uskoo
    niin
    elämä menee eteenpäin kovalla vauhdilla eli tiedon osa, joka ei ole informaatiota on tietoa koska sillä ei ole parempaa nimeä. Markus Lammenranta erottelee tiedon osalta aika hyvin mitkä osat ovat mitäkin kirjassaan Tietoteoria. Nyt voimme jälleen palata maan päälle ja tiedostaa ettei tieto maan päällä, olisi sitä kuinka paljon vaan - vaikkapa kuuhun asti - ole minkään arvoinen ilman informaation osuutta, eli liikkuvaa osaa ja ketteryyttä.

    ...

    ./..

    VastaaPoista
  2. Kun ymmärtää sen ymmärtää myös miksi Apple pääsi nokittamaan Nokian. Sillä ei ole mitään tekemistä kapulatiedon kanssa mitä laatikossa on, ei mitään tekemistä sillä miten vaikeat nämä asiat ovat mielestäsi vaan Apple päihitti Nokian siksi, että se on yrityksenä ketterä. Bengt Holmström ymmärtää mistä on kyse ja tuotantotalouden professorit ymmärtävät mistä on kyse. Kyse on siitä, ettei voi tietää mitään ellei tiedä miten markkinat toimivat ja se on taas IHMISTEN USKOMUKSIA JA ANTROPOLOGISTA KÄYTTÄYTYMISTÄ.

    Nyt tullaan kolmanteen vaatimukseen. Pitää siis ensin tiedostaa että on tietoa ja ymmärtää miten tieto poikkeaa informaatiosta.

    ./..

    VastaaPoista
  3. Toinen seikka kertauksen vuoksi on se, että tiedolla kun se kytketään informaatioon ja viestinnän monimuotoon (joka on hallittavissa kuin EKG eli sydänkäyrä) on tapana liikkua samalla lailla ja teettää ennaltaymmärrettyjä muodostelmia, lähes aina samalla lailla kuten veteen tulee erisuuruisia renkaita kun sinne heittää kiviä. Pian oppii miten suuri kivi jättää miten suuren renkaan ja miten tylppä kivi jättää miten laajan renkaan. Opitaan, noteerataan ja observaatio kirjataan.

    ./..

    VastaaPoista
  4. Kolmas on se tärkein: struktuurin ja funktion ymmärtäminen matemaattisesti: kvanttifysiikassa objekti ja prosessi; subjekti ja objekti. Mikä on milloinkin subjektin roolissa ja mikä on milloinkin objektin roolissa. Hierarkiasta voi laskea niin vertikaalisesti että horisontaalisesti eri asteet ja suunnat.

    Oi miten pitkäksi menee, toivottavasti kestät vielä.

    Sillä kaikkein tärkein ymmärrys liittyy siihen mitä Zenon kirjoitti paradoksillaan. Se tarkoittaa sitä, että jänis juoksee kilpikonnankin edestä (ja kilpi auttaa vanhaa eläintä), joka sitten voittaa vaikka jänis on nopeampi.

    Apple subjektoi Nokiaa koko ajan tai sen teki luultavasti Ericsson. Taito vastaa sitä non grata -kompetenssia minkä laittoivat minulle: oli aina yhtäaikaa uudet tarinat kun minä korjasin vanhat ja samalla minun dilemma jäi elämään. Yksitoista vuotta meni sadistisessa elämässä ja niitä on vielä muita, jotka elävät jatkuvassa sadismissa eivätkä pääse korjaamaan tilannettaan ja pahinta on se, että uskottavuus heikkenee jokaisesta kamppailusta saada takaisin ihmisarvonsa.

    ./..

    VastaaPoista
  5. En olisi ikinä uskonut, että sellaiseen voi joutua; minäkin kiltti ihminen, ystävällinen, rauhallinen vaikka vilkas, kotia hoitanut, perhettä hoitanut, elänyt ihmisiksi, lukenut filosofiaa ja ylipäänsä käyttänyt aikaa maltillisesti ja muita ajatellen lähes aina - en olisi ikinä uskonut että Suomessa elää niin vaarallisia prosesseja ja kun sen omalta kohdaltani sain tuta opin myös mistä on kyse.
    GS sanoi, että minä aiheutin finanssikriisin. Että minä kirjoitin niitä asioita joilla oli suuri merkitys.

    Kenties: ei ole meriitti - on kurjaa. Mutta se, mikä ei ole kurjaa on se, että tietoisuus on maassa kasvanut, perspektiivi on kasvanut, itsetunto on kasvamassa (Lipponen, Vanhanen). Monta hyvää asiaa sillä lasten huumetilanne, sosiaalisen alueen valtavat kasvavat ongelmat olisivat pian olleet kuin Argentiinassa; ylisuuret. Niitä piti pysäyttää tavalla tai toisella ja minä olin siinä vakavasti mukana lepposilla kommenteillani.

    ...

    Pärre katkaisi nuoren naisen karriäärin liian nuorena. Seksuaalista häirintää joka oli lapselle, joka oli kiusattu ja oli ollut juuri identiteetiltään labiili (seksuaalisuus ja identiteetti ovat filosofisesti sama asia aika pitkälle eli vaurioitunut identiteetti hakee läheisyyttä ja vaatii sitä koska eheytyminen käy aina muiden ihmisten kautta). Jutut jatkoivat kulkuaan ja seksistinen maine kasvoi aivan totaalisen väärälle ihmiselle.

    ...

    Nyt olen 52 ja vielä vuosi sitten oli uskomus että olen kevytkenkäinen. Miten (?) sellaista voi sattua ellei ole tarkoitettua koska olen aina ollut kotona ja nyt olen kotona. Yksi työpaikkaromanssi, kellä ei sellaista ole? Pitikö ihmisen koko karriääri lopettaa sen takia? Eikö olisi ollut pahempia ihmisiä siinä tapauksessa? Ei, kyse on jostain aivan muusta ja minä tajuan sen.

    Kolmekymmentä vuotta ei ketään kiusata pelkästä huumorista vaan tässä oli tämä kompetenssi jota harjoittivat. Jos vielä tulee vastaavaa eteen (rupesivat sitten huhuilemaan, että on hullu joka kuuluu ehkä kompetenssiin? - lähellähän oli ja kuinka monta luovaa onkin sillä lailla karkoitettu: missä esim. prof. Uusikylä tällä hetkellä? Ei ole enää yliopistolla ja oli minun kanssa ainoa joka tajusi monenlaista asiaa yliopistosta kun oli aika puhua uudistuksesta.

    ..

    Ketteryys on siis ase. Menee maton alla, nousee struktuuriksi ja hoitaa subjektiviteetin. Se, joka on realiajassa on voittaja - ei se, joka on paras tai nopeinkaan. Voitto tulee aina sille, jolla on tietoa.

    ...

    Voin näyttää derivoiden ja integroiden; muuta ei juuri tarvita ja sitten geometrinen kaavio mistä selviää suunnat. Liian helppoa, että kukaan ns. älykkö huomaisi. Tästä syystä johtuu myös Naton ja punaisen ristin yhteistyö; ketteryyden synergiasta.
    Molemmat saavat nopeiten tietoa aivan kuten byrokratia, joka elättää jo itse itsensä (Parkinsonin laki, ei tauti siis vaan laki, sinäkö kirjoitit siitä aikaisemmin?).

    Lue tämä vaikka et ole aikaisemmin jaksanut
    lukea minun tekstit: on sitä, mitä tarkoitin päivällä hieman kärttyneenä koska P rikkoi minun mahdollisuuteni ja hänestä ottivat muut mallia.
    Kohtasin tsunamin jo 22 vuotiaana ja se loppui ehkä vasta nyt 52 vuotiaana - kuka tajuaa kuka ei.

    VastaaPoista
  6. "Omenan kieltäytyminen patenttivaihdosta laskee ureat omaan lahkeeseen. Omena kun ei ole kehittänyt mitään teknologiaa. Mädän omenan kaltaisen firman vuoksi Nokia joutuu lähtemään oikeuteen. Nokia purasee omenasta palasen. No miten on linux fanipojat, kumman puolella oletta. Luitteko New York Timesin uutisen niin amerikkalaista kuin olla voi. Nyt Uppoaa Omena. Ihmettelinkin mistä Apple on onnistunut kehittämään niin toimivan puhelimen Ihme inisijöitä nämä i-phonelutkuttajat. Patentit nussittu. Piste.Toivottavasti tulee suuret korvaukset Nokialle. UAAAAH! bitch slap (arvaas vaan kenen keksimät funktiot Apple on sinne toyPhoneensa suunnitellut). Voiko päivä enää ihanammin alkaa? Nämä itkukurkussa olevien Apple-lutkuttajien kommentit pelastivat muuten minun erittäin harmaan aamun. Pitääkin mennä ostamaan lisää Nokiaa salkkuun."

    Näitä mielipiteitä - ja muita samanlaisia - voi lueskella eräästä talouteen keskittyneestä lehdykästä jota julkaisee se suomalaisen sananvapauden monopoli - joka sekin julkaisee hiukan samanlaisia kommentteja. Tosin jonkin verran laajempia näköaloja aiheeseen voi avautua vaikkapa, jos muistelemme mitä Groucho Marx sanoi erään melkein yhtä tiukan mielipiteiden vaihdon yhteydessä: Military justice is to justice what military music is to music.

    Rudolf von Jhering kirjoitti joskus - kirjassa Der Kampf ums Recht (suunnilleen) - että: "Se voima, millä oikeudentunto tosiasiallisesti reagoi sitä kohdanneeseen loukkaukseen, on sen terveyden koetinkivi."

    http://de.wikipedia.org/wiki/Rudolf_von_Jhering

    Tietysti voidaan kysyä, että kenen oikeudentuntoa tässä nyt on loukattu? Siis nuorten miesten, niiden sotaväki ikäistenkö kenties? - niin tuon tulkitsin.

    Se kiinnostaa ehkä jossakin määrin enemmän, kuin tämä Nokian ja Applen kiista.

    I want to see these bad, bad, bad, bad men come to grips with their humanity.
    James Ellroy

    VastaaPoista
  7. ONKO NOKIA KAAPPAAMASSA APPLEA?

    Patenttimaksut on pikku rahoja, patenttipooli on pikkurahoja, mutta Applen kaappaus voi olla Lavian pojan mielessa??

    NS-Networks ulos vaikka arvonpudotyuksella lahelle nollaa, ja Apple sisaan! -- Eihan nama usein onnistu, vaan monasti kay just kuten NS-Networksissa.

    VastaaPoista
  8. WordPerfect tosiaan oli utahilainen tuote ja firma. Minulla on Salt Lake Cityssä kaveri, it-alalla mutta sukujuuriltaan norjalaisena luterilainen. Heillä on siellä SLC:ssä näköetäisyydellä MAP-profeetan toimitiloista kirkko, luterilainen seurakunta on 110-vuotias. Häneltä sain WP:n suuruuden aikoina tehdyn vihkosen, jossa mielestäni edelleen parhaan tekstinkäsittelyohjelmiston (5.1 ruletti, sen sinnen tausta toi saman värinän kuin iPodin valkeat kuulokejohdot paljon myöhemmin) alkutaival on kuvattu (se on nyt lainassa jossain, eb pääse tsekkaamaan). Joillakin messuilla suomalainen liikemies kiinnostui ohjelmasta niin varhain, etä loppujen lopuksi, siis alun lopuksi, WP kustomoitiin ensimmäisenä vieraana kielenä juuri suomeksi!

    VastaaPoista
  9. Iineksen luona laitoin kommentit samaan kellonaikaan kuten sinullekin mutta iineksellä ne meni 23 pvän keskipäivään ja sinulla se on 24 pvä pelkästään. Totuus on 24 pvä pikkutunneilla eli kirjoitin ylläolevat klo 1 yöllä 24.10.09 ja nyt huomaan, että HS kirjoittaa hyvin samasta "iPhone ei ehkä toimisi ilman Nokiaa"
    joten
    spooky
    spooky
    hei kuules Kemppinen
    mitäs me nyt tehdään?

    --

    Pärre sai hetken miettiä myös mikä mies onkaan hän. Hen.

    VastaaPoista
  10. Ad HG
    "Parkinsonin laki" oli Takkirauta.blogspot.com ja päivän mietelmässä:

    Hopliitti said...
    Parkinson's Law: The Pursuit of Progress (London, John Murray, 1958). Suomeksi: Parkinsonin laki eli Tie menestykseen paperisodan kautta (Tammi 1958). Lähimmästä kirjastosta tai hyvällä tuurilla divarista

    VastaaPoista
  11. C-c-c-c-combo breaker!

    VastaaPoista
  12. Onhan se ihan kivaa, että on vapaamielinen bloginsa komenttien moderoinnissa. Mutta onhan se julmaa antaa jonkun nolata itsensä päivästä toiseen vuodesta kolmanteen jne...

    VastaaPoista
  13. Siis Kiesus tätä! Parempi mennä kuuntelemaan uusia äänikirjoja:

    http://librivox.org/

    Taidan itsekin spiikata tuonne yhden novellin.

    VastaaPoista
  14. On tämä...netti, surullinen paikka!
    Kummeksuen katselemme, kun Homo Garrulus raastaa sielunsa riekaleiksi meidän silmiemme edessä. Hän on tehnyt sitä jo kuukausikaupalla, monissa blogeissa, emmekä me voi tehdä mitään Hänen auttamisekseen?
    Kemppi ei kiellä, ei sensuroi. Kai se on oikein sekin? Vaan pitäisikö meidän suosikki-ajattelijamme Kempin yrittää analyysia HG:n tapauksesta? Materiaalia ainakin olisi.Usko Kemppi, pystyt kyllä siihenkin!
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  15. Voi vittu, mikä patenttiasia keskustelu.

    VastaaPoista
  16. ONKOS APPLELLA KUNNON PATENTTEJA?

    Patenttiportfolioiden yhdistaminen on mahdollista/jarkevaa vain, jos melemmilla on kovaa 'kamaa'. Mistaa ei ole nakynyt, etta Applella olisi saman luokan patentteja kuin Qualcommilla tai Nokialla. Ei edes Ericssoniin ole Applen (mahdollista) salkkua verrattu. -- Kyllahan niita belgialaisia patentteja oli tapana olla jokaisella, kun hakemuksia ei sen kummemmin tutkittu.

    VastaaPoista
  17. Tohvelisankarien elämä on ohi. Nolausten aika on edessä: onneksi on NoloAikaKausi - hip hip hurraa hurraa vuodesta toiseen elämästä seuraavaan hip hip hurraaaaaaaa


    Hurra. Hurra. Hurra. Hurra !!(fyrfaldigt)

    VastaaPoista
  18. Kylläpäs on vihaisia ukkeleita tällä sivustolla, Kemppinen; mistä se johtuu? Tulkoot Piraattipuolueeseen, on mahdollisuus liittyä: ks. wiki.

    VastaaPoista
  19. Jos Nokia haasteessaan vikisee, kuinka he ovat yrittäneet käydä Applen kanssa patenttienvaihtoneuvotteluja tuloksetta, niin taitaa sillä Ompulla sitten jokunen patentti hihassa olla. En tiedä, joten veikkaan, että Noksulla tässä paskemmat kortit on kädessään.

    VastaaPoista
  20. "Apple lisensoi Microsoftille rehellisesti Xeroxilta PARCilta varastamiaan keksintöjä, nimittäin ikoneja."

    Niin tuolla väitteellä on usein myös kuitattu - ja samalla väitetty - sitä, että Microsoft rippasi UI:n Applelta - ja oli tuon Applen tekemän varkauden takia oikeutettu siihen (mikä on aika outoa logiikkaa).

    En muuten väitä että kuka teki ja mitä, mutta aika kaukana nuo systeemit toisistaan kuitenkin olivat, siis tämä:

    http://www.youtube.com/watch?v=QYvxgNhUwBk

    http://www.youtube.com/watch?v=AYlYSzMqGR8

    ja tämä - vaikka jokunen vuosi ehtikin vierähtää:

    http://www.youtube.com/watch?v=a4BlmsN4q2I


    Ja siitä varastaa sanasta tulee mieleen ainakin tuo Gary Grant ja se Hitckock

    http://www.youtube.com/watch?v=snxdIbPG9hk&feature=related

    Se sananvapautemme monopoli kirjoitti tänään, että : "Kiistan kohteena olevista patenteista kolmeen on merkitty yhdeksi keksijäksi espoolainen 42-vuotias diplomi-insinööri Jukka Vialen. Hän arvioi tehneensä Nokia-urallaan 30–40 keksintöä."

    Ja tuosta varastamisesta ei suinkaan tullut mieleen Motorola tai Philips vaan tämä Jef Raskin:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Jef_Raskin

    sekä tämä herra

    http://en.wikipedia.org/wiki/Bruce_Horn

    Sitä voi tietysti spekuloida, että ostaako se Nokia sen Applen - vaikka voihan sitä myös spekuloida, että ostaako se Apple sen Nokian.

    Applen historiahan pitää myös sisällään jossakin määrin jonkinlaista suomalaista tekemisen - eli tässä tapauksessa sijoittamisen halua (olisiko melkein samassa suhteessa sitä suomalaisuutta kuin sillä yhdellä saksalaisella F1 autoilijalla - josta asiasta monet ovat kovin otettuja):

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Mike_Markkula

    Mutta sittenhän se nähdään että mitä se tuomari asiasta sanoo. Sitä ennen voi vaikka käydä niin, että tämäkin käy toteen:

    http://theappleblog.com/2009/10/23/apples-mythical-tablet-perfect-for-comic-books/

    Eli lukisitko esimerkiksi Aku Ankkaa mieluummin tuosta vai kuten tapana on.

    VastaaPoista
  21. -rh sanoi...

    "Voi vittu, mikä patenttiasia keskustelu."

    Oliko sinulla jotain asiaakin? Vinkki: rumat sanat eivät enää jaksa aiheuttaa eduskuntakyselyä, mutta niitä ei silti kannata käyttää ellei halua leimautua äärioikeistolaiseksi.

    VastaaPoista
  22. Elä, äläkä siellä kiroile, -rh!
    Patentti-asiassa on kuusi ekaa kommenttia HG:lta!
    Kaikki huomaa (mutta vain harvat jaksaa lukea!) hänen tuskansa. Silti se on siellä! Ja kun kerran Kemppi ei poista niitä, ne ovat osa meidän kaikkien todellisuutta.
    Paa tentti, -rh! Ja ratkaise varmasti Kemppiäkin kiusaava ongelma.
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi kirjoitti...

    -rh sanoi...

    "Voi vittu, mikä patenttiasia keskustelu."

    Oliko sinulla jotain asiaakin? Vinkki: rumat sanat eivät enää jaksa aiheuttaa eduskuntakyselyä, mutta niitä ei silti kannata käyttää ellei halua leimautua äärioikeistolaiseksi.

    Aivan, ryyditettynä yhdyssanan kirjoitusasulla, sanat virheellisesti erikseen kirjoitettuna.
    mä en välitä.
    "jotain asiaakin", patenteista tällä makrotasolla; ei ole juuri tavallisen kuolevaisen heiniä. Omenalla lienee jotakin takataskussa, jolla se pelaa loppupeleissä.
    Osa näet tosta saattaa kiertää Motorolalla asti, jolle taas Nokia nöyrtyi - patenttirikkomuskiistassa.

    VastaaPoista
  24. Markkina-arvot noin suurin piirtein:
    Apple 122 miljardia euroa
    Nokia 33 miljardia euroa

    VastaaPoista
  25. Sorry boys, en usko, että saan siitä etua: olen merkonomi - saiskos hommia? Te saatte laskea itse:
    laskekaa montako sotaa on ollut maailmassa vuodesta 1945: eikö EU perustettu siksi, että konfliktit saataisiin vähemmäksi: miten te kaikilla noilla tiedoillanne oikeasti kykenette ymmärtämään miten konflitit syntyvät, lisääntyvät, eskaloituvat jne jos vain pelaa faktalla?

    Se ei ole riittävä tieto. Sanoinhan, että yhtä tärkeä on prosessiosaaminen; tieto, että jotain liikkuu sinä aikana kun muut istuvat laskemassa. Koska ei ole kyse laskukilpailusta (PISA) vaan on kyse hoksottimista ja niitä ei saa millään lailla tämän päivän yliopistossa eikä koulussakaan. Niitä saa vain elämästä, jota ei saa edes elää ilman, että kateelliset nauravat ja perverssit miehet lisäävät omia sadistisia tai dekadentteja kuvitelmia naiseen, joka vain tahtoo hyvää.

    TAHTOO HYVÄÄ JA ON OLEMASSA TAHTO KOHTI HYVÄÄ: ARVAA KUINKA MONI EI TEE MITÄÄN: ODOTTAA VAAN TYYLIKKÄÄN (PASSIIVISENA, LÄHES VAPAAMATKUSTAJANA) ETTÄ JOKU MUU AVAA KESKUSTELUT, USKALTAA PROVOSOIDA, USKALTAA VIEDÄ ETEENPÄIN, USKALTAA TUKEA JNE

    kun suurin osa on hannareita ja pelkureita ja olisivat kiltisti ja korkella lipulla odottaneet, että joku tulee vaan ottamaan sen, minkä muut haluaa suojella?

    missä moraali siis?


    Nokian patentista puheenollen. Mitä siis haluatte;voittaa siksi, että olette kiusanneet ja käyttäneet alhaisinta mitä voi käyttää; seksuaalista mollaamista joka on sairaan paha asia ihmiselle, joka ei ole sen arvoinen ja joka on pelännyt lapsesta saakka, että joutuu pahaan ja sitten juuri oman epävarmuuden takia sinne joutuukin koska muut ja pervot (lännen ja idän yhteinen tekijä on tuo sadismi joka juontuu väärään, insestiseen kasvatukseen) ohjaavat keksusteluja omilla kyvyillä.

    Joten; mistä otatte konstruktivismin osaajat omaan destruktiiviseen politiikkaan (Bertrand Russellin ananas). Mistä? Kaikki ihmiset joita tunnen ovat diplomatian kyvyillään yksinkertaisesti maanpettureita koska se on helpompi.

    Sitäkö halutaan lisää vastaisuudessa? Diplomaattisia vellihousuja joiden kyky nyökätä on upea? Eivät ärsytä ja heille maksetaan, että eivät käytä aivoja mutta huom.
    O S A A V A T KAIKENLAISTA TÄYSIN TURHAA TIETOA ULKOA.

    Tänk först.

    VastaaPoista
  26. Vielä muutama Appleen liittyvä juttu tuli mieleen - vaikka ne eivät tähän keskusteluun - heh heh - mitenkään liitykään, eli tämä:

    Earlier today a pending non-provisional utility patent application assigned to Apple Computer published.  This application, US Patent Application 20090265214, is titled Advertisement in Operating System, and covers exactly what the title implies; namely an operating system that is capable of displaying a variety of advertisements to users.
    http://www.ipwatchdog.com/2009/10/22/jobs-and-apple-seek-patent-on-operating-system-advertising/id=6761/

    Tuosta tulee kaikenlaista mieleen - eikä se kaikki ihan mukavalta tunnu.

    Ja uutinen, joka kertoo osaltaan tuosta Appleen ja sen ohjelmistoon liittyvästä kehitystyöstä, ja siihen kuuluvasta vääntämisestä Applen ja näiden muiden alalla toimijoiden välillä - joka kuuluu ikään kuin asiaan, vai kuinka:

    Apple no longer pursuing ZFS as the next generation file system for OS X

    http://www.9to5mac.com/ZFS-apple-sun-oracle

    http://en.wikipedia.org/wiki/ZFS

    VastaaPoista
  27. Kiva kun Stubbkin puhuu Rlatonista, tämä sama jengi oli juuri poistamassa koko filosofian laitoksen HY:stä ennen kuin minä tulin sinne puhumaan päinvastaisesta tilanteesta. Kirjoitin pallgrenille mm EU:n sopimuksista joita iltaisin kuuntelin Porthaniasta, lähetin anomalioita hänelle ja uskoin, että kun tulen opiskelemaan minulla on opettaja joka on saanut oppilaalta kaikenlaista ns. ruohonjuurista. Käytti tilannetta kuten kaikki muut: Kuten Stubbkin: nappaavat tiedot, puhuvat paskaa selän takana omasat oppilasta koska markkinoilla (näillä amerikkalaisilla kapitalistimarkkinoilla joihin sosialistimme mielellään osallistuvat samassa pöydässä ja ideologinen pedaogi on vain hullu, naivi, lapsellinen, adhd, asperger ...mitä vielä - sen takia, että on edellä ja osaa antaa eikä ottaa. Mutta eivät osanneet pedagogiikkaa, eivät osanneet ottaa edes (kiitos-sana ei ole olemassa ja silti ovat humanisteja, joka oli sokki minulle - että olin antanut niin paljon niin infanteille).

    JOTENKIN ALKOI TOINEN ÄÄNI MINUNKIN KELLOON SEN JÄLKEEN. TULI SUURI INTO NOLATA ITSENI, JOTENKIN EI OLLUT ENÄÄ MITÄÄN MUUTA JÄLJELLÄ.

    ..

    PEDAGOGIIKALLA ON VALTAVA TYÖKENTTÄ EDESSÄ SILLÄ TÄMÄ MITÄ OLEN ITSE KOKENUT JA VIHDOIN SAAMASSA ELÄMÄN HALLINNAN TAKAISIN - niin ymmärrän entistä enemmän että Eurooppa on dekadenttien valtakunta jotka ilman kykyä mieltää tosiasiat, fantasiat, pelot, uhat, mahdollisuudet, humaani tapakulttuuri, käytössäännöt, kannustukset jne.

    Ei ole lainkaan riittävän kypsä. Nyt Stubb puhuu kuin jotain siitä filosofiasta oikein ymmärtäisi; ensin istui Katajanokalla leikkimässä jotain jolla myös oli ivaa. IVATAAN NAISTA TAI NAISIA, JOILLA ON KYKYÄ KAIKKEEN SIIHEN MIHIN NÄITTEN KYVYT EIVÄT RIITÄ. ONPA NOLOA.
    ..

    On siis tietoa heillä ja kykyä leikkiä isoa dirikaa: SIIHEN SE LOPPUU. Mitä sillä tiedolla tehdään kun ei olekaan tietovisasta kyse, vaan elämästä joka rupeaa olemaan monella tavalla kriitinen; ilmasto, vedennousu, sotauhka maissa jotka eivät pysty hallitsemaan kun alkaa kaaos, valmis valmius olla juuri pedaoginen, olla rauhallinen jne ei heillä ole koska he eivät tiedä mistä pitää vetää; mikä naru on kyseessä - sitä eivät näytä osaavan. Onneksi filosofian laitos ei lakkautettu. Nyt sillä on paljonkin käyttöä mutta keksijä ei mahdu minnekään.

    Tämä itseriittoisuus alkaa nyrpimään. Nöyrtykää joskus, maapallo on silti yhteinen.

    VastaaPoista
  28. En täysin ymmärtänyt, mitä blogisti tarkoitti patenttiyhteistyöllä tai patenttiportfolioiden yhdistämisellä. Lisenssisopimukset, joihin sisältyy oikeus lisensoida toisen osapuolen patentteja edelleen, eivät liene enää kovin todennäköinen järjestely nyt, kun tunnetaan tapaus Qualcomm. Tai mistä senkään tietää. Ehkä blogisti tarkoitti sitä, että Applen salkussa saattaa olla patentteja, joihin Nokia tarvitsee lisenssin?

    VastaaPoista
  29. Kemppisen tekstiä osaltaan hyvin täydentävä juttu sitelta, joka yleensä on kallellaan Appleen päin. Lukekaa, vaikka ei olisi aikaa. Jos aikaa on, kommenttikenttä antaa perspektiiviä viime aikoina puheena olleeseen tämän blogin kommenttitasoon.

    http://www.engadget.com/2009/10/29/nokia-vs-apple-the-in-depth-analysis/

    VastaaPoista
  30. Engadgetin juttu kannattaa tosiaan lukea. Harvoin on nähnyt juristin summaavan yhteen äärimmäisen monimutkaista casea noin ymmärrettävästi.

    VastaaPoista