Sivun näyttöjä yhteensä

12. lokakuuta 2009

Luvallinen henkilötieto



Tämä blogi on riittävän julkinen paikka ilmoitukseen. Sovin Heikki Haavikon kanssa, että jatkossa häntä avustaa etenkin isävainajaansa Paavoon liittyvissä asioissa asianajaja, jonka hän itse valitsee. Jos vallan käytävissä ja kaupungin kaikissa kanslioissa liikehtisi M. Fredman, en ihmettelisi. Mutta ratkaisu ei ole minun.

Juristilla ja lääkärillä on sama ongelma ja sama käytäntö: ei pidä ajaa omaa asiaansa / hoitaa itseään tai omaistaan.

Minulla ei mielestäni ollut omaa asiaa Mauno Saaren käsikirjoitusta koskevissa kysymyksissä, kunnes luin ennen kirjan ilmestymistä tehneeni vääryyttä noin vuonna 1995.

Eräs professori kaiketi ilmoittautuikin jo vastapuolen avustajaksi siitä huolimatta, ettei oikeusjuttua ole ja tuon yli 10 vuoden takaisin jutun aikana välini P. Haavikkoon olivat samat kuin esimerkiksi J. Virolaiseen – tunsin, olin puheväleissä, mikä etten arvostanutkin, kun oli aihetta, tiedossani ei ollut vastenmielisyyden syytä mutta en toisaalta tuntenut tarvetta lähempään kanssakäymiseen. Kireys tuli kuvaan myöhemmin, 1995. Mutta noudatetaan nyt juuri tuohon aikaan hitaasti käyttöön tullutta esteellisyysperustetta eli ei pidä antaa aihetta edes perättömään luuloon puolueellisuudesta.

Asia on kuitenkin vanha, yli 10 vuotta, ja taas ilmenneen mediakohinan yhteydessä on esitetty jo niin paljon kummallisia väitteitä, etten lisää niiden määrää.

Minussa on sellainenkin vika, että kierrän mielelläni riidanhaluiset henkilöt. Syy on osittain raukkamaisuus, osittain mukavuudenhalu.

Ei ole vasta- eikä myötäpuolta. Vasta- ja myötämäkiä riittää, toivon.

Kemppinen kääntyy haudassaan.

Näin kuuluu kirjoittaneen talouslehti jonkin retkeilyyn ja luontoon liittyvän asian yhteydessä.

Hetken luulin, viikon virityksessä, että puhe on minusta mutta että nyt minulta on itseltäni jäänyt jotain tärkeää huomaamatta.

Kävi ilmi, että kysymys oli isästäni Kullervosta. Otsikko nauratti häntä kovasti. Ei hän kääntynyt muuta kuin vuoteessa, kylläkin vaivalloisesti.

Tämä oli viikon vitsi. Isä oli soittanut lehteen ja huomauttanut tiedon ennenaikaisuudesta. Olivat pyytäneet kauniisti anteeksi.

Hänelle edellisen viikon vitsi oli havainto, että hän, isäni siis, on nyt elänyt selvästi vanhemmaksi kuin Mannerheim ja Paasikivi, ja päätellen siitä, että taas käytiin läpi tiliotteita ja pohdittiin palohälyttimiä viimeaikaisten tapahtumien johdosta, myös Kekkosella oli reippaasti nuorempana tiettyjä vaikeuksia. KK, kuten juristipiireissä lyhennetään, on vasta 88 vuotta ja vaikka hänestäkin on turha mennä arvailemaan, ei kuulemma ole hädän päivää.

Onneksi en muistanut sanoa, että Antero Jyränki kertoi saaneensa pahanlaatuisen tartunnan KK:n lapinkirjoista. Ottaen huomioon, miten sen nyt sanoisi, perustavaa laatua olevat poliittiset käsityskantojen erot, tästä tulee sitten ensi viikon vitsi.

Yksi basillinkantajista on muuten oman tunnustuksensa mukaan Heikki Haavikko, tässä kirjoituksessa aikaisemmin mainittu henkilö, jonka muita harrastuksia kuuluvat olevan avomerisoutu ja umpihankihiihto.

Todellinen naurupommi tuli televisiosta, tätä kirjoittaessani, ykkösdokumenttina tullut Jaak Kilmin ”Disko ja ydinsota”.

Katselin huolimattomasti, koska luulin tietäväni asian, mutta ei sinne päinkään. ”Kuumemittarikuume” oli mainio. Paikallinen keksijä oli asialla, kun KGB yritti 70-luvulla tiputella antenneja Tallinnan katoilta. Katkaistu kuumemittari ja elohopeaan työnnetty hyvin ohut kuparilanka toimi mainiosti adapterina, ja taas näkyi.

Asiassa oli tosin varjopuoli. Kuva katosi muilta 30 kilometrin säteellä, myös paikalliselta ohjusasemalta. Niinpä apulaitetta käyttäessä oli hyvä pitää ikkunasta silmällä armeijan jeeppejä.

Ja Tallinnassa riehui influenssaepidemia, kun kaikki jonottivat apteekista kuumemittaria.

Juhannuksena – oliko se nyt 1984 – Etelä-Viro tyhjeni ja Tallinnasta ei ollut löytää parkkipaikkaa. Illansuussa kaupungilla ei ollut liikkeellä kuin kaksi kyyhkystä. Kaikki muuta seurasivat Suomen television lähettämää ”Emmanuellea”.

Tekijä oli huolellisesti hankkinut dokumenttiin parikin venäjää äidinkielenään puhuvaa tutkijaa todistelemaan, että lihakaupan Väiski oli CIA:n leivissä. Tekijä itse kertoo ydinsotaharjoituksista koulussa. Pojat keksivät heti, miten kaasunaamari päässä voi tehdä hienoja ”Tähtien sota” –ääniä.

36 kommenttia:

  1. http://www.darkroastedblend.com/2009/10/incredible-astronomical-clocks.html

    VastaaPoista
  2. Todellinen NL tiedetään. Mutta minkälainen Itä-Eurooppa olisi kuviteltuna? Jos Aatu olisikin voittanut?

    Varmaankin tv:ssä näytettäisiin kaikkialla saksankielisiä ohjelmia, oletettavasti omalla kanavalla joka löytyisi kaukosäätimen numeronäppäimistön keskimmäistä painamalla. Joka viikkoiset lottoarvonnat kuuluisivat omakielisinä ilman kuumemittariviritelmiäkin.

    Saksankielisillä olisi hyvin läheinen suhde valtiokirkkoon ainakin Uralille saakka. Muutenkin heillä olisi omakieliset organisaatiot, pääsääntöisesti.

    VastaaPoista
  3. Ad Anonyymi: saksalaisilla ei ollut valtiokirkkoa. Ehkä viittaat pakanallisiin kuvitelmiin ja Wagneriin pohjautuneeseen ns. uskontoon, josta tuli pannukakku.

    Hitlerin aikana oli häpeällisen talutettava luterilainen kirkko, hyvin pieni tunnustuksellinen luterilainen kirkko, joka yritti vastustaa, ja suuri katolinen kirkko, jonka rekordi ei ollut ehkä niin paha kuin luullaan. Katolinen von Galen puhui henkensä vaarantaen eutanasiaohjelman poikki, ja puolassa mm. Woytyla ja tuhat muuta loivat perustan maan identiteetin säilymiselle ja siten 1980-luvun muutoksille.

    VastaaPoista
  4. Suomen kuvalehden esittelyn mukaan nimenomaan se elohopea-antenni oli elokuvan fiktiopuolta

    VastaaPoista
  5. Tuosta varjopuolesta eli että "kuva katosi muilta 30 kilometrin säteellä". Eihän tuossa ole silloin mitään järkeä varsinkaan jos kaikki tekevät noin, mihin viittaa kuumemittarien hamstraaminen. Kyseessä lienee ihan itse keksitty tarina.

    VastaaPoista
  6. "Disko ja ydinsota" on kerrassaan mainio. Toivottavasti uusinta tulee pian. Länsiautoille puhuvat lapset ja Dallasin juonenkäänteet kirjeitse maaseudulle, metalliverkko Suomenlahdelle... Lopussahan oli huikea aatos: KGB siirsi miljardeja ulkomaille voidakseen rakentaa systeemin uudestaan romahduksen jälkeen. Ja mitä heillä onkaan nyt!

    VastaaPoista
  7. Emmanuelle taisi tulla 1987. Tarkemmin siis 24.6.1987.

    VastaaPoista
  8. Kiitos blogista! Alan heräillä.

    VastaaPoista
  9. Tämä tv-feature oli hauska. Todellisuutta siinä haettiin kyllä vain fiilisten suhteen. Asiasisältöön liittyvät väärät tiedot olivat samanlaista tahallista disinformaatiota kuin Ninotschka-elokuvaan sisältyvä valhe, etteikö muka neuvostojen maassa olisi shampanjaa!
    Hulluuksista huimin oli tuo kuumemittariantenni, ja väite, että se sai oman television toimimaan tehokkaana häirintälaitteena.
    Niin, YLE oli tosiaan ryhtynyt CIA:n kätyriksi. Muistaakseni he puolustelivat konnantöitään (Espoon lähetin), ettei tämmöisiä antenneja suunnata mitenkään, vaan suuntakuvio on ympyrä, ja että lähetin seisoo etelärannikolla koska suuri osa katsojista asuu etelärannikolla, ja että tekniikka ei sitä paitsi ole amerikkalaista (RCA) vaan japanilaista (Sony).
    Me tavalliset katsojat emme kyllä pitäneet Suomen tv-tarjontaa mitenkään häikäisevänä. Olisipa sieltä tullutkin seksiä ja rappiomusiikkia oikein kunnolla, mutta kun ei!

    VastaaPoista
  10. Viime viikkoina on remonttipuuhien vuoksi tullut kuunneltua radio-ohjelmia erityisen paljon. "Näistä levyistä en luovu"-ohjelmassa muistamaani sympaattisempi ja tietämääni monipuolisempi (pitkänlinjan amatöörilaulaja ja -runonlausuja jne) Väirö Purje alias K-kaupan Väiski vastasi kysymykseen CIA-kontakteista: "Valitettavasti ei."

    VastaaPoista
  11. Ad JK:

    Jos aatulaisille olisi kunnon lottovoitto langennut, olisi Venäjän ortodoksikirkon (so. todellisen valtiokirkon) isäksi löytynyt yhteistyöhenkinen, länsisuuntautunut Fader Mitro, joka olisi kääntänyt intellektuellien päitä kunnioittamaan uutta esivaltaa, samoin kuin arkkipiispa Tengström v.1809 alkoi saarnata Suomen kansalle kunnioitusta Venäjän tsaaria kohtaan, siis eräänlainen oman aikansa Matti ”en minä ole vastuussa maan tavasta” Vanhanen.

    VastaaPoista
  12. On ne kyllä vittu torvia, ja vieläkin moni ihan äimänä. sen o vaikea käsittää, että täällä eleltiin myös ilman lihansyöntiä, Dallasia ja pornoelokuvia - vaikka ne olivat tarjolla, ja enemmänkin.
    1. Emmanuellen nyt saattoi katsoi melkein elokuvanakin.

    "Todellinen naurupommi" oli kai solhoosi joka huipputuloksensa palkaksi esitti järjestelmälle, että se myöntää luvan Suomen töllön katseluun.

    Kuva kertoi muuta. Velipuolikuu (1983–1984) muuten oli se sketsisarja, jossa ensimmäisenä esiintyi sukkahousumainos, virolaisittain, tai sinne päin, suomea murtaen. Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Heiskanen sukkahousuissa, niitä esitellen.
    :D

    (Tehtaankatu ei nauranut)

    VastaaPoista
  13. Jos terveydenhoito alana saa säilöä ja epäillä mitä sylky suuhun tuo se sama stigmatisoi sitä, joka on joutunut tälläisen sairaan typerän arvioinnin alle.

    On nimittäin niin, että ihmislaji ottaa omalta kannalta aina asiat varmistaen omaa selviytymistä, ja etenkin alat, joissa ei vaadita taiteellista tajuntaa (=fantasiaa) vaan puhtaasti ulkoalukemista ja ulkoaoppimista kuten insinöörialat ja matemaattisloogiset alat ilman vastuuta ruvetaan loogisesti toistamaan sitä mitä joku paska-aivo on ensin keksinyt.

    Ja kun se on salattu, jätetty pois kaikkien silmistä, observointikeikka ja observointioikeus rupeaa olemaan tässä tasa-paksujen maailmassa vielä kiehtovampaa kuin oikea asenne toisen kannalta - niin tämä ryhmä, jolle on annettu oikeus tarkastella ja ihmetellä, sorkkia ja epäillä toisen elämää - tekee sen myös koska sehän on aina jotain sentään suhteessa siihen että ei olisi mitään.

    Jokainen haluaa oppia jotain elämästä ja jos työ on lukittua suorittamista ohjekirjojen mukaaan kahdeksasta neljään niin sitten joku, jolla on vähän joku epäillys rupeaa olemaankin niin kiinnostava että tämä henkilö joutuu uudelleen ja uudelleen katsannon alle vain siksi ,että se on siinä mahdollinen.

    Tätä perisyntiä toistamme ilmeisesti sosiaalivirastoissa ja kaikenlaisissa sosiaalisissa tarkistusohjeisssa: kun pyydetään olemaan tarkkana, ettei vaan joku lapsi vaan missään voi huonosti niin leimataan äidit varmuuden vuoksi ja sitten annetaan oikeus observoida tuleville typerille sosiaalitantoille jotka kernaasti keksivät aiheita jos muuten ei ole mitään mistä juoruta ja mitä sorkkia ja mitä ihmetellä.

    Ei ihme, että perheväkivalta on EU:n sisällä korkea: ruvetkaa kunnioittamaan eikä seuraamaan.

    Niin helposti on käyrä heti parempi sanoisin minä.
    Älkää rikkoko perheitä kuvittelemalla, että tiedätte heitä paremmin miten asiat on ja miten niitä tulee johtaa. Lyön vetoa tämän toimenpiteen puolesta sillä minun elämäni (ja luovan minuuteni mahdollisuudet) rikkoivat siat, sonnat ja typerät ämmät ja kaikista eniten seksuaaliproblematiikasta pätevöityneet sadistit joilla on vaan annettu liikaa valtaa.

    Kaikki ei ole sitä mitä luulisi - myös oma projektio siirtää vääriä attribuutteja toiseen, jotka ovat vain itsessä ja omassa minuudessa. Miten paljon pahaa olemmekaan saaneet aikaan tällä kvasi-psykologisoinnilla ja kuten Hellsten eilen sanoi tv:ssä ei ole kyse SUVEREENISUUDESTA vaan tiedosta, jota voi vain ymmärtää kun on itse kokenut - kaikki muu on turhantärkeää lässytystä ja vailla opetusta: sen sijaan poika Mathias sanoi sen, että ilman näitä pölkkypäitä ei ole minnekään minne voi sitoutua menemään kun mieli on sekaisin ja sen takia psykologit ovat hyviä; vastaavat sitä tolppaa mitä vasten koiratkin pissaavat.

    Mutta tolpat eivät saa ryhtyä analysoimaan mitään oman idean kautta: Ei mitään ilman hyväksyntää siltä, joka joutuu kynsiin ja on antanut omaa elämää toisen käsiin. Hiton väärinkäyttäjät muuten. Siat.
    Katsokaa Doubt-leffa, jossa Meryl Streep pääosassa: miespappia leimaava ämmä jolle on noussut joku tietätäminen päähän ja vaikka todennäiköisyys on olemassa se ei ole näitten ämmien asia vaan systeemin asia katsoa miten syndroomat syntyvät eikä jahdata yksilöjä oman seksuaalisen puutteen takia.

    VastaaPoista
  14. Tiesikö tai olisiko ainakin pitänyt tietää?

    VastaaPoista
  15. Vastaavia tekniikanneroja löytyy tänäänkin Suomesta.

    Tuli käytyä viikolla eräässä toimistossa, jossa asennettiin näitä uusia energiansäästölamppuja. Noin 40 työasemaa käytössä.
    Alkoi hieman naurattamaan koko touhunsa, koska väittivät ammattitaitoisten sähkömiesten valinneen kunnon energiasäästölamput.
    Ennustin, että seuraavana päivänä suurimmassa osassa työasemia tapahtuu kummallisia kaatumisia ja koko tietotekninen homma kusee.
    Näinhän siinä kävikin.
    Vaihtoivat takaisin hehkulamput seuraavana päivänä.
    Ollaan kyllä tulevaisuudessa pienoisissa vaikeuksissa taloyhtiöissä ja toimistotiloissa.

    Tässä syy:

    http://www.ncp.fi/julkaisut/sahkoinenjulkaisu/Kontturi%20&%20%C3%85lander.pdf

    Kannattaisiko HIIT:n ottaa asia tutkittavakseen?

    VastaaPoista
  16. ..…..että ne on poltettava! Että minun yksityiselämääni ei kuolemani jälkeen ole kellään mitään oikeutta! ……Sillä kirjeet ovat sieluni, ja sieluni on toki minun!!
    Joel Lehtonen kirje Avellanille 1.3.1916
    Siitä sitten alkaa ns journalismi.

    Aika perseestä koko juttu. Mitä tohon nyt vielä sanois - tavattoman eloisasti kenties?
    Ehkä sen, että jos se konkurssi oli joskus siellä tuulikaapissa, niin se henkinen konkurssi saattaa olla jo vähemmän vetoisassa paikassa.

    HS: "Rasittavimmillaan teoksen kohde tosiaan muistuttaa tuulisella nummella harhailevaa sekavasti mumisevaa - ja niin nautittavasti nurin käännettyjä viisauksia lausuvaa - vanhaa Learia.
    Tytär on kironnut ja poika kulkee perässä paiskoen viimeisiä avoinna olevia ovia kiinni."
    Luin ensin että paskoen - sitten huomasin että puhe oli ovista.

    On se toisaalta hyvä että on ovia.

    Pitäisikö olla - Dramatisoivien Lehtimiesten Yhtymä? Sehän voisi toimittaa lehteä nimeltä - Kuolleitten Henkilöhahmojen Loppu.

    Johtuuko turhamaisuus muuten älyllisestä puutostilasta? Siis tahdittomuus?

    Aika usein - väittäisin että melkein aina - on niin, että vaikka lukijan - suuren yleisön (hah hah) - ymmärrys saattaakin ihailla sankarin suuruutta, se kuitenkin samalla kaipaa sankarin pienuutta, jotta löytäisi sankaristaan enemmän itseään ja omaa inhimillisyyttään.

    Muuten se inhimillisyyskin on aika usein perseestä kotoisin olevaa toimintaa.

    Joi ja nai, ja oli uskoton ja sitten asettui taivaan portille jonoon muita tuuppien ja kiroillen - ehkäpä ihan velvollisuudentuntoisesti.

    Täältä mudasta katsoen tulee ensimmäisenä mieleen kysymys, että oliko hän siis sellainen mies joka tanssi hienosti juhlissa ja ripusti valkoisen takkinsa naulakkoon ennen kuin pesi kätensä - vai miten?

    Muistin mysteerejä ja kaipuun tuskia - vivahteineen ja muunnoksineen - ko?

    Voitetuista vaikeuksista on hyvä kertoa - se on jiddishinkielinen sananlasku, siitä tuli mieleen…

    The sky is one whole, the water another; and between those two infinities the soul of man is in loneliness, Henryk Sienkiewicz….

    Ja V.S. Naipaul……

    Pidän leivoksista, pidän hunajasta,
    en koskaan kieltäydy rahasta.
    Voin nukkua puuvillapaalilla
    tai puussa kuin kukko orrella.
    Ja salaisuuden kerron sen
    että tuskaa koskaan tunne en.

    The Mimic Men © 1967

    Kirjoitin tuon erääseen siniseksi mehiläisvahalla maalaamaani arkkuun, jonka sitten annoin eräälle naiselle kauan sitten. Siinä säilytettiin ompelemiseen yms liittyvää tarviketta, ja se arkku (on aika iso muuten) on kaiketi jossakin Helsingin Suvilahdessa, siellä vanhalla Kaasutehtaalla - luulisin… ja oli muitakin naisia.

    Siis pohtia epäonnistumisia ilman syyllisyyden tai kaunan tunteita - entä ilman traagisuuden tunnetta?

    Miten se menikään niissä Dmitri Šostakovitšin muistelmissa - nenää niistetään väkivaltaisesti, vaatteita riisutaan ja puetaan kovakouraisesti - siis kun puhe oli vasta lapsuudesta…. vaikka toisaalta Caesar sanoi Ptolemaiokselle - kun Aleksandrian kirjasto paloi (ja suunnilleen) - se mikä tuolla palaa, on ihmiskunnan muisto, joka hävettää, anna sen palaa… muutamia erehdyksillä täytettyjä lampaannahkoja.

    Ja vielä - jos kuvitelmat omista voimista liittyvät pelkästään julmuuden pelkoon, niin ketkä sitten ovat niitä kahleettomia ja vapauteen kasvaneita, niitä joiden tajuisuudessa lamput hehkuivat, ja joiden kaula ei tarvitse tyynyjen tukea lukiessa?

    http://www.geocities.com/amber_dale/1001books.htm

    VastaaPoista
  17. Onko mitään perää siinä dokumentissa esitetyssä väitteessä, että CIA olisi rahoittanut televisiotoiminnan aloittamista Suomessa?

    VastaaPoista
  18. Tuo vinksahtanut anonyymi matkii minua tuossa. Onpa infanteja, vai mitä Kemppinen?

    Liekö Toffeliinan vaimon seksiterapeutti, mitäs arvelet? Joku jolla on identiteetti sammaloitunut - jalkojen välissä siis on ruvennut kasvamaan pippeli kun piti oikeastaan olla pimppa. Twisted people do it queer.

    VastaaPoista
  19. Aika näyttää pysähtyneen.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi kirjoitti...
    Tuosta varjopuolesta eli että "kuva katosi muilta 30 kilometrin säteellä". Eihän tuossa ole silloin mitään järkeä varsinkaan jos kaikki tekevät noin, mihin viittaa kuumemittarien hamstraaminen. Kyseessä lienee ihan itse keksitty tarina.
    Ei ihan mutta ilmensi sitä, että ohjelmantekijät mitään tekniikan neroja taija olla; ei kuva himmene tietenkään muilta kuumemittariadaptereilta, vaan antennivastaanotosta, sen lähetinaseman alueella.

    VastaaPoista
  21. Kuumemittariantenni oli hauska idea. Ajatus siitä, että moinen _vastaanottoon_ käytetty värke olisi levittänyt hajasäteilyä 30 km alalle, olikin höplästä vetoa.

    Antennejahan saa aikaan mistä tahansa. 90-luvulla kun tukiasemia ei ollut joka niemessä eikä notkossa, tekaisin NMT-antennin 33-senttisestä juotostinan pätkästä. Toimi paremmin kuin Mobiran nuppi. Mitoitus ratkaisi.

    Faktaa oli se, että NL:ssa olisi ollut kaikki valmiudet pystyttää häirintälähettimet Espoon maston TV-taajuuksille, jos olisi oikein haluttu. Sitähän ne tekivät radiolähetyksillekin rutiininomaisesti. Ongelma oli että kohtalaisellakin kelillä Tallinnan jammeri olisi häirinnyt tv:n katselua myös pääkaupunkiseudulla. Tallinna on aivan liian lähellä.

    VastaaPoista
  22. Espoon Kivenlahden TV-asema on selkeä esimerkki Suomen hiljaisesta tuesta virolaisille.

    Mainostamatta omaa erinomaisuutta lännen etuvartiona ja idän härnääjänä rakennetaan suuritehoinen TV-asema aivan "väärään" paikkaan etelärannikolle. Puolet lähetyskuviosta menee merelle ja juuri ja juuri yltää Tallinnaan. Asema ei ole kylmän sodan propaganda-asema, vaan Suomen TV-toimintaa Suomen pääkaupungissa, minkä vuoksi Neuvostoliitto ei voi alkaa häirintälähetyksiä.

    Eikä kukaan pyydä kiitoksen sanaa jälkikäteenkään näin fiksusta toiminnasta Kekkosen aikakaudella.


    T.

    VastaaPoista
  23. Siinä on neljän sukupolven kelloja. Nytkin on neljä sukupolvea. Kellot käyvät.

    Käytin itse taskukelloa vuosikymmeniä sitten. Se ei ole tuossa. Ei sovi nykyisiin elintapoihini.

    VastaaPoista
  24. "Kellossa riittää aikaa ja allakassa päiviä." Hölmöä synkronoida saati kiihdyttää elämänsä ajalla.

    VastaaPoista
  25. ad TH: Muistan humorisoituneeni CIA-logiikalle jo silloin 80-luvulla. Rahva Hääl piti imperialistisena aggressiona sitä, että uusi lähetinlaitteisto hankittiin RCA:lta.

    Kuitenkin samat kilowatit olisivat kantautuneet ihanteellisinta mahdollista etenemisreittiä, esteetöntä meritietä pitkin etelään, vaikka lähettimen olisi valmistanut Riikan Radiotehdas VEF.

    Sen sijaan Yleisradion keskiaaltotaajuuden antennin itäkeilaa oli tietoisesti vaimennettu. Vaimennus purettiin 90-luvulle tullessa. Tänä päivänä Porin AM:ltä lähetetäänkin China Radio Internationalin ohjelmaa, koska digi-Ylelle Porin asema on kuulemma aivan liian kallis.

    VastaaPoista
  26. Aika parantaa haavat...

    VastaaPoista
  27. En ole vielä Kemppisen mainitsemaa dokumenttia Areenalta katsonut. Mutta kuumemittarijuttu jonkinmoisena antennina herätti kysymyksiä.

    Mitä Kemppinen oikein kuumemittarin elohopeaan kytketyllä kuparilangan pätkällä tarkoitti - antenninako kyhäelmä toimi siten, että kyhäelmä suodatti näkyviin Suomesta lähetetyt televisiokanavat/-kanavan?

    Josko Viron kuumemittarit sitten toimivat Suomen tv-lähetysten suodattimina, niin ovelastippa juttu oli keksitty.

    Onhan joskus muinoin entistä Lahden AM-radioasemaa kuunneltu saunaan kiukaan pellistäkin.

    VastaaPoista
  28. Speedy G:lle siivekkäiden sielunelämää koskeva vastaus 8.10. kohdalla - jos ohittaa valvonnan...
    osku

    VastaaPoista
  29. Delikatessijääviyskin tunnetaan ja jopa hyväksytään tietyissä tilanteissa.

    VastaaPoista
  30. Ad Jyrki Virolainen: - post festum - tunnetaan hyvinkin ja lienee pienillä paikkakunnilla joskus enemmän kuin paikallaan.

    Keskustelin asiasta monet kerrat Kalle Ståhlbergin kanssa, joka sai minut vakuuttumaan siitä, että kun kerran olin askarrellut immateriaalioikeuden kanssa iät ajat ja myös HO:ssa nuo asiat ohjattiin, kukaties laittomasti, mielellään minulle, en oikein voinut vetäytyä, kuten termi kuului, kun tunsin ja tunnen tekijänoikeus-, patentti- ja tavaramerkkialalla jokseenkin kaikki.

    Ja jutut olivat enimmäkseen raakaa rahapeliä, jossa ihmissuhteilla ei edes periaatteessa ollut juuri merkitystä. Samoin KKO:ssa rooteliesittelijänä jo vt. nuor. oikeussihteerinä - jossain Adidas vastaan kenkäkaupat -jutussa en tuntenut partteja, mutta asianajajat sitäkin paremmin.

    Tuossa muuten on spesialisoitumisen yksi vaara.

    VastaaPoista
  31. Taisi olla Michael Mooren tyylinen disinfo-tekele.

    VastaaPoista
  32. Anonyymille:

    Aika kaikki parat haavoittaa
    (Groucho Marxia mukaillen)

    VastaaPoista
  33. "vaikka lähettimen olisi valmistanut Riikan Radiotehdas VEF"

    Kuka Riikka? Ja miksi hänellä oli radiotehdas maassa, jossa yksityisomistus oli rajoitettua?

    VastaaPoista
  34. Jukka Kemppinen kirjoitti...
    Käytin itse taskukelloa vuosikymmeniä sitten. Ei sovi nykyisiin elintapoihini.
    kui?
    Mä taas otin faijalta perimäni taskunauriin tässä joku kuukausi sitten käyttöön. sopii.

    VastaaPoista
  35. Sama juttu. Mäkin otin faijan nauriin käyttööni. Sopii hyvin mulle, sillä se ei käy.

    VastaaPoista